Posts

Posted on

Yhdenvertaisuus-blogi: Millainen on minun ja yhteisöni suhde kilpailuun?

Tällaisia pohdin akateemisen yhteisön jäsenenä ja vanhempana, joka kuulee toistuvia tarinoita siitä, kuinka omat ja muiden lapset lopettavat harrastuksen, kun homma menee liian totiseksi. Keväällä osastomme työhyvinvointipäivässä pohdimme näitä teemoja yhdessä Suomen Palloliiton edustajien kanssa. Fiilikseksi jäi, että akateemisessa yhteisössä kilpailu kaihertaa enemmän kuin urheilussa: urheilussa, kilpailun olemassaolo on kaikille alusta asti selvää, ja voittamisen säännötkin jollain tavalla tiedossa. Voisiko liikunta olla eri asia? Akateemisilla urilla keskimäärin kipuillaan enemmän sen kanssa kuuluuko kilpailu yleensäkään ottaen ideaalisen tieteentekemisen kuvaan vai onko se vain poliittisten ja markkinavoimien aiheuttama ulkopuolinen paha. Kriteeristökin arveluttaa: tarvitaanko akateemisilla kentillä voittoon lähinnä suosintaa, tsägää ja röyhkeyttä?

Kysyessäni olen saanut vastaukseksi kilpailun olevan meilläkin ok, jos vain säännöt olisivat selvät. Yksikäsitteinen mittari – tai niiden yhdistelmä – olisi hyvä. Mittaustuloksen pitäisi mieluiten olla numeerinen, koska luvut voi Excelöidä ja vastauksen saada käyttämättä sitä niin kipeän ahdistavaa harkintaa.

Minun on melko helppoa, vaikkei toki kivutonta, vuodesta toiseen hyväksyä sijoitukseni suunnistuskisojen tuloslistan häntäpäässä. Luvut kertovat vastaansanomattamasti, että sinne minä kuulun. Mittari alkaa kuitenkin tuottaa sen optimoimiseen keskittyneitä menestyjiä. Tuottavatko nämä menestyjät parasta tiedettä ja opetusta? Pelaavatko he edes parasta jalkapalloa, erityisesti joukkueena?

Kuka voittaa, jos pelataan turvallista peliä etukäteen asetettujen voittamiskaavojen mukaan, virheet minimoidaan ja jokainen tietää roolinsa eikä yritä mitään yllättävää? Jalkapallossa ei ainakaan Suomi eikä meidän hommissa ainakaan tiede. Venyminen uusiin ulottuvuuksiin tapahtuu olosuhteissa, joissa tuntee olevansa turvassa ja hyväksytty virheitä tehdessäänkin. Näissä olosuhteissa on samalla motivoitunut tähtäämään korkealle tai oudoillekin poluille. Suunnistuksessakin kannattaa, varsinkin viesteissä, koettaa riskillä erikoista reitinvalintaa, jos tietää ettei juoksemalla pääse kärjen ohi samalla reitillä.

Pelkkä luova häröilykään ei toki ole tuloksekasta, eikä arvaamaton poukkoilu luo työhyvinvointia. Laadukkaaseen toimintaan tarvitaan aimo annos kurinalaisuutta, järjestelmällisyyttä sekä tylsien hommien sietoa. Näitä työnteon peruspalikoita meillä tieteentekijöillä on hallussa roppakaupalla. Sivujuonteena ehdotan, että voisimme yhteisesti päättää lopettaa termin ’oikeat työt’ käyttämisen akateemisen uran ulkopuolisista sektoreista.

Minusta kilpailu kuuluu akateemiseen maailmaan, ideaalitapauksessakin, vähän samaan tapaan kuin jalkapalloon. Junioritoiminnassa tai perusopinnoissa suunnilleen ’kaikki pelaavat’, mutta maajoukkueeseen ja vakipaikkoihin tähdättäessä on selvää, että paikoista kilpaillaan.

Kysyn kuitenkin,  ohjaako nykytilanteen pärjäämiskriteeristö, päätöksenteko ja kilpailun sävy optimaalista joukkoa ihmisiä kehittymään optimaalisella tavalla tieteen päämäärää ajatellen? Minun ideaaliyliopistoni tärkein tehtävä on rakentaa kurinalainen perusta uskaltavalle, yhteistyötä hyödyntävälle ongelmanratkaisulle. Ja joo, kisoissa haluan, että joku taputtaa selkään ja ymmärtää, että minulla meni hyvin silloin kun olen toiseksi viimeinen – se on aina silloin tällöin totta.

Yhdenvertaisuudesta vastaava matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan varadekaani Hanna Vehkamäki käsittelee alunperin Helsingin yliopiston intranetissä julkaisitussa blogissaan teemaan liittyviä tarinoita. Varadekaanin vastuualueita ovat myös kestävä kehitys, kansainvälisyys, hyvinvointi, tilankäyttöperiaatteet ja kaksikielisyys, joten saattavat kirjoitukset sivuta niitäkin.

In English:

What’s the attitude of me and this community to competition?

This is what I wonder both as a member of the academic community and as a parent who is constantly hearing about how my own and other children quit their hobbies when the atmosphere gets too serious. Last spring at our department’s wellbeing-at-work event, we discussed these themes with representatives of the Football Association of Finland. I was left with the feeling that competitiveness is more of a nuisance in academia than in sports; in sports, the competitiveness is a given from the start and everyone is aware of the rules of winning. Should exercising as a hobby, however, have a different vibe than sport? In our academic careers, we are more concerned with pondering whether competitiveness has any place in our idealistic image of research in the first place, or it is just an external evil caused by politics and market forces. The set of criteria is also dubious: to win in the academic fields, do we need favouritism, luck, and shamelessness?

When I’ve asked about it, I’ve received comments that competitiveness would be OK in academia, if only the rules were clear. An unequivocal gauge – or a combination of several – would be good. They should yield numerical measurements, because they can be entered into a spreadsheet to get an answer without the agonising need for reflection.

It is fairly easy for me, though definitely not painless, to accept my placement at the bottom end of the scoresheet at orienteering competitions year after year. The numbers cannot be denied, that is where I belong. But any gauge will inevitably start producing high achievers concentrating on optimising it. Will these achievers produce the best research and teaching? Will they even play the best football, especially as part of a team?

Who wins if we play a safe game according to pre-set winning formulae, minimising errors and with everybody in their predetermined role not trying anything new? In football, not Finland, and in our work, not science. Stretching into new dimensions can only happen in circumstances where we feel safe and accepted even if we make mistakes. At the same time, circumstances should motivate us to aim high or take unfamiliar paths. In orienteering, and especially relay competitions, it’s also worth trying an unusual route if you know you won’t be able to pass the ones ahead of you on the same route.

Of course, mere creative muddling around isn’t productive, nor does unpredictable bouncing here and there produce wellbeing at work. For high-standard work, we need a big dose of discipline, organisation, and the ability to put up with boring chores. We scientists possess loads of these basic building blocks for the working life. As a side thread, I suggest we could all agree to stop using the phrase ‘real work’ about sectors outside academia.

I believe competitiveness belongs in the academic world, even in an ideal case, like it does in football. In junior coaching or undergraduate studies ‘everybody gets to play,’ but when aiming for the national team or tenure, it’s evident that there will be competition.

However, I want to ask whether the current criteria for success, decision-making, and atmosphere promote the optimal group of people to develop in their optimal way with the aims of science in mind? The main duty of my ideal university is to build a rigorous basis for daring and collaboration-minded problem-solving. And yes, in an orienteering competition I want someone to pat my back and acknowledge that I did well when I came second-to-last – that is sometimes true.

The vice-dean of the Faculty of Science, Hanna Vehkamäki, who is in charge of diversity issues, will discuss stories relating to that topic in her blog originally published in the intranet go University of Helsinki. The vice-dean is also in charge of sustainable development, international issues, wellbeing, principles for facility allocation, and bilingualism, so the blog may touch on those subjects, as well.

Posted on

Yhdenvertaisuus-blogi: Ääneensanomaton salainen vaiva

Varadekaani Hanna Vehkamäki pohtii blogissaan, mistä vaivoista on sopivaa puhua ja mistä ei.

Olipa kerran kauan kauan sitten metsäisessä maassa suunnistusseura, ja siinä uusi jäsen, joka muita tarkkailemalla koetti päästä selville yhteisön tavoista. Metsästä tuli maaliin miesoletettu, jolla oli ollut kisassa lennokkaita vatsavaivoja jotka olivat vaatineet biobreikin, tätä hän selitti vuolaasti, ja se tuntui olevan noin yleisesti ottaen ihan sopiva aihe. Tästä uusi jäsen päätteli, että niin kuin liikunnan aktiiviharrastajilla usein on, ruumiintoiminnot ovat sen verran keskiössä näissä hommissa, että niistä puhutaan avoimesti. Joitain aikoja tämän tapauksen jälkeen kävi niin, että yhdet kisat sattuivat uuden jäsenen kohdalla kuukautisten pahimpaan päivään. Sekä tavallistakin hitaampaa vauhtiaan että poikkeuksellisen syrjäisen vaatteidenvaihtopaikan tarvetta selittääkseen hän mainitsi tilanteesta. Ei pelkästään tyrmistynyt hiljaisuus, vaan porukan naisoletettujen ankarat sanat viestivät, että tämä on aihe jota ei saa mainita.

Miksi ripuli on ok, mutta kuukautiset eivät? Kuukautiset eivät tartu, joten niistä ei tarvitse muiden tietää?

Kiertoilmaisuja riittää, suorin termi on kai ’ne’ tai biorytmi, mutta koulussa minulla oli jopa terveydenhuoltohenkilöstön lappujen mukaan muka mm. päänsärky, kramppeja ja huono olo. Julkisuudessa on ollut viime aikoina juttuja siitä, kuinka nyt vasta aletaan kiinnittää kuukautiskiertoon huomiota urheilijoiden harjoittelun suunnittelussa. Naisjalkapalloilijat kohtaavat eturistisidevamman kahdeksan kertaa todennäköisemmin kuin miesjalkapalloilijat, ja on vuosikymmeniä epäilty, että vamman saa todennäköisimmin tietyssä kuukautiskierron vaiheessa, muuta asiaa ei ole tietääkseni tutkittu kunnolla. Tuo on se pahamaineinen polvivamma, josta seuraa lähes vuoden poissaolo pelikentältä, joten aiheen luulisi olevan kiinnostava. Poissa puheista, poissa mielestä?

Jokaisella on tietysti oma henkilökohtainen avoimuuden asteensa terveyteen liittyvissä asioista, eikä työyhteisössä kenenkään tarvitse jakaa tietoa sairauksistaan tai vaivoistaan, mutta voisimmeko liikkua siihen suuntaan, että kuukautiset (ja mielenterveysongelmat, mutta se on toisen tarinan väärti) olisivat samalla viivalla muiden vaivojen kanssa etenkin kun kuukautiset eivät ole sairaus? Ja voisimmeko puhua kuukautissuojista eikä terveyssiteistä?

Kevennyksenä tähän epäilemättä ällöttävään aiheeseen totean, että kohtasin kouluaikoinani kaksi hahmoa jotka puhuivat kuukautisista niiden omalla nimellä, molemmat miesolettuja: tänä kesänä autuaammille yhtälönratkaisumaille siirtynyt lukion fysiikan ja matematiikan opettajani, ja Live After Death konserttivideon (1985) välispiikissä Bruce Dickinson (tosin anekdootti marijuanasta kuningatar Victorian kuukautiskipulääkkeenä on osoittautunut perättömäksi). Ehkä tässä on osaselityksiä sille miksi minusta tuli fyysikko ja Iron Maiden fani? Minut kohdattiin sellaisena kuin olen, kuukautisine kaikkineen, ja se auttoi elämään tuon kieltämättä ajoittain ryydyttävän riesan kanssa.

Yhdenvertaisuudesta vastaava matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan varadekaani Hanna Vehkamäki käsittelee alunperin Helsingin yliopiston intranetissä julkaisitussa blogissaan teemaan liittyviä tarinoita. Varadekaanin vastuualueita ovat myös kestävä kehitys, kansainvälisyys, hyvinvointi, tilankäyttöperiaatteet ja kaksikielisyys, joten saattavat kirjoitukset sivuta niitäkin.

In English:

The equality blog: The unutterable secret complaint

In her new blog the vice-dean Hanna Vehkamäki considers which health issues can be discussed freely and which not.

Once upon a time, long, long ago, there was an orienteering club in a forested country, and in the club, there was a new member who tried to figure out the club’s culture by watching other members. A man had been having an upset stomach during the competition. It had made him take a bio-break that he described in great detail after crossing the finish line, and this seemed to be a generally accepted topic. The new member took it to mean that – as is often the case with active sportsmen and -women – bodily functions are such a central issue in this kind of activity that they can be discussed freely. Some time later, it happened that a competition coincided with the new member’s worst day of the menstrual cycle, and to explain her slower than usual progress and her need for a more secluded place to change clothes, she mentioned that fact. It wasn’t just the shocked silence, but also the stern words of the other female members of the club that let her know that this was a forbidden subject.

Why is diarrhoea OK, but periods not? Periods aren’t contagious, so others don’t need to know about them?

There are plenty of pet names for periods, such as the biorhythm, and according to the slips the healthcare professionals at school wrote for me, I used to have a headache, cramps, or nausea. News have reported that it is not until now that coaches are starting to take menstrual cycles into consideration when planning athletes’ training. Female footballers are eight times more likely to suffer damage to the anterior cruciate ligament than male ones, and it has been suspected for decades that the damage is more likely to occur at a certain point of the menstrual cycle, but as far as I know, it hasn’t been studied properly. We are talking about is the notorious knee damage that takes the player off the field for nearly a year, so you’d think it would interest people. When you can’t talk about it ,it also pushed out of mind?

Of course, everyone has their own level of openness when it comes to their health, and no one is obliged to share their illnesses or ailments in the work community, but could we at least go in the direction of periods (and mental health issues, but that is worth another story) being on the same line as other ailments, especially since periods are not an illness?

To lighten up this undoubtedly gross subject I’ll tell you that I encountered two characters during my school years, who called periods periods, both male: my upper-secondary physics and maths teacher, who went to happier equation-solving grounds last summer, and Bruce Dickinson speaking between the songs on the concert video Live After Death (1985) (though the anecdote about Queen Victoria using marijuana for her period pains has turned out to be unfounded). Maybe this is partly why I became a physicist and an Iron Maiden fan? They encountered me as I am, periods and all, and it helped me live with that occasionally undeniably tedious complaint.

The vice-dean of the Faculty of Science, Hanna Vehkamäki, who is in charge of diversity issues, will discuss stories relating to that topic in her blog originally published in the intranet go University of Helsinki. The vice-dean is also in charge of sustainable development, international issues, wellbeing, principles for facility allocation, and bilingualism, so the blog may touch on those subjects, as well.

Posted on

Yhdenvertaisuus-blogi: Miksi itsensä kehuminen on toisille helppoa, toisille vaikeaa?

Luen hakemuksia, joissa kuvataan paitsi projektia, myös tutkijan itsensä saavutuksia. Jotkut pitävät kynttiläänsä vakan alla, jotkut onnistuvat vakuuttamaan minut siitä, että he todella ovat aivan poikkeuksellisen menestyksekkäitä tutkijoita, jotkut taas kehuvat itseään minun mielestäni tökeröllä tavalla.

Toisille meistä sopii tällaisen tekstin kirjoittaminen ja lukeminen paremmin kuin toisille – paitsi persoonina, myös tähänastisen elämämme tarjoaman kokemuspakan takia. Eri kulttuureissa suhtaudutaan varsin eri tavalla omien vahvuuksien esille tuomiseen eli toisin sanoin itsekehuun – eikä suhtautuminen ole sukupuolesta riippumatonta.

Usein emme tiedosta, miten ympäröivä yhteiskunta on iskostanut asennenormit päähämme, mutta tässä tapauksessa muistan itse kristallinkirkkaasti ainakin yhden ’oppitunnin’. Olin ala-asteen liikuntatunnilla luokan nopein kentänympäriluistelussa, ja kun palasimme luokkaan kertomaan liikuntatunnista luokanopettajalle, innokkaat urheilulliset oppilaat kehuivat voittaneensa luistelukilpailun, mitä opettaja ihasteli. Minä sitten siihen, että en oikein tiedä, mitä voitolla tarkoitetaan, kun minä olin nopein – jäätävä hiljaisuus ja opettajalta ohje, että omaa erinomaisuuttaan ei pidä korostaa.

Mikä oli se pieni ero näiden muiden tarinakertojien ja minun välillä? Laittaisin tämän ’muinaisina aikoina tapahtui outoja asioita’ -laariin, paitsi että teini-ikäisellä tyttärelläni on oleellisesti samanlaisia kokemuksia ala-asteajoilta.

Oppi on mennyt perille, sillä itsensä ’kehuminen’ tuntuu minusta kiusalliselta, ja minun on edelleen hankala säätää tasoa oikeaksi; olenkin pyytänyt miespuolista kollegaa avuksi hakemusten näissä osissa. En todellakaan ole ainoa: hakemuksia lukiessani vältän katsomasta hakijan nimeä, ennen kuin olen muodostanut näkemyksen hakemuksesta, ja olen silti ollut havaitsevinani, että naiset ovat tyypillisimmin joko itsensä vakanallapitäjiä tai sitten kömpelöntökeröjä itsekehujia – maailma ei ole valmistanut meitä tähän tehtävänantoon.

Itsesuitsutukseen suhtautumistakin on vaikea kalibroida, ja tämä on huomattu muuallakin: Euroopan tutkimusneuvosto on muuttanut ERC-rahoituksen hakuohjeita, koska aiemmin hakemuksiin tarvittu ’itsekehu’-kappale havaittiin sukupuolten ja jopa Euroopan sisällä kulttuurien tasoa-arvon kannalta hyvin ongelmalliseksi arvioida. Kuka ja millaisella taustalla on oikea henkilö ohjeistamaan ja arvioimaan, mikä on asiallista vahvuuksien esituomista ja mikä taas vähättelyä tai paisuttelua?

Yhdenvertaisuudesta vastaava matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan varadekaani Hanna Vehkamäki käsittelee alunperin Helsingin yliopiston intranetissä julkaisitussa blogissaan teemaan liittyviä tarinoita. Varadekaanin vastuualueita ovat myös kestävä kehitys, kansainvälisyys, hyvinvointi, tilankäyttöperiaatteet ja kaksikielisyys, joten saattavat kirjoitukset sivuta niitäkin.

In English:

The equality blog: Why is it easy for some to praise themselves and hard for others?

I’m reading applications where researchers are describing, not just their project, but their own merits. Some hide their candle under a bushel, others manage to convince me that they are, indeed, exceptionally successful researchers, and some praise themselves in a manner that seems tacky to me.

Some of us are more comfortable with writing and reading this kind of text than others – not just by nature, but also through our set of life experiences so far. Different cultures have different attitudes towards bringing forth your own strengths, i.e. self-praise – and the attitudes aren’t independent of gender.

Often, we’re not aware of how our surrounding society has indoctrinated us with its norms, but in this matter, I have a crystal-clear memory of at least one ‘lesson.’ In primary school PE class, I was the fastest in my class to skate around the skating track, and when we returned to our classroom to tell our teacher about the PE class, the excited sporty pupils boasted about winning the skating competition and our teacher praised them. I piped up, saying I didn’t know what they meant by winning, since I’d been the fastest – an icy silence fell, and the teacher told me it’s not nice to boast about your own success.

What was the small difference between those other pupils and me? I would tidy away this memory in the box ‘strange things happened in days gone by,’ except that my teenage daughter has had essentially the same experiences in primary school.

The lesson certainly hit home because I feel uncomfortable with self-praise and it’s still hard for me to find the right tone; I’ve asked male colleagues to help me with this part of my applications. I really am not the only one: as I read the applications, I avoid reading the applicant’s name before I’ve formed my view on the application, but I still feel I’ve noticed that women are typically the hiding-under-a-bushel type or clumsily tacky boasters – the world hasn’t prepared us for this assignment.

It’s also hard to calibrate my attitude to self-praise, and others have made the same observation, too. The ERC has changed its directions for applications for ERC financing since the ‘self-praise’ section that was included in applications before was discovered to be very problematic to assess when it comes to gender and even cultural equality within Europe. Who is the right person and with what kind of background are you able to instruct and assess what is an appropriate description of your strengths and what is self-deprecation or boasting?

The vice-dean of the Faculty of Science, Hanna Vehkamäki, who is in charge of diversity issues, will discuss stories relating to that topic in her blog originally published in the intranet go University of Helsinki. The vice-dean is also in charge of sustainable development, international issues, wellbeing, principles for facility allocation, and bilingualism, so the blog may touch on those subjects, as well.

Posted on

Yhdenvertaisuus-blogi: Mitä kuvailevat sanat tarkoittavat? Riippuuko se siitä, ketä kuvaillaan?

Kirjoitan suosituskirjettä nuoremmalle naispuoliselle kollegalle, kasailen sanoja, jotka kuvaavat häntä työntekijänä: tunnollinen, ahkera, järjestelmällinen, perinpohjainen, periksi antamaton, toiset huomioon ottava, joukkuepelaaja, ottaa vastuuta opetuksesta.

Tulee olo, että olen sortumassa sukupuolistereotypioihin, ja kaivan esiin tasa-arvoaktivistikollegani esityksessään näyttämät sanapilvet tutkimusten mukaan saman tasoisia naisia ja miehiä suosittelevissa kirjeissä useimmin toistuvista sanoista*. Katselen sanoja miesten pilvessä: erinomainen, nerokas, kekseliäs, älykäs, poikkeuksellinen, lahjakas, itsenäinen. Päätän lisätä alkuperäiseen tekstiini sanoja tästä toisesta pilvestä, mutta jättää joitain noista aiemmista pois, ettei listasta tulisi uuvuttavan pitkä.

Sitten ajatukseni sotkeentuvat: onko kollegalleni harmia siitä, että kirjeestäni ei löydy hänen sukupuoltaan luonnehdittaessa usein käytettyjä sanoja hyvistä ryhmätyötaidoista ja tunnollisuudesta. Pitäisikö nämä tietyt sanat mainita joka tapauksessa eräänlaisena perustuksena, ja sitten lisätä noita säkenöivän kuuloisia sanoja? Entä jos miestä suosittelevasta kirjeestä puuttuisivat nämä ’perustussanat’, jäisikö niitä kaipaamaan ja ihmettelemään, että millainen tyyppi tämä oikein on, itsekäs ja huolimatonko?

Ärsyynnyn taas kerran siitä, että pilvet ovat erilaiset – ja sitten siitä, että itsekin pidän miesten pilven sanoja hohdokkaampina kuin naisten pilveen sanoja. Ovatko jossain kosmisen objektiivisuuden vaa’assa ahkeruus, periksi antamattomuus ja tunnollisuus tieteen teossa todellakin vähempiarvoisia kuin kekseliäisyys. Entä sitten lahjakkuus ja eriomaisuus- eikö esimeriksi järjestelmällisyyttä ja perinpohjaisuutta voisi ajatella näiden yhtenä ilmenemismuotona. Millainen tyyppi on nainen, jota kuvataan itsenäiseksi, entä mies? Millainen minun maailmankuvassani on erinomainen tutkija?

Yhdenvertaisuudesta vastaava matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan varadekaani Hanna Vehkamäki käsittelee alunperin Helsingin yliopiston intranetissä julkaisitussa blogissaan teemaan liittyviä tarinoita. Varadekaanin vastuualueita ovat myös kestävä kehitys, kansainvälisyys, hyvinvointi, tilankäyttöperiaatteet ja kaksikielisyys, joten saattavat kirjoitukset sivuta niitäkin.

The equality blog: What do descriptive words mean? Does it depend on who is being described?

I’m writing a letter of recommendation for a young female colleague, heaping up words that describe her as an employee: conscientious, hard-working, organised, thorough, tenacious, considerate, a team player, takes responsibility for teaching.

I get the feeling that I’m falling into gender stereotypes, and I dig out word clouds that an equality activist colleague of mine showed in a presentation on the most used words in letters of recommendation describing men and women at the same level*. I look at the words about men: excellent, brilliant, inventive, intelligent, exceptional, gifted, independent. I decide to substitute the words in my original text with words from this other cloud, but leave out some of the previous words so the list won’t be tediously long.

Then my thoughts become entangled: will my colleague suffer if the words often used to describe her gender, about good team working and conscientiousness, are missing from the letter? Should I mention these words after all, as a sort of foundation, and then add those glittering words from the other cloud? If these ‘justifications’ were missing from a man’s letter of recommendation, would anyone miss them and wonder what kind of bloke this is, selfish and sloppy?

Once again, I get annoyed that the clouds are different – and then that I myself think the words in the men’s cloud are more glamorous than the women’s cloud. Are there really some cosmic scales of objectivity where diligence, tenacity, and conscientiousness in scientific work really weigh less than inventiveness? What about giftedness and excellence, couldn’t such things as organisation and thoroughness be considered manifestations of them? What kind of person is a woman who is described as independent, or a man? In my world view, what constitutes an excellent researcher?

The vice-dean of the Faculty of Science, Hanna Vehkamäki, who is in charge of diversity issues, will discuss stories relating to that topic in her blog originally published in the intranet go University of Helsinki. The vice-dean is also in charge of sustainable development, international issues, wellbeing, principles for facility allocation, and bilingualism, so the blog may touch on those subjects, as well.

Posted on

Yhdenvertaisuus-blogi: Alistunut luovuttaja vaiko joukkuepelin sankari?

Kuuntelin julkisessa tilassa sivusta eläkeläisten keskustelua yleisistä kriiseistä, joita heidän elämänsä varrella on sattunut. Puhe kääntyi 1990-luvun lamaan. Yksi keskustelijoista kertoi, että hän pyysi silloin päästä poispotkituksi työpaikasta nuoremman kollegan sijaan.

Irtisanomistaan ehdottaneella tarinan kertojalla oli 5 vuotta jäljellä työuraa, kollegalla 15 vuotta, jompikumpi piti irtisanoa. Kertojan aikuinen lapsi ja hänen puolisonsa olivat perustamassa yritystä, ja kertoja tuumi, että kokonaisuuden etu on, että hän siirtyy lapsiperheen arjenpyörittämisavuksi ja kollega saa jatkaa töissä. Hän oli hyvin tyytyväinen ratkaisuunsa yhä vieläkin, yli 80-vuotiaana.

Mitä luulet, mitä sukupuolta kertoja oli? Mitä olet mieltä hänen ratkaisustaan?

Jäin itse nimittäin pohtimaan: jos minulla ei olisi ollut havaintoperusteista tietoa kertojan sukupuolesta, millainen oletus minulle olisi tarinan perusteella muodostunut siitä?

Vaikuttaisiko kertojan sukupuoli siihen, pidänkö kertojaa alistuneena luovuttajana vai fiksuna joukkuepelin sankarina? Mitä ajatuksia nämä kysymykset herättävät sinussa?

Tämän reippaan eläkeläisen kohtasin uimahallin naistenpuolen saunassa, joten olen melko varma hänen naissukupuolestaan – ja se vastaa tarinan luomaa stereotypiaa minun päässäni. Tuntui selvältä, että tässä oli tyyppi, joka pelasi sekä yhteiseksi hyväksi että järjestääkseen elämänsä hänelle sopivalla tavalla.

Yhdenvertaisuudesta vastaava matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan varadekaani Hanna Vehkamäki käsittelee alunperin Helsingin yliopiston intranetissä julkaisitussa blogissaan teemaan liittyviä tarinoita. Varadekaanin vastuualueita ovat myös kestävä kehitys, kansainvälisyys, hyvinvointi, tilankäyttöperiaatteet ja kaksikielisyys, joten saattavat kirjoitukset sivuta niitäkin.

Photo: Susan Heikkinen
—–
In English:
Submissive loser or smart team player?

In a public space, I heard some pensioners talking about general crises they had experienced during their lifetime. Their conversation turned to the recession in the 1990s. One of the pensioners said they had asked to be fired from their job instead of a younger colleague at that time.

The storyteller, the one who had asked to be fired, had had 5 years left of their working career at that time, the colleague had 15 years, one of them had to go. The storyteller’s adult child and the child’s spouse were starting their own company, and the storyteller was thinking that it would be for the greater good that the storyteller started helping the younger generation with their busy child-rearing homelife and the colleague could continue working. The storyteller was still very pleased with their decision even now, at 80+.

What do you think, what was the gender of the storyteller? What do you think about their decision?

It made me wonder; if I hadn’t had evidence of the storyteller’s gender, what would I have assumed it to be based on the story?

Would the storyteller’s gender affect whether I thought they were a submissive loser or a smart team player? What are your thoughts on these questions?

I met this lively pensioner in the women’s sauna at the swimming complex, so I can be fairly sure of her female gender – and that is in line with the stereotype her story created in my head. It seemed obvious that this was a person who could both think of the greater good and organise her life to suit herself.

The vice-dean of the Faculty of Science, Hanna Vehkamäki, who is in charge of diversity issues, will discuss stories relating to that topic in her blog originally published in the intranet go University of Helsinki. The vice-dean is also in charge of sustainable development, international issues, wellbeing, principles for facility allocation, and bilingualism, so the blog may touch on those subjects, as well.

Posted on

Yksin ja yhdessä

Osa akateemisen uran rakentamista opettajana ja tutkijana on yhtäältä sitkeää yksin yrittämistä ja toisaalta sitkeää yhdessä tekemistä ja verkostojen hyödyntämistä. Tänä vuonna yhdistyksemme jäsenet  ovat jälleen toimineet monella taholla ja tässä joulutoivotuksessa haluan nostaa muutaman fantastisen esimerkin siitä, mitä työ käytännössä voi olla.

Varapuheenjohtajamme Eija Tuominen valittiin tänä vuonna EPWSn hallituksen jäseneksi. Kyse on kansainvälisestä verkostosta European Platform for Women Scientists, joka käsittää yli sata verkostoa 40 maassa ja se edustaa yli 12000 tutkijanaista. Tämä oli myös yksi tämän vuoden tavoitteemme. Yhdessä toimien järjestö edistää tutkijanaisten asiaa esimerkiksi EU-tasolla.Tietoa EPWSn toiminnasta.

Toinen esimerkki yhdessä toimimisesta on Liisa Husu, joka on mukana UniSAFE – Ending gender-based violence -EU-projektissa. Hänen sitkeän työnsä ansiosta hankkeen 2022 toteutettavassa kyselyssä on myös suomalaisia yliopistoja mukana, esimerkiksi Helsingin yliopisto. Enemmän projektista täällä.

Kolmas esimerkkini on Marjut Jyrkinen, joka on johtanut strategisen neuvoston hanketta WeAll, jonka keskiössä on yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti kestävä tulevaisuuden työelämä. Marjutin tänä syksynä vahvistettu professuuri on määritelty seuraavasti: sukupuolentutkimus, erityisesti työelämän tasa-arvon tutkimus. Hän ja hänen tutkimusryhmänsä keskittyvät uuden tiedon tuottamiseen aiheista, jotka ovat kiinteästi myös Helsingin tutkijanaistenkin toiminnan kiinnostuksen kohteina. Marjutin professoriluennon voi katsoa täältä.

Neljäs esimerkkini on Hanna Vehkamäki. Hän on huippututkija (useita ERC-rahoituksia), joka vetää seuraavat kahdeksan vuotta Suoman Akatemian huippuyksikköä nimeltä Virtuaalinen laboratorio ilmakehän molekyylitason reaktioille ja faasimuutoksille.Lue huippuyksiköstä täältä.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Helsingin tutkijanaiset on äärettömän iloinen siitä, että Hanna on valittu myös matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan varadekaaniksi, joka vastaa kestävästä kehityksestä, kansainvälisyydestä, hyvinvoinnista, yhdenvertaisuudesta ja tilankäyttöperiaatteista. Hanna on jo vuosia tehnyt työtä yhdenvertaisuuden ja hyvinvoinnin eteen paitsi omassa yksikössään niin myös Helsingin tutkijanaisten kanssa tavoitteena parantaa koko yliopiston hyvinvointia. Nyt tähän on vielä niin sanotusti virallinen hyväksyntä. On äärettömän tärkeää, että yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja hyvinvointia tuetaan myös vahvemmin legitimoiden. Se nostaa niiden merkityksen huomaamista ja nopeuttaa tarpeen mukaan asioihin puuttumista.Lue dekanaatista täältä.

Olemme kiitollisia kaikista näistä huipputyypeistä, jotka sitkeästi ja usein oman toimen ohella ovat jo vuosia edistäneet tasa-arvon ja hyvinvoinnin toteutumista yliopistoissa.


Alone and Together

Everybody knows that having a career in Academia means hard work. Characteristic for it today is that it also means collaborating with many people and networks. No-one can succeed alone.

Four of our members serve as fantastic examples of these capacities:

Eija Tuominen, our vice-chair, who was elected to the board of EPWS, European Platform for Women Scientists. It represents over hundred networks from 40 countries and over 12000 women scientists. It is truly great to have Eija in the board.

Another example is Liisa Husu, who has done pioneering work concerning equality matters in Academia. She is along in EU-project UniSAFE – Ending Gender Based Violence. Liisa worked hard to get some Finnish universities to take part in the project.

Third example is Marjut Jyrkinen who has led Social and Economic Sustainability of Future Working Life -project and will now as professor continue to research and teach about gender equality in working life.

My fourth example is Hanna Vehkamäki, who will lead the next eigth years Center of Exellency funded by the Academy of Finland. This is fantastic but this is not the only thing to congratulate Hanna: She will also act as vice-dean in the Faculty of Science being in charge of sustainable development, international issues, wellbeing, equality, and principles for facility use. Already as professor she has worked hard for the issues of equality and wellbeing but now this even more legitimate and hopefully this will serve as an example for the whole university.


(see links above in the Finnish part)

Posted on

Eija Tuominen EPWSn hallituksen jäseneksi – Eija Tuominen Member of the Board of EPWS

Eija Tuominen, järjestömme pitkäaikainen aktiivi ja varapuheenjohtaja valittiin European Platform of Women Scientist -järjestön hallitukseen. Lämpimät onnittelut!

Kyseessä on noin 15 vuoden ajan toiminut verkosto, jonka tavoitteena on edustaa tieteentekijänaisten intressejä, tarpeita, toiveita ja huolenaiheita Euroopassa.  Hallituksen jäsenten esittelyt BoA.

Enemmän tietoa verkostosta löytyy sivulta EPWS today. 

Kuva kesäkuun kokouksesta.

European Platform of Women Scientists was established some 15 years ago. It has more than 100 member networks in 40 countries. Altogether they represent more than 12000 women researchers. More about the platform see, EPWS today. 

In June 2021, new board of administration was elected and we are extremely happy of the new Finnish member, Eija Tuominen. 

See the introductions of the new board members BoA.

Posted on

UniSAFE – Ending gender-based violence. New EU -project

There is a new, EU funded project, which mission is to provide fresh data about gender-based violence. The issue of gender-based harassment and violence is not only complex but also persistent in many organizations. The pandemic proportions adds another layer to the complexity.

The main research questions are:

  • How large is the prevalence of gender-based violence in European research performing organisations?
  • How is it affected by specific organisational structures and hierarchies of power?
  • Do EU States have the adequate legal or policy frameworks to bring institutional change?

There will be 45 institutions involved, three from Finland (still under development).

More information: see UNISafe

Member of HELWOR, Professor Liisa Husu (Örebro University) is one of the leading researchers.

Posted on

Osallistu Gender Scan 2021 tutkimukseen!

Tutkijoina tiedämme, että luotettava tieto on tärkeää minkä tahansa asian edistämisessä. Niinpä me Helsingin tutkijanaiset olemme yhdessä Suomen fyysikkoseuran monimuotoisuustyöryhmän (FinDiP) kanssa partnerina maailmanlaajuisessa Gender Scan 2021 tutkimuksessa. Tässä kerätään tietoa sukupuolen merkityksestä erityisesti STEM (Science, Technology, Engineering, and Mathematics) –tieteenaloilla. Tervetuloa osallistumaan – mitä sukupuolta, ammattia, uravaihetta tai tieteenalaa edustatkin! Kysely löytyy täältä.

Gender Scan 2021 järjestäjänä on ranskalainen Global Contact, joka on aiemminkin tehnyt Gender Scan -selvityksiä. Gender Scan 2019 keräsi noin 15000 vastausta noin 130 maasta kaikkialta maailmasta (ranskankielinen 2019 raportti täällä). Gender Scan 2016 tulokset on myös julkaistu kirjassa: Schmuck, Claudine. Women in STEM Disciplines. Springer, 2017. Rahoitus tutkimukseen tulee useilta yksityisiltä yrityksiltä (esim. Orange).  Me suomalaiset olemme nyt ensi kertaa mukana Gender Scan –tutkimuksen yhteistyökumppanina.

Kyselyn alussa kohdassa “Describe yourself” onkin kysymys: “Are you answering to this survey following the suggestion of a partner of Gender Scan”. Tähän voi valita ”Diversity in Physics Finland with Helsinki Association of Women Researchers”. Toisena suomalaisena yhteistyökumppanina on Suomen Akateemisten Naisten Liitto ry. Luottamuksellisuuden turvaamiseksi me yhteistyökumppanit saamme tarkempaa tietoa vain niistä osioista, joissa vastauksia on yhteensä vähintään 200. Gender Scan 2021 online-kyselylomake koostuu useasta erillisestä osasta, ja riippuen siitä, kuinka moneen kyselyyn valitsee vastata, aikaa menee noin 10–40 minuuttia. Kysely toimii erinomaisesti ainakin Chromessa, oletettavasti myös Firefoxissa ja Explorerissa.

Muistathan osallistua!

Linkki kyselyyn vielä: https://global.genderscan.org/?lg=2.

 

 

 

Posted on

Tukikortit – Konkreettista apua työhyvinvointiryhmien vapaaehtoisille tukihenkilöille

Helsingin tutkijanaiset ry teki kyselyn akateemisen maailman sisällä koetusta seksuaalisesta häirinnästä ja yksi suurin puute, mikä kävi ilmi, oli lähitason tuen puute. Kutsumme sitä ruohonjuuritason tueksi ja tarkoitamme sillä sitä, että lähellä opiskelijaa, opettajaa, henkilökunnan jäsentä, joka miettii mistä oikein jossain epämukavassa kokemuksessa oli kyse, olisi tukihenkilö, jonka kanssa voisi helposti pohtia asiaa. HELWOR developed the so-called Support cards for the well-being group volunteer contact persons after the survey concerning sexual harassment in the Academia. The main reason was that there appeared to be a great need for so-called grassroot level contact people for people who had had uncomfortable experiences and needed to find out what to do. 

Kumpulan kampuksella henkilöstö ja opiskelijat ovat kehittäneet työhyvinvointia pitkäjänteisesti. Esittelen tässä vuosikokouksessamme esillä olleet tukikortit. Ne kehitettiin yhdessä Helsingin yliopiston hallinnon ja Helsingin tutkijanaisten kanssa. Ne perustuvat käytännöstä nousseisiin kokemuksiin ja tarpeisiin. Ideana on, että vapaaehtoinen tukihenkilö saa näistä tukea nopeasti ja helposti.

Löydät kortit alla olevasta linkistä. Tutustu niihin ja sovella niitä vapaasti omassa yhteisössäsi!

The staff and students on the Kumpula Campus have been developing well-being persistently. Here you can find the Support-Cards, which are meant as a quick support and checklist for a volunteer contact person. They contain a lot of information that is based on experience. Creating these cards were people from Kumpula, Helwor and administrative people from HR from the University of Helsinki. 

Please, read them and feel free to apply them on your own unit!

Support_cards_for_well_being_volunteer_contacts