Kymmenen kysymystä Yleiselle seppeleensitojattarelle Paula Vartialle

Promootiossa yksi neito on kevään ja nuoruuden suurlähettiläs. Yleinen seppeleensitojatar Paula Vartia esiteltiin promootiokansalle jo Floran päivänä, mutta seppeleensitojaisten lähestyessä on hyvä tutustua tarkemmin promootiomme kirkkaimpaan helmeen. Yllätimme Paulan eilen esiseppeleensitojaisissa ja esitimme hänelle kymmenen tiukkaa kysymystä, jotka esittelevät Paulan yleisölleen ja antavat viime hetken vinkkejä alkavaan promootioviikkoon.

1)      Paula, sinua pyydettiin Floran päivänä valtiotieteellisen tiedekunnan XIII juhlallisen maisteri- ja tohtoripromootion yleiseksi seppeleensitojattareksi, ja meidän iloksemme suostuit. Tiesitkö mihin leikkiin olit lähdössä mukaan?

–  Ei minulla kyllä aluksi ollut mitään tietoa siitä, mihin on oikein suostuttu. Toki olin otettu kunniasta, mutta rehellisyyden nimessä olo oli myös aika hämmentynyt tämän valtaisan akateemisen spektaakkelin edessä.

2)      Urheilutoimittajan kysymys entiselle muodostelmaluistelijalle: Miltä nyt tuntuu?

–  Nyt on innokas ja odottava olo promootioviikon alkaessa. Vähän jännittää, kuinka kaikesta selvitään, mutta hyvällä mielellä kohti viikon juhlia.

3)      Sitten henkilökohtaisuuksiin. Vuoden 1961 yleinen seppeleensitojatar, tämän promootion riemuseppeleensitojatar, kertoi 50 vuotta sitten omassa haastattelussaan harrastuksikseen autoilun ja lämpimien voileipien kokoamisen. Mitä harrastuksia on vuoden 2011 yleisellä seppeleensitojattarella?

–  Harrastuksiini kuuluu edelleen muodostelmaluistelu, tosin nykyisin valmentajan ominaisuudessa. Golf varastaa kesästä useita tunteja ja talvella vapaa-aika kuluu lumilautaillessa. Myös oman koiran kanssa tulee vietettyä paljon aikaa. Intohimona on toki myös seppeleiden sitominen maisteripromovendeille ja kehäkukkien keräily. Näihin uusiin harrastuksiin on varsinkin viime viikkoina tarjoutunut yllättäviä tilaisuuksia.

4)      Monilla promovendeilla on ollut promootion alla varsinainen pukukriisi. Helsingin kaupat ovat tyhjentyneet valkoisista ja mustista iltapuvuista, ja frakkiliikkeiden kassat ovat kilisseet tyytyväisinä. Kuinka yleinen seppeleensitojatar on selättänyt pukukoodin kiemurat?

– Pukujen hankinta olikin varsinainen shoppailun taidonnäyte. Kahdessa tunnissa hankin äitini suosiollisella avustuksella kaksi uutta pukua ja niiden korjaustöihin kaksi ompelijaa. Nopeilla ratkaisuilla ja urheilijan reflekseillä valkoinen iltapuku jakkuineen sekä seppeleensitojais- ja miekanhiojaisillallisen iltapuku löysivät omistajansa.

5)      On aika paljastaa yleisen seppeleensitojattaren tiukka treeniohjelma. Miten olet sparrannut itseäsi viikon koitoksiin?

–  Lukuvuoden päätyttyä Kuopion lääketieteellisessä on jäänyt aikaa omistautua yksin promootion opiskelulle. Promootio on ollut ennen kaikkea mahdollisuus jättää arki taakse ja ottaa ilo irti keväästä. Nyt odotan vain juhlan alkua.

6)      Miten promootiota voi opiskella?

–  Promootiota voi hyvinkin opiskella ja sivumennen sanoen suosittelen sitä myös promovendeillemme ja heidän seuralaisilleen. Nettisivujen kautta kerätty informaatio promootion perinteistä on antanut minulle yleiskuvan juhlasta, ja konkreettisemmissa kysymyksissä on avuksi noussut ihanainen (toim. huom) promootiotoimikunta. Promootion etiketin kiemuroista on noussut esiin kysymys jos toinenkin, mutta onneksi apu on aina ollut vain puhelinsoiton tai sähköpostin päässä.

7)      Mitä odotuksia sinulla on viikon varalle?

–  Odotan ennen kaikkea ikimuistoisia hetkiä, hauskanpitoa ja uusien tuttavuuksien solmimista. Luvassa on tietysti myös upeaa pukuloistoa, jollaista vain harvoin pääsee todistamaan. Oman lisäjännityksensä viikkoon tuo se kuinka selviän toimestani yleisestä seppeleensitojattarena kaikkien etiketin sääntöjen mukaan…

8)   Säännöistä ja etiketistä puheen ollen, mitä seppeleensitojattarien tulisi tietää torstaisesta tilaisuudesta yliopiston päärakennuksella?

–  Tilaisuudessahan siis maisteripromovendien avecit sitovat laakerinlehtiseppeleet maistereilleen. Kukaan ei kuitenkaan ole seppä syntyessään, vaan yleinen seppeleensitojatar on valittu juuri ohjeistamaan maistereiden seuralaisia tässä vaativassa ja kunniakkaassa tehtävässä. Ensin minun tulisi kuitenkin opetella tämä vuosisatainen taito itse…

9)      Hyvä pointti. Kuka opettaa yleistä seppeleensitojatarta toimessaan?

–  Mukana seppeleensitojaisissa on entisiä seppeleensitojattaria, joiden kokemus ja neuvot tulevat olemaan korvaamaton apu meille kaikille. Itse kun olen ihan noviisina liikenteessä, niin useita promootioita nähneiden sitojattarien vankka ammattitaito tulee tarpeeseen. Erityisen upean tilaisuudesta tekee se, että 50 vuotta sitten yleisenä seppeleensitojattarena toiminut Sinikka Sivula on riemuvuotenaan mukana seppeleitä sitomassa. Esimakua seppeleiden kokoamisesta saan toki jo tiistaina esiseppeleensitojaisissa, jossa uskon oppivani niksin tai pari näiltä konkareilta.

10)   Lopuksi, mitkä ovat terveisesi sitojille ja sitojattarille heidän suuren päivänsä lähestyessä?

–  Vietetään yhdessä hauska päivä, ja siitä se juhlaputki sitten lähtee. Muistakaa vain ottaa mukaan sormustin, karhunlankaa ja neula, sekä tärkeimpänä roppakaupalla promootion hyvää henkeä. Tästä tulee varmasti kaikille ikimuistoinen kokemus.

Teksti: Laura Kyntölä

Leave a Reply