Palautettu tutkimus

Ryhmämme tvt-tutkimustyö on nyt palautettu! Jahuu.

Viikonlopun aikana laitoimme homman kasaan ja kirjoitimme työn valmiiksi. Ainakin allekirjoittanut on ylpeä ryhmästä ja lopputuloksesta. Tutkimuksen teossa onnistuimme käyttämään niin kvalitatiivista kuin kvantitatiivistakin materiaalia. Graafit ovat upeita ja tutkimuksella on jotakin sanottavaa, vaikka se tehtiinkin nopealla aikataululla ja on luonnollisesti hyvin vajavainen ja akateemisesti heikko tutkimus.

Uskon, että kaikki ryhmän jäsenet osaavat nyt jollakin tasolla käyttää opinnoissaan hyödyksi niin Atlasta kuin SPSS:ää. Samoin tutkielman rakenne on kaikille selkeä; otsikointi, viittaustekniikka, lähdeluettelo yms..

Kaiken kaikkiaan tämän osalta kaikki on valmista, nyt ihmetellään vielä vertaispalautteita ja itsearvioita, että saadaan kurssi suoritetuksi.

Tutkimuksemme alkaa näyttää tutkimukselta

Tänään koottiin tuotoksemme samaan tiedostoon ja kokonaisuus alkaa näyttää tutkimukselta! Otsikot, leipätekstit, graafit ja sisällysluettelo muodostavat kokonaisuuden. Jotkin tutkimuksen osa-alueet vaativat vielä paneutumista, mutta loppu jo häämöttää. Yhteistyömme on kantanut hedelmää!

Loppurutistus vielä ja tutkimuksemme on valmis.

Kuluneen viikon meininkejä

Viime viikko hujahti jo nopeasti ohi ja lopputyö valmistuu vähitellen. Saimme aikaan graafeja kvanti-aineistostamme ja Atlaksen avulla löysimme hyviä pointteja tutkimuskysymykseen liittyen.

Yhteydenpito on sujunut ryhmän sisällä hyvin ja hommat ovat hoituneet mutkattomasti. Kaiken kaikkiaan ryhmän sisällä on ollut hyvä meininki ja ryhmä on toiminut.

Edessä on vielä töitä loppuraportoinnin kanssa ja muutenkin homman nivoamista yhteen. Tapaamme torstaina ja pistämme päämme yhteen sen suhteen, mitä vielä tarvitsee tehdä.

Tähän mennessä tapahtunutta

Olemme löytäneet Ailasta mielenkiintoisen aineiston ja pohtineet sen myötä tutkimuskysymystä. Olemme etsineet artikkeleita Nelli-portaalin kautta sekä Google Scholarista. Hyviä aineistoja onkin tullut vastaan mukavasti. Olemme keränneet lähdeluettelon RefWorksiin, sillä yksi ryhmän jäsenistä oli kokenut sen toimivaksi ja helppokäyttöiseksi. Halusimme päästä nopeasti liikkeelle, joten jätimme Zoteron harjoittelemisen myöhemmälle. Sitä paitsi RefWorks tuntui ajavan täysin saman asian.

Loimme yhteisen ryhmän ja sovimme yhteisistä tapaamisista sen kautta. Olemme työskennelleet yhdessä paljon ja koimme, että SPSS:ään ja Atlakseen voimme tutustua yhdessä, jolloin kaikki oppisivat käyttämään niitä.

Tällä viikolla puurramme yllämainittujen ohjelmien parissa, Olemme harjoitelleet graafien tekemistä, johon on kulunut myös paljon työtunteja. Loppuviikosta aiomme perehtyä Atlakseen.

Tällä hetkellä homma tuntuu olevan suht mukavasti kasassa ja etenemme hyvin.