Terveisiä Loimulta!

Moikka Vasaralaiset! Kevät ja viimeisen periodin kujeet alkavat painaa jo päälle vaikka Integraalipolkukaan ei ole vielä sula. Onneksi niiden mukana tulee myös vappu ja muut kevään juhlat, joissa voi laskea stressitasoa. Toivottavasti nähdään tapahtumissa vielä viimeisenkin periodin aikana.

Kevätterveisin, Sanni Raskala, Kumpulan kampuspromoottori

Mitä Loimulle kuuluu?

Meillä on Loimussa ollut tapana kirjoitella teille vuosittain hieman vaihtelevilla teemoilla. Tänä vuonna koimme aiheelliseksi päivittää teille oman liittonne ajankohtaiset kuulumiset. Tiivistäen Loimulle kuuluu oikein hyvää.

Olet ehkä huomannutkin, että Loimu on päivittänyt visuaalisen ilmeensä. Me olemme olleet uudesta ilmeestä hyvin innoissamme ja pikkuhiljaa se tulee näkymään myös enemmän ja enemmän kampuksellanne. Uusi ilme näkyy myös jäsenviestinnässämme, esimerkiksi jäsenkirjeellä. Toivottavasti uusi ilme puhuttelee myös sinua! Samalla olemme päivittäneet hieman jäsenyyksiämme. 1.1.2024 alkaen jäsenyytemme ovat entistä selkeämmin tunnistettavissa. Loimun jäsenyydet ovat nykyisin: Fuksi, Opiskelija, OpiskelijaPlus ja Täysjäsen.

Voimme iloksemme myös todeta, että liittomme jatkaa kasvu-uralla. Sekä Loimun opiskelijajäsenten, että Täysjäsenten määrän kehitys on noususuuntaista. Loimulaisia on nyt jo yli 17 000, joista opiskelijajäseniä on yli 5000. Se kertoo meille siitä, että alojemme korkeakouluopiskelijat, sekä korkeasti koulutetut ammattilaiset kokevat tarvetta liittomme palveluille. Työelämä ei siis ole valmis ja epäkohtia, sekä avuntarpeen paikkoja esiintyy edelleen. Loimu osallistui jäsenistömme toiveiden mukaisesti myös Akavan alkuvuoden 2024 poliittiseen mielenilmaisuun, jossa vastustettiin maan hallituksen työelämäheikennyksiä.

Jatkamme työtämme valoisamman tulevaisuuden eteen niin yksilötasolla auttaen jäseniämme, kuin valtakunnallisella tasolla vaikuttaen loimulaisten alojen työskentelyolosuhteisiin.

Kiitos, että olet jäsenemme, liitto on jäsentensä summa. Etkö ole vielä jäsen? Tutustu Loimun opiskelijajäsenyyksiin helposti osoitteessa loimu.fi/opiskelijajasenyys ja valitse itsellesi sopiva jäsenyys. Jäsenyyksistämme saat helposti lisätietoa myös oman kampuksesi Loimun kampuspromoottorilta.

Entäpä mitä sinulle kuuluu? Kaipaatko apua vaikkapa työnhakuun? Tule joku kerta piipahtamaan pisteellämme ja katsotaan miten voimme auttaa sinua. Jos ei muuta, niin tule hakemaan itsellesi uusi Loimu-tiskirätti!

Henri Forssten

Kirjoittaja työskentelee Loimun jäsenkasvun parissa.

Laskiaisrieha 2024

Tiistaina 13.2. Vasara osallistui toista kertaa ikinä ABB:n järjestämään Akateemiseen mäenlaskukilpailuun (https://www.laskiaisrieha.fi/ ). Kilpailua varten jokainen joukkue rakentaa itselleen vapaamuotoisen pulkan sääntöjen mukaisesti ja laskee kilpailupäivänä sillä Ullanlinnanmäkeä pitkin alas.

Vasaran joukkue, “Rock Bottom”, kokoontui ensimmäistä kertaa tammikuussa suunnittelemaan ajokin teemaa ja rakentamisprosessia. 

Ensimmäisessä kokouksessa päätettiin rakentaa Minecraft- pelin inspiroima kaivoskärry, jonka kyydissä matkustavalla geologilla olisi käsissään palava TNT. Itse rakentaminen alkoi helmikuun alussa kampuksella.
Ryhmäläiset olivat ennen tätä matkustaneet ympäri PK-seutua etsien osia rakentamista varten. Muunmuassa eurolava ja sukset tarttuivat kyytiin. MaOn ja Vasaran puheenjohtajiston siivotessa Suppaa kampuksella löytyi myös läjä pahvilaatikoita, joita pystyttiin käyttämään pulkan rakentamisessa.

Kuva rakennusprosessin alusta. TNT oli saatu valmiiksi sytytyslankoineen ja pulkan runko oli saanut alkunsa ja suunnitelma oli valmis.

Rakentaminen sujui tyylikkäästi vain pienten hankaluuksien kautta. Ilmeni, ettei suksien lävitse pystynyt porata niiden sisältämän metallilevyn vuoksi, joten fiksut rakentajat turvautuivat monen auto- ja mopoharrastajan rakkaisiin nippusiteisiin.

Pahvi osoittautui hyvin tärkeäksi rakennusmateriaaliksi jostain kumman syystä.

Kuljettaminen aloitettiin Kumpulasta kohti Ullanlinnanmäkeä raitiovaunulla. Matkan aikana todella moni kanssamatkustaja turisi omia pulkkamäki tarinoitansa ja kannustivat mäkeen. Klusterin tienoilla hyppäsimme pois pulkan kanssa aivan päätähuimaavaan tuuleen. Vastatuuleen pulkkaa raahattiin hyvin hiekoitettua tietä pitkin, jotta suksien pohjasta saataisiin liukas muovi raavittua metalliille. 🙂

Kuten aiemmin niistä rakkaista nippusiteistä puhuttiin, niin nehän piti aivan mainiosti koko matkan perille. Niin perille, mutta paikan päällä pelkästään pulkan liikuttaminen paikallaan katkaisi kaikki nippusiteet…neljästi. Onneksi oltiin fiksuja ja tuotiin, mukana täydet pulkanhuoltovälineet, joten sitä paikattiin paikan päällä monta kertaa.

Kuvassa tiimi valmistautuu laskuun.

Olimme ryhmä numero 12 joka laski mäkeä. Tänä vuonna reitti oli niin jäässä, että jarruja todellakin tarvittaisiin. Onneksi meillä oli The naru, joka toimisi jarrunamme. Mäen päällä ilmeni kuitenkin pieni kriisi sillä emme olleet varmoja olisiko narumme riittävä sillä jarrumies liukuisi oletettavasti myös mäkeä alas. Mäkeä lähti laskemaan 4. vuoden opiskelija Antti Tynjälä pitäen käsissään palavaa TNT laatikkoa. Taustalla soi alkuperäinen parodiamusiikki Diggy diggy hole kappaleesta Minecraft teemaisesti. Luonnollisesti kaivoskypärä päässä täyttä vauhtia mäkeä alas liukuva pulkka pyörähti kahteen kertaan piruetin, mutta alas päästiin Aapo Toppilan toimiessa moottorina. Mäenlaskusta löytyy Vasaran Instagramissa hauska video.

Tuomaristo tykkäsi ideastamme ja eräs tuomari myönsi hukuttaneensa viime aikoina huomattavan määrän tunteja Minecraftiin joten arvosti suuresti aihettamme. Lopullinen sijoituksemme jäi kuitenkin mysteeriksi, mutta meille riitti että pääsimme osallistumaan ja luomaan yhteishenkeä! Ensivuonna ehdottomasti uudestaan!

Contact Forum 2024

Contact Forum 2024 lähestyy!

Etsitkö kesätyötä, harjoittelupaikkaa tai uusia uramahdollisuuksia? Suomen vanhin ja suurin korkeakouluopiskelijoiden rekrytointi- ja työelämätapahtuma, Contact Forum, avaa ovensa Helsingin Messukeskuksessa 25.1.2024 klo 10–17.

➡ Tutustu tapahtumaan lisää nettisivuillamme.

➡ Ilmoittaudu mukaan tämän linkin kautta!

  • Tapahtumaan ilmoittautuneet saavat ensimmäisenä tiedon Baronan CV-klinikan varauskalenterin aukeamisesta
  • Kaikkien kävijöiden kesken arvotaan myös kolme (3) 50 € arvoista S-ryhmän lahjakorttia! 


Mitä on luvassa?

Mukana on yli 140 yritystä rekrytoimassa korkeakouluopiskelijoita ja vastavalmistuneita. Käy tutustumassa mukana oleviin yrityksiin ja heidän avoimiin työpaikkoihinsa Contact Forumin uudella työpaikkasivustolla.

🚀 Uutuutena tapahtumassa on mukana CF Startup -alue, joka on omistettu aloitteleville yrittäjille ja yrittäjyydestä kiinnostuneille! Alue tarjoaa loistavan mahdollisuuden saada käytännön ohjausta, tietoa yrittäjyyttä tukevista palveluista, innostavaa opetusta sekä arvokasta verkostoitumista matkalla yrittäjyyden maailmaan.

🔥 Viime vuoden tapahtumassa suosioon noussut Red Bull -lounge tarjoaa jälleen energiaa ja aktiviteetteja!

Lisäksi tapahtuma on tuttuun tapaan täynnä ohjelmaa työnhaun tueksi:

  • 12 asiantuntijan puheenvuoroja ajankohtaisista työmarkkinoita, työllistymistä ja työelämää koskevista aiheista. Mukana mm. Ilkka Halava ja
  • LinkedIn & CV-klinikat
  • CV-kuvaukset
  • Pikaehostuksen CV-kuvauksiin tarjoaa Lumene & Cutrin!

Miksi osallistua?
Contact Forumissa sinulla on ainutlaatuinen tilaisuus tavata kasvokkain yli 140 huippuyrityksen edustajaa, verkostoitua alasi ammattilaisten kanssa, kartoittaa mielenkiintoisia uravaihtoehtoja sekä hioa omia työelämätaitojasi. Pääset kyselemään työnantajilta avoimista paikoista, työnkuvista ja hakemisesta, sekä erottautumaan potentiaalisten työnantajien silmissä.

Työnantajat edustavat useita eri aloja ja rekrytoivat niin uransa alkutaipaleella olevia kuin jo pidemmälle kerenneitä – myös jo tovi sitten valmistuneet ovat tervetulleita tapahtumaan.

Työpaikkoja löytyy ympäri Suomea!

Milloin ja missä?
25.1.2024 klo 10:00–17:00.
Helsingin Messukeskuksessa.
Tapahtuma on täysin ilmainen!

Ilmoittaudu siis mukaan nyt: contactforum.fi/rekisteroidy ja varmista osallistumisesi vuoden tärkeimmässä uratapahtumassa!

Seuraa myös @contactforum & #contactforum2024, niin pysyt ajan tasalla kaikista uutisista ja päivityksistä.


————-

Contact Forum 2024 is coming up soon!
Looking for a summer job, internship or new career opportunities? Contact Forum, Finland’s oldest and largest recruitment and working life event for higher education students, will open its doors at Helsinki Messukeskus on 25 January 2024 from 10 am to 5 pm.

➡ Find out more about the event on our website.

➡ Register via this link!

  • Those who register for the event will be the first to be informed when the booking calendar for the CV Clinic opens.
  • All attendees will also be entered into a draw for three (3) €50 S Group gift vouchers!


And what’s in store?
More than 140 companies will participate in the event, recruiting students and recent graduates for various positions in different fields. Check out the participating companies and their vacancies on the new Contact Forum jobs website!

🚀 New to the event is the CF Startup area, dedicated to aspiring entrepreneurs and those interested in entrepreneurship! This is a great opportunity to get practical guidance, information on services that support entrepreneurship, and valuable networking and education on your journey to becoming an entrepreneur.

🔥 The Red Bull Lounge, which was a hit at last year’s event, will again provide energy and activities throughout the day!

As usual, the event will also be packed with activities to support your job search:

  • 12 expert speeches on current themes related to the labour market, recruitment and working life. 5 speeches are held in English!
  • LinkedIn & CV clinics
  • CV photo shoots
  • With a quick beauty boost from Lumene & Cutrin!


Why participate?
At Contact Forum you have a unique opportunity to meet face-to-face with over 140 top companies, network with professionals in your field, explore interesting career options and develop your own work life skills. You will have the chance to ask employers about open positions, job descriptions and how to apply, as well as to stand out in the eyes of potential employers.

Employers represent a wide range of sectors and are recruiting from those at the beginning of their careers to those who are already well established – recent graduates are also more than welcome!

There are jobs available all over Finland!


When and where?
25.1.2024 from 10:00 am to 5:00 pm.
At Helsinki Messukeskus
It’s fully free!

So, remember to register now at: contactforum.fi/rekisteroidy and ensure your participation in the most important career event of the year!

Also follow @contactforum & #contactforum2024 to stay up to date with all the latest news and updates.

GTK TYÖNANTAJANA

Jos geotieteiden opiskelijalta kysyy geologian alan työnantajasta, tulee peräti aina ensimmäisenä mieleen Geologian tutkimuskeskus eli GTK, joka on opiskelijoiden kesätyölistan yläkärjessä. Vasaralaiset kävivät tutustumassa GTK:n tiloihin ja kuulemassa GTK:n toiminnasta Espoon Otaniemessä marraskuussa. Isäntänä toimi GTK:n tiede- ja innovaatiojohtaja Aku Heinonen.

GTK on työ- ja elinkeinoministeriön alainen tutkimuslaitos, ja se profiloituu tahona, joka etsii ratkaisuja vauhdittamaan siirtymää kestävämpään ja hiilineutraalimpaan maailmaan. Yli 400 asiantuntijaa – jotka ovat erikoistuneet mineraalitalouteen, energia-, vesi- ja ympäristökysymyksiin sekä digitaalisiin ratkaisuihin – tekevät yhdessä työtä maan ja maapallon hyväksi. GTK:n toimintaan sisältyy siis paljon muuta, kuin pelkästään kivien tutkimus. GTK tuottaa puolueetonta tutkimustietoa, josta on apua esimerkiksi ilmastonmuutoksen, energiamurroksen ja kiertotalouden haasteiden ratkaisemisessa.

GTK tekee laajasti yhteistyötä muiden kansallisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa muun muassa kriittisten raaka-aineiden saatavuuden, puhtaan veden, hiilineutraalin energian ja mineraalien kiertotalouden ratkaisujen löytämiseksi. Tutkimuslaitos tuottaa korkealaatuista tutkimustietoa, joka edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä tukevia innovaatioita sekä Suomen talouden kasvua.

Viime vuosina GTK on kehittänyt suunnitelmallisesti työn tekemisen tapojaan ja kulttuuriaan. GTK:n kulttuuri pohjautuu toimintatapaan, jossa keskeisenä ovat avoimuus, arvostus ja kunnioitus sekä jatkuva oppiminen. GTK panostaa työhyvinvointiin, työn merkityksellisyyden kokemukseen ja sujuvaan työarkeen, mikä näkyy myös strategisella tasolla: tutkimuslaitoksen uuteen strategiaan on tuotu tavoite ihmisen kokoisen työelämän vahvistamisesta.

Vierailun aikana kävi selkeästi ilmi, että GTK:n tavoitteena on olla haluttu työnantaja geologian alan opiskelijoiden keskuudessa nyt ja tulevaisuudessa. GTK tarjoaakin vuosittain useita kymmeniä korkeakouluharjoittelupaikkoja, joiden tarkoituksena on tarjota opiskelijoille arvokasta työkokemusta sekä löytää tulevaisuuden potentiaalisia työntekijöitä. Moni tänä päivänä GTK:ssa työskentelevä asiantuntija on aloittanut uransa GTK:ssa harjoittelijana. Kesän korkeakouluharjoitteluhaku käynnistyy pian – olkaahan kiinnostuneet kuulolla heti vuoden alussa!

Tutkimuskeskuksen voi myös bongata keskeisistä opiskelijauratapahtumista kertomassa tarjoamistaan uramahdollisuuksista.

Korkeakouluharjoittelun lisäksi vasaralaisten keskuudessa heräsi erityinen kiinnostus, kun Aku Heinonen kertoi tänä syksynä GTK:ssa käynnistyneestä GTKtrainee -uraohjelmasta. Ohjelman tavoitteena on valmistaa pian valmistuneita tai vastavalmistuneita geo- ja ympäristöalan opiskelijoita tulevaisuuden työtehtäviin. Vierailijoille jäi myös mieleen se, että GTK on valmis tekemään yhteistyötä opiskelijoiden kanssa laboratoriotutkimuksen merkeissä, mikäli sellaiselle on tarvetta kandidaatintyön tai gradun kirjoittamisen vaiheessa.

Kaiken kaikkiaan vierailussa näkyi opiskelijoiden huomioon ottaminen hienosti. Olemme kiitollisia siitä, että saimme tehdä yhteistyötä GTK:n kanssa. Vierailu GTK:lle on muuttunut jo jokavuotiseksi perinteeksi, johon osallistumme aina suurella kunnialla.

Lue lisää GTK:sta ja korkeakouluharjoittelumahdollisuuksista osoitteessa www.gtk.fi. Tutkimuskeskusta voit seurata sosiaalisessa mediassa LinkedInissä, Instagramissa, Facebookissa, X:ssä ja Youtubessa

.