Työkalut

Kurssin aikana käytetyistä työkaluista.

3 thoughts on “Työkalut

  1. Zotero

    Todennäköisesti Zotero on opintojen kannalta yksi hyödyllisimpiä ohjelmia, mitä tällä kurssilla tullaan käyttämään. Opinnäytetöiden kannalta viittausohjelma tuo selkeyttä lähteiden hallintaan ja on näppärä yleistyökalu. Ohjelman käyttö ei ollut aivan niin luontevaa, että sen olisi ymmärtänyt ilman ohjeita, mutta YouTubesta löytää melko hyviä opetusvideoita.

    Kokosimme Zoteroon tutkimusprosessin kannalta kiinnostavaa kirjallisuutta, lisäsimme lähteisiin avainsanat ja tarvittaessa muistiinpanoja lähteen sisällöstä. Jaoimme Zotero-tietokannan ryhmän kesken.

  2. Pomodoro-tekniikka

    Tiettävästi ainoa munakellon rekisteröity käyttötapa jakaa työskentelyn 25 minuutin jaksoihin ja 5 minuutin taukoon. Pyrkimyksenä on keskittyä työskentelyyn ja olla tehokas 25 minuutin jaksoissa. Tekniikka soveltunee erityisesti tietokoneen kanssa työskentelyyn, sillä ulkoiset haittatekijät (kuten sosiaalinen media, uutiset, pelit jne.) ovat vain napinpainalluksen päässä.

    Perusajatuksena Pomodoro-tekniikka on yksinkertainen, enkä usko 2 miljoonan ihmisen lukeman kirjan antavan sille erityisesti lisäarvoa. Tärkeintä tekniikassa on tehokkaan työskentelyn omaksuminen. Itsekin olen työskennellyt jo ennätykselliset kaksi tuntia ilman facebookia.

    Lisää tietoa tekniikan kotisivuilta: http://pomodorotechnique.com

  3. Yammer

    Yritysten käyttöön tarkoitettu facebook-tyyppinen sivusto on ollut helppokäyttöinen mutta kenties vähän hyödytön. Käytettävyys ei myöskään ole ihan niin toimivaa kuin toivoisi. Mahdollistaa facebook-tyyppisen työskentelyn ilman sitä, että pyytää työkavereita facebook-kaverikseen. Tämä saattaa olla sekä hyvä että huono asia.

    Jatkuvasti käytettäessä on pelkona se, että vahingossa kirjoittaa ryhmälle tarkoitetun kommentin koko yliopiston nähtäville.

    Työkaluun tutustuminen on ollut mahdollisesti hyödyllistä tulevaisuutta ajatellen, tai ainakaan siitä ei ole aiheutunut liikaa vaivaa. Kyllä Yammeria mieluummin käyttää kuin tukkii sähköpostinsa työpaikan enemmän ja usein vähemmän tärkeillä viesteillä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *