Toukokuussa avautui British Libraryn uusi kesänäyttely Propaganda: Power and Persuasion, joka jatkuu kirjaston alakerran näyttelytilassa syyskuun puoliväliin asti.  Kyseessä on varsin kattava propagandan esittely muinaisista ajoista alkaen miltei nykyhetkeen asti, joskin näyttelyn pääpaino on ensimmäisen maailmansodan ja sen jälkeisessä ajassa. Erityisesti keskitytään maailmansotiin, joiden aikana propaganda sai alkuperäisestä merkityksestään poiketen hyvin negatiivisen sävyn. Näyttelyn yhteyteen on kirjaston sivustolle perustettu myös propagandablogi, joka valaisee näyttelyn yleisössä herättämiä  ajatuksia:

http://britishlibrary.typepad.co.uk/socialscience/propaganda/

Näyttelytilan ovella kävijän johdattaa propagandan maailmaan 1900-luvun alkuun sijoittuva filminpätkä, jossa vanhempi mieshenkilö kertoo propagandasta ja sen merkityksestä ja käytöstä nuorelle oppipojalleen. Varsinaisessa näyttelyssä propagandan historiasta sekä sen ymmärtämisestä historiassa ja nykyajassa kertovat useat haastatteluihin pohjautuvat videot, joissa esiintyy useita eri henkilöitä, myös näyttelyn suunnittelija, Kentin yliopiston historian professori David Welch.  Haastateltavat muistuttavat siitä, ettei propaganda ole itsessään hyvää tai pahaa, kaikki riippuu sen käytöstä. Myös propagandan määrittelemisen vaikeus tulee esiin, joskaan en pitänyt Welchin tekemää eroa kasvatuksen ja mainonnan ja toisaalta propagandan välillä kovin onnistuneena. Hänen mukaansa propagandan erottaa kasvatuksesta ja mainonnasta se, että ensinmainittu on tietoista vaikuttamista ja pyrkimystä saada kohdeyleisö käyttäytymään halutulla tavalla. Kuitenkin sekä kasvatuksessa että mainonnassa pyritään ohjaamaan kohteiden toimintaa, esimerkiksi mainonnan tarkoituksena on saada tuote myytyä. Termin määrittely hakee siis vielä lopullista muotoaan.

Joka tapauksessa näyttelyaineisto on kattava ja koostuu sekä videoista, kirjoista, musiikkinäytteistä, kuva-aineistosta että esineistä. Koska sota-aikoja käsitellään runsaasti, Imperal War Museumin kokoelmia on myös hyödynnetty melko tavalla.  Näyttely pyrkii osoittamaan, että mitä tahansa välinettä voidaan käyttää propagandatarkoituksessa. Esimerkkejä löytyy niin eri maiden kansallislauluista kuin Australialaisten viinien erinomaisuuden mainonnasta, jonka tarkoituksena lienee ollut imperiumin vahvistaminen. Myös urheilu on toiminut merkittävänä propagandan välikappaleena.  Sen avulla on pönkitetty kansallistunnetta ja olympiaboikottien avulla on otettu kantaa joidenkin valtioiden ei-toivottuun toimintaan. Sota-aikana kotirintaman vahvistaminen oli oleellista ja sen vuoksi näyttelyssä on esillä lukuisa määrä aineistoa, jossa korostetaan naisten työssäkäynnin välttämättömyyttä, vihannesten ja juuresten kasvattamisen tärkeyttä ja suojautumista kaasunaamarein ja muin välinein. Kylmän sodan aikaisesta propagandasta kertovat vihkoset, joissa neuvotaan, kuinka suojaudutaan ydinpommin vaikutuksilta ja millaisia ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä on syytä suorittaa, mikäli pommiuhka näyttää todennäköiseltä.  Kiinnostavia olivat myös kuvat, joissa oli analysoitu esimerkiksi henkilöiden asentojen, kuvassa esiintyvien esineiden ja vaatteiden  sanomaa. Yhdessä tällaisessa kuvassa Napoleon seisoi kärpännahkaviitta yllään, kruunu päässään ja muut keisarin epiteetit käsissään ja vierellään tummanpuhuvaa taustaa vasten. Viimeisimpänä teemana näyttelyyn oli otettu terveys ja siihen liittyvä moninainen propaganda, joka on tuttua nykypäivänäkin erilaisista tiedotusvälineistä.

Näyttelyn oheismateriaali oli poikkeuksellisen suuri.  Siihen sisältyi näyttelyluettelo, mutta myös monia muita propagandaan liittyviä julkaisuja, muun muassa suuria kuvateoksia kiinalaisista, pohjoiskorealaisista ja venäläisistä propagandajulisteista. Useista propagandalehtisistä oli otettu näköispainoksia ja luonnollisesti näyttelyssä esiin tulevia teemoja ja kuvia oli hyödynnetty niin t-paidoissa kuin korteissakin. Propaganda ei suinkaan ollut suunnattu vain aikuisille vaan myös lapsille. Yksi mieleenpainuvimmista oheistuotteista oli vuonna 1899 lapsille kirjoitettu ABC for Baby Patriots, jossa jokaisen kirjaimen kohdalla esiintyy nationalistinen runonpätkä.  Britannian merten herruudesta ja kolonialismista kertovat seuraavat nimikkoriimit:

O is the Ocean, Where none but a fool, Would ever dare question, Our title to rule

ja

I is for India, Our land in the East, Where everyone goes, To shoot tigers, and feast.

Sota-aika oli näyttävästi esillä myös Leicesterin sosiaalihistoriallisessa museossa, jonka yläkerrassa esiteltiin kaupungin oloja sodan aikana kotirintaman näkökulmasta ja yhtäältä kaupungin miehistä koostuneen rykmentin toimintaa rintamalla. Leicesterissä törmäsimme myös Englannin kolmanneksi vanhimpaan julkiseen kirjastoon, joka juonsi juurensa 1600-luvulta. Kirjasto sijaitsi vanhassa kiltatalossa ja sisälsi muun muassa runsaasti teologisesti kiinnostavaa kirjallisuutta.

Leicesterin kaupungin vanhassa kiltatalossa oleva kirjasto.

Kiltatalon kellari  toimi aikanaan myös kaupungin vankilana. Sellien esittely avasi näkökulmia monenrikoksiin syyllistyneen 1800-luvun leicesteriläisen elämään, nuorin sellissä virunut rikollinen oli vasta vähän toisilla kymmenillä ollut kuolemaan tuomittu poika.

Pian koulujen päättymisen jälkeen innokas uskonnonopettajien joukko suuntasi Etelä-Saksan kiertomatkalle. Tarkoituksena oli tutustua uskonnonopetuksen kannalta keskeisiin kirkkohistoriallisiin kohteisiin aina Mainzista Heidelbergin, Nürnbergin ja Münchenin kautta Zürichiin asti, josta kymmenen päivän kiertomatkan jälkeen palattiin uusin ideoin ja kokemuksin. Matkaa siivittivät asiantuntijaopas, dosentti Esko M. Laineen monipuoliset luennot, jotka kuunneltiin bussissa siirryttäessä kohteesta toiseen. Näin kaikki käytettävissä oleva aika tuli maksimaalisella tavalla hyödynnetyksi:) Saksan puolelta matkan järjestäjänä toimi Aalto Tours, jonka johtaja Sirkka-Liisa Aalto oli itse mukana koko matkan ajan ja huolehti kaikkien käytännön asioiden hoitamisesta esimerkillisesti. Uskonnonopettajien liiton aktiivinen matkanjärjestäjä, Eija Suokko oli niin ikään tehnyt runsaasti työtä matkan eteen etukäteen.

Vaikka matka oli rakennettu erityisesti kirkkohistoriallisten kohteiden mukaan, siihen sisältyi lukuisa joukko myös kirjahistorian kannalta kiinnostavia paikkoja ja tapahtumia. Vaikka lensimme Frankfurtiin, emme ehtineet vierailla Jöröjukka-museossa (Struwwelpeter Museum), joka on muutama vuosi sitten uudistunut ja siirtynyt myös uusiin tiloihin. Siellä Jöröjukan tarina esitetään kiinnostavasti asettamalla sen kertomukset oman aikansa kontekstiin aina 1800-luvun teknistä kehitystä myöten. Perusnäyttely, johon pääsin tutustumaan pari vuotta sitten, on valaiseva ja kertoo myös niistä lukuisista julkaisuista, jotka on kirjoitettu Jöröjukan innostamina. Niistä tämän matkan teemojen kannalta kiintoisin lienee englantilaisten toisen maailmansodan aikana tekemä, natsi-Saksan vastainen propagandistinen painate Struwelhitler.

Kasti Gutenberg-museosta.

Mainz on kirjapainotaidon eurooppalainen syntysija Johann Gutenbergin ansiosta ja hänen työnsä muistoksi on kaupunkiin rakennettu myös Gutenberg-museo, jonka etualalla on Väinö Aaltosen valmistama Gutenberg-veistos. Gutenberg-museossa on luonnollisesti esillä kirjapainotaidon varhaisimpia painatteita, muun muassa 42-rivinen Raamattu, mutta siellä pääsee tutustumaan työnäytösten avulla myös varhaisen kirjapainotaidon tekniikkaan. Gutenbergin painon mukaan rakennettu prässi oli käytössä myös maaliskuussa Leipzigin kirjamessuilla. Gutenberg-museo ei kuitenkaan ole pelkkä museo, vaan myös kirjahistorian tutkimuskeskus. Siellä on yleisölle avoin kirjasto, johon emme tällä kertaa ennättäneet tutustua. Kenties tilaisuus tulee myöhemmin, kun Mainzin ja Helsingin yliopistojen väliset opettaja- ja opiskelijavaihdot Erasmus-ohjelman puitteissa käynnistyvät kahden seuraavan vuoden kuluessa. Museon kirjakaupassa myynnissä olleet anekirjeet tekivät hyvin kauppansa ja oletettavasti usea koululainen saa tutustua niihin tulevan lukuvuoden aikana uskonnonopetuksen yhteydessä.

Mainzista matka jatkui Saksan romanttisimpana kaupunkina pidettyyn Heidelbergiin, jonka kirjahistoriallisesti kiinnostavin kohde olivat sekä Heidelbergin linnan että Kurpfälzisches Museumin näyttelyt Heidelbergin katekimuksesta. Katekismuksen ilmestymisestä on tänä vuonna kulunut 450 vuotta ja asiaa juhlistanut näyttely oli jaettu kahteen osaan. Linnaan oli sijoitettu näyttelyn poliittisempi puoli, joka kertoi myös kolmikymmenvuotiseen sotaan johtaneista tapahtumista. Alhaalla kaupungissa oli näyttelyn teologisesti kiinnostava osuus, jossa pääsi tutustumaan paremmin itse katekismukseen ja sen syntyvaiheisiin sekä katekismuksen katolisella puolella herättämään polemiikkiin, joka näyttäytyi muun muassa lentolehtisissä. Esillä oli myös katekismuksen eri painoksia ja käännöksiä. Suomeksi Heidelbergin katekismus ilmestyi ensimmäisen kerran vasta vuonna 2009 Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran Toimitusten sarjassa teoksessa Reformaation tunnustukset, jonka on toimittanut professori, varadekaani Risto Saarinen. Macht und Glaube -näyttelyyn liittyi mittava näyttelyluettelo, jossa edellä mainitut näyttelyn eri puolet tulevat hyvin esiin lukuisten artikkelien muodossa.

Heidelbergin kauneutta emme ehtineet kuitenkaan jäädä ihailemaan paria päivää kauemmin, koska ohjelmaa oli vielä runsaasti jäljellä. Matkalla Müncheniin pysähdyimme Nürnbergissä, jossa tutustuimme etupäässä kansallissosialismin kannalta kiinnostaviin kohteisiin, Natsi-Saksan historiasta kertovaan dokumentaatiokeskukseen ja oikeustaloon, jossa natsirikolliset tuomittiin toisen maailmansodan päätyttyä 1945. Dokumentaatiokeskus on rakennettu puoluekokouksen pitämistä varten rakennetun paikan viereen, joten sieltä käsin pääsee tutustumaan valtavaan juhlakenttään ja puhujapönttöön, jossa Adolf Hitler piti kuuluisia puheitaan. Vierailumme aikana tosin kenttä oli rock-festivaalien käytössä ja telttojen valtaama, joten käyskentely kentällä ei ollut mahdollista.

“Lapset, mitä tiedätte Führeristä?”. Kuva Nürnbergin dokumentaatiokeskuksen näyttelystä.

Dokumentaatiokeskuksessa oli toukokuussa avattu erikoisnäyttely kansallissosialismin suosimasta kirjallisuudesta. Kaikki osasivat odottaa löytävänsä sieltä Hitlerin Mein Kampfin, mutta monen mieltä järkytti tieto, että myös Johanna Spyrin Heidi-kirjat olivat koneiston suosiossa, samoin Walter Bonselin viattomana pidetty kirja Maija Mehiläisestä (Biene Maja). Viimeksi mainitut olivat lähinnä suosionsa säilyttäneitä klassikoita, tosin Maija Mehiläisessä on nähty myös natsi-ihanteita: sotilaallisuutta, ryhmäkuria ja arjalaisuuden korostuksia. Lastenkirjojen osalta esillä oli myös antisemitistisiä lastenkirjoja sekä melko harvinainen valokuva lapsista, jotka naama vakavana lukivat pikkulapsille tarkoitettua juutalaisvastaista Giftpilz -kuvakirjaa (Myrkkysieni). Näyttelystä oli julkaistu suppea näyttelyluettelo ja sen teemoja oli esillä myös kolmea nürnbergiläistä näyttelyä esittelevässä teoksessa “Für den deutschen – wider den undeutschen Geist”. Von verbotener un dregimekonformer Literatur im ‘Dritten Reich’. Myöhemmin törmäsin kirjakaupassa myös kansallissosialistien standardikirjahyllyä käsittelevään tutkimukseen Lesen unter Hitler, jossa käsiteltiin laajemmin sekä tuona aikana suosittua että epäilyttävänä pidettyä kirjallisuutta. Museo on saanut kokoelmansa erilaisista lahjoituksista ja kuolinpesistä ja on parhaillaan rakentamassa tutkimuskirjastoa, jolle kerättiin vapaaehtoisia rahalahjoituksia museon aulassa.

Nürnbergissä piipahdimme myös Albrecht Dürerin kotimuseossa. Dürer on tullut tunnetuksi erityisesti Lutherin kirjojen kuvittajana. Hän aloitti toimintansa kultaseppänä, mutta siirtyi sitten puu- ja kuparipiirrosten pariin. Dürerin alkuperäistä työvälineitä tai huonekaluja ei ole säilynyt, mutta museoon oli rakennettu ajanmukaisia interiöörejä muualta saadun esineistön avulla. Myös tässä museossa oli mahdollisuus tutustua kirjapainotekniikkaan alkuperäisten mallien mukaan tehdyn painokoneen avulla. Dürerin alkuperäisiä kuvia pääsimme myöhemmin ihailemaan Münchenin taidemuseossa, Alte Pinakothekissä.

Interiööri Dürerin museosta.

Koska kansallissosialismi oli yksi matkan keskeisistä teemoista, myös Dachaun keskitysleiri kuului matkaohjelmaan. Dachau oli keskitysleireistä ensimmäinen ja sen vuoksi siitä tuli eräänlainen mallileiri, jonka mukaan muut leirit suunniteltiin ja rakennettiin. Vaikka parakit ja olosuhteet olivat alueella ankeat, moni Auschwitzissa ja varsinkin Auschwitz-Birkenaussa käynyt matkalainen piti Dachaun ulkoisia oloja Birkenaun tuhoamisleiriin verrattuna suorastaan hyvinä. Dachaussa oli vankien käytössä myös kirjasto, mikä ei liene ollut keskitysleirillä kovin tavallista. Dachausta mukaan tarttui uusi artikkelikokoelma rasismista ja antisemitismistä sarjakuvassa. Artikkeleissa käsitellään sarjakuvaa monipuolisesti, eri maissa ja erilaisten järjestelmien palveluksessa. Münchenissä näimme myös paikan, jossa natsit suorittivat kuuluisat kirjojen poltot 1930-luvulla. Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta oli saatavilla myös kirjakaupoista, muun muassa Erich Kästnerin esseekokoelma Über das Verbrennen von Büchern. Pääsimme matkan aikana siis tutustumaan tavalla tai toisella sekä kirjojen valmistamiseen että niiden hävittämiseen.

Münchenistä jatkoimme kauniiden alppimaisemien läpi Ettalin ja Oberrammergaun kautta Konstanziin, jossa tutustuimme Lutheria edeltäneen esireformaattorin Jan Husin historiaan. Talosta, jossa häntä pidettiin Konstanzin kirkolliskokouksen aikana, oli tehty museo, jota emännöi asiastaan innostunut tsekitär. Museossa oli esillä muun muassa aihepiiriin liittyneitä kuvia, joista taatusti olisi tehty Husia puolustavia ja vastustavia lentolehtisiä, jos kirjoja olisi tuohon aikaan jo painettu Euroopassa. Reformaation levityksessä kirjapainotaidolla oli keskeinen rooli ja nimenomaan kuvallisten lentolehtisten avulla asiaa pystyttiin levittämään, puolin ja toisin, myös lukutaidottoman kansanosan keskuuteen. Esimerkkejä näistä olimme nähneet paitsi Heidelbergissä, myös Nürnbergissä ja Augsburgissa.

Lukeva munkki. S. Gallenin kirjaston ulko-ovi.

Viimeinen varsinainen kirjahistoriallisesti kiinnostava kohde oli Sveitsin puolella sijaitseva S. Gallenin luostarikirjasto. Kirjaston pohjat luotiin jo 600-luvulla, kun irlantilainen munkki Gallus asettui alueelle. 700-luvulla Galluksen ja Columbanuksen erakkomajasta kehittyi luostari ja myös kirjasto laajeni vastaamaan kasvavan luostarin tarpeita. 1600-luvulla kirjasto muutettiin ulkoisesti vaikuttavan näköiseksi barokkikirjastoksi. Myös kokoelmat olivat vaikuttavat – monet käsikirjoitukset olivat varhaiskeskiaikaisia, vaikka kirjastoon kuului myös nuorempia teoksia, esimerkiksi Lutherin September-testamentti vuodelta 1522. Kirjastoon sisältyi myös irlantilaisia käsikirjoituksia, koska luostarin juuret olivat Irlannissa. Irlantilainen käsikirjoitusperinne kauniine inititaaleineen ja muine koristuksineen oli vaikuttanut myös luostarin skriptoriumissa valmistettujen käsikirjoitusten ulkonäköön. Toisin kuin monissa muissa luostareissa, S. Gallenissa käsikirjoituksia ei tehty myymistä varten, vaan lähinnä luostarin omiin tarpeisiin. Mikäli joku halusi saada jonkin käsikirjoituksen, hän saattoi paikallisoppaan mukaan käydä kopioimassa (tai kenties kopioittamassa) sen luostarissa. Luostarin kirjastosta oli kirjoitettu historia, jossa käsitellään kuvien avulla sekä kirjaston syntyvaiheita, arkkitehtuuria että kokoelmia.

Matka oli kohteineen erittäin monipuolinen ja varmasti jokainen matkalainen sai siitä itselleen jotakin. Itselleni erityisen antoisia tietysti kauniiden paikkojen ja hyvän seuran lisäksi olivat monet juuri tällä hetkellä käynnissä olevat erikoisnäyttelyt, joita oli myös itselleni entuudestaan tutuissa museoissa. Näin tutustakin kohteesta avautui uusia näköaloja. Mukana oli toki myös monia kiinnostavia kohteita, joissa en ollut ennen vieraillut. Yllättävän monessa paikassa törmäsin kirjojen käyttöön propagandan välineenä ja lastenkirjallisuuteen, teemoja, joita olen viime aikoina käsitellyt myös kirjahistorian opetuksen yhteydessä. Kirjakaupoissa, joihin ehdimme tiukan matkaohjelman vuoksi vain hätäisesti, oli tarjolla runsaasti muistelmia ja toiseen maailmansotaan liittyvää tutkimusta. Iloinen yllätys olivat viimeisenä matkapäivänä Konstanzista löytyneet, kahden juutalaislapsen päiväkirjat, jollaisia ei kovin paljon ole yleisesti ottaen saatavilla. Nekin tullevat jossain vaiheessa palvelemaan kirjahistorian opetusta.

Lukemistutkimus on kirjahistoriassa ollut viime vuosina nousussa. Myös uskonnolliseen lukemiseen on kiinnitetty entistä suurempaa huomiota. Kaksi vuotta sitten ilmestyi Oxford University Pressin kustantama teos Religious Reading in the Lutheran North.  Siinä tarkasteltiin uskonnollisen lukemisen erityispiiirteitä Pohjolassa. Mukana oli tutkijoita kaikista Pohjoismaista Suomea lukuun ottamatta. Eikö tieto Suomessa harjoitetusta lukemisen ja uskonnollisen lukemisen tutkimuksesta ja kiinnostuksesta aihetta kohtaan ollut kantautunut maamme rajojen ulkopuolelle?

Jotta vastaavanlainen virhe ei toistuisi, Suomen akatemian projekti Hyödyllisen tiedon maailmat (Spheres of Useful Knowledge) päätti tehdä muut tietoisiksi siitä, että myös täällä uskonnollinen lukeminen kiinnostaa. Haluttiin kerätä koolle Pohjoismaista ja Baltiasta väkeä, joka olisi erityisesti paneutunut tähän aihepiiriin ja luoda kontakteja vastaisuuden varalle.  Hedelmälliseksi keinoksi havaittiin aihepiiriin liittyvän konferenssin järjestäminen Helsingissä. Toista vuotta suunniteltu ja valmisteltu Religious Reading in the Baltic and Nordic Countries in the Early Modern Period. Conference on Book History järjestettiin Helsingin yliopiston tiloissa 20.-21.5.2013. Paikalla oli kaiken kaikkiaan kahden päivän aikana noin kolmekymmentä tutkijaa Suomesta, Virosta, Pohjoismaista ja Britanniasta. Edellä mainitun projektin ohella muina järjestäjinä olivat Helsingin yliopiston tutkimushanke Marginaaliryhmien kristillinen kasvatus 1700-luvulla ja Suomen kirjahistoriallinen seura.

Ensimmäisessä sessiossa kuultiin kuulumisia digitaalisista tutkimushankkeista. Britanniassa lukemisen tutkimuksen tietokantaa (Reading Experience Database, RED) perustamassa ja kehittämässä ollut professori Bob Owens kertoi RED-hankkeesta ja otti esimerkkejä Raamatun lukemisen tutkimuksesta RED:n avulla. Teologian tohtori Minna Ahokas valaisi Suomen RED-tilannetta ja dosentti Ilkka Mäkinen kertoi omasta digitaaliseen aineistoon pohjautuvasta lukemisen tutkimuksen hankkeesta: miten lukuhalu näyttäytyy Google Booksin aineistoissa. Lukemisen tutkimuksen tietokanta herätti kiinnostusta myös pohjoismaisissa kollegoissa ja nämä jäivät pohtimaan RED-yhteistyön käynnistämistä omissa yliopistoissaan.

RED-keskustelujen jälkeen Uumajan yliopiston professori Daniel Lindmark kertoi uskonnolliseen lukemiseen liittyvästä lähdeaineistosta ja tutkimuksista Ruotsissa. Lindmark on omissa tutkimuksissaan muun muassa jatkanut ja vienyt myös eteenpäin Egil Johanssonin lukutaitotutkimuksia. Itse kerroin vastaavasti siitä, miten uskonnollista lukemista on tutkittu Suomessa ja millaisia mahdollisuuksia olisi entistä paremmin ja syvällisemmin paneutua aiheeseen käyttämällä paitsi uusia myös vanhoja tuttuja lähteitä uudella tavalla. Iltapäivän sessiossa pureuduttiin yhtäältä ruotsalaisen piispan Sveno Jacobin kirjastoon, josta esitelmöi juuri Osloon professoriksi siirtyvä Otfried Czaika ja toisaalta Tallinnan kirjamarkkinoihin uskonnollisen kirjallisuuden osalta. Viimeksi mainitusta kertoi Tallinnan kirjahistorian professori Tiiu Reimo. Esitysten jälkeen ehdittiin vielä pitää HIBOLIRE:n (The Nordic-Baltic-Russian Network on the History of Books, Libraries and Reading) kokous, jossa ideoitiin pohjoismais-balttilaisia, digitaalisiin kirjahistoriallisiin aineistoihin keskittyviä yhteistyökuvioita sekä nauttia yliopiston vastaanotosta viinilasillisen äärellä.

Toisen seminaaripäivän aamulla kuultiin, millaisia uskonnolliseen lukemiseen liittyviä väitöskirjaprojekteja Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa on tekeillä. Töitään esittelivät teologian maisterit Olli Viitaniemi ja Ville Vauhkonen. Loppupäivä oli omistettu koulukirjastoille. Ensin kuultiin Roskilden yliopistosta tulleen dosentti Charlotte Appelin esitys Tanskan kouluhistoriahankkeesta, sen jälkeen dosentti Esko M. Laineen esitelmä Suomen koulukirjastoista ja konferenssi huipentui vuonna 1728 perustettuun Porvoon lyseon kirjastoon tehtyyn tutustumisvierailuun. Myös kouluhistoriateemat nivoutuivat hyvin yhteen herättäen runsaasti kiinnostusta ja myös uusia ideoita Porvoon lyseon kirjaston kokoelman tutkimuskäytöstä. Kirjaston hoitaja, lehtori Stefan Hagman esitteli kirjastoa kokonaisuudessaan sekä sen harvinaisuuksia. Akatemian projektimme teki heti päätöksen tutustua kokoelmaan tarkemmin tutkimusmielessä pian syyskauden alettua. Päivän päätteeksi ennen suuntaamista takaisin Helsinkiin nautimme Porvoon tuomiokapitulin tarjoamat kahvit kapitulin tiloissa.

Konferenssissa keskusteltiin vilkkaasti ja aiemmin toisiaan tuntemattomat tutkijat loivat myös uusia kontakteja. Useampia yhteistyöhankkeita ja ideoita oli vireillä. Konferenssin anti lupaa hyvää uskonnollisen lukemisen tutkimukselle sekä Suomessa että Pohjolassa ja Baltiassa yhteistyön merkeissä. Myös ilma suosi konferenssia – moni kylmää odottanut vieras sai luopua jo heti kentältä saavuttuaan villapaidoistaan ja antautua auringon säteiden suomalle lämmölle.