University of Helsinki
Minulta pyydettiin kirjoitusta siitä, miten uutena kansanedustaja uskon voivani vaikuttaa tutkijanaisten asemaan, ja mitä toisaalta toivoisin eduskunnan tekevän tutkijoiden hyväksi.
Konkreettisia kokemuksia rivikansanedustajan vaikutusmahdollisuuksista on jo jonkin verran kertynyt. Koska vihreät kutsuttiin mukaan hallitusneuvotteluihin, olin mukana Säätytalolla kirjaamassa hallitusohjelmaan tutkijoiden sosiaali- ja työttömyysturvan parantamiseen liittyviä lupauksia. Olin juuri siinä työryhmässä, josta tuli kirjaus apurahansaajien sosiaaliturvan toteuttamisesta vuoden 2009 alusta alkaen samoin kuin lupaus tieteentekijöiden työttömyysturvan parantamisesta lainsäädäntöä täsmentämällä. Tässä ovat ne konkreettiset tutkijoita koskevat asiat, joihin tähän mennessä olen pystynyt suoraan vaikuttamaan.
Apurahansaajien sosiaaliturvamallia valmistellaan paraikaa Sosiaali- ja terveysministeriössä. Tarkoituksena on taata apurahansaajille sama sosiaaliturva kuin on muillakin palkansaajilla. Konkreettisesti tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei tutkijanainen tule enää vuoden 2009 jälkeen putoamaan minimiäitiyspäivärahalle, ja että myös apurahat kerryttävät esimerkiksi sairaspäivärahaa ja eläkettä.
Tutkijoiden työttömyysturvassa otettiin iso harppaus eteenpäin, kun Työministeriö muutama päivä sitten julkaisi raporttinsa apurahansaajien työttömyysturvan puutteista sekä ehdotuksensa niiden korjaamiseksi. Olen käynyt raporttia läpi yhdessä työministerin kanssa, ja olemme olleet yksimielisiä tieteentekijöiden työttömyysturvan pahimmista aukoista. Olen painottanut, että apurahansaajalla tulee olla samanlainen oikeus työttömyysetuuteen kuin kenellä tahansa palkansaajalla. Työttömyysetuuden pitää alkaa välittömästi apurahakauden päätyttyä, eikä apurahan hakemista tule katsoa esteeksi sille, että työtön tukija olisi työmarkkinoiden käytettävissä.
Kesän budjettineuvotteluihin uutta kansanedustajaa ei valitettavasti otettu mukaan. Olen kuitenkin parhaani mukaan koettanut viestittää neuvottelijoille, että yliopistot pitäisi vapauttaa kokonaan tuottavuusohjelman vaatimuksista. Hallitusohjelmassahan luvataan tarkistaa yliopistojen tuottavuusohjelmaa niin,
hei! Olen samaa mieltä Liisan kanssa siitä, ettei vakituisuus ole ainoa autuaaksi tekevä asia, mutta olen myös sitä mieltä, että nykyistä suurempi vakituisuus (mitä se sitten tarkoittaakin, ei välttämättä elinikäisiä virkoja) kyllä hyödyttäisi paitsi tutkijoiden hyvinvointia myös tutkimuksen tasoa.
Sitä, että jotkut tiettävästi, luultavasti, ehkä lopettavat tutkimuksen (ehkä myös nykyisen hallintotyömäärän paineessa) vakiviran saatuaan ei pidä sekoittaa uskomukseen siitä, että jatkuva epätoivoinen, ja uskallanko sanoa usein ei-tieteellisin keinoin käyty, määrä on laadun mittari -tyyppinen kilpailu jotenkin jalostaisi tutkimuksen tasoa.