Blogikirjoitukset

Vaellan reppu selässä ja tapaan ihmisiä, joiden tarinat koskettavat minua sydänjuuria myöten. En tutkijana pysty pysymään kylmänä ja etäisenä. Tunnen yhteyttä. Selittämätöntä kiitollisuutta saamastani myönteisestä hyväksynnästä.

Miten ihmiset, jotka ovat kokeneet jo pienestä pitäen niin kovia, voivat osoittaa sellaista myötätuntoa ja hyväksyntää toisiaan kohtaan? Ihmiset ovat paljaana toistensa edessä. Ja minä tutkijana pääsen osaksi heidän myötätunnon rinkiään.

Teen seitsemättä vuotta tutkimusta nuorten itsenäistymisestä sijaishuollosta. Olen tutustunut itsenäistyviin nuoriin ja heidän työntekijöihinsä sekä Suomessa että Englannissa. Tutkin sitä, miten nuoret kokevat lähdön sijaisperheestä tai lastensuojelun laitoksesta. Kysyn, miten heidän itsenäistymistään olisi voitu tukea vielä paremmin.

Tämä on tutkimusmatkani nuorten maailmaan. Samalla kun olen hyvin kiitollinen siitä, millaisia nuoria, työntekijöitä ja tutkijoita olen tällä matkallani kohdannut, olen myös surullinen siitä, miten joidenkin nuorten elämä on ollut taistelua jo pienestä pitäen. Elämä ei kohtele oikeudenmukaisesti kaikkia eikä anna kaikille samoja mahdollisuuksia. Koskettavinta on ajatella nuoria, jotka kokevat, ettei heillä ole ketään läheistä aikuista, johon he voisivat turvautua tai luottaa. Miltä tuntuu vaeltaa kaduilla, kun ei tiedä mitä tekisi elämällään? Miettiä, oliko hoitajille vain yksi työtehtävä ja osa heidän arkisia rutiinejaan, tai miksi suhde vanhempiin ei toiminut.

Kohtaamani nuoret eivät ole samanlaisia eivätkä heidän kokemuksensa ole yhtäläisiä. Heidän kokemuksissaan on kuitenkin yhdenmukaisuutta. Heitä yhdistävät vaikeudet, jotka liittyvät heidän lapsuutensa olosuhteisiin ja ihmissuhteisiin. Joidenkin nuorten kohdalla päihteidenkäyttö, tuomiot ja kuolintilastot kertovat karua kieltään yli sijaishuollon ulottuvista vaikeuksista. Näin ei kuitenkaan ole kaikkien sijoitettujen nuorten kohdalla. Osa nuorista on tyytyväisiä moniin elämänsä asioihin. Erityisesti työ, opinnot tai muu mielekäs tekeminen rytmittävät heidän arkeaan ja tuovat heille toimeentulon mahdollisuuksia. Tärkeää on myös tunne siitä, ettei ole yksin.

Synkät yleistykset vievät toivoa paremmasta. Myös stereotyyppiset asenteet masentavat ja lannistavat.

Sijaishuollosta itsenäistyvien nuorten tilanteet eivät ole vain yhdenlaisia. Kun yksi on tyytyväinen siihen, että on ylipäätään hengissä, toinen on kiitollinen ihmisistä, jotka on saanut elämäänsä. Erityisen koskettava on niiden nuorten tilanne, jotka tuntevat tulleensa heitetyksi pahaan maailmaan yksin.

Joidenkin nuorten olosuhteet eivät näytä paranevan, vaikka heidät on sijoitettu ja huostaanotettu. Miltä lapsia ja nuoria on suojeltu? Kulkeeko eriarvoisuus suvussa kaikista hyvistä yrityksistä huolimatta? Ja mitä pitäisi tehdä toisin, jotta näin ei tapahtuisi?

Nuorten, joilla vaikeudet jatkuvat, on vaikea kiinnittyä ihmisiin ja paikkoihin. Heillä voi olla useita sijoituksia ja heidän sijaishuoltopaikkansa ovat vaihtuneet. Heidän on vaikea luottaa ihmisiin ja yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen. He voivat myös itse käyttäytyä niin, ettei heitä ole helppoa pidellä eikä rakastaa.

 

Sijoitettujen nuorten ongelmat eivät ole vain yksilöllisiä vaan myös yhteisöllisiä. Jatkuvat vaikeudet kertovat siitä, etteivät nämä nuoret ole kokeneet olevansa yhtä arvokkaita kuin muut. He eivät tunne voivansa olla sellaisia kuin ovat vaan joutuvat aivan kuin peittämään sisimpänsä. He voivat oppia käyttäytymään muiden odotusten mukaisesti ja sammuttamaan omat toiveensa.

Myös vaikeuksiin joutuneiden nuorten vanhemmilla on usein osattomuuden ja ulkopuolisuuden tunteita. Vaikeudet seuraavat toisiaan loputtomassa kierteessä ja uuvuttavat alleen. Talous on usein niukkaa ja sairastelut vaivaavat. Mitä ilmeisimmin vähävaraiset ihmiset joutuvat helpommin yhteiskunnan järjestelmän piiriin. Ihmiset eivät ole välttämättä kokeneet itseään yhteiskunnallisesti tasa-arvoiseksi muiden kanssa, ja nämä kokemukset voivat siirtyä sukupolvelta toiselle.

Ulkopuolisuuden ja osattomuuden tunteet valtaavat, jos ei oikein koskaan tule kohdelluksi hyvin. Silloin ei välttämättä jaksa välittää itsestään eikä muista. Kun sijaishuolto päättyy 18-vuotiaana, ei yhteiskunta toimi kaltoinkohtelevaa vanhempaa paremmin, jos se lähettää lapsensa yksin maailmalle.

Mikä pitää ihmisen kiinni tässä maailmassa? Mielestäni toiset ihmiset, kiinnittyminen heihin ja tunne siitä, että minusta välitetään sellaisena kuin olen. Sen lisäksi että minä olen merkittävä muille, ovat myös muut tärkeitä minulle.

Vanhemmuudessa välittäminen tarkoittaa sitä, että jokainen lapsi on vanhemmalle tai muulle huoltajalle arvokas itsenään ja sellaisenaan kuin on. Välittäminen on arkista hoivaa ja hyvänäpitoa, jota vahvistavat sanalliset viestit toisen tärkeydestä. Se luo mahdollisuuden kokea itsensä toiselle merkitykselliseksi, kiintyä toiseen ja tuntea keskinäistä rakkautta.

Välittäminen on kiintymyksen lisäksi myös rajoja, joilla aikuinen suojelee lasta. Rajat ovat satsauksia lapsen tulevaisuuteen. Eräs huumeiden käytöstä toipuva nuori totesi, ettei hän tiennyt pienenä, ettei välittäminen ole sitä, että saa tehdä kaikkea.

Turhaan ei puhuta rajojen ja rakkauden merkityksestä.

Välillä en voi kuin ihmetellä, miten usein ongelmiin etsitään vain lääketieteellistä selitystä ja kuinka kaikkia vaikeuksia pyritään hoitamaan lääkityksellä. On olemassa useampia esimerkkejä siitä, kuinka ihmiset alkavat itse säädellä lääkitystään ja se muuttuu hoidosta huumeeksi. Se mikä alkaa laillisesti, muuttuu laittomaksi.

Ihminen on fyysinen, psyykkinen, emotionaalinen ja sosiaalinen toimija ja kokija. Nämä kaikki ulottuvuudet vaikuttavat hänen hyvinvointiinsa. Harras toiveeni on, että tulevaisuudessa ihminen ymmärrettäisiin vielä paremmin näin eikä vain lääketieteellisenä tai fyysisenä objektina.

Ihminen kantaa mukanaan sukunsa geenejä mutta myös suvussa kulkevia salaisuuksia tai raskaita yhteiskunnallisia kokemuksia. Ihmisten vaikeudet ovat usein sidoksissa kunkin ajan yhteiskunnallisiin oloihin ja sen ajan uskomuksiin hyvästä elämästä. Vaikeuksien ei tarvitse välttämättä syvetä tai jatkua, jos yhteiskunnassa harjoitetaan oikein kohdennettua hyvinvointipolitiikkaa. Hyvinvointipolitiikalla voidaan ohjata yhteiskunnan tasa-arvoista ja oikeudenmukaista kehitystä.

Vaikeissa perhetilanteissa tarvitaan usein taloudellista tukea, arkista kotiapua tai terapeuttisia päihde- tai mielenterveyspalveluja. Kokonaisvaltainen ymmärrys ihmisestä avaa ymmärrystä sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön mahdollisuuksille.

Se mikä ei maksa mitään, on se, miten me kohtaamme muut ihmiset. Toisia arvostava kohtaaminen antaa mahdollisuuden kuulla muita ja tulla myös itse kuulluksi. Myös sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset voivat näin tuntea itsensä arvostetuiksi tässä yhteiskunnassa.

Miten osoittaa, kuka olet, ja miten asioida eri viranomaisissa? Entä jos olet laiminlyönyt itseäsi jo pitkään, miten hoitaa itseäsi? Suomalaisina olemme yleensä tottuneet todistamaan henkilöllisyytemme. Kuitenkaan kaikilla nuorilla ei aina ole tarvittavia dokumentteja, tai ne ovat saattaneet hukkua.

Viranomaisissa asioiminen tuntuu vaikealta ainakin joillekin sijaishuollosta itsenäistyville nuorille. Niin tuntuu joskus aikuisillekin. Viranomaisten kohtelu ei aina ole mieltä ylentävää. Asuessani Englannissa olen kohdannut erilaisia virkamiehiä, kun olen esimerkiksi hoitanut veroja tai hankkinut itselleni sosiaaliturvatunnusta. Minua on aika ajoin palveltu epäystävällisesti, ja se on ollut masentavaa. Olen pohtinut, miten sijaishuollosta itsenäistyvät tai huumeidenkäytöstä toipuvat nuoret kokevat vastaavat tilanteet. Sinua ei tunneta mutta lähtökohtaisesti sinuun suhtaudutaan kuin olisit petturi ja yrittäisit huijata.

Kun soitan ovikelloa, minulle oven avaa nuori mies, joka esittelee ystävällisesti minulle talon ja kertoo samalla myös, miten itse on oppinut hoitamaan arkiaskareitaan yhteisössä. Tämä nuori mies asuu päihderiippuvuudesta toipuvien nuorten Kuvernöörintien asumisyhteisössä, “K-tiellä”, jonne olen saapunut tutustumaan yhteisöhoidon arkeen. Menemme perjantaiseen yhteisökokoukseen ja minut toivotetaan tervetulleeksi yhteisöön tutkijana. Pääsen osallistumaan jatkossa myös muihin yhteisökokouksiin sekä syntymäpäiville, läksiäisiin ja yhteisön kolmipäiväiseen seminaariin. Näiden lisäksi nuoret perehdyttävät minua yhden päivän ajan yhteisön periaatteisiin.

Ulkoiset puitteet

Yhteisö toimii kaksikerroksisessa omakotitalossa, jossa on oma kaunis piha. Talosta on hyvät julkiset liikenneyhteydet. Paikkoja talossa on kymmenelle yli 18-vuotiaalle nuorelle.

Henkilökunnalla on oma toimistohuoneensa, jossa nuoret käyvät tapaamassa heitä. Kokouksiin ja erilaisiin juhliin käytetään ryhmähuonetta. Henkilökunta on paikalla arkipäivinä mutta tavoitettavissa tarvittaessa myös muina aikoina puhelimella.

Nuorilla on pääasiassa omat huoneet, joissa he nukkuvat, sekä yhteiset ruokailu- ja oleskelutilat. Nuorilla on käytössään omat puhelimet sekä yhteinen puhelin, joka on tarkoitettu asioimiseen viranomaisten kanssa. Yhteisöllinen hoito toimii paljolti siis nuorten omalla vastuulla ja vertaistuella.

Haastateltujen nuorten elämäntilanne ennen K-tielle tuloa on vaihtelevan yksilöllinen, mutta yhteisesti sitä leimaa kaoottisuus, toivottomuus, irrallisuus ja epätoivo. Heillä on ollut rankkaa päihteiden, alkoholin, lääkkeiden ja/tai huumeiden väärinkäyttöä ja he ovat olleet eripituisia aikoja asunnottomina. Heillä olleet läheiset ihmissuhteet ovat usein olleet sellaisia, joista he ovat halunneet irti, eivätkä ne ole tukeneet heidän hyvinvointiaan vaan pikemminkin pahentaneet heidän tilannettaan. Nuoret kuvasivat olleensa jonkinlaisessa umpikujassa tai pohjalla, josta ei ollut ulospääsyä omin voimin:

’Aika keinoton. Luovuttanut ja semmonen elämänhaluton.’

 ’… Eristäydyin viideksi vuodeksi kotiin. En tiennyt kuka mä oon. Varmaan aloin käyttämään huumeita, kun mä olin niin hukassa itseni kaa ja on ollut tosi vaikee luoda kaverisuhteita, kun ei uskalla luottaa kehenkään.’

 ’Niin sitten kun se vuokraisäntä tuli siihen, et nyt pitää jätkät lähtee täältä, niin se häpeä kun kämppä oli täynnä käytettyjä neuloja ja ihan järkyttävässä kunnossa. Vanhat homeiset ruuat jossain. Me sit siit lähettiin…’

 ’Aika epätoivoinen. Mulla oli päivittäistä juominen, enkä pystynyt sitä itse hallitsemaan tai lopettamaan…. ja olin aika yksinäinen’.

Useimmille heistä on ollut vaikeaa olla muiden ihmisten kanssa selvinpäin tai yleensä haluta olla muiden kanssa tekemisissä. Nuoret ovat tässä tilanteessa tavanneet sellaisen työntekijän, joka on saanut heidät tarttumaan ehdotettuun tapaamiseen tai hoitoon: he ovat saattaneet saada apua muun muassa päihdetyöntekijältä, puhtaiden neulojen vaihtopisteen työntekijältä tai sosiaalityöntekijältä. He ovat voineet olla ensin katkohoidossa ja jatkaa sieltä esimerkiksi Myllyhoitoon tai Hietalinna-yhteisöön, josta heille on suositeltu K-tietä. Etenemistä hoitopaikasta toiseen on motivoinut tietoisuus siitä, ettei vielä selviäisi omillaan, mutta myös ajatus omasta asunnosta ja pehmeästä sängystä.

Yhteisöön valinta ja periaatteet

 Nuoret hakevat asumisyhteisöön kuntoutukseen ja valmennukseen. Heidät valikoidaan yhteisöön haastattelun ja arvioinnin avulla. Nuoria kutsutaan yhteisössä oppilaiksi mutta tässä kirjoituksessani kutsun heitä nuoriksi. Saapuessaan asumisyhteisöön he allekirjoittavat hoito- ja asumissopimukset, joissa he sitoutuvat päihteettömyyteen ja yhteisiin toimintaperiaatteisiin.

Maritta: Teillä on erilaisia sopimuksia ja sääntöjä, miten sä koet ne?

Nuori: Tiedän et ainakin käyttömaailmassa säännöt on tehty rikottaviks. Toi on se sanonta siellä. Sehän vie kaikesta turvan pois. Ja tuolla ne tosiaan tuo sitä turvaa.

Maritta: Ne tuo sulle turvaa?

Nuori: Joo. Mä uskon, et se on aika monelle sama juttu. … Kun käyttömaailmassa on yrittänyt luistaa kaikesta, etsii jonkun porsaanreiän jostain tai yrittäny itseään huijaa, sit tuolla kun on ne sopimukset, ne auttaa siinä et sä et voi huijaa muita, sä et voi huijaa ittees. Ja sit kun siel on just se tietty henki, et sä et vaan voi rikkoa sitä sopimusta. Sit sä toimit oikein, kun sä teet sen sopimuksen mukaan.

Maritta: Millainen tunne siitä tulee, kun sä pystyt noudattamaan noita sopimuksia tai sääntöjä?

Nuori: Onhan se aika… kyl ne tuo siihen ahdistusta silleen alkuun. Mä kirjasin uuden sopimuksen, kyl siit tulee hirvee ahdistus ja pelko, et mitä jos ei pysty noudattaa vaik se olisi täysin ihan noudatettavissa oleva sopimus. Mut sit kun se on niin vahva, että jos ei sit pysty niin … Sitku yhenkin päivän pystyy noudattaan, niin tuntuu vaan niin voimakkaasti se että on onnistunut jossakin.

Hoidon alussa nuorelle pidetään haastattelu, jolloin hänelle kerrotaan, mitä asuminen yhteisössä edellyttää ja mitä henkilökunta ja muut nuoret häneltä odottavat. Jos nuori rikkoo vakavasti hoito- tai asumissopimusta, hän joutuu henkilökunnan puhutteluun. Näissä tilanteissa yhteisö ei anna palautetta vaan vastuu on henkilökunnalla.

Maritta: Miten sä kuvaisit nyt tätä aikaa (1,5 kk) ja miten sä oot kokenut sen ja millaisia muutoksia sä oot huomannu tänä aikana itsessäs?

Nuori: On ollu tosi vaikeeta sopeutua sinne ja noudattaa niitä sääntöjä ja rakenteita mitä siellä on. Ja aika paljon oon kapinoinu niitä vastaan. Ja oon tosiaan henkilökunnan kaa käyny jo hoitoneuvotteluja ja puhuttelua. Sitten tehtiin semmonen sopimus, et jos mä en niitä noudata, et siit saattaa sit seurata uloskirjaus. Nyt pitää sit tosi tarkkaan miettiä miten toimii.

Maritta: Mikä on se raja tai mistä sä tiedät missä ne rajat menee? Mitä asioita sun pitää nyt tarkkaan miettiä?

Nuori: No et mä kuuntelen henkilökuntaa ja toimin yhteistyössä heidän kaa, enkä tee omia päätöksiä ja ratkaisuja minkään suhteen. Tosiaan mulla on se eristäytymiskielto, mä en saa olla yksin, ja en saa olla yhteydes huumeita käyttäviin tai juoviin ihmisiin.  Muutenkin vähän sitä et ei pakene niihin riippuvuuskäyttäytymisiin.

Maritta: Miltä se tuntuu nyt tällä hetkellä?

Nuori: Silleen toisaalta haastavalta mutta myös turvalliselta, kun mä tiedän ne rajat. Jos mä niit vaan noudatan, ni sit kaikki menee varmaan ihan hyvin.

Maritta: Mitä sä arvelet, kun sä noudatat näitä sopimuksia ja sääntöjä ni miten se vaikuttaa sun toipumiseen?

Nuori: No varmaan ehkäsee just sitä, ettei niinku retkahda siihen juomiseen. Ehkä tuo sitä turvallisuutta ja et on muita ihmisiä ympärillä, ei jää yksin omien ajatusten kaa.

Maritta: Semmonen eristäytyminen tai et jää niinku omilleen, sit joutuis vaaraan?

Nuori: Niin se voi olla et sit jotenkin alkaa sit pää syöttää niitä muitakin vaihtoehtoja ja sit kumminkaan ei välttämättä hyviä.

Yhteisössä nuorten arki etenee kuntoutussuunnitelman mukaan, jota käydään läpi viikoittain yksilökeskusteluissa työntekijän kanssa. Keskusteluissa pohditaan muun muassa nuorten ihmissuhde-, talous-, oikeus-, asunto-, harrastus- ja työ- tai opiskeluasioita.

Yhteisöhoito on asumispalvelua, jonka kuntaosuuteen haetaan maksusitoumusta nuoren kotikunnan sosiaali- ja päihdepalveluista. Nuoren kotikunta säilyy samana koko asumisen ajan. Asumispalvelut eivät oikeuta Kelan kuntoutusrahaan. Nuorten toimeentulona on lähinnä toimeentulotuki ja työkokeiluun suunnattaessa työmarkkinatuki.

Nuoret ovat asunnottomia tullessaan yhteisöön, minkä tähden he hakevat itselleen asuntoa kaupungilta.

Nuori hankkii itselleen muun muassa henkilöllisyystodistuksen, Kela-kortin, HSL:n kuukausikortin (kaupungin sisäiseen matkustamiseen) sekä virallisen sähköpostiosoitteen. Hän varaa ajan hammashuoltoon.

Yhteisöhoidon aikana pyritään siihen, että nuoret hakeutuvat työkokeiluun, koulutukseen tai vapaaehtoistyöhön.

Kuntoutuksen tavoitteena on vahvistaa nuoren elämän- ja arjenhallintaa sekä vastuunottoa päihdesairauden itsenäisestä hoidosta. Hoitojakso kestää keskimäärin noin 10–12 kuukautta. Kuntoutuksessa ei voi käyttää korvaushoitoa eikä bentsodiatsepiinilääkitystä, jota käytetään lääkärin määräyksestä erityisesti ahdistuneisuuden, jännittyneisyyden, pelkotilojen ja unettomuuden hoidossa. Tavoitteena on löytää lääkkeettömiä keinoja näiden hallintaan.

Maritta: Miten kuvaisit niitä muutoksia, joita on tapahtunut sen jälkeen, kun tulit K-tielle?

Nuori: Siis ylipäätään et on oppinut puhumaan asioista eikä kaikkea tarvii pitää itellä ja osaa pyytää apua tarvittaessa. Eikä tarvitse pärjätä yksinään. Vaikee kysymys. Et on sitä tukiverkkoo. On mulla ollu aina ystäviä. Mut ne ei oo addikteja. Ne ei ymmärrä tätä sairautta ja sitä miten sitä eristäytyy ja näyttää et kaikki on hyvin mut kaikki ei oo hyvin.

Yhteisöhoidon aikana nuoret hankkivat itselleen uusia kokemuksia, saavat tietoa omista taidoistaan ja selkeyttävät tulevaisuuden suunnitelmiaan, joissa työntekijät tukevat heitä. Nuoret etsivät itselleen harrastuksen, jota he voivat jatkaa yhteisöjakson jälkeen. He luovat sosiaalisia suhteita ja arjen rakenteita sellaisiksi, jotka mahdollistavat itsenäisen asumisen ja päihteettömän elämän hoitojakson jälkeen.

Asumisyhteisössä vallitsee 90 päivän sääntö, joka tarkoittaa sitä, etteivät nuoret saa olla yhteydessä alle 90 päivää raittiina olleiden henkilöiden kanssa. Säännöllä suojellaan uusia tulokkaita mutta samalla koko yhteisöä.

Kuntoutuksen aikana nuorten tärkein tehtävä on keskittyä raittiina pysymiseen sekä itsensä hoitoon. He ovat aiemmin saattaneet pitää huolta joistakin muista henkilöistä tai eristäytyä muista ihmisistä. Nyt heille on tärkeää oppia luottamaan yhteisön jäseniin ja keskittyä suunnitelmallisesti omiin tavoitteisiinsa.

He sitoutuvat hoidon ajaksi pidättäytymään seksi- ja parisuhteista, minkä tarkoituksena on myös tukea yksilöllistä toipumista ja yhteisöllistä kiinnittymistä.

Yhteisöhoidon periaatteet

 Asumisyhteisö toimii terapeuttisen yhteisöhoidon (Kiskon yhteisöhoito) ja Daytop-hoitomallin periaatteiden mukaan. Se on suuntautunut erityisesti huumausaineiden käytöstä toipumiseen mutta sinne voi hakeutua myös valvottuun koevapauteen. Se on Kalliolan setlementin kehittämä ja rekisteröimä hoitomalli. Päihdetyön asumispalvelujen johtaja Antti Teerenhovi katsoo, että terapeuttisen yhteisöhoidon malli perustuu siihen, että yhteisö luo toimintakulttuurin itse; mitään mallia ei voi suoraan viedä mihinkään, vaan sitä on aina sovellettava. Niin myös K-tien yhteisö on eräänlainen terapeuttisen yhteisön sovellus asumispalveluympäristössä.

Asumisyhteisön mallina on toiminut amerikkalainen Daytop-hoitomalli, Daytop New Jersey, on jo 25 vuoden ajan keskittynyt nuorten ja aikuisten riippuvuuksien, päihteiden käytön ja mielenterveydellisten ongelmien hoitoon. He tarjoavat muun muassa avo- ja laitoshoitoa nuorille. Malli perustuu koulutettuun ja kokeneeseen henkilökuntaan, jonka tehtävänä on tarjota turvallinen ja kannustava paranemista, toipumista ja kasvua tukeva ympäristö. Mallissa hyödynnetään nuorten omaa toimintaa vertaisten kanssa positiivisessa ja rakentavassa hengessä. Nuoret muodostavat perheen kaltaisen yhteisön, jossa lähtökohtia ovat rehellisyys, toisten kunnioittaminen ja vastuullisuus.

Perusajatuksena on jokaisen oma henkilökohtainen muutosprosessi, jota tukevat osallistuminen itseapuryhmiin (Nimettömät narkomaanit (NA)/ Anonyymit alkoholistit  (AA)) sekä mahdollinen muu ammattiapu tai -tuki.

Yhteisöhoito rakentuu arkiseen, kolmessa vaiheessa etenevään muutostyöhön. Siinä pyritään siihen, että “ei halua käyttää” muuttuu “ei tarvitse käyttää” -asenteeksi. Eräs nuori totesi, että päihteittä eläminen on alkuun yhtä vaikeaa kuin opettelisi kävelemään uudestaan. Nuori tarvitsee arkeensa muuta sisältöä ja elämäänsä muita merkityksiä kuin käyttämisen. Muutoksella pyritään elämään selvinpäin ja yhteydessä muihin ihmisiin sekä kantamaan vastuu itsestään.

Maritta: Mitä sä nyt ajattelet tästä elämänmuutoksesta?

Nuori: Kaikki on muuttunut paljon paremmaksi kun ennen jo kun mä aloin käyttää. Olinhan mä ihan hukassa. Mä näen et se on ollut oire paljon syvemmästä jutusta. Mul on ollut asiat aika huonosti jo alkujaan silleen, et kyl mä oon tosi kiitollinen et tällaista on ja mä oon päässy yhteisöhoitoon nimenomaisesti.

Maritta: Voisitko kuvata tätä yhteisöhoitoa? Mitä se yhteisöhoito sinusta on?

Nuori: Yhteisöhoito on sitä, että muut yhteisön jäsenet on samalla tasolla sun kanssa, et on sama kokemus. Henkilökunta on yhteisön jäsenii ja ei kaikilla oo omaa kokemusta. Mut siin ei oo sellaista asetelmaa, vaikka jossakin katkollla, et sul on se hoitaja ja sä otat ne sun lääkkeet ja katotaan ootko sä nielassu sun lääkkeet. Ja sit kans jotenkin yhteisöhoito perustuu luottamukseen. Muhun on luotettu ja muhun on uskottu et mä osaan tehdä ruokaa. Muhun on uskottu et mä osaan suunnitella. Jos joku on mennyt pieleen, niin mua on opastettu. Ja se kans et kuulee toisten kokemuksia ja näkee myös toisissa niitä muutoksii. Se motivoi itseensä ihan eri tavalla. Ja yhteisöhoidossa on ylipäänsä helpompi muuttaa niitä omii ajatusjuttuja, kun sitä on niin sokee niin tarvii muita arvioimaan niitä juttuja kunnes oppii siihen. Kyllä mä uskon, et siinä on paljon myös sellaista ryhmäpainetta. Mä uskon, et toiminta muuttuu ensin ja sitten sisäinen maailma. … Mä kuvittelen et yksilöhoidossa se on helppo vaan sluibaa siitä tai jättää käymättä, tehä vähän vasemmalla kädellä. Mut yhteisöhoidossa on se et nää hommat on myös sellasii vastuutehtävii, että siinä on vastuussa muista ja siitä saa sit suoraan palautetta, jos ei tee jotenkin kunnolla niitä juttuja. Näkee myös sen vaikutuksen jos on jotenkin … Jos jätät tekemättä näet et se vaikuttaa ihmisiin. Se ei oo vaan joku semmonen vähän niinku, vaik sul ois työntekijä, ikään kuin semmomen kasvoton virasto, mihin sä vaan meet ja sitten hoidetaan sun asioita, vähän niinku hoivataan sua. Et sua ei oteta kumminkaan vakavasti. Sä oot sellanen potilas. Yhteisöhoidossa se on niinku et sä oot tasavertainen ja vaikka, niinku mä tulin suoraan kadulta, mut otettiin vastaan et me tehtiin päätös luottaa suhun. Ja niinku vähän sellainen meininki et tee talon työt, niin saat nukkua täällä. Sitä mä tarvitsin silleen että mulla on tekemistä. Ja se yhteisö on vähän kuin uus perhe myös.

Tärkeätä muutostyössä on sisäinen muutostyö. Se vaikuttaa siihen, että nuori voi tuntea itsensä rakastettavaksi ja elämän niin mielekkääksi, että hän haluaa jatkaa sitä. Sisäistä muutostyötä tehdään erityisesti toiminnan ja käyttäytymisen kautta pyrkien ajattelun ja käytäntöjen muutokseen. Eräs nuori kuvaa omaa muutostaan seuraavasti:

’Tiedostan paljon enemmän mun ongelmia ja pystyn toimimaan toisin. Olen itsenäisempi. Mulla on laajempi sosiaalinen piiri. Tiedän millaista terapiaa mä tarviin. Olen saanut sisäistä turvallisuuden tunnetta ja itseluottamusta ja uskoa itseeni ja siihen että elämä kantaa.’

Nuori opettelee pois sellaisista toimintamalleista, joista on itselle haittaa. Ne voivat olla totuttuja ja usein jo lapsuudessa opittuja tapoja esimerkiksi vähätellä itseään tai toimia itsekeskeisesti, kapinoiden tai eristäytyen. Arkinen ja vaiheittainen muutostyö tuo tunteen, että nuori voi vaikuttaa oman elämänsä kulkuun eikä hän ole vain “jotakin joka leijailee” maailmassa.

Sisäisen muutostyön ja henkisen hyvinvoinnin lisäksi on tärkeää pitää huolta myös fyysisestä hyvinvoinnista, jota pidetään yllä säännöllisillä ruokailuilla ja riittävällä unella. Jokainen huolehtii itse kaupassa käynnit, ruuan valmistukset ja ruokailut.

Yhteisössä opetellaan puhumaan toisille kauniisti ja harjoitellaan rakentavaa yhteiseloa. Siihen sisältyy se, että hyväksytään toiset eikä suhtauduta toisiin halveksuvasti, opetellaan luottamaan muihin ja edetään oman suunnitelman ja sopimusten mukaisesti.

Maritta: Kun siellä on niitä sääntöjä ja sopimuksia, niin miltä ne tuntu?

Nuori: Ai ihan alussa?

Maritta: Niin ja nyt tällä hetkellä?

Nuori: No meillähän on noita ojennuskäytäntöjä, et jos jättää vaikka kahvikupin pöydälle, niin siitä saa ojennuksen ja se puretaan yhteisölle aamulla et mitä on nyt tullu tehtyy ja siitä saa palautetta. Mul on ollu ne aika helppo hyväksyä kun mä niinku tajuun mistä ne johtuu. Mut sillon kun kuulin tästä niin pää keksi kaikkii syitä miksi mun ei kannata K-tielle tulla: ’Ei vitsi, mä oon aikuinen ihminen, et kyl minä tiedän missä mun kahvikuppi on ja tämmösii’. Et K-tiellä on vaikeempii juttuja, ettei tee ite niitä päätöksii vaan tekee ne jonkun kanssa, henkilökunnan kanssa. Yhteisö on yksilöä viisaampi. Joskus kai haluaisin ajatella, et kyl mäkin tiedän ja sit se saattaa et ne omat jutut ei kuitenkaan kauheen pitkälle vienyt kuitenkaan. … Mä oon aina pitänyt niitä sääntöjä tärkeinä ja ihan kohtuullisina ja ehkä näin myöhemmin mitä mä ajattelen nyt niin ne tuo sellasta turvaa sit lopulta. Ja ne vie iteltä ehkä stressii pois. Mennään sellaisena yhteistyönä niinku eteenpäin. Kun on sellanen hammaslääkäriaika, niin on et joku on kiinnostunut myös mun asioista. Ne säännöt pitää tän jutun kasassa ja mahdollistaa et yhteisö toimii.

Yhteisössä ei myöskään saa “kuivanappailla”, mikä tarkoittaa omien käyttökokemusten hehkuttamista ja niissä pyörimistä.

Rakentavan yhteiselon tarkoituksena on luoda yhteisön jäsenille turvallisuuden ja luottamuksen tunteita ja sitä, ettei muiden seura pelota.

Arjen taitojen opettelu

Yhteisöhoito perustuu ajatukseen, että nuoret muodostavat vertaisyhteisön ja vastaavat yhteisön toiminnasta yhdessä. Jokaisella yhteisön jäsenellä on vastuu yhteisön yhteisistä toiminnoista, vastuualueista sekä oman huoneensa siisteydestä. Vastuualueet jaetaan viikoittain. Niitä ovat esimerkiksi vastuu keittiön järjestyksestä, pihan siisteydestä tai saunan puhtaudesta.

Nuoret pitävät kirjaa omasta taloudestaan. He opiskelevat rahankäyttöä ja omavaraisuuden periaatteita. Jokainen vastaa omasta ruuastaan ja hygieniatarvikkeistaan. Nuoret käyvät yhdessä kaupassa, valmistavat oman ruokansa sekä huolehtivat käyttämänsä astiat joko astianpesukoneeseen tai puhtaina astiakaappeihin.

Myös sijaishuollossa voidaan edetä suunnitelmallisesti. Kun nuoret itsenäistyvät sijaishuollosta, he ovat voineet oppia huolehtimaan hygieniastaan, kotitöistä sekä kantamaan vastuuta omista asioistaan. Näin ei kuitenkaan aina ole, kuten ei kaikkien niidenkään nuorten kohdalla, jotka muuttavat omiin asuntoihinsa vanhempiensa luota.

Sijaishuollossa aikuiset kantavat joskus vastuun kotitöistä ja säästävät nuoria näiltä vastuilta. Joskus on kyse nuorten suojelusta, kun ajatellaan että nuoret saavat keskittyä itsensä hoitoon, mutta joskus kyse on myös siitä, että työntekijät miettivät omaa työnkuvaansa ja sitä, kuinka raskasta on esimerkiksi tukea vastentahtoista nuorta ruuanlaiton opettelussa. Tiedän ettei se ole helppoa.

Väitöskirjaani tehdessäni eräs lastenkodin työntekijä sanoi minulle: “Älä sitten kirjoita, että meidän täytyy vielä valmistaa ruokaakin osastolla.” Jos nuoret eivät opi sijaishuollon aikana arjen taitoja, miten he osaavat huolehtia itsestään täytettyään 18 vuotta ja muutettuaan omaan asuntoonsa?

Arjen säännöllinen rytmi – yhteisö kasvattaa

 Yhteisöhoidon aikana arjen rytmin säilyttäminen ja siihen oppiminen ovat tärkeitä. Viikon ohjelmat ovat yksilöllisiä. Päivät alkavat heräämisestä ja päättyvät nukkumaanmenoon. Päiviin kuuluu yhteistä ja yksilöllistä toimintaa, jota ruokailut rytmittävät.

Yhteisössä nuoret miettivät yhteistä tekemistä ja yhteisön vanhimmat nuoret tekevät päätökset ideoiden pohjalta. Nuoret katsovat yhdessä arkisin televisiota, osallistuvat vertaistukiryhmiin ja -kokouksiin ja esimerkiksi pelaavat yhdessä.

Alkuvaiheessa nuoret joutuvat kertomaan muille suunnittelemansa viikonlopun vieton ja saavat siihen yhteisön hyväksynnän. Heitä velvoitetaan liikkumaan yhdessä tai ainakin pareittain. Tällä turvataan ja tuetaan yhteisöön kiinnittymistä.

Arjen aamut alkavat aamuvirityksellä, joka perustuu NA:n päivän tekstiin ja siitä heränneisiin ajatuksiin. Joka viikon perjantai on yhteisöhoitopäivä, jolloin kaikki nuoret ovat paikalla henkilökunnan edustajien kanssa. Päivään sisältyy yhteisökokous, tunneryhmä ja jokin viihdeosuus, joka on tavallisesti jotakin peliä tai leikkiä yhdessä. Yhteisössä tärkeää on myös ilon tuottaminen leikin avulla.

Arkeen kuuluvat myös yhteisömenot sekä erilaiset juhlat. Juhlat voivat olla esimerkiksi syntymäpäiviä tai läksiäisiä. Yhteisömenoja on noin kerran kuussa ja niitä voivat olla esimerkiksi vierailut johonkin toiseen yhteisöön tai jonkun nuoren tupaantuliaisiin.

Syntymäpäivät voivat olla tunteita herättäviä. Eräs nuori totesi syntymäpäivillään, ettei hän ole viettänyt syntymäpäiviään kuin viimeksi ihan pienenä. Yhteisö hankkii syntymäpäiväsankarille lahjan ja valmistaa syntymäpäiväkakun, ja ohjelmassa on pieniä juhlapuheita ja esimerkiksi pelaamista. Nuoret vastaavat juhlien tarjoiluista ja jälkien siivoamisesta.

Arkisin kotiinpaluu on kello 23:een mennessä ja perjantaina ja lauantaina kello yhteen mennessä. Kuitenkin hoidon alkuvaiheessa kotiinpaluu on jo kello 22. Hoidon alussa nuori ei saa myöskään olla yötä poissa yhteisöstä. Hän voi tavata perhettään tai ystäviään päiväsaikaan. Myöhemmin yöpoissaolot sovitaan yksilöllisesti.

Erityisesti hoidon alkuvaiheessa aikataulut ja niiden seuranta ovat tarkempia kuin hoidon loppupuolella. Tätä tuetaan esimerkiksi siten, että yhteisöön vasta tullut jäsen saa toisesta yhteisössä pidempään olleesta nuoresta itselleen isosisaruksen, jonka kanssa hän suunnittelee päiväohjelmat ja viettää tiiviisti aikaansa. Tärkeänä pidetään sitä, että tulokas viettää mahdollisimman paljon aikaansa muiden kanssa eikä vetäydy yksin huoneeseensa.

Yhteisökokousta johtaa yhteisössä pisimpään ollut nuori, yhteisön “vanhin”. Yhteisökokouksessa käydään läpi edellisen viikon tapahtumat sekä käsitellään tulevat tapahtumat. Kokouksesta pidetään pöytäkirjaa, joka tarkistetaan seuraavan viikon kokouksessa. Yhteisössä vähemmän aikaa olleet jäsenet kertovat viikonloppusuunnitelmansa tunnin tarkkuudella. Yhteisökokous ja siihen liittyvät kokouskäytännöt antavat nuorille työelämävalmiuksia ja valmistavat heitä vastaanvanlaisiin tilanteisiin myös yhteisön ulkopuolella.

Yhteisökokouksen aikana käsitellään ajankohtaiset kysymykset mutta myös ojennukset, joita nuoret ovat saaneet. Ojennus on kirjallinen huomautus, jonka tarkoituksena on tukea nuorta omien asioiden hoitamiseen, vastuunottoon ja muiden huomioimiseen.

Nuoret antavat tavallisimmin ojennuksia toisilleen esimerkiksi vastuualueen huolimattomasta hoidosta, omien jälkien puutteellisesta siivoamisesta tai tulo- ja menovihkoon tekemättä jääneestä kirjauksesta. Henkilökunta ojentaa myös epäasiallisesta käytöksestä, jos nuoret toimivat rakenteiden tai toipumiskulttuurin vastaisesti. Ojennuspalautteet annetaan toteavasti ja toivotetaan “tarkempaa jatkoa”. Vastaanottajan ei tarvitse vastata palautteeseen.

Tunteiden tunnistaminen

 Kerran viikossa kaikki nuoret ja henkilökunta kokoontuvat yhteisöhoitopäivään. Siihen sisältyy myös tunneryhmä, jossa nuoret opettelevat ilmaisemaan tunteita laaja-alaisesti; omia tunteita opitaan sanoittamaan, ilmaisemaan rakentavasti ja ottamaan vastaan turvallisessa ympäristössä. Arkiaamuisin on aamuviritykset, jotka myös tukevat ilmaisemaan omia tunteita ryhmässä.

Yhteisössä opetellaan, että tunteet ovat hyväksyttäviä, ja niiden kirjoa ja ilmaisemista harjoitellaan. Käsiteltävät tunteet voivat olla niitä, jotka esimerkiksi haittaavat yhteisön ilmapiiriä ja yhteistoimintaa, mutta ne voivat myös olla tunnustusta ja kiitosta jollekin tietylle henkilölle, koko vertaisryhmälle tai henkilökunnalle. Ilmaistut tunteet herkistävät välillä kyyneliin mutta myös yhteiseen nauruun.

Maritta: Joo. Miltä se tuntuu kuulla muiden tarinoita tai tunteita?

Nuori: Kyllä se herkistää ja koskettaa. Pystyn usein samaistumaan ja vaikkei pystyisikään samaistumaan niin pystyy silleen ymmärtään ja saa silleen kaikkien kokemuksista silleen. Tuntuu että monilla muilla on paljon rankempiakin silleen, et niitä vähän vertaileekin ja miettii jotenkin omalle kohdalle. … Tuo ilmiön eri puolia esiin ja saa silleen kattavamman kuvan.

Maritta: Saako siitä itselleen myös lohtua tai armollisuutta itselleen?

Nuori: Ainakin voimaa saa. Ja vaikka muilla on ollut rankempia juttuja, niin silti ne on samalla tiellä.

Maritta: Tänäänkin on purettu paljon tunteita. Miten sä koet tunteista puhumisen ja miten sä arvioit et se auttaa sua eteenpäin toipumisessa?

Nuori: Et täähän on ylipäänsä tunne-elämän sairaus. Onhan se et mä oon yli 30-vuotias ja nyt mä opin puhumaan tunteista ja ymmärtämään niitä. Ennen on ollut vaan niinku vihaa ja iloa ja siin on ollut tunteet mitä mä tunnen tai oon tienny, vaikka on ollu sitten paljon muuta siinä alla tai pohjalla. Oon vaan blokannu ne kaikki muut. Tää vie eteenpäin ku pystyy rakastaa ja ottaa rakkautta vastaan. Tää on ihan uudenlainen…ja tulee ymmärrystä ja pystyy käsitteleen niitä. Aikasemmin se on ollut vaan sellasta aggressiivista…

Tunteita puretaan heti kussakin tilanteessa kirjoittamalla omalla nimellä varustettu tunnelappu, jotka kerätään viikon aikana yhteen keittiössä olevaan laatikkoon. Työntekijä jakaa ne nuorille takaisin tunneryhmässä, ja he voivat valita niistä käsittelyyn haluamansa tunteet ja henkilöt, joille tunteen osoittavat. Henkilökunta ja muut nuoret kannustavat tunteiden ilmaisuun ja kehuvat rohkeudesta ilmaista tunteita tunneryhmässä.

Yhteisöhoitopäivä päätetään tyyneysrukouksella, jolloin pyydetään tyyneyttä kestää ne asiat, joihin ei voi vaikuttaa, ja rohkeutta muuttaa ne asiat, joihin voi vaikuttaa. Kaikesta ei voi kantaa vastuuta vaan tärkeää on tajuta myös omat rajansa. On helpottavaa vastata vain niistä asioista, joihin voi vaikuttaa.

“Jumala, suo minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa mitkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan.”

Rukous osoitetaan Jumalalle, joka viittaa kunkin omaan jumalakäsitykseen. Jumalakäsitys kertoo itseä suuremmasta voimasta, joka on kullekin omanlaisensa. Siihen sisältyy rakkauden ajatus: sinä ihmisenä olet rakastettava. Se sallii yhteyden muihin ihmisiin. Se sisältää myös toivon sanoman: muutos on mahdollista omalla sitkeällä työllä mutta myös toisten tuella.

Nuori: Se niinku ajatus ylipäätään siitä, että munkin tunteet on tärkeitä ja niistä voi puhua. Niistä on vaikea puhua mutta mä tiedän jo nyt et niistä voi puhua. Se on mulle aika iso juttu se luottamus toisiin ihmisiin. Mä varmaan tän aikuisikäni aikana oon luonut luottosuhteen muutamaan eri ihmiseen ja mun koira on ollut pääsääntöisesti ainut kehen mä luotan. Nyt mä oon pystynyt jo vaikka mä oon ollut vasta kuukauden niin musta tuntuu et mä oon aikoi sitten jo pystynyt luottamaan noihin kaikkiin. Ja se on tosi iso juttu.

Maritta: Mikä sen tekee, että sä oot pystynyt luottamaan?

Nuori: Sitä on tosi vaikea sanoa, et se on silleen kun kaikki on siinä samassa tilanteessa, et kellään ei oo menny oikeesti kovin hyvin kun ne on tonne tullu. Et sen jotenkin tietää, et kukaan ei oo siellä vaan sen takii et ne sais kämpän tai ois muuten vaan lepäämässä. Et vaik jossain katkolla ollaan lepäämässä vaan, et jaksaa taas mennä. Et voi luottaa siihen, et kaikki on tavallaan samalla viivalla. Sit et kaikki puhuu niin avoimesti kaikista jutuistaan. Kaikki on päättänyt, et ainakin yrittää luottaa, kun ne sinne tulee. Siellä ei ole ketään niin sanotusti ketun häntä kainalossa. Sen vaan jotenkin tietää.

Maritta: Onko se niin että se tulee sanoina vai onko se joku tunne?

Nuori: Se on joku tunne minkä saa NA:ssakin. Sen vaan tuntee. Sekin et ihmiset halailee, sekin on semmonen iso juttu mikä tuo olon, et me ollaan kaikki tässä turvassa.

Yhteisön jäsenet asettuvat ympyrään, pitävät toisiaan kiinni hartioista ja lausuvat yhdessä tyyneysrukouksen. Rukouksen jälkeen kaikki hajaantuvat omille tahoilleen jatkamaan viikonlopun ohjelmaa.

Muutostyön vaiheet

Asumisyhteisön kuntouttava toiminta on yhteisöllistä. Sen tavoitteena on, että nuoret kiinnittyvät yhteisöön sekä sen toipumiskulttuuriin.

Ensin nuori joutuu opettelemaan luottamaan työntekijöihin ja muihin nuoriin ja suostumaan yhteisön jäsenyyteen. Tämä saattaa tuntua kuin tuntemattomaan astumiselta, kuten eräs nuori totesi. Nuoren voi olla vaikea luottaa muihin ja siihen, että toiset voivat pitää hänestä huolta, jos hän on tottunut jo pienestä pitäen huolehtimaan itsestään. Työntekijät ja nuoret käyvät kiivaitakin keskusteluja toiminnan rajoista ja säännöistä.

Muutosprosessia tukevat vahvasti yhteisössä asuvat muut nuoret, vertaiset, sekä henkilökunta. Nuoret saavat tietynlaiset vastuuroolit ja -tehtävät sen mukaan, miten he etenevät henkilökohtaisessa muutosprosessissaan, sekä yhteisössä viettämänsä ajan perusteella.

Kun nuori on löytänyt paikkansa yhteisössä, hän saa enemmän vastuuta ja myös vapauksia oman toimintansa suhteen. Nuoret kertovat, että hänestä tulee silloin yhteisön täysivaltainen jäsen.

Uudet tulokkaat saavat isosisaruksen, joka toimii heidän tiiviinä tukenaan erityisesti hoitojakson alussa. Nuoret pitävät isosisaruutta kasvattavana kokemuksena, kun joutuu toipumaan yhdessä toisen nuoren kanssa ja jakamaan toiselle oppimaansa.

Yhteisössä pidempään olleet jäsenet saavat enemmän vastuuta yhteisistä asioista ja opastavat myös uusia tulijoita talon käytänteisiin ja sääntöihin. Pisimpään yhteisössä olleista nuorista tulee yhteisön vanhin ja varavanhin, jotka yhdessä muodostavat vastuuryhmän.

Päätökset yhteisön asioista tekee yhteisön ’vanhin’ henkilökunnan ohjauksessa. Päätöksenteko on näin hierarkkista sekä säänneltyä, mikä erityisesti koettelee uusia tulijoita. Se tuo kuitenkin myös selkeyttä vastuisiin ja siihen, että alkuvaiheessa opetellaan luottamaan siihen, että muut pitävät minusta huolta.

Hoidon päättyessä nuoret valmistautuvat henkisesti päihteettömään elämään. He tekevät suunnitelman siitä, miten säilyttävät päihteettömyytensä, sekä henkilöistä, joihin ovat yhteydessä. He myös valmistautuvat kriisitilanteita varten. Suunnitelmaan he kirjaavat myös työ- ja opiskelusuunnitelmat ja toimeentulon sekä pohtivat läheisiä ihmissuhteitaan ja sitä, miten pitävät yllä ystävyyssuhteita.

Nuoria pyydetään myös arvioimaan saamaansa hoitoa ja asumisjaksoa sekä sitä, miten se on vastannut heidän omiin tavoitteisiinsa.

Yhteisöhoidon päättyessä nuoret irtautuvat vähitellen yhteisöstä. Ensin nuori muuttaa toisen nuoren kanssa yhteisön omistamaan asuntoon vähän samaan tapaan kuin sijaishuollosta voidaan muuttaa itsenäistymisasuntoon. Hän tapaa edelleen yhteisön jäseniä vähintään viikoittaisissa yhteisökokouksissa, käytännössä tiiviimminkin, kuten eräs nuori arvioi:

’Me saadaan kyl tosi hyvä tuki siihen itsenäistymiseen, kun meil on ne vaiheet siinä hoidossa, niin niissä viimisissä vaiheissa ja varsinkin siinä kolmannessa vaiheessa niin harjoitellaan just sitä elämää silleen vähän niin kuin itsenäisempänä siitä yhteisöstä, mut silti on olemassa se tuki sieltä yhteisöstä, jos tulee paha paikka. Ja sit luodaan sinne omaan elämään sitä sosiaalista verkostoa, päästään kiinni yhteiskuntaan niinku työhön, terapiaan, on ihmissuhteet, ystäviä, harrastuksia. Niinku sellanen tosi monipuolinen tukiverkosto, kun lähtee. Et jos on epävarma niinku millään osa-alueella, niin sitten se hoidetaan ennen kuin lähtee sieltä hoidosta. Et voi olla varma et selviää sitten.’

Nuori ei näin heti joudu muuttamaan yksin omaan asuntoon vaan hänellä on tarvittaessa vielä yhteisön tuki lähellä ja olemassa:

’Sehän on tosi hyvä, että sä et lähe tosta yhteisöstä suoraan, koska sulla on siellä yhteisössä kaikki. Ja jos sun pitäs suoraan lähtee johonkin omaan asuntoon niin se olisi tosi kova pudotus, ettei sulla olis kämpässä ketään kelle sä puhuisit niistä asioista. Saattaa nopeasti käydä niin, se meille tuttu ja turvallinen, et eristäydytään ja kokonaan jäädään sinne asuntoon. Et nyt mennään niinku tavallaan yksin tai kaksin sinne Viikkiin (itsenäistymisasuntoon) ja sitten on sieltä liikuttava ja ruvettava rakentamaan sitä omaa elämää. Kyllähän tässä on tosi hyvä systeemi mun mielestä. Vaikka mäkin oon eläny 17-vuotiaasta omassa asunnossa niin en mä silti oo osannut elää elämää yksinäni. Kyllä tää on tosi tarpeellinen, vaikka oonkin asunut poissa vanhempien luota. Nään itselleni tarpeellisena.’   

Kun nuori muuttaa omaan asuntoon, hänelle pidetään yhteisössä läksiäiset ja hän voi kutsua yhteisön jäseniä tupaantuliaisiinsa. Hän on ystävystynyt yhteisön jäsenten kanssa siten, että he pitävät jälkikäteenkin yhteyttä toisiinsa. Nuoret kertovat iloisina, että he ovat nähneet, miten arki edelleen kantaa nuorilla, jotka ovat lähteneet pois yhteisöstä.

Vertaisryhmien merkitys

Osana toipumisprosessia nuoret kiinnittyvät jo yhteisöhoidon aikana päihteistä toipuvien vertaisryhmiin, joita ovat NA (Nimettömät narkomaanit) ja AA (Anonyymit alkoholistit). He jatkavat näissä myös yhteisöhoidon päätyttyä. Nuoret kertovat, että AA-ryhmissä on heidän mielestään enemmän ikääntyneitä alkoholisteja, kun taas NA:ssa osallistujat ovat nuorempia. Nuoret voivat itse valita, missä ryhmissä käyvät.

Ryhmästä he valitsevat itselleen kummin, joka on edennyt toipumisessaan. Kummin kanssa vaihdetaan puhelinnumerot, ja nuoret voivat olla kummiin yhteydessä sovitusti ja yksilöllisesti.

Nuoret kertoivat, että ryhmissä käynti on ollut heille hyvin motivoivaa, koska se on tuonut toivoa toipumisesta. Ryhmissä he näkevät esimerkiksi terveen näköisiä ja hyvin puettuja ihmisiä, jotka kertovat perheistään ja töistään ja nauravat yhdessä. Se tuo heille tunteen, että muutos voi olla mahdollista myös heidän kohdallaan. He haluavat saada myös naurun takaisin elämäänsä.

Maritta: Sit kun on näitä ryhmiä, AA- tai NA-ryhmiä, kun puhuit yhteisöistä, miten sä koet nää ryhmät osana yhteisöhoitoa?

Nuori: No AA-, NA- ja Al-Anon ryhmät on tavallaan yhteisöjä. Siel on samat ihmiset, jotka käy. … Mä nään et nää 12 askeleen ohjelmat, nää ryhmät mitä näitä nyt sitten on, perustuu hengelliseen tai uskonnolliseen, on puhetta Jumalasta. Mulle NA:ssa on ollut kyse siitä, että mä voin uskoa siihen että elämä kannattelee et mulla on joku rakastava voima, vähän semmonen lapsenuskon kaltanen rakastava voima. Sillon kun on pitkään käyttänyt huumeita, tai mikä se päihde on ollut, siinä vähän korkeemmat hengelliset toiminnot ne taantuu sillain kun monta vuotta käyttää. Niin sitten on vähän semmosen eläimen tasolla ja karjuu tuolla kadulla ihmisille. Ei oo mitään myötätuntoo tai hengellisii tunteita, vaan aattelee omaa parasta, ei ajattele muiden parasta. Se perustuu paljon semmoseen armollisuuteen, toisten auttamiseen ja se on sellanen poweri. Mä en ehkä niin inspiroidu niistä jumalapuheista. Mulle NA on paikka missä mä voin auttaa muita, varsinkin hoidon myöhemmässä päässä, mä voin auttaa muita. Mä nään kun siellä ihmiset tulee jostain suoraan kadulta tai katkolta, mä nään sen oman tilani et mä oon annoksen päässä tosta tilasta. Itelläni herää se halu auttaa. NA toi sen toivon. Kun mä ekan kerran menin kokoukseen, niin mua tuli halaa ihmiset vaikka mul oli kunnon parta ja viikset ja mä olin ehkä käynyt just suihkussa ekaa kertaa viikkoon. Silti ihmiset tuli halaamaan ja tervetuloa ja miten voit. Mut otettiin vastaan. Mä näin ihmisiä, jotka on ollu kymmeniä vuosia käyttämättä. Mun oli vaikee ymmärtää mitä ihmeen ihmisiä nää on. Mulle oli, sitä on vaikee tajuta, elämän tarkotus oli käyttäminen, ja tuntui tyhmältä ettei käyttäisi. Ja ne jako juttuja, et heil on perhe, heil on auto, heil on polkupyörä tai et heil on elämä kasassa, on työpaikkaa, tekee mistä tykkää ja on harrastuksia ja on semmonen vapaus, itsenäisyys ja se houkutti, mä haluisin sen saman mitä niillä on. Ja ne oli valmiit auttamaan mua saamaan sen. Et se on oma yhteisö. Mä en oo niinkään siihen 12 askeleen ohjelmaan kiinnittynyt vaan siihen niinku porukkaan. Mä tiedän et mul on joku paikka missä ihmiset on yhtä sekasin tai on samoja ongelmia. …Se on paikka, johon voi aina palata eikä kukaan lennä ulos. Mä nään sen hoidollisen arvon siinä, et se on paikka mihin mennä, joka on myös niinku K-tielläkin et tarvii välillä siitä omasta pienestä yhteisöstä vähän niinku kevennystä. Pääsee kuunteleen vähän. Ihmiset kertoo ongelmistaan ja niillä on ihan samoja ongelmia kun mulla, niin mä huomaan et ohoi mä en ookaan yksin tässä näiden ongelmien kanssa. … Se on tosi tärkee.

Hyvät suhteet

Toipumista tukevat riittävä uni, säännölliset ruokailut sekä terapeuttiset yksilölliset keskustelut mutta myös yhteisön tuki ja vertaisten jaetut kokemukset sekä tunne siitä, että henkilökunta on kiinnostunut sinusta ja hyvinvoinnistasi. Nämä lisäävät henkistä hyvinvointia ja jaksamista sekä luovat tunteen kunkin merkityksestä ja tärkeydestä.

Nuorten ja työntekijöiden suhteet ovat välittömät. Yhteisön työntekijöistä osa on kokemusasiantuntijoita. Henkilökunnan toipumiskertomukset tuovat nuorille samaistumispintaa sekä toivoa siitä, että myös oma toipuminen on mahdollista.

Työntekijät osoittavat välittämistä nuorille, ja nuoret oppivat luottamaan heihin.

Uskon, että yksi yhteisön vahvuus on juuri välittävissä suhteissa, joissa ei kaihdeta halauksia tai toiselle hyvän ilmaisemista eikä myöskään rajojen asettamista, kun tilanne sitä vaatii. Kun nuoriin suhtaudutaan kykenevinä, auttaa se myös nuoria itseään uskomaan itseensä. Nuoret tuntuvat uskovan samoin:

Maritta: Oletko ollut joistakin asioista yllättynyt, kun tulit K-tielle, kun et tiennyt paljoa etukäteen, ja mitä ne asiat olis?

Nuori: Mä oon yllättynyt siitä ainakin, et miten henkilökunta ei tunnu henkilökunnalta, et vaik ne on siel kasist neljään arkisin, mut ne tuntuu niinku silti et ne kuuluu sinne tavallaan. Tai niillekin voi puhuu ihan mitä vaan ja ne ei, toisin niinkun mis mä oon ikinä niinku nähny tai kokenu mitään mis on henkilökunta ja potilaat tai asiakkaat. Tuol se ei tunnu siltä että ne ois vaan töissä siellä. Et se on must tosi yllättävää, varsinkin kun mä oon ite niin paljon ollut silleen laitoksissa töissä. Se on ollut tosi outoa jotenkin. Mä en meinannut itse tottua siihen, et noille voi oikeesti mennä puhumaan ja ne oikeesti välittää. Se huokuu niistä. Se miten helppo tuol on olla vaikka siel on monta ihmistä. Kaikki vaan niinku jotenkin toimii eikä tuu mitään konflikteja tai mitään vaan kaikki on vaan niin hyvin suunniteltua.

Seuranta

Yhteisövalmentaja Mai Peltoniemi (31.5.2017) on kirjannut nuorten tilanteita yhteisöhoidon jälkeen maaliskuusta 2014 lähtien. Työntekijät arvioivat nuorten tilanteita asumisjakson päättyessä tehdyn arviointilomakkeen sekä vuoden kuluttua asumisen päättymisestä täytetyn seurantalomakkeen perusteella.

Sain tiedot seurannasta 1.3.2014–31.5.2017 väliseltä ajalta. Tuona aikana yhteisöhoidon oli aloittanut 27 nuorta. Kymmenen nuorta oli keskeyttänyt yhteisöasumisen. Ajanjaksolle oli merkitty neljä retkahdusta.

Yhteisöhoidon sovitusti päättäneistä seurantaan osallistuivat kaikki 17 nuorta. Heistä 15 kertoo elävänsä päihteetöntä elämää ja kaksi käyttävänsä kohtuudella päihteitä. He opiskelevat (N=6), ovat palkkatyössä (N=5), työkokeilussa (N=1), Kelan etuuksilla (N=3, sotilasavustus, äitiyspäiväraha ja kuntoutustuki) ja toimeentulotuella (N=2).

Kolmen vuoden seurantajakson aikana voidaan katsoa, että noin 63 % yhteisöhoidon aloittaneista nuorista on pystynyt sitoutumaan yhteisöhoitoon. Ne nuoret, jotka ovat päättäneet yhteisöhoidon sovitusti, ovat kaikki kertoneet jatkavansa päihteetöntä elämää tai ainakin pystyvänsä hallitsemaan päihteiden osuutta elämässään.

Kirjalliset lähteet:

Bentsodiatsepiinien määrääminen (31.1.2013). Valvira. http://www.valvira.fi/terveydenhuolto/hyva-ammatinharjoittaminen/laakehoito/bentsodiatsepiinien_maaraaminen_2. (24.10.2017)

Daytop New Jersey. Positive Influences. Positive Outcomes. http://daytopnj.org/. (15.11.2017)

Kuvernöörintien asumisyhteisön kansio. (Monisteita, ei painettu, ei vuotta)

National Institute on Drug Abuse. Advancing Addiction Science. https://www.drugabuse.gov/. (15.11.2017)

Peltoniemi, Mai (31.5.2017) Kuvernöörintien asumisyhteisö. Kalliolan päihdekuntoutus. (Moniste, 2 sivua)

Ajan kotoa noin tunnin automatkan verran yhden Kuvernöörintien asumisyhteisön työntekijän mökille. Olen menossa yhteisön kolmen päivän mittaiseen Kehittyvä vanhemmuus -seminaariin, jossa yritämme saada parempaa ymmärrystä itsestämme. Paikalla on kuusi nuorta ja neljä työntekijää, joista kaksi ohjaa koulutusta.

Istumme aitassa ja työskentelemme pareittain. Työskentely perustuu transaktioanalyysiin, joka pohjautuu vuorovaikutuksen keskeiseen merkitykseen ihmisten välisessä kanssakäymisessä.

Työskentelyn avulla pyritään tulemaan tietoiseksi totutuista tavoista tuntea ja toimia sekä päästämään irti vanhoista ja tuhoavista käyttäytymismalleista.

Transaktioanalyysiin sisältyy filosofinen ajatus ihmisistä samanarvoisina olentoina, joilla on mahdollisuus muuttaa käyttäytymistään, ajatuksiaan ja tekemiään päätöksiä.

Seminaari etenee kirjallisten harjoitusten ja yksilöllisten tavoitteiden avulla, joita puretaan ensin pareittain ja haluttaessa muiden kanssa. Tehtävät ohjaavat pohtimaan myönteistä ja kielteistä vuorovaikutusta sekä sitä, millaisissa tilanteissa nämä ovat tulleet omakohtaisiksi.

Nuoria kannustetaan miettimään paljolti vanhempien tai vanhempihahmojen roolia ja vaikutusta omiin kokemuksiin ja tunteisiin sekä sitä, millaista toimijuutta nuori itse haluasi toteuttaa elämässään. Nuori tekee itsensä kanssa sopimuksen siitä, mitä erityisesti haluaa muuttaa elämässään, mitä on valmis tekemään sen eteen ja missä aikataulussa. Harjoitteiden avulla opitaan sanoittamaan omia tunteita ja ymmärtämään itseä paremmin sekä avaamaan mahdollisuuksia toimia toisin.

Harjoitusten aikana työntekijät lohduttavat ja osoittavat myötätuntoa nuoria kohtaan. He halaavat heitä ja silittävät heitä, kun nuoret tarvitsevat lohdutusta. Työntekijät kertovat nuorille, että jokaisella on lupa epäonnistua, tehdä virheitä, olla epätäydellinen ja pyytää apua. Kenenkään ei tarvitse olla yksin, vaan asioita voi tehdä yhdessä muiden kanssa.

Jaetut kokemukset herkistävät kyyneliin mutta saavat aikaan myös naurun pyrskähdyksiä. Tunnelma on sanoinkuvaamattoman koskettava ja lämmin.

Seminaariin kuuluivat olennaisesti tauot, ruokailut, sieniretki hirvikärpäsineen sekä illanvietot nuotiolla pimenevässä illassa. Nuoret olivat valmistaneet ruuat etukäteen ja he huolehtivat sovituissa vuoroissa tarjoiluista ja tiskeistä. Lähtöpäivänä kaikki osallistuivat paikkojen siivoukseen.

Ylimääräisenä ohjelmanumerona oli talkootyötä, jota nuoret arvostivat. He kokivat tärkeänä sen, että he saivat olla jonkun mökillä ja tehdä jotakin itselle aivan uutta. Juttu luisti ja työt sujuivat.

Seminaari päätettiin itselle kirjoitettuihin rakastaviin kirjeisiin, jotka luettiin ääneen. Ne herättivät myötätuntoa itseä ja toisia kohtaan. Nuoret hakivat itkien lohtua myös työntekijöiden halauksista. Työntekijöiden tapa olla nuorten kanssa ja jakaa omia kokemuksiaan tuntui esimerkilliseltä.

Kolmen päivän intensiivisen yhdessäolon jälkeen tuntui haikealta hyvästellä kaikki ja lähteä kotimatkalle. Mielessä kiitollisuus ja hyvän jatkon toivotukset.

Kirjalliset lähteet:

Kehittyvä vanhemmuus -työkirja. Kalliolan Kannatusyhdistys. Kalliolan klinikat, Kisko. Vapaaopisto. (Monisteita, ei sivunumeroa, ei painettu, ei vuotta.)

Kuvernöörintien asumisyhteisön kansio. (Monisteita, ei painettu, ei vuotta)

Kauniaisten sotavammasairaala on saanut uusia käyttäjiä. Sinne on asettunut myös Kalliolan klinikka, jonka päihdekuntoutukseen tutustuin yhden päivän ajan. Ensin join kahvit henkilökunnan kanssa ja sain itselleni käsinkirjoitetun ohjelman. Minut ohjattiin ensin perheterapeutti Aino Koskiluoman surua käsittelevälle luennolle ja kahteen ryhmään. Keskustelin myös vastaavan sosiaalityöntekijän Outi Raidénin kanssa. Tunsin tulleeni hyvin kohdatuksi, ja tulooni oli varauduttu.

Myllyhoidon periaatteet

Kalliolan klinikka on antanut Myllyhoitoa vuodesta 1982 lähtien. Outi Raidén kertoo, että Kalliolan klinikka toteuttaa Minnesota-mallin mukaista hoitoa päihderiippuvuuteen. Malli on saanut alkunsa Hazelden (nyk. Hazelden Betty Ford) -säätiön klinikalla Yhdysvalloissa.

Minnesota-malli pohjautuu Nimettömien alkoholistien AA-liikkeen 12 askeleen toipumisohjelmaan. AA-liike perustuu alkoholistien toisilleen antamaan vertaistukeen ja jakamiseen.  AA-liike syntyi Bill Wilsonin ja Robert Smithin (”tri Bob”) toimesta 1930-luvulla. He tutustuivat toisiinsa ja huomasivat, että heidän vertaisuutensa auttoi heitä. Tärkeänä he pitivät sitä, että ihminen voi olla oma itsensä ilman naamiota ja tasavertaisena muiden kanssa. Heille päihteettömyys perustui uudistuneisiin elämänarvoihin ja uuteen elämänsisältöön. 12 askeleen ohjelma ja myöhemmin Minnesota-malli rakentuivat ihmisen hengellisyyden huomioimisen pohjalle. Hengellisyys tarkoittaa sitä, että saadaan yhteys toiseen ihmiseen ja omaan itseen.

 Ammattilaiset alkoivat hyödyntää kokemusasiantuntijuuteen perustuvaa vertaistukea psykiatrisessa ja päihdehoidossa. Hazelden Foundationin klinikka alkoi toteuttaa tätä mallia systemaattisesti alkoholistien hoidossa 1950-luvulla.

Suomessa mallia kutsutaan Myllyhoidoksi sosiaalineuvos Toivo Pöysän mukaan, joka toi sen ensimmäisenä Suomeen. Myllyhoito on ammatillista hoitoa, joka rakentuu 12 askeleen ohjelmaan. AA-liikkeessä ei ole ammattilaisia vaan ryhmät perustuvat vain vertaistukeen. Myllyhoidossa samaa 12 askeleen ohjelmaa työstetään ammattilaisten ohjauksessa. Tarkoituksena on saada ihminen näkemään päihderiippuvuus ja se, miten siitä voi toipua ja saada muuta tarvittavaa apua esimerkiksi terveydenhoidon, sosiaalityön tai läheistyön keinoin.

Myllyhoidossa päihderiippuvuus nähdään sairautena, josta on mahdollisuus toipua. Hoidosta puhutaan kuntoutuksena ja asiakkaista kuntoutujina tai potilaina. Hoidon tarkoituksena on tarjota välittävää läsnäoloa ja tunnetta siitä, että kukin on merkityksellinen. Hoidon aikana lähdetään pohtimaan sitä, miksi juon tai toimin niin kuin toimin.

12 askeleen ohjelma

Myllyhoitoon kytkeytyvät kiinteästi AA- (anonyymit alkoholistit), NA- (nimettömät narkomaanit), Al-Anon- tai ACA- (aikuisten alkoholistien lapset) vertaisryhmät sekä 12 askeleen ohjelma. Raidénin mukaan 12 askeleen ohjelman tehtävänä on levittää toivoa vielä päihteitä käyttävien keskuuteen. Ohjelman ensimmäinen askel on omavoimaisuuden luovuttaminen korkeammalle voimalle, jonka kukin voi käsittää kuten haluaa. Yhdistävänä tekijänä on, että ihminen katuu tekojaan ja haluaa jättää taakseen itsekeskeisen elämän. Usko jumalaan ei ole edellytys toipumiselle: olemassa on myös esimerkiksi Kaksitoista askelta ateisteille -ryhmä.

Jokainen kuntoutuja työstää 12 askeleen ohjelmaa, johon sisältyvät raittiiseen elämään johtavat periaatteet tiivistetysti. Askeleet kuvaavat prosessia, jonka aikana alkoholisti tai narkomaani löytää raittiuden, säilyttää sen ja toipuu. Toipumiseen sisältyy se, että ihminen myöntää rehellisesti olevansa voimaton alkoholin suhteen ja ettei toivu ilman toisten apua. Hän etsii uudenlaista hengellistä yhteyttä johonkin itseänsä suurempaan voimaan. Hän hyvittää muille ihmisille tekemiään vääryyksiä sekä kertoo muille uudenlaisesta elämäntavastaan.

Kalliolan klinikan tiloissa toimivat iltaisin ja viikonloppuisin itsenäisesti edellä mainitut ryhmät, joihin kuntoutujat voivat helposti tutustua. Kuntoutujat voivat käydä myös klinikan ulkopuolisissa ryhmissä.

Moniammatillisuus yhdistettynä kokemusasiantuntijuuteen

Myllyhoidon erityisenä vahvuutena on hoitohenkilöstön moniammatillisuus yhdistettynä kokemusasiantijuuteen.

Ammattilaiset ovat saaneet sosiaali- ja terveydenhuollon tai kasvatusalan koulutuksen. Heihin kuuluu päihdeterapeutteja, päihdeohjaajia, sairaanhoitaja, hoitaja, perheterapeutti, sosiaalityöntekijä ja lääkäri.

Työntekijöiden tehtävänä on toimia sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön mukaisesti ja valvoa toimintakäytäntöjen eettisyyttä ja asiakkaan oikeusturvan toteutumista.

Ymmärrys päihderiippuvuudesta

Myllyhoidossa puhutaan sairauden hoidosta, mutta Raidén itse puhuu mieluummin “sairauden kaltaisesta tilasta”. Päihderiippuvuus johtaa ennemmin tai myöhemmin fyysiseen sairastumiseen.

Raidén korostaa sitä, että eri maissa on erilaiset juomakulttuurit ja juopumista siedetään eri tavoin. Joka tapauksessa alkoholistinen juominen aiheuttaa ongelmia ihmiselle itselleen ja hänen lähiympäristölleen.

Myllyhoidossa ymmärretään päihderiippuvuus myös yhteisöllisenä ongelmana, joka koskettaa kuntoutujan lähellä olevia ihmisiä.

Sen tähden kuntoutuksessa pidetään tärkeänä sitä, että kuntoutujan verkosto tulee osaksi kuntoutusta. Kuntoutujan tärkein palveluverkosto ja mahdollisesti työnantaja, jos on kyseessä hoitoonohjaus, kutsutaan verkostotapaamisiin, joissa keskustellaan kuntoutuksen etenemisestä ja sovitaan jatkohoidosta.

Kuntoutujan läheisiä pyydetään lähettämään kirje klinikalle. Se luetaan ääneen kuntoutujalle, mikä herättää hänessä tunteita. Sen lisäksi voidaan järjestää tapaamisia perheterapeutin ja läheisten kanssa. Sukulaisia voidaan ohjata myös Al-Anon-ryhmiin hoitamaan itseään. Heille voidaan järjestää myös läheisluentoja.

Kuntoutusjakson jälkeen osa kuntoutujista jatkaa avohoidossa, esimerkiksi A-klinikalla. Jatkohoidon kanssa järjestetään myös verkostotapaaminen. Suositus on, että kaikki kävisivät hoitamassa itseään AA-/NA-ryhmissä.

Kuntoutusjakso

Hoito perustuu kuntoutussuunnitelmaan, jonka on tehnyt lähettävä taho tai moniammatillinen tiimi yhdessä kuntoutujan kanssa. Suunnitelmaan sisällytetään tarvittaessa yksilö-, pari- tai perhetapaamisia kuntoutusjakson aikana tai sen jälkeen. Kuntoutuksen perusjakso kestää 28 vuorokautta, jonka jälkeen sitä voidaan tarvittaessa jatkaa. Kuntoutujat asuvat tuon jakson klinikalla.

Perusjakson jälkeen suositellaan lyhyitä jaksoja klinikalla esimerkiksi 3, 6 tai 12 kuukauden välein. Mahdollisten retkahdusten jälkeen kuntoutuja voi tulla interventiojaksolle tai lyhyeen viikon mittaiseen kriisihoitoon.

Hoitomalli ei sovellu esimerkiksi ylläpitohoidossa oleville henkilöille. Sen sijaan työpaikalta tai lastensuojelusta hoitoonohjatut kuntoutujat toivotetaan tervetulleiksi. Hoitoonohjatut kuntoutujat eivät ole aina heti motivoituneita kuntoutukseen mutta voivat jakson aikana saada uudenlaisia ajatuksia.

Päiväryhmät

Kuntoutujien yksilölliseen päiväohjelmaan sisältyy kaksi ryhmätapaamista klinikan muiden vertaisten kanssa. Toinen ryhmä on päihdeterapeutin ohjaama ja toinen on vertaisryhmä. Ohjatussa ryhmässä edetään tietyn ohjelman mukaisesti, ja jokainen kuntoutuja esittelee toisille muun muassa omaa käyttöhistoriaansa sekä edistymistään toipumisessa. Vertaisryhmää vetää ryhmän vanhin. Kuntoutujat voivat tavata työntekijöitä yksilöllisesti.

Osallistuessani päivän ryhmiin huomasin, että kuntoutujia rohkaistaan pyytämään apua toisilta. Se tukee ajatusta, ettei kenenkään tarvitse selvitä yksin. Jokainen pystyy ryhmässä peilaamaan omia kokemuksiaan ja tuntojaan vertaisten vastaaviin. Ihmiset jakavat rohkeasti omia kokemuksiaan ja tuntuvat saavan hyvän yhteyden toisiinsa.

Koskettavaa oli tyyneysrukous, jonka ryhmä halusi rukoilla minun puolestani, koska olin heidän kanssaan vain kyseisen päivän. Olin liikuttunut minulle osoitetusta huomiosta ja hyvän toivomisesta.

Kirjalliset lähteet:

Fourth Step Inventory. Introduction to the 4^th Step Inventory Workshop (2007) Teoksessa Big Book Alcoholics Anonymous, Dallas B. (479), 522–4391.

12 – Tervetuloa! Opas AA:han (2014) AA:ssa ohjelman avulla raittiina. Vaasa: Suomen AA-Kustannus ry.

Kaksitoista askelta ateisteille (Moniste, 1 sivu).

Kalliolan klinikka. Moniammatillista Minnesota-mallista hoitoa päihderiippuvuuteen. Helsinki: Kalliolan setlementti (ei painovuotta).

Kuvaus Myllyhoito-mallista. Kalliolan setlementti. (Moniste, luonnos, 12 sivua)

White, William L. & Miller, William R. (2007) The Use of Confrontation in Addiction Treatment – History, Science, and Time for Change. Counselor, 8(4), 12–30.