Me Kumpulan kampuksen verkko-opetuksen tukihenkilöt olemme rakentaneet oman perinteemme, joka kestää vuodesta toiseen. Se kulkee nimellä verkko-opetuksen iltapäivä. Kukaan ei enää tarkasti tiedä koska tämä perinne on alkanut, mutta sähköpostin sedimenteistä on löytynyt viimeaikaisissa kaivauksissa merkkejä vastaavista tapahtumista jo niinkin varhain kuin vuodelta 2005. Vaikka järjestelyihin osallistuva joukko on vaihtunut ja harventunut, niin ydinjoukko pysyy vuodesta toiseen samana, samoin kuin iltapäivän perimmäinen toiminta-ajatuskin. Verkko-opetuksen iltapäivä, tai ”voip” niin kuin sitä ammattitermeillä kutsutaan, esittelee joka vuosi tekniikasta, pedagogiikasta tai verkossa oppimisesta kiinnostuneelle yleisölle jotain sellaista, joka ei ole vielä noussut suuren yleisön tietoon.
Jos väki onkin hieman vaihtunut, myös iltapäivän toiminta-ajatusta on kehitetty ja viritetty ajan kuluessa ja kokemusten karttuessa. Viime vuosina iltapäivän tuokioon on kutsuttu aina keynote-puhuja, joka on kertonut omasta työstään tai omista teknisistä oivalluksistaan ja kokeiluistaan opetuksen saralla. Arvovaltaisimmat vieraat ovat saapuneet matkojen takaa, joku Costa Ricasta, toinen Turusta, kolmas ihan tästä vierestä, samasta talosta. Etäisyyksien erosta huolimatta kaikilla on ollut mukanaan arvokkaita tuomisia. Pioneerien käsissä kaiken maailman kummallisuuksistakin on saatu selkoa ja ne on muotoiltu palvelemaan yliopiston kolmatta tehtävää.
Jos verkko-opetuksen tukihenkilöverkostoa ja sen historiaa täällä Kumpulassa tarkastelee, on sen vaiheista ja kohtelusta löydettävissä jotain nykyiselle yliopistolle hyvin tyypillisiä piirteitä. Ehkä tyypillisimpiä näistä ovat lyhytjännitteisyys organisaation tulevaisuuden suunnittelussa ja järjestelmän ylläpitämisen tarpeen aliarviointi. Kumpulassa, tai ehkä paremminkin tiedekunnassamme, verkko-opetuksen tukihenkilöiden palkkaamiseen oli alun perin tarjolla tukirahaa kolmeksi vuodeksi siten, että rahalla voitaisiin palkata laitoksille puolipäiväinen tukihenkilö. Tiedekunnan raha pienenisi vuosittain ja vastaavasti laitokselta tulevan rahan osuus tukihenkilön palkasta kasvaisi. Samalla olisi luvattava, että laitos maksaa omasta pussistaan sen verran, että työstä tulisi kokopäiväinen, eikä rahaa saanut käyttää jo jonkun ennestään työsuhteessa olevan palkan maksamiseen. Tällä rahalla perustettiin melkein jokaiselle laitokselle verkko-opetuksen tukihenkilön toimi, ja verkosto nousi pystyyn kuin taikaiskusta.
No mitä tapahtui kun kolme vuotta tuli täyteen? Hetken aikaa kaikki meni hyvin, kunnes alettiin puuhata palvelukeskusta. Verkko-opetuksen tukihenkilöt olivat keskenään hyvin erilaisessa asemassa. Jos tukihenkilön muihin tehtäviin kuului jotain ei-niin-tietoteknistä, kuten vaikkapa opetusta, oli kohtalo kenties parempi. Jos taas ei kuulunut, saattoi käydä niin, että palvelukeskus otti nuo henkilöt hellään huomaansa. Osa laitoksista jäi kokonaan ilman laitoskohtaista verkko-opetuksen tukihenkilöä, joka oli alkuperäinen ajatus koko verkoston perustamiselle. Ne tukihenkilöt, jotka saivat jäädä laitoksilleen, tekevät edelleen verkko-opetukseen liittyviä tehtäviä vaihtelevalla painotuksella.
Hieman tuuriakin tuossa järjestelmän tahattomassa alasajossa on ollut mukana. Alun perinkään kaikki tukihenkilöt eivät osallistuneet aktiivisesti meidän itse koottuun verkostoomme. Tuuri näkyy siinä, että juuri ne henkilöt, jotka ovat aktiivisimmin osallistuneet verkoston toimintaan, ovat saaneet laitoksillaan jatkaa tehtävissään, tai vaihtoehtoisesti ovat päättäneet hoitaa tukihenkilön töitä muiden velvollisuuksiensa ohella. Verkoston ydin on siis edelleen vankka ja elinvoimainen järjestelmän nujerrusyrityksistä huolimatta. Osaltaan tähän on myös vaikuttanut se, että tiedekuntaan on perustettu opetuksen ja opiskelun tukiyksikkö, jonka kanssa tukihenkilöverkosto on voinut alusta asti tehdä arvokasta yhteistyötä ja saanut näkyvyyttä sekä henkistä tukea.
Kaiken kestävän ydinjoukon toimesta verkko-opetuksen iltapäivä järjestettiin siis myös tänä vuonna. Tällä kertaa verkko-opetuksen iltapäivän aiheissa ja niiden esittelijöissä pitäydyttiin melko tarkasti kotirintamalla, eikä arvovaltaisia ulkomaan vieraita esittelijäjoukossa nähty. Sen sijaan vierailla ja myös tukihenkilöillä oli mahdollisuus tutustua Kumpulasta löytyviin huippuluokan videoneuvotteluvälineisiin, joiden avulla saimme katsoa isoilta näytöiltä hämmentävän tarkkaa kuvaa itsestämme ja kanssavieraistamme. Lisäksi saimme vierailla Software Factoryssä, jossa simuloidaan ohjelmointi- ja tiimityötä sekä hankitaan valmiuksia kohdata ulkomaailma opiskelujen jälkeen ihan oikeiden projektien avulla. Näiden lisäksi pedagogisena apuvälineenä tutustuimme PeerWise-sivustoon, jossa voi luoda monivalintakysymyksiä ja teettää niitä myös opiskelijoilla. Keynote-puhujana toimi tänä vuonna palkittu opettaja Juha Taina, joka kertoi omilla kursseillaan tehdyistä onnistuneista kokeiluista.
On lohdullista huomata, että kiinnostus järjestämiämme iltapäiviä kohtaan ei ole laimentunut. Toki pullatarjoilu auttaa aina saamaan ihmisiä paikalle, mutta uskon, että myös opettajien aito kiinnostus parantaa ja kehittää omaa opetustaan on merkittävä tekijä jos syitä tasaiselle osallistujamäärälle halutaan etsiä ja eritellä. Tästä on hyvä jatkaa. Ideoita ensi vuoden iltapäivälle jäi tämänvuotisista vähän ylikin. Toivottavasti aika ei aja niiden ohi, niin kuin joskus tällä alalla käy.