Ilpo Koskinen, Taneli Hämäläinen, Outi Vedenpää, Joona Sneck ja Ilmo Cantell

 

Johdanto

Dante’s Inferno on 2010 ilmestynyt Electronic artsin ja Visceral Gamesin tekemä toiminta-seikkailu ja hack and slash-peli. Peli seuraa Dantea, ristiretkeläistä, joka on surmannut kuoleman ja tunkeutuu helvettiin kuolleen rakastettunsa perässä. Peli on saanut paljon vaikutteita Dante Alighierin Jumalaisesta Näytelmästä, mutta on tyylinsä ja tarinansa puolesta varsin erilainen. On kiinnostavaa, miten elokuvat, sarjakuvat ja muu populaarikulttuuri, nykyään myös pelit, hyödyntävät myyttistä ja uskonnollista kuvastoa, hahmoja ja tarinoita omiin tarkoituksiinsa. God of War-pelisarjassa seikkaillaan kreikkalaisessa tarumaailmassa ja surmataan jumalia, Marvel on hyödyntänyt Thor-sarjakuvissaan skandinaavista mytologiaa hyvin mielivaltaisesti ja Herkules on esiintynyt valkokankaalla vaihtelevassa kontekstissa. Jumalainen näytelmä on lähes mytologiset mittasuhteet saavuttanut kirjallinen teos, joka on paljon siteerattu ja viitattu, mutta ei semmoisenaan ole juuri ollut vastaavanlaisen hyödyntämisen kohteena, lukuun ottamatta yhtä Dante’s Inferno-nimellä kulkevaa, vuonna 1924 tehtyä elokuvaa.

Tässä työssä aiomme paneutua kysymyksiin, jotka liittyvät Jumalaisen näytelmän ja Dante’s Inferno-pelin väliseen suhteeseen. Tutkimuskysymyksemme on, miten Dante ja Helvetti näyttäytyvät Dante’s Inferno pelissä. Lisäksi pohdimme sitä, miten uskonto näyttäytyy pelimekaniikassa. Aiomme vastata kysymykseen vertailemalla Danten hahmoa sekä helvettiä, ja selvittää miksi tietyt elementit Jumalaisesta näytelmästä otettiin mukaan peliin ja miksi toiset jätettiin ulos. Kenelläkään meistä ei ollut pääsyä pelin äärelle, joten hyödynsimme lähteenämme youtubesta löytyviä gameplay-videoita. Vertailumateriaalina toimi sekä Eino Leinon että Elina Vaaran käännös Jumalaisesta näytelmästä.

Dante’s Inferno

Dante’s Inferno saattaa vaikuttaa nopealla vilkaisulla perinteiseltä taistelupeliltä, joka vain sattuu paikantumaan Helvetin piireille. Uskonto kuitenkin näkyy vahvasti myös pelin pelimekaniikassa, sillä Dante taistelee pelissä eri vihollisia vastaan Kuolemalta viemällään viikatteella ja sinkoaa käsistään ristinmuotoisia projektiileja. Hän myös kerää ”pyhää” ja ”epäpyhää”, joita kertyy muun muassa taistelemalla Helvetissä olevia Luciferin kätyreitä vastaan. Pyhän ja epäpyhän avulla Dante saa käyttöönsä erilaisia taitoja ja ominaisuuksia, jotka auttavat taistelussa. Dante voi kerätä pyhää ja epäpyhää myös armahtamalla tai rankaisemalla vastaan tulevia historiallisia henkilöitä. Dante saa tietää henkilöiden tekemän synnin ja siihen johtaneet syyt, jonka jälkeen hän voi päättää ovatko nämä ihmiset ansainneet rangaistuksensa. Armahtamalla Dante saa lisää pyhää ja rankaisemalla epäpyhää, joita käyttää hahmon kehitykseen.

Peli samalla kannustaa pohtimaan ovatko helvetissä kärsivien rangaistukset kohtuullisia, mutta kuitenkin suhtautuu pyhän ja epäpyhän keräämiseen melko mekanistisesti. Vaikka pelaaja pääseekin pohtimaan moraalikysymyksiä, eivät pelaajan valinnat vaikuta juuri muuhun kuin hahmon kehittymiseen. Vaikuttaakin siltä, että moraalivalintoja ja eettisiä teemoja on yksinkertaistettu pelin mekaniikan ja pelattavuuden vuoksi. Tämä on luonnollisesti perusteltu ratkaisu taistelupelissä, mutta vie merkittävän kirjassa esiintyvän ulottuvuuden pelistä.

Taistelukohtausten lisäksi pelissä on tasohyppelyä ja peliympäristöön liittyviä puzzle-tehtäviä. Dante joutuu esimerkiksi kiipeilemään, heilauttamaan itseään köysien avulla tasolta toiselle ja siirtelemään erilaisia esineitä päästäkseen eteenpäin. Pelissä on myös salaisia käytäviä, joista voi löytää Raamatun tarinoissa esiintyviä tai niihin viittaavia esineitä, joita voi käyttää parantamaan pelihahmon ominaisuuksia. Pääpiirteittäin peli kuitenkin seuraa Jumalaisen näytelmän Helvetin tasoja, joita pelaaja kulkee järjestyksessä.

Pelin markkinoinnissa käytettiin hyväksi eri Helvetin tasoilta löytyviä syntejä tarjoamalla olemattomia palveluita, jotka ohjasivatkin pelin markkinointikanaville. Markkinointia varten lanseerattiin esimerkikisi Hawk Panther -niminen yritys, joka mukamas tarjosi mahdollisuutta viedä parhaan ystävän tyttöystävä. Kuitenkin jos yrityksen nettisivuja yritti käyttää, ilmoitti se henkilön syyllistyneen petokseen ja joutuvan Helvetin yhdeksännelle tasolle, minkä lisäksi sivusto tarjosi mahdollisuuden ostaa Dante’s Inferno -peli tai katsoa sen traileri. Vastaavanlaisia markkinointikikkoja oli muitakin, kuten uskonnollinen Mass: We Pray –peli, joka olikin Hawk Pantherin tapainen yritys saada ihmiset halpaan. Jos peliä nimittäin yritti ostaa, ilmoitti sivusto ostajan olevan kerettiläinen ja näytti sen sijaan Dante’s Infernon trailerin.

Danten Jumalainen näytelmä

Dante Alighierin (1265 – 1321) pääteos, Jumalainen näytelmä, on kolmiosainen runoelma, jossa kirjailija itse matkaa halki tuonpuoleisen maailman. On suhteellisen varmaa, että teos on kirjoitettu 1300-luvun puolella, silloin, kun kirjailija itse oli maanpaossa kotikaupungistaan Firenzestä, vaikkakaan tarkkoja kirjoitusvuosia ei tunneta. Dante, joka oli toiminut Firenzessä korkeassa julkisessa virassa, joutui pakenemaan kaupungista vuonna 1302, poliittisen vallanvaihdoksen jälkeen. Teoksen avulla hän uskoi, että hän saisi palata kotikaupunkiinsa, mutta sitä hänelle ei koskaan suotu, ja hän kuoli pakolaisena Ravennassa. Jumalainen näytelmä on hyvin moniselitteinen ja rikasta symboliikkaa pursuava teos, jossa Dante käsittelee oman aikakautensa yhteiskunnallista ja uskonnollista rappiota, Keski-ajan filosofiaa, etiikkaa ja teologiaa. [1]

Tarina alkaa Danten harhaillessa synkässä metsässä, jossa hänelle ilmestyy antiikin runoilija Vergilius, Danten esikuva, joka tunnetaan Aeneis-runoelmastaan. Nuorena kuollut ja sittemmin taivaassa oleileva neito nimeltä Beatrice, jota Dante pitää ”sydämensä valtiattarena”, ja joka on saattanut olla historiallinen henkilö Danten nuoruudessa, on pyytänyt Vergiliusta näyttämään Dantelle koko tuonpuoleisen maailman, Helvetin piirit, Kiirastulivuoren kielekkeet ja Paratiisin sfäärit, aina Jumalan itsensä tyyssijaan, Empyreumiin asti. Beatricella on itse Neitsyt Marian mandaatti, joka myös on huomannut Danten ahdistuneen tilan. [2]

Dante lähtee pelostaan huolimatta Vergiliuksen matkaan ja laskeutuu alas Helvettiin, joka on valtava maanalainen suppilo. Helvetissä on yhdeksän piiriä, joissa jokaisessa rangaistaan syntisiä sieluja eri synneistä, ja rangaistukset kovenevat alaspäin laskeutuessa.[3] Ensimmäisessä piirissä, Limbuksessa, ovat kastamattomat lapset ja ne viisaat ja hyveelliset, joilla ei ollut mahdollisuutta kääntyä kristinuskoon. He eivät kärsi muuten, kuin oleskellen ikuisesti hämärässä. Heidän joukoissaan on muun muassa Antiikin filosofeja sekä Vanhasta Testamentista tunnettuja hahmoja. Tämä on myös Vergiliuksen tyyssija.[4] Piireissä 2,3,4 ja 5 kärsivät rangaistuksiaan himon, ahmimisen, saituruuden, tuhlailun ja vihan piinaamat sielut. Himokkaita heitellään halki taivaan myrskytuulissa. Ahmatit makaavat kylmässä mudassa, sateen piiskatessa heitä. Saiturit ja tuhlaajat työntelevät valtavia rahasäkkejä törmäillen toisiinsa, ja vihaiset kihisevät raivosta mutaisessa Styx-joessa. Kuudennessa piirissä ovat kerettiläiset, jotka viiruvat palavissa haudoissa. Seitsemännessä piirissä ovat väkivaltaiset ja kahdeksannessa petolliset. Nämä piirit jakautuvat useampiin kehiin, joissa rangaistukset poikkeavat hieman toisistaan ja ovat huomattavasti kovempia kuin edellisissä piireissä. Suppilon päässä, yhdeksännessä piirissä, petturit makaavat jäässä, riippuen petturuuden asteesta. Maapallon keskipisteessä, on Saatana, joka on kahlittu jään keskelle. Saatana pureskelee kolmilla kasvoillaan pahimpia pettureita: Juudas Iskariotia sekä Cesarin murhamiehiä: Brutusta ja Cassiusta. Saatanan alapuolella on kapea, sulamisvesien muovaama reitti, josta runoilijat pääsevät kiipeämään maapallon toiselle puolelle, jossa kohoaa Kiirastulivuori. Kiirastulivuoressa on niin ikään seitsemän pengermää, yksi jokaiselle kuolemansynnille ja kaksi lisätasannetta. Kun sielu on puhdistunut penkereillä kaikista synneistä, se pääsee vuoren laelle, jossa on Edenin puutarha. Siellä puhdistuneet sielut valmistautuvat nousemaan tähtiin. Sinne asti Vergilius kykenee saattamaan Danten, jonka jälkeen Dantea saattaa Paratiisin sfäärien halki Beatrice itse.[5]

Matkallaan Dante kohtaa myyttisiä ja historiallisia henkilöitä sekä omia aikalaisiaan. Helvetissä hän kohtaa myös antiikin taruolentoja ja jumalia. Esimerkiksi antiikin rikkauksien jumala Pluto vartioi neljättä piiriä, ja Minotaurus seitsemättä.[6] Seitsemännessä piirissä tavataan myös kentaureja, jotka niin ikään piinaavat sieluja. Sen sijaan demonit ilmaantuvat kuvaan vasta kahdeksannessa piirissä, joskin Dante ja Vergilius kohtaavat joitakin piruja vartioimassa Diten kaupungin porttia kuudennen ja viidennen piirin välissä. Helvetin maasto kuvataan hyvin konkreettisesti, siellä on useita jokia, rotkoja, puita ja linnoja.[7] Limbuksessa on rehevää luontoa ja nurmikenttiä, joita Tyyni Tuulio pitää eräänlaisena Elysiumina, jonka Dante on halunnut luoda ihailemilleen antiikin viisaille. Pimeydestä huolimatta viisaita valaisee järjen valo.[8] Myöskin Kiirastulivuori on kuvattu konkreettisena luonnon paikkana, jossa on paikka paikoin puita ja muita luontokappaleita. Paratiisi sen sijaan on hieman abstraktimpi maailma, jossa maata kiertävät taivaankappaleet muodostavat ympärilleen läpinäkyviä sfäärejä, joilla hyveelliset sielut oleilevat. Hyveellisyyden asteen kohotessa, myös maan painovoima heikkenee sfääri sfääriltä ja kirkkauden määrä lisääntyy.

Teosta on perinteisesti tulkittu kirjaimellisesti, allegorisesti, moraalisesti sekä anagogisesti, eli siten, että teoksella on yliaistillinen merkitys. Johdannossaan Jumalaiseen näytelmään, Tyyni Tuulio pitää nykylukijalle hedelmällisimpänä tapana tulkita teoksen kolmea valtakuntaa metaforisina tiloina, eikä niinkään paikkoina, vaikkakin lopullisen tulkinnan tekee jokainen itse. Esimerkiksi Helvetin rangaistukset voidaan siten nähdä ”pinttyneiden paheiden äärimmäisinä johtopäätöksinä.” Kiirastuli taas on parannuksen tekemisen tila ja Paratiisi tila, jossa Jumalan tahto on ihmiselle rauha. [9]

Dante hahmona ja historiallisena henkilönä

Dante loi Jumalaisessa Näytelmässä esiintyvän Dante-nimisen hahmon kuvaamaan itseään ja omaa matkaansa maanpaossa. Tämän vuoksi Dante-hahmon ymmärtämisen kannalta on oleellista tuntea hänet myös historiallisena henkilönä.

Dante syntyi Italiassa, Firenzessä vuonna 1265. Hänen molemmat vanhempansa menehtyivät hänen nuoruusvuosiensa aikana; äitinsä kun hän oli nuori poika ja isänsä hänen ollessa 18-vuotias. Danten varhaisesta koulutuksesta ei ole tähän päivään säilynyt varmaa tietoa, mutta hänen uskotaan käyneen katedraalikoulua ja tämän lisäksi saaneen nuoruudessaan yksityisopetusta.[10]

Nuoruudessaan Dante otti osaa asuinalueensa poliittiseen liikehdintään. Murroksen kynnyksellä oleva Eurooppa, uusien aatteiden nousu ja erilaiset sosiaaliset ongelmat vaikuttivat myös Firenzen poliittiseen tilanteeseen. Myös keisarin ja paavin välinen valtataistelu näkyi omalta osaltaan Firenzessä. Dante oli hyvin tietoinen ympäröivän yhteiskuntansa ongelmista ja hän koki niistä henkilökohtaista surua ja tuskaa. Juurikin nämä ympäröivän maailman ongelmat olivat osasyynä vaikuttamassa Danten kirjalliseen ulosantiin Jumalaisessa Näytelmässä.[11]

Kenties merkittävin henkilö Danten elämän kannalta oli hänen rakkaansa, Beatrice. Dante oli jo 9-vuotiaana kohdannut Beatricen ja kiinnittänyt katseensa häneen saman tien. 9 vuotta myöhemmin parivaljakko tapasi uudelleen, jolloin Dante rakastui Beatriceen kiihkeästi. Dante osoitti monet runoistaan Beatricelle, ja Beatricen kuoltua Dante kokosi kirjoituksensa yhdeksi kirjaksi, Vita Nuovaksi. Myös Jumalainen Näytelmä on kirjoitettu Beatricen kunniaksi ja hän esiintyy teoksessa jumalallisena hahmona, jota Dante tavoittelee.

Vuonna 1301 Dante joutui maanpakoon. Maanpakonsa aikana hän kirjoitti Jumalaisen Näytelmän. Myös paon vaikutus teoksen kieleen on kiistämätön. Dante heijasteli omia kokemuksiaan heitteillä olemisesta teoksensa Dante-hahmon kautta.

Teoksen Dante-hahmo on rehellinen ja muotokuvamainen kuvaus Dantesta itsestään. Teoksessa esiintyvä hahmo on herkkä runoilija, joka kulkee toisinaan jopa hämmentyneenä läpi helvetin piirien. Hahmo kaipaa ja etsii vastauksia ja selityksiä tapahtumille, jotka hänen elämäänsä on järisyttänyt. Toisaalta hän etsii myös rakkaimpaansa, Beatricea, jonka hän kohtaakin teoksen aikana useammin.

Kirjassa esiintyvä Dante on selvä kuvaus kirjoittajastaan. Dante kuvasi kirjassa itseään runoilijana ja pohdiskelijana, joka käy läpi raskasta ja hämmentävää matkaa. Dante kuvaa itsensä surun täyttämänä miehenä, jonka vaikutteena on ollut todennäköisesti hänen kotikaupungissaan vallinnut poliittinen ja sosiaalinen mellastus ja Beatricen kuolemaan liittynyt trauma ja tyhjyyden tunne. Teoksessa esiintyvä matka helvetin läpi on toki vertauskuvallinen, mutta se kuvastaa tarkasti Danten oikean elämän kulkua maanpaossa, surun ja ajatusten painaessa hänen mieltään.

Pelissä esiintyvä Dante on sen sijaan erilainen. Hän on länsimaalaistyylinen sankarihahmo, joka on rohkea ja rujo. Pelin Dante on toki hämillään ja monessa kohtaa hän etsii vastauksia kohtaamiltaan olioilta. Myös Beatrice näyttäytyy pelissä moneen kohtaan ja Dante pyrkii hänen tykö. Näiden lisäksi pelin ja kirjan välisissä Danten kuvauksissa ei kuitenkaan ole paljoa yhtäläisyyksiä. Siinä, missä kirjan Dante on runollinen pohdiskelija, pelissä esiintyvä Dante on vahva toimija. Hän taistelee tuonpuoleisessa helvetin olioiden fyysisten ilmentymien kanssa niin miekoin, kuin ristejäkin viskoen. Pelin alussa Dante jopa tappaa itse Kuoleman ja näin lunastaa itselleen tämän viikatteen.

Pelissä Dante käy läpi elämänsä tapahtumia, joilla on ollut häneen lähtemätön vaikutus. Näissä tapahtumissa esiintyy muun muassa Danten vanhemmat. Keskiössä tapahtumissa on kuitenkin Beatrice. Hän vaikuttaisi olevan henkilö, jonka perässä pelinkin Dante kulkee läpi helvetin piirien. Kuten kirjassakin, Dante haluaa menetetyn rakkaansa tykö.

Pelissä esiintyvä Dante on kirjan vastaavaan perustuva hahmo, joka on muunneltu seikkailu-ja toimintapeliin sopivaksi. Tämä muuntelu on kuitenkin täysin ymmärrettävä. Pohdiskeleva ja herkkä Dante ei olisi kovin vakuuttava hahmo taistellessaan Kerberusta tai Saatanaa vastaan.

Helvetin kuvaus teoksessa ja pelissä

Helvetin kuvaus vaihtelee jonkin verran itse lähdeteoksen ja pelin kuvauksen väleillä. Esimerkiksi helvetin toista piiriä, himon ja synnillisen rakkauden piiriä, kuvaillaan myrskytuulten hallitsemaksi pimeäksi paikaksi, jossa tuulet riepottelevat himojensa valtaan antautuneita ihmispoloja.[12] Pelissä heti piirille saapuessa pelaajan ottaa vastaan suuri käärmeen pää jota ei teoksessa mainittu. Myöskään myrskytuulten seassa ei näyttäisi lentelevän kärsiviä sieluja. Pelissä päästään nopeasti taistelemaan Kleopatraa vastaan, joka on “tason” päävastus.

Kolmannella piirillä ikuinen sade piiskaa ahmattiuden vuoksi kärsimään joutuneita. Teoksessa paikkaa hallinnoi kolmikurkkuinen Kerberus jossa on koiran ja lohikäärmeen piirteitä.[13] Pelissä Kerberuksen kuvaus on lähellä alkuperäisteoksen vastaavaa, mutta pelissä ei näy laisinkaan teoksessa mainittua ikuista sadetta sieluja kurittamassa. Peli siis ottaa tämän tyylisissä seikoissa vapauksia, mutta säilyttää usein tärkeät hahmot teoksesta.

Neljättä piiriä asuttavat ahneuteen taikka tuhlaavuuteen syyllistyneet. Siellä kaljut miehet ovat olleet ahneita pappeja, piispoja ja paaveja, eikä heitä pysty tunnistamaan, kostona siitä, että he itse sokeasti elämänsä saastuttivat.[14] Pelissä ei näitä kaljupäitä näy, vaan siinä ahneiden rangaistuksena on lillua polttavassa nestemäisessä kullassa.

Voidaan siis todeta pelin ottavan niitä elementtejä mitä tahtoo teoksesta, mutta myös lisäävän omiaan jos visuaalinen tai pelillinen tarinankerronta niitä vaativat. Peli säilyttää kuitenkin samansuuntaisen teeman, vaikka esimerkiksi itse tiettyä rangaistusta taikka kuritusmuotoa ei alkuperäisessä teoksessa olekaan mainittu. Esimerkiksi vaikka polttava kultakylpy, joka käy selkeästi järkeen ahneuden tuomana kärsimyksenä helvetissä vaikka teos ei siihen viitannutkaan.

Pelin käyttämät päävastus-taistelut taas lainaavat teoksessa kuultuja hahmoja antaen heille tosin uusia piirteitä tai mittasuhteita saavuttaakseen tiettyjä perinteisiä tämän tyylisissä peleissä nähtyjä pelimekaanisia elementtejä. Esimerkiksi Kleopatra on pelissä kuvattu kolossaalisen kokoisena, joka tuo mielenkiintoisia pelillisiä mekaniikkoja käytettäväksi. Taistelu muistuttaa esimerkiksi God of War pelin taistoja eri titaaneja vastaan.

Vertaileva analyysi: Limbus

Jotta Dante’s Infernoa voidaan tämän työn puitteissa verrata sitä innottaneeseen teokseen, otamme tarkasteluun rajatun kokonaisuuden molemmista tarinoista. Sekä kirjassa, että pelissä Helvetti koostuu piireistä. Pelissä piirit tavallaan vastaavat kenttiä tai ”leveleitä”. Dante’s Inferno edustaa uudempaa tasoloikkaa sikäli, että kentät ovat toistensa suoria jatkumoja. Tämän tyyppisissä tasoloikissa on myös toisinaan mahdollista mennä taaksepäin, mutta Dante’s Infernon kohdalla emme ole varmoja onnistuuko se, koska olemme vain katselleet gameplay-videoita. Ainakin God of Warissa, joka muistuttaa suuresti Dante’s Infernoa, taaksepäin meneminen on mahdollista. Kentän vertaaminen kirjan piiriin luonnistuu. Usea piiri/kenttä olisi sopinut tutkimuksen kohteeksi, mutta Limbus on sikäli kiinnostava, että pelissä siitä on karsittu kirjan kuvauksen kannalta hyvin merkittäviä piirteitä.

Dante’s Infernossa Dante, ylitettyään Helvetin joen Akheronin ja tappaen Karonin, Helvetin lautturin ja roiman kasan vihollisia, hän rantautuu Limboon (Pelissä Limbo). Heti ensimmäiseksi, hän kohtaa Vergiliuksen, joka seisoskelee suuren linnoituksen ulkomuurilla. Vergilius on sinertävä hahmo, joka erottuu hyvin vihollisista ja muista hahmoista. Vergilius kertoo, että Limbossa asustavat ne, jotka eivät tehneet syntiä, mutta eivät omanneet tarvittavaa uskoa. Heidän rangaistuksensa on ulos jääminen paratiisista. Dante kysyy, onko kukaan ikinä lähtenyt Limbosta. Vergilius vastaa, että kun ”Suuri Herra, kruunattu voitolla”, kulki Limbon läpi, hän otti mukanaan kantaisän ja tämän lapset. Dante laittaa samansuuntaisia sanoja Vergiliuksen suuhun Jumalaisessa näytelmässä, mutta lisää pelastettujen luetteloon Nooan, Mooseksen, Daavidin ja muita Vanhan Testamentin henkilöitä.[15] Dante kuvailee, että Limbuksessa on paljon väkeä, lapsia, miehiä ja naisia.[16] Dante’s Infernon Limbossa kohtaa lähinnä joitakin vihollisia, erityisesti palavista kehdoista kömpiviä lapsivainajia, joilla on käsien tilalla suuret terät, mikä on sinänsä ristiriidassa Vergiliuksen sanojen kanssa. Dante perustaa Limbuksensa paljolti Tuomas Akvinolaiseen kirjoituksiin, joissa hän limbus jakautuu limbus infantiumiin(kastamattomille lapsille) ja limbus patriumiin (hyvellisille ihmisille, jotka elivät ennen Kristusta).[17]

Toinen kiinnostava ero pelin ja kirjan välillä on Limbon ympäristö. Kirjassa Limbo on sumuinen ja hämärä laakso, joka on metsän peitossa. Sisempänä on erillinen alue, jossa on nurmikenttiä ja Libuksen linna, jota ympyröi seitsemän muuria.[18] Tyyni Tuulion mukaan Linna symboloi ihmisviisautta ja sen seitsemän muuria seitsemää vapaata taidetta, neljää moraalista ja kolmea älyn hyvettä tai filosofian seitsemää osaa.[19] Nurmikentillä Dante kohtaa antiikin filosofeja ja tarujen sankareita. Pelissä taas Limbo on sokkeloinen linnake, jonka läpi juostaan ovia availlen ja vihollisia surmaten. Metsät, nurmikentät ja viisaat puuttuvat täysin. Yksi Antiikin sankari tosin on paikalla, jonka Dantekin maitsee teoksessaan: Elektra. Elektra on kyyryssä oleva hahmo, jonka pelaaja voi pelastaa tai kirota ja siten saada lisää ”pyhää” tai ”epäpyhää”. Se, miksi pelintekijät päätyivät näin erilaiseen ratkaisuun, on arvoitus. Suurin osa kentistä on suunniteltu vastaamaan teoksen kuvaa helvetin piireistä ainakin jollakin tasolla. Voi olla, että nurmikentät ja filosofit eivät vastanneet pelinsuunnittelijoiden tai nykypelaajien mielikuvia helvetistä. Makaaberit lapsivainajat sopivat ehkä myös paremmin vihollisiksi kuin filosofit. Kun pelin kenttäsuunnittelua katsoo, suurin osa kentistä rakentuu huoneista ja käytävistä, joiden läpi juostaan ovia availlen, kevyitä puzzleja ratkoen ja vihollisia tappaen. Limbo ei ole ensimmäinen kenttä, mutta se on alkupään kenttiä. Voi olla, että pelintekijät ovat halunneet, että se vastaa pääpiirteittäin tulevia kenttiä. Ja kun tarinan narratiivia katsoo, Dante’s Inferno on Danten oma Helvetti, kuten tarinan edetessä selviää. Jos Dante on tavallinen sotilas, eikä selkeästikään runoilija tai älykkö, miksi kummassa hänen helvetissään olisi filosofeja tai antiikin hahmoja? Elektra ja muut kuuluisuudet on ehkä otettu mukaan siksi, että Danten helvetti on tunnettu siitä, että siellä kuuluisia hahmoja. Samassa mielessä Vergilius on kumma hahmo Danten helvetissä. Pelissä on paljon ristiriitaisuuksia, jotka liittyvät pelin oman luonteen ja toisaalta alkuperäisteoksen noudattamiseen liittyvistä eroista johtuvasta ristipaineesta.

Johtopäätökset

Dante’s Inferno on peli, joka pyrkii tuomaan vanhan klassikkoteoksen tarinan nykypäivään videopelin muodossa. Pelin tekijät ovat selvästi tunteneet Danten alkuperäisen tarinan hyvin peliä luodessa.

Monessa suhteessa pelin tekijät ovatkin seuranneet lähdetekstinsä mallia. Pelin helvetti on rakenteeltaan alkuperäisen kaltainen, Dante tavoittelee samoja asioita kuin kirjassa ja myös toisinaan pelissä esiintyy samoja hahmoja kuin kirjassa. Pelistä on kuitenkin pyritty tekemään viihdyttävä ja toiminnan täytteinen pelikokemus. Tämän myötä peliin on lisätty asioita, joita kirjasta ei löydy. Toisaalta tämän vuoksi pelin tarinasta on myös jätetty pois asioita, joita kirjassa puolestaan on.

Pelin pelattavuuden ja mielenkiinnon ylläpitämisen vuoksi pelin tekijät ovat muokanneet lähdetekstiään suoraviivaisemmaksi ja helpommin sulateltavaksi. Dante hahmon luonnetta on muunneltu enemmän toimintapeliin soveltuvaksi. Myös kohdat, joissa Dante kohtaa muita hahmoja on tehty mahdollisimman mielenkiintoisiksi. Toisinaan tämä tarkoittaa jopa sitä, että Dante käy fyysisiä taisteluita erilaisten olioiden kanssa.

Kohdat, joissa lähdetekstiä on sovellettu uudelleen, on loppujen lopuksi ymmärrettäviä pelin kontekstissa. Dante’s Inferno-peli on pohjimmiltaan seikkailu- ja toimintapeli. Infernon kaltaisen teoksen hyödyntäminen kyseisen tyylilajin pelin kohdalla johtaa vääjäämättä lähdetekstin uudelleentulkintaan ja soveltamiseen. Eroavaisuuksistaan huolimatta peli seuraa kohtuullisen tarkasti Danten alkuperäisen teoksen ydinajatusta ja kaavaa. Peli tuo vain Infernon nykypäivän kontekstiin.

Uskonto näytäytyy pelimekaniikassa ensisijaisesti voimavarana. Risti on ase, jolla voi surmata vihollisia. Ristillä voi pelastaa sieluja ja viikatteella kirota, pelihahmo kehittyy vain eri suuntaan. Pelaaja voi kehittyä kohti Pyhää tai vaihtoehtoisesti Epäpyhää.

Viitteet

[1]Tuulio 1963, V – VII, IX.

[2] Tuulio 1963, XI – XII.

[3] Tuulio 1963, XII.

[4] Tuulio 1963, XIII.

[5] Tuulio 1963, XIII – XVII.

[6] Tuulio 1963, XIV.

[7] Tuulio 1963, XI.

[8] Tuulio 1963, XIII.

[9] Tuulio 1963, X.

[10] Durling, 1996, 22,26.

[11] Durling, 1996, 21; Alighieri, Vaara, Tuulio, 1963, 5 – 6.

[12] Alighieri,E-kirja 2003, Suom. Eino Leino, 5. laulu

[13] Alighieri, 6. laulu

[14] 7. laulu

[15] Dante, Helvetti, Neljäs laulu, säkeet 55 – 60.

[16] Dante, Helvetti, Neljäs laulu, säkeet 29 – 30.

[17] Tuulio, 1963, 807.

[18] Dante, Helvetti, Neljäs laulu, säkeet 10 – 12.

[19] Tuulio, 1963, 808.

Kirjallisuus

Alighieri, Dante, Leino, Eino 2003   E-kirja (Suomennettu Leinon toimesta alunperin 1912)

Alighieri, Dante, Vaara, E., Tuulio, T. 1963  Jumalainen näytelmä: Divina commedia. Porvoo: WSOY.

Durling, Robert M. 1996 Divine Comedy of Dante Alighieri, 1, Oxford University Press, USA.