Erilaisia mahdollisuuksia ryhmätyöskentelyyn

Tässä postauksessa käyn läpi muutamia projektin aikana käyttämiämme tietokoneen ohjelmia, sekä muutamia, joita ehdotettiin käytettäväksi, mutta emme kokeneet tarpeelliseksi.

Kuten muutamassa postauksessa on jo mainittu, Yammer on osoittautunut yllättävän käteväksi! Hyvin paljon Facebookia muistuttava sivusto on ollut kurssin aikana kaikkein käytetyin yhteydenpitomuoto, sinne on päivitelty kuulumisia sekä sovittu tapaamiset.

Myös Zotero on osoittautunut hyödylliseksi ohjelmaksi tulevaisuutta varten. Zoterossa saa kätevästi jaettua ryhmälle tieteellisiä artikkeleita ja ne löytyvät sieltä jatkossa kätevästi.

Kurssilla suositeltiin käytettäväksi myös RealTimeBoard-ohjelmaa, jolla on mahdollista luoda erilaisia käsitekarttoja ja jakaa ideoita ryhmälle. Emme kuitenkaan kokeneet sitä ryhmällemme tarpeelliseksi, vaan loimme sen sijaan Google Docs– dokumentin, jonne keräämme tietoa loppuraporttia varten. Sen lisäksi kuulumisia on vaihdettu Yammerissa ja täällä blogin kautta. Blogipohjana WordPress toimii hyvin, tämä on helppokäyttöinen uudellekin blogaajalle!

Tilasto-ohjelmista käytettiin SPSS:ää, josta onkin arvostelu alhaalla. Kvalitatiivisen tiedon käsittelyssä käytettiin Atlas. Ti. ohjelmaa, joka osoittautui ihan hyödylliseksi, kun sen käytön oppi. Loppuraportti kirjoitetaan Word-tekstinkäsittelyohjelmalla, joka oli jo valmiiksi kaikille tuttu.

Kurssin aikana on opeteltu käyttämään uusia ohjelmia ja ennen kaikkea hakemaan apua netistä, jos ei valmiiksi tunne sopivaa ohjelmaa.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *