Lukemisen tutkimus kirjahistorian haasteena

Kansainvälisessä oppilaiden koulumenestystä tutkivassa Pisa-tutkimuksessa suomalaiskoululaiset ovat pitkään sijoittuneet ensimmäiselle sijalle. Viime vuonna tosin sijoitus hieman heikkeni, mutta kolmannella PISA-sijallaan Suomi on edelleen koulumenestyksessä paras eurooppalainen maa.

 

Koulumenestyksen ehdoton edellytys on hyvä lukutaito. Kansan lukemaan opettamisessa kirkolla oli ratkaiseva rooli useiden vuosisatojen ajan. Kirjahistorialla ja teologialla on siis pitkät yhteiset juuret. Kirjahistorian osa-alueista lukemisella on niin ikään keskeinen merkitys. Ilman lukemista kaikki kirjan muu elämä olisi tarpeetonta. Kun puhutaan lukemisesta, ollaan siis kirjahistorian ydinkysymysten äärellä.

 

Viime vuosina lukemiseen liittyvä kiinnostus kirjahistorian piirissä on kääntynyt selvästi nousuun. On ryhdytty etsimään lukemiseen liittyvää lähdeaineistoa entistä avarakatseisemmin ja sen turvin on pystytty tuottamaan myös uutta tutkimusta. Esimerkiksi viimeksi kuluneen vuoden aikana on ilmestynyt lukuisia lukemiseen liittyviä laajoja artikkelikokoelmia eri puolilla. Kaikissa lukemista tarkastellaan paitsi yksittäisten tapauskertomusten kautta, myös metodisena kysymyksenä – miten, mistä ja millaista tietoa lukemisesta on mahdollista ylipäänsä saada. Lukemistutkimus ulottuu ajallisesti antiikissa nykypäiviin. Huomiota on alettu kiinnittää entistä enemmän myös erilaisten marginaaliryhmien lukemiskulttuureihin. Yhä useammat artikkelit käsittelevät lasten ja naisten lukemista, vankiloiden lukupiirejä tai lukemista sairaaloissa. Myös uskonnollinen lukeminen on saanut aiempaa suurempaa huomiota osakseen.

 

Lukemiseen liittyvä tutkimus voidaan karkeasti jaotella makro- ja mikrohistorialliseen. Makrohistoriallista tutkimusta on sellainen, jossa tarkastellaan lukemista jonkin instituution näkökulmasta, ylhäältä alaspäin. Tällaisena voidaan pitää esimerkiksi tutkimusta lukutaidosta, jota kirkko kuulusteluineen ja rippikirjoineen kontrolloi.

 

Nykyään suurempaa mielenkiintoa herättää lukemisen mikrohistoriallinen tarkastelu, jossa selvitetään yksittäisten ihmisten ja pienten ryhmien lukemiseen ja lukemiskokemuksiin liittyviä kysymyksiä. Suuntautumalla yksilöön ja tämän kokemuksiin päästään käsiksi aineistoihin, jotka ovat olleet virallisten tahojen näkökulmasta arveluttavia tai kiellettyjä ja kiehtovat sen vuoksi ihmismieltä enemmän kuin virallinen totuus. Tällaisia ovat esimerkiksi kielletyt kirjat ja käsikirjoitukset.

 

Yksilön lukukokemusten kartoittamiseen havahduttiin Britanniassa reilut kymmenen vuotta sitten. Perustettiin laaja, lukemiskokemukseen liittyvien lähteiden keruun tietokanta, Reading Experience Database. Keruussa hyödynnetään niin kirjeitä, päiväkirjoja, kirjojen kansi- ja reunamerkintöjä kuin oikeudenkäyntipöytäkirjoja, poliisiraportteja ja fiktiivistä aineistoa. Keruu ei kohdistu ainoastaan kirjojen lukemiseen liittyviin mainintoihin, vaan kaikenlaisten ja -muotoisten tekstien, muun muassa sanomalehtien, almanakkojen ja pienpainatteiden lukemisesta kertoviin lähteisiin. Hanke on sittemmin laajentunut eri maihin eri puolilla maailmaa.

 

Kirjahistorian tutkimuksen kannalta kysymys eri kielillä painetun kirjallisuuden lukemisesta ja käytöstä on kiinnostava. Mikä on ollut ja on tällä hetkellä pienten kielten asema ja merkitys yleensä, entä silloin, kun kielivähemmistöt toimivat suuremman valtakielen keskellä? Miten lapsia on opetettu ja opetetaan lukemaan monikielisten aapisten ja lukukirjojen avulla?.

 

Lukemisen tutkimus on entistä ajankohtaisempaa tänä aikana, jolloin keskustelu kirjan kuolemasta käy paikoin vilkkaana ja jolloin perinteisen painetun kirjan asema on vaakalaudalla internetin ja sähköisen julkaisemisen vuoksi. Lukemiseen liittyvä kysymyksenasettelu muuttuu ja monipuolistuu. Uudet mediat asettavat lukijansa uudenlaisten haasteiden eteen. Tarvitaan medialukutaitoa. Informaation saavuttamiseen ei riitä varsinaisen tekstin lukeminen, täytyy ymmärtää myös erilaisia merkkejä ja vihjeitä.

 

Aikana, jolloin lukemisesta on tullut jokapäiväistä, jolloin törmäämme kirjoitettuihin teksteihin jatkuvasti aina aamupalapöydän maitopurkista illan TV-sarjan tekstitykseen, jokaisella on omakohtaista kokemusta ja muistoja lukemisesta erilaisissa elämänvaiheissa. Lukemisen ja lukukokemusten tutkiminen tulee lähelle, se on osa myös omaa henkilöhistoriaamme. Se auttaa meitä ymmärtämään itseämme ja omaa menneisyyttämme ja kenties peilaamaan sitä menneiden sukupolvien lukutraditioiden ja -kokemusten taustaa vasten..

 (Juhlaluennon 30.5.2012 tiivistelmä)