Työasemapalveluista tukiverkostolle

Matti Lattu Tietotekniikkapäällikkö Tietosista oli viikko sitten tiistaina (30.9) kertomassa tukiverkostolle työasemapalvelujen nykytilanteesta. Esillä oli lähinnä kaksi isompaa asiaa 1) lähituki ja helppari ja 2) kaikille yhteinen työasema ja sen ohjelmistokokoonpano.

1. Lähituki ja helppari. uuden järjestelyn tavoitteena on siirtää mahdollisimman paljon rutiineja pois laitoksilta, esim käyttölupienmyöntämiset ja ylläpito. Helppari tulee palvelemaan tulevaisuudessa sekäopiskelijoita että henkilökuntaa ensisijaisena tukena. Lähituki astuu kuvaan mukaan vasta helppariin tehdyn yhteydenotonjöälkeen, mikäli helppari ei osaa auttaa.  Näin siis suunnitelmissa ja paperilla. Käytännössä järjestelmän käyttöönnottoa vaivaa pahanlainen resurssipula ja muna vai kana tilanne resurssipulan purkamisessa = jotta lähituesta voisi siirtää kapasiteettia helpparin puolelle pitäisi helpparin toimia ja kun se ei toimi resurssien vähäisyyden takia niin lähituesta ei voi ketään siirtää. Tai jotain tuonkaltaista. Eräitä asioita on myös sopimatta, kuten opiskelijoiden tukeminen oppimisympäristöjen käytön osalta. Matti lupaili parannusta kuluvan lukuvuoden aikana.  Jäämme siis odottelemaan. Olemassaolevat lähitukiryhmät (9 kpl) löytyvät Almasta.  Tsekkasin juuri asian ja kyllä, löysin ne jopa vallan helposti: kirjoitin Alman hakuun sanan lähitukiryhmä ja siinä ne olivat. Myös lähitukiryhmä Unioni, jonka vastuulla ovat valtiotieteellisen tiedekunnan tietotekniikan lähitukipalvelut. Hienoa.

2. Yhteinen työasema kiinnosti paikalla olleita tukiverkostolaisia selvästi enemmän kuin edellinen kohta. Esillä oli mm seuraavia asioita:

–  yhden tunnuksen politiikka koko yliopiston ja kaikkien työasemien kohdalla. Tulevaisuudessa kaikki koneet avautuvat AD-tunnuksella. Tunnuksen perusteella koneen pitäisi osat hakea työpöydälle myös käyttäjän kansiot. Ryhmähakemistoille pitäisi myös tulla oma pysyvä ja yhtenäistä käytäntöä noudattava kaikkiallayliopistolla.  Aikataululupaus on että tämä toimii syksyllä 2009.

– sovellutusten asentaminen ja ylläpito koneille tapahtuu keskitetysti. Kenelläkään ei siis jatkossa tule olemaan oikeuksia asennella koneelleen mitään ilman lähitukea (tai helpparia).  Kaikki tulevat saamaan oman alueens/alansa (etukäteen määritetty) mukaisen normaalikokoonpanon ja sen jälkeen lähituki pyynnöstä asentaa lisää tai sitten tulee jonkinlainen mahdollisuus rasti ruutuun periaatteella valita esilläolevasta ohjelmakirjastosta halutut lisäohjelmat. Järjestelyn pitäisi helpottaa ylläpitoa ja neuvontaa. Tukiverkostolaisten piirissä omaan koneeseen liittyvien oikeuksien karsiminen herätti (oikeutettua) närää. Nähtäväksi jää miten paljon aikaa tulee kulumaan erilaisiin neuvotteluihin, aneluihin ja lähituen metsästykseen uusien ohjelmien osalta. Toivottavasti vähemmän kuin nyt uuden ohjelman asennukseen omin voimin.  En toki epäile etteikä uudistuksella olisi hyviä perusteluja Tietosin työn tehostamisen kannalta. Toinen asia on tehostuuko oma työni.

– paljon keskustelua herätti ns. uuden ison (suuruusluokka n. 250 ohjelmaa) ohjelmakirjastonsisältö: mitä ohjelmia siellä on ja mitentaikenen toimesta kirjaston sisältö määrittyy. Tähän ei tullut selvää vastausta. Matti itse oli kovin myöntyväinen ja suvaitsevainen eri tarpeiden osalta (ainoa selvä rajoite oli ettei samasta ohjelmatyypistä voi olla tarjolla kovin montaa erilaista ohjelmaa), mutta muista koko ajan huolellisesti muotoilla sanomansa “minun mielestäni” asioiden pitäisi mennä niin tai noin, “minun nähdäkseni” järkevää olisi jne.  Loppujen lopuksi jäi täysin avoimeksi  paikalla olijoita askarruttanut seikka miten ko ohjelmakirjasto koootaan, miten ohjelmakokoonpanoon voisi vaikuttaa, kenelle tai mille elimelle voisi tehdä ehdotuksia  ja kuka viime kädessä päättää siitä mitä meille tarjotaan.  Tällä hetkellä koko prosessi näyttäisi olevan puhtaasti Tietosin sisäinen asia, mitä ei voi pitää hyvänä ja perusteltuna asioiden tilana.  Viimeksi sanottu on tietysti vain minun mielipiteeni.

3 thoughts on “Työasemapalveluista tukiverkostolle

  1. Hm. Hyvä sinänsä, että sama tunnus käy joka paikkaan, mutta toisaalta en ihmettele, että ylläpitosuunnitelmat aiheuttivat närää. On se nyt yksinkertaisesti nopeampaa asentaa tarvittava ohjelma itse, kuin huhuilla jotain muuta sitä asentamaan. Tuo rasti ruutuun -tyyppinen ratkaisu on kyllä parempi, mutta ohjelmakirjaston pitäisi sitten todellakin olla kattava. Ja koko homman tietenkin pitäisi myös sitten toimia. Silti ohjelmakirjastonkin kanssa tulee varmasti eteen tilanteita, jolloin pitäisi saada jokin oudompi kokeiltava ohjelma asennettua, ja sitten tarvitseekin sitä lähitukea, mikä vaan rehellisesti sanottuna turhauttaa aina.

  2. Tuollaisia näkemyksiä keskustelussakin tuli esiin. Muistaessani Matti puhui siitä että uusia (ja oudompia) ohjelmia on kyllä mahdollista kokeilla, mutta ei omalla koneellaan, vaan oman koneen kautta ajettavalla virtuaalikoneella. En ole moista nähnyt, mutta ehkä joku on ja voi kertoa tarkemmin.

  3. Pingback: Verkko-opetuksen tukiverkosto » Verkko-opetuksen tukiverkoston toimintakertomus 2008

Comments are closed.