Sunnuntai 29.3.

Osallistuimme perjantaina (27.3.) työpajaan kolmen ihmisen voimin ja tutustuimme siellä paremmin Zoteron käyttöön. Zoteroon liittyvät ongelmat selvisivät myös työpajassa hyvin ja paikalla olleet asensivatkin Zoteron myös Firefoxille. Lisäksi tutustuimme Zoteron käyttöön Wordissa. Löysimme kaksi sopivaa artikkelia harjoitustyötämme varten. Aiemmin viikolla Pauliina oli löytänyt kolme artikkelia, joten nyt meillä on ainakin alustavasti tiedossa kaikki viisi artikkelia. Lisäksi Susanna alkoi alustavasti tutustua Atlaksen käyttöön ja tutustui samalla löydettyihin artikkeleihin.

Päätimme tehdä käsitekartan Prezi-sivuston avulla, koska se osoittautui esimerkiksi OneNotea kätevämmäksi tavaksi tehdä käsitekarttoja. Teimme yhteisen Prezi-tiedoston, johon kaikki voivat lisätä käsitteitä yms.

Tähän mennessä käytettyjä ohjelmia ovat: SPSS, Zotero, Atlas, Yammer, OneNote ja Prezi. Sovimme myös alustavasti ensi viikon tehtävänjaosta. Seuraavan viikon teemoina taitaa olla yleisesti ainakin kirjallisuus-osiolla valittuihin artikkeleihin tutustuminen ja niiden sisällön yhdistäminen jo valittuihin muuttujiin, joita perustellaan SPSS:n avulla ja mahdollisten uusien muuttujien löytäminen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *