Luokan arkistot: 4/10

Pääkirjoitus 4/2010

Vuoden viimeisessä Tukevasti verkossa -verkkolehdessä kerrotaan yhdestä syyslukukauden mielenkiintoisimmasta tapahtumasta eli tiedekunnan opiskelijoille järjestetystä Prinsessa-elokuvanäytöksestä ja sitä seuranneesta paneelikeskustelusta. Vähintään yhtä mielenkiintoinen tapahtuma tämän vertikaalisen integraation lisäksi oli joulukuun alussa järjestetty MedEdWorld-luento, jossa opetusdekaani Anne Pitkäranta toimi luennoitsijana. Tästä ja tiedekuntamme MedEdWorld Premium -jäsenyydestä raportoidaan lehden toisessa jutussa. Lehdessä luodaan katsaus myös syksyn aikana käynnissä [...]

Lääketieteen opiskelijat Prinsessan hovissa

Marraskuun 11. päivänä kokeiltiin opintojen uudenlaista vertikaalista integraatiota kun noin 300 opiskelijaa (1.-6. vuosikursseilta) osallistui uudenkarhean toteutustavan opetustapahtumaan. Iltapäivän mittaisen tilaisuuden aikana katsottiin uusi kotimainen menestyselokuva Prinsessa, joka ko. tilaisuuden myötä myös saavutti 250.000 katsojan rajapyykin. Elokuvan jälkeen asiantuntijapaneeli keskusteli sen tiimoilta mielisairaudesta ja psykiatriasta opiskelijoiden esittämien kysymysten ryydittämänä. Mukana loppukeskustelussa olivat elokuvan ohjaaja Arto [...]

MedEdWorld ja uudet ulottuvuudet

MedEdWorld on kansainvälinen verkosto, joka on tullut tutuksi kuluneen vuoden aikana tämänkin verkkolehden kirjoituksissa. Syksyllä tuttavuus sai uusia ulottuvuuksia, kun toimimme ensimmäistä kertaa verkkoluennon järjestäjänä. Tämän lisäksi palvelu tavoittaa nyt paremmin myös Helsingin yliopiston lääketieteen opiskelijat ja opetushenkilökunnan, sillä tiedekuntamme liittyi MedEdWorldin Premium-jäseneksi joulukuun alussa. Ensimmäinen kokemus MedEdWorld-luennon järjestäjänä Opetusdekaani Anne Pitkäranta piti verkkoluennon MedEdWorldissa [...]

Lääketieteellisen tiedekunnan verkkosivu-uudistus

Lääketieteellisessä tiedekunnassa aloitettiin elokuun alussa verkkosivujen uudistusprojekti, jossa ovat mukana tiedekunta ja sen kolme eri laitosta: Kliininen laitos, Kliinisteoreettinen laitos (Haartman-instituutti) ja Biolääketieteen laitos. Verkkosivujen toteuttajana toimii projektin ajaksi palkattu www-suunnittelija Marilla Tanner. Tiedekunnan verkkosivujen uudistuksen tavoitteena on selkeämpien verkkosivujen toteutus ja samalla myös yliopiston uusimpiin verkkosivupohjiin siirto. Laitosten osalta on välttämätöntä siirtää sivut pois [...]

Syksyn TVT-kyselyiden antia

Syksyllä 2010 toteutettiin kaksi tieto- ja viestintätekniikan (TVT) käyttöä koskevaa kyselyä: toinen tiedekunnan opetushenkilökunnalle, toinen opiskelijoille. Kyselyissä kartoitettiin TVT:n käytön sujuvuutta ja kehittämiskohteita. Vastaukset toimivat tärkeänä tietolähteenä kehitettäessä niin opettajille kuin opiskelijoille tarkoitettuja TVT-tukipalveluja. Tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa Opetushenkilökunnan kyselyyn vastasi yhteensä 45 henkilöä. Kyselystä tiedotettiin tiedekunnan opettajien sähköpostilistalla, jonka piiriin kuuluu yli 400 henkilöä. [...]