Tutkimusartikkelit Open access -lehdissä – tilannekatsaus HY:n julkaisuista vuonna 2014

Keskustelu tieteellisten julkaisuiden avoimuudesta on Suomessakin vilkastunut entisestään. Asiaan on vaikuttanut erityisesti kansallisessa Avoin tiede ja tutkimus -hankkeessa (ATT) esitetyt tavoitteet avoimen tieteen edistämiseksi. Merkittävänä tavoitteena hankkeessa on Suomen nostaminen yhdeksi johtavista maista tieteen ja tutkimuksen avoimuudessa vuoteen 2017 mennessä. Haasteita tavoitteiden toteuttamisessa näyttäisi kuitenkin riittävän.

Toistaiseksi avoimen julkaisemisen yleistyminen on ollut Suomessa varsin hidasta. Helsingin yliopiston osalta pientä edistymistä on nähtävissä tutkimusartikkeleiden julkaisemisessa Open Access -lehdissä. Sen sijaan tutkimusartikkeleiden rinnakkaistallennuksessa ei ole tapahtunut viime vuosina lisäystä, jos asiaa tarkastellaan Tuhat-järjestelmään tehtyjen – ja Heldasta löytyvien – tallennusten perusteella. Toisaalta tarkempaa kuvaa rinnakkaistallennuksen tilanteesta on vaikea saada, sillä osa artikkeleista voi olla tallennettu Heldan sijasta muihin julkaisuarkistoihin tai esimerkiksi tutkijoiden omille verkkosivuille.

Esittelen tässä artikkelissa Helsingin yliopiston tutkijoiden OA-lehdissä esiintyvien julkaisujen määrää ja vaihtelua eri tieteenaloilla vuonna 2014. Teen samalla hieman vertailua vuoden 2012 tilanteeseen. Aiemmin on julkaistu artikkeli vuoden 2012 tilanteesta (Verkkari 6/2013).

Tässä esitetyt tiedot perustuvat HY:n Tuhat-tutkimustietojärjestelmään tallennettujen vertaisarvioitujen artikkeleiden julkaisutietoihin vuodelta 2014. OA-lehdeksi on luokiteltu ne julkaisut, jotka Tuhat-järjestelmään tallennettujen ISSN-numeroiden perusteella esiintyvät kansainvälisessä OA-lehtien hakupalvelussa, DOAJ:ssa (Directory of Open Access Journals).

Pientä lisäystä OA-julkaisemisessa

Helsingin yliopiston tutkijoiden vertaisarvioituja artikkeleita julkaistiin vuonna 2014 yhteensä 5474. Näistä 977 artikkelia julkaistiin 324:ssä eri OA-lehdessä. OA-artikkeleiden osuus oli näin ollen 18 % kaikista A1-artikkeleista, mikä on 6 % enemmän kuin vuonna 2012.

Oheisessa taulukossa on esitetty OA-lehdet, joissa esiintyi vähintään 10 kpl HY:n tutkijoiden artikkeleita vuonna 2014. Jos taulukosta rajataan Top 10 -lista, niin kymmenessä suosituimmassa lehdessä julkaistut artikkelit muodostavat 38 % kaikista OA-lehdissä julkaisuista artikkeleista.

Monitieteistä PLos One -lehteä lukuunottamatta lehdet ovat erikoistuneet tiettyyn tieteenalaan. Taulukko kuvastaa osaltaan tilannetta, jossa melko harvat erikoistuneet OA-lehdet houkuttelevat laajemmin julkaisijoita. Tilanne on kuitenkin parissa vuodessa hieman muuttunut: OA-lehtiä joissa on julkaistu vähintään 10 artikkelia oli nyt 16 eri nimekettä, kun vuonna 2012 niitä oli vain seitsemän. Toisaalta lehtiä, joissa HY:n tutkijat julkaisivat vain yhden artikkelin, oli peräti 60 % kaikista käytetyistä OA-lehdistä.

Kun tilannetta vertaa vuoden 2012 Top 10 -listaan, on puolet lehdistä samoja. Lisäksi kärkikaksikon ovat molempina vuosina muodostaneet PLoS One sekä Athmospheric Chemistry and Physics. Kotimainen kansanperinteen tutkimusta edustava Elore on ainoa humanististen alojen OA-lehti, joka on mukana listalla. Eloren lisäksi vain kaksi muuta taulukossa esiintyvää lehteä eivät peri julkaisemisesta kirjoittajamaksua.

Lehden/sarjan nimi Artikkeleiden määrä
PLoS One 167
Atmospheric Chemistry and Physics 41
Boreal Environment Research 38
Physics Letters B 28
ZooKeys 22
PLoS Genetics 20
Scientific Reports 16
Atmospheric Measurement Techniques 14
Elore 12
Ecology and Evolution 11
Biogeosciences 11
Frontiers in Human Neuroscience 11
BMC Genomics 10
Acta Orthopaedica 10
Agricultural and Food Science 10
BMC Public Health 10

Kuva 1. Open access -lehdet, joissa Helsingin yliopiston tutkijat julkaisivat vähintään kymmenen vertaisarvioitua artikkelia v. 2014. Lähde: Tuhat-tutkimustietojärjestelmä.

OA-julkaiseminen korostuu luonnontieteissä sekä lääke- ja terveystieteissä

Tieteenalakohtaisesti tilannetta voidaan tarkastella Tuhat-järjestelmään tallennettujen OKM:n tieteenalaluokitusten perusteella. Tässä tarkastelussa luonnontieteet sekä lääke- ja terveystieteet hallitsevat edelleen OA-julkaisemista. Näiden alojen yhteenlaskettu osuus on 75 %. Tuo osuus oli täsmälleen sama vuoden 2012 tilastoissa. Toisaalta näiden päätieteenalojen keskinäinen suhde on vaihtunut parissa vuodessa, sillä luonnontieteillä oli nyt suurempi (40 %) osuus OA-julkaisuista.

Kuva 2. Open access -lehdissä vuonna 2014 julkaistujen HY:n vertaisarvioitujen artikkelien osuudet tieteenaloittain. Lähde: Tuhat-tutkimustietojärjestelmä.

Päätieteenalojen sisällä OA-julkaisemista suosivat luonnontieteistä etenkin fyysikot (16 % kaikista HY:n A1-artikkeleista OA-lehdissä) sekä ekologian (6 %) ja ympäristötieteen (5 %) tutkijat. Lääke- ja terveystieteiden puolella painotus on biolääketieteessä (13 %), lisäksi melko aktiivisia OA-julkaisijoita ovat sisätautien (6 %) sekä kansanterveystieteen, ympäristön ja työterveyden tutkijat (3 %).

Julkaisufoorumin vaikutus selvästi nähtävissä

Eräs kiinnostava näkökulma OA-julkaisemisessa on Julkaisufoorumin eri tasoluokissa esiintyvien lehtien ja sarjojen käyttö julkaisukanavina.

Julkaisufoorumissa eri tieteenalojen julkaisukanavat on luokiteltu kolmelle eri tasolle: 1=perustaso, 2=johtava taso, 3=korkein taso. Julkaisufoorumin luokitusten arviointikriteereissä ja sisällöissä tapahtui muutoksia vuoden 2015 alussa, mutta tässä vertailua on tehty vuoden 2014 tiedoilla.

HY:n tutkijoiden vuonna 2014 julkaisemista tutkimusartikkeleista esiintyi 49 % Julkaisufoorumin tasolla 1 olevissa lehdissä, 36 % tason 2 lehdissä ja 8 % tason 3 lehdissä. Vain 7 % artikkeleista jäi Julkaisufoorumin ulkopuolelle. Vuoteen 2012 verrattuna suurin muutos on tapahtunut artikkelien kasvussa tason 2 julkaisuissa, sillä kasvua on peräti 21 %.

Julkaisufoorumin tasoluokkiin liittyvä OKM:n rahoitus näyttäisi ohjaavan tutkijoita valitsemaan myös OA-lehtien osalta sellaisia julkaisukanavia, jotka sijoittuvat vähintään tasolle 1. Vuodesta 2015 alkaen yliopistojen rahoitusmallissa painottuu entistä selvemmin tasojen 2 ja 3 julkaisukanavat, sillä ne saavat rahoituksessa painokertoimen 3, kun taas tason 1 julkaisukanavilla painokerroin on 1,5.

Onko tutkijoiden kannalta kuitenkin tärkeämpää, että Julkaisufoorumin avulla voidaan valita laadukkaita julkaisukanavia, ja varmistaa siten julkaisemiseen liittyvä meritoituminen? On vaikea sanoa, mitkä eri tekijät motivoivat tutkijoita julkaisemaan OA-lehdissä – tai juuri tietyissä OA-lehdissä. Yleisesti ottaen OA-julkaisemiseen vaikuttavat yhä enemmän rahoittajien vaatimukset ja kehotukset tutkimustulosten avoimesta saatavuudesta. Esimerkiksi Suomen Akatemia kehottaa hakuohjeissaan avoimeen julkaisemiseen, joten kyse ei ole enää pelkästään suosituksesta.

Myös vertaisarvioinnin ja julkaisemisen nopeus voivat motivoida OA-julkaisemiseen. Joissakin tapauksissa tutkimustulosten näkyvyys ja nopea leviäminen OA-julkaisuna voivat vaikuttaa merkittävästi julkaisukanavan valintaan.

Teksti

Mika Holopainen
Tietoasiantuntija

Totuutta etsimässä – Jussi Valtosen vierailu Meilahden kampuksella

Tämän vuotisen Finlandia-palkinnon voittanut kirjailija Jussi Valtonen vieraili Meilahden kampuksella 11.5.2015. Terkon Lux Humana- työryhmän järjestämässä kirjailijatapaamisessa Valtosta haastatteli Sonja Sulkava.

Paikalle saapunut kuulijakunta koostui pääasiassa lääkäreistä ja lääketieteen opiskelijoista, mutta joukkoon mahtui myös muiden alojen asiantuntijoita. Yleisö osallistui aktiivisesti keskusteluun ja esitti runsaasti kysymyksiä kirjailijalle.

Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät -romaani on massiivinen teos. Se on eräänlainen dystopia, vaikuttava kertomus tieteen ja etiikan suhteesta sekä ihmissuhteiden moninaisista ulottuvuuksista. Yleisössä ihastusta herättänyt romaanin runsasteemaisuus ei ollut ollut kuitenkaan kirjailijan alkuperäinen idea kirjan kirjoittamiseen ryhtyessään.

Aluksi Valtonen kuvitteli kirjoittavansa lyhyistä novelleista koostuvaa novellikokoelmaa. Tarinan edetessä omia reittejään hän ymmärsi haluavansa novellikokoelman sijaan kirjoittaa laajasti yhteiskunnallisesti ajankohtaisia teemoja sisältävän tarinan.

Kirjoitusprosessia kuvatessaan kirjailija kertoo tehneensä kirjaa varten runsaasti taustatyötä. Lisäksi hän toteaa Yhdysvalloissa viettämiensä vuosien vaikuttaneen osaltaan siihen, millainen kirjasta lopulta tuli.

Vierailun aikana Valtonen mainitsee useita kirjoittamisen lomassa lukemiaan teoksia, jotka ovat herättäneet hänet pohtimaan romaanissaan esiintyviä teemoja uudenlaisista näkökulmista, kyseenalaistamaan olemassa olevien totuuksien objektiivisuutta.

Kirjailija kertoo esimerkein omaa prosessiaan arvioida tieteellisen todellisuuden eri puolia ja haluaa haastaa ennen kaikkea lukijansa miettimään miten suhteellista totuus on.

Miellyttävän tilaisuuden lopuksi Lux Humana –kokoelmankin kappale Valtosen romaanista sai kirjailijan signeerauksen.

Teksti ja kuvat:

Heidi Wikberg

Henkilöpeli – Uusia kasvoja viestintätiimissä

Kirjaston viestintätiimi sai kesän lopulla lisäystä, kun Sofia Blanco Sequeiros aloitti korkeakouluharjoittelunsa viestinnän harjoittelijana ja Teijo Kuvaja ja Joonas Vihanto siirtyivät osittain viestintätehtäviin muiden työtehtäviensä lisäksi.

Miten päädyit Kaisaan töihin? Mitä teet pääkirjastossa?

Teijo: Tänä vuonna tulee 10 vuotta täyteen siitä, kun aloitin työt yliopiston kirjastossa. Aloitin kirjastonhoitajana opiskelijakirjastossa oltuani ensiksi monta vuotta yleisissä kirjastoissa töissä. Nähdessäni ilmoituksen opiskelijakirjaston työpaikasta halusin ehdottomasti hakea sinne, koska halusin työskennellä yliopiston kirjastossa ja saada uusia haasteita.

Pidin opiskelijakirjastosta paljon. Kirjastoa haukuttiin välillä kurssikirjalainaamoksi mutta siellä työskenteli hyvin asiantunteva ja mukava henkilökunta, jonka osaksi oli helppo tulla. Pidin työstä kovasti: se ei ollut ainoastaan kurssikirjojen lainaamista vaan järjestimme myös monipuolisesti koulutuksia ja erityyppisiä hankkeita.

Siirryin Kaisa-kirjastoon keskustakampuksen kirjaston aloittaessa 2012. Enimmäkseen olen toiminut asiakaspalvelussa, mutta olin mukana Veera Ristikartanon ja Samu Kytöjoen kanssa suunnittelemassa ja toteuttamassa info-tv:tä. Olen myös toiminut kyseisen info-tv:n ylläpitäjänä yhdessä Samun kanssa.

Joonas: Aloitin sivarina 2010 Helsingin yliopiston kirjaston Topelian toimipisteessä. Sen jälkeen jatkoin osa-aikaisena ja siirryin pääkirjastoon talon valmistuessa.

Eniten olen ollut asiakaspalvelussa ja jatkan siellä vaikka tulenkin osaksi viestintätiimiä. Asiakaspalvelu on ollut hauskaa, tulee monenlaisia tilanteita vastaan. Siinä on tarpeeksi haastetta: monipuoliset tilanteet tekevät työstä kivaa, etenkin mukavat asiakkaat ja haastavien asiakaspalvelutilanteiden onnistuminen.

Sofia: Haeskelin keväällä kesätöitä ja huomasin ilmoituksen korkeakouluharjoittelupaikasta yliopiston kirjastossa. Istuin Kaisan 6. kerroksesta ja tiesin myös heti, että haluan hakea kirjastoon töihin, joten soitin Hannele Näveri-Rannalle ja lähetin hakemuksen.

Sofia Blanco Sequeiros

Ensimmäiset viikot ovat menneet wikialustaa ja erilaisia julkaisukanavia opetellessa. Tulevaisuudessa ainakin teen töitä Flamman, kirjaston ulkoisten nettisivujen sekä uutisblogin ja sosiaalisen median kanssa. Toivon mukaan pääsen myös kirjoittamaan lisää juttuja Verkkariin.

Mitä opiskelit ennen kirjastoon tuloa?

Teijo Kuvaja (oikella) opettaa padin käyttöä.

Teijo: Opiskelin suomen kieltä ja kirjallisuutta Jyväskylässä ja Oulussa. Valmistuin 90-luvun alussa filosofian kandidaatiksi ja auskultoin äidinkielenopettajaksi. Sen jälkeen tein informaatioalan opinnot.

Joonas: Opiskelin digitaalista viestintää Metropoliassa, valmistuin viime joulukuussa.

Sofia: Opiskelen tällä hetkellä Helsingissä käytännöllistä filosofiaa kolmatta vuotta. Sivuaineinani luen suomen kieltä ja kirjallisuutta sekä klassista kreikkaa. Valmistun tulevan vuoden aikana kandiksi, sen jälkeen olisi tarkoitus jatkaa maisteriopintoihin.

Miksi halusit töihin kirjastoon?

Teijo: Kait tässä on se vanha vitsi, että tykkäsin olla kirjastossa lapsena. Pidän työn monipuolisuudesta ja siitä, että on koko ajan mahdollisuus oppia lisää. Varsinkin nykyisessä pääkirjastossa tehtävä työ on niin monipuolista, että mahdollisuus uusien asioiden oppimiseen on todella suuri.

Joonas: Kaverini oli myös sivarissa Topeliassa. Hän piti paikasta paljon ja sai sivarin loppuessa osa-aikaisia töitä. Yliopiston kirjasto vaikutti tosi hyvältä sivaripaikalta – en ollut varma mihin halusin, ei ollut mitään tiettyä paikkaa – ja on osoittautunut juuri niin hyväksi kuin ajattelinkin. Täällä on niin mukavaa porukkaa ja hyvä yhteishenki ettei tarvitse koskaan ajatella, etten halua tulla töihin.

Sofia: Sama juttu kuin Teijolla: olen aina pitänyt kirjastoissa ja ajattelin, että olisi hauskaa päästä näkemään sisältä käsin, kuinka kirjasto pyörii. Olin innoissani kun sain kuulla viestintätiimin tarvitsevan harjoittelijaa, ajattelin, että työ olisi varmasti haastavaa ja opettavaista.

Mikä Kaisassa on parasta?

Teijo: Suuruus. Kirjasto on iso, täällä on paljon erilaisia mahdollisuuksia. Työn monipuolisuutta lisää se, että henkilökunnassa että asiakkaissa on paljon erilaisia ihmisiä.

Joonas: Mukavat työkaverit ja työvuorojen joustavuus.

Sofia: Rauhallisuus ja tila. Ystävällinen ja asiantunteva henkilökunta ja kokoelmat. Opiskelu Kaisassa on tehty äärimmäisen helpoksi ja mukavaksi, kaikki toimii yleensä kuten pitääkin. Yliopiston kirjaston kokoelmat ovat riviopiskelijan näkökulmasta uskomattomat, täältä löytyy yleensä kaikki, mitä tarvitsee ja haluaa.

Mitä haluat tehdä tulevaisuudessa? Mikä on kirjaston tulevaisuus?

Teijo: Toivon, että kehittyisin tässä työssä sekä kirjastoammattilaisena että ihmisenä. Kirjaston tulevaisuudesta olen varmaan aika samaa mieltä kuin moni muukin: sisällöt ovat verkossa, kirjastot itsessään muuttuvat oppimisympäristöiksi. Luulen, että muutos tapahtuu melko samalla tavalla kuin Minervassa: kirjastoista tulee paikkoja, joissa ihmiset kokoontuvat ja opiskelevat yhdessä. Oppisisällöt taas löytyvät verkosta.

Joonas: Ainakin lähitulevaisuudessa haluaisin tehdä viestintäalan töitä, päästä niihin sisään ja oppia kaikkea uutta. Jos pidän töistä ja pystyn niin haluaisin ehkä jatkaa alalla. Olisi myös kiva opiskella lisää, esimerkiksi journalistiikkaa.

Joonas Vihanto

Kirjastoja tarvitaan varmasti jatkossakin. E-kirjojen tulemisesta ja paperikirjan poistumisesta puhutaan hirveästi, mutta en itse nää, että paperikirja olisi menossa mihinkään. E-kirja tulee ennemminkin paperikirjan rinnalle. Tulevaisuudessa tarvitaan myös julkisia tiloja, joihin voi tulla olemaan, lukemaan ja opiskelemaan vaikkei pääpaino olisikaan tiedon etsimisessä tai kirjoissa itsessään; silloinkin kirjat ja tieto ovat tarvittaessa helposti saatavilla.

Tietenkin enemmän tulee tapahtumaan verkossa, siksi kirjastojen pitääkin monipuolistua. Kirjasto 10 on tästä hyvä esimerkki: kirjastojen ei tarvitse olla pelkästään hirveästi kirjoja vaan niissä voi myös olla monipuolisia palveluita. Odotan mielenkiinnolla, minkälainen keskuskirjastosta tulee ja minkälaisia palveluja se tulee tarjoamaan.

Sofia: Haluan töihin alalle, jossa saa lukea ja kirjoittaa paljon. Kustannusala kiinnostaa, kuten myös tutkijanura. Toivottavasti siis ainakin pystyn jatkamaan filosofian opintoja pitkään.

Kirjaston tulevaisuus näyttäytyy kiinnostavalta etenkin, koska olen ollut niin vähän kirjastoalalla töissä. Ulkopuolisen, akateemisesti orientoituneen ihmisen näkökulmasta tiedon välittämisen ja säilömisen merkitys näyttäytyy valtavana kirjaston toiminnan kannalta, joten toivon, että se pysyy sellaisena kuin on ollut. Tietty on mahtavaa – tämä vaikuttaa olevan myös kirjaston säilymisen elinehto – että kirjastoista tulee paikkoja, jossa erilaiset ihmiset pääsevät kokoontumaan ja puhumaan ja opiskelemaan, tulivat he sinne lukemaan tai pelaamaan videopelejä tai lainaamaan sauvakävelysauvoja.

Teksti:

Sofia Blanco Sequeiros

Kuvat:

Sofia Blanco Sequeiros
Helena Hiltunen

Tuottavuushyppy vai rimanalitus?

LERU – The League of European Research Universities – on 21 eurooppalaisen huippuyliopiston muodostama yhteenliittymä, joka edistää perustutkimuksen edellytyksiä ja mahdollisuuksia Euroopassa. Arvovaltaisten tiedeyhteisökontaktien vuoksi LERU:n kannanottoja seurataan ja niillä on poliittista painoarvoa.

Viimeaikoina LERU on toistuvasti ottanut kantaa myös tiedekustantamisen moniulotteiseen problematiikkaan. Kuluvan vuoden maaliskuussa LERU peräänkuulutti perustavanlaatuista reformia siihen, kuinka tieteellisten julkaisujen kustannustoimintaa tulisi rahoittaa. LERU on profiloitunut avoimen tieteen edistäjäksi ja haluaa, että yhteistyössä tiedekustantajien kanssa kehitetään kestävä ratkaisu tutkimustulosten avoimeksi levittämiseksi.

Erityisesti LERU:n hampaissa on se epäkohta, että avoimen tieteen vuoksi yliopistoja voidaan rahastaa kahdesti: ensin lehtien tilausmaksujen ja sitten yksittäisten artikkeleiden avoimuuden takaavien julkaisumaksujen muodossa. Jos tiedelehtien tilaamiseen ja julkaisemiseen kuluu kohtuuttomasti rahaa, yliopistot ovat entistä haastavammassa tilanteessa talouden muutenkin kiristyessä. Tieteellisen julkaisemisen digitalisoitumisen mahdollistama tuottavuushyppy voi pahimmillaan jäädä rimanalitukseksi.

LERU toteaa julkilausumassaan, että eräiden kustantajien kanssa on onnistuttu neuvottelemaan sellaisiakin ratkaisuja, joissa julkaisumaksujen hinta on hyvitetty lehtilisenssien tilausmaksuista. LERU ilmaisee myös tukensa hollantilaisyliopistojen määrätietoiselle ponnistelulle, joka tähtää tieteellisen julkaisemisen kustannusmallien päivittämiseen avoimen tieteen aikakaudelle.

Toinen LERU:n kiinnostava kannanotto ei kytkeydy vain tiedejulkaisemiseen, vaan laajemmin eurooppalaiseen tekijänoikeussäätelyyn ja eurooppalaisen tieteenteon globaaliin kilpailukykyisyyteen. Kesäkuussa ilmestyneessä julkilausumassaan LERU kertoo ajavansa tekijänoikeuslainsäädäntöön koko EU:n kattavaa ja mm. tiedonlouhinnan mahdollistavaa tutkimus- ja opetuspoikkeusta. Tämän poikkeuksen tulee olla niin voimakas, että sitä ei voida esimerkiksi lisenssi- tai muiden yksityisten sopimusten avulla rajoittaa.

Tekstin ja tiedon louhinta mahdollistaa uudenlaisia tutkimusotteita niin ihmis- kuin luonnontieteissäkin. Julkaisujen määrän jatkuvasti lisääntyessä myös erilaisten sovellusten tulisi voida käyttää tieteellistä kirjallisuutta tutkimusaineistonaan. Viimeistään IBM:n Watson-tietokoneen uroteot ovat osoittaneet sen, että koneilla on kapasiteettia löytää tieteellisistä julkaisuista ja muista teksteistä sellaisiakin yhteyksiä, joita ihmisaivot eivät kykene havaitsemaan.

LERU:n viimeaikaiset kannanotot nousevat siitä perusoivalluksesta, että tieteelliset ja teknologiset innovaatiot edellyttävät suosiollista yhteiskunnallista ympäristöä toteutuakseen. Eurooppalaisen tieteen kilpailukyvyn kannalta on olennaista, että digitalisaation tarjoamiin mahdollisuuksiin tartutaan ja niitä edistetään määrätietoisesti. Jos automaattinen teksti- ja kuva-analyysi ei Euroopassa tulevaisuudessakaan laillisesti onnistu, tiedonlouhinnan mahdollistama käänteentekevä tutkimus syntyy muualla.

Teksti:

Kimmo Tuominen
ylikirjastonhoitaja, professori
LERU:n Chief Information Officers -yhteisön jäsen

Tutkija uskoo avoimeen julkaisemiseen

– Jos kaikki muut asiat olisivat tasan, niin useimmat tutkijat haluaisivat julkaista tutkimuksensa avoimesti. Valtaosa ongelmista kulminoituu avoimen julkaisemisen nykyisiin rahoitusmalleihin, tutkija Joona Lehtomäki avaa keskustelun.

Tutkijat näkevät avoimen julkaisemisen hyödyt. Lisäksi nähdään moraalinen velvoite avoimuuteen. Erityisesti jos tutkimus on toteutettu julkisella rahalla, niin julkaisun pitäisi olla julkisesti saatavilla.

Suomen nykymallissa kansallinen FinELib-konsortio neuvottelee sopimukset korkeakoulujen ja kustantajien välillä ja maksaa tilausmaksut.

Tutkijan näkökulmasta avoimen julkaisemisen rahoitus eli kirjoittajamaksut (article processing charge) näyttävät menevän omasta budjetista ja perinteinen julkaiseminen vaikuttaa ilmaiselta.

– Sinänsä ymmärrettävä käsitys ei itse asiassa pidä julkisrahoitteisesta näkökulmasta paikkaansa. Tutkimusten mukaan nykyinen malli on kokonaisuudessaan kalliimpi (hinta per julkaistu artikkeli) kuin puhtaasti avoimen julkaisemisen malli, Lehtomäki kertoo ja viittaa muun muassa Björkin tutkimuksiin (katso myös).

Asenteissa myös parannettavaa

Monelle avointa julkaisemista sinänsä kannattavalle tutkijalle paras vaihtoehto on julkaista perinteisissä tunnetuissa ja arvostetuissa sarjoissa ja toisaalta julkaista avoimesti (ns. hybridi-malli). Tämä on kuitenkin ongelmallista. Päädytään niin sanottuun double-dipping -ongelmaan, jossa maksetaan sekä tilausmaksut että kirjoittajamaksut. Tutkijat eivät usein tiedosta ongelmaa, koska tilaajamaksut ovat heille pitkälti näkymättömiä.

– Silloin julkaisijat hierovat käsiään, koska raha virtaa heidän laariinsa, Lehtomäki toteaa.

Jos hybridi-malli tai puhtaasti avoimissa sarjoissa julkaiseminen eivät käy, jää vaihtoehdoksi rinnakkaistallennus.

Helsingin yliopisto on linjannut jo vuonna 2010, että kaikki julkaisut on rinnakkaistallennettava. Valitettavasti linjaus näyttää jääneen kuolleeksi kirjaimeksi.

– Lopulta rinnakkaistallentamisessa kaikki on tutkijoista ja tutkimusryhmistä itsestään kiinni, meidänkin laitoksella on ryhmiä, jotka pitävät tiukasti kiinni siitä, että kaikki julkaisut rinnakkaistallennetaan ja sitten on ryhmiä, joita ei voisi vähempää kiinnostaa tai jotka eivät yksikertaisesti tiedosta koko asiaa, Lehtomäki kertoo.

Helsingin yliopistolla rinnakkaistallennus Tuhat-järjestelmässä ei ole kovin suuri vaiva. Toisaalta jos tutkija ei ole henkilökohtaisesti motivoitunut, niin pienikin lisävaiva voi olla liikaa.

Avoin julkaiseminen on vain väline

Tutkija Lehtomäki innostaisi toisia tutkijoita ja tutkimusryhmiä avoimeen julkaisemiseen esimerkin voimalla ja muistuttamalla sen hyvistä puolista. Avointen julkaisujen on esimerkiksi havaittu saavuttavan laajemman kohdeyleisön sekä keräävän enemmän viittauksia.

– Avoimen julkaisemisen rahoitusongelmia ei voi kuitenkaan ratkoa ruohonjuuritasolla. Olemme jääneet monopolilukkoon, jossa kustantajat voittavat, Lehtomäki sanoo.

Kenties Suomessakin voitaisiin kokeilla muiden Pohjoismaiden tapaan korkeakoulukohtaisia rahastoja, josta avoimen julkaisemisen kustannukset katetaan osittain tai kokonaan (erilaisia malleja: Björk & Solomon 2014).

Toisaalta jos – ja kun – tutkijat haluavat tulevaisuudessakin julkaista pääosin tietyissä alansa arvostetuissa julkaisusarjoissa, niin Lehtomäki näkee vaihtoehtona tilaajasopimusten neuvottelemisen kustantajien kanssa uusiksi. Käytännössä kuitenkin Suomen kokoisen pienen pelaajan voi olla todella vaikea sellaista tehdä.

Muutoksen alkua on aistittavissa. Yhdeksi maailman kärkiyliopistoksi luokiteltu yhdysvaltalainen Harvard ilmoitti jo pari vuotta sitten, että joutuu luopumaan muutaman ison kustantajan tilauksista, koska tilausmaksut ovat liian korkeita.

– Se oli selkeä mielenilmaus. Herää kysymys, millainen systeemi meillä on, jos Harvardilla ei ole varaa tilata tieteellisiä sarjoja, Lehtomäki päättää.

Lopuksi tutkija Lehtomäki muistuttaa, että avoimuus on vain väline, jota ei saa käyttää tutkimuksen laadun kustannuksella. Tutkimustyön ensisijaisena tavoitteena on oltava laadukkaan tieteen tekeminen. Avoimuudella on kuitenkin potentiaalia edistää koko tieteen kenttää sekä julkaisemisessa että yleisesti.

Joona Lehtomäki – avoimen tieteen puolestapuhuja

Tutkija Joona Lehtomäki on väitellyt vuonna 2014 luonnonsuojelualueiden suunnittelun ja käytännön toteutuksen välisisistä kysymyksistä. Hän on kiinnostunut muun muassa tutkimusaineiston mittakaavan, tyypin ja laadun vaikutuksesta suojelualuesuunnitteluun sekä siitä, voisivatko laskennalliset välineet ja ekoinformatiikka auttaa laaja-alaisemmissa luonnonsuojelua ja yleistä maankäyttöä koskevassa päätöksenteossa.

Lehtomäki on julkaissut osan omasta väitöstutkimuksestaan avoimena. Lisäksi esimerkiksi Lehtomäen tutkimusryhmän (Conservation Biology Informatics Group) viimeaikaisten tutkimusten tietoaineistoja on julkaistu avoimesti.

Lehtomäki on Open Knowledge Finland-järjestön edustaja valtion rahoittamassa Avoin tiede ja tutkimus -hankkeessa.

Lue lisää:

Teksti:

Laura Hiisivuori
Viestintäpäällikkö

Kuva:

Laura Hiisivuori
www.asianscientist.com

Minerva-kirjasto muutti Kaisaniemeen ennätysajassa!

Kevään suurin rutistus, Minerva-kirjaston muutto Siltavuorenpenkereeltä pääkirjastoon Kaisaniemeen, sujui jouhevasti. Muuttotalkoisiin  osallistui yli 100 henkilöä ja se saatiin päätökseen kaksi viikkoa suunniteltua nopeammin.

– Kokemus edellisestä muutosta hyödynnettiin suunnittelussa, mutta tällä kertaa muuton yhteydessä tehtiin myös kirjojen rfid-tarroitus, kertoo Ritva Hagelin. Muuton käynnistyttyä oli tarpeen säätää alkuperäistä suunnitelmaa, ja tuoda osa kirjoista  ilman rfid-tarroitusta Kaisa-taloon ja tarroittaa vasta hyllytyksen yhteydessä. Erinomaista oli, että Helka-tietokannassa pystyttiin tekemään tarvittavia muutoksia vaiheittain useammassa erässä, jotta kokoelmat saatiin nopeammin asiakkaiden käyttöön. Olennaista oli myös hyvä yhteistyö yliopiston tila- ja kiinteistökeskuksen kanssa ja kuljetusten sujuminen, Hagelin valottaa.

Entisen Minervan kirjaston tiloista ylempi K1-kerros remontoidaan käyttäytymistieteellisen tiedekunnan henkilökunnan työtiloiksi ja alempi K2-kerros jää kirjastolle. Tilasta tehdään opiskelijoille oppimisympäristö, jossa on tarjolla työasemia, gradukärryjä ja eri tavoin kalustettuja työskentelyalueita niin hiljaista työskentelytilaa tarvitseville kuin ryhmätöiden tekijöillekin.

 

ISEW Library 2015 toi taas Euroopan Helsinkiin

Helsingin yliopiston kirjaston kansainvälinen henkilöstövaihtoviikko ISEW Library 2015, toi kesäkuun alussa Helsinkiin 15 kirjastoammattilaista Euroopan eri maista. Osallistujista useimmat kustansivat matkansa Erasmus-rahoituksella. Tänä vuonna, kun suosittu vaihtoviikko järjestettiin neljännen kerran, tiukan hakijaseulan läpäisi joukko kollegoita 10 eri maasta.

ISEW Library 2015 on yksi Helsingin yliopiston vuosittain järjestämistä suunnattoman suosituista henkilöstövaihto-ohjelmista. Kymmenien hakijoiden joukosta osallistujat valitaan vaihtoviikolle ensisijaisesti henkilökohtaisten hakemustensa perusteella. Osallistujat pitävät viikon kuluessa myös puheenvuoron, joka liittyy johonkin vaihtoviikon ohjelmateemoista.

Kesäkuussa teemat olivat:

  • Changing Library Space and Service Design
  • Licensing and Acquisition of Digital Content
  • Library IT & Infrastructure
  • Visibility: Scientific Communication and Marketing in Social Digital World
  • Open Access and Digital Repository Services
  • Information Literacy – What’s New?

Teemasessioissa Helsingin yliopiston kirjasto esittelee osallistujille tilojaan, palveluratkaisujaan ja strategisia tulevaisuuden suunnitelmiaan maan ykkösyliopiston tutkimuksen ja opetuksen tukemiseksi.

Osallistujien keskinäinen vuorovaikutus ja verkostoituminen on viikon tärkeä osatavoite. Samalla Helsingin yliopiston kirjaston omille työntekijöille avautuu huomattavan kustannustehokas kanava kansainväliseen verkostoitumiseen.

Viikon ohjelmaan liittyy antoisan ammatillisen keskustelun ohella myös runsaasti sosiaalista ohjelma. Vapaamuotoiset illanvietot ja retket eri vierailukohteisiin tarjosivat vieraille uusia kokemuksia ja tietoa isäntämaasta ja meille isännille tilaisuuden syventää suhteita uusiin tuttaviimme. Helsingin yliopiston kirjaston henkilökunnalla onkin nyt vastavuoroisuusperiaatteella vieraanvarainen isäntä odottamassa, jos matka vieraiden kotikonnuille koskaan tulee ajankohtaisesti.

Katso kaikki kuvamuistot kaikessa rauhassa

Teksti:

Veera Ristikartano
ISEW-koordinaattori,
Verkkoviestinnänsuunnittelija

Kuvat:

Heli Korhonen, Veera Ristikartano, Jussi Männistö

Kirjaston kasvoja: Liisa Siipilehto

1. Miten päädyit kirjastouralle?

Ensimmäinen puolen vuoden pestini oli yliopistomme metsätieteellisen tiedekunnan Metsäkirjastossa vuonna 1997. Silloin heti ymmärsin, että haluan tulevaisuudessakin työskennellä kirjastoalalla. Ensimmäinen tehtäväni oli metsäalan kirjojen sisällönkuvailu ja nautin todella työstäni. Samalla minulle selvisi, kuinka monipuolinen ja innostava työ informaatikkona voi olla. Siksi hakeuduinkin maatalous- ja metsätieteiden alan koulutustani täydentävälle Informaatikkokurssille. Monien innostavien projektien jälkeen minut vakinaistettiin Viikin tiedekirjastoon, jonka osaksi Metsäkirjasto muuttui vuonna 1999. Tiedekirjastohan toimi yliopiston erillislaitoksena kymmenen vuotta eli yhtenäisen Helsingin yliopiston kirjaston muodostamiseen asti.

2. Tyypillinen työpäiväsi?

Metsäalan tieteenalavastaavan tehtävien ohella olen viime vuosina vähitellen siirtynyt työskentelemään kirjaston tutkimusdata- ja Open access -tiimeissä. Lähes kaikki työtehtäväni liittyvät avoimen tieteen edistämiseen tavalla tai toisella. On tärkeää herkeämättä seurata, mitä näissä asioissa on meneillään niin yliopistossa, Suomessa kuin maailmallakin. Tällä hetkellä neuvomme ja koulutamme jatko-opiskelijoita ja tutkijoita aineistonhallintasuunnitelmien laatimisessa. Näitä suunnitelmia tarvitaan erityisesti rahoittajien vaatimuksesta: tutkimusdatan käytön huolellinen suunnittelu koko tutkimushankkeen elinkaaren ajaksi on edellytys sille, että data säilyy ja on tulevaisuudessakin käytettävissä.

Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia. Paljon yhteydenpitoa eri tahoille sähköpostitse ja puhelimitse niin kännykällä kuin skypelläkin ja palavereja eri puolilla kaupunkia ja verkossa. Viikkoon sisältyy keskimäärin viisi tai kuusi eri aiheista kokousta, joihin valmistaudun tai valmistan niitä, joiden vetäjänä itse toimin.

Verkkotyöskentelyyn kuluukin melko paljon aikaa: wikissä muokataan kollegojen kanssa dokumentteja, kirjoitan muistioita ja raportteja ja vastavuoroisesti luen muiden kirjoittamaa sekä seuraan työtehtäviini liittyvää ajankohtaista verkkokirjoittelua ym. kirjallisuutta. Tietokoneen ääressä ja kokouksissa istumisen välissä olen matkalla kuin The Hobbit – there and back again. Viikki-keskusta -väli on kymmenisen kilometriä ja bussimatkankin voi hyödyntää vaikkapa lukemalla sähköpostia kännykästä. Jos hyvin sattuu, työkaveri istuu vieressä. Niinpä monia työasioitakin on ehditty matkojen aikana edistää. Työtehtävät ovat vieneet minua myös ulkomaille, lähinnä Keski-Euroopassa ja Pohjoismaissa järjestettyihin kansainvälisiin konferensseihin.

Osallistun erilaisten tapahtumien, seminaarien ja koulutusten järjestelyyn ja pidän esityksiä kirjastomme tutkimuksen palveluihin liittyvistä, asiantuntijuuteni keskeisistä aiheista, tutkimusdatasta ja open access -asioista. Oman ajantasaisen tiedon ja osaamisen ylläpitämiseen pitäisikin jäädä paljon nykyistä enemmän aikaa. Isoja haasteita ovat työpäivien vaatima joustavuus, valmius hypätä yllättävistäkin asioista toisiin ja vähäiset mahdollisuudet rauhalliseen ja pitkäjänteiseen keskittymiseen. Onneksi olen aika nopearytminen, spontaani ja vaihtelusta pitävä, yhdessä tekemisen meiningissä viihtyvä, mutta rajansa kaikella! Oman itsen johtamisen jämäkkyys on etsinnässä.

3. Parasta työssäsi? Mikä asia sai viimeksi hyvälle tuulelle työkuvioissa?

Parasta työssäni on se, että saan olla mukana edistämässä tieteellisen tiedon avoimuutta. Olisi tärkeää, että kaikilla maailman kansalaisilla olisi yhtäläinen oikeus päästä käsiksi tutkimustietoon. Avoimuuden tukemisen lisäksi kirjastojen tärkeä tehtävä on edistää tiedon löytyvyyttä ja käytettävyyttä kaikin keinoin.

Työssäni on mielenkiintoista uusien ihmisten tapaaminen ja tutkimusdatapalveluiden yhdessä edistäminen monissa erilaisissa kokoonpanoissa. Ehkä tällä hetkellä minua innostaa eniten se, kun kirjastomme tutkimusdatatiimiläiset saavat työskennellä verkostomaisesti yliopistomme muiden toimijoiden, esimerkiksi rahoituksen asiantuntijoiden, juristien ja tietotekniikkakeskuksen suunnittelijoiden kanssa. Kokouksissa on osaajia eri aloilta ja siten asioihin tulee useita eri näkökulmia, joita ei olisi itse tullut edes ajatelleeksi. Tutkijoiden tapaaminen ja heidän työhönsä tutustuminen on ollut todella kiinnostavaa.

4. Miten vietät vapaa-aikaasi?

Vapaa-aika? Mitähän se nyt olisi? Tähän vuodenaikaan lähden mielelläni viikonloppuisin metsään kori kädessä etsimään kantarelleja tai poimimaan mustikoita. Viikissä viljelypalstalla touhuaminen tuo myös vastapainoa työasioille.

Runoja ja rokkia – kesää juhlistamassa Kumpulassa

Kirjaston kesäjuhlia vietettiin 4.6. Kumpulassa. Kirjastolaisten lisäksi menossa olivat mukana ISEW-viikon kansainväliset vieraat eri puolilta Eurooppaa. Mitä kaikkea tapahtuikaan? Kuvat kertovat illan tapahtumista ja tunnelmista.


Kuka tuo oikein voi olla? Kilpailu, joissa lapsuuden valokuvista piti tunnistaa kollegoita, toi iltaan hauskaa kuhinaa ja arvailua.

Hei, eiköhän pidetä lauluesitys tänään, käydään vaan pihalla ensin harjoittelemassa? – ideoivat Heli Korhonen ja Kristina Weimer.

Duosta tuli trio, kun siihen liittyi Christoph Ackermann, ISEW-vieras Saksasta, ja bändi taustanaan trio lauloi yleisön riemuksi Cole Porterin klassikon ”Let’s Do It, Let’s Fall in Love”.
Kaikki ISEW-vieraat kävivät vuorollaan kertomassa kokemuksiaan vaihtoviikolta. Christoph Ackermann lausui antaumuksella Schillerin runoa parodioivan Heinz Erhardtin runon ”Der Tauchenichts”.

Painava, herkkuja täynnä oleva lahjakori meni tällä kertaa Johanna Lahikaiselle. Siellä oli ainakin luomukuohuviiniä, kahvia, viikunahilloa, katkarapuja, simpukoita, oliiveja, pastaa, keksejä, suklaata…

Bändi houkutteli väen tanssimaan muun muassa Pelle Miljoonan ja Hassisen koneen kappaleiden tahdissa. Ja tulihan sieltä loppupuolella myös usean yleisön vakituinen toivekappale: Black Sabbathin ”Paranoid”.

Teksti:

Johanna Lahikainen
tietoasiantuntija

Kuvat:

Laura Hiisivuori ja Johanna Lahikainen

Digigraduille uusi prosessi – tallennus, arvostelu ja arkistointi yhdessä putkessa

Gradujen sähköinen tallennus- ja arvosteluprosessi otettiin käyttöön viime syksynä neljässä Helsingin yliopiston tiedekunnassa. Uusia tiedekuntia on tulossa mukaan tämän vuoden aikana. Prosessin myötä sekä gradujen tallennus että arvostelu voidaan hoitaa samassa järjestelmässä. Mukana olevien tiedekuntien kaikki gradut saadaan myös digitaalisessa muodossa käyttöön joko avoimessa verkossa tai kirjaston opinnäytekioskeissa.

Kehittäkää järjestelmä, joka mahdollistaa tallennuksen ja verkkojulkaisemisen lisäksi myös gradujen tarkastus- ja arvosteluprosessin. Tällainen toive esitettiin vuonna 2012 käyttäytymistieteiden ja humanistisen tiedekunnan taholta kirjastolle. Tällainen järjestelmä mahdollistaisi siirtymisen kokonaan digitaaliseen gradujen käsittelyyn. Näin sekä tiedekunnat että kirjasto voisivat halutessaan luopua printtimuotoisten gradujen käsittelystä ja säilytyksestä – ja saada merkittäviä tila- ja kustannussäästöjä. Samalla gradujen arvostelukäytäntöjä olisi mahdollista yhtenäistää siten, että tarkastus- ja arvosteluprosessista tulisi hallinnollisesti sujuvampaa.

Tästä haasteesta otti kopin kirjaston tietojärjestelmäasiantuntija Joonas Kesäniemi. Sopivasti samana vuonna oli kirjaston ylläpitämään julkaisujärjestelmäohjelmistoon, DSpaceen, saatu versiopäivitys joka mahdollisti prosessien toteutuksen osana julkaisuarkiston toiminnallisuutta: vaiheittainen työnkulku ja prosessiin osallistuvien henkilöiden roolit oli mahdollista määritellä halutulla tavalla. Tästä sai alkunsa DSpaceen perustuvan E-thesis-järjestelmän kehittäminen putkeksi, jossa digitaalinen gradu etenee tallennuksen jälkeen arvosteluun, hyväksyttäväksi ja arkistoitavaksi. Lopuksi gradu voi päätyä myös julkaistavaksi yliopiston digitaalisessa arkistossa Heldassa, mikäli tekijä hyväksyy verkkojulkaisusopimuksen ehdot.

Suunnittelusta toteutukseen

Prosessia koskevat määrittelyt edellyttivät aluksi tiivistä yhteistyötä kirjaston ja mainittujen tiedekuntien edustajien kesken. Lukuisten palaverien ja teknisen suunnittelun tuloksena perinteinen paperigradujen tarkastus- ja arvosteluprosessi saatiin sovitettua digitaaliseen muotoon. Prosessiin määriteltiin työnkulku ja roolit eri vaiheisiin osallistuville henkilöille. Gradun tehneen opiskelijan lisäksi prosessiin osallistuu laitosten tai tiedekuntien hallintohenkilöstöä sekä kunkin gradun arvostelusta vastaavat henkilöt.

Vähitellen prosessin suunnitelma ja tekninen toteutus hioutuivat niin selkeäksi, että asiaa voitiin esitellä laajemmin eri tiedekuntien opintoasiainpäälliköille. Tässä vaiheessa oli jo selvää, että uuden prosessin käyttöönotto tulisi tapahtumaan vaiheittain, tiedekunta kerrallaan, koska esimerkiksi tallennuslomakkeille tulevat määrittelyt laitoksista ja oppiaineista oli tehtävä räätälöidysti kunkin tiedekunnan tarpeiden mukaan.

Vuoden 2014 syksyllä käyttäytymistieteiden tiedekunta sekä oikeustieteellinen, maa- ja metsätieteellinen ja teologinen tiedekunta ottivat uuden graduprosessin käyttöön. Samantyyppinen prosessi, jossa gradun jättö tarkastukseen tapahtuu digitaalisesti, oli jo aiemmin otettu käyttöön matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa.

Tämänhetkisten suunnitelmien mukaan vuoden 2015 aikana mukaan ovat tulossa lääketieteellinen, valtiotieteellinen ja farmasian tiedekunta. Tuolloin mukana olisi jo kahdeksan tiedekuntaa ja noin kolme neljäsosaa kaikista Helsingin yliopiston graduista päätyisi E-thesis-järjestelmään. Tavoitteena on, että lähivuosina tallennus- ja tarkastusprosessi saataisiin keskitettyä samaan järjestelmään ja uusi prosessimalli otettaisiin käyttöön mahdollisimman kattavasti kaikissa yliopiston tiedekunnissa.

Gradujen lisäksi on käyttöön tulossa tekninen alusta myös kandidaatintöille, tosin hieman yksinkertaistettuna prosessina. Kandidaatintöitä koskeva tallennus- ja arvosteluprosessi otetaan käyttöön kuluvan vuoden aikana käyttäytymistieteiden tiedekunnassa sekä Svenska social- och kommunal högskolanissa. Jatkossa kanditöiden prosessia voidaan laajentaa myös yliopiston muihin tiedekuntiin.

Parannuksia ja kehittämistyötä luvassa jatkossakin

Tähän mennessä mukaantulleiden tiedekuntien osalta prosessin käyttöönotto on onnistunut hyvin. Järjestelmään on tehty jonkin verran muokkauksia käyttäjiltä saadun palautteen perusteella.

Kirjaston osalta tehtävät ovat toistaiseksi olleet tekniseen suunnitteluun ja ylläpitoon liittyviä. Jatkossa tavoitteena on muun muassa gradujen käyttöönsaaminen mahdollisimman helposti ja joustavasti, sillä kirjaston näkökulmasta digitaalisten gradujen merkitys korostuu ja paperisten vähenee. Tällä hetkellä noin puolet digitaalisista graduista julkaistaan avoimesti Heldassa, loput ovat käytettävissä paikallisesti kirjastojen opinnäytekioskeissa.

Oma lukunsa on digitaalisten gradujen pitkäaikaissäilytys, johon haetaan ratkaisua yhdessä yliopiston keskusarkiston kanssa. Kirjaston käyttämä DSpace-ohjelmisto ei täytä pitkän aikavälin arkistoinnin teknisiä vaatimuksia.

Kuluvan vuoden aikana Joonas Kesäniemeä työllistää muun muassa eri järjestelmissä olevien opinnäytteiden integrointi samaan E-thesis-järjestelmään. Lähiaikoina toteutuu myös tekninen parannus, jonka avulla gradu ohjautuu automaattisesti plagiaatintarkistuksen tekevään järjestelmään, Urkundiin. Plagiaatintarkistuksen raportin avaava linkki puolestaan ilmestyy automaattisesti arvosteluprosessin työnkulkuun. Näin Urkundiin liittyvät prosessin vaiheet etenevät jatkossa sujuvammin. Prosessin sujuvuutta ja läpinäkyvyyttä parantaa myös laajemman kokonaisnäkymän tarjoaminen työnkulusta kaikille prosessiin liittyville toimijoille.

Pioneerityötä kirjastossa

Gradujen digitaalisen tallennus- ja arvosteluprosessin toteutus yhdessä järjestelmässä DSpace-ohjelmistoa hyödyntäen, on ollut pioneerityötä. Toistaiseksi kotimaisista yliopistoista ja korkeakouluista vain Oulun yliopistossa on käytössä samankaltainen prosessi, mutta siinä toteutus perustuu eri ohjelmistoon.

Prosessin tekniseen toteutukseen on liittynyt monia vaiheita ja muun muassa linkitetyn datan hyödyntämistä tallennuslomakkeelle integroitujen ontologioiden (YSO, ALSO) muodossa. Ontologioiden avulla gradun tekijä voi helposti etsiä sopivia sisällönkuvailutermejä ja tallentaa ne työnsä kuvailutietoihin. Jatkossa tallennuslomakkeelle on tulossa tarpeen mukaan eri tieteenalojen ontologioita, kuten lääketieteen FinMeSH sekä maa-ja metsätalouden AFO. Kuvailutietoihin tallennettua linkitettyä dataa voidaan jatkossa myös analysoida ja hyödyntää tehokkaammin uusissa käyttöliittymissä.

Lisätietoja uudesta E-thesis-järjestelmästä voi kysyä Joonas Kesäniemeltä.

Teksti:

Mika Holopainen
Tietoasiantuntija

 

 

 

 

 

 

 

Arkea asiakaspalveluissa

Aamun avaus

Kello on vähän yli kahdeksan ja ovesta tulee hiljalleen vielä unisen näköistä porukkaa. Osalla työmatka on ollut pitkä, Lahdesta tulevat sivarit ovat pitkämatkalaisimpia. Herätys on viiden, puoli kuuden aikaan, jos aamuvuoroon on tulossa. Flunssakausi verottaa väkeä, ja tekee mieli huudahtaa jokaiselle tulijalle: ”Kiitos kaikille, jotka tänään kykenitte töihin!” Vuorovastaavan kännykkä soi, viestejä tulee ja sähköpostiin ilmestyy päivän poissaolijoiden tietoja: ”Tänään vielä flunssaa ja kuumetta, en pääse vuoroon.”

Kaisa-talon 3. kerroksessa alkaa hyörinä. Jos vielä valot toimisivat, niin näkisi. Automatiikka on reistaillut ja ensimmäinen tunti tehdään hämärissä olosuhteissa. Yöpalautusautomaatilta haetaan palautukset, peruutetut ja erääntyneet varaukset kerätään, aamun ripeä henkilö käy kierroksella kerroksissa ja yksi sivari lähetetään selvittelemään aamun lehdet. Aamu on alkanut.

Osaamisen venymistä ja venymisen osaamista

Työntekijöitä tippuu kerroksista Huki-työvuoroihinsa. Kevyt keskustelu käy taustatilassa tasaisena sorinana ajankohtaisista aiheista. Työhuoneiden muutto ja uudet työtilat ovat puhuttaneet ihmisiä alkuvuoden. Miksi pitää vaihtaa kerrosta? Kuinka kemiat toimivat? Aika näyttää, mitä tulee. Toiminnoittain ja työporukoittain jakautuminen huonekuntiin näyttää kuitenkin lähteneen hyvin alkuun. Hyvää tahtoa tarvitaan, Minervasta on vielä kymmenisen henkilöä tulossa eri huoneisiin.

Puhelin soi tämän tästä. Asiakkaat uusivat lainojaan Espoossa, Espanjassa ja Thaimaassa, suomeksi ja englanniksi. Neuvotaan e-kirjan avaamisessa puhelimitse. Autetaan gradun tai väitöskirjan tekijää lainojen uusimisessa isojen kirjamäärien kohdalla. Kuunnellaan asiakkaan huolia terveydestä tai matkaraportteja, kaikenlaisia syitä, miksi taaskaan kirjat eivät palautuneet ajoissa kirjastoon. Etsitään vastausta kiperiin kysymyksiin aspa-wikistä: miten ulkomaista tutkijaa tällä kertaa kohdellaan asiakkaana, kuinka turvamerkinnän saanut asiakas huomioidaan oikein…?

Asiakaspalvelutiskillä yhdeksän kymmenestä asiakkaasta on loistotyyppejä. Asiakas tekee henkilökunnan onnelliseksi poistuessaan tyytyväisenä. Ja sitten tulee kymmenes, jonka päivä ei ole aurinkoinen. Hänetkin palvellaan toivottavasti hymyillen. Kollegojen kanssa voi asian purkaa taustassa.On olemassa joukko ihmisiä, joilla on mielestään paljon oikeuksia, mutta ei lainkaan velvollisuuksia. Näitäkin käy asiakaspalvelun tiskillä.

Runo: Sirpa Kähkönen

Iltapäivää leimaa asiakaspalvelussa kiireen tuntu kaiken aikaa. Jatkuvat keskeytykset ovat osa työtä asiakaspalvelussa, samoin erilaiset tausta-äänet ja häly sekä palautusautomaatin tarkkailu sen toimiessa lähes tauotta. Aineistopyyntöjä noudetaan puoliltapäivin ja kello neljä. Yleensä niitä on 10-20 kerrallaan, mutta kiihkeimpinä aikoina yhdellä kerralla noudettavia on ollut 50-70 kappaletta. Silloin ei yksi ihminen enää riitä. Joskus taidotkin ovat loppua kesken. Uusimpia tulokkaita hirvittää, kun aineistopyynnöissä on merkintä SUK, ja K3, suljettu varasto, sekä kyrilliset aakkoset. Silloin keltanokka tietää saavansa käyttää päätään. Askeleita kertyy, jokainen kerros on noin 1500 neliömetriä, kerroksia on yhdeksän ja rappusia riittää. Tämänkin liikunnan tarjoaa työnantaja, sanon silloin tällöin. Kahvia kuluu ja vesipulloja täytetään.

Päivän päätös

Vuorovastaava valvoo kelloa, ja tekee porukan kanssa työnjaon sulkemista ajatellen. Vartijan kanssa kiertämisestä pelataan random-peli, jossa hävinnyt pääsee kiertämään. Kaksi henkilöä tulee asiakaspalveluun, yksi aulaan ohjaamaan, yksi kiertämään vartijan kanssa taloa, yksi taustaan puhelimen ja palautusautomaatin seuraksi. Ohjeita kassan sulkemiseksi, palautusautomaatin tarkistus, viimeisten tarkastettavien 2. ja 3. kerroksen hoitaminen, ja lopulta vartija ja oma kiertäjämme laskeutuvat 3. kerrokseen.

”Kiitos kaikille, oli hyvä päivä. Tervetuloa töihin huomenna uudelleen.” Porukka hajaantuu kukin omiin suuntiinsa. Joskus käy huono tuuri, ja töistä pääsee illalla vartin yli kahdeksan, ja aamulla odottaa jo nimi Hukissa samoin vartin yli kahdeksan. Siinä ei ehdi muuta kuin nukkumaan hyvän yöunen. Työpäivä on päättynyt.

Terveisiä teho-osastolta

Olen kuullut, että ylemmistä kerroksista tuleva henkilö on kutsunut 3. kerroksen työskentelyä kirjaston teho-osastoksi. En ymmärrä tätä väärin, tehokkaita ollaan varmasti myös muissa kerroksissa. Ymmärrän tämän oikein, asiakaspalvelutyön rytmi on toinen Kaisa-talon 3. kerroksessa kuin muualla talossa. Työ on äänekkäämpää ja vauhdikkaampaa kuin kirjastossa yleensä odotetaan olevan. Kaisa-talon kirjasto on suosittu ja pidetty. Vuodessa on noin 1,5 miljoonaa kävijää, parhaimpina päivinä kävijämäärä nousee lähelle 8500. Huhtikuussa 2015 Kaisa-talo kokeilee sunnuntai-aukiloloa. Kirjasto on kolmena sunnuntaina auki klo 12-18. Toivottavasti asiakkaat löytävät kirjastonsa myös sunnuntaina.

On kivaa, kun on paljon työtä, ja tehdyn työn jäljen näkee. On kivaa tehdä työtä yhdessä, asiakaspalvelu on ryhmätyötä 3. kerroksessa. On kivaa, kun on paljon asiakkaita, ja saa palvelullaan asiakkaat tyytyväisiksi. Asiakkaiden tyytyväisyyden ja hyvän työilmapiirin aistii, työn imu on ilmassa.

Teksti:

Iiris Karppinen
tietoasiantuntija

Kuva:
Mika Huisman

Menestystarina kompromisseilla? Julkaisufoorumin luokitusuudistus puhutti seminaarissa

Tieteiden talolla järjestettiin Julkaisufoorumi-seminaari 2.2.2015. Seminaari käsitteli Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) Julkaisufoorumiluokitukseen vuonna 2014 tehtyä päivitysarviointia, joka on tullut voimaan vuonna 2015.

Päivitys tiukensi luokitusta. Annettuihin tavoitteisiin päästäkseen panelistit joutuivat käymään vaikeita keskusteluja sekä tekemään priorisointeja ja kompromisseja.

Uusi laskentamalli perustuu lehtien ja sarjojen julkaisuvolyymiin eli ”julkaisusarjassa vuosittain ilmestyvien suomalaisten ja ulkomaisten tieteellisten artikkelien lukumäärään” (Pölönen ja Ruth 2015), ei enää nimekkeiden määrään kuten aiemmin. Myös kustantajien luokitus kiristyi.
Uudistusta suunniteltaessa tarkasteltiin Norjan ja Tanskan malleja ja lopulta päädyttiin jälkimmäiseen, sillä sen nähtiin tasoittavan tieteenalakohtaisia eroja. Päivitystyötä on koordinoinut ohjausryhmä.

Kuten ennenkin, on yhä tärkeää muistaa, että Jufo-luokitus on liian karkea väline yksittäisten tutkijoiden julkaisujen arviointiin tai ansioiden vertailuun. Päätöspuheenvuorossaan kansleri Ilkka Niiniluoto painotti, että rekrytoinnissa tulee aina nähdä se vaiva, että julkaisuihin oikeasti tutustutaan. Sisältö ja laatu ovat ensisijaisia, ei metriikka. Keskustelussa huomautettiin, että ns. saalistajalehdet (predatory journals) voivat tulla ongelmaksi jatkossa. Nämä lehdet ottavat huomattavia kirjoittajamaksuja julkaisemisesta, mutta eivät sisällä kunnon infrastruktuuria, kuten toimituskuntaa sekä artikkelien arviointia ja editointia.

Väitettiin, että jopa artikkeliväitöskirjojen esitarkastuksesta on päässyt läpi artikkeleita ”saalistajalehtiin”.
Julkaisufoorumin paneelit ovat arvioineet jo lähes 30 000 kotimaista ja ulkomaista julkaisukanavaa.

Nykyiset arviointipaneelit jatkavat vuoden 2017 loppuun. Seuraava päivitysarviointi on tulossa vuonna 2018.

Akateemikko Irma Thesleffin mukaan biotieteissä keskusteltiin muun muassa siitä, että kun luokitus on nyt kiristynyt tason 2 osalta, tarvitaanko tasoa 3 enää? Paneeli kuitenkin päätyi siihen, että tarvitaan. Huippulehtiartikkeliin menee moninkertainen työaika hyvään lehteen verrattuna.

Ihmistieteissä tieteellisten monografioiden merkitys on suuri. Hyvä, että tasolle 3 pääsee nyt myös monografioita, totesi professori Sami Pihlström. Myös toimitustyön vaativuus tulisi nähdä: artikkelikokoelmakirjat ovat tärkeä osa humanistista julkaisukäytäntöä. Vaikka myös ihmistieteissä on alkanut tulla yhteisjulkaisuja ja tutkimusryhmiä, perinteisillä humanistisilla aloilla merkittävillä tutkijoilla täytyy olla itsenäisesti kirjoitettuja ja julkaistuja teoksia, sillä se on osa tieteenalan paradigmaa.
–”Uudistuksessa jouduttiin tekemään myös joitain ongelmallisia kompromisseja. Panelistien tulee tuntea vastuunsa: ei ajeta vain oman alan, vaan koko tiedeyhteisön etua!”

Professori Tomi Mäkelä näki bio- ja lääketieteiden kannalta uudistuksen tervetulleena. Hän kuitenkin näki ongelmalliseksi sen, että katsaukset on siirretty aiempaa alempiin luokkiin. Ei tuntunut myöskään loogiselta, etteivät impact factorit ja Julkaisufoorumi aina vastanneet toisiaan.

Professori Tiina Onikki-Rantajääskön mukaan kaikkine ongelmineenkin Jufo antaa mielekkään ja kotimaisen tavan arvioida julkaisuja. Se on parempi kuin kansainväliset luokitusjärjestelmät. Tärkeää kuitenkin olisi aina pitää mielessä tieteenalojen erilaisuus ja se, että Jufo myös konstruoi, luo todellisuutta, julkaisujen laadukkuudesta.
-”Ei voi sanoa, etteikö suomen- tai ruotsinkielinen julkaiseminen ole myös kansainvälistä tutkimusta. Vaikkapa Virittäjä-lehti edustaa suomen kielen tutkimuksen kansainvälistä huipputasoa.
On syytä muistaa, että oikea yleisö voi löytyä paremmin erikoistuneista lehdistä kuin yleislehdistä, joilla voi olla parempi ”ranking”.”

-”Mittaus muuttaa mitattavaa yksikköä. Sitä tuotetaan, mitä mitataan ja arvostetaan pisteytyksessä. Julkaisufoorumi ohjaa julkaisutoimintaa ja yksilötasolla tämä voi johtaa ongelmallisiin tuloksiin”, huomautti mikrotaloustieteen professori Hannu Vartiainen. Hän totesi myös, että päivitysarviointi oli raskaampi prosessi kuin Julkaisufoorumiluokituksen luominen, sillä alojen vertailu monialaisessa ja erilaisia julkaisukäytäntöjä sisältävissä taloustieteissä oli hyvin vaikeaa ja pudotustavoitteet kovat. –”Verrattiin omenoita appelsiineihin. Arvioinnissa on aina läsnä myös mielivaltaisuuden komponentti.”

Opetus- ja kulttuuriministeriön Tapio Kosunen näki julkaisufoorumin menestystarinana, sillä tiedeyhteisö on sitoutunut sen kehittämiseen, se kattaa samoin kriteerein kaikki tieteenalat ja julkaisut sekä sen kustannukset ovat kohtuulliset.

Seminaarin ohjelma ja esitykset

Luettavaa:
J. Clark: Firm action needed on predatory journals. BMJ 2015; 350: h210.
Arto Mustajoki: Tieteen mittaamista humboldtilaisessa hengessä. Tieteessä tapahtuu, vol. 33, nro 1 (2015).
Janne Pölönen ja Anna-Sofia Ruth: Julkaisufoorumin tasovaatimuksia on kiristetty. Tieteessä tapahtuu, vol. 33, nro 1 (2015).

Teksti ja kuvat:

Johanna Lahikainen
tietoasiantuntija

Viestintäpäällikkö ei ole museokamaa

Tuore viestintäpäällikkö päätyy toisinaan myös poniratsastajaksi.

Oppiessani lukemaan hieman sujuvammin lempikirjani oli Sesse Koiviston Eläintarha olohuoneessamme. Ihastuin Korkeasaaren johtajan kotielämään siinä määrin, että luin kirjan saman tien viisi kertaa alusta loppuun. Vannoutunut kirjastofani olin kuitenkin tuossa iässä ollut jo hyvän aikaa. Ennen kuin olin ehtinyt edes vuoden ikään, olin asioinut kirjastossa ja nauttinut sen tarjoamista ”lukuelämyksistä”.

Nyt sitten pääsin kirjastoon töihin. Toimin viestintäpäällikkö Suvi Katajan sijaisena hänen äitiyslomansa ajan.

Kirjastojen lisäksi olen pienestä pitäen rakastanut eläimiä. Kiinnostukseni laajeni vähitellen evoluutioon, ekologiaan ja ympäristöasioihin, eikä lapsuuden haave lampaiden kasvatuksesta toteutunut, vaan opiskelin itseni biologiksi.

Opiskelin perusteellisesti – ja pitkään – mukaan tarttui biologian ja maantiedon opettajan pätevyys, sivuaine viestinnästä ja parista muusta aineesta, kolme vuotta ainejärjestölehden päätoimittamista ja opiskelijaedustus konsistoria lukuun ottamatta kaikilla yliopiston hallintotasoilla.

Ennen tänne kirjastoon siirtymistä ehdin työskennellä Luonnontieteellisessä keskusmuseossa Luomuksessa yli kahdeksan vuotta. Luomus on kirjaston tapaan Helsingin yliopiston erillislaitos.

Noiden vuosien aikana Luonnontieteellinen museo – monille vielä eläinmuseo – avattiin kolmivuotisen peruskorjauksen jäljiltä ja kävijämäärä hyppäsi 70 000 vuosikävijästä 150 000:een, lisäksi Kumpulaan avattiin toinen kasvitieteellinen puutarha. Kaksihenkinen viestintä- ja markkinointitiimimme myös veti muun muassa identiteetti- ja ilmeprosessin, jonka myötä keskusmuseosta tuli Luomus.

Tein antoisaa yhteistyötä niin Luomuksen tutkijoiden kuin median kanssa. Tutuksi tuli myös suuri yleisö monimuotoisine kysymyksineen. Eniten ilmeenhallintaa vaati kenties äkäisehkö mummo, joka toi museolle näytteen sänkyynsä ilmaantuneista ”otuksista, jotka yöllä purevat kipeästi” – kyseessä kun olivat näkkileivän muruset.

Vapaa-ajalla muun muassa ratsastan, katselen toisinaan lintuja ja yritän pitää kuntoani yllä – ja luen tietenkin kirjoja.

Kirjastolta minut tavoittaa Kaisa-talon 7. kerroksesta, numerosta 050-318 5116 ja sähköpostista laura.hiisivuori(a)helsinki.fi

Teksti:

Laura Hiisivuori
Viestintäpäällikkö

Kuva:

Hannu Holmström

Helsingin yliopisto on tietoaineistojen hallinnan edelläkävijä

Helsingin yliopisto vahvisti ensimmäisten suomalaiskorkeakoulujen joukossa tutkimusdatapolitiikan ja on Euroopan tasolla edelläkävijöiden joukossa. Datapolitiikka määrittää tutkimusaineiston keräämiseen, tallentamiseen, käyttöön ja hallintaan liittyvät periaatteet. Samalla otetaan kantaa omistus- ja käyttöoikeuksiin, tietoturvaan ja koulutus- ja tukipalveluihin. Politiikka kuvaa tavoitetilan, jota kohti yliopisto lähtee nyt kulkemaan.

Helsingin yliopiston piirissä tuotettu tutkimusdata, joka on liitetty julkaistuihin tutkimustuloksiin, on lähtökohtaisesti yhteiskäyttöistä ja kaikille avointa. Avoin data lisää tutkimuksen läpinäkyvyyttä sekä edistää tutkijoiden mahdollisuuksia tasavertaiseen tiedon käyttöön. Datan avaamisen seurauksena tutkimuksen laatu voi parantua, koska avoimesti koko tiedeyhteisön käytössä olevat tutkimusaineistot edistävät aineistojen monimuotoista jatkohyödyntämistä ja mahdollistavat jopa uusia löytöjä.

Hyvä tutkimusaineistojen hallinta on myös osa korkealaatuista tutkimusta ja yhä useammin edellytys julkaisemiselle ja tutkimusrahoituksen saamiselle. Yliopistotasoiset linjaukset edistävät hyviä käytäntöjä.

Helsingin yliopiston linjauksen tavoitteena on muun muassa tarjota tutkijoille tutkimusaineiston hallintaan liittyvät tukipalvelut yhden luukun periaatteella, oli kyse sitten oikeudellisesta, teknisestä tai muusta ongelmasta. Aiheeseen liittyvää koulutusta tullaan myös tarjoamaan tutkijoille ja tutkimusdatan perusosaaminen liitetään osaksi kaikkien opiskelijoiden suorittamaa TVT-ajokorttia. Avoimeen dataan liittyvää neuvontaa ja ohjeistusta kehitetään, jotta se vastaa tutkijoiden tarpeita.

Helsingin yliopiston tutkimusdatapolitiikka

Hitain kävely ikinä

Lienee tunnettu tosiseikka se, että kirjaston henkilökunnalla on aina kiire. Kädet viuhtovat, kengänpohjat ehtivät tuskin koskaan koskettaa lattiaa: määrätietoisesti ollaan menossa jonnekin – tai ainakin jostakin ollaan tulossa.

Mitä tapahtuu, kun tähän ympäristöön astuu tanssija, joka uppoutuu kävelemisen merkityksen pohtimiseen kävelemällä – kävelemällä hitaasti, todella hitaasti…

Vieraillessaan viime lokakuussa Meilahden kampuksella tanssija ja tutkija Kirsi Heimonen ihastui Terkon kauniiseen kirjastotilaan niin, että hän halusi sijoittaa hitaan kävelynsä Meilahden kampuskirjaston toiseen kerrokseen.

Hidas kävely liittyy Heimosen kävelemisen merkitystä käsittelevään taiteelliseen tutkimukseen. Suomen Kulttuurirahasto on tukenut tutkimusta.

Tapahtuma – ei esitys

Heimonen ei juuri ennakkotietoja hitaasta kävelystään antanut. Kysyinkin häneltä heti suorituksen jälkeen, kuinka hän itse luonnehtisi kävelyään. Oliko se performanssi, kuten moni paikallaolija tilanteen näki? Vai mistä siinä oikein oli kysymys?

Heimonen korostaa hitaan kävelyn tapahtumaluonnetta. Hänelle hidas kävely on tapahtuma, teko – ei esitys.

Terkossa hidas kävely sai kyllä esityksellisiäkin piirteitä. Kameran näkyvä läsnäolo kannusti paikkaolijoita suuntaamaan katseensa Heimosen kävelyyn ja vakuuttamaan heidät siitä, että parasta aikaa tapahtui jotakin hyvin epätavallista, jotakin merkittävää. Tapahtuman, joka tallennetaan huolella, täytyy olla katsomisen arvoista.

Heimonen kertoo olleensa kävelyn aikana aistisena itselleen ja ympäristölleen. Hänellä oli yllin kyllin aikaa paneutua kirjaston arkkitehtuurin yksityiskohtiin ja kokoelmiin. Pari kertaa fyysinen rasitus oli kylläkin viedä Heimoselta tajun.

Erityismaininnan saa opiskelijoiden kanssa jaettu keskittymisen kokemus.

– Minä keskityn kävelemiseen, he keskittyvät tekstiin – ja samanaikaisesti teksti minussa kätkeytyy, Heimonen naurahtaa arvoituksellisesti.

Merkitys avautuu itse teossa

Hidas kävely on Heimosen mukaan taiteellisen tutkimuksen ydin. Hän tähdentää, että nimenomaan itse teossa, hitaassa kävelyssä eri paikoissa, avautuu sen merkitys. Hitaaseen kävelyyn liittyvä kirjoitus, sitä käsittelevät Heimosen artikkelit avaavat koettua omalla tavallaan.

Turkista Terkkoon

Heimonen kertoo aloittaneensa tutkimuksen yksinkertaisesti seisomalla paikallaan. Niin hän teki Istanbulissakin, jossa hän seisoi ihmisvilinässä Kultaisen sarven salmen ylittävällä Galatan sillalla. Ihmettelevien katseista oli luettavissa teon poikkeuksellisuuden oivaltaminen. Ennen Terkkoa Heimonen on ehtinyt tehdä hitaita kävelyjä Helsingin puistoissa. Suunnitelmissa on myös tutkimukseen liittyvä kävely kauppakeskuksessa.

24m/h

Kuinka hidasta hidas kävely sitten oli, joku saattaa ihmetellä? Tapahtuman jälkeen Heimonen mittasi kävelymatkansa. Kahden ja puolen tunnin aikana hän eteni 60 metriä. Se tekee tuntivauhdiksi 24 metriä. Vertailukohdaksi otan oman työmatkani. Halki Keskuspuiston matka Maunulasta Meilahteen on 5,3 kilometriä. Kiirehtimättä sen kävelee 50 minuutissa. Heimosen kävelyvauhdilla matka kestäisi tauotta yli yhdeksän vuorokautta.

Teksti ja kuvat:

Jussi Männistö
tietoasiantuntija

Kokoelmat elävät – CASE Terkko

Meilahden kampuskirjasto Terkossa on kuluneina kuukausina tehty päivittäisten kokoelmatöiden lisäksi karsintaa kokoelmista tulevaa tilauudistusta varten. Tilojen muutoksia ennakoiden organisoitiin painettujen kausijulkaisujen kartoitukset ja poistot. Lehtien lainauksen ja käytön perusteellista analysointia toteutettiin bibliometrisin menetelmin ja tilastojen avulla. Tarkoitus on karsia kokoelmista ne lehdet, joiden käyttö on marginaalista. Ensisijaisesti päämääränä on ollut saada haltuun ydinkokoelma, joka palvelisi parhaalla mahdollisella tavalla Terkon asiakkaita; opiskelijoita, lääkäreitä ja tutkijoita.

Käytännön karsintatyössä on Helkasta poistettu lehtitietueita ja Varastokirjastoon on pakattu lehtiä, paperi- ja energiahyötylaatikoihin on päätyneet loput. Terkkoon jäävien lehtien hyllymetrit sekä vuosikartunnat on laskettu.

Kellarin kiinteät hyllyt on vaihdettu Viikistä saatuihin siirtohyllyihin. Kellarin muutosprosessi oli monivaiheinen; vanhojen hyllyjen purkamista, uusien hyllyjen pystytystä, kokoelmien hyllymetrien mittausta ja aineistojen siirtämistä.

Kokoelmatöiden osalta tilanne elää jatkuvasti. Lehtipoistojen rinnalla tehdään karsintaa muistakin aineistoista mm. kirjakokoelmasta. Kirjojen osalta aineisto on pääosin vähän käytettyä vanhaa aineistoa, kun prioriteetti lääketieteen kehittyvässä kontekstissa on nimenomaan uudessa aineistossa. Painettujen aineistojen edelleen vähentyessä Terkko Navigator toimii yhä vahvemmin kokoelmiemme lippulaivana.

Teksti ja kuvat:

Jussi Männistö
tietoasiantuntija

Eila Alestalo
kirjastosihteeri

Henna Sorvali
kirjastosihteeri

E-kirjat automaattisesti Helkasta BookNavigatoriin ja Terkko Navigatoriin -välähdyksiä sisällönkuvailun kulissien takaisesta arjesta

Sisällönkuvailijan työvälineitä silloin joskus …

Nyt kirjat tulevat Helkasta automaattisesti BookNavigatoriin ja Terkko Navigatoriin Terkon innovaation ansiosta. Helkan luokitustietoja hyödyntäen e-kirjat saadaan siirtymään suoraan BookNavigatorin ja Terkko Navigatorin kategorioihin, mappaustaulukon ohjaamalla tavalla.

Terkossa lääketieteen ja hoitotieteen kirjojen sisällönkuvailussa käytetään ensisijaisesti MeSH– ja FinMeSH-asiasanastoja ja NLM-luokitusta sekä tarvittaessa LC-luokitusta.



www.nlm.nih.gov/class/ (vapaasti verkossa)



classificationweb.net/ (maksullinen, HULib neljän samanaik. käyttäjän lisenssi)

www.loc.gov/catdir/cpso/lcco/ (vapaasti verkossa)

 


BookNavigatorin aivot on Category Management. Mappaustaulukossa määritellään kategoriat ja niitä vastaavat luokat, tieteenalasta riippuen LC-, NLM- ja Dewey-luokituksista.

Taulukkoa voi päivittää jatkuvasti.

Terkko Navigatorissa kategoriat ovat lääketieteen erikoisaloja sekä hoitotieteellistä aineistoa. BookNavigatorissa on monialaisesti meidän yliopiston eri tieteenaloja.

terkko.helsinki.fi/booknavigator

 

Helkan tietue Miller’s anesthesia 2015

BookNavigaattoriin tehdään automaattinen päivitys Helkasta. Päivitysohjelma

ajetaan joka sunnuntai-ilta. Kirjoja voi toki lisätä ja niiden tietoja muuttaa muulloinkin.

Kiireisille kliinikoille ja tutkijoille oman erikoisalan aineistot ja palvelut yhdestä osoitteesta terkko.helsinki.fi/anesthesiology-and-intensivecare .


www.terkko.helsinki.fi/millers-anesthesia

Tietotekniikkapäällikkö Pasi Keski-Nisula on kehittänyt BookNavigatorin ja Terkko Navigatorin teknisen ympäristön. Nykyisin hän toimii Helsingin yliopiston kirjaston Sovelluskehitysryhmän esimiehenä.

Katso myös Eeva Peltosen kirjoitus Verkkarista 4/2014
”E edellä” kirjahankinnassa – menossa ollaan!

Teksti:

Eeva-Liisa Aatola
informaatikko

Heidi Wikberg
kirjastosihteeri

Kirjastoelämää Bolognassa

Helmikuisen Bolognan talvi on kylmä kuin Helsingissä. Pitkien holvikäytävien varrella on kauppoja, jotka myyvät kaikkea 50 prosentin alennuksella. Eurooppalainen lama puree kaupunkia, jonne syntyi vuoden 1088 vaiheilla Studio, maanosan vanhin yliopisto. Bologna eli kukoistuskauttaan keskiajalta aina vastauskonpuhdistuksen hitaasti lamauttavaan aikaan.

Kukoistuksen ajalta ovat kaupungin hienot rakennukset, jotka ovat tavallisesti syntyneet sydänkeskiajalla ja kehittyneet parin vuosisadan ajan nykyiseen muotoonsa; vuosisatojen takaista historiaa korttelista toiseen. Bolognan maamerkkinä ovat kaksi tornia (i due torri), jotka kantavat rakennuttajiensa Asinellin (korkeus 98 metriä) ja Garisendan (korkeus 48 metriä) nimiä. Lyhyemmän tornin kaltevuus inspiroi vuonna 1850 Bolognassa vieraillutta Thèophile Gaultiere’ia kirjoittamaan, että kaverukset ovat lähteneet juopottelemaan ja nyt ne tulevat takaisin toisiinsa nojaillen.

Bolognalla on holvikäytävien kokonaispituuden maailmanennätys, yhteensä 35 kilometriä. Siellä on tietysti myös maailman pisin yksittäinen holvikäytävä, 3,5 kilometriä. Yliopistoon liittyy korkean iän lisäksi toinenkin ainutlaatuinen piirre. Vuonna 1563 valmistuneessa päärakennuksessa on 1500-1700-luvuilla seitsemän tuhannen yliopiston penkkejä kuluttaneen opiskelijan vaakunat – heraldisesti ainutlaatuinen kokonaisuus.

Bolognan kirjastoylpeys on Biblioteca dell’Archiginnasio, joka kattaa yhteensä noin 850.000 nidettä, joista 2500 on peräisin 1400-luvulta ja lähes 15000 kappaletta 1500-luvulta. Kokoelmassa on noin 9000 käsikirjoitusta, 200 arkistokokoelmaa, ja erilaisia kuvia on noin 45000. Aikakauslehtiä on yhteensä 9000, ja näistä 700 ilmestyy edelleen. Mennyttä aikaa edustaa kokoelmiin kuuluvat 100 CD-ROM-levyä. Kirjastolla on kuitenkin myös omaleimainen verkkoarkisto (Archiweb). Siihen kuuluu yli 40 kaikille avointa digitaalista kokoelmaa, jotka koskevat pääosin Bolognan historiaa: kirjoja, lehtiä, arkistodokumentteja, käsikirjoituksia, valokuvia ynnä muuta. Kirjasto on syntynyt Napoleonin valloitusretkien myötä sekulaarina kirjastona, jonne koottiin suljettujen luostarien kirjastot. Jo 1830-luvulla kirjastossa oli yli 100000 nidettä, ja 1900-luvun alussa määrä oli kaksinkertaistunut. Puolen miljoonan niteen raja ylitettiin toisen maailmansodan jälkeen.

Varsinaisena julkisena kirjastona toimii Biblioteca Salaborsa, jossa on kaikkiaan 255.000 nidettä. Näistä 55000 kuuluu eri-ikäisille lapsille suunnattuun kirjakokoelmaan. Bolognalaiset saavat kirjastossa myös käsiinsä 35 italialasta ja ulkomaista päivä- ja viikkolehteä sekä 350 muuta aikakauslehteä.

Bolognan yliopiston kirjasto (Biblioteche dell’Ateneo) kattaa laajat biotieteiden, teknisten tieteiden, sosiaalitieteiden sekä humanististen tieteiden kokoelmat, joissa vanha ja hyvin vanha painettu aineisto yhdistyy viimeisimpiin tietokantoihin. Vanhaan kirjastoon liittyy useita tieteellisiä museoita, joihin kuuluu korvaamattomia aarteita etenkin 1500-luvulta 1700-luvulle. Esimerkiksi astronomian museossa on useita mittauslaitteita 1700-luvulta, ja taulukokoelmassa (Quadreria) on yli 600 arvokasta muotokuvaa kardinaaleista, teologeista, filosofeista ja erilaisten tieteiden edustajista. Kirjoja on yhteensä noin 1,36 miljoonaa nidettä, joista käsikirjoituksia lähes 13000, vanhoja tekstieditioita 115000, ja inkunaabeleita on yli tuhat. Antiikin aikaisia papyruksia on kokonaista 58 kappaletta.

Bolognassa on kuusi merkittävää katolisen kirkon kirjastoa. Tietoa näistä löytää parhaiten Italian kirkollisten kirjastojen sivustolta hakemalla kirjastoja kaupungin nimellä. Italian kirkolliset kirjastot ovat vieläkin suureksi osaksi kartoittamatta, sillä 5000-6000 erilaisen kirjaston joukosta vain noin tuhannesta on olemassa kunnolliset tiedot. Bolognan kirjastot on luetteloitu hyvin, mutta surullisimmasta päästä ovat sellaiset kirkkojen tai luostarien yhteydessä toimivat kirjastot, jotka on aikoinaan sijoitettu kosteaan kellariin, unohdettu sinne ja jätetty vaille alkeellistakaan luettelointia. ”Kirjastonhoitajana” toimii paikallinen vahtimestari, joka pyydettäessä avaa oven vierailijalle. Kosteissa ja homeelta tuoksuvissa huoneissa tämä voi kohdata aarteita, joihin kukaan ei ole vuosisatoihin koskenut. Sekularisaation edetessä ja kirkon varojen heikentyessä kirjastoja pyritään yhdistämään ja kokoamaan turvalliseen ympäristöön, mutta voi vain kuvitella, kuinka paljon konkreettisia haasteita tällaiseen työhön liittyy.

Teksti:

Matti Myllykoski
johtava tietoasiantuntija

Kuvat:

www.flickr.com
www.sba.unifi.it

Tilasta ja sen suunnittelusta

Kirpeässä kevätsäässä Göran lähestyi murretun valkeaa rakennusta. Kainalot täynnä ohuita väliseiniä hän astui itsevarmuutta uhkuen pääovesta sisään. Siinä se oli houkuttavana hänen edessään, tyhjä pohjakerros, joka vain odotti hänen innovointitaitojensa toteuttamista.

Varmoin ottein hän siirteli älykännykkään laatimiensa raakasuunnitelmien mukaisesti bambuvalmisteisia seinämiä paikoilleen. Lähtökohtaisesti Göran tavoitteli 90 asteen kulmia asettelussa, mutta ilkikurisesti muutamassa kulmauksessa tavoiteltiin mutterin muotoa.

Ei täydellistä laatikkomaisuutta, hän oli ajatellut jo työtehtävän saadessaan.

Huoneen etäisimpään kulmaan oli muiden tavarantoimittajien toimesta jo tuotu pöydät, säilytyskaapit ja tuolit, luonnollisesti hänen tarkan valvovan silmänsä alla valmistetut. Viereiseen nurkkaan oli kuormattu työnteossa tärkeimmät, tietokonelaitteistot värinään se ainoa oikea, tummanharmaa.

Aikaa kului useampi tunti, mutta iltapäivällä pinkit työtuolit ja viehkon keväänvihreät työpöydät teknologioineen olivat täydellisesti löytäneet paikkansa. Hieraistuaan kevyet pintahiet otsaltaan Göran pinkaisi yläparvelle silmäilemään taiteellista tulosta. Hyvä, itse asiassa oikein hyvä, hän ajatteli ja kasvoille levisi autuaallinen hymy. 11 vuoden koulutus ei tosiaankaan ole mennyt hukkaan, hän salli itsensä ajattelevan.

Kasvot edelleen hymyn valtaamina Göran laskeutui alakertaan, sieltä ulko-ovelle. Mutta ulko-oven kohdalla onnen ilme kuoli kasvoilta. Tuskainen ajatus välähti mielessä – olisiko sittenkin pitänyt tiedustella toimeksiantajalta, minkälaiseen käyttöön tämä tila on tulossa.

Teksti:

Esa Oja
Kirjastosihteeri

Kuva:
www.room328.fi

Kurkistus Viikin kouluttajien arkeen

Viikin kampuskirjastossa meitä kouluttajia on viisi ja muutama päälle ja kaikki meistä tekevät koulutusten lisäksi muutakin. Olemme asiakaspalvelussa, asiasanoitamme, päivitämme sivuja, teemme RefWorksiin tyylejä, yritämme pysytellä mukana muuttuvan maailman kärryillä, haemme h-indeksejä, laitamme kirjoja perintään ja istumme kokouksissa ynnä muuta. Aika ei siis käy pitkäksi, tuntumaa käytännön kirjastotyöhön kyllä riittää livekurssien pohjaksi.

Lukuvuoden ensimmäiset viikot ovat täynnä uusien opiskelijoiden tutustuttamista kirjastonkäytön saloihin kirjastokierroksilla ja tiskillä. Mistä saa kirjastokortin (kyllä niitä ihan liukuhihnalla tehdäänkin), missä on tietokoneet ja kurssikirjat, miten lukea Helkan näyttöä, miten tulostaminen onnistuu ja niin edelleen. No ainakin se yksi touhottajakouluttaja pitää homman jännittävänä unohtamalla aina kertoa jonkin asian, mutta joka kerta häneltä sentään unohtuu eri asia. Opiskelijat sitten ehkä unohtavat ne loputkin tiedot, joita eivät heti tarvitse. Pääasia varmaankin on, että he saavat kuvan helposti lähestyttävästä kirjastosta ja sen henkilökunnasta.

Uudet innostuneet opiskelijat saavat meidät kouluttajatkin vireälle mielelle ja olemme optimismia ja uutta elämää täynnä ja valmiina aloittamaan syksyn urakkamme.

Ennen varsinaista opetusta käymme läpi vanhoja dioja ja mietimme, miten saisimme opetuksen sulavammaksi ja ehkä taiteellisemmaksikin ja miten markkinoimme uusia juttuja, joita on ilmestynyt kirjastoalan horisonttiin. Tarkistamme, toimivatko vanhojen diojen linkit ja voit olla varma, että jos jätät jonkin tarkistamatta, juuri se linkki on muuttanut toisille kulmille internetin syövereihin. Aiemmin oli haasteellista selittää, että jos haluat löytää YSAn, kirjoita kotisivulle Vesa; nyt selitämme että YSA onkin ontologisoitu ja asustelee Fintossa yhdessä meidän Agriforestimme kanssa, joka muutti tässä yhteydessä nimensä AFOksi. E-kirjoja etsivä suunnistakoon BookNavigatorilla – onneksi muuttolintu Viikistä kehitti meille e-kirjaoppaan, jonka neuvoilla saamme e-kirjan paljastamaan salaisuutensa eli avautumaan. Myös tieteenalaoppaat ovat tulleet piristämään päiväämme ja sieltä löytää kaikki kouluttajien suosikkihahmot. (Kerää koko sarja.)

Syyskuussa kun säät viilenevät ja Viikin lehmätkin palaavat sisätiloihin, koittaa kouluttajille varsinainen ruuhka-aika. Silloin alkavat vakiokurssimme Viikin tiedonlähteet ja RefWorks sekä kaikki opettajien tilaamat kurssit, jotka ovat osana jotain muuta kurssisuoritusta. Erilaisia TVT-, kandi- ja maisteritason kursseja aikataulutetaan sopimaan atk-luokkien, opiskelijoiden ja kouluttajien kalentereihin.

Alkusyksystä meitä kouluttajia ei juurikaan näe lainaustiskillä. Vaellamme luokasta toiseen ympäri kampusta ja toistelemme taikasanoja: katkaisumerkki, operaattorit nimeltä And, Or ja Not ja haun kohdistaminen ja vielä asiasanasto ja älkäämme unohtako sfx- linkkiä ja peer reviewtä! Puheissamme vilisee myös Scopus, Web of Science, Proquest, Cab, Pubmed ja Medline, Science Direct ja joku meistä saattaapi mainita jopa SciFinderin. Kerromme tuonnista ja viennistä ja eri tyyleistä ja miten kuin taikaiskusta Write’n’Cite on RefWorks, vaikka näkyykin Wordissa olevan ProQuest, ymmärrättehän. Onneksi kouluttaja ei vähästä hätkähdä; vaikka monet tietokannat yrittävät hämätä kokenutta kouluttajaa vaihtamalla olomuotoaan vähintään kerran vuodessa, varmaotteinen kouluttaja onnistuu kuitenkin löytämään sen hakulaatikon tuossa tuokiossa. Helkamme ei onneksi ole moisiin naamiointiyrityksiin ryhtynyt, vaikka sinnekin on ilmestynyt jossain vaiheessa PIN-koodi ennen kuin pääsee varaamaan sen suositun kurssikirjan.

Ja mitä kaikkea saammekaan itse oppia koulutuksissa: biokaasun tuotanto karjanlannasta, jugurtin viskositeettiin vaikuttavat tekijät, kasvisten hygieniaan vaikuttavat seikat niiden varastoinnissa, miten sen tykin saa näyttämään sitä mitä pitääkin vai tarvitseeko hakea viisaita miehiä paikalle. Tai edes empaattinen kollega, usein kun riittää, että tilaa toisen ihmisen paikalle laitetta toljottamaan. Tutustumme myös kulttuurienvälisiin eroihin esim. kurssin alkamisajan aikakäsityksessä. Opimme myös palaamaan nopeasti maan pinnalle silloin, kun on ihan sfääreissä monimutkaisen klikkailusetin jälkeen selittämässä tietokannan hienoja hakuominaisuuksia, ja opiskelijat haluaisivat vain tietää että ”mistä sä siis menit tolle sivulle”.

Joulukuuhun mennessä koulutukset vähenevät ja kouluttajat vetäytyvät lyhyelle talvilevolle vetämään henkeä. Alkuvuodesta palailemme lomilta miettimään, mitä tekisimme ehkä toisin ja mikä toisaalta toimii opetustarjonnassamme. Paranisiko opetus, jos pistäisimme hassun hatun tai nutturan päähämme ja pitelisimme sateenvarjoa vai miten saisimme opiskelijat aktivoitumaan kursseillamme. Opiskelijat osallistuvat ja kyselevät parhaiten silloin, kun on tosi kyseessä eli tutkielman valmiiksi saaminen.

Alkuvuonna kokoonnuimme tutkijoille suunnatun koulutuksen merkeissä ja teimme muutoksia edellisten kurssien saaman palautteen perusteella. Pois pitkät puheet tiedonhausta ja viitteidenhallinnasta, kuten oli toivottu, ja tilalle uutena juttuna datanhallinta. Tosin tämän muutoksen jälkeen saimme palautetta, että tiedonhakua voisi olla enemmänkin. Yritä tässä sitten kehittää opetusta… Eipä vaivuta epätoivoon! Tämä on vain sitä elämän kiertokulkua ja kouluttajan arkea.

Tietoaineistojen jatkuvan seurannan lisäksi piipahdamme silloin tällöin myös pedagogisilla kursseilla ja seminaareissa. Tutustumme uusiin opetusmenetelmiin – vaikkei niitä nyt tulisikaan omassa opetuksessa sovelletuksi – ja sosiaalisten taitojen, viestinnän ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen on toki terveellistä kaikille, etenkin kouluttajille. Näistä on varmaan jäänyt vaikutelmia alitajuntaamme, josta ne saattavat pulpahtaa mieleemme jossakin yllättävässä tilanteessa.

Kun linnuilla alkaa olla kevättä rinnassa enemmänkin ja pienet sammakot… no niin, me kouluttajat alamme siirtyä seuraavan syksyn suunnittelupuuhiin. Käymme läpi mennyttä lukuvuotta ja rakennamme hienoja uusia suunnitelmia ja opetusmateriaaleja seuraavaa lukuvuotta varten. Nyt meillä on ehkä aikaa tutustua erilaisiin teknisiin vempaimiin ja ohjelmiin, joiden sielunelämään kaivautuminen pitää kouluttajan sopivasti tässä hetkessä kiinni eikä pääse kangistumaan kaavoihin. Miksi tehdä juttuja Powerpointilla, kun voi opetella Prezin ja miksi kysellä opiskelijoilta suoraan kun sen voi tehdä Socrativen välityksellä?

Kokouksissamme on välillä villiäkin ideointia mutta onneksi porukkamme viilipytyt palauttavat innokkaat yksilöt maan pinnalle ja näin touhumme pysyy realistisena ja vakavasti otettavana ja meitä ei pidetä ihan huuhaa-tyyppeinä, vaikka oikeasti olemmekin fakiireja ja akrobaatteja ynnä muita ihmeidentekijöitä. Kaikki tekstimme olisivat myös täynnä kirjoitusvirheitä, jos joukossamme ei olisi niitä eräitä tarkkasilmäisiä kouluttajia, joilta ei onneksi jää mikään pilkkuvirhe huomaamatta (tästäkään alkuperäisversiosta…).

Kesällä kouluttajatkin lomailevat ja keräävät voimiaan seuraavan syksyn koitosta varten. Heidät voi nähdä haistelemassa uusia tuulia maailman turuilla ja toreilla, vapaana ja hassut hatut päässä. Ihan varmasti seuraavana vuonna opetus on taas hieman soljuvampaa ja kauniimpaa, kuten itse korkealla taivaalla liihottavat kouluttajatkin. Ja tietenkin kaikki tämä toiminta on vuoden loppuun mennessä hienosti laitettu tilastoihin, kun se yksikin touhottajakouluttaja viimeinkin toimitti tarvittavat paperit jostakin työpöytänsä uumenista.

Viikin kouluttajat haluavat kiittää kaikkia opiskelijoita innostavista kohtaamisista ja toivottavasti olemme saaneet aikaan myös jotain oivalluksia tiedonhausta!

Teksti:

TK²

eli

Tuija Korhonen
tietoasiantuntija

Taina Kettunen
tietoasiantuntija

Kirjaston kokoelmat Kaisa-taloon – mitä Minervaan jää jäljelle?

Työskentelytilaa opiskelijoille tietenkin!

Nykyisistä kirjaston tiloista ylempi K1-kerros remontoidaan tiedekunnan henkilökunnan työtiloiksi, mutta alempi K2-kerros jää kirjastolle. Siitä tehdään opiskelijoille oppimisympäristö, jossa on tarjolla työasemia, gradukärryjä ja eri tavoin kalustettuja työskentelyalueita niin hiljaista työskentelytilaa tarvitseville kuin ryhmätöiden tekijöillekin. Tila on auki silloin kun Minervan kiinteistökin, eli maanantaista perjantaihin klo 8-20.

Havainnekuva ryhmätyötilojen mahdolisesta muodosta

Minervan oppimisympäristöä on suunniteltu viime syksystä alkaen. Luonnoskierroksia on tähän mennessä ollut useita, ja työhön ovat osallistuneet arkkitehtien lisäksi kirjaston ja opiskelijoiden edustajat. Opiskelijat ovat voineet osallistua suunnitteluun monin tavoin: luonnokset ovat olleet saatavilla Facebookissa, ja palautetta on voinut antaa FBn lisäksi sähköpostitse sekä syksyn ja talven aikana järjestetyissä opiskelijafoorumeissa. Näin kirjaston näkökulmasta suunnittelutyö on ollut todella mielekästä, kun on alusta alkaen saanut kuulla tilan loppukäyttäjien ajatuksia suunnitelluista ratkaisuista.

Kommentteja ja toiveita on esitetty erityisesti työasemien määrästä ja sijoittelusta, pistokkeista omien laitteiden lataamista varten, ryhmätyötilojen varustuksesta ja varattavuudesta sekä hiljaisen työtilan paikkojen riittävyydestä. Ihan helppoa ei olekaan mahduttaa samaan tilaan ryhmätöitä ja hiljaisuutta vaativaa luku- ja kirjoitustyötä. Monta ideaa on käyty läpi ja pohdittu vaihtoehtoja, jotta tilaan saataisiin erilaisin järjestelyin aikaiseksi sopiva balanssi näiden tarpeiden välille. Käytäntö sitten aikanaan osoittaa, että miten hyvin onnistuimme.

Kirjaston aineisto muutetaan Kaisa-taloon toukokuun loppuun mennessä, ja tilojen remontin pitäisi päästä alkamaan kesäkuussa. Uudistetut tilat saadaan käyttöön syksyllä; käyttöönoton lopullinen aikataulu tarkentuu sitä mukaa, kun Minervan muiden tilojen remonttiaikataulut varmistuvat.

Käyttäytymistieteilijät kaipaavat pistokkeita ja toimivaa langatonta verkkoa

Netta Metsäaho ja Olli Savisaari ovat olleet mukana Minervan oppimisympäristön suunnitteluprosessissa. Opiskelija-aktiivin arkeen kuuluu monenlaisissa hankkeissa mukana olo ja edustus.

– Kun etsitään opiskelijaedustusta, mukana ovat useimmiten samat naamat, jotka ovat jo muutenkin mukana kaikkialla, Netta Metsäaho kertoo. Tärkeintä on kuitenkin että paikalla on edes joku.

Savisaari ja Metsäaho kiittelevät kirjastoa opiskelijoiden mielipiteen kuulemisesta, mutta opiskelijoita tuntuu olevan vaikea aktivoida edunvalvontatyöhön.

Metsäaho ja Savisaari kertovat opiskelijanäkökulman menneen Minervan oppimisympäristön suunnittelussa hyvin läpi.
– Tilasta tulee hyvin ryhmätyöpainotteinen kokonaisuus, jossa kuitenkin on mahdollisuus kirjastomaiselle työskentelylle, Savisaari valottaa.
– Moderni, kotoisa, paljon pehmeitä pintoja. Nythän tila on aika kova, Netta Metsäaho lisää.

Ennen kaikkea opiskelijat ovat kaivanneet lisää pistokkeita ja toimivaa langatonta verkkoa.

Opiskelijoiden suhtautuminen muuttoon on kaksijakoista, osa haluaisi kaiken jäävän ennalleen, osa taas on tyytyväisiä kun nyt kaikki kirjallisuus löytyy ”saman katon alta” pääkirjastosta. Mitään suurempia mielenilmauksia muutosta vastaan ei ole ilmennyt.

– Tilaa opiskelulle ja työskentelylle kuitenkin on, ottaen huomioon tulevaisuudessa vielä mittavamman e-kirjallisuuden määrän, kummatkin toteavat.

Teksti ja kuvat:

Kati Tuunanen
kirjastonhoitaja

Helena Hiltunen
Verkkotoimittaja

Tutkijoiden julkaisutoimintaa arvioiva CWTS-raportti on ilmestynyt

Research performance analysis for the University of Helsinki 2005-2013/13 on juuri valmistunut. Raportissa tarkastellaan Web of Science –tietokannan aineistoon perustuen Helsingin yliopiston tutkijoiden julkaisutoimintaa ja sen saamaa näkyvyyttä suhteutettuna eri tieteenalojen kansainväliseen tasoon. Raportin on laatinut Centre for Science and Technology Studies (CWTS), joka on Leidenin yliopiston yhteydessä toimiva tieteentutkimukseen erikoistunut laitos. Raporttia työstettäessä Helsingin yliopiston kirjaston asiantuntijoilla on ollut merkittävä rooli. Etenkin TUHAT-asiantuntijoiden osuus datan tarkistamisessa ja varmistamisessa on ollut korvaamaton.

Tuloksia tarkasteltaessa on tärkeää muistaa, että Web of Science on viittaustietokanta, johon valittu aineisto on englanninkielistä. Tässä analyysissä tarkasteltiin aikakauslehtiartikkeleita, jotka ovat tyyppiä article, review tai letter.

Raportin mukaan Helsingin yliopiston tutkijoiden TUHAT-tietokantaan vuosina 2005-2012 sisältyvistä julkaisuista 84% sisältyy myös Web of Science -tietokantaan. Parhain kattavuus on lääketieteessä (89%) ja luonnontieteissä (80%) sekä luokassa ”monitieteiset lehdet” (91%), johon kuuluvat mm. Science ja Nature. Yhteiskunta- ja käyttäytymistieteissä kattavuus on 56% ja humanistisissa tieteissä ja oikeustieteessä alle 30%. Tieteenalakokonaisuuksien sisällä on toki vaihtelua.

Eniten viittauksia ovat saaneet sellaiset julkaisut, jotka ovat syntyneet kansainvälisen yhteistyön tuloksena. Usein mukana on ollut tutkijoita maailman huippuyliopistoista. Raportin mukaan Helsingin yliopisto on yliopisto, jolla on selkeä profiili, johon kuuluu vahva kansainvälisten kumppaneiden verkosto. On onnistuttu julkaisemaan lehdissä, joilla on korkea vaikuttavuuskerroin (Impact Factor). Samalla vaikuttavuus on reilusti yli maailman keskiarvon erityisesti silloin, kun ollaan mukana kansainvälisessä yhteistyössä. Yliopistomme tutkijat julkaisevat myös varsin aktiivisesti Open Access –lehdissä, mikä kertoo pyrkimyksestä välittää tietoa laajemmalle yhteisölle.

Vuoden 2015 alkupuolella järjestetään raportin tiimoilta seminaari, jossa tuloksia käsitellään tarkemmin eri tieteenalojen osalta.

On vain tämä hetki

Meilahden kampuskirjasto Terkon Lux Humana -työryhmä järjesti lokakuussa Biomedicumissa yleisötilaisuuden ”Koska olet”. Tilaisuudessa tanssija ja tutkija Kirsi Heimonen kertoi 12 vuotta kestäneestä työstään muistisairaitten parissa. Hän käytti esimerkkinä Helsingin Diakonissalaitoksen Myllypurossa sijaitsevaa Sanerva-kotia.

Heimonen toi hoitokodin asukkaille ja henkilökunnalle tanssia ja muita taideperustaisia menetelmiä. Hän liitti taiteellisen työnsä rinnalle tutkimuksen, jotta saataisiin kokemuksellisuuteen perustuvaa tutkimustietoa taiteen mahdollisuuksista sosiaali- ja terveysalalla. Osana hanketta kuvattiin lyhytfilmi ”Miten olla” (2011), joka kertoo muistisairaitten elämästä hoitokodissa ja Heimosen työskentelymetodeista.

Lyhytfilmi oli osa Heimosen esitystä Lux Humanan tilaisuudessa, ja se kirvoitti runsaasti keskustelua. Filmissä Heimosen vierailut hoitokodissa lomittuvat asukkaiden äänitettyyn puheeseen, jonka tanssijataiteilija omien sanojensa mukaan ”lihallistaa” erilaisissa maisemissa. Vaikuttavimmassa kohtauksessa hoitokodin naisasukas aloittaa hapertuneella kielellään kerta toisensa jälkeen saman lauseen pääsemättä koskaan lauseen uutta aloitusta pidemmälle. Samalla yleisö näkee, kuinka taiteilija lihallistaa tuon verbaalisen pyörylän tanssillaan.

Ruumiillisuudesta käsin

Heimonen kertoo lähestymistapansa olevan fenomenologinen, sillä nimenomaan kokemus on hänelle keskeistä. ”Ajattelen ruumiillisuudestani käsin, vaikka nyt puhun koko ajan”, Heimonen naurahtaa.

Ranskalaisfilosofi Maurice Merleau-Pontya seuraten Heimonen korostaa ”eletyn ruumiin” merkitystä – myös intersubjektiivisuuden näkökulmasta. Heimonen kertoo, että jokin säe yhdisti hänet Sanerva-kodin asukkaisiin, jokin samankaltaisuus elämänhistorioiden erilaisuudesta huolimatta leikkasi elämismaailmoja. ”Kun kosketin toista, tunsin samalla, että hän kosketti minua.”

Heimonen korostaa, ettei hän tanssimalla pyri pelastamaan, hoitamaan tai hoivaamaan hoitokodin asukkaita. Tanssi ei ole hänelle hoitomenetelmä eikä hänen tutkimuksensa liity hoitotieteeseen. Sen sijaan Heimosella taide asettuu kommunikoinnin mahdollisuudeksi hoitokodin asukkaan ja hänen itsensä väliin. Heimonen puhuu taiteesta ennakoimattomana tapahtumana kommunikaatiossa, joka voi tapahtua ryytimaan vierellä, taidemaalauksen äärellä tai keskustelussa.

Taiteella Heimonen ei viittaa vain tanssimiseen ja tanssittamiseen, Beckettin runojen lukemiseen, maalaamiseen – yksin ja yhdessä – vaan taiteella hän tarkoittaa yhtä lailla retkeä Kivinokkaan tai eläinmuseoon, vierellä istumista ja hassuttelua kuin kukkasipulien istuttamista ryytimaahan.

Taide ei ole laastari

Heimonen otti kantaa myös taiteen asemaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Vaikka taiteelle asetetaan tänä päivänä yhä suurempia odotuksia, ei taide kuitenkaan ole mikään laastari, Heimonen muistutti.

Heimosen mukaan taide on yksi mahdollisuus sosiaali- ja terveysalalla, mutta taiteen on säilytettävä oma integriteettinsä. Sitä ei saa laimentaa vinkeiksi tai soveltaa tunnistamattomaksi. Vain silloin taide voi paljastaa toimimattomia käytäntöjä, avata toisin näkemistä ja tukea ihmisen ihmisyyttä.

Heimonen kritisoi halua tunkea taidetta joka paikkaan, sillä ihmisellä on oltava oikeus elää ilman taiteen pakkosyöttämistä. Itsemääräämisoikeus on ihmiselle tärkeää. ”Pelastakaa minut edes taiteelta, kun olen vanha”, Heimonen naurahtaa.

Usein kuulemansa kummastelun työtapansa, jota hän kutsuu taidetoiminnaksi, hyödyllisyydestä Heimonen kuittasi lakonisella vastakysymyksellä: mitä hyötyä elämästä on? Toisin sanoen kuinka ”hyöty” määritellään, kuka sen saa määritellä ja millä perusteella se määritellään.

Heimosen esitys tihkui yleisöä riemastuttavia heittoja, jotka kyseenalaistivat luutuneita käsityksiä. Mikä etuoikeus onkaan muistisairas ystävä? Muistisairaalle on niin helppoa ja turvallista uskoutua. Hänellä on vain tämä hetki. Kun muisti ja sanat ovat haperoituneet asukkaissa, on paljastunut toisenlainen todellisuus, jossa nyt-hetki on kirkastunut.

Lisätietoja:

Lux Humana
Heimonen Kirsi: Koska olet. Taidetoiminta muistisairaitten hoitokodissa HDL raportti # 4/2012

Teksti ja kuvat:

Jussi Männistö
tietoasiantuntija

Viikin AFO-ontologia tehostaa tiedonhakua

Tietoaineistojen kuvailua ja tiedonhaun tehokkuutta voidaan parantaa muokkaamalla asiasanastoista ontologioita, joissa asiasanat on muunnettu tietokoneen ymmärtämäksi hierarkkiseksi käsitemalliksi. Jos haetaan tietoa esim. suomenkarjan ruokinnasta hakusanoilla suomenkarja ja rehut, hakujärjestelmä ymmärtää, että itäsuomenkarja on suomenkarjaa ja nurmirehut ovat rehuja. Tällöin ontologiaan on siis määritelty suomenkarjan alarodut ja rehutyyppejä. Ontologioista voidaan poimia suoraan termejä aineistojen kuvailuun (esim. Artiva-lomake) ja tiedonhakuun (suunnitteilla Finnaan).

FinnONTO-hankkeessa (v. 2003-2012) muokattiin Yleisestä suomalaisesta asiasanastosta (YSA) Yleinen suomalainen ontologia (YSO). Samassa hankkeessa ontologisoitiin myös silloisen Viikin tiedekirjaston Agriforest-asiasanastosta AFO-ontologia v. 2007-2008. Nyt AFO sisältää noin 5700 käsitettä ja on käytettävissä Kansalliskirjaston ylläpitämässä Finto-palvelussa. Agriforest-sanaston termit perustuivat Viikin tiedekirjaston edeltäjien, Maatalouskirjaston ja Metsäkirjaston, vuosikymmenien aikana tehtyyn sanastotyöhön. Niinpä AFOn sisältö painottuu maa- ja metsätalouteen sekä elintarvike- ja ympäristöaloihin. Lisäksi mukana on näihin aihepiireihin liittyviä käsitteitä, esimerkiksi biologiaa ja eliöiden suomenkielisiä, englanninkielisiä ja tieteellisiä nimiä.

Agriforestissa oli runsaasti myös yleisiä termejä, jotka olivat osittain ristiriitaisia YSAn kanssa. Yleisiä käsitteitä ontologisoitiin AFOon vain poikkeustapauksissa ja niitä on jokaisessa päivityksessä edelleen vähennetty. Finto-palvelussa erikoisalojen ontologiat, kuten AFO, on ripustettu YSOon, josta yleiset käsitteet löytyvät.

AFOssa on käsitteiden englanninkielisiä käännöksiä, myös FAOn Agrovoc-sanastosta. Viikin kampuskirjasto on FAOn tallekirjasto ja Viikissä tallennetaan ja sisällönkuvaillaan Suomessa julkaistujen maatalous- ja metsätieteiden tieteellisten lehtien artikkeleita FAOn Agris-tietokantaan.

Viikin kampuskirjastossa sisällönkuvaillaan monografioita Helka-tietokantaan (Helsingin yliopiston kirjaston kirjastoluettelo) ja artikkeleita Arto-tietokantaan (kotimainen artikkeliviitetietokanta). Agriforest-asiasanastoon verrattuna AFO-ontologia on koettu Viikin kampuskirjastossa asiasanoituksen edistysaskeleeksi. Ontologian hierarkiarakenne helpottaa asiasanojen valintaa. Erityisen hyödylliseksi AFO on osoittautunut artikkelien tallennuksessa Artoon Artiva-lomakkeella, jossa asiasanat voidaan poimia suoraan ontologiasta. Lomakkeella voidaan poimia asiasanoja myös muista Finto-palvelun ontologioista ja asiasanastoista mm. YSAsta sekä Kassusta, joka sisältää kasvien suomenkielisiä ja tieteellisiä nimiä.

Ontologiapalvelujen ylläpito on vakiintumassa Kansalliskirjaston Finto-palveluun, joka tukee myös erikoisalojen ontologioiden tuotantoa. Ontolgiatyön sisällöllistä koordinointia varten on jo perustettu ryhmä pohtimaan mm. sitä, miten voidaan välttää eri ontologioita ylläpitävien tahojen päällekkäinen toiminta. Esimerkiksi AFO ja YSO sisältävät runsaasti samoja käsitteitä. YSOssa on runsaasti hyvin spesifistäkin aineistoa, joita tarvitaan mm. kotimaisten väitöskirjojen kuvailuun, mutta joka ehkä paremmin sopisi erikoisalojen ontologioihin. Jos ontologioiden käyttäjät haluavat, että erikoisalojen ontologiat sisältävät oman alansa käsitteiden kokonaisuuden, se vaatii väistämättä päällekkäistä työtä ontologioiden ylläpidossa. AFOon ei ole lisätty sen aihepiireihin liittyviä käsitteitä, jotka on lisätty YSOon AFOn perustamisen jälkeen. Yhtenä perusteena tähän on se, että Viikin kampuskirjastossa käytetään asiasanoituksessa ensisijaisesti YSAn termejä, kuten Suomen yliopistokirjastojen neuvoston sisällönkuvailun kehittämis- ja asiantuntijaverkosto suosittelee. Sisällön koordinoinnissa olisi tarpeen ottaa huomioon myös Tieteen termipankin tyyppiset hankkeet.

Teksti:

Päivi Lipsanen
tietoasiantuntija

Kuva:

Jaakkolan tila

Yliopistokirjastot ja tieteen näkyvyys – The 7th UNICA Scholarly Communication Seminar

The 7th UNICA Scholarly Communication Seminar: Visibility, Visibility, Visibility, Rooma 27.-28.11.2014

Lähes 70 informaatiotutkimuksen, oppimisen palveluiden ja tutkimuksen tuen palveluiden asiantuntijaa eri puolilta Eurooppaa kokoontui Roomaan pohtimaan tieteen, tutkimuksen ja tutkijoiden näkyvyyttä sekä yliopistokirjastojen roolia näkyvyyden lisäämisessä. Seminaaria isännöivät Università degli Studi di Roma La Sapienza sekä Università degli Studi di Roma Tor Vergata ja L’Università degli studi Roma Tre

Seminaarin teemoja olivat verkko-opetus ja oppiminen, kirjastonhoitajien uudet roolit ja osaamistarpeet, yhteiskunta- ja humanististen tieteiden digitaaliset haasteet, tutkijoiden näkyvyyden lisääminen sekä erilaiset strategiat, joiden avulla näkyvyyttä voisi lisätä.


Keskusteluissa nousi esiin tarve verkostoitua ja tehdä yhteistyötä muiden tutkimuksen parissa toimivien kanssa: tutkijoiden, tutkimushallinnon, IT-asiantuntijoiden.

Oli kiinnostavaa kuulla muissa yliopistokirjastoissa saaduista kokemuksista niissä asioissa, joissa meidänkin kirjastossamme on avattu uusia uria: Patron Driven Acquisition (PDA), tutkijoiden julkaisemisen tukeminen, avoimessa verkossa olevat kirjat ja e-kirjat kaiken kaikkiaan.


Kirjaston rooli tutkimusdataan liittyvissä kysymyksissä ja meidän kirjastomme tietoasiantuntijoille pidetty tutkimusdatakoulutus herättivät kiinnostusta ja keskustelua myös kahvi- ja lounastauoilla. Kysymykseen mitä tekee datalibrarian oli periaatteessa helppo vastata: Data librarian auttaa tutkijoita tutkimuksessa tarvittavan datan hallinnassa koko datan elinkaaren ajan. Mutta mitä se sitten käytännössä tarkoittaa? Sitä onkin jo vaikeampi selittää. Muutamissa kirjastoissa datapalveluista oli jo saatu kokemusta ja näiden kokemusten kuuleminen oli kiinnostavaa, muttei kovin rauhoittavaa. Paljon on meilläkin vielä opeteltavaa ja pulmia ratkottavana.


Tutkimuksen näkyvyyden ja vaikuttavuuden arvioinnissa humanistit ja yhteiskuntatieteilijät jäävät usein lapsipuolen asemaan, jos mittarina käytetään vain viittausanalyysejä, joita tehdään Web of Science- tai Scopus -tietokannoista. Avoin verkkojulkaiseminen ja e-kirjat antavat uusia mahdollisuuksia tulla huomatuksi ja arvostetuksi.

Tutkijoiden verkostot sosiaalisessa mediassa laajenevat sitä mukaa, kun niiden hyödyllisyys oivalletaan. Mendeley ja vastaavat järjestelmät voivat tukea tutkijoiden näkyvyyden lisäämistä ja yhteistyön luomista toisten tutkijoiden kanssa. Myös altmetriikka nousi esiin useissakin esityksissä yhtenä tapana seurata ja arvioida tutkimuksen näkyvyyttä.

Seminaarin lopuksi esiteltiin erilaisia hankkeita tutkimuksen näkyvyyden lisäämiseksi. Näitä ovat mm. Horizon 2020, ja OPENAIRE. Lisäksi Helsingin yliopiston ja Sapienza-yliopiston tutkimustietojärjestelmät herättivät kiinnostusta.

Esityksissä tuli esille palvelujen ja tietojärjestelmien kehittämisen kaksi linjaa. Toisaalta yksittäiset toimijat toteuttavat innovaatioita pienillä resursseilla ja toisaalta kehitystyötä tehdään laajoissa projekteissa, yhteistyöverkostoissa ja konsortioissa. Molempia tarvitaan jatkossakin ja molemmissa keskeinen kysymys palvelun jatkuvuuden varmistaminen.

Kirjaston roolin muutokseen liittyvistä yksittäisistä ajatuksista mieleen jäi professori Francesco Avallonen ”from good services to good dissemination and communication strategy”.

Meidän esityksemme olivat:

Pauli Assinen: Institutional Repository and CRIS
Maria Forsman:Assessment in SSH – Making Social Sciences and Humanities Visible
Mari Elisa Kuusniemi: Data Librarian: Helping Researchers with Data

Seminaarin ohjelma on verkkosivulla, jonne tulevat myös esitykset

UNICA on Euroopan pääkaupunkien yliopistojen verkosto, johon kuuluu 46 yliopistoa 35 Euroopan pääkaupungista.

Teksti ja kuvat:

Pauli Assinen
kehittämispäällikkö

Maria Forsman
johtava tietoasiantuntija

Mari Elisa Kuusniemi
informaatikko

Avoin tiede näkyy, vaikuttaa – ja mahdollistaa onnekkaat sattumat

Helsingin yliopiston kirjaston lokakuinen Open access -viikon tapahtuma ”Open Science – Impact and Research Funding” innosti esiintyjät tarkastelemaan aihepiiriä monipuolisesti, oman asiantuntijuutensa näkökulmasta. Viesti oli kuitenkin yksiselitteisen varma ja selvä: avoin julkaiseminen on tulevaisuutta, se etenee ja lisääntyy.

Verkkoavoimuuden maailmaa

Untitled

Yleisö kuuntelee tarkkaavaisena.

Tiedon avoin saatavuus, open access tai OA on osa laajaa, vähitellen muotoutuvaa asia- ja tehtäväkokonaisuutta. Siihen liittyvät mm. rinnakkaistallennus, avoimet julkaisuarkistot ja avoin data tai tutkimusdata. Open access voi olla vihreää, kultaista tai hybridiä. Kaikkea kehystää avoin tiede. Puhutaan tieteellisen tutkimuksen vaikuttavuudesta, arvioinnista ja metriikoista. Entä missä tutkimuksen rahoitus tulee mukaan kuvaan?

Edellä on monille paljon vieraita käsitteitä ja tuntematonta maailmaa. Se maailma on kasvanut esiin internetin mahdollistamien innovaatioiden pohjalta.

Avoimeksi tieteeksi kutsutaan toimintamalleja, joilla edistetään tieteellisen tutkimuksen tulosten, tutkimusdatan ja tutkimuksessa käytettyjen menetelmien avoimuutta. Niiden julkaiseminen internetissä avoimella lisenssillä tekee tutkimusprosesseja näkyviksi ja lisää tieteen tulosten käyttömahdollisuuksia huomattavasti.

Monet ovat harmillisesti törmänneet siihen, että verkossa julkaistu lehtiartikkeli jää maksumuurin taakse eikä sitä pääse lukemaan. Raha, yritysten kilpailu, markkinatalouden lait sekä kustannus- ja julkaisumaailman mullistukset tekijänoikeuskysymyksineen ovat tiedon vapaan saatavuuden vastavoimia. Avoimuuteen liittyviä aiheita käsiteltäessä ollaan suurten yhteiskunnallisten kysymysten äärellä.

Avoin tiede, sen vaikutus ja tutkimusrahoitus

Ivo Grigorov: Winning Horizon 2020 with Open Science

Ivo Grigorov

Seminaarissa puhuneen, Tanskan teknillisessä yliopistossa toimivan projektipäällikkö Ivo Grigorovin mukaan avoin tiede on kannattavaa, koska se nopeuttaa tiedon käyttöön saamista ja tutkimusta avaamalla myös tutkimusaineistot. Se tuottaa tutkijoille ja tutkimusprojekteille näkyvyyttä ja vaikuttavuutta ja moninkertaistaa ns. onnekkaat sattumat, joiden avulla on mahdollista tehdä uusia löytöjä. Tiede verkottuu ja alat voivat olla kosketuksissa toisiinsa aivan eri tavalla kuin ennen. Avoin verkottunut tiede nopeuttaa innovaatioita ja keksintöjä, tuo markkinoille ideoita ja yhteiskunnallisiin ongelmiin ratkaisuja. Se myös edistää taloudellista kasvua.

Tieteellisen tutkimuksen rahoitus pyritään ohjaamaan ja jakamaan niin, että sen kohteena olisivat tulokselliset tutkimushankkeet ja että myönnetyillä resursseilla saataisiin vastinetta, vaikuttavuutta (impact). Jotta tähän päästäisiin, suunniteltuja tutkimuksia on pystyttävä arvioimaan.

Seminaarin esitykset käsittelivät edellä mainittuja kysymyksiä eri puolilta. Punaisena lankana olivat avoimen tieteen hyödyt. Vuosina 2014-2020 eurooppalaisia tutkimus- ja innovointihankkeita rahoitetaan yhteensä 70,2 miljardilla eurolla Euroopan unionin Horisontti 2020 -rahoitusohjelman mukaisesti. Rahoituksen hakijoiden tutkimuksen tuleva vaikuttavuus arvioidaan. Kun sitä aiotaan edistää avoimin käytännöin (open access & open data), se merkitsee kilpailuetua hakijalle.

Tutkimusrahoitustietoa käsitteli myös Eeva Nyrövaara Helsingin yliopiston tutkimushallinnosta. Tieteen tutkimusaineistojen ja tulosten avoin julkaiseminen on rahoittajien ja yliopistojen yhteinen tavoite.

Tutkimuksen arvioinnista

Juha Kere: Open access publishing, citations and editorial policies

Juha Kerella oli sanan lisäksi hallussa esiintymistaidot.

Professori Juha Kere keskittyi tieteellisen julkaisemisen kysymyksiin ja siihen, miksi avoin julkaiseminen on voimakkaassa kasvussa. Syy on jälleen verkko, joka on muuttanut julkaisuprosessia merkittävällä tavalla.

Karoliinisessa instituutissa sekä Helsingin yliopistossa ja Folkhälsanin perinnöllisyystutkimuksen laitoksessa toimiva Kere korosti, ettei se, missä tutkimus on julkaistu, kerro sen laadusta. Hän esitteli tieteellisen tutkimuksen arviointiin liittyvän San Franciscon julistuksen. Julkaisun vaikuttavuuskerrointa, impact factoria, ei tulisi enää rinnastaa yksittäisen tutkijan artikkelien meriitteihin. IF on julkaisutason bibliometriikkaa. Altmetriikkaa (alternative metrics) voidaan käyttää täydentämään perinteistä bibliometriikkaa.

Tarkentuva kuva avoimuuden hyödyistä ja kansalliset tavoitteet

Tieteellisen tutkimuksen vaikuttavuutta mitataan monella eri tavalla. Bibliometriikan menetelmillä se tehdään julkaisujen lähdeluetteloiden, tekijöiden, affiliaatioiden ja asiasanojen perusteella, mutta altmetriikassa on muita tapoja, jotka liittyvät verkkokäytön tilastointiin. Sen keinot ovat uusia, avoimuuteen perustuvia. Pohjana on itse artikkeli, ei julkaisu, missä se on ilmestynyt. Altmetriikkaa luonnehtii nopeus, joukkoistettu vertaisarviointi, tiedemaailman ulkopuolelle ulottuva vaikuttavuus, nanojulkaiseminen (väite tai tekstikatkelma), blogi, kommentit tai huomautukset.

Helsingin yliopiston kirjaston Meilahden kampuskirjastossa Terkossa työskentelevän johtavan tietoasiantuntijan Jukka Englundin  puheenvuorossa tuli esiin tieteellisten kirjastojen rooli. Niillä on asiantuntemusta niin julkaisuista kuin metriikoistakin. Kirjastot voivat Englundin mukaan kehittyä proaktiivisiksi näkyvyyspalvelujen tuottajiksi muiden palvelujen ohella. Hän esittikin vakuuttavia esimerkkejä Terkon toiminnasta.

Juha Haataja: Open Science and Research Policy

Juha Haataja

Opetusneuvos Juha Haataja opetus- ja kulttuuriministeriöstä kävi läpi kansallisia tavoitteita. Suomessa avoimesta tieteestä ja tutkimuksesta etsitään keinoa tarttua yhteiskunnallisiin muutoksiin ja edessämme oleviin suuriin haasteisiin. Odotuksena on, että avoimuus takaisi Suomen tieteen kilpailukyvyn. OKM on perustanut Avoimen tieteen ja tutkimuksen hankkeen (ATT, Open Science and Research Initiative 2014-2017). Sen tavoitteena on, että vuoteen 2017 mennessä Suomella on johtoasema tieteen ja tutkimuksen avoimuudessa.

 

“Trends come and go but Open Access is always in style”

Mikael Laakso: Trends in Open Access Publishing

Mikael Laakso

Tänä vuonna Hankenilta tietojärjestelmätieteestä tohtoriksi väitellyt Mikael Laakso tutki, mittasi ja analysoi väitöskirjassaan avoimen julkaisemisen historiaa, nykytilaa ja tulevaisuutta kvantitatiivisin menetelmin. Tutkimus kattoi sekä julkaisijavälitteiset että kirjoittajien itsensä verkkoon tuottamat, muualla kuin lehdissä ilmestyneet open access -julkaisut.

Tutkimuksen mukaan avoin julkaiseminen kehittyy ja kaiken kaikkiaan suuntausta luonnehtii kasvu. Taloudellisilla näkökohdilla, teknologian kehityksellä, tutkijoiden vuorovaikutusmuodoilla ja yhteiskunnallisilla käytännöillä on oma osuutensa ja vaikutuksensa avoimen julkaisemisen etenemiseen. Laakson mukaan se on pysyvä suuntaus. Hän päättikin esityksensä tiivistykseen: open access ei mene pois muodista!

Seminaarin esitykset

Seitsemännen kansainvälisen Open access -viikon tapahtuma Meilahden Biomedicumissa oli kolmas Helsingin yliopiston kirjaston järjestämä. Tällä kertaa mukaan saatiin myös kansainvälisesti vaikuttavia open access -asiantuntija-tutkijoita sekä runsaat 120 osallistujaa.

 

Avoimuuden aikaansaamaa: serendipity eli onnekkaat sattumat

BBC News Magazine 21.8.2012: Amerikkalainen teini keksi kehittyneen syöpätestin Googlen avulla

”Viisitoistavuotias lukiolainen Jack Andraka pitää kajakkimelonnasta ja katsoo tv-sarjaa Glee. Kun on aikaa, hän tekee tutkimusta eräässä maailman arvostetuimmista syöpälaboratorioista. Jack Andraka on kehittänyt haimasyöpätestin, joka on 168 kertaa nopeampi ja huomattavasti halvempi kuin alan standarditesti. Hän on hakenut testilleen patenttia ja tällä hetkellä hänellä on meneillään jatkotutkimus Johns Hopkins yliopistossa USA:n Baltimoressa.

Hän teki sen Googlella.

Marylandista kotoisin oleva Jack, joka toukokuussa voitti keksinnöllään 75 000 $ Intel International Science and Engineering -messuilla, ylistää hakukoneita ja avoimia tiedejulkaisuja työvälineinä, jotka mahdollistivat testin kehittämisen.

BBC:n Matt Danzico jutteli teinin kanssa, joka sanoi idean tulleen hänen mieleensä, kun hän otti rennosti biologian tunnilla.

Jussi Männistön valokuvia seminaarista

Keskeiset käsitteet Avoin tiede ja tutkimus -sivustolla

 

Teksti:

Eeva-Liisa Viitala
tietoasiantuntija

Kuvat:

Jussi Männistö
tietoasiantuntija

Tiptap-juhlissa viihtyivät kaikki

Tip-tap-pikkujoulu järjestettiin torstaina 13. marraskuuta Minervan UniCafe Olivian tiloissa. Tunnelma oli varsin lämminhenkinen ja juhlijoita nauratti mm. Joulupukki apulaisineen.

Kaikki saivat kirjalahjan! Jouluruokia kiiteltiin ja tunnelma oli mitä mainioin.


Lämmintä joulumieltä kaikille!

Kuvat:

Helena Hiltunen
verkkotoimittaja

Eevaliisa Colb
tietojärjestelmäasiantuntija

Kumpula juhli uudistunutta kampuskirjastoaan

Maanantaina 1.12. koitti pitkään odotettu hetki ja pääsimme juhlistamaan uudistunutta kampuskirjastoamme asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa. Kirjaston ovista sisään astelleille tarjottiin parhaiden suomalaisten avajaisperinteiden mukaisesti kahvia, kastamista ja muuta makiaa. Lisäksi järjestettiin tilojen ja palveluiden esittelyjä. Lopuksi nostimme kuplivaa yhdessä kirjaston kylkeen muuttaneen matemaattis-luonnontieteellisen kanslian väen ja sidosryhmiemme kanssa. Sekä tiedekunnan dekaani Jouko Väänänen että kirjastomme ylikirjastonhoitaja Kimmo Tuominen kiittelivät puheissaan vuolaasti kaikkia projektin osapuolia kärsivällisyydestä ja erinomaisesta lopputuloksesta.

Ylikirjastonhoitaja Kimmo Tuominen kiitti Kumpulan kampuskirjaston henkilökuntaa kärsivällisyydestä ja onnistuneesta lopputuloksesta.

Tässä yhteydessä on syytä kiittää lämpimästi kaikkia kampuskirjaston uudistuksessa edesauttaneita ja mahdollistaneita tahoja:

Tiedekirjaston ja myöhemmin kampuskirjaston johtajana toimi Hannele Fabritius, jonka aikana hanke sai muotonsa ja käynnistettiin. Hannele oli erityisen tärkeässä roolissa, kun hankkeelle ja sen toteutukselle varmistettiin rahoitusta. Ylikirjastonhoitajana tänä aikana toimi Kaisa Sinikara, joka teki ansiokasta taustavaikuttamista sekä kirjaston johdossa että myös yliopiston johtajiston kanssa.

Loputtomaksi kiitettävien lista vasta äityykin, kun ajattelee muita erinäisiä henkilöitä ja yhteistyötahoja. Esimerkiksi arkkitehti Marko Santala Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäestä osoitti, mikä merkitys on toimivalla vuorovaikutuksella suunnittelijan ja tilan käyttäjän välillä. Sama pätee myös NCC:n työmaapäällikkö Teemu Koskiniemeen, jonka ammattitaitoista työnjohtamista ja asioiden mutkatonta järjestelyä oli ilo seurata.

Yliopiston kirvesmies ja Kumpulassa kaikkien tuntema Timo Ojanen oli tukena ja turvana, kun jotain yllättävää piti järjestää. Aina järjestyi.

Kampusarkkitehti Pirjo Rannan kanssa yhteistyössä kirjasto sai ratkaistua vaikean tilanteen, kun sekä yliopiston, tiedekunnan, Tila- ja kiinteistökeskuksen, kirjaston ja sen käyttäjien intressejä soviteltiin yhteen keväällä ja kesällä 2013.

Kampuksen opiskelijajärjestöt antoivat koko prosessin ajan tärkeän panoksen kommenteillaan ja erityisesti käyttämällä kirjastotilaa, mitä havainnoimalla saatiin paljon eri tavoin arvokasta tietoa.

Kampuksen vahtimestarit ja siivoojat ovat toimineet alati muuttuvassa ja toisinaan melko haastavissa tilanteissa kirjaston korvaamattomana apuna.

Minervan kirjasto ansaitsee oman kiitoksen Kumpulan kurssikirjakokoelman säilyttämisestä ja lainaustoiminnan pyörittämisestä viime kesänä. Minervan ansiosta opiskelijoilla oli kurssikirjoja käytettävissä koko remontin ajan.

Antti Virrankoski esitteli kirjastoa.

Kirjaston henkilökuntaa on syytä kiittää kokonaisuudessaan – kaikkea sitä talkoo- ja muuta apua, mitä olemme saaneet, mutta erityisesti koko Kumpulan henkilökuntaa, joka on venynyt niin lukuisilla tavoilla, ettei mikään tila tai aika riittäisi niitä kertaamaan.

Kumpulan henkilökunnasta on syytä erikseen kiittää seuraavia henkilöitä:

Kesällä kampuksen tiedeyhteisöä palvelleen Pop up -kirjaston palveluasenteen henkilöitymänä toimi Ilkka Pellikka, joka on oppikirjaesimerkki siitä, mitä palveluasenne ja asiakkaan huomioon ottaminen tarkoittaa. Ilkka on aina käytettävissä, kun rajapinnassa tarvitaan laadukasta asiakaspalvelua.

Kirjastolaiset Lauri Bang, Katariina Kaukoranta ja Kati Tuunanen (oikealla) avajaispäivän aamun tunnelmissa.

Kati Tuunanen oli korvaamaton toimija, kun digitaalista oppimisympäristöä rakennettiin. Katiin saattoi aina luottaa kuin kiveen, että homma hoituu.

Ja lopuksi mainittakoon kokoelmatyönsankari Jesse Klemola, jonka suurta ansiota on, että mitä monimutkaisin kokoelmasiirtojen palapeli toteutui aina ajallaan. Aineistoa oli parhaimmilla yli 4500 muuttolaatikossa viidessä eri välivarastossa ympäri kampusta. Jesselle osoitettakoon aivan erityisen suuri kiitos käytännön kokoelmatyön neroudesta!

Näkymä uudesta aulatilasta avajaispäivänä.

Teksti:

Antti Virrankoski
palvelupäällikko

Kuvat:

Lea Kujala
kirjastosihteeri

Astroklubi 2015

Verkkarin lukijoiden virkistykseksi kirjastoväen ikioma Astroklubi palaa vuoden 2015 horoskoopilla. Astu Astron maailmaan ja ota selvää, mistä löytyy tähtikartan innovaattori. Mikä voikaan odottaa Raunin tai Reinon päivän tienoilla ja minkä merkeissä syntyneitä? Entä mitä tähtimerkkiä edustaa kansainvälinen toimija, mitä puolestaan organisaation luottopelaaja? Minkä tähtimerkin lennokkuutta Jupiter yrittää jarruttaa ja millaisin tuloksin?

Mister Astro poimii jälleen parhaat lomavinkit ja ihmissuhde-etiäiset plus monta muuta merkittävää elementtiä tähtikartan hetteiköistä. Tuloksena oikea joulunajan makupommi, aistikas esoteerinen cocktail SAPpiakaan säästämättä, hesua ja tosuakaan unohtamatta. Tässä on teille raotusta tulevaan vuoteen – ja huom. vain teille, rakkaat Verkkarin lukijat.               

KAURIS (23.12.-20.1.)

Kauriin alkuvuosi täyttyy yllätyksistä, enimmäkseen myönteisistä. Koko vuoden yleisilme on niin ikään positiivinen, erityisesti yksityis- ja seuraelämässä. Töissä on sopivasti vaihtelua ja puhtia riittää, kunhan tempo pysyy tasaisena. Asiat sujuvat, mutta on muistettava myös levätä, sillä voimaa antava Mars karttaa kauriin merkeissä syntyneitä aina ajoittain, lähinnä huhti- ja marras-kuussa. PowerPointin sijaan vuoden avainsana on voimaannuttava power nap eli nk. voima-tupluuri. Arkiaskarointia voi myös sotkea jokin järjestelmäpäivitys tai muu puun takaa tuleva yllätys, todennäköisesti keväämmällä ilmaantuva tekninen riesa. Ei hätää, se menee kyllä pian ohi.

Kesän alku aina juhannukseen ja elokuun jälkipuolisko tarjoavat muutamia makupaloja romantiikan nälkään. Myös syksyllä kauriin rakkaus- ja tunne-elämä on vahvaa. Yllättäen joku voi kihlautua ja joku peräti ankkuroitua avioliiton satamaan. Joulukuun alku on jokseenkin tasaista.

Parhaita lomailukausia ovat heinäkuun jälkipuolisko ja elokuun alku, loppuvuodesta puolestaan viikot 51 ja 52. Stressaavimpina aikoina kiihkeän arkirytmin katkaisee joko saldovapaa tai mindfulness-meditaatio, jonka avulla torkahtaa vaikkapa ruuhkabussiin.

VESIMIES (21.1.-18.2.)

Vesimiehen otteita voi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä kuvailla jämeriksi. Pääsiäisen kynnyksellä kaikkein tehokkain vaihe alkaa kuitenkin hiipua, ja on parasta lähteä vaikkapa Lappiin hiihtämään. Enemmän elämöintiä kaipaava saattaa puolestaan lentää Välimeren seudulle tai ehkä Rion humuun. Työasiat on hyvä jättää pariksi viikoksi hautumaan. Mennyt organisaatioremontti saattaa mietityttää vielä tulevanakin syksynä, ja vesimies maalailee mielessään tulevaisuuden kirjastopalveluita pitkin vuotta. Vesimiehestä saakin hyvän innovaattorin ryhmään kuin ryhmään, todellisen tiimien sähköistäjän ja kehityksen kaasujalan.

Kesällä on syytä olla liikkeessä eikä jäädä kotikamariin makoilemaan. Uusia ihmisiäkin kannattaa tavata, ja haku päällä oleva vesimies näyttää tapaavan jonkun lutuisen persoonan odottamattomalla hetkellä. Rakkautta ja romantiikan häivähdyksiä on vahvimmin kesän keskivaiheilla ja jälleen syksyllä viisarin vääntyessä talviaikaan. Jouluaika on tunnelmaltaan muuten vain lämpöinen.

Rahatilanne ei liene nyt paras mahdollinen, mutta pahimmankin yli selvitään. Yksi ilta raveissa tai pelikasinolla voi tehdä jonkun unelmasta totta. Syyspuoli on hieman vetinen ja kesää vähemmän inspiroiva muilla paitsi esimies-vesimiehillä, jotka nauttivat tuostakin kaudesta lähes täysin siemauksin.

KALAT (19.2.-20.3.)

Kalojen vuosi on yksi parhaista pitkään aikaan. On aivan saletti, että alkukevät, etenkin maaliskuu, on kaloille toimeliainta ja parasta aikaa työaskareita ajatellen. Toinen hyvä työjakso ajoittuu keski-syksyyn loka- ja marraskuun taitteeseen. Sen sijaan loppukeväästä elokuun alkuun on luvassa jokseenkin mukava siivu joutilaisuutta. Näyttää siltä, että yksi kriittinen kausi kalojen merkeissä syntyneillä on viimein ohi, ja kuunsolmut sekä muut taivaalliset aspektit ovat vaihteeksi suosiollisia mm. makoisan lomailun pitämiseen. Loma kannattaa pätkittää, ja elo- tai syyskuu olisi suotuisaa aikaa matkustaa ellei jo toukokuu. Suunnalla ei sinänsä ole merkitystä. Talouskin on kestävällä pohjalla, mutta osakekauppoja kannattaa harkita ainakin kahdesti.

Tunne-elämässä ei ole jyrkkiä heilahduksia, ja rakkaudessa näyttäisi olevan onnea joko juhannuk-sen tienoilla tai syyskuussa. Terveyskin on hyvissä kantimissa pitkin vuotta.

Erilaisia tietojärjestelmiä hyödyntävillä on vaihteeksi hyvääkin tuuria. Esimerkiksi SAP HR notkistuu ja vertyy kevään kuluessa, ja etäkollegankin viimevuotiset vuosilomajaksot lävähtävät viimein näytölle pienen odottelun jälkeen. ResearchGuides-ihmisillä on niin ikään myötätuulta, ja myönteistä palautetta tulee aina maakunnista saakka. Lähes koko syysaika on otollinen kouluttautumis- ta ja työmatkoja ajatellen. Tehtäväkenttä voi joko laajentua tai tarkentua.

OINAS (21.3.-20.4.)

Oinas voi alkuvuodesta tuntea lievää väsymystä, joka on väistymään päin vasta maaliskuun aikana tai pääsiäisen liepeillä. Jos tähtitaivas näyttää hieman lattealta, niin onneksi kyse on tilapäisestä vaiheesta. Voitokkaimmat jaksot painottuvat lähinnä huhti- ja toukokuulle niin työ- kuin tunne-elämässäkin, ja syksyllä eritoten syyskuun loppu sekä lokakuu täyttyvät onnistumisen kokemuksista. On todellista tekemisen meininkiä. Flirttiä on pelissä vapun korvilla ja rakkautta ilmassa keskikesällä Raunin tai Reinon päivän hujakoilla.

Hyvä työvire jatkuu osin syksyllä, ja esimerkiksi bibliometriikan tai luetteloinnin parissa puuhas-televilla on hektinen mutta hedelmällinen vaihe loka- ja marraskuun aikana. Joulukuu kannattaa viettää loman merkeissä, jos suinkin mahdollista.

Jokin uusi tai vanha harrastus saattaa muodostua oinaan henkireiäksi. Myös ystävien ja kirjasto- kollegojen parissa vietetty aika voi merkitä vapauttavaa hulluttelua, joka lataa energiaa erityisesti vuoden pimeimpiin ja harmaimpiin jaksoihin.

HÄRKÄ (21.4.-21.5.)

Vuosi on vitaalinen ja mahdollisesti käänteentekevä. Härän työvuotta voi luonnehtia tunnetulla hokemalla ”huipulle ja yhteiskuntaan”. Joku tähtimerkin edustaja saavuttaakin merkittävän aseman joko kirjastoympyröissä tai jossain yhteiskunnallisesti hohdokkaassa hankkeessa. Valtaa, vastuuta ja lobbausmahdollisuuksia on tarjolla, vaan mikäpäs siinä, sillä erityisesti huhtikuiset ja toukokuun alussa syntyneet härät suorastaan tihkuvat itseluottamusta. Tämä tosin saattaa aktualisoitua vasta syksyllä 2015, jolloin Merkuriuksen vaikutus on voimakkaimmillaan, ja kesä merkitsee pitkän vuosilomajakson lisäksi asteittaista kypsyttelyvaihetta.

Rakkaudessakin menee paremmin kuin parina edellisenä vuonna, ja romanttisia näkymiä on edessä ainakin vappuna ja heinäkuun jälkipuoliskolla. Härän itsevarmuus voi tosin säikäyttää jonkun lähipiiriin kuuluvan. Kysymys on kuitenkin tähtimerkin luontaisesta lumovoimasta eikä dramaattisesta itsekorostuksesta.

Paras loma-aika alkaa jo ennen heinäkuuta, kutakuinkin juuri ennen juhannusruuhkia. Esimerkiksi Itä- ja Keski-Suomen järviseutu voisi olla oiva ympäristö akkujen lataamiseen. Ulkomaille kannattaa lentää vasta syksyn edetessä, ehkä norjalaisen lentoyhtiön siivin.

KAKSOSET (22.5.-21.6.)

Kaksoset elävät vielä jonkinlaista etsikkoaikaa vuoden ensimmäisellä puoliskolla, mutta muutamat asiat loksahtavat vähitellen kohdalleen, ja eritoten syyskaudella on nähtävissä tarmokasta ketteryyttä ja juonikasta puuhakkuutta: organisaation palvelusektoreiden rajapintoja ylitetään ja testataan. Tulokset ovat parhaimmillaan kekseliäitä.

Jos alkuvuosi menee hieman haparoidenkin, niin maaliskuun puolivälissä alkaa vihdoin jämäkämpi vaihe, jolloin eloon herää aivan uusi kaksonen. Erityisesti toukokuiset ja kesäkuun alkupuolen edustajat ovat seuraelämän keskiössä, ja kaksosten vetovoiman voi aistia rakkaudessakin. Kesäaika saattaa olla uuden ihmissuhteen alkufanfaaria. Työympyröissä voi vielä ilmetä lievää sekavuutta juhannukseen saakka: monta ovea on periaatteessa auki, ja työsarkaa saattaa löytyä jopa usealta eri kampukselta.

Jaksamisen kannalta vuotta on hyvä tauottaa pitämällä sekä lyhyitä että pitkiä lomajaksoja. Huhti- ja toukokuun lisäksi heinäkuun loppu ja elokuun alkupuoli ovat onnekkainta vapaa-aikaa. Syksy tuo tullessaan kaukokaipuun, ja mieluisa matka Aasiaan tai Pohjois-Amerikkaan voi toteutua. Joulukuu on pitkästä aikaa hilpeä ja yllätyksellinen tälle kirjastomaailman ja tähtikartan ilopillerille.

RAPU (22.6.-22.7.)

Vuosi on kokonaisuutena toiminnallinen ja osin varsin produktiivinen. Erityisesti sometukseen kallellaan olevilla ravuilla työ kantaa hedelmää etenkin alkukeväästä keskisyksyyn, ja tunnustusta tulee kenties kesäjuhlien tai muitten peijaisten yhteydessä. Parhaina aikoina ideamylly jauhaa tähtimerkin tajunnassa päivin öin, ja ravun napakan järjestelykyvyn ansiosta jokin keskeneräinen asia saadaan jumpattua valmiiksi ennen puskista tulevaa deadlinea, vaikka Jupiterin vaikutus tuntuu jarruttavan muuten lennokasta flow-vaihetta.

Tunnepuolella vuoden ensimmäinen puolisko on suhteellisen tasainen, mutta elo- ja syyskuussa saattaa jo värähdellä. Onko ehkä kysymys jonkin uuden alkamisesta vai nykyisen suhteen uudesta hehkusta? Aika näyttää Kullervon päivään mennessä. Sosiaalinen elämänpiirikin laajenee, kun rapu ystävystyy kollegan kanssa, joka tulee mahdollisesti joltain muulta toimialalta tai ainakin toiselta kampukselta.

Loppuvuosi voi muodostua kiireiseksi, joten kunnon kesäloman lisäksi syksylläkin on hyvä pitää viikon mittainen latautumisloma. Piilopirtti luonnonläheisessä ympäristössä voi olla oikea valinta. Joku tosin kaipaa jonnekin lämpimään – ei huono vaihtoehto sekään.

LEIJONA (23.7.-23.8)

Leijonan merkeissä syntyneillä vuosi alkaa rennosti ja kohtuullisen rauhallisesti, mutta tunnelma sähköistyy jo pian ennen maaliskuuta. Työrintamalla voi edessä häämöttää jokin iso urakka, joka kuitenkin saadaan onnistuneesti maaliin ehkä muutaman hengen tiimityönä. Leijonan dynaaminen ja joskus mutkiakin suoristava panos on tämän prosessin menestystekijä. Myös syksylle voi osua kohtuullisen työläs projekti, mutta siitäkin leijona näyttää selviävän, mistä kannattaa muistuttaa seuraavassa HENKI-keskustelussa. Uusia haasteita pelkäämätön leijona on organisaation luottopelaaja, jonka varaan voi laskea paljon.

Kesä on jälleen vuoden parasta aikaa, ja vuosilomaa kannattaa pitää mieluiten heti juhannuksen jälkeen ja mahdollisesti myös elokuussa. Mökkeilyn lisäksi jokin ulkomaanmatka saattaa tarjota todellisen elämyksen. Antoisalta vaikuttaa myös syksyyn sijoittuva työmatka. Uusia kontakteja saattaa löytyä joko Euroopan reunalta tai jostain kauempaa.

Rakkaudessa ja perhe-elämässä ei ole odotettavissa suuria mullistuksia, ellei tähtimerkin edustaja ole joko Kumpulan kampukselta tai Minervasta. Jälkimmäisiä voi odottaa jokin mielenkiintoinen käänne joko loppukevään tai alkukesän aikana.

NEITSYT (24.8.-22.9.)

Vuoden ensimmäinen kolmannes on vahvasti työpainotteinen ja jollakulla on TUHAT-rautaa tulessa mutta homma jotakuinkin lapasessa. Jäntevä ote pitää ylipäänsä läpi vuoden eikä satunnaisista kömmähdyksistä kannata hämmentyä, koska kaikkeen ei ole mahdollista vaikuttaa. Tulosta kyllä syntyy, vaikkei siltä aina tuntuisikaan. Työpaikalla syntyy myös uusia verkostoja, joita neitsyt osaa taiten rakentaa. Sosiaalisten taitojen merkitys korostuu varsinkin maalis- ja huhti-kuussa ja myöhemmin syysviikoilla 42 ja 43. Joku kunnostautuu myös kansainvälisenä toimijana kenties keskieurooppalaisessa symposiumissa. Kutsuja satelee kokkareille ja seminaareihin. Elämään voi tulla jopa mediaseksikkyyttä.

Keskikesä näyttää tuovan vaihtelua työpainotteiseen ilmapiiriin, ja vapaa-ajan virkistystä voi tarjota purjehdus tai viikonloppu musiikkijuhlilla. Sukulaisistakin voi olla iloa. Rakkaudessa on onnea etenkin elo- ja syyskuussa, mahdollisesti myös marras-joulukuun vaihteessa.

Vuotta leimaa jonkinasteinen muutos. Toimintaympäristö muuttuu ja laajenee, ja työtä kuormit-tavat rakenteet alkavat vähitellen purkautua. Jaksamista toisinaan koetellaan, mutta kyllä elämä kantaa.

VAAKA (23.9.-22.10.)

Työvuosi käynnistyy hieman hissutellen, eikä toiminnan päämäärä kirkastu välttämättä vielä helmikuussakaan. Uudet tavoitteet ja toimintamallit voivat tuntua joiltain osin vierailta. Jos muutos työssä tuntuu hetken kirpeältä, niin keväällä kaikki on jo toisin. Osaksi uudet, vastuulliset tehtävät sujuvat päivä päivältä varmaotteisemmin, ja uusi tietojärjestelmä toimii pommin-varmasti. QPR-kuvauksetkin saattavat olla arkipäivän osaamisen ydintä.

Rakkausrintamalla menee joka tapauksessa mukavasti, ja kevään myötä alkaa pitkähkö täysipainoinen jakso. Romanttisia tunnelmia on luvassa pääsiäisen molemmin puolin ja syksyllä Aleksis Kiven päivän lähettyvillä. Joku löytää uuden onnen, joku kenties kihlautuu.

Kesälomaa kannattaa jaksotella, mikäli se on mahdollista. Alkukesä, etenkin viikot 24 ja 25, ovat otollista aikaa matkaa silmällä pitäen. Uusi hittikohde voi löytyä lähikollegan suosittelemana. Myöhemmin heinä- tai elokuussa voi heittää tikkaa kesämökillä ja valmistella rosvopaistia. Muutama parantaa maailmaa kotikulman suosikkiterassilla.

SKORPIONI (23.10.-22.11.)

Skorpionin työvire jatkuu vuodenvaihteen jälkeen hyvänä, vaikka kevätväsymys uhkaa toisinaan katkaista piukean otteen. Jokin kausi-influenssa voi myös väijyä kevättalven keskellä, mutta siitäkin selviää levon tai viimeistään Mehiläisen troppien avulla. Voimat palaavat maaliskuun aikana, ja täydessä iskussa on hyvä puntaroida kirjaston kokoelmapolitiikkaa tai ehkä hesua ja tosua. Joku tarraa uuteen hankkeeseen, jonka parissa vuoden ensimmäinen kolmannes hujahtaa vauhdikkaasti. Kevät ei ehkä ole kaikkein giganttisin työsaavutuksia ajatellen, mutta jälki on tasalaatuista ja riittävän hyvää naapurinkin mielestä. Työn saralla parhaat jaksot osuvat syksyyn, etenkin loka- ja marraskuulle. Joulukuussakin on yksi voitokas päivä.

Kevään ja kesän painopiste on muussa toiminnassa. Uudet ja vanhat harrastukset sytyttävät. Kuntokin taitaa kohentua vappuun mennessä ja muutama kilo voi karista. Pururadalla saattaa törmätä useampaankin kollegaan. Lomamatka loppukeväästä voisi tehdä eetvarttia. Ainakin rahaa tuntuu riittävän. Vuosi on talouden kannalta tasapainoinen.

Romanttisia jaksoja on näköpiirissä jo ennen kesää, mahdollisesti pian helatorstain (14.5.) jälkeen. Myös syysviikoilla 38 ja 39 voi rakkausrintamalla tapahtua jotakin merkittävää. Skorpioni on suosittu hahmo niin organisaatiossa kuin työpoteron ulkopuolellakin. Tämän tähtimerkin edustajan ei pitäisi vuoden aikana joutua suuriin selkkauksiin. Siispä hurraa: luvassa on enimmäkseen positiivista.

JOUSIMIES (23.11.-22.12.)

Vuosi voi merkitä jousimiehelle muutosta tai sen esivalmistelua. Muutos voi koskea joko työtehtäviä tai yksityiselämää, joillakuilla mahdollisesti molempia. Joka tapauksessa vuosi 2015 puhdistaa ilmaa ja avaa uusia mahdollisuuksia, vaikka siltä ei heti tuntuisikaan. Tämä koskee etenkin saatavuuspalveluissa työskenteleviä. Kärsivällisyys on nyt valttia ja onnistumisen edellytys. Alkuvuosi helmikuun puoliväliin saakka vaikuttaa vielä tasaiselta mutta sen jälkeinen aika aina kesäkuun loppuun on vaihtelevampaa, monin paikoin jännittävämpääkin. Silloin on mahtava mahdollisuus jonkin uuden projektin tai harrastuksen käynnistämiseen. Kevätmatka ennen pääsiäistä voi olla lähtöpisteenä uudelle kiinnostuksen kohteelle: jokin aiemmin vieras kieli tai kulttuuri saattaa koukuttaa.

Lomakaudella kannattaa irtautua vapaalle jo kesäkuun puolivälin tienoilla. Mennyt kevät on voinut tuntua raskaalta, joten palautumiseen ja latautumiseen tarvitaan nyt reilusti aikaa. Moni viihtyy mökillä, joku Helsingin keskustan ostoskaduilla ja kahviloissa. Kulutusjuhlaa kannattaa kuitenkin vältellä, sillä vuosi ei ole taloudellisesti paras mahdollinen.

Rakkautta on näköpiirissä ainakin tammikuussa ja myöhemmin kesällä viikon 30 tuntumassa sekä muutamina sen jälkeisinä viikkoina. Ystävät ja lähisukulaiset ovat vahvasti esillä jousimiehen elämässä. Kollegojen kanssa on erityisen hauskaa pikkujouluissa ja TYHY-toimintaan liittyvissä tilaisuuksissa. Uusiakin tuttavuuksia löytyy muilta kampuksilta, onhan jousimies sangen suvereeni seuraihminen.

Syksy on tunnelmaltaan kevättä kepeämpi ja valoisampi. Elokuun lopulla ja syyskuussa kannattaa lähteä luontoon. Joulukuulle saattaa osua jokin tärkeä työmatka.

Horoskoopit meille tähdistä ennusti:

Mister Astro
horoskooppi- ja huuhaa-palvelut

Kuvat

Valikoima tietokirjallisuuden merkkipaaluja

Joel Kuortti ja Jukka-Pekka Pietiäinen: 100 merkittävää suomalaista tietokirjaa Abckiriasta Mustaan orkideaan.
Paasilinna, 2014

Tietokirjailijat Joel Kuortti ja Jukka-Pekka Pietiäinen ovat yhteistyössä kirjoittaneet teoksen 100 merkittävää suomalaista tietokirjaa Abckiriasta Mustaan orkideaan (2014). Teos sisältää pienoisesseiden muodossa esittelyä sadasta kotimaisesta tietokirjasta alkaen Mikael Agricolan Abckiriasta (1543) ja päättyen Elina Grundströmin Mustaan orkideaan (2013). Jokaisesta teoksesta on mukana myös tekstinäyte ja kansikuva sekä lyhyt esittely tekijöistä.

Teoksen nimi on hieman hämäävä, sillä mukaan on valittu myös ulkomailla kirjoitettuja ja kustannettuja teoksia. Suomalaisuus tarkoittaakin tässä yhteydessä lähinnä esiteltyjen teosten kirjoittajien syntyperää. Sadan kirjan joukkoon mahtuu useilla eri kielillä julkaistuja teoksia; suomen lisäksi alkuteosten kielinä on käytetty ruotsia, englantia ja latinaa.

Tekijät eivät tarkemmin kerro sadan kirjan valintaprosessista, mutta saatesanoissaan he mainitsevat että kyse oli intellektuaalisesta haasteesta, ei halusta luoda tietokirjallisuuden kaanonia. Valinnan perusteluina tekijät käyttävät usein teoksen merkittävyyttä julkiselle keskustelulle tai jonkin tieteenalan kehitykselle, toisaalta esimerkiksi lukukokemuksen elämyksellisyys tai teoksen myyntimenestys ovat voineet vaikuttaa valintaan.

Tietokirjallisuuden lajityypit hyvin edustettuina

Kuortti ja Pietiäinen ovat tietoisesti valinneet teoksia, jotka edustavat tietokirjallisuuden eri lajityyppejä ja aihealueita. Näin sadan kirjan valikoimasta muodostuu varsin monipuolinen otos kotimaisen tietokirjallisuuden koko kirjosta. Eri lajityypeistä mukana ovat muun muassa tieteelliset tutkimukset, pamfletit, oppikirjat, luontokirjat, muistelmat, historiikit, hakuteokset sekä vuosikirjat. Myös lasten ja nuorten tietokirjat ovat edustettuna, sillä mukana on esimerkiksi Yrjö Karilaan Pikku jättiläinen (1924) sekä Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatun ja Patun Suomi (2007).

100 merkittävää suomalaista tietokirjaa muodostaa kiehtovan historiallisen kavalkadin. Teokset esitellään kronologisesti julkaisuvuoden mukaisessa järjestyksessä. Noin puolet valituista teoksista on julkaistu vuoden 1960 jälkeen ja kolmasosa vuoden 1990 jälkeen. Mukana on useita jonkin tieteenalan klassikkoteoksia, kuten Eino Jutikkalan Suomen talonpojan historia (1942) sekä Erik Allardtin ja Yrjö Littusen Sosiologia (1958). Toisaalta monet teoksista ovat merkittävyydestään huolimatta jo pitkälti unhoon jääneitä, kuten Max Jacobsonin Diplomaattien talvisota (1955) tai Vilhelm Helanderin ja Mikael Sundmanin kaupunkisuunnittelua käsittelevä pamfletti Kenen Helsinki – raportti kantakaupungista (1970).

Sadan merkittävän kirjan valikoimaan sisältyvistä suuren yleisön suosikeista mainittakoon Toivo Rautavaaran Kuinka luonto parantaa (1980) sekä Liisa Keltikangas-Järvisen Hyvä itsetunto (1994). Edellisestä on otettu tähän mennessä 14 ja jälkimmäisestä 20 painosta.

Kuortin ja Pietiäisen teokseen sisältyy myös muutamia melko tuoreita, mutta vähälle huomiolle jääneitä teoksia. Esimerkiksi Pekka Ervastin journalistista tietokirjallisuutta edustava Irakgate – pääministerin nousu ja ero (2004) sekä Jyrki Siukosen Mies palavassa hatussa – professori Johan Welinin maailma (2006) olivat itselleni piristäviä yllätyksiä. Ervasti raportoi tuoreeltaan pääministeriin eroon vuonna 2003 johtaneista tapahtumista, Siukonen puolestaan kuvaa ansiokkaasti Johan Welinin (1705-1744) henkilöhistoriallisia vaiheita ja samalla laajasti 1700-luvun oppineiden elämäntapoja ja kulttuuria.

Kuortti ja Pietiäinen kiteyttävät taitavasti esittelemiensä teosten merkittävyyttä oman tietokirjallisen lajityyppinsä merkkipaaluina. Esittelyt herättävät niin nostalgiaa vanhoista lukukokemuksista kuin innostuksen tarttua moniin lukematta jääneisiin teoksiin. Toisaalta vain sivun pituiset esittelyt teoksista tuntuvat pääosin liian suppeilta. Valintojen perusteluista ja itse teoksista ja niiden tekijöistä olisi lukenut mieluusti hieman laajemmankin esseen.

Tekijät haastavat lukijat keskusteluun

Eri alojen ja aikakausien teosten esittelyt ja valintaperusteet herättävät lukijassa pohdintoja, kenties vastustustakin. Miksi juuri tämä teos on valittu sadan joukkoon? Miksi tuokin suhteellisen tuore teos on valittu, vaikka sitä ei kukaan enää muista eikä sen historiallista arvoa vielä voi tietää? Vaikka tekijät esittävät lyhyesti perusteluita valinnoille ja mainitsevat myös muita yhtä merkittäviä teoksia, eivät perustelut välttämättä vakuuta lukijaa. Tätä ongelmaa ennakoiden Kuortti ja Pietiäinen haastavat teoksensa saatesanoissa lukijat mukaan keskusteluun ja ehdottamaan omia suosikkejaan – ja lähettämään ehdotukset sähköpostitse. Kiinnostavaa ja toivottavaa olisi saada jatkossa myös lukijoiden ehdotukset perusteluineen luettavaksi erillisenä julkaisuna.

Merkittävät tietokirjat Helkassa

Yliopistokirjastoissa hankinnan fokus on tiedejulkaisuissa, mutta myös yleisempää tietokirjallisuutta hankitaan melko laajasti. Mutta kuinka laajasti? Kuortin ja Pietiäisen valitseman sadan teoksen otos tarjoaa yhden vertailukohdan. Tarkistin nimeketasolla teosten saatavuutta Helkasta ja erityisesti Helsingin yliopiston kirjaston (HULib) kokoelmista.

HULib:n eri kokoelmista löytyy sadasta merkittävästä tietoteoksesta 82 teoksen osalta 1. painos tai moniosaisten teosten ja sarjojen kaikki osat. Näistä 12 teoksen osalta käyttö on rajoitettu vain kirjastoon. Jos huomioon otetaan monografioiden ja hakuteosten osalta kaikki painokset, jää HULib:n kokoelmista puuttumaan vain viisi teosta.

Kuortin ja Pietiäisen listalla on mukana myös vuosikirjoja, joiden kattavuus HULib:n ja muiden Helka-kirjastojen kokoelmissa vaihtelee. Esimerkiksi Mitä Missä Milloin -vuosikirjaa on kattavasti (1951-2013) saatavilla Kansalliskirjaston lisäksi vain SKS:n kirjastosta.

Kiinnostava havainto oli myös se, että sadan merkittävän teoksen listalla esiintyi yhdeksän teosta, joita käytetään Helsingin yliopistossa kurssimateriaalina. Näistä alkuperältään selvästi vanhin on Mathias Caloniuksen vuosina 1780-1810 pitämistä luennoista koostettu teos Matthiae Calonii praelectiones in jurisprudentiam civilem (1908), joka myöhemmin julkaistiin Edwin Linkomiehen suomentamana nimellä Siviilioikeuden luennot (1946).

Teksti:

Mika Holopainen
Tietoasiantuntija

Jouluiset lukuvinkit

Sophie Hannah: Nimikirjainmurhat. Uusi Hercule Poirot –mysteeri.
WSOY 2014.

Lontoo 1920-luvulla: Ansioitunut salapoliisi Hercule Poirot on vetäytynyt täysihoitolaan lepuuttamaan aivojaan, jotka ovat saaneet liikaa ärsykkeitä. Mutta kuuluisat harmaat aivosolut eivät saa levätä pitkään, sillä arvokkaassa Bloxhamin hotellissa tapahtuu monta murhaa eikä Scotland Yardin rikosetsivän Edward Catchpoolin havainnointikyky riitä alkuunkaan rikosten selvittämiseen.

Agatha Christien Esiripun jälkeen ei pitänyt enää tulla Poirot-romaania, mutta mestarietsivä on täällä taas. Brittikirjailija Sophie Hannah on saanut Christien perikunnalta luvan herättää belgialaisen yksityisetsivän taas henkiin.

Olin hieman epäluuloinen tarttuessani romaaniin, mutta Hannahin Christielle uskollinen tyyli sai ilahtumaan. Toivottavasti ITV filmatisoi tämän ja saamme taas nauttia David Suchetista Poirotina. Ja lisää kirjoja, kiitos! (JL)

Sarah Waters: The Paying Guests
Virago 2014

Syyskuussa kutsumattomat vieraat, useampi hengitystietulehdus, asettuivat taloksi ja jouduin vuoteenomaksi. Onneksi kylässä oli myös painotuore, Lontoon välilaskulla löytynyt Sarah Watersin uusin kirja.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen Lontoo on lohduton ja köyhä. Sota on muuttanut kaiken yläluokkaisten Frances Wrayn ja hänen äitinsä elämässä: perheen miehet ovat kuolleet ja he asuvat suuressa, kalliiksi käyvässä talossa kahden. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa vuokralaisia kunnialliseen taloon.

Taloon muuttava pariskunta tuo taloon elämää, mutta millaista elämää? Pian kaikki muuttuu. Kirja on kiehtova, tarkka ajankuvaus ja piinaava jännitysnäytelmä viimeisiin sanoihin asti. Tämä tukeva lukuromaani ilmestyy suomeksi vuonna 2015 nimellä Parempaa väkeä. (JL)

Antti Heikkinen: Juice Leskinen 1950-2006 – Risainen elämä
Siltala 2014

Juicesta on kirjoitettu ennenkin vaan tuskin näin kattavasti. Nilsiäläiskirjailija ja -toimittaja Antti Heikkisen Leskis-elämäkerta on 500-sivuisena melkoinen mammutti, laulaja-lauluntekijän elämää monelta suunnalta valottava. Juicen laulusta kirjan otsikoksi napattu Risainen elämä on kuvaava: rikkinäistä ja resuista ehti menestyksestä huolimatta olla tai ehkä osin sen takia. Suosio ei välttämättä onnea tuonut.

Heikkinen on huolellisesti paneutunut Juicen perheen ja suvun vaiheisiin mm. Pohjois-Savossa. Kirja kuvaa kuinka karujen lapsuus- ja nuoruusvuosien jälkeen hiljaisesta ja vetäytyvästä juankoskelaispojasta kypsyi 1970-luvun alussa manselainen opiskelijaboheemi ja lauluntekijä, joka viimeistään 1980-luvulla nousi ”kansakunnan kaapin päälle”. Juicen musiikillinen ja kirjallinen tuotanto, eri yhtyeet sekä keikka- ja juopotteluputket käydään huolella läpi. Myös rakkaussuhteita ja avioliittoja käsitellään varsin laajasti. Näkökulmia avartavat eri julkimoiden ja tavisten lausunnot. Julkkis-Leskisen pinnan alta paljastui joidenkin mukaan myös tavallisempi Leskinen, joka oli kiinnostunut vesistöistä ja historiasta. Toisille Juice oli tutumpi Aulabaarin kantaveijarina, joka usein hauskuutti ”hoviaan” ja toisinaan äityi myös sietämättömäksi ”besserwisseriksi”. Leskinen oli monessa suhteessa ristiriitojen leimaama mies.

Kirja on samalla vahvaa ajankuvaa menneiltä vuosikymmeniltä. Juicen lauluistakin löytyy jälkiä poliittisen elämän vaikuttajista ja (populaari)kulttuurin ilmiöistä. Eipä ihme, että yksi Juicen lp-levyistä on nimeltään Ajan henki (1981). Kirjailijan näkemyksen mukaan monilla Juicen levyillä on myös viestejä lähipiirille. Verbaalinero saattoi olla kotioloissa huono puhumaan vaikkapa parisuhteen ongelmista, mutta kyllä siitä laulun sentään sai aikaiseksi. (JK)

Joël Dicker: Totuus Harry Quibertin tapauksesta
Tammi 2014

Sveitsiläisen Joël Dickerin teos on jo nyt vuosikymmenen suurmenestyksiä. Harry Quibertin tapauksessa Marcus Goldman, nuori kirjailija, tuskailee toisen romaaninsa parissa. Hän lähtee hakemaan innoitusta Yhdysvaltojen itärannikon pikkukaupungista ja törmää murhajuttuun, jonka pääepäilty on hänen kirjallisuuden opettajansa Harry Quebert. Murhattu on Quebertin puutarhasta löytyvä nuori Nola, joka katosi kesällä 1975 ja jolla oli suhde Harryyn.

Asetelma tuo mieleen David Lynchin Twin peaks –tv-sarjan, vaikkei kertomus venykään lynchmäiseen surrealismiin. Myös Dickerin henkilöitten pinnan alla kytee ristiriitaisia tunteita ja epäilyttäviä motiiveja,  ja vaikka tarinan edetessä lukija ehtii jo vakuuttua usean henkilön syyllisyydestä, niin soppaa hämmenne- tään kääntämällä jo selvältä vaikuttanut asetelma nurin.

Kirjan voima onkin siinä, miten se juonenkäänteillään onnistuu koukuttamaan lukijansa kunnon trillerin tavoin. 800 sivussa olisi voinut olla tiivistämisen varaa, mutta ainakin itselleni Harry Qubert oli viihdyttävä kesä(mökki)romaani, jota ei malttanut jättää kesken. Voin kuvitella joulukinkun sulattelukin sujuvan sen parissa, kunhan kirjaan imuun pääsee. (JK)

M. A. Jeskanen: Perkele – myytillisiä tarinoita ja Santala – Perkele osa II
WSOY 2011

Sarjakuva- ja historiafriikille M.A. Jeskasen Perkele – Myytillisiä tarinoita –sarjakuva on monta kärpästä yhdellä iskulla. Parhaimmillaan hyytävää sarjakuvakerrontaa historiallisilla faktoilla ja taruilla maustettuna. I like! Toinen osa ”Santala – Perkele II” on yhtä väkevää mytologian, historian, kristinuskon tarujen ja vanhojen uskomusten ilotulitusta kuin edeltäjänsä, tosin keskittyen yhteen tarinaan antaen sen päähenkilölle tilaisuuden voittaa lukijansa puolelleen niin hyvässä kuin pahassa. Perkele – Myytillisiä tarinoita sisältää kuusi sarjakuvakertomusta 1600-luvun loppupuolen Suomesta ja Ruotsista. Häissään kuolleen morsiamen, Blåkullaan lentävien noitien tai saunan lauteiden alla asuvan pirun tarinat pitävät lukijansa otteessaan ja tuovat nykyhetkeen sitä vanhaa magiaa, jota harvoin saa kokea alati teknistyvän yhteiskunnan aallonharjalla. Henkilökohtainen suosikkini ”Santala” kertoo suomalaisen noidan kasvutarinan, joka on täynnä loitsuja, aarnivalkeita, piruja ja kätkettyä tietoa, ylpeyttä ja pelkoja, mutta myös ymmärrystä, anteeksiantoa ja sovintoa. Tarina seuraa Santalan elämän eri vaiheita hidasälyisen nuorukaisen epätoivoisesta rakkaudesta aina mahtavan suurnoidan kuolinhenkäykseen saakka.

Kummatkin teokset on piirretty vahvan rosoisella tyylillä, yksityiskohtien herkkyyttä unohtamatta – kynän jäljen näkee ja hyvä niin. Minusta tällaisissa synkissä tarinoissa pitääkin olla vähän rosoa ja makua. Vaikka julkaisusta alkaakin olla nelisen vuotta, kuuluvat teokset ehdottomasti aiheisiin vihkiytyneen kokoelmiin.

Teokset eivät sitten ole mitään lasten sarjakuvaa. K-16. (HH)

Emmi Itäranta, Teemestarin kirja
Teos 2012

Viime aikoina olemme saaneet kuulla, kuinka kansainväliset suuryritykset, mm. Nestle hamuavat makean veden ja pohjaveden varantoja yksityiseen omistukseen. Tätä taustaa vasten kannattaa lukea Emmi Itärannan vuonna 2012 ilmestynyt esikoisromaani Teemestarin kirja. Romaanin tapahtumat sijoittuvat kaukaiseen, ilmastokatastrofin jälkeiseen tulevaisuuteen, aikaan jolloin vedestä on tullut keinottelun ja vallankäytön väline. Romaani voitti Teoksen fantasia- ja tieteiskirjoituskilpailun ja on käännetty useille kielille.

Kirjan kaunis ja lyyrinen kieli miellyttivät minua kovasti, samoin zen-filosofiset pohdinnat vedestä ja sen olemuksesta. Siinä käsitellään myös entisaikojen ihmisiä, kertomusta ”tuhosta ja raunioista, valtameristä, jotka kurkottivat kohti mannerten keskustoja ja nielivät maata ja makeaa vettä. Miljoonista ihmisistä, jotka pakenivat kodeistaan, sodista, joita käytiin sulavien jäiden alta paljastuneista polttoaineresursseista, kunnes maan suonet vuotivat kuiviin. Ihmisistä, jotka haavoittivat maailmaansa, kunnes menettivät sen.” Kirjan viimeinen lause jäi mieleen:”Tänä aamuna maailma on tomua ja tuhkaa, mutta ei toivosta tyhjä”. (DA)

Richard Hell, Sopeutumattomien sukupolvi. Punkin kummisedän muistelmat.
Like 2013

60-luvun lopulla kentuckylaisnuorukaiset Richard Meyers ja Tom Miller muuttivat New Yorkiin, tekivät hanttihommia ja kirjoittivat runoja. 70-luvun alkupuolella he ottivat itselleen taiteilijanimet Richard Hell ja Tom Verlaine ja perustivat bändin, josta pikkuhiljaa muotoutui rockin historiaan jäänyt Television. Bassoa soittanut Hell lähti kuitenkin omille teilleen ennen bändin ensimmäistä, legendaarista Marquee Moon -levyä ja liittyi New York Dollsista lähteneen Johnny Thundersin Heartbreakers -yhtyeeseen. Tästäkin Hell lähti ennen ensimmäistä levyä ja hän perusti oman bändin Richard Hell & The Voidoids. Tämä kokoonpano sai aikaan kaksi studioalbumia, joista ensimmäinen, Blank Generation (1977) ja varsinkin levylle sisältyvä samanniminen kappale ovat jääneet rockin historiaan. On sanottu, että Hellin lyhyt pystytukka ja risaiset vaatteet toimivat punktyylin innoittajina ja että manageri Malcom McLaren olisi lainannut tyylin Sex Pistolsille, jonka jälkeen siitä tuli kansainvälinen ilmiö.

Tästä ja laajemminkin New Yorkin CBGB-klubin ympärillä pyörineistä bändeistä, muusikoista ja niiden kiihkeästä, rajustakin elämästä on Richard Hell kirjoittanut mielenkiintoiset muistelmat. Esiin nousevat mm. New York Dolls, Ramones, Patti Smith, Talking Heads ja Blondie. Hell jätti soittohommat 80-luvun alussa ja on sen jälkeen kirjoittanut romaaneja, esseitä ja runoja. Kirjassa näkyykin, että kyseessä on ammattikirjoittajan aikaansaannos ja se on New Yorkin 70-luvun rockskenestä kiinnostuneille pakollista luettavaa. (DA)

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät
Tammi 2014

Joulukuun alkuviikkoina olen kaiken liikenevän vapaa-aikani lukenut tätä tiiliskiviromaania, jota ei lueta helposti työmatkoilla metrossa eikä tabletin näyttöä selaillen.

Lasse Koskelan kirjoittajapiireissäkin vaikuttanut neuropsykologi Valtonen on kirjoittanut Finlandia -palkitun teoksen, joka vie lukijan mukaansa heti alkusivuilta lähtien. Kirjassa käsitellään mm. tiedeyhteisöjä ja tieteen tekemistä yleensä, aivotutkimusta, lääketeollisuutta, eläinkokeita, tieteellisten lehtien kustantamista, tieteellisten artikkelien lähdekritiikkiä sekä ihmisen olemassaolon tarkoitusta ja valintojen ja sattumien merkitystä tässä ajassamme.

Uusimpien teknologisten keksintöjen tuloksena lanseerattu I Am -laite mahdollistaa myös neuroverkkokirjaston käytön. Eli voit tilata itsellesi haluamasi teoksen oman ajatuksesi voimalla, kirjastojärjestelmät joutavat jo romukoppaan.

Massiivisen teoksen haluaa ahmaista loppuun asti saadakseen selville, miten Joelle, Alinalle ja Samuelille lopulta kävikään. (KL)

Lukuvinkkejä vinkkailemassa:

Johanna Lahikainen, Jussi Kajaste, Helena Hiltunen, Dolf Assman, Kristiina Lähdesmäki

Digital Humanities ja kirjastot

Keskustelu uusin menetelmin tehtävän humanistisesta tutkimuksesta on tänä vuonna lähtenyt Suomessa liikkeelle vilkkaana. Joulukuun alussa HY:n Humanistinen tiedekunta valitsi neljä tohtorikoulutettavaa, joiden alaksi oli määritelty Digital Humanities. Samaan aikaan Tutkijakollegium ja Kansalliskirjasto järjestivät yhteistyössä symposiumin, jonka teemana oli Big Data humanistisessa tutkimuksessa. Lokakuussa Tukholmassa järjestetyssä Itämeren alueen kirjastoverkosto Bibliotheca Baltican workshopissa pohdittiin kirjastojen roolia humanistisen tutkimuksen menetelmien muutoksessa. Miten kirjasto humanistien tutkimusinfrastruktuurina vastaa haasteeseen?

Mikä Digital Humanities?

Digital Humanities –sanaparia käytetään humanistisesta tutkimuksesta, joka hyödyntää uutta teknologiaa. Tutkimuksen kohde voi olla digitaalisessa muodossa oleva aineisto tai sen lopputuotteena voi olla portaali, verkkosivusto tai muulla tavalla jäsennelty digitaalinen kokonaisuus, joka mahdollistaa jonkin ainutlaatuisen aineiston uudenlaisen käytön. Joskus sanaa käytetään myös ajankohtaisen digitaalisen kulttuurin merkitysten kriittisestä tutkimuksesta.

Uudet teknologiat eivät vaikuta vain tutkimusaineiston käytettävyyteen ja saatavuuteen, vaan myös menetelmiin, joilla aineistoa lähestytään. Kun tekstiä, kuvaa tai ääntä käsitellään digitaalisesti, sitä on mahdollista tutkia kvantitatiivisesti ja tilastollisilla menetelmillä, jotka aikaisemmin ovat olleet käytössä lähinnä yhteiskunta- ja luonnontieteissä. Humanistien tutkimusaineistoa eli erilaisia kulttuuriperintöaineistoja käsitelläänkin usein digital humanities -projekteissa kuin tutkimusdataa. Kvantitatiiviset menetelmät voivat tuoda vastauksia vanhoihin tutkimusongelmiin, avata kokonaan uusia kysymyksiä tai toimia lähtöpisteenä perinteisemmälle humanistiselle tulkinnalle ja reflektiolle.

Bibliotheca Baltica ja kirjastojen rooli

Itämeren alueen yliopistokirjastot toimivat Bibliotheca Baltica -verkostossa jakaen tietoa ja yhteistyömahdollisuuksia kerran vuodessa. Tänä syksynä Tukholmassa Södertörnin yliopistossa 8.-10.10.2014 järjestetyn workshopin teemana olivat humanististen tieteiden uudet tutkimusmenetelmät.

Kirjastot ovat digitoineet kokoelmissaan olevaa kulttuuriperintöaineistoa jo pitkään sen säilyvyyden ja paremman käytettävyyden takaamiseksi. Kirjastojen lähtökohta perinteisesti on niin painetuissa kuin elektronisissa kokoelmissakin ollut dokumenttien järjestäminen ja niiden löytymisen mahdollistaminen huolellisen kuvailun avulla. Digitaalisen kulttuuriperintöaineiston mieltäminen selvärajaisen, dokumentoidun ja suhteellisen pysyvän kokoelman sijasta tutkimusdataksi, jota lähtökohtaisesti tullaan muokkaamaan ja käsittelemään erilaisilla työkaluilla on iso periaatteellinen muutos.

Pelle Snickars Umeån yliopiston HumLab:ista korosti esityksessään, että kirjastot eivät vielä ole siirtyneet kulttuuriperintöaineiston säilyttämisestä ja saatavuuden takaamisesta niiden monipuolisen käytön tukemiseen. Jos kirjastojen ei ole mahdollista rakentaa varsinaista laboratoriota digitaalisine työkaluineen, voidaan ajatella että edes aineistojen pitäisi olla mahdollisimman vapaasti saatavilla ja esimerkiksi käyttötukea uusien analyysivälineiden käyttöönottoon voisi saada kirjastosta.

Kirjastojen asema pysyvinä instituutioina herätti myös toiveita. Markus Schnöpf Kölnin yliopiston IDE-instituutista muistutti, että Digital humanities -tutkimus tehdään useimmiten hankerahoituksella projekteissa. Jotta tutkimustuloksia ja hankkeessa käsiteltyä aineistoa voitaisiin hyödyntää mahdollisimman hyvin myös jatkossa, voisi kirjasto olla taho, joka huolehtii säilytyksestä ja jatkokäytöstä. Kirjastojen ammattitaito dokumentoinnissa ja kuvailussa on voimavara tilanteessa, jossa humanistinen tutkimus saa kokeellisen tieteen piirteitä. Hankkeet tarvitsevat tukea prosessien kuvaamisessa, jotta toisaalta onnistuneet prosessit voidaan toistaa, mutta mahdolliset virheet jättää tekemättä uudestaan. Tutkimusdatan hallinta on kirjastojen tutkijapalveluiden tärkeä teema kaikilla tieteenaloilla.

Kiinnostavia esimerkkejä hankkeista, joissa kulttuuriperintöaineiston digitointi tuo lisäarvoa tietylle yhteisölle, oli Bibliotheca Balticassa kaksi. Saksankielistä aineistoa, jota on julkaistu itäisessä Keski-Euroopassa ja Baltian maissa kautta aikojen on koottu DifMOE –portaaliin, jossa ne ovat helposti tutkittavissa ja käytettävissä. Kansalliskirjaston Uralica-hanke puolestaan pyrkii yhteistyöhön uralilaisten kielten puhujien kanssa automaattisessa tekstintunnistuksessa syntyneiden virheiden löytämiseksi ja korjaamiseksi. Suunnitelmissa on, että kielen käyttäjien korjaamat sanat lisätään ko. kielen verkossa olevaan sanakirjaan, jota yhteisö voi käyttää kielen opettamiseen ja hyötyä näin itse osallistumisestaan tutkimuksen tekemiseen.

Digital Humanities Helsingissä

Helsingin yliopistossa on aktivoiduttu Digital Humanities -teeman ympärillä tänä syksynä, vaikka humanistista tutkimusta digitaalisten aineistojen kanssa on tehty eri oppiaineissa jo pitkään. Vaikkapa Nykykielten laitoksen yhteydessä toimiva FIN-CLARIN -kielipankki on esimerkki vakiintuneesta ja vaikuttavasta humanististen tieteiden digitaalisesta tutkimusinfrastruktuurista Helsingin yliopistossa.

Humanistinen tiedekunta julisti syyskuussa 2014 haettavaksi 4 tohtorikoulutettavan tehtävää, joiden alaksi määriteltiin tieto- ja viestintäteknologiaa hyödyntävä humanistinen tutkimus. Nelivuotisiin tehtäviin valitut henkilöt aloittavat työskentelyn vuoden 2015 alussa.

Tutkijakollegiumissa kuultiin kansainvälisiä asiantuntijoita, kun Big Data Approaches to Intellectual and Linguistic History -symposio kokosi kulttuurihistorioitsijoita ja kielentutkijoita pohtimaan datapohjaisia menetelmiä. Onnistuneet hankkeet toimivat rohkaisevina esimerkkeinä uudentyyppisestä tutkimuksesta, mutta samalla tutkimuksen tekeminen asettaa uusia ongelmia. Työkalujen toimintaa tulisi ymmärtää riittävän hyvin, jotta ne eivät ohjaisi liikaa kysymyksenasetteluja. Jos digitaaliset työkalut kasvattavat mittakaavaa, myös mahdolliset vääristymät ovat merkittävämpiä. Onko digitaalisessa muodossa oleva aineisto vain uusi esimerkki historiallisesta kaanonista, joka sulkee pois vähemmälle huomiolle jääneitä tutkimusaiheita?

Samalla viikolla järjestetty Helsinki Digital Humanities Day taas koostui työpajatyöskentelystä, jossa osallistujat pääsivät itse kokeilemaan käytetyimpiä työkaluja ja keskustelemaan omista hankkeistaan.

Digital Humanities muuttaa tutkimusta

Digital Humanities -hankkeet ovat olleet maailmalla vuosia kärjessä humanistisen tutkimuksen rahoituskilpailussa, koska niitä pidetään ajankohtaisina ja uutta luovina. Lähestymistapaa on toisaalta kritisoitu teknologian ihannoinnista ja väitetty kuplaksi. Selvää lienee, että digitaalisuus sinänsä ei tee tutkimushankkeesta kiinnostavaa, vaan hyvän hankkeen aineiston käsittelyssä tai jatkokäyttöön asettamisessa täytyy olla aidosti jotakin, jota ei voitaisi saavuttaa ilman digitaalista infrastruktuuria. Esimerkiksi jos verkkosivustoa on vaikeampi selata kuin painettua kirjaa, se ei palvele tarkoitustaan.

Digital humanities -lähestymistapa ei vaikuta vain tutkimuksen puitteisiin ja menetelmiin vaan myös työtapoihin. Stereotyyppi hiljaisuudessa yksin työskentelevästä humanistitutkijasta voi jäädä historiaan, koska digitaaliset hankkeet edellyttävät usein monitieteistä tutkimusryhmää, jonka osana työskentelee tietotekniikan asiantuntijoita. Humanistisen tutkimuksen tekeminen alkaa yhä enemmän muistuttaa muiden tieteenalojen työskentelyä tutkimusryhmissä.

Teksti ja kuvat:

Maija Paavolainen
Informaatikko

Lue lisää:

Tutkimuskirjastoalueen johtaja Liisa Savolainen Kansalliskirjasto-lehdessä (2014)

Suomen Lontoon Instituutin selvitys Digital Humanities -teemoista (2014)

Kolumni: Seitsemänteen huoneeseen

Plingg!

Maanantaiaamun tekstari työnantajalta näköjään saapui. Jaha, ensiksi siis suunnataan Viikkiin ja huoneeseen 2116. Kuinkahan pitkään… aa, se on seuraavalla rivillä. Kaksi ja puoli tuntia siellä kolmen muun seurassa ja minnekäs sitten, Kumpulaan ja mikäs huone siinä kirjastossa. Tuossahan se mainitaan, huone 1645 ja kolme tuntia varattu aikaa työskentelyyn kuuden muun tekijän kanssa. Ketkäköhän siellä tällä kertaa jakavat huonetta kanssanI? … Vähän outoja nimiä, mutta kyllä aina kuuden kollegan kanssa samaan 14 neliön tilaan mahtuu.

Mitäpä iltapäivä tarjoaa? No hyvä, Kaisa-taloon seiskakerrokseen. Tässä nimet…muistaakseni ainakin osa luetteloinnista ja muutama yleiskehityksestä ja strategian täsmentämis- ja kohdentamispalveluista. Varmaan tullaan toimeen, omat läppärit tietty joka iikalla kun tehdään jokainen oman alueen hommiakin.

Eikö enää tänään paikanvaihtoa? Ai joo, vielä sentään tunti ja risat Meilahdessa kakkoskerroksessa. Onneksi on tuttu paikka, paitsi tuo kakkoskerros…

Tosiaan tämä uusi idea oman pysyvän työhuoneen puuttumisesta on mainio. Matka-ajat tietysti vievät joitakin tunteja päivässä, mutta uskon vakaasti, että tarkalla suunnittelulla saan työtehonkin säilymään lähes entisellään.

Teksti:

Esa Oja
Kirjastosihteeri

Kirjaston kasvoja: Eva Isaksson

1. Miten päädyit kirjastouralle?

Kuulun niihin kirjastolaisiin joiden piti vain rahoittaa kirjastotyöllä opintojaan, ja jotka kirjasto vei mennessään. Vuonna 1981 tuore teoreettisen fysiikan maisteri seisoi huojuvilla puutikkailla Observatorion laitossarjakokoelman kimpussa. Välillä käväisin stipendiaattina DDR:ssä, mutta palasin sieltä takaisin Tähtitorninmäelle. Observatorio oli hieno ja unohtumaton työympäristö, johon liittyy vahvoja nostalgisia tunteita. Kumpulaan siirryin 2010, kun Tähtitieteen laitos yhdistettiin Fysiikan laitokseen.

Vuosituhannen alussa suoritin informaatiotutkimuksen pätevöitymisopinnot. Ehkä tärkeimmät oppini olen kumminkin saanut tähtitieteen kirjastoalan kansainvälisissä konferensseissa. Tähtitieteessä hallinnoidaan isoja tietomassoja. Tiedon järjestämisen haaste on tehnyt tähtitieteellisen informaation järjestäjistä aloitteellisia edelläkävijöitä. Osallistuin 1998 ensimmäiseen oman alan konferenssiini Teneriffalla. Se oli kuin pikakurssi tähtitieteen kirjastoalan kuumiin aiheisiin. Sen jälkeen olen ollut itse järjestämässä näitä konferensseja, kahdesti tieteellisen järjestelytoimikunnan co-chairin ominaisuudessa. Uusin konferenssi pidettiin kesäkuussa Napolissa.

2. Tyypillinen työpäiväsi

Tyypilliset päivät viime aikoina ovat kuluneet bibliometriikan merkeissä. Olen mukana HY:n tutkimusjulkaisujen arvioinnin ohjausryhmässä. Leidenin CWTS:n raportin tarkistamisessa ja kommentoinnissa kuluu aikaa. Teemme kirjastossa CWTS-raporttia täydentäviä aineistoja.
Työn alla on ollut tieteenalojen termikarttoja ja yhteistekijyyskarttoja. Niillä havainnollistetaan yliopiston julkaisujen keskinäisiä yhteyksiä. Kumpulassa minun lisäkseni kaksi innokasta työtoveria tekee näitä VOSviewer-visualisointeja. Rakennamme muiden kampusten kanssa tesauruksia, jotta saisimme kartoilta katoamaan turhat termit joita ohjelma meille tarjoaa. Tarkistamiseen tarvitaan osaavan tieteenalaihmisen silmää.

Usein työpäivään kuuluu esityksiä ja myös opetusta. Näistä pitää mainita tutkijakoulujen opetukset, tehtävien läpikäynnit ja fysiikan kandistartti.

Jos hyvin käy, ehdin päivän päätteeksi tehdä muutaman TUHAT-tarkistuksen. Se voi parhaimmillaan olla rentouttavaa aivopähkinöiden ratkomista, ja pitää tekijänsä kartalla sen suhteen mitä tutkijat tällä hetkellä puuhailevat.

Eva osallistui lokakuussa arXivin Membership Advisory Boardin kokoukseen. Kuva on otettu Cornellin yliopiston kampuksella.

3. Parasta työssäsi? Mikä asia sai viimeksi hyvälle tuulelle työkuvioissa?

Parasta on huomata, että käsillä on jotain dataa, josta voi ryhtyä kaivelemaan asioita joita ei ole ehkä vielä tuotu esille. Kirjastotyössä on parhaimmillaan mukana hiukan tutkimuksellisuutta. Sellaisina hetkinä ei harmita, ettei päätynytkään tutkijan uralle.

Erityisesti minua ilahdutti tällä viikolla, kun minulta kysyttiin arXivissa julkaisemisen vaikutuksesta lehden impact factoriin. On aina hieno tunne, kun tutkija kysyy kysymyksen johon pystyy asiantuntevasti vastaamaan.

4. Miten vietät vapaa-aikaasi?

Vapaa-aikani on parhaimmillaan vastapainoa istumiselle. Minut löytää viikonloppuisin ja lomilla joko kakkoskodista Jaalasta, tai kesäaikaan suvun perintömökiltä Lopelta, missä minua työllistää kunnollisen kokoinen kasvimaa. Olen tosi peto perkaamaan, vaikka itse sanonkin! Perunanistutukset ja heinätalkoot kuuluvat meillä vuoden kiertoon.

Onneksi on samanhenkisiä kavereita. Teemme heinää perinteisin menetelmin seipäälle, sitten lähistöllä asuva lammasfarmari käy hakemassa kuivat heinät talteen. Minulla pysyy kädessä niin viikate kuin kirves. Talviaikaan täytyy tyytyä lumilapioon. Odotan jo malttamattomasti lumikenkäkelejä.

Kirjasto jalkautuu – kokemuksia E-pointilta

Pääkirjaston kolmoskerroksen aulassa oli marraskuun ajan tarjolla iltapäivisin maanantaista keskiviikkoon e-kirja-asiaa.

E-pointin päätarkoitus oli lisätä asiakkaidemme ja henkilökunnan e-kirjatietoutta sekä vastata mahdollisiin kysymyksiin. Kokemuksena e-point oli ehdottomasti positiivinen, pisteellä kävi asiakkaita ja saimme arvokasta tietoa heidän kokemuksistaan e-kirjojen parissa. Palaute oli pääosin positiivista, yleisimmät kysymykset liittyivät etäkäyttöön, mobiilikäyttöön ja lisenssien rajallisuuteen, myös kustantajien käyttöliittymät omine nikseineen herättivät kysymyksiä.

Tablettilaitteiden yleistyminen on tuonut e-kirjojen käyttöön aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Kirjat ovat mobiilisti hyödynnettävissä, paikasta riippumatta. Tämä tuo mukanaan myös haasteita, on löydettävä oikea tapa käyttää e-kirjoja juuri asiakkaan haluamalla laitteella. Tässä auttaa e-kirjaoppaamme, johon moni asiakas olikin jo tutustunut.

E-point -toimintaa kannattaa ehdottomasti keväällä jatkaa, vaikkapa vain toisinaan, pop up -tyyppisenä, esim. kerrosneuvonnan tilalla. Näin e-point saataisiin osaksi kirjaston normaalia arkea. Tämäntyyppiselle neuvonnalle on selkeästi tarvetta, asiakkaille on vain selkeästi tiedotettava neuvontapisteestä. Neuvontaa voisi kokeilla myös muilla kampuksilla, Viikin kampuskirjaston kanssa onkin jo sovittu e-pointin viemisestä sinne heti alkuvuodesta.

Kuluneen vuoden aikana e-kirjojen määrä on kasvanut runsaasti ja myös kokonaan uusia e-kirjapalveluja on otettu käyttöön – siitäkin syystä tiedotus ja neuvonta on tarpeellista jatkossakin.

Nähdään e-pointilla!

Tutkimuksen palvelut – monenlaista tukea tutkijan arkeen

Kirjaston organisaatio muuttui tänä syksynä. Kampusten palvelut organisoituvat tutkimus-, oppimis- ja saatavuuspalveluihin sekä näitä tukeviin sisäisiin palveluihin. Oman vastuualueeni, tutkimuksen palveluiden tehtävänä on tutkimustyötä tekevien tuki tutkimusprosessin elinkaaren kaikissa vaiheissa. Tavoitteenamme on tehdä kiinteää yhteistyötä tutkijoiden, tutkimusryhmien, laitosten, tiedekuntien ja yliopiston tutkimushallinnon kanssa. Haasteina lähitulevaisuudessa ovat tiedon- ja datanhallinnan palvelut, julkaisemisen palvelut, tutkimuksen arvioinnin ja näkyvyyden palvelut, joissa tieteenala-asiantuntijamme toimivat asiantuntijakonsultteina tiedekuntiin ja tutkimushallintoon päin.

Kuluneena vuonna tutkimuksen palveluiden henkilökuntaa on osallistunut mm. yliopiston tutkimusdatapolitiikan ja sen jalkauttamiseen tähtäävän toimenpidesuunnitelman laadintaan. Näillä näkymin avoimen datan edistämiseen tähtäävä politiikka astuu voimaan alkuvuodesta 2015. Kirjastossa on valmentauduttu tukitehtävään järjestämällä systemaattista kouluttautumista tutkimusdata-asioihin. Marraskuussa järjestettiin kirjaston henkilökunnalle kouluttautumistilaisuus, jossa asiantuntijamme esittelivät kotimaassa ja kansainvälisillä areenoilla pitämiään puheenvuorojaan näistä aiheista.

Yliopistossa toteutettiin yhdessä Leidenin yliopiston kanssa (CWTS) julkaisutoiminnan analyysi vuosilta 2005-2012, joka valmistuu vuoden vaihteessa. Pohjadatan läpikäynti ja korjaaminen sekä täydentävien analyysien teko on entisestään lisännyt kirjaston osaamista myös bibliometristen palveluiden osalta. Kirjasto onkin päättänyt hankkia jatkoa ajatellen SciVal tietokannan lisäapuvälineeksi näiden palveluiden tuottamiseen ja jalkauttamiseen yliopiston tiedeyhteisöön. Myös muiden metriikkapalveluiden kehitys on kirjaston työlistalla. Avoimen tieteen tavoitteita tukee myös EU-hanke OpenAire2020, jossa tutkimuksen palvelut on vahvasti mukana.

Eräs suurimmista ponnistuksista on ollut Research Guides -palvelun käyttöönotto yliopistossa. Vastaava palvelu samalla ohjelmistolla on käytössä mm. Turun ja Oulun yliopistojen kirjastoilla. Pilotointivaihe on saatu päätökseen ja ensimmäiset käyttäjäpalautteet ovat käsittelyssä. Kirjaston tavoitteena on tuottaa mahdollisimman kattavasti oppaita eri tieteenaloille tutkijoiden, opettajien ja opiskelijoiden käyttöön. Oppaiden tuottamisessa hyödynnetään muita kirjastossa kehitettyjä verkkopalveluita mm. Meilahden kampuskirjasto Terkossa kehitettyjä Navigator-palveluita. Tavoitteena on tuoda kirjaston palveluita ja tukea näkyväksi ns. viidennellä kampuksella eli verkossa – lähelle tutkijan arkea ja sähköistä työpöytää.

Kirjaston palveluiden kehittämisessä suuri merkitys on ollut ja tulee jatkossakin olemaan hyvin sujunut yhteistyö yliopiston eri tiedekuntien, laitosten ja oppiaineiden sekä tutkimushallinnon kanssa. Olemme päässeet hyvään alkuun oman vastuualueemme kehittämistyössä. Haluamme kehittää palveluitamme ja osaamistamme sekä kansallisissa että kansainvälisissä verkostoissa tukeaksemme yliopiston tavoitetta pyrkiä maailman 50 parhaan yliopiston joukkoon. Kiitän kumppaneitamme ja koko kirjaston henkilökuntaa yhteistyöstä ja arvokkaasta panoksesta yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Toivotan kaikille oikein hyvää joulua ja valoisia näkymiä vuodelle 2015.

Pälvi Kaiponen
palvelujohtaja, tutkimuksen palvelut

ResearchGuides – tieteenalakohtaiset lähteet näkyviin

Miten saisimme tieteenalakohtaiset lähteet paremmin esille erityisesti tutkijoille ja opettajille? Tätä pähkäiltiin Helsingin yliopiston keskustakampuksella keväällä 2013.

Eri vaihtoehtoja etsiessä huomattiin Turun ja Oulun yliopiston toteuttaneen tieteenalakohtaisia oppaita LibGuides-ohjelmalla, joka on amerikkalaisen Springshare-yhtiön tuote. Erityisesti Turun malli alkoi kiinnostaa.

LibGuides-ohjelma on käytössä maailmanlaajuisesti 4800 kirjastolla. Käyttäjiin kuuluvat esimerkiksi Lundin, Oxfordin, Harvardin ja Yalen yliopistot.

Kesäkuussa 2013 pyydettiin turkulaisia Helsinkiin kertomaan omasta ResearchGuides-projektistaan. Leena Järveläinen ja Elise Johansson kertoivat avoimesti ja hauskasti projektistaan innokkaille kuulijoille Helsingin yliopiston kirjastosta ja Kansalliskirjastosta.

Pian tämän jälkeen ohjelmasta saatiin koekäyttö. Kiinnostuneet saivat tunnukset ja pääsivät kokeilemaan oppaan tekoa. Kuten turkulaiset olivat kertoneet, ohjelman käyttö oli helppoa ja sivuja alkoi syntyä nopeasti. Turkulaisilta saatiin Helsingin yliopiston käyttöön myös palvelun nimi: ResearchGuides.

Syksyllä 2013, onnistuneen koekäytön jälkeen, ohjelma päätettiin hankkia kirjaston kaikkien kampusten käyttöön ja hankkeelle laadittiin projektisuunnitelma. Mitä tietosisältöjä oppaisiin tulisi ja mihin järjestykseen? Minkälaista tieteenalajaottelua käyttäisimme? Näistä keskusteltiin monesti, välillä kiihkeästikin. Kirjaston eri asiantuntijoiden ja taustajärjestelmien hyödyntäminen, mobiilikäytön huomioon ottaminen ja yhdenmukaisuus olivat keskeisiä linjauksia.

Keväällä 2014 saatiin ohjelman uusi versio käyttöön ja oppaiden teko käynnistyi työpajoissa kesäkuussa. Perustyöpajojen lisäksi on pidetty pulmapajoja, joissa ratkotaan yhdessä eteen tulleita ongelmia. Työpajojen tunnelma on ollut innostunut: pääosassa iloinen puheensorina ja suunnittelu kollegoiden kesken.

Usein käy niin, että kirjaston anti ei avaudu kansainvälisille käyttäjillemme yhtä hyvin kuin kotimaisille. Niinpä suurin osa ResearchGuides-oppaista on englanniksi ja myöhemmässä vaiheessa oppaita julkaistaan tarvittaessa myös kotimaisilla kielillä.

Kesän ja syksyn aikana oppaita on tehty yli 30 ja lisää on tulossa. ResearchGuides-palvelu sisältää tieteenalaoppaita lääketieteestä metsätieteeseen ja fysiikasta taidehistoriaan sekä yleisoppaita esimerkiksi tietoaineistojen hakemiseen ja käyttöön. Lisäksi ohjelmalla voidaan tehdä kurssikohtaisia räätälöityjä oppaita opetustarpeisiin.

Heti alkuvaiheessa saatiin kovasti kaivattu e-kirjaopas suomeksi ja englanniksi sekä suomenkielinen opas viitteidenhallintaohjelma RefWorksin käyttöön.

Oppaita rakentaessa on käytetty kirjaston jo toimivia järjestelmiä, kuten Helkaa, BookNavigatoria ja FeedNavigatoria. Sivut on haluttu saada eläviksi käyttämällä RSS-syötteitä uutuusseurantaan.

ResearchGuides-oppaista on pyydetty käyttäjiltä palautetta jo ennen palvelun laajempaa julkistamista. Palaute oppaista on edelleen erittäin tervetullutta ja oppaita kehitetään palautteen perusteella.

Tervetuloa tutustumaan! Kerro meille mikä toimii ja mikä ei.

Teksti:

Ritva Hagelin
kehittämispäällikkö

Pekka Karhula
kirjastonhoitaja

Johanna Lahikainen
tietoasiantuntija

Kuva:

vumc.com

Eritrea kirjaston kulmasta

Suomen ulkoministeriö suuntaa kohdennetun hankehaun Suomen ja Eritrean välisille korkeakoulujen kehittämishankkeille. Koska Suomen ja Eritrean yliopistoilla ei ollut juuri kontakteja, ulkoministeriö järjesti verkostoitumis- ja hankevalmistelumatkan Eritreaan marraskuun alussa 2014.

Valmistelumatkalle valittiin kymmenen hankkeen edustajat Suomen yliopistoista ja ammattikorkeakouluista. Osallistuin matkalle tarkoituksenani selvittää kirjaston alaan liittyvän hankkeen tarvetta, mahdollisuuksia ja yhteistyökumppaneita. Varsinainen hankehaku on kevään 2015 aikana, mutta hankehaun ohjeistusta ei ole vielä ehditty julkistaa. Hankehakua koordinoi CIMO. Helsingin yliopiston kirjastolla ei ole vielä päätöstä tai tarkempia suunnitelmia mahdollisesta hankkeesta. Eritrean yliopistosektorin edustajat nimesivät digitaalisen kirjaston tärkeäksi kehittämiskohteeksi, jota he haluavat yhdessä suomalaisten kanssa kehittää.

Eritrean yliopistojen kirjastot kehittämisen taipaleella

Eritreassa toimii seitsemän yliopistoa eri puolilla maata. Eritrea Institute of Technology (EIT), joka sijaitsee n. 20 kilometrin päässä pääkaupungista Asmarasta, on suurin (n. 6000 opiskelijaa). Se on ainoa yliopisto, jossa vierailin.


EIT on aloittanut toimintansa vuonna 2003. Kampuksen rakentaminen on kesken ja suuri osa kampuksen rakennuksista on tilapäisiä. Suunnitelmat kampuksen kehittämisestä ovat kuitenkin pitkällä. Uusi kirjasto on juuri valmistunut ja se oli ensimmäisten kampuksen pysyvien rakennusten joukossa. Kiina on vahvasti mukana kampuksen rakentamisessa.


Uusi kirjasto on sisältä avara ja valoisa, mutta valitettavasti kalusteisiin ja laitteisiin ei ollut vielä rahoitusta.

Vielä kalusteita isompi ongelma on tietoaineistojen hankkiminen. Kampuksen tiedekuntakirjastoissa painettujen kirjojen kokoelmat olivat vaatimattomat eikä kokoelmia oltu luetteloitu sähköisesti.


Kirjaston lukutilaa sekä etualalla kirjastonjohtaja ja neuvontatiskin päivystäjä

Sen sijaan kurssikirjalainaamossa oli yllättävän paljon uusia kurssikirjoja, joita opiskelijat saivat lainata koko lukukauden ajaksi. Monet kurssikirjat olivat intialaisia. Intia teki muutenkin paljon yhteistyötä yliopiston kanssa. Rahoitus etäopiskelulaitteistoon oli saatu Intiasta ja opiskelijoita osallistui intialaisten yliopistojen etäkursseille.

Suurin ongelma yliopistoille oli erittäin huono internetyhteys. Eritreassa ei ole kunnon laajakaistayhteyksiä, mikä vaikeuttaa toimintaa kaikilla aloilla. Yliopistossa oli kehitelty luovia ratkaisuja. Esim. internet-yhteyksien kuormittumista yritettiin jakaa siten, että päivällä henkilökunta pääsi internetiin ja yöllä opiskelijat, jotka asuivat kaikki asuntoloissa kampusalueella. Digitaalisen kirjaston kehittäminen oli hyvässä vauhdissa. Digitaalinen kirjasto toimii vain intranetissa, jolloin se ei kuormita internetyhteyttä. Digitaaliseen kirjastoon ladataan esim. kurssimateriaalia ja e-kirjoja. En valitettavasti päässyt tutustumaan digitaaliseen kirjastoon, koska kampuksella vieraillessani sähköt olivat poikki. Sähkökatkoja on yleensä toistuvasti päivän aikana. Sain onneksi huolellisesti dokumentoidut raportit jo tehdystä työstä ja suunnitelmista.


Digitaalisen kirjaston mainostusta kampuksella

Kaupungin tunnelmaa

Eritrea on ainutlaatuisen erikoinen ja kiehtova maa. Vapaussota (1961-1991) on vahvasti esillä. Ulkoministeriön protokolla esitteli meille mm. panssarivaunujen hautausmaan ja vapaussodassa toimineiden naisten kunniaksi tehdyn seinämaalauksen.


Seinämaalaus naisten panoksesta vapaustaistelussa ja maan rakentamisessa

Maisemat vaihtelevat vehreästä vuoristosta karuun aavikkoon. Pääkaupunki Asmara on 2325 metrin korkeudessa vuoristossa. Kaupungin modernistinen arkkitehtuuri on peräisin Italian siirtomaakaudelta. Kaupungin näkymät ovat kulahtaneen kauniita ja viehättäviä. Marraskuussa turisteja ei näkynyt ollenkaan Asmarassa. Kesällä näkee kuulemma enemmän turisteja, mutta hekin ovat enimmäkseen ulkomailla asuvia eritrealaisia ja heitähän on paljon.

Kauppakeskuksia kaihtavana oli ihanaa, kun ei näkynyt moderneja kauppakeskuksia, vaan ainoastaan pieniä kivijalkapuoteja, toreja ja kadunvarsikauppiaita. Katukuvassa näkyi paljon pyöräilijöitä, varsinkin kun bensasta oli pulaa. Pääkaupungin kaduilla oli myös hevos- ja aasiliikennettä.

Eritrealaisia ja suomalaisilla on varmasti monia yhdistäviä tekijöitä ja yksi on viehtymys kahviin. Kahvitarjoilu on tärkeä sosiaalinen tapahtuma, joka perinteisesti kestään pitkään, kun kahvi paahdetaan, jauhetaan, keitetään ja sitä tarjoillaan useampi kierros. Suosittelen lämpimästi eritrealaista kahvia ja Eritreaan tutustumista.
Perinteistä kahvin valmistusta

Teksti ja kuvat:

Päivi Helminen
Tietoasiantuntija

Tämä päivä on eilisen tulevaisuutta

Helsingin yliopiston kirjasto on parhaillaan keskellä toimintojen ja vastuiden uudelleen järjestelyä. Muutosvaiheiden kestäessä ei ole varmuutta siitä, mitä kaikkea muutoksista seuraa. Sen näyttää vasta elävä elämä, kuten omat kokemukseni ovat kertoneet.

Siksi onkin etuoikeus paneutua selvittelemään kirjastomme pitkää linjaa 1800-luvulta nykypäivään: mistä lähdettiin, millaisia puroja syntyi, millaista aallokkoa on ollut matkalla ja millaisin tulevaisuuskuvin ratkaisuja on tehty historian eri vaiheissa. Kansalliskirjaston ja Opiskelijakirjaston historiat antavat hyviä rajauksia siihen, mitä on jo tutkittu. Itseäni kiinnostavat erilaiset murrosvaiheet ja niiden vaikutukset. Esimerkiksi sota-aikana yliopisto ja sen kirjastot olivat monin tavoin mukana: osa laitoksista ja kirjastoista oli suljettuina, sillä henkilöstö oli sotatantereella ja mm. naistenklinikalla hoidettiin haavoittuneita synnytysten sijasta tai lisäksi.

Kevätkaudella 2014 kirjastohistoriahankkeen keskeisenä tehtävänä oli lähdepohjan kartoitus, jonka tulokset koottiin yhdeksänsivuiseen raporttiin. Kartoituksen esiin nostamat löydöt selkeyttivät tutkimustehtävää. Arkistolähteiden ja kirjallisuuden selvittämiseen osallistui kevään ja kesän aikana kirjaston tietoasiantuntija Eeva-Liisa Viitala.

Kirjastohistoriahankkeen etenemistä tukee ja arvioi säännöllisesti tieteellinen asiantuntijaryhmä, johon kuuluvat yliopistonlehtori, dosentti Hanna Kuusi (Helsingin yliopisto, Valtiotieteellinen tiedekunta, Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos, Talous- ja sosiaalihistoria), ylikirjastonhoitaja, dosentti Eeva-Liisa Lehtonen (Aalto-yliopisto), professori Tuija Laine (Teologinen tiedekunta, kirkkohistoria, erityisesti kirjahistoria), yliopistonlehtori, dosentti Ilkka Mäkinen (Tampereen yliopisto, Informaatiotutkimuksen laitos). Asiantuntijaryhmän kaikilla jäsenillä on omakohtaiseen tutkimustyöhön perustuva vahva asiantuntemus kirja- ja kirjastohistoriasta.

Kiitos teille kaikille, jotka olette keskusteluin, kysymyksin ja aineistoja toimittamalla osoittaneet jo tähän mennessä mielenkiintoa kirjastomme historiahankkeeseen! Työ jatkuu.

Teksti:

Kaisa Sinikara
professori

Kuvat:

hs.fi
Veikko Somerpuro

Oppimisen palvelut – palveluja rakentamassa opiskelijan ja opettajan silmin

Olemme kirjastossamme vuoden mittaan työstäneet organisaatiorakenteitamme, jotta vastaisimme paremmin toimintaympäristön ja asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin. Työn tuloksena kirjastossa on jatkossa kolme palvelukokonaisuutta: oppimisen palvelut, tutkimuksen palvelut sekä aineistoista ja tietojärjestelmistä vastaava saatavuuspalvelut.

Vihdoin olemme päässeet lähtötelineille, kun kirjaston eri palvelukokonaisuuksien työntekijät on koottu yhteen. Seuraavana on vuorossa yhteistyön hiominen, erilaisten tiimien rakentaminen, ydinprosessien ja -palvelujen kuvaaminen sekä yhteisten toimintatapojen löytäminen ja kehittäminen, jotta pääsemme rakentamaan oppimisen palveluja vielä paremmiksi.

Oppimisen palvelut -yksikkö vastaa ja huolehtii kaikkien kampuskirjastojen asiakaspalvelusta ja neuvonnasta. Yksikkö palvelee asiakkaita myös verkossa ja puhelimitse. Vaikka kirjaston asiakaspalvelu antaa usein asiakkaalle ensimmäinen vastauksen, syvempää otetta tai paneutumista vaativa kysymys ohjataan kirjaston muille asiantuntijoille. Esimerkkinä tästä on ohjaus tutkimuksen palveluihin, kun tutkija tarvitsee tukea työhönsä. Samoin, jos e-aineistot eivät toimi odotetulla tavalla, saatavuuspalvelujen asiantuntijat selvittävät mysteerin ja saavat aineiston taas toimimaan.

Oppimisen palvelut huolehtii myös opiskelijoiden ja opettajien tiedonhallintapalveluista. Yksikkö tarjoaa tiedonhankinnan ja -hallinnan sekä lähiopetusta että oppimateriaalia tutkielmantekijän tueksi. Vaikka palvelua kehitetään ja rakennetaan yhteisvoimin kirjastossa, vastuu on oppimisen palvelujen asiantuntijoilla. Tutkijakoulujen ja tutkijoiden tiedonhallintapalvelut tehdään tutkimuksen palvelujen vetovastuussa.

Myös kirjastotilat ja kirjaston tarjoamat verkkopalvelut hahmotetaan oppimisen palveluissa oppimisympäristönä. Ideaalisin oppimisympäristö rakennetaan yhteistyössä yliopiston muiden toimijoiden kanssa. Opiskelijoilla on painava sana sanottavaan siitä, millaisessa ympäristössä on mielekästä ja tehokasta oppia. Oppimisympäristöjen suunnittelussa ja toteuttamisessa tarvitaan mm. saatavuuspalvelujen verkkopalveluosaamista tai vaikka tietoa ja taitoa e-kirjojen käytettävyydessä.

Olen tehnyt töitä ”oppimisen palvelujen” parissa vuodesta 2007 alkaen: ensin IL-informaatikkona, sitten asiakaspalvelusta vastaavana palvelupäällikkönä. Helsingin yliopisto työpaikkana on ollut tuttu jo vuodesta 1997, jolloin aloitin kirjastourani kirjastosihteerinä silloin Suomen kielen laitoksen kirjastossa. Virkasuhde on vaihtunut työsuhteeksi ja organisaatio on ympärillä muuttunut. Alati muuttuva kirjastotyö ja toimintaympäristö innostavat minua paiskimaan töitä Helsingin yliopistossa.

Kirsi Luukkanen
Palvelujohtaja, oppimisen palvelut

Kirjaston kasvoja: Merja Kettunen

Esittelemme sarjassa Helsingin yliopiston kirjaston työntekijöitä. Tällä kertaa vuorossa tietoasiantuntija Merja Kettunen.

1. Miten päädyit kirjastouralle?
Päädyin kirjastouralle oikeastaan sattumalta, niin kuin monet asiat tässä maailmassa tapahtuvat. Opiskelin elintarviketieteitä Viikissä. Muutamat saman alan opiskelijat olivat päätyneet tietopalvelualalle. Homma rupesi kiinnostamaan minuakin. Olin pienten lasteni kanssa kotona vuonna 1995 ja tauolla työelämästä, kun Kristiina Hormia soitti maatalouskirjastosta ja pyysi työhaastatteluun EU:n sanastotyöprojektia varten. Sain paikan ja ryhdyin kääntämään suomeksi Eurodicautom-sanastoa maataloustermien osalta muutaman muun Viikistä valmistuneen kanssa. Samalla sain jalan oven väliin kirjasto- ja tietopalvelumaailmaan. Lukuvuonna 1997-98 suoritin Dipolin täydennyskoulutuskurssin, joka käytännössä tarkoitti informaatikon papereita. Viimein vuonna 2002 sain pysyvän viran silloisesta Viikin tiedekirjastosta.

2. Tyypillinen työpäiväsi
Tällä hetkellä työni painottuu kokoelma-asioihin, tasapainoilen kirjavaraston tyhjennyksen ja uuden aineiston hankintapäätösten tekemisen välillä. Meillä on Viikissä kolmen hengen tiimi, joka käytännössä organisoi etävaraston 5 hkm:n tyhjennystä vuoden loppuun mennessä. Varsinaisen ”lapiotyön” tekevät neljä uutteraa, täksi syksyksi palkattua nuorta miestä. Myös ”vakkarit” ovat olleet mukana varastokirjastoon lähtevän aineiston hyllyynmerkitsemisessä Vaari-tietokannan varastotietoihin nojaten.
Aamuisin klo 9 katsotaan, mitä kukin työpari tekee sen päivän aikana. Myöhemmin päivällä vielä tarkistetaan, pitääkö suunnitelmaa muuttaa. Välissä selvitän tulevan vuoden lehtitilauksia: jotta voidaan tilata uusia aineistoja, pitää pohtia mitä vanhoja lehtiä, painettuja ja elektronisia, voitaisiin lakkauttaa. Nämä edellyttävät käyttötilastojen tulkintaa ja käyttäjien mielipiteiden kyselyä. Välissä selvitän pöydälleni kertyneitä vanhojen teosten pinoja; onko luetteloitu, puuttuuko meiltä tai muualta ja minne sijoitetaan? Myös avokokoelman karsittavien aineistojen valinta kuuluu jatkuviin tehtäviini. Ja tietenkin Helkan tietojen ylläpito.

3. Parasta työssäsi? Mikä asia sai viimeksi hyvälle tuulelle työkuvioissa?
Työni on monipuolista ja itsenäistä. Tunnen tekeväni tärkeää työtä, kun teen hankintapäätöksiä asiakkaiden tarpeita ajatellen. Vanhojen aineistojen karsimista olen työurani aikana tehnyt jo mielestäni tarpeeksi. Vaikka kyllä siinäkin on omat hyvät puolensa, varastoja penkoessa löytää ihania luetteloimattomia aarteita, joilla tarkoitan vanhoja, 150–200 vuotta sitten julkaistuja kotimaisia julkaisuja. Tällaisten löytäminen on saanut minut useamman kerran hyvälle tuulelle ja niitä on mukava yhdessä kollegoiden kanssa ihastella. Yleisesti ottaen se, että käytännön asiat sujuvat ja että puhalletaan yhteen hiileen, saa hyvälle tuulelle. Joka viikko riemastun, kun Varastokirjastoon lähtee kuorma ja saamme uusia tyhjiä laatikoita tilalle.

4. Miten vietät vapaa-aikaasi?
Vapaa-aikani kuluu talvikaudella pääasiassa kotona sohvaperunana telkkaria katsellen. Hyötyliikuntaa saan siivoamisesta, ruoanlaitosta ja pyykinpesusta ja tietenkin päivittäisestä metron liukuportaiden kapuamisesta. Siis kokomatka alhaalta ylös ja kevyemmin ylhäältä alas. Lueskelen elämäkertoja ja romaaneita sen verran, että saan unen päästä kiinni iltaisin. Mieheni lisäksi kotona asuu vielä kaksi aikuista poikaani. Kesäkautena vapaa-aikani täyttävät perheen kesämökki Kemiönsaaren saaristossa, jossa luonnon seuraaminen on todella hauska harrastus. Lintulajien opetteleminen aikuisiällä on haastavaa; joka kevät saan opetella ns. ”pikkulinnut” uudelleen. Sielunmaisemaani on saaristo ja taustalla soiva jazzmusiikki. Pianoa soitan, mutta vain omaksi (ja perheen) iloksi. Japanilaisten sukulaisten kautta tuli mieheni kanssa kokeiltua myös TV-kameroiden edessä näyttelemistä tänä kesänä, nimittäin toimimme matonpesumannekiineina Tervasaaren mattolaiturilla. Japanilaiset tekevät tv-sarjaa pohjoismaisesta elämäntavasta.

Kuva:

Merja Kettunen

#munkirjasto-kilpailu oli menestys!

Helsingin yliopiston kirjaston järjestämä #munkirjasto -kuvakilpailu sai suuren suosion.

Kirjaston Instagram– ja Twitter-tilille lähetettiin kymmeniä kuvia kirjastoelämästä opiskelijan silmin.

Arvonta on suoritettu ja voittaja julkaistaan piakkoin.

Muita kuvia voi katsella:

enjoygram.com/tag/munkirjasto

twitter.com/hashtag/munkirjasto

Kirjastojen rooli uskontojen ja kulttuurien välisessä dialogissa

Pariisissa juhlittiin 25.8. kaupungin miehityksestä vapauttamisen 70. vuosipäivää. Samana päivänä alkoi kaksipäiväinen kokous teemasta Kirjastot, kulttuurien ja uskontojen välisen dialogin kivijalka: Historia, nykyisyys, tulevaisuus (Les bibliothèques, socle du dialogue des cultures et des religions: Histoire, présent, avenir). Järjestäjänä oli Pariisin katolinen instituutti (Institut catholique de Paris; ICP), jonka kirjaston pitkäaikainen johtaja Odile Dupont on tehnyt merkittävää työtä hankkeen edistämiseksi sekä teologisten kirjastojen parissa että IFLAssa.

Kristillinen teologia on ollut aina avoin vieraiden uskontojen kohtaamiselle, vaikka uskontodialogista sanan modernissa merkityksessä on ennen 1900-lukua ollut kysymys vain harvoin. Varsinkin viime vuosisadan sotien jälkeisenä aikana sekä teologian että kirkkojen parissa aidosta uskontodialogista muiden uskontojen ja kulttuurien kanssa on tullut keskeinen haaste. Ei ole sattuma, että tarve uudenlaiseen uskontojen kohtaamiseen on kasvanut juuri kristityissä länsimaissa. Tuhoisien sotien jälkeinen demokratia ja pluralismi, kolonialismin lopullinen päättyminen ja oman uskonnon syvä kriisi eivät yksin riitä selittämään tätä kehitystä. Siihen liittyvät myös uskonnollisen pluralismin räjähdysmäinen kasvu sekä teologisen tutkimuksen muutos, jota myöhempinä aikoina saatetaan kuvata jopa radikaaliksi.

Thierry-Marie Courau korosti avauspuheenvuorossaan uskontodialogin keskeisiä arvoja. Meidän tulee kuunnella ja pyrkiä ymmärtämään, lukea ja tutkia tekstejä, pyrkiä toisen tasavertaiseen kohtaamiseen, vuorovaikutuksellisuuteen. Uskontojen ja kulttuurien erilaiset teologiset kirjastot tarjoavat edellytykset, mahdollisuuden ja lähtökohdan kaikkeen tähän; ne ovat rauhanomainen tila, jossa kohtaaminen voi tapahtua.

Poimin kokouksen esityksistä oman kirjastomme kannalta kiinnostavimman aineiston, mikä ei tee oikeutta aiheen moniulotteisuudelle.

Läntisen Euroopan teologisten kirjastojen ydinongelma

Fabienne Henryot Lausannen yliopiston kirjastosta kuvasi oman kirjastonsa muutoksen avulla akateemisen teologian siirtymistä teologiasta uskonnon, uskontojen ja uskonnollisuuden tutkimukseen. Lausannen yliopistossa teologian opetus vapautui kirkollisesta sidoksesta jo vuonna 1837. Suuret muutokset tapahtuivat kuitenkin 1960-luvulta alkaen, kun kriittinen raamatuntutkimus sekä kurssit sosiologiasta, psykologiasta ja antropologiasta saavat opetuksessa pysyvän jalansijan. 1990-luvulla teologian ja uskontotieteen opetus joutuvat kriisiin, kun opiskelijoiden määrä laskee. Ratkaisuksi kehitetään räätälöityjä palveluja kirkolle ja muille tiedekunnille. Samalla uskontotieteen asema oppiaineena nousi. Tämä johti 2000-luvun alussa jyrkkään kriisiin, kun uskontotiede määritteli itsensä entistä selvemmin teologiaa vastaan. Uudesta tilanteesta hyötyivät ennen kaikkea kriittinen raamatuntutkimus, joka liittyi Lähi-idän uskontojen juurien tutkimukseen, sekä uskontososiologia ja modernien uskonnollisten ilmiöiden tutkimus.

Tämä kehitys näkyy selvästi Lausannen yliopiston kirjaston tilanteessa. Teologian kirjat vievät 9 % yliopiston kirjaston hyllytilasta, vaikka sen käyttäjät edustavat alle yhtä prosenttia kaikista yliopiston kirjaston kuluttajista. Tämä vaikuttaa hitaasti mutta varmasti teologisen kirjaston kokoelmiin ja sen kokoelmapolitiikkaan. Vuonna 2012 teologisen kirjallisuuden osa-alueiden luokitusta supistettiin kuudesta kolmeen samalla kun uskontososiologian luokitusta yksityiskohtaistettiin. Perinteisen teologian kokoelmat ovat kehittyneet kaikessa rauhassa ajan kuluessa, mutta uskontotieteen kokoelmat ovat vanhentuneet ja vaativat jatkuvaa uudistamista. Tämä kaikki on lisännyt paineita järjestää uudelleen teologian ja siihen liittyvien muiden tieteenalojen kokoelmia.

Kirjastojen rooli uskontodialogin ydinalueilla

Uskontojen ja kulttuurien välisen dialogin kannalta merkittävät kirjastot sijaitsevat usein maantieteellisissä solmukohdissa. Hyvänä esimerkkinä oli esillä Marokon Rabatissa sijaitseva kristillisten kirkkojen vuonna 2012 perustama Teologian ekumeeninen instituutti (Institut oecuménique de théologie; Al Mowafaqa), jonka löytää virtuaalisesti Internet-osoitteesta www.almowafaqa.com. Sen nimenomaisena tarkoituksena on valmentaa lännen kristillisten kirkkojen edustajia uskontojen ja kulttuurien väliseen dialogiin. Instituutin kirjaston lähtökohtana on Rabatin katolisen hiippakunnan kirjasto, joka perustettiin 1981. Uuden kirjaston kokoelmia sekä siellä tehtävää elektronista dokumentaatiota kehitetään vähitellen palvelemaan uskontojen ja kulttuurien kohtaamista. Instituutti järjestää myös konferensseja ja muita tapahtumia. Islamin hallitsemassa maailmassa tällainen instituutio on poikkeuksellinen.

Cindy S. Lu esitelmöi kiinnostavasti Kiinan tilanteesta. Kiinan vainotuille kristityille vuosi 1982 merkitsi tärkeää käännettä. Kirkot saivat avata ovensa, ainakin periaatteessa, vaikka paikalliset olosuhteet vaikuttivat edelleen huomattavasti kristittyjen elämään. Vuoden 2014 alussa kristinuskon näkyviä tunnuksia on määrätty poistettaviksi kirkkojen huomattavan menestyksen vuoksi; joitakin vastarakennettuja kirkkoja on purettu kokonaan. Eikä ihme: on ennustettu, että Kiinasta on tulossa maailman suurin kristitty maa. Laskelmien mukaan Kiinassa on virallisesti 26 miljoonaa protestanttista ja 12 miljoonaa katolilaista kristittyä. Protestanteilla on 22 virallista seminaaria, katolisella kirkolla niitä on 24. Näiden seminaarien kirjastotoiminta on kuitenkin heikkoa ja budjetti hyvin rajallinen.

Viralliset kirkot seminaareineen ovat kuitenkin jäävuoren huippu. Maanalaiset kirkot kasvavat ja ovat motivoituneita toimimaan. Laskelmien mukaan Kiinassa on peräti 80 miljoonaa jäsentä maanalaisissa protestanttisissa kirkoissa ja maanalaisissa katolilaisissa kirkoissa on 10 miljoonaa jäsentä. Nämä kirkot sijaitsevat joko syrjäseuduilla, jossa niitä ei välitetä vainota, tai suurten kaupunkien liikekeskuksissa, joissa niitä pystytään ylläpitämään liikeyritysten naapureina. Näitäkään ei yritetä erityisesti vainota; viranomaisille on olennaista, että kirkot eivät vaikuta näkyvinä julkisina instituutioina. Protestanttisten yhteisöjen seminaarien lukua on protestanttien osalta mahdoton arvioida. Roomalaiskatolisia katolisia seminaareja on kymmenen. Näiden seminaarien kirjastot ovat kiinnostavassa tilanteessa. Ne saavat runsaasti kirjoja Yhdysvalloista ja Kaakkois-Aasiasta, etenkin Hong Kongista. Innostusta näissä kristillisissä kasvun keskuksissa riittää, mutta maanalaisten seminaarikirjastojen resurssit ovat riittämättömät. Kirjat jäävät luetteloimatta, henkilökunnalla ole koulutusta, ja Internetin käytössä on toistuvia hankaluuksia – tai se on täysin mahdotonta. Tästä syystä teologiset seminaarit Hong Kongissa ja Taiwanissa ovat avainasemassa maanalaisten seminaarien väen koulutuksessa. Hong Kongin luterilainen seminaari, jossa on työskennellyt suomalaisiakin teologeja, on yksi näistä solmukohdista. Niillä on myös olennainen rooli uskontodialogiin liittyvän aineiston kokoamisessa ja kiinalaisten teologien valmentamisessa ei-kristillisten kulttuurien kohtaamiseen. Kiinalaisten teologien koulutuksessa kaivataan kipeästi kiinankielistä aineistoa, koska näiden englannin taito on usein heikko.

Uskontojen kulttuuriperinnön vaaliminen

IFLAn konservointiprojektien palveluksessa Alankomaissa työskentelevä Julia Brungs esitteli työnsä kohteita ja tavoitteita. Kirjallisen kulttuuriperinnön säilyttäminen on kuulunut IFLAn ohjelmaan jo 1980-luvulta alkaen. Tätä palvelee erityisesti Preservation and Conservation Section, ja IFLAlla on 13 projektia palvelevaa keskusta. Säilyttämishankkeissa ovat etusijalla luonnonkatastrofien ja aseellisten konfliktien vaivaamat alueet. Olennaista on myös aineistojen digitointi, jota edistetään yhteistyöprojektissa UNESCOn, paikallisten hallitusten ja muiden yhteisöjen kanssa.

Otto Lankhorst esitelmöi kirjastojen sulkemisesta ja yhdistämisestä Alankomaissa. Lankhorst on sekä seurannut tätä prosessia että vaikuttanut siihen ratkaisevasti, sillä hän johtaa Sint Agathassa sijaitsevan Alankomaiden luostariperinnön kokoelmaa ja säätiötä. Reformoiduissa Alankomaissa luostarikirjastojen kohtalona oli luostarien tuhoamisen myötä tulla liitetyiksi yliopistollisiin kirjastoihin. 1800-luvun puolivälissä luostarielämä elpyi jälleen, mutta ajan kuluessa ja etenkin 1960-luvulta alkaen yhteiskunnan sekularisoituminen vaikutti myös luostareihin, joita alettiin uudelleen sulkea munkkien ja nunnien puutteen vuoksi. 1980-luvulta alkaen luostarien arvokkaan kulttuuriperinnön säilyttäminen on koettu keskeiseksi tavoitteeksi. Vuonna 1989 perustettiin Alankomaiden luostariarkistojen palvelukeskus (Dienstencentrum Kloosterarchieven in Nederland), josta vuonna 2002 luotiin Lankhorstin nyt jo kymmenen vuoden ajan johtama keskus. Sen rahoitus on turvattu vielä 20 vuodeksi eteenpäin. Työtä on paljon, aina aineiston arvioimisesta ja valikoinnista luetteloimiseen, konservointiin ja kokoelmien hoitamiseen saakka.

Teksti:

Matti Myllykoski
johtava tietoasiantuntija

Kuva:

icp.fr

IFLA koolla Ranskassa: Lyonin julistus julki

Informaatioalan edustajat ympäri maailman kokoontuivat 80. kertaa IFLA:n WLIC-konferenssiin, tällä kertaa Lyoniin, Ranskaan.  Yli 330 vapaaehtoista huolehti 4000 konferenssivieraasta.

Konferenssin teema oli presidentti Sinikka Sipilän teemaa ”Strong libraries, strong societies” tukeva “Libraries, Citizens, Societies: Confluence for Knowledge” eli kirjastot, kansalaiset, yhteiskunnat: tiedon yhtymäkohta.

Lyonissa julkistettiin IFLA:n aloite Lyon Declaration: Lyonin julistus tiedon saatavuudesta ja kehityksestä. Sen tarkoituksena on vaikuttaa YK:n uuteen kehitysohjelmaan. Julistuksen mukaan informaation saatavuus  on olennaista kehityksen tukemisessa. On tärkeää poistaa köyhyys, tukea lukutaitoa, tarjota laadukasta informaatiota ja pitää kiinni ihmisoikeuksista sekä tasa-arvosta. Kaikki kolme suomalaista kirjastoseuraa ovat allekirjoittaneet julistuksen.

Vuonna 2015 konferenssi järjestetään Kapkaupungissa, Etelä-Afrikassa. Sen jälkeen Sinikka Sipilä luopuu presidenttiydestä ja sijalle astuu yhdysvaltalainen Donna Scheeder. Vuonna 2016 kirjastoväki kokoontuukin uuden presidentin kotimaassa, Ohion osavaltion Columbuksen kaupungissa.


Yli 2000 vuotta vanhan kaupungin konferenssikeskus oli uusi ja moderni.


Varapresidentti Donna Scheeder, presidentti Sinikka Sipilä, IFLA:n Governing Boardin jäsen Gerald Leitner ja pääsihteeri Jennefer Nicholson kirjastoseurojen tapaamisessa.


Täällä ollaan! Palvelujohtaja Kirsi Luukkanen (vas.), projektipäälllikkö Kristina Virtanen ja palvelujohtaja Hannele Fabritius takanaan Opening Sessionin yleisöä.


Sinikka Sipilä näyttelyn avajaisissa.


Kulttuuri-ilta järjestettiin entisellä sokeritehtaalla.


Lyon on tunnettu gourmet-ruoan kaupunki ja myös kulttuuri-illan ruokatarjonta oli runsasta ja herkullista.  Tässä muutama jälkiruoka. Lyonissa on 15 Michelin-tähden ravintolaa ja yhteensä 2000 ravintolaa.


Meille opetettiin paikallista ”tiputanssia”. Lyhyt video illan tapahtumista. http://vimeo.com/104387688


Lyonissa on valmistettu silkkiä ja muita kankaita 2000 vuoden ajan.  Konferenssin viimeisenä iltana Sinikka Sipilä sai lahjaksi upean paikallisen huivin Ranskan kansalliskirjaston johtaja Bruno Racinelta ja kulttuurista vastaavalta Lyonin apulaiskaupunginjohtaja Georges Képénékianilta.


Seinätaidetta Lyonin pääkirjastossa, joka sijaitsee päärautatieaseman vieressä.


Kaupunginkirjaston toimipaikka vanhan kaupungin kupeessa.


Kirjaston lukusali.


Lyonin läpi kulkee kaksi jokea. Talojen välistä pilkottaa niistä toinen, La Saône. Lyonin vanha kaupunki on Unescon maailmanperintökohde.


Vanha lyonilainen rappukäytävä.


Tuoksuvia, haisevia, kovia, pehmeitä, valuvia, tahmeita – paikallisia juustoja torilla.


Lisää paikallisia herkkuja: macaron -täytekeksejä.


Lyon on tunnettu suurista seinämaalauksistaan. Tässä kuvataan paikallisia kuuluisuuksia, mm. elokuvan isiä Lumièren veljeksiä ja mestarikokki Paul Bocusea.


Konferenssikeskuksen viereisessä suuressa keskuspuistossa oli eläintarha, missä näimme krokotiilin, seeproja ja kirahviperheen heinäkuussa syntyneine poikasineen.

Konferenssin verkkosivut

Konferenssin esitykset (IFLA Library)

Kuvia, juttuja, videoita

Twitter search: #wlic2014

Teksti ja kuvat:

Johanna Lahikainen
johtava tietoasiantuntija

Lumipallolla kohti bibliometriikan keskiötä

Lumipallometriikkaa ja yliopistojen välistä vertailua

Menneen kesän aikana brittibibliometrikkojen keskusteluissa nousi usein esiin käsite ”Snowball Metrics” eli suoraan suomennettuna lumipallometriikka. Mitä se oikein on?

Lumipallometriikan tarkoituksena on – lainatakseni tri John Greeniä Cambridgen yliopistosta – ”tulla kansainväliseksi standardiksi, joka tekee mahdolliseksi sen, että tutkimusintensiiviset yliopistot ymmärtävät vahvuuksiaan ja heikkouksiaan niin, että ne voivat luoda tehokkaita strategioita ja seurata niiden toteutumista”. (Lähde: Snowball Methods Recipe Book)

Lumipallometriikkaa ovat kehitelleet kahdeksan brittiyliopistoa yhdessä Elsevierin kanssa:  University of Oxford, University College London, University of Cambridge, Imperial College London, University of Bristol, University of Leeds, Queen’s University Belfast sekä University of St. Andrews. Kirjastossammekin koekäytössä olleessa Scopus-tietokantaan perustuvassa SciVal -analyysiohjelmassa sovelletaan lumipallometriikkaa. Niiden menetelmien kohdalla, joissa sitä on käytetty, on lumihiutalelogo.

Snowball Metrics on ns. bottom-up -hanke. Brittiyliopistojen lisäksi mukaan on tullut muitakin tutkimusintensiivisiä yliopistoja mm. Yhdysvalloista, Australiasta ja Uudesta Seelannista. Tavoitteena on, että tulokset ovat niille itselleen hyödyllisiä toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa.  Taustalla on ollut turhautumista siihen, että on monenlaista metriikkaa ja tapaa arvioida tutkimuksen tuloksellisuutta ja vertailla yliopistoja keskenään. Olennaista on myös se, että tuloksiin eivät vaikuta ulkopuoliset organisaatiot, kuten rahoittajat, firmat tai tutkimustiedon myyjät.

Yliopistoissa pidetään tärkeinä sellaisia menetelmiä, jotka tekevät mahdolliseksi luotettavat vertailut samankaltaisten eli “omenien kesken”. Nämä metriikat eivät ole sitoutuneita mihinkään erityiseen datan tai välineiden tuottajaan. Tuloksena olevat benchmarkkaukset tutkimusintensiivisten yliopistojen välillä edellyttävät luotettavaa informaatiota, joka auttaa ymmärtämään tutkimuksen vahvuuksia ja myös sitä, mitä voitaisiin tehdä paremmin. Näin voidaan seurata strategian toteutumista ja valmistautua uuteen.

Projektin nimeä on inspiroinut lumipallo, joka on ensin pieni ja jonka koko kasvaa, kun sitä pyörittää – ihan samoin kuin lumipalloefektissä. Projektin suunnitelmissa oli aloittaa pienellä yliopistojen ryhmällä, jolloin olisi helpompaa päästä yhteisymmärrykseen siitä, mitä halutaan mitata ja vertailla, ja vasta sitten ottaa mukaan muita.

Lisää tietoa lumipallometriikasta

Onko yhteiskunnallinen vaikuttavuus nousemassa uudeksi tutkimuksen arvioinnin mittariksi?

Viime vuosina tutkimuksen arvioinnissa ja tutkimusrahoituksessa ovat painaneet arvostetuissa kansainvälisissä tieteellisissä lehdissä julkaistut vertaisarvioidut artikkelit. Tutkijat vertailevat keskenään h-indeksejään ja haravoivat oman alansa lehtiä, joissa Jufo-luokka olisi kolmonen.

Samaan aikaan keskustellaan sekä Suomessa että muualla maailmassa tieteen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden merkityksestä, paikallisilla kielillä julkaisemisesta ja ylipäänsä kirjojen tekemisestä. Mitä arvostetaan? Kannattaako kirjoittaa tieteellisen tutkimuksen tuloksista yleistajuisesti suomen kielellä? Mistä saa rahaa? Millaiseen tutkimukseen saa rahaa? Arvioidaanko tutkimusta kunkin tieteenalan omista lähtökohdista ja julkaisukulttuurista käsin? Vai arvostetaanko niitä tieteitä enemmän, joissa julkaistaan englannin kielellä lehdissä, jotka pääsevät viittaustietokantoihin?

Alankomaissa tieteen yhteiskunnallinen vaikuttavuus on ensi vuodesta lähtien entistä tärkeämpi menestyksen mittari tutkimuksen arvioinnissa. Vähemmän merkitystä tullaan antamaan julkaisujen määrälle, kun taas enemmän huomiota kiinnitetään siihen, miten kunnianhimoisesti ja laadukkaasti tutkimusta on tehty. Siinä on kiteytettynä keskeiset asiat viime keväänä julkaistussa ohjelmassa Dutch Standard Evaluation Protocol.

Protokollan tavoitteena on taata, parantaa ja tehdä näkyvämmäksi tieteellisen tutkimuksen laatua ja merkitystä Alankomaiden yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa. Arvostettuja ovat tutkimuksen tieteellinen laatu, yhteiskunnallinen merkitys ja tutkimusryhmien toimintasuunnitelman toteutettavuus.  Protokollan taustalla ovat Alankomaiden yliopistot, tiedettä rahoittava NWO ja tiedeakatemia KNAW.

Teksti:

Maria Forsman
johtava tietoasiantuntija

Kuvat:

snowballmetrics.com
Snowball metrics

Kumpulan kampuskirjasto avautui asiakkaille

Kun syksy sai ja ensimmäinen syysmaanantai koitti, avautuivat myös kampuskirjaston ovet kesän remonttisulun jälkeen asiakkaille. Ensimmäisen asiakkaan kemianopiskelija Auli Koskisen johdolla kirjaston käyttäjät pääsivät tutustumaan uuden oppimisympäristökirjaston ensimmäisen valmistuneen vaiheen tiloihin ja palveluihin, joita on pitkään ja hartaasti suunniteltu ja toteutettu koko kampuskirjaston ja mitä arvokkaimman yksikkörajat ylittävän avun voimin.

Vielä on viimeinen syksy ja lopullinen rypistys edessä, mutta jo nyt on ilo kiittää vuolaasti kaikkia kumpulalaisia ja meitä avustaneita tahoja kohta takanamme olevasta urakasta. Teitä on paljon!

Nyt avautunut osa kirjastoa käsittää uudistetun asiakaspalvelualueen, joka sijaitsee kirjaston ensimmäisessä kerroksessa heti sisäänkäynnin luona. Aiemman sisäänkäynnin löytämiseksi tarvittiin vahtimestarin apua, kosolti hiljaista tietoa ja aimo annos päättelykykyä – tippaakaan liioittelematta. Sähköllä säädettävän uuden ”aspatiskin” takaa on suora ja luonteva näköyhteys kaikkiin kirjastoon sisään saapuviin asiakkaisiin. Itse ensimmäistä vuoroa asiakkaita vastaanottaessani huomasin konkreettisesti, miten helppoa oli tervehtiä jokaista sisään astunutta hymyllä ja asiaan kuuluvalla sanasella. Enää emme Kumpulassakaan ole asioinnintorjuntabunkkerin takana.

Asiakaspalvelun lisäksi kirjaston paikallispalveluiden perusasiat ovat läsnä – lainattavasta aineistosta lainatuimmat kurssikirjat on sijoitettu heti asiakaspalvelualueen välittömään läheisyyteen. Viikon kokemuksella voi jo sanoa, että palveluiden ja paikalliskokoelman läheisyys toimii mainiosti. Kurssikirjat ovat lähes käden ulottuvilla, mikä tekee asiakkaiden opastamisesta hyvin mutkatonta.

Kirjastoon sijoitetut työasemat ovat jo kovassa käytössä. Tietotekniikkaosasto (TiKe) lopetti kampukselta yhden mikroluokan ja siirsi luokan laitekannan kirjaston tiloihin. Näin TiKe säästi tilakuluissa ja me saimme heiltä dual boot -koneet ja niiden ylläpidon kaikkien Windows- ja Linux -käyttäjien iloksi. Kunhan remontti on kokonaan valmis, on kirjastossa kolminkertainen määrä työasemia entiseen verrattuna.

Syksyn mittaan ja remontin edetessä palvelutarjottimemme täydentyy edelleen. Syyskuun lopussa opiskelijat saivat käyttöönsä kaksi ryhmätyötilaa, hiljaisen työskentelyn tilan ja mikroluokan, joka soveltuu myös opetustarkoituksiin ja taipunee tarvittaessa myös tenttiakvaarioksi. Syyskuun alusta olemme voineet tarjota myös vierailijakoneet Helsingin yliopiston ulkopuolisten käyttäjien tarpeisiin.

Lokakuussa rakennusurakoitsija NCC luovuttaa kirjaston toisen kerroksen yliopiston käyttöön. Kunhan kalustus ja siivous on tehty, alkaa viimeinen mittava hyllytysoperaatio. Aika monta tuhatta muuttolaatikollista tieteellisiä lehtiä matkaa silloin välivarastotiloista kirjaston hyllyihin. Tämä avaa patoja myös muualla työmaalla ja vähitellen kirjasto saa käyttöönsä myös kampuskirjastollemme tunnusomaisten korkeiden ikkunoiden valaiseman sisääntuloaulan. Kunhan sisääntuloaula on viihtyisäksi sisustettu, alkaa uuden oppimisympäristökirjaston ilme olla pikkuhiljaa valmis.

Myös kirjaston henkilökunta sai omat uudet työtilat. Niiden toiminnasta raportoimme myöhemmin, kunhan saamme enemmän kokemuksia arjesta. Asiakkaiden kannalta toimivaksi ratkaisuksi olen havainnut jo nyt sen, että palvelupäällikön huone on sijoitettu asiakaspalvelupisteen ja asiakkaiden läheisyyteen. Joitakin asiakkaita on jo tullut palveltua ihan oman työhuoneen ovella ja onpa tämä oman esimiestyönkin kannalta osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi – ainakin minun mielestäni…

Valmistahan meillä ei todellakaan vielä ole. Työmaaseinät ovat pystyssä eikä auringonvalo pahemmin kirjastoon paista. Muutakin säätämistä on tuhannen ja yhden verran. Mutta kyllä tämä tästä – maata on jo näkyvissä. Ja valmishan tästä lainastosta tulee vasta, kun kansalaiset ovat sen vallanneet ja omaksi ottaneet.

Sitä kohti!

Teksti:

Antti Virrankoski
Palvelupäällikkö
Oppimisympäristöhankkeen vastuuhenkilö

Kuvat:

Veera Ristikartano