Graduoppaita

Huom! Näitä sivuja ei enää päivitetä.

Graduoppaita on moneen lähtöön. Toiset niistä on kirjoitettu kulmat kurtussa ja toiset (runsas enemmistö) pilke silmäkulmassa. Vakavuusasteen lisäksi graduoppaita erottavat toisistaan niiden erilaiset painotukset. Osa korostaa tutkimuksellista näkökulmaa, osa kirjoitus- tai kasvuprosessia. Oppaissa on kuitenkin enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja, joten kaikkia niistä tuskin kenenkään tarvitsee lukea. Tutkielman voi ja saa kirjoittaa myös graduoppaisiin turvautumatta, eivätkä ne korvaa omaa ajattelua ja aktiivisuutta. Niistä voi kuitenkin olla apua, kun omat konstit ehtyvät – ja haittaa niistä ei missään tapauksessa ole.

Käyttökelpoisia graduoppaita löytyy runsain määrin niin sähköisenä kuin niteinäkin. Alla on lueteltu näistä muutamia.

Kimmo Svinhufvud (2010): Gradutakuu (Tammi).

”Gradun tekeminen on ensisijaisesti kirjoittamista.” Gradutakuu on suunnattu erityisesti niille, joille tekstin kirjoittaminen tuottaa vaikeuksia. Kirjan sisältämät harjoitukset lievittävät rimakauhua ja patistavat opiskelijaa gradunsa kimppuun. Siinä esitellään kaksi kouriintuntuvaa metodia gradun kirjoittamiseen. Ensimmäisessä (gradukuukausi) gradu kirjoitetaan valmiiksi kuukaudessa, toisessa (lumihiutalemenetelmä) tutkimusta kasvatetaan systemaattisesti, virke virkkeeltä kohti valmista opinnäytettä. Kirjoitusharjoitusten lisäksi Gradutakuussa ravistellaan lineaarisia lukutottumuksia ja opetellaan valjastamaan lukeminen kirjoitusprosessin vetojuhdaksi. Vaikka kirjoittaminen onkin keskeisellä sijalla, Gradutakuussa ei ole unohdettu prosessin muita vaiheita. Kannattaa tutustua myös kirjoittajan pitämään samannimiseen blogiin.

Juha T. Hakala (2009): Uusi graduopas (Gaudeamus).

”Järkevä gradun tekeminen on sitä, että tehdään asiat vain kertaalleen ja kunnolla – myös lukeminen.” Uusi graduopas tarkastelee graduntekoa ongelmanratkaisuprosessina, jossa kokonaisuuden pilkkominen osaprosessien sarjaksi helpottaa kokonaisuuden hallintaa. Kirjassa annetaan niksejä mm. aiheen rajaamiseen, lukemiseen ja muistiinpanojen tekemiseen. Kirjassa tutkimusaiheeseen tutustuminen nähdään kirjoitusprosessista erillisenä osa-alueena.

Kimmo Svinhufvud (2007): Kokonaisvaltainen kirjoittaminen (Tammi).

Graduoppaiden lisäksi apua voi hakea myös muista kirjoitusoppaista. Kokonaisvaltainen kirjoittaminen -kirjassa pohditaan, mitä kirjoittaminen on ja miksi se voi tuottaa vaikeuksia. Siinä esitellään tavallisimpia kirjoittamisen esteitä (esim. sisäinen sensuuri ja perfektionismi) ja keinoja niiden ylittämiseen. Solmukohtia avataan myös purkamalla haitallisia käsityksiä kirjoittamisesta. Myytti syntymälahjakkaasta, inspiraation armoilla harhailevasta kirjoittajasta saa kirjassa kyytiä. Tilalle tarjotaan konkreettisia kirjoitusharjoituksia, joiden avulla kirjoittaminen automatisoituu ja tekstiä alkaa syntyä. Svinhufvud kannustaa suhtautumaan kirjoittamiseen monivaiheisena prosessina, jonka kanssa kirjoittajan ei tarvitse olla yksin, sillä keskeneräisenkin tekstin luetuttaminen on sallittua.

Antti Karisto & Ullamaija Seppälä (2004): Maukas gradu: valmistusvihjeitä tutkielman tekijöille (Vastapaino).

”Opinnäytetutkielmassa ei ole mitään mystistä.” Kyökkihuumorilla höystetty Maukas gradu on täyttä asiaa gradunkirjoittamisesta. Opinnäytettä lähestytään kursailematta kuin keittokirjassa ikään. Gradureseptin ainekset käydään läpi vaihe vaiheelta aiheen valinnasta ja analysoinnista kirjoittamiseen ja työn viimeistelyyn. Lisukkeena Maukas gradu tarjoilee meheviä vinkkejä siitä, miten tutkielman juonta voi hauduttaa kuin dekkaria ja tieteen tyylistä saa saa rapsakan suunmukaista asiaproosaa. Tieteen konventioita ruotivien kaskujen ryydittäminä hankalalta tuntuvat muotoseikatkin kutistuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa, ja niiden taustalla olevat syyt tulevat ymmärrettäviksi.

Juhani Pihlaja (2004): Tutkielman ongelmia ratkaisemaan (Soceda).

”Tässä kirjassa ei toisteta useista oppaista tuttuja teknisiä ohjeita, vaan kiinnitetään huomiota ennen kaikkea ajattelutaitoihin.” Kepeään keittokirjatyyliin kyllästyneen kannattaa tutustua tähän astetta vakavampaan tutkimusoppaaseen. Tarkastelun kohteena eivät ole muotoseikat vaan tutkimuksen sisällölliset ongelmat. Ne liittyvät esimerkiksi tutkimuskysymyksen asetteluun, aineiston valintaan ja analysointiin sekä tutkimusmenetelmiin. Tekijä taustoittaa tutkimuksen ongelmallisuutta yleensä kritisoimalla nykyistä koulujärjestelmää, joka painottaa ulkoa opettelua itsenäisen, tutkivan ajattelun sijasta. Kirjassa opastetaan mm. kuinka tutkittavan kokonaisuuden voi pilkkoa osiin asioiden välisten yhteyksien selvittämiseksi. Kirjan keskeiseksi teemaksi nousee opinnäytteen laatijalta edellytettävä ajattelemisen taito.

Merja kinnunen & Olli Löytty (toim.) (1999): Iso gee – gradua ei jätetä! (Vastapaino).

”Paras tapa oppia kirjoittamaan tieteellistä tekstiä on kirjoittaa tieteellistä tekstiä ja saada siitä palautetta.” Isoon geehen on koottu kattava otos artikkeleita graduprojektin vaiheista ja sen sujumiseen tai sujumattomuuteen vaikuttavista tekijöistä. Graduntekijöiden tarinat valottavat gradun merkitystä siirtymäriittinä. Niiden pohjalta hahmottuu neljä graduntekijän perustyyppiä, joista jokainen graduntekijä voi tunnistaa itsensä. Takkuilevaan graduprojektiin taas antaa uutta perspektiiviä artikkeli, jossa gradun tekeminen asettuu osaksi siirtymäriittiin liittyvää itsenäistymiskriisiä. Gradutarinoiden lisäksi kirjassa opastetaan myös kirjoittamisessa.