Ensimmäinen tapaaminen takana!

Tällä viikolla ryhmämme tapasi ensimmäisen kerran. Tapaaminen oli mukava ja jäsenten oli alusta asti helppoa keskustella yhdessä. Aluksi kaikista tuntui hieman sekavalta: kurssin sisältö on laaja ja ohjeiden huolellisesta lukemisesta ja läpikäynnistä huolimatta osa asioista tuntui hankalilta. Nyt alkuun päästyämme suurin osa epäselvyyksistä on kuitenkin selvitetty ja siten selätetty.
Valitsimme yhdessä aluksi suomalaisten netinkäyttöä koskevan aineiston. Tilastolinjan vastuuhenkilöt kokivat kuitenkin muuttujiin tutustuessaan erään terveyskyselyn olevan hedelmällisempi. Tartumme siis toimeen sen pohjalta. Muut vastuuhenkilöt ovat etsineet artikkeleita ja luoneet tutkimusblogin.

Onnistumiseksi voisin mainita sen, että viestintä pelaa! Meidän on helppo keskustella ja esim. työnjako sujui mainiosti. Ongelmana oli aluksi kurssin hahmottaminen. Nyt kun olemme päässeeet alkuun moni asia vaikuttaa selkeämmältä.

Published by

Deleted User

Special user account.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *