Uniridersin neitsytmatkalle Itävallan Bad Gasteiniin mukaan lähtenyt Anna kirjoitti kokemuksistaan 11 hengen tiiviin porukan matkatunnelmista.
Uniridersien ensimmäinen alppireissu on takana. Yksitoista urheaa opiskelijaa kerääntyi Helsinki-Vantaa lentokentälle varhaiseen aamuun skimppakamat olalla ja suuntasivat nokkansa kohti Itävallan Bad Hofgasteinia. Matka kävi Münchenin lentokentän kautta, josta reilun kolmen tunnin junamatka toi reissaajat söpöön laskettelulaaksoon. Lento ja siirtyminen sujui mallikkaasti, vaikka Münchenissä ehdittiin jo säikähtää, että ihmisten suksibägit eksyivät matkalla. Kylässä meitä odotti aivan uskomattoman tyylikäs ja moderni huoneisto, jota kukaan ei osannut odottaa.
Joka ikkunasta näkyivät komeat vielä valloittamattomat rinteet ja kaiken lisäksi meillä oli oma poreallas diskovaloineen! Reissun alku juhlistettiin mukavassa kotoisen tuntuisessa ja alppityylisessä ravintolassa, jossa saatiin esimakua siitä mikä itävaltalainen ”salaatti” on (uppopaistettuja kanapaloja perunoilla ja kaksi persiljan lehteä) ja eihän kukaan voinut vastustaa kunnon olutlasiapitkän reissupäivän päätteeksi.
Seuraavat kuusi päivää olivat jotain aivan mieletöntä. Suhteellisen pienen ryhmän edut ovat mm. se, että ehdimme hyvin tutustua toisiimme, ryhmätyö sujui hyvin ja mikä tärkeintä, löysimme ryhmähengen! Porukassa oli kaikentasoisia laskettelijoita ja jokainen löysi helposti itselleen sopivantasoisen laskettelutoverin. Myös sellaisen, jonka kanssa päivärytmit synkkasivat (toisinsanoin ne, jotka tähtäsivät ensimmäiseen rinteelle lähtevän bussin kyytiin löysivät aina kaverin).
Yksi parhaimmista asioista oli, että kokeneemmat laskettelijat jaksoivat neuvoa maallikkoja, joilla ei välttämättä ollut tekniikka kohdallaan, mutta innokkuus oppia oli huipussaan.
Matkasta oli maksettu, joten jokainen opiskelija seurasi periaattetta “ski until you drop”.
Puolenpäivän aikaan kokoonnuimme usein isolla porukalla johonkin rinneravintolaan syömään ja vertailemaan suosikiksi osoittautunutta Goulash-keittoa (päädyimme siihen tulokseen, että ravintoloilla oli salaliitto) tai mehevää Wiener Schnitzeliä. Siinä vaiheessa, kun sukset alkoivat mennä ristiin, kun etureidet eivät enää pitäneet, kompuroitiin pakolliselle after ski -oluelle – the only proper way to end a ski day.
Alueella oli yhteensä neljä laskettelualuetta, joista kukin pystyi valitsemaan itse kumpaan paikkaan halusi lähteä laskemaan sinä päivänä. Yksi mieleenpainuvimmista näköaloista ja hetkistä oli Sportgasteinin huipulla (2680m), jonka valtasimme ryhmänä ja muistoksi napattiin huikeat ryhmäkuvat, joissa jylhät vuoret komistelivat taustalla.
Viikon iltamenot vaihtelivat laidasta laitaan. Välillä oli rauhallisia iltatuokioita, joissa kuunneltiin musiikkia ja keskusteltiin maailman poliittisista sekä ei-poliittisista aiheista oluttuoppien ja kotitekoisten pizzojen äärellä, välillä biletettin läpi yön Bad Gasteinin legendaarisella Silver Bullet -klubilla.
Myös Suomi-Venäjä MM -finaali kisakatsomo oli järjestetty paikalliseen kasinoon, jossa Uniriders sekä Aallon Skipoli pääsivät seuraamaan jännittyneenä Suomen poikien taivalta voittoon.
Viimeisenä päivänä, kun jalat olivat jo aivan muusia, menimme yhdessä fantastiseen kylpylään, jossa pääsimme rentoutumaan lämpimissä mineraalialtaissa ja koettelemaan fyysisiä äärirajojamme saunashow:ssa (en aio paljastaa mikä se on, koska se pitää vaan nähdä ja kokea).
Tämä oli ensimmäinen kertani Alpeilla, ja mielestäni se ei olisi voinut sujua paremmin.
Matkalla oli juuri sopivasti kaikkea mitä odotin: huikeita rinteitä ja maisemia, suussa sulaavaa ruokaa, sopiva määrä alkoholia, järjettömän paljon hauskuutta ja positiivisuutta, monipuolista ohjelmaa, ja huikean energinen, auttavainen, iloinen ja persoonallinen porukka.
Minulle jäi mielettömän hyvä olo reissusta. Uskon ja toivon, ettei se jäänyt Uniridersien viimeiseksi legendaariseksi alppireissuksi.
Seuraavaa matkaa odotellessa!
-Anna
P.S. Tsekkaa Peten edaama video matkasta!