Julkaisuja ja niihin viittaamisia analysoimalla tulee esiin mielenkiintoisia asioita. Web of science -tietokannasta saamme muutamalla klikkauksella esiin tunnusluvun, joka paljastaa tutkijan merkityksen tiedemaailmalle. Esim. muuan viime aikoina paljon tapetilla ollut tutkija, kutsutaan häntä vaikkapa 7satatonniksi, saa luvukseen ykkösen…

Kun käytössä on ”koko maailman kaikki tieteelliset artikkelit” jalostettuina viitetietokantoina, pienen Suomen suurimmankin yliopiston tutkijat jäävät jalkoihin.  Tuloksena on itkua ja porua kun oman kampuksen arvostetuimmat tutkijat saavat näissä analyyseissä lukuja, jotka nippanappa yltävät aloittelevan lääketieteilijän tasolle. Mistä on kyse, ja kuinka näihin viitetietokantojen analyyseihin pitäisi suhtautua?

Tilastollisesta bibliografiasta kaiken mittaamiseen

Iloisella 1920-luvulla keksi muuan Hulme ruveta laskemaan julkaisumääriä maittain ja aiheittain, ja näin bibliometriikan esiaste ”tilastollinen bibliografia” oli syntynyt. Alan pioneeri A. Pritchard lanseerasi bibliometriikka-sanan artikkelissaan 1960-luvun lopulla, ja termi on säilynyt alan yläkäsitteenä, vaikka muitakin nimityksiä on harrastettu: scientometria, naukometria, infometria, webometria ja cybermetria. Uusin ja laajin bibliometriikan evoluutioista on ”altmetrics”, joka tutkii mitä julkaisu (tms.) saa aikaan sosiaalisessa mediassa. Joku muu taho saa laskea nettimaailman tykkäykset ja tökkäykset, me kirjastolaiset keskitymme viittaustietokantojen antamiin mahdollisuuksiin.

Entä nyt?

Vaikka bibliometriikkaa voidaan hyvällä syyllä pitää informaatiotutkimuksen ”ominpana” metodina, sitä ei juurikaan harrastettu kirjastoissa ennen kuin vasta tällä vuosituhannella. Nyt kun bibliometriikka on valjastettu tiedepolitiikan ja tutkimuksen arvioinnin välineeksi, meidän jokaisen kirjastossa työskentelevän olisi hyvä tietää siitä ainakin seuraavat asiat:

• Bibliometriikka antaa välineitä, joilla voidaan vertailla kirjoittajia, tieteellisiä lehtiä, organisaatioita ja maita. Sen avulla voi tutkia myös tieteenalojen kehitystä. Bibliometriset analyysit ovat aina alakohtaisia. Eri alojen tuloksia ei pidä vertailla toisiinsa, vaan konteksti tulee aina ottaa huomioon.
• Joillain tieteenaloilla bibliometriset välineet ovat kehittyneitä, toisilla niitä vasta kehitellään. Lue lisää tieteidenvälisistä eroista.
• On tärkeää ottaa huomioon, että eri aloilla julkaistaan eri tavoilla: artikkeleita lehtiin tai kokoomateoksiin, esityksiä konferensseihin jne. Kirjavaltaista alaa ei voi arvioida samoin kriteerein kuin artikkelivaltaista. Joillain aloilla julkaistaan kansainvälisissä, toisissa enimmäkseen kotimaisissa julkaisuissa. Lue lisää arvioinnista kirjavaltaisilla aloilla.
• Suuret kansainväliset viittaustietokannat Web of Science ja Scopus ovat luonnontiede- ja lääketiedepainotteisia eivätkä usein lainkaan toimi analyysivälineinä humanistisissa ja yhteiskuntatieteissä. Lue lisää humanististen ja yhteiskuntatieteiden arvioinnista.
• Journal Citation Reports –tietokannan Impact factor kertoo lehden tasosta. Suomessa Tieteellisten seurain valtuuskunnan toteuttamassa Julkaisufoorumi-hankkeessa tieteelliset paneelit ovat luoneet ulkomaalaisia esikuvia seuraten laatuluokituksen tieteellisille lehdille, konferenssi- ja kirjasarjoille sekä tieteellisille kirjakustantajille.
• Hirsch-indeksi = luku, joka kuvaa tutkijan julkaisujen määrää ja merkitystä (Nobel-taso on 30:sta ylöspäin). Kun tutkijan artikkelit asetetaan järjestykseen siteerausten lukumäärän mukaan, H-indeksi on sama kuin sen artikkelin järjestysnumero, jonka kohdalla siteerausten määrä ja järjestysnumero ovat mahdollisimman samat. Myös Hirsch-indeksin käyttö toimii vain joillain aloilla.
• HY:n tutkijoiden julkaisut näkyvät parhaiten TUHAT-tietokannassa ja sen pohjalta voidaan tehdä viiteanalyyseja, jotka kertovat tutkijoidemme tuotteliaisuudesta ja koko yliopiston tutkimuksen tasosta.
• Tutkijat ovat itse vastuussa siitä, että kaikki heidän julkaisunsa tulevat TUHAT:iin.

Lisää Verkkarin juttuja bibliometriikasta

Teksti

Leena Huovinen
Tietopalvelusihteeri
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Helena Hiltunen

Merkkejä jaettiin ensimmäisen kerran Helsingin yliopistossa vuosipäivänä 26.3.2013.

Saajien joukossa on myös Helsingin yliopiston kirjaston henkilökuntaan kuuluvia.

Engblom, Christina    kirjastosihteeri (Viikin kampuskirjasto)
Haataja, Leena        kirjastosihteeri (Viikin kampuskirjasto)
Haglund, Sirpa        kirjastosihteeri (Keskustakampuksen kirjasto)
Kosonen, Marja        johdonsihteeri (keskitetyt palvelut)
Lappalainen, Arja     tietoasiantuntija  (Viikin kampuskirjasto)
Lassila, Noora        kirjastosihteeri (keskitetyt palvelut)
Linnakangas, Maija    atk-suunnittelija  (Meilahden kampuskirjasto)

Muistelmateoksensa “Jokainen sydämeni lyönti” takakannessa Claes Anderssonia kuvataan mieheksi, ”jolla on hyvä sydän, melankolinen mieli ja halu auttaa muita.” Hän on ehtinyt olla elämässään monessa mukana: psykiatrian erikoislääkäri, runoilija, kirjailija, jazz-pianisti, kulttuurivaikuttaja, kansalaisjärjestöjen aktiivi, kansanedustaja, ministeri.

Voit valmistautua tilaisuuteen esimerkiksi lukemalla Claes Anderssonin viimeisimmän kirjan “Oton elämä“.

Tilaisuuden järjestää Lux Humana -työryhmä, (Meilahden kampuskirjasto Terkko)

Tervetuloa!

Kuulostaa aivan järkevältä. Monilla tieteenaloilla parasta tutkimusta tehdään muulla kuin suomen kielellä. On välttämätöntä, että suomalainenkin tutkimus keskustelee parhaan kansainvälisen tutkimuksen kanssa. Tässä keskustelussa yhteinen kieli ei voi olla suomi.

Ns. kansainvälisen julkaisemisen vaatimukseen taustalla on oletuksia, joita ei lausuta julki. Muulla kuin suomen kielellä julkaisemisella tarkoitetaan englanniksi julkaisemista. Meidän halutaan siirtyvän eurooppalaisesta monikielisestä tiedeyhteisöstä yksikieliseen anglosaksiseen tiedeyhteisöön.

Kansainvälisen julkaisemisen vaatimuksen taustalla näyttää olevan sekin oletus, että kaikilla tieteenaloilla paras tutkimus on englanninkielistä. Näinhän asia ei ole – se on selvä.

Eräät tieteenalat ovat lujasti sidoksissa kieleen ja sillä kielellä luotuun kulttuuriin. Tällaisia aloja ovat esimerkiksi suomen ja sen sukukielten tutkimus sekä suomenkielisen kirjallisuuden tutkimus. Missä on näiden tieteenalojen huippututkimus? Yllättäen se ei olekaan ulkomailla. Se on Suomessa ja enin osa siitä on kirjoitettu suomeksi. Tämä ei johdu suomalaisten luontaisesta nerokkuudesta vaan siitä, että näitä aloja on Suomessa paljon tutkittu ja niillä on Suomessa pitkä tutkimushistoria, korpuksista ja muista aineistokokoelmista puhumattakaan.

Artikkelin kielen vaihtaminen suomesta englanniksi ei tarkoita vain kielen vaihtamista. Samalla on vaihdettava koko esitystapa. Kun kirjoittaa englanniksi, oletuksena on, että lukija on englanninkielinen. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki suomalaiselle tututkin asiat on selitettävä. Ei voi noin vain ohimennen mainita sellaisia asioita kuin ”suurlakko”, ”sisällissota” tai ”kotihoidon tuki”. Monet suomalaisen tutkimuksen kontekstissa tavalliset sanat vetävät perässään hirmuista kulttuurista laahusta, joka ulottuu moniaalle ja kauas historiaan. Artikkelista saattaa hurahtaa kolmannes pelkkään kontekstin kuvaamiseen.

Myös monimutkaisista asioista, kuten tieteen uusista tuloksista, on voitava puhua ja kirjoittaa myös suomeksi. Suomalaisilla on noin sadan vuoden ajan ollut saatavilla tieteellistä tietoa omalla äidinkielellä; saadakseen tietoa ei ole tarvinnut ensin opetella jotakuta vierasta kieltä.

Meillä on tehty kovasti työtä, jotta suomen kieli kehittyisi myös tieteen kirjoituskieleksi. Jos ns. poliittinen ohjaus johtaa siihen, että suomeksi ei enää kannata kirjoittaa, on edessä paluu tilanteeseen, jossa olimme 1800-luvulle saakka: sivistyneistö puhuu ja kirjoittaa vieraalla kielellä, ja loitompana puhuu kansa omaa vain puhekieleksi taantunutta suomeaan.

Demokratia toimii parhaiten silloin, kun päätöksiin osallistuvilla ihmisillä eli äänestäjillä on riittävästi oikeata tietoa päätöstensä perustaksi. Miten käynee suomalaisen demokratian, jos tiedon saanti vaikeutuu?

Teksti

Lasse Koskela
tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Helena Hiltunen

Jeesukseksi kutsutun häiskän edesottamuksia ja tekoja käsitteleviä elokuvia on tehty useampikin (kaikki Jeesus-leffat -listaus), mutta esittelen nyt muutaman enemmän, vähemmän tai välillisesti aiheeseen liittyvää leffaa, joiden katsomista suosittelen omalla vastuulla.

The Last Temptation of Christ
1988. Ohjaus Martin Scorsese. Jeesusta näyttelee Willem Dafoe

No tämähän oli aikansa suuri skandaali. Vauhtia, vaarallisia tilanteita, rähinää ja seksiä Maria Magdalenan kanssa.  Elokuva kertoo Jeesuksen tarinan aika perinteisellä tavalla; englantia puhutaan, näyttelijät edustavat perinteistä länsimaalaista ihannetta sinisine silmineen ja musiikissa ihanat kasarisaundit.

Scorsese räväyttää mieliimme ajatuksen; mitä jos Jeesus ei olisikaan suostunut toteuttamaan isänsä suunnitelmaa. Kuinkas sitten olisi käynyt?

The Passion of Christ
2004. Ohjaus Mel Gibson. Jeesusta näyttelee Jim Caviezel

Lihaa ja verta säästelemättä, tässä on yksi väkivaltaisimmista Jeesus-leffoista.
Total massacre and sacriface!

Tämä elokuva ei juuri käsittele Jeesuksen muuta elämää, vaan keskittyy sen surulliseen loppuun mässäilemällä kuolonkorinalla ja tuskanhuudoilla niin, että itse Jeesuskin taitaa hukkua sinne verisen visvan sekaan. Alkuperäisestä kielipolitiikasta plussaa.

Life of Brian
1979. Ohjaus Terry Jones. Briania näyttelee Graham Chapman

Jos koet pääsiäisen olevan vähän turhan liian tosikkomainen juhla, on Brianin elämä sinun valintasi. Brian ei ole Jeesus, mutta kohtalo heittelee häntä aina Golgatalle saakka.

Legendaarisen Monty Pythonin huumori ja sanailu iskevät. Suosittelen lämpimästi.

The Holy Mountain
1973. Ohjaus Alejandro Jodorowsky. Jeesuksen näköistä tyyppiä näyttelee Horacio Salinas

Kiinnostaako hallusinaatiotrippi ilman huumeita? Tämän leffan katsottuasi olet ainakin yhden tason korkeammalla henkisellä tasolla.

Elokuvassa ei sinänsä ole mitään juonta. Se seuraa Jeesuksen näköistä miestä matkalla kohti valaistumista, läpi hyvinkin vahvasti symboleilla maustettujen kohtauksien. Tunnelma ja kokemus haastavat, eikä elokuva päästä katsojaa vähällä paikoitellen hyvinkin ällöttävien kuvien vilistessä läpi verkkokalvojen ja yhdistäen aivot osaksi suurempaa kokonaisuutta.

The Holy Mountain on mysteeri, jonka symboliikasta voi ammentaa merkityksiä useammankin katselukerran verran.

Teksti

Helena Hiltunen
Verkkotoimittaja
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Helena Hiltunen

Monikohan on pitänyt paastoa? Nykypäivänä ei välttämättä näännytetä itseä syömättömyydellä vaan paasto on voitu ajatella toisin. Ekopaastossa tehdään hyvä pieni teko päivittäin ympäristön hyväksi, joku antaa turhan tavaran pois päivittäin, kolmas päättää olla valittamatta ainakaan kauheasti.  Mutta hei, jos paasto jäi pitämättä niin voihan tätä ajattelukehitelmää jatkaa pääsiäisen jälkeenkin. Pieni päätös päivässä (siis ääkkösillä).

Pääsiäisen aikaan kirkot puetaan mustaan ainoan kerran vuodessa pitkänäperjantaina. Se on muistutus Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta ja kristittyjen jumalan pojan kuolemasta. Vaan se väri vaihtuu pian vihreäksi, toivon  ja kasvun ja uuden elämän väriksi. Helsingin yliopiston kirjaston graafisessa ilmeessä määritellään väriksemme vihreä. Miten lupaavaa! Jännittäviä muutoksia on  ilmassa, samalla toivoa ja kevään mukana orastavaa uutta.

Rehtori on nimittänyt uuden ylikirjastonhoitajan ja Kimmo Tuominen aloittaa Kaisa Sinikaran saappaissa kesän kynnyksellä.

Lomalta tavoitettu Helsingin yliopiston kirjaston uusi ylikirjastonhoitaja Kimmo Tuominen, miltä nyt tuntuu?

- Oikein hyvältä tuntuu! Terveisiä henkilökunnalle, asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Tulen olemaan uudessa työssäni kaikesta hyvin kiinnostunut ja avoimin mielin.
Rentouttavaa ja mukavaa pääsiäistä kaikille!

On tärkeää opetella uutta, olla valppaana ja keksiä luovia ratkaisuja. Siteeraan edesmenneen  etiikan professorini Martti Lindqvistin tarinan sopeutumisesta: ”On välttämätöntä joskus mukautua ja tottua, mutta muistakaa, miten voi käydä. – Kala ui tyytyväisenä kattilassa ympäri ja ympäri. Vauhti hidastuu vähitellen. Ja ennen kuin se huomaakaan se on keitetty kuoliaaksi.”

Kirjastolaiset, tuokaa näkyviin palvelunne ja pitäkää meteliä osaamisestanne. Ilman kirjastolaisten työtä ei yliopisto pärjää. Rekrytointikiellot, leikkaukset ja taloudelliset säästöt ovat rajoittamassa toimintaa. Ei anneta ajattelun rajoittua vaan pidetään kiinni tärkeistä arvoista, puolustetaan hyvää työtämme.

Hyvää elämän kevättä kaikille!

Tiinakaisa Honkasalo
Viestintäpäällikkö
Helsingin yliopiston kirjasto

Tekijänoikeuslaki – ehkä vielä suuremmassa määrin kuin lainsäädäntö yleensä – on vastakkaisten intressien kädenväännön lopputulema. Lain lähtökohta on, että suojatun aineiston käytöstä on sovittava oikeudenhaltijan kanssa. Tätä tasapainottamaan lakiin on sisällytetty joukko poikkeussäännöksiä, joilla turvataan sivistyksellisiä ja kulttuurisia päämääriä. Lisäksi laissa on säännöksiä, joiden tarkoituksena on helpottaa sopimista ja tukea oikeudenhaltijoiden ja suojatun aineiston käyttäjien välisen sopimuskäytännön syntyä.

Suomalaisessa sopimisen kulttuurissa on vierastettu ns. pakkolisenssejä, joiden nojalla oikeudenhaltija on tosin oikeutettu tiettyyn korvaukseen, mutta ei voi suoranaisesti kieltää teostensa käyttöä. Myös Euroopan Union lähtökohtana on ollut vapaaehtoisuuteen perustuva sopiminen.

Nyt tämä sopimisen tasapaino on vaarantunut. Esimerkki tästä ovat e-aineistot. Fyysisten aineistojen maailmassa kirjastojen toiminta on pohjautunut ensi sijassa lainsäädäntöön. Kirjastot ovat voineet lainata aineistojaan näennäisesti tekijänoikeuden estämättä. Nykyinen lain rajoitussäännös ei kuitenkaan ulotu e-aineistoihin, ja niiden käytöstä on erikseen neuvoteltava kustantajien kanssa.

Tämä vaatii paljon resursseja, ja on jo sopimuksellisesti kirjastoille suuri haaste.

Sopiminen on vaikeaa siksi, että tekijänoikeuslakiin perustuva yksinoikeus antaa oikeudenhaltijoille hyvin vahvan neuvotteluaseman. Tätä vahvistaa edelleen se, että oikeudenhaltijat ovat huomattavasti käyttäjätahoa paremmin järjestäytyneitä. Kustantajat pystyvätkin käytännössä sanelemaan sopimisen ehdot.

Sopiminen on osoittautunut erityisen hankalaksi yleisten kirjastojen osalta. Kotimaista e-muotoista kaunokirjallisuutta on vain vaivoin saatu tarjolle kirjastoihin. Kirjastoissa pelätään, että kansalaisten tasavertainen pääsy informaatioon on vaarantumassa.

Tieteellisten kirjastojen osalta ongelmana ovat lähinnä nopeasti nousevat käyttömaksut. Tieteelliset kirjastot ja arkistot hallinnoivat nykyään suuria informaatiomassoja, joista osa on jo digitaalisessa muodossa. Haasteena ovat uudet mahdollisuudet tieteellisen tiedon hyödyntämiseen. Näiden ns. tiedon louhintatekniikoiden avulla digitoituja datamassoja voidaan monin tavoin käyttää vaikkapa kielitieteellisessä tai lääketieteellisessä tutkimuksessa.

Tekijänoikeus ei suojaa tietoa raakadatana, vaan ainoastaan ilmaisullista sisältöä. Yksittäisten sanojen ja lyhyiden tekstipätkien käyttö ei sinällään edellyttäisikään oikeudenhaltijan lupaa. Käytännössä digitaaliset aineistot joudutaan kuitenkin tutkimuskäyttöä varten siirtämään kirjaston ulkopuolelle, mikä jo edellyttäisi sopimista. Korvausten maksaminen tästä tuntuu kuitenkin kohtuuttomalta, sillä tällainen käyttö ei millään lailla vaaranna oikeudenhaltijoiden taloudellisia intressejä.

Tutkijoiden on vaikea ymmärtää, mikseivät digitoidut aineistot ole laajemminkin vapaasti kotikoneilta käytettävissä, kun tekniset mahdollisuudet tähän ovat jo olemassa. Emeritusprofessori Yrjö Varpio käynnisti viime syksynä Helsingin Sanomien mielipidesivuilla keskustelun Kansalliskirjaston vanhojen sanomalehtikokoelmien saattamisesta nykyistä laajempaan tutkimuskäyttöön.

Suomessa on jo nyt viitisen vuotta ollut voimassa ns. sopimuslisenssisäännös, jonka tarkoituksena oli helpottaa suojatun aineiston massakäytöstä sopimista muistiorganisaatioiden ja oikeudenhaltijajärjestöjen välillä. Ainuttakaan sopimusta ei kuitenkaan ole saatu aikaan. Nurinkurisesti eräs syy tähän on juuri se, että taloudelliset arvot ovat vanhempien aineistojen osalta hyvin vähäisiä. Niihin kohdistuu kysyntää, mutta vääränlaista. Kiinnostuneet tahot ovat sellaisia, joiden mahdollisuudet maksaa käytöstä ovat vähäiset.

Jo liiketoiminta- ja sopimusmallien muotoilu vaatisi jonkin verran työtä ja resursseja. Oikeudenhaltijapuolella ollaan kuitenkin haluttomia investoimaan sopimusjärjestelmän luomiseen, kun ei ole mitään takeita siitä, että investoinnit saataisiin tulevaisuudessa myös katettua.

Oikeudenhaltijajärjestöjen asenne tutkimuskäytön avaamiseen on sinällään myönteinen. Kopiostosta on viestitetty kirjastoille, että olisi ”poliittinen itsemurha” asettua tätä vastustamaan. Se on tässä suhteessa kuitenkin jäsenistönsä, eli kustantajien vanki.

Olennaisin este e-aineistoja koskevan sopimuskäytännön syntymiselle onkin   kustantajien pelko siitä, että yhteistoiminta kirjastojen kanssa romahduttaisi e-kirjamarkkinat. Pelko on sinällään ymmärrettävä, jos katsotaan äänitemarkkinoiden kehitystä. Kirjastonäkökulmasta vaikuttaa joskus kuitenkin siltä, että kustannusmaailma on jähmettynyt kuin peura ajovaloihin. Mediakentän myllerryksestä yritetään selvitä olemalla tekemättä mitään, jottei ainakaan tehtäisi virheitä.

Pallo on nyt oikeudenhaltijoilla, mutta kiinnostusta pelin käynnistämiseen ei ole.  Nykyiset säännökset eivät ilmeisesti riitä korjaamaan tätä markkinavirhettä. Olisi  syytä harkita, tulisiko tekijänoikeuslakiimme sisällyttää tutkimuskäyttöä koskeva uusi poikkeussäännös. Ajankohta tähän on nyt oikea, kun EU:n komissio on käynnistänyt keskustelut eurooppalaisen tekijänoikeussääntelyn uudistamisesta.

Nykyisen hallitusohjelman mukaan julkisen vallan tavoitteena on edistää kirjastojen digitoitujen aineistojen avaamista kansalaisten käyttöön. Nyt olisi etsittävä keinoja, joilla voitaisiin tukea suojatun aineiston käyttöä koskevien sopimusten syntyä. Vapaaehtoisuuteen perustuvalle sopimiselle on luotu hyvät edellytykset. Olisi jo aika tarttua niihin.

Teksti

Pekka Heikkinen
Lakimies
Kansalliskirjasto

Kuva

Helena Hiltunen

Viime vuosi oli kirjastojen väliselle yhteistyölle rohkaisevaa.  Yhteistyöpyyntö tuli aikanaan Namibian yliopiston kirjaston ylikirjastonhoitaja Ellen Namhilalta. Projektin tavoitteena oli lisätä Namibian yliopiston kirjaston henkilökunnan ammatillista osaamista. Yhtenä osatavoitteena oli opettaa akateemista kirjoittamista ja tieteellistä julkaisemista. Siitä tämä kirja on oiva osoitus.

Kasvamista ja voimien keräämistä yhdessä

Namibia-projektin aikana tekijöitä askarrutti toisinaan, tarvitaanko tällaista kirjaa. Nyt voidaan todeta, että kyllä se kannatti tehdä. Kirja täyttää tarkoituksensa. Kirjan nimi kertoo kasvuprosessista, yhteistyön voimasta. Tekijöille koko kirjoittaminen on ollut oppimismatka. Julkaiseminen ja tieteellisen artikkelin kirjoittaminen on joillekin aivan uusi asia, sillä osa kirjoittajista on tähän tuottanut ensimmäisen vertaisarvioidun artikkelin elämässään. Opettelun ja harjoittelun tuloksena saatiin aikaan oikea alan arvostettujen tutkijoiden vertaisarvioima tieteellinen kirja. Kaikki artikkelit on kirjoitettu suomalais-namibialaisena yhteistyönä. Kirjan teko oli kannustavaa ja rohkaisevaa tekijöilleen.

On myös hienoa, että nyt on painettuna ennen julkaisematonta tietoa kirjastojen toiminnasta. Erityisarvoa on myös sillä, että teos on painettu englanniksi. Kirjan ensimmäinen artikkeli kertoo hankkeesta ja antaa kattavat perustiedot kiinnostuneille. Teosta voi suositella erityisesti yliopistopedagogiikasta kiinnostuneille ja kehitysmaatutkimusta tekeville sekä kenelle tahansa kirjastolaiselle, joka haluaa syventää omaa ammatillista osaamistaan.

Kirjan otsikko Empowering People kuvaa koko hanketta kiteytetysti. Suomen ja Namibian yliopistokirjastot kertoivat projektin aikana toisilleen toiminnastaan. Vaihdettiin vinkkejä ja pohdittiin suuntaviivoja siitä, miten voisi kehittää omaa työtään eteenpäin. Tampereen ja Helsingin yliopistojen kirjastolaiset ovat tutustuneet hankkeen kautta entistä paremmin toisiinsa. Kokemustenvaihto ja kollegojen välinen yhteistyö on ollut innostavaa ja mm. toiminnan suunnitteluun ja arviointiin on saatu uusia ideoita yhteistyössä.

Kannen kuvaa mietittiin pitkään, mikä kuvaisi hanketta, toisi ihmiset esille? Kuvaan valittiin Namibian yliopiston pääkirjasto.

Kirjaa voi lainata yliopistokirjastoista. Kirjaa myy tiedekirjallisuuden verkkokirjakauppa Granum.

Teksti

Päivi Helminen
tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Tiinakaisa Honkasalo
viestintäpäällikkö
Helsingin yliopiston kirjasto

Näistä CPCI –tietokannat olivat ensin käytössä tutkimuksen arviointivuoden ja BCI –tietokannat koekäytössä viime vuonna

Kyseisten tietokantojen hankintapäätösten takana oli tutkimuksiinkin perustuva tieto siitä, että tietyillä tieteenaloilla on muitakin, varsin keskeisiä julkaisukanavia kuin tieteelliset artikkelit vertaisarvioiduissa lehdissä. Humanistis-yhteiskuntatieteellisillä julkaistaan paljon artikkeleita tieteellisissä kokoomateoksissa ja erillisiä monografioitakin. Konferenssien proceedingsit ovat keskeisimpiä tietojenkäsittelytieteessä, ja ne ovat yleinen julkaisukanava myös monissa luonnontieteissä ja biotieteissä.

Mitä tietokantoihin on indeksoitu?

BCI-tietokannat sisältävät viite- ja viittaustietoa vuodesta 2005 ilmestyneistä tieteellisistä monografioista ja niiden artikkeleista, CPCI- tietokannat viite- ja viittaustietoa konferenssijulkaisuista vuodesta 1990 eteenpäin.

BCI –tietokantoihin indeksoiduista monografioista useat ovat englanninkielisiä, mutta joukossa on myös suomenkielisiä. Artikkelia koskevien tietojen yhteydessä on mainittu, kuinka monta kertaa kyseiseen artikkeliin on viitattu WoS-tietokannoissa, joissa olevista viittauksista viittausten määrä kertyy. Uusimpien, vuonna 2012 ilmestyneiden artikkelien kohdalla viittauksia ei välttämättä ole lainkaan.

Konferenssien proceedingseja julkaistaan sekä lehdissä että monografioina. Lehtijulkaiseminen on tyypillistä biotieteissä, kun taas esimerkiksi fysikaalisissa tieteissä tyypillinen julkaisumuoto on monografiasarja. CPCI-tietokantoihin on indeksoitu keskeisissä lehdissä ilmestyneet konferenssiartikkelit. Mukaan valittujen monografiasarjojen on yleensä oltava tunnettujen kustantajien vakiintuneita sarjoja. Yleensä biotieteissä ja luonnontieteissä edellytetään, että konferenssi on pidetty viimeisten neljän vuoden sisällä. Sen sijaan humanistisilla ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla viitteet kertyvät pidemmältä aikaväliltä, eikä erillistä aikarajaa mukaan pääsyyn siksi ole.

Mitä hyötyä tieteelle ja tutkimukselle?

Tutkija voi nyt löytää WoS–tietokannoista hakemalla aiheen, tekijän, organisaation, tieteenalan tai muun tärkeäksi katsomansa perusteella aikakauslehtiartikkelien lisäksi myös kirjoja,  kirja-artikkeleja ja konferenssijulkaisuja, vaikkakaan ei kovin kattavasti. Erityisesti BCI:n mutta myös CPCI:n ajallinen kattavuus on melko paljon suppeampi kuin muiden WoS-tietokantojen, onhan Science Citation Indexissä viite- ja viittaustietoa aina vuodesta 1945:stä, Social Sciences Citation Indexissä  (SSCI)  vuodesta 1956 ja Arts & Humanities Citation (AHCI) Indexissä vuodesta 1975 lähtien.

WoS-tietokantojen viittaustietoja hyödynnetään myös tutkimuksen arvioinnissa ja tieteentutkimuksesssa. Humanististen ja yhteiskuntatieteiden osalta on jo vuosia harmiteltu sitä, että kirjoissa ja kirja-artikkeleissa olevia viittauksia ei näy missään. BCI–tietokannat tilannetta vain jossain määrin, koska niiden ajallinen ja kielialueittainen kattavuus siksikin suppea.

Maaliskuun alussa 2013 tehdyn tiedonhaun mukaan Book Citation Index (Science ja Social Sciences & Humanities) sisältää yhteensä 888 kirja-artikkeli- tai kirjaviitettä, joiden kirjoittajien taustaorganisaationa on Helsingin yliopisto. Science sisälsi 398 ja Social Sciences & Humanities  540 viitettä, joten 50 viitettä sisältyi molempiin tietokantoihin.

Book Citation Indexistä löytyy Helsingin yliopiston tutkijoiden julkaisuja niin yhteiskunta- ja humanististen tieteiden (SSH -keltainen) kuin luonnontieteiden (S – sininen) puolelta.

Helsingin yliopiston tutkijoiden saamat viitemäärät vuosittain Book Citation Indexin mukaan. Yhteiskunta- ja humanististen tieteiden (SSH – keltainen) viittauskäytäntö näkyy pienempinä lukuina luonnontieteisiin (S – sininen) verrattuna.

Eniten viittauksia oli kerännyt oikeustiede (100) ja kakkosena oli politiikan tutkimus (92). Kymmeniä osumia saivat myös mm. filosofia, kansainvälisten suhteiden tutkimus, biokemia ja molekyylibiologia, taloustiede, historia, sosiologia, kasvatustieteet, kielitiede ja naistutkimus.

Yksittäisistä julkaisuista eniten viittauksia oli saanut  katsausartikkeli ” Unifying and testing models of sexual selection” (2006) [http://dx.doi.org/10.1146/annurev.ecolsys.37.091305.110259], joka kuului kategorioihin  ”ecology” ja ”evolutionary biology”. Yhteiskunta- ja humanististen tieteiden julkaisuista eniten viitteitä oli kertynyt Yrjö Engeströmin kirja-artikkelille ” Putting Vygotsky to Work The Change Laboratory as an Application of Double Stimulation” (2007), jonka WoS-kategoria on “psychology, developmental”.

Tuoteperhe kasvaa

Myös konferenssijulkaisujen viittausten näkymättömyys on koettu ongelmaksi niillä tieteenaloilla, joilla konferenssijulkaiseminen on keskeistä. CPCI-tietokannat merkitsevät jonkinasteista parannusta tilanteeseen, mutta eivät ratkaise ongelmaa kuin osittain. Maailmassa järjestetään vuosittain kymmeniä tuhansia tieteellisiä konferensseja, mutta vain osa niistä indeksoidaan tietokantaan. Konferenssiartikkeleiden viitemäärät ovat yleensä pienemmät kuin vertaisarvioiduissa lehdissä julkaistuilla artikkeleilla.  Tiukkojen valintakriteerien vuoksi Helsingin yliopiston tutkijoiden konferenssiartikkelien kattavuus CPCI:ssä on vertaisarvioituja lehtiartikkeleita pienempi.

BCI- ja CPCI-tietokannat tuovat kuitenkin oman tärkeän lisänsä WoS-kokonaisuuteen sikäli, että kirjojen, kirja-artikkelien ja konferenssijulkaisujen viittaukset kerryttävät myös vertaisarvioitujen artikkelien viittausmääriä. Muitakin hyötyjä niistä voi olla. Helsingin yliopiston tutkijoiden artikkeleita voitaisiin ehkä ”kalastaa” TUHAT-tietojärjestelmään näistä tietokannoista, vaikka suora importointi ei onnistukaan. Näin joidenkin alojen tutkijoiden julkaisutietoja voitaisiin täydentää.

Thomson Reuters on tuomassa markkinoille uutta Data Citation Indexiä, johon indeksoidaan tutkimusdataa mm. Yhteiskuntatieteellisestä tietoarkistosta ja Biomedicumin Cancer Genome Mine. Jäämme odottamaan mielenkiinnolla dataviittausindeksiin tutustumista.

Teksti

Maria Forsman
johtava tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Eva Isaksson
kirjastonhoitaja
Kumpulan kampuskirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Eva Isaksson

Entä millainen on pakkorukkanen, ja miten virvoitusjuomapullon avulla suoritettiin verensiirto?

Helsingin yliopistomuseon suuren suosion saavuttanut näyttely ”Puhtautta ja pakkopaitoja – potilasturvallisuuden historiaa” avautui maaliskuussa Meilahden kampuskirjasto Terkossa (Haartmaninkatu 4). Vuoden alussa Lääkäripäivillä Helsingin Messukeskuksessa esillä olleeseen näyttelyyn on mahdollista tutustua 1.3.–30.9.2013 kirjaston aukioloaikoina.

Historialliset hoitokeinot voivat nykyajan näkökulmasta katsottuna olla uhkarohkeita, jopa vaarallisia. Omana aikanaan ne ovat kuitenkin usein olleet edistyksellisiä. Näyttelyssä paneudutaan potilasturvallisuuden historian mielenkiintoisiin vaiheisiin.

”Näyttely käsittelee potilasturvallisuuden historiaa neljän eri teeman kautta”, kertoo projektisuunnittelija Susanna Hakkarainen Helsingin yliopistomuseosta. ”Teemat ovat hygienia, lääketurvallisuus, verensiirrot ja mielisairaanhoidossa käytetyt pakkokeinot. Niiden kautta valottuu, kuinka lääketieteessä ja potilastyössä on kautta aikojen pyritty löytämään parempia ja turvallisempia parannuskeinoja – vaikkakin usein yrityksen ja erehdyksen kautta.”

Lisätietoja:

Projektisuunnittelija Susanna Hakkarainen
puh. 050 4156708
susanna.hakkarainen@helsinki.fi

Lääkäri on perinteisesti elokuvissa henkilö, joka nauttii muiden roolihahmojen pelonsekaista kunnioitusta. Hän on vahva auktoriteetti, jolle ihmiset voivat tuoda niin fyysiset kuin henkisetkin ongelmansa parannettaviksi. Häneltä odotetaan vankkumatonta rationaalisuutta ja kykyä kestää kovankin paineen alla. Kuvaus sopii varsinkin elokuviin, jotka käsittelevät pienen kaupungin tai kyläyhteisön lääkäriä.

Kauhuelokuvissa lääkärit ovat taas usein sairaita psykopaatteja, jotka paloittelevat potilaansa tieteen ja psykoottisen uteliaisuuden nimissä. He eivät tunne sääliä mutta saattavat kokea surua, jos koe epäonnistuu. He elävät päivisin normaalilta näyttävää elämää ja nauttivat arvostetusta asemastaan, mutta yön pimeydessä pahuus ottaa valtansa. Tämän tyylisissä elokuvissa lääkäri voi toimia rankaisijana pahoja kohtaan, jotka eivät hänen mielestään ole saaneet tarpeeksi kovaa tuomiota muualta.

Peter Von Bagh piti sarjan avauspuheen Orionissa 27.1. Hän esitteli kymmenkunta eri elokuvaa, joissa lääkärit ovat keskeisessä osassa. Lyhyiden näytteiden kautta pysty näkemään paljon historiaa ja siitä kuinka käsitys lääkäreistä on muuttunut vuosikymmenten mukana. Jokaisen näytteen kohdalla Von Bagh avasi elokuvan sanomaa lyhyellä luonnehdinnalla.

Rikollinen nainen 1952

Elokuva sai ilmestyessään kriittisiä arvioita kuvaustyylistään ja epäjohdonmukaisuuksistaan. Voimakas kuvaus nuoren naisen kärsimyksistä muistinmenetyksen kourissa ja lääkärin auktoriteetin armoilla herättää sympatiaa. Kuvaustyylin poikkeavuus omasta ajastaan on omiaan tuomaan elokuvalle sopivan vivahteen hulluutta. Elokuvassa lääkäri esitetään kirkasotsaisena kansakunnantietäjänä. Perinteistä Suomi-Filmiä.

Valtakunta – Riget

Lars Von Trierin alun perin televisiosarjaksi ja myöhemmin elokuvaksi koostettu tuotos on musta hevonen monessa mielessä. Se on ohjaajan pelkistetylle tyylille hyvin uskollinen kuvaus tanskalaisesta sairaalasta johon ruotsalainen lääkäri joutuu töihin. Kielimuuri on ongelmista pienin, sillä lääkäri tekee hoitovirheitä ja joutuu kestämään potilaidensa omaisten tuskan. Näyte kuvastaa sitä, mitä lääkärin työ voi olla, kun kaikki ei onnistu. Riget rakentaa syvällisen ja alitajuisen maailman sairaalaan, jossa realismi ei säästä ketään.

A Day at the Races – 1937

Marxin veljesten suuri menestyselokuva repii lääkärien auktoriteetin polvilleen. Elokuvassa eläinlääkäri Hugo Z. Hackenbush palkataan pyörittämään parantolaa. Lääketieteellisen kokemuksen rajoittuessa elämiin alkaa hän hoitaa potilaita kuten aikaisempia asiakkaitaan. Naurulta ei voi välttyä, kun tohtori tarjoaa hevosille suunnattuja lääkkeitä ihmisille ja kehuu, että edellinen potilas ainakin oli tyytyväinen, sillä hän voitti näillä rohdoilla laukkakisat.

Arrowsmith – 1931

Perinteinen kuvaus kyläyhteisön lääkäristä, jonka tulisi olla kaikkien tuki ja turva. Voimattomuus auttaa sairasta lasta ajaa lääkärin syviin omantunnontuskiin ja painimaan omien demoniensa kanssa. Elokuvassa lääkärillä on selkä kutsumus työhönsä ja puhdas tahto parantaa kaikki sairaat. Hän uhraa protokollan ja oman turvallisuutensa, jotta voisi pelastaa paiseruton uhrit. Lääkärin ja tiedemiehen rajat ovat hämärät, mutta klassiseen tyyliin lääkäri on kykenevä kaikkeen.

Magnificent Obsession – 1954

Nuori ja rikas tuhlaajapoika aiheuttaa autollansa kolarin, jonka seurauksena nuori nainen menettää näkönsä. Mies rakastuu naiseen ja päättää opiskella lääkäriksi, jotta voisi pelastaa tämän näön. Kuten arvata saattaa mies onnistuu tavoitteessaan tulla lääkäriksi ja useiden mutkien kautta lopulta pelastaa naisen näön, vaikka kaikki muut spesialistit ovat luopuneet toivosta. Jumalallisuus ja yhden miehen ristiretki tihkuvat siirappia 50-luvun tyyliin.

Crisis – 1950

Pienessä espanjaa puhuvassa maassa lomaileva menestyksekäs lääkäri joutuu leikkaamaan maan diktaattorin. Lääkäri joutuu vakavan moraalisen dilemman eteen. Hänen tehtävänään on pelastaa ihmishenkiä, mutta diktaattorin kuolema olisi suuri helpotus alistetulle kansalle. Elokuvan sanoma on syvä: Kuinka toimia lääkärinä tilanteessa, jossa omat kädet voivat ratkaista kansakunnan kohtalon uhraamalla yhden henkilön.

Punaparta – 1964

Kurosawan aliarvostettu mestariteos. Nuori kunnianhimoinen lääkäri joutuu maalaiskylään ankaran mestarin oppipojaksi ja oppii lääkärin etiikasta. Mestari haluaa pelastaa kaikki, mutta omien voimien ehtyessä tehtävästä tulee yhä vaikeampi. Elokuvassa tulee hyvin esille asetelma, jossa vanhempi lääkäri opettaa paljon enemmän nuorelle oppipojalle kuin hienot koulut ikinä pystyisivät.

Battle circus -1953

Korean sodan riehuessa ympärillä nuori hoitaja saapuu uuteen liikkuvaan kenttäsairaalaan. Osaston juopotteleva, mutta rationaalinen ja pidetty lääkäri iskee silmänsä heti tähän.  Nuoren korealaisen lapsen tarvitessa vaativaa leikkausta ottaa lääkäri hänet hoitoonsa ja pelastaa vaativalla leikkauksella potilaan hengen. Rakkautta ja sankarillista lääkäriromantiikkaa yhdistelevä elokuva on taattua Humphrey Bogart- laatua.

The Horse soliders – 1959

Yhdysvaltojen sisällissodassa lääkäreillä ei ollut modernia teknologiaa apunaan. Elokuvan leikkaukset suoritetaan sahalla ja puudutus hoidetaan viskillä. Sodan mielettömyys paistaa läpi. Miehet kärsivät ja haavoittuneet joudutaan jättämään linjojen taakse, jotta he eivät hidastaisi muita. Sodanvastaisuus on piilevä ajatus taustalla, mutta katsojan tulee itse löytää se hienovaraisista viitteistä.

MASH – 1969

Mash on tehty sotaa vastustavalle sukupolvelle. Se on mustaa huumoria ja suolenpätkiä höystettynä kenttäsairaalan sisällä kuohuvilla romansseilla. Elokuva on vahvasti anarkistinen eikä peittele sanomaansa sodan mielettömyydestä. Monessa aikaisemmassa lääkärielokuvassa on keskitytty kuvaamaan lääkärin kasvoja ja hikeä otsalla. Mash ei enää toimi näin vaan keskittyy kuvaamaan potilasta leikkauspöydällä. Elokuva haluaa shokeerata. Vuosien mittaan shokkiarvo on laskenut, sillä nykyään voi katsoa oikeita leikkauksia iltapäivisin tositv:stä.

Närä livet – Elämän kynnyksellä 1958

Tarina kertoo synnytysosastosta ja siellä olevista naisista. Toiset haluavat lapsia, mutta toiset eivät. Hoitajat joutuvat tasapainoilemaan fyysisen ja henkisen auttamisen rajoilla. Minimalistinen lavastus antaa tilaa nähdä naisten tunteet ja mahdollisuuden katsojalle keskittyä loistavaan näyttelemiseen. Erikoisen elokuvasta tekee se että miehet eivät esitä mitään suuria rooleja vaan ovat vain aviomiehiä ja satunnaisia vilahduksia.

Pidin suuresti luennosta. Elokuvanäytteet olivat kattava kurkistus lääkärien maailmaan valkokankaalla. Pelkistetty ajatus siitä, että ainut mahdollinen lääkärirooli olisi korkean auktoriteetin omaava mies, kumoutui täysin.

Harmillista kyllä sarjassa ei käsitellä tv-sarjoja (paitsi Riget, mutta kyseinen tuotos on myös koostettu elokuvaksi), joissa lääkärit ja sairaalat ovat keskeisessä osassa. Sarjat kuten House ja Teho-osasto omaavat hyviä kurkistuksia lääkärien maailmaan, vaikka todenmukaisuus tuntuukin usein puuttuvan niistä. Ehkä kyseiset tuotokset ansaitsevat tulevaisuudessa oman sarjansa?

Lääkärit ovat kiehtova aihe elokuvantekijöille ja uskon, että jatkossakin tulemme näkemään heitä elokuvien maailmassa. Ammattikunta, johon kohdistuu paljon arvostusta, mutta myös paineita, on aina otollinen uusille dramatisoinneille. Vaikka ammattialoihin perustuvat tosi-tv-sarjat tuntuvatkin valtaavan televisiota, niin uskon, että yleisö haluaa jatkossa nähdä sankarillisia valkotakkeja elokuvissa. Fiktiivinen, ja miksi ei oikeakin maailma, kaipaa pelastajia, mutta he eivät saavu paikalle trikoissa vaan valkoisissa ja tuulen mukana hulmuavissa takeissaan.

Linkit:

• Lääkärit elokuvassa -sarjan esitykset KAVAn sivuilla
• Lääkärit elokuvassa -sarja ja alkuseminaari

Teksti

Otso Jokinen
Meilahden kamspuskirjasto Terkko

Kuvat

Jussi Männistö
Meilahden kamspuskirjasto Terkko

Käytännössähän koulutus voisi koskea lähes kaikkia, sillä teemme työtä asiakkaille ja asiakkaiden kanssa. Toki asiayhteys ja palvelu vaikuttavat kirjastolaisen asiantuntemukseen: toiset tuntevat lainauksen ja kirjaston fyysiset ulottuvuudet kuin omat taskut, toiset ovat hakoja verkkomaailmassa, tiedonhankinnan koulutuksessa ja e-aineistojen parissa.

Koulutuspaketissa on pyritty huomioimaan taidot ja tiedot, joita tarvitaan arkipäivässä: vuorovaikutustaidot, tiedonhaku, tietosuoja ja tekijänoikeudet asiakaspalvelussa sekä asiakaspalaute ja viestintä asiakkaan kanssa. Kurssin tiedoilla pääsee alkuun ja kirjastoon saadaan yhteinen ymmärrys mitä vähintään kaikkien olisi hyvä osata päivittäisessä asiakaspalvelussa.  Jokaisen oma ammattitaito ja asiantuntemus syvenevät ja kasvavat arjessa omassa työssä ja yhdessä kollegoiden kanssa oppien.

Kevätlukukauteen startattiin asiakaspalvelun teemapäivällä. Aamupäivän aikana asiakaspalvelu Matti Raatikainen kertoi millaisia uusia palveluja Aalto-yliopiston kirjastossa on otettu käyttöön. Keskustelua ja kysymyksiä herätti erityisesti Aalto-suora, joka on nimeään myöten tuotteistettu palvelu, jossa yliopiston henkilökunta saa tarvitsemansa tietoaineiston omalle työpöydälleen, jos se suinkin on mahdollista. Uteliaisuus kasvoi Helsingin yliopiston kirjastolaisten piirissä: olisiko mahdollista meilläkin? Mitä se tarkoittaisi käytännössä? Asiaa täytyy selvittää tarkemmin.

Asiakaspalvelun kultainen sääntö on, että asiakas lähtee tyytyväisenä pois kirjastossa. Jos hän ei saanut tarvitsemaansa aineistoa tai palvelua juuri sillä hetkellä, hänellä on ainakin tieto siitä, mitä tehdä seuraavaksi. Helsingin yliopiston kirjaston Anne Kakkonen, Marja Moisio ja Antti Virrankoski (Terkosta, Viikistä ja Kumpulasta) houkuttelivat kirjastolaisia heittäytymään asiakaspalvelutilanteisiin ja syventymään yhdessä asiakkaan kanssa visaisiinkin tiedonhakukysymyksiin tai kadonneiden aineistojen mysteereihin. Pitkät jonot joskus saattavat hermostuttaa eikä asiakasta oikein ennätetä kuunnella, mutta harjoitellaan keskittymistä yhteen asiakkaaseen ja palvelutilanteeseen kerrallaan eli heittäydytään hetkeen.

Myös Kelassa ollaan kiinnostuneita tyytyväisestä asiakkaasta ja palvelua on kehitetty jo vuosia asiakasystävällisempään suuntaan. Asiakaskunta on laaja ja palvelut kytköksissä mm. poliittisiin päätöksiin. Kelan suunnittelupäällikkö Soile Orre valaisi miten monikanavaista ja suurta palveluorganisaatiota on saatu uudistettua askel askeleelta. Kelan asiakaspalvelun kehittämisessä panostetaan hyvään asiakaskohtaamiseen sekä asiointiprosessin laadun parantamiseen.

Kela on kaikille suomalaisille tuttu paikka ja kaikki me lähestymme sitä erilaisista tarpeista ja meillä on monta erilaista kokemusta ja mielipidettä. Vaikka kirjasto ja Kela eroavat, siinä millaisia palveluja asiakkaalle tarjotaan ja miten palvelut ja asiointiprosessi vaikuttavat asiakkaan arkeen, kuulimme mielenkiintoisia vinkkejä palvelun kehittämiseen.

Kelassa on monenlaisia työnimikkeitä, mutta työntekijöillä on aina tehtävästä tai päivästä riippuen palveluun liittyvä rooli. He ovat joko palveluneuvojan tai etuuskäsittelijän roolissa. Tätä on helppo verrata kirjaston erilaisiin rooleihin. Meillä on monenlaisia kirjastotyön asiantuntijoita, jotka osallistuessaan asiakaspalveluun ovat palveluneuvojan roolissa. Kokoelmatöissä ollaan kokoelmanhoitajan roolissa, koulutuksessa IL-opettajan roolissa, hyllytyksessä hyllyttäjän roolissa jne. Kaikki roolit ovat yhtä tärkeitä, koska jos jostain muodostuu heikoin lenkki tai epätoivotuin rooli, koko asiointiprosessi kärsii eikä asiakas saa sitä palvelua tai aineistoa, jota varta vasten tuli kirjastoon hakemaan.

Palvelumuotoiluprojektissa mm. kirjasimme ylös asiakkaan palvelupolun sekä päätimme kehittää asiakasviestintää koko Helsingin yliopiston kirjastoa yhdistäväksi tekijäksi. Tie on alussa, ja mukava huomata, että samaa kehitystyötä on tehty myös Kelassa.

Kevään asiakaspalvelukoulutus osallistuu 30 kirjastolaista Aalto-yliopiston kirjastosta, Helsingin yliopiston kirjastosta sekä Kansalliskirjastosta. Toukokuussa on jo sitten noin 100 kurssin käynyttä asiakaspalveluun uppoutunutta kirjastolaista.

Teksti

Kirsi Luukkanen
palvelupäällikkö
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Kirsi Luukkanen

Maailman muotoiluvuosi tarjosi kirjastolle erinomaisen tilaisuuden laajentaa sidosryhmäverkostojaan ja parantaa tunnettuuttaan sekä tiedeyhteisössä että suuren yleisön keskuudessa. Tiivis yhteistyö yliopistoviestinnän ja WDC-säätiön kanssa tarjosi käyttöömme laajat viestintäverkostot ja mahdollisti ylenpalttisen medianäkyvyyden, johon emme olisi omin voimin yltäneet.

Vaikka mediaa ei voi ohjailla, herättivät arkkitehtuuriltaan palkittu pääkirjastorakennus ja palvelumuotoilun avulla kehitetty uudenlainen oppimisympäristö ennen näkemättömän kiinnostuksen. Media tarttui aiheeseen hanakasti, ja kirjasto nousi näyttävästi esiin 580 muotoiluvuoden projektin joukosta. Samalla Helsingin yliopiston kirjaston tunnettuus vahvistui neljä kampuskirjastoa ja yhteiset palvelut kattavana yhtenä kokonaisuutena. Ohessa on poimintoja juhlavuoden tapahtumista ja median reaktioista.

Tapahtumarikas vuosi

Juhlavuoden avauksena kirjasto esittäytyi yliopistoyhteisölle ja kaupunkilaisille Tiedekulmassa 26.3-13.4.2012 teemalla ”Tiedon lähde”. Kolmen viikon aikana Kaisa-talon uudet palvelut, palvelumuotoilu, e-kurssiaineistot, tutkijapalvelut ja Namibia-yhteistyö olivat esillä keskusteluissa, työpajoissa, esityksissä ja verkossa. Paljon kiinnostusta herätti myös tapahtumaa varten toteutettu pop-up-kirjasto. Tapahtumiin osallistui runsas 400 kävijää.

Ensimmäinen kansainvälinen Kaisa-talossa järjestetty tapahtuma oli IFLA-koferenssiin liittynyt arkkitehtuuriseminaari, Designin the Future Library. Se järjestettiin 13.8.2012 yhteistyössä Helsingin kaupunginkirjaston ja Kansalliskirjaston kanssa. Seminaarin 170 osallistujaa viideltä mantereelta pääsivät ihastelemaan vielä viimeistelyä vailla olevaa Kaisa-taloa ja kirjastoa.

Uusi pääkirjasto avattiin käyttäjille syyslukukauden alussa 3.9.2012 ja yleisömenestys oli valtaisa. Avajaisviikolla kävijämäärä oli 30 000 ja koko syyskauden ajan arkipäivisin keskimäärin 5000 henkilöä. Asiakkailta kerätty palaute uudesta kirjastosta oli myös pääosin positiivista ja opiskelijat ottivat tilat ja uudistetut palvelut heti omikseen.

Kirjaston toukka –performanssi riemastutti kutsuvieraita, asiakkaita ja kaupunkilaisia koko avajaisviikon ajan. Kirjasto oli kumppanina myös avajaispäivän iltana järjestetyssä World Student Capital –hankkeen Night at the Campus-tapahtumassa.

Uuden pääkirjaston juhlalliset kutsuvierasavajaiset järjestettiin Kaisa-talossa 10.9.2012 ja tilaisuuteen osallistui laajasti kirjaston ja yliopiston sidosryhmiä. Tilaisuutta isännöi rehtori yhdessä ylikirjastonhoitajan kanssa ja kaupungin tervehdyksen esitti ylipormestari Jussi Pajunen. Toimittaja Baba Lybeck juonsi ohjelman ja haastatteli muun muassa talon pääarkkitehtiä Vesa Oivaa sekä taideteoksen ”Pienet maailmat” taiteilijoita Jenni Ropea ja Terhi Ekebomia. Jukka Perko ja Streamline Jazztet viihdyttivät tilaisuuteen osallistunutta 700 vierasta. Pääosassa oli kuitenkin itse uusi kirjastorakennus, johon vieraat tutustuivat ja ihastuivat.

Kuninkaallista loistoa saatiin britannialaisten Glocesterin herttuan, prinssi Richardin, ja herttuatar Birgitten tutustuessa Kaisa-taloon rehtorin vieraina. Yliopiston sitoutuneelle lahjoittajayhteisölle, Kirahviklubille, järjestettiin oma avajaistilaisuus yhteistyössä rehtorin ja yliopistoviestinnän kanssa. Osallistujia oli 140, ja monet heistä muistivat kirjastoa tukemalla Lahjoita kurssikirja -kampanjaa.

WDC-juhlavuoden haikeat päättäjäiset järjestettiin 24.1.2013 Kaisa-talossa ja yliopiston juhlasalissa. Rehtorin isännöimään tilaisuuteen kutsuttiin hanketoimijoita ja yliopiston sidosryhmiä. Ilta huipentui Helsinki Design Weekin tuottamaan riemastuttavaan Pecha Guchaan.

Kaisa-talon maine WOW arkkitehtuurikohteena ja kaupunkilaisille avoimena julkisena tilana kiiri laajalle, ja kirjastossa kävi koti- ja ulkomaisia ryhmiä tutustumassa ruuhkaksi asti. Syyslukukauden aikana kirjastoa esiteltiin 80 tutorryhmälle, joissa oli 1000 opiskelijaa. Muita koti- tai ulkomaisia ryhmiä kävi 170, ja osallistujia niissä oli yhteensä 2800. Myös paljon yliopistolaisia, kaupunkilaisia ja turisteja kävi tutustumassa kirjastoon omatoimisesti. Kävijätulva ei osoita ehtymisen merkkejä, vaan vierailut jatkuvat vilkkaina kevätkaudellakin.

Palkittu rakennus

Median ja yleisön kiinnostusta yliopiston pääkirjastoa, Kaisa-taloa, kohtaan kasvattivat osaltaan monet palkinnot, jotka rakennus voitti niin arkkitehtonisista kuin rakennusteknisistä ansioistaan vuonna 2012.

Palkintotulvan avasi Suomen arvostelijoiden liiton Kritiikin kannukset, joka jaettiin ensimmäistä kertaa arkkitehtuurikohteelle. Ylen taloraati palkitsi Kaisa-talon merkittävänä nykyarkkitehtuurikohteena ja Uudenmaan taidetoimikunnan taidepalkinto jaettiin arkkitehdeille Vesa Oiva ja Selina Anttinen Kaisa-talon suunnittelusta.

Rakennusteknisiä ansioita edusti voitettu Vuoden Lasirakenne palkinto, joka on Suomen Arkkitehtiliiton ja Suomen Tasolasiyhdistyksen jakama palkinto. Vuoden rakennuttajapalkinto myönnettiin Kaisa-talon rakennuttajalle, Helsingin yliopiston tila- ja kiinteistökeskukselle. Palkinnon jakaa Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI. Helsingin rakennuslautakunnan tunnustuspalkinto, Rakentamisen ruusu, jaettiin kahdelle kohteelle, Kaisa-talolle ja WDC-Paviljongille.

Media

WDC-säätiön tekemän selvityksen mukaan muotoilumaailma kohtasi Helsingissä, jossa juhlavuoden aikana vieraili yli 2000 alan koti- ja kansainvälistä asiantuntijaa.  Muotoilusta tuli yhteiskunnallinen puheenaihe. Kotimaisissa lehdissä julkaistiin aiheesta 4800 artikkelia ja kansainvälisessä mediassa 7000 artikkelia lähes sadassa eri maassa. WDC-säätiön verkkosivuilla oli 30 000 seuraajaa.

Kirjaston oma Älyllistä designia –hanke ja Kaisa-talo saivat runsaasti näkyvyyttä  kaikissa kärkimedioissa. Kotimaisissa sanoma- ja aikakauslehdissä julkaistiin aiheesta yli 30 artikkelia. Helsingin Sanomat ja Hufvudstadsbladet olivat erityisen aktiivisia yli kymmenellä näyttävällä artikkelillaan.

Kaisa-taloa kuvailtiin otsikoissa keskustakampuksen jättiläiseksi, tiedon tavarataloksi ja yliopiston uudeksi olohuoneeksi. Lennokkaita otsikkojakin löytyi, kuten ”Pilvessä vai kirjastossa?”, ”Kaisa-talosta lääkettä Guggenheim-tuskaan”, ”Kaisa tog studenter med storm and stil” ja ”Elegant showcase of scholarship”.  Palvelumuotoilu nousi esiin otsikoissa ”Maailman muotoilijat”, ”Palvelukehitystä muotoilun keinoin” ja ”Muotoilu parantaa maailmaa”. Myös arkkitehtuurilehdet innostuivat aiheesta ja tuloksena oli näyttävät kuvadokumentit Arkkitehtilehdessä ja New European Architecturessa.

YLE radion Kultakuume-ohjelmassa Mikko Koivistoa haastateltiin kirjaston ”Punaisessa huoneessa”, missä keskustelun aiheena olivat kirjastoetiketti ja äänentasovyöhykkeet. Muissa radiohaastatteluissa esiintyivät muun muassa Kaisa Sinikara ja Maria Forsman.

YLE TV:n Kulttuuriuutisissa ja muissa ajankohtaisohjelmissa kirjasto ja Kaisa-talo olivat näyttävästi esillä. Silminnäkijäohjelmassa kirjaston allergiahuone oli kiinnostuksen kohteena ja Taloraati-ohjelmassa pisteytettiin viisi nykyarkkitehtuurikohdetta, joista voittajaksi selviytyi Kaisa-talo. Kaisa-talosta onkin muodostumassa uusi kansallismaisema, jota media halutaan käyttää tilana mitä moninaisimmissa yliopistoihin tai opiskelijoihin liittyvissä ohjelmissa.

Elämää verkossa

Googlesta löytyy valtavasti Kaisa-taloon liittyvää aineistoa. Monet blogit ja ammattikuvaajien kuvagalleriat ovat kiinnostavia. ”Kirjastorakkautta” aiheena Kaisa-talo on hauska blogi, jossa on käyty vilkasta keskustelua kuukausia. Toinen seuraamisen arvoinen bloggaaja on Arkkivahti. Hienoja Kaisa-kuvagallerioita löytyy muun muassa Mika Huismanin DECOPIKistä,  Tuomas Uusheimon Photographystä ja Voitto Niemelän LEUKUsta. Kirjaston ja yliopiston omat blogit ja facebook-sivut ovat osaltaan tarjonneet faktatietoja julkisuusmyllyyn.

Teksti

Inkeri Salonharju
projektipäällikkö
Hallinto- ja kehittämispalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Veikko Somerpuro ja Helena Hiltunen

Lisää aiheesta

WDC-juhlavuosi 2012 kirjastossa, Inkeri Salonharjun esitys 21.1.2013 Helsingin yliopiston kirjaston henkilökunnan tiedostus- ja keskustelutilaisuudessa Porthaniassa. Almassa kohdassa Liitetiedostoja

WDC-juhlavuoden 2012 kaikki tapahtumat Alman palvelumuotoiluikkunassa, sivulla Tapahtumat

WDC-juhlavuosi 2012 mediassa, artikkelit, muut julkaisut, radio ja tv, verkossa, Alman palvelumuotoiluikkunassa

Designpääkaupungin perintö, 2012

Uusi nelivuotinen tavoiteohjelma on käynnissä. Kuluvan vuoden toimintasuunnitelma on valmistumassa. Maailman ja Suomen talouden reunaehdot näkyvät myös kirjastossa, ja rahoitus on tiukempi kuin edellisvuosina. Joudumme entistä tarkemmin miettimään kirjaston tehtäviä, työnjakoa ja tulevaisuutta. Onneksi lähtötilanteemme on hyvä.  Neuvokkuutta ja yhteishenkeä tarvitaan.

Kirjaston johtoryhmässä on keskusteltu perustehtävien ja kehittämishankkeiden painotuksista. Perustehtävien hyvä hoitaminen on kuin suuren laivaliikenteen luotettavuutta, turvallisuutta ja sujuvuutta.  Kehittämishankkeiden avulla ennakoidaan ja kartoitetaan mahdollisia reittimuutoksia ja palveluvalikoiman osuvuutta. Suuri laiva kääntyy hitaasti.  Kirjastossa on paljon osaamista ja halua oppia uutta. Niinpä me pystymme kyllä kulkemaan myös uusia reittejä, kun sitä tarvitaan.

Kirja-aineistojen hankintamäärärahan niukkuus on ongelma kirjaston käyttäjille, erityisesti keskustakampuksella. E-hankintojen ja kausijulkaisujen jatkuvat hintojen nousut kurittavat kaikkia yliopistokirjastoja. Tähän pitäisikin löytyä uusia ratkaisuja. Kirjaston johtoryhmässä on sovittu, että kaikki kampuskirjastot käyvät läpi nykyisten tilausten välttämättömyyden kampuksellaan. Viikissä on jo voitu lakkauttaa osa tilauksista 2012 tehdyn käyttäjäselvityksen pohjalta. Sama koskee kaikkia muitakin kampuksia tämän vuoden aikana.

Aineistohankinnan määrä vaikuttaa useisiin työtehtäviin valinnassa, hankinnassa, luetteloinnissa, kokoelmatyössä ja lainauksessakin. Käytetään tämä aika hyvin hyödyksi. Paneudutaan e-lehtien ja e-kirjojen mahdollisuuksiin, jotta voimme kouluttaa myös käyttäjiä. Hankitaan uutta osaamista. Tehdään työtä yli yksikkörajojen, otetaan paljon irti siitä vahvuudesta, joka meillä Helsingin yliopiston kirjastossa on. Arvostetaan toisiamme, toistemme työtä ja mahdollisuutta oppia toisiltamme ja asiakkailtamme.

Pitkähkö työkokemus antaa jonkinlaista rauhallisuutta.  Olen ollut yliopistossa kohta 40 vuotta erilaisissa tehtävissä. Tänä aikana on ollut useita talouden aaltoliikkeitä ja monenlaisia muutoksia. Mikään kasvu ei ole ikuinen eikä mikään talouden laskukaan ole ikuinen. Talous ja elämä ovat aaltoliikettä. Aallon jälkeen tulee aina uusi aalto.

Kaisa Sinikara
ylikirjastonhoitaja
Helsingin yliopiston kirjasto

Uusi ylikirjastonhoitaja aloittaa tehtävässään 1.4. lähtien tai sopimuksen mukaan. Nykyinen ylikirjastonhoitaja Kaisa Sinikara jää eläkkeelle 1.8.2013 alkaen.

”Nuoruus on seikkailu suunnaton” hyräilee myös vastavalmistunut luonnontieteilijä Sirkku Liukkonen, ja pääsee yliopistoon kesätöihin hoitelemaan oman tutun tiedekunnan opiskelijavalintoja. Kesä vaihtuu syksyksi ja työsuhde jatkuu opintosihteerinä matemaattis-luonnontieteellisen osaston opintotoimistossa. Siellä kolmen nuoren tiimi hoitelee biologien, farmaseuttien, matemaatikkojen ja muiden luonnontieteilijöiden opintoasioita.

Lähes kymmenen vuoden kuluttua Sirkku siirtyy keskushallintoon opintoasiaintoimistoon tutkimusassistentiksi.

- Silloin hoidin samaan aikaan työmarkkina-asioita ja olin vammaistenopintojen avustaja. Tuolta ajalta on mieleen jäänyt tenttikysymysten ja parin tutkintotodistuksen kirjoittaminen pistekirjoituksella näkövammaisille opiskelijoille. Kirjoittamiseen oli tavallisilla näppäimillä varustettu kone, joka tuotti pistekirjoituksen ja saivat he toki myös tavallisen todistuksen.

Tuohon aikaan yliopistossa ruvettiin kiinnittämään huomiota tasa-arvoasioihin ja Sirkku sai perehtyä tähän aihepiiriin myös henkilöstökoulutuksessa. Myöhemmin vuonna 1990 hän toimi ensimmäisen tasa-arvotyötä yliopistossa valmistelleen työryhmän sihteerinä.  ”Sen työryhmän loppuratista tuli toinen graduni”, nauraa Sirkku.

Puhetyöläinen

Puhuminen ei ole koskaan ollut Sirkulle vaikeaa. Hyvää supliikkia tarvittiinkin, kun hän siirtyi rehtorinvirastoon henkilöstökoulutukseen vuonna 1982.

Henkilöstökoulutuksen määrärahat kasvoivat hiljalleen ja tarjonta monipuolistui. Olihan yleensäkin vasta 1970-luvulla herätty työelämässä siihen, että ennen työhön tuloa hankittu osaaminen ei riitä koko elämäksi. Elinikäisen oppimisen tarve hyväksyttiin.

- Kymmenisen vuoden kuluttua saimme kolmannen työkaverin Ritva Matikaisen tiimiimme. Nykyään yksikökkö on kasvanut ja moni muu yliopiston yksikö tarjoaa henkilökunnalle työssä selviämisessä tarvittavaa koulutusta ja muuta tukea.

Henkilökohtaisia tietokoneita, kuten niitä siihen aikaan kutsuttiin, alkoi tulla yhä useamman pöydälle 1980-luvun loppupuolella. Tietotekniikkakoulutuksen lisäksi ruvettiin jo puhumaan yliopiston johtajien kouluttamisen tarpeellisuudesta. Ensimmäinen laajempi johdon seminaari pidettiin rehtori Päiviö Tommilan aikana.

Samoihin aikoihin tehtiin paljon yhteistä koulutusta Helsingin seudun muiden korkeakoulujen kanssa. Siitä Sirkku on iloinnut erityisesti, että sen tiimoilta syntynyt yliopistojen sihteerien yhdistys toimii vielä edelleen.

- Henkilöstökoulutuksen vinkkelistä sain laajan ja monipuolisen kuvan yliopistosta ja sen toiminnasta ja solmin arvokkaita kontakteja sekä ylipistosta että muualta yhteiskunnasta.  Toimin aktiivisesti esimerkiksi julkishallinnon kouluttajat ry:ssä ja työn kautta sain olla mukana pohjoismaisten yliopistojen hallintoyhteistyöverkoston NUASin toiminnassa. Hyviä muistoja on myös kahdesta Suomessa järjestämästäni seminaarista.

Sukellus kirjastomaailmaan

Ensimmäinen syvällisempi kosketus kirjastomaailmaan tapahtui 1990-luvun alussa, kun Sirkku järjesti Katri Tuorin (ja monen muun kirjastoasiantuntijan) kanssa yliopiston kirjastosihteerikoulutuksen. Siihen osallistui kirjastossa pitkään työssä olleita, joilla ei ollut alan koulutusta. Rehtorin päätös ”virallisti” tutkinnon niin, että se oli yhtä pätevä kuin muualla suoritettu vastaava tutkinto yliopistossa virkoja täytettäessä.

Kokonaan kirjastoon siirtyminen alkoi vähitellen. Kaisa Sinikara aloitti kirjaston koordinoivana johtaja vuonna 2002. Silloin Sirkku tuli mukaan ensi pienellä osuudella. Aluksi hän järjesti tietotekniikan koulutusta kirjastolaisille.

- Silloin alkoi tiivis yhteistyö Heli Myllyksen kanssa, joka oli ensimmäisiä Valtiokonttorin Kaiku-hankkeen kouluttamia kaikukoordinaattoreja. Kaiku (=kaikki kunnossa) –työhyvinvointiohjelma  rahoitti koko 2010-luvun monia kirjastojemme yhteisiä hankkeita.

Yhteistyö kirjastoväen kanssa jatkui monenlaisina kursseina ja opetuspaketteina niin, että kun kirjasto- ja tietopalvelujen kehittämisyksikkö vakinaistettiin vuonna 2005, Sirkku siirtyi palvelussuhteineen kokonaan kirjastolaiseksi.

- Työssä oppimista joudutti kovasti se, että kuulin ”kirjastoa” puhuttavan avokonttorissa, jollaisessa työskentelin ensimmäistä kertaa työurani aikana. Olin niinä vuosina täysillä mukana kirjaston kehittämistyössä ja siinä  rinnalla järjestin koulutusta. Tein jotain myös koko yliopiston henkilöstökoulukseen esim. uusien työntekijöiden ”Tervetuloa yliopistoon” -tilaisuudet.

Uusien työntekijöiden perehdyttämisen hyvä hoitaminen on aina ollut Sirkun sydäntä lähellä. Nykyään kouluttaja Päivi Kupiaksen kanssa aloitettua perehdyttäjien kouluttamista jatkavat uudet innokkaat osaajat henkilöstön kehittämisyksikössä.

Voimaannuttavat vertaisryhmät

Sen Sirkku on huomannut, että koskaan ei ole olemassa vain yhtä tapaa toimia, vaan kaiken voi tehdä monella tavalla. Toki hallinnossa on säännöt, joita pitää noudattaa, mutta hän toteaa, että henkilöstökoulutuksessa pakollisia on vähän ja luovuutta on täytynytkin soveltaa jatkuvasti. Henkilöstökoulutukseen pätee yleinen viestinnän sääntö, että osallistujille tilaisuuden oltava ymmärrettävä ja hyödyllinen. Tilaisuutta ei kannata pitää samanlaisena erilaisille kuulijoille. Hyvä tilaisuus synnyttää halun oppia.

- Koulutuksesta pitää olla ihan oikeasti hyötyä! Kirjastolaiset ovat siinä mielessä lahjomattomia, että jos kurssin sisältö on höttöä, niin kuulijat häipyvät tärkeämpiin töihin.

Koulutuksen piilotavoitteena on saada  osallistujat tutustumaan toisiinsa ja muodostamaan vertaisverkostoja,  joihin voi tukeutua myöhemminkin. Yhteyksien solmiminen onnistuu parhaiten epämuodollisissa keskusteluissa. Siksi kurssien tauot eivät ole vain turhaa tyhjää kahvin tai lounaan ääressä voi syntyä arvokkaita kontakteja, joista on apua myöhemmin jotain työongelmaa pohtiessa.

Vaihtoehtoihminen

”Toiset on näin, näin, näin” (naputtaa etusormellaan pöytää) – ”ja minä taas näin” (liihottelee kädet levällään). Näin melko tyhjentävästi Sirkku luonnehtii itseään. ”Suurpiirteinen, yltiösosiaalinen toimeen tarttuja” voisi joku meistä muotoilla samaa asiaa. Liki neljänkymmenen työvuoden jälkeen Sirkun elämässä alkaa uusi vaihe: nyt katsotaan minkälainen seikkailu eläkkeellä olosta kehkeytyy.

- Kaikenlaista kivaa aion harrastaa ja ystäviä tapailla, mutta liian aikataulutettua elämää en enää halua. Jokainen päivä alkaa rauhallisesti sanomalehteä lukien ja jos sää sattuu olemaan huono, voin vaikka lukea koko päivän lukemattomia lukemattomia kirjoja joita kirjastot ovat täynnä.

Sirkku haluaa muistuttaa meitä vielä muutamasta asiasta:

• Olkaa rohkeita!

• Kauniit sanat eivät maksa mitään mutta hyvä palaute työtoverilta on kullan arvoista. Jos joskus on vaikeaa keksiä mitään positiivista palautetta, niin silloin voi jättää sen negatiivisen sanomatta!

• Yhdessä olemme vahvempia  ja parempia – kukaan ei voi tehdä kaikkea tätä yksin.

• Pitää uskaltaa kysyä. Kysyvä ei tieltä eksy

• Epäonnistua voi ja saa, muista: ” Älä pahoittele, vaikka kompastuisit – muista, että vain mato ei voi kaatua”, kuten Ralph Waldo Trine noin vuonna 1900 asian ilmaisi.

Teksti

Toimituskunta

Kuvat

Helena Hiltunen

- Alvar Aalto on sanonut, että talon pitäisi saada nukkua öisin. Onpa kiinnostavaa ajatella minkälaisia unia tämä kirjasto näkee tänä yönä, kun on koko illan ollut vaaleanpunaisena, haaveili valosuunnittelija.

Ainu Palmu ikkunalaudalla

Pinkki kirjoittaja

Helsingin kaupunkitapahtuma Valo on irti Lux Helsinki järjestettiin tammikuun ensimmäisellä viikolla. Pink Caravan -teoksen ideana on se, että se nähtiin

viidessä eri kohteessa viiden päivän aikana. Teoksen kohteet paljastuivat yleisölle yksitellen ja vasta tapahtuman edellisenä iltana tieto levisi facebookin kautta. Kaisa-kirjastossa teos nähtiin loppiaissunnuntaina 6.1.  Valotaiteen lisäksi ulkosalle kuului teokseen  tilattu analoginen musiikki, Aake Otsalan säveltämä Pinkki Kohina (Pink Noice.)

Teksti

Tiinakaisa Honkasalo
Viestintäpäällikkö
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Tiinakaisa Honkasalo

Puolentoista vuoden aikana saavutettiin tuloksia juuri niillä alueilla, joihin toivottiin parannusta.
Yhtenä konkreettisena tuloksena projektista syntyi kirja Empowering People – Collaboration between Finnish and Namibian University Libraries. Projektin tavoitteena oli tuoda vahvistusta ja rohkaisua akateemiseen kirjoittamiseen ja julkaisemiseen. Artikkeleissa tarkastellaan kirjastotyön keskeisiä kysymyksiä ja yhteistyön, osaamisen jakamisen ja motivoituneen henkilöstön merkitystä. Kaikki artikkelit koskevat siis niitä kirjastotyön keskeisiä tehtäviä, joita projektissa oli tarkoitus kehittää.

Artikkelit on kirjoitettu kolmen kirjaston asiantuntijoiden yhteistyönä.

Ulkopuoliset asiantuntijat arvioivat artikkelit ennen kuin ne hyväksyttiin kirjaan.  Kirjan toimittajia ovat Mirja Iivonen ja Outi Sisättö Tampereen yliopiston kirjastosta, Päivi Helminen Helsingin yliopiston kirjastosta sekä Joseph Ndinoshiho Namibian yliopiston kirjastosta. Kustantaja on Tampere University Press.

Kirja ilmestyi joulukuussa, sitä on jaettu kaikkiin Suomen yliopistokirjastoihin. Se on annettu myös projektin rahoittajille ulkoasiainministeriöön ja CIMO:oon, sekä projektista kiinnostuneille ja sitä tukeneille.

Kirjaa on saatavilla verkkokirjakauppa Granumista tai tilaamalla: tup@uta.fi.

Marraskuussa jätimme CIMO:oon uuden projektihakemuksen Capacity Building of Research Services in UNAM Library, päätös ulkoasiainministeriöltä pitäisi tulla helmikuun lopussa. Kehitysyhteistyön pitää perustua sekä Suomen kehityspoliittisiin linjauksiin että kohdemaan omiin kehityssuunnitelmiin. Namibian kansallisissa kehityssuunnitelmissa on erityisesti kaksi kohtaa, joihin yliopistokirjastojen yhteistyö vastaa: to build capacity for graduate studies ja to improve the effectiveness and productivity of academic staff. On erittäin tärkeää, että myös kumppaniyliopistot tukevat yhteistyötä ja että uusi hakemus on linjassa kunkin yliopiston omien strategisten tavoitteiden kanssa.

Namibian yliopiston (UNAM) pyrkimys on profiloitua tutkimusyliopistoksi; nyt vielä se on perusopetusta antava oppilaitos. UNAMiin on perustettu The School of Postgraduate Studies koordinoimaan jatkokoulutusta.  UNAMin lääketieteelliseen tiedekuntaan kehitetään erillistä jatkokoulutusohjelmaa yhdessä Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kanssa.  Lääketieteellisten tiedekuntien jatkohankehakemuksessa on mainittu myös kirjastojen jatkohakemus.

Lääketieteellisen tiedekunnan uusia rakennuksia

Jotta profiloituminen onnistuisi, on kirjastojen palveluja kehitettävä yhdessä tutkijoiden ja jatko-opiskelijoiden kanssa. Mukaan hankkeeseen Namibian yliopiston kirjaston lisäksi on tulossa The School of Postgraduate Studies Dr Cornelia Shimwooshili Shaimemanyan johdolla. Opetuspuolesta vastaavat Helsingin ja Tampereen yliopiston kirjastot, Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta dekaani Liisa Laakson ja professori Jussi Pakkasvirran johdolla sekä professori Yrjö Engeström ryhmineen ja Tampereen yliopiston tutkijakoulu ja sen johtaja professori Pirjo Nikander.

Mitä hyötyä tulevasta hankkeesta on? Sen tuloksena UNAMin kirjasto pystyy tarjoamaan kohdennettuja palveluita ja erilaisia työkaluja jatko-opiskelijoille ja tutkijoille, sellaisia kuin IL-opetus, e-aineistojen käytön opetus, Open Access-aineistojen löytyvyys, bibliometriset analyysit, tiedonhallinnan apuvälineet, kuten viitteidenhallinnan työkalut (Zotero, RefWorks, Mendeley), kirjaston ja tutkijoiden yhteistyömalli (Solmu-työskentely).  Lopullisena tarkoituksena on, että UNAMin tutkijoilla ja jatko-opiskelijoilla on paremmat mahdollisuudet keskittyä tutkimukseen kansainvälisessä ja muuttuvassa julkaisuympäristössä. Namibian kansallisen tavoitteen olla maailman kehittyneiden maiden joukossa vuoteen 2030 mennessä saavuttamiseksi tarvitaan kansainvälisen tason tutkimusta.

Hankkeen aktiviteetteja ovat jälleen yhteiset seminaarit Windhoekissa, mutta myös kyselytutkimukset, esim. lähtötilanteen selvitys ja vuosittaiset tarkistukset, tieteenala-asiantuntijoiden ja IL-opettajien opettaminen, e-aineistojen hallinnoinnin opastus, tietotekniikassa avustaminen, kurssit ja seminaarit tutkijoille ja jatko-opiskelijoille, Solmu-ryhmien perustaminen.

Tarkoitus on pitää isohko avajaisseminaari Windhoekissa. Sekä opettajakunnasta että kirjastoista asiantuntijat vierailevat eripituisia aikoja Namibiassa. Tarvetta on tutkijoiden ja kirjaston yhteistyön kehittäjillä, IL-opetusta antavilla ja esimerkiksi e-aineistojen ja tietotekniikan osaajilla. E-aineistot, varsinkin Open Access tulevat olemaan ensisijaisen tärkeitä tasa-arvoisen tiedon saannin kannalta yliopistossa, jossa kampusten väli pisimmillään on 1500 kilometriä.

Yhteistyö on haastavaa. Haastavinta on ajan löytäminen seminaarien ym valmisteluun. Erittäin haastavaa on ulkoministeriön monimutkainen taloushallinto ja toisaalta kahden yliopiston täysin erilainen budjetointisysteemi. Olemme törmänneet myös erilaiseen työkulttuuriin; Namibiassa on hierarkkisempaa ja muodollisempaa, esimerkiksi työtoverit eivät kutsu toisiaan etunimellä.

Yhteistyö opettaa kaikille osapuolille. On opittu esityksistä, ryhmätöistä ja vapaasta keskustelusta, ulkoministeriön toiminnasta, kehitysyhteistyöstä. Namibialaisten loistava esiintymiskyky ja halu esiintyä tuntuvat suomalaisesta kadehdittavilta.

Yhteistyö on hauskaa. Valtava innostuneisuus ja ilo toimia yhdessä tarttuvat.

Päättyneestä projektista päällimmäisenä on mielessä yllätys, miten suuri muutos on saatu aikaan niin lyhyessä ajassa. Yhteistyö on antanut enemmän kuin ottanut. Olen onnellinen, että olen saanut olla mukana ”toisen kotimaani” kehittämisprojektissa. Toivottavasti saamme jatkorahoitusta.

Teksti

Elise Pirttiniemi
kokoelmapäällikkö
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat:

Elise Pirttiniemi ja Ari Muhonen

Kirjaston verkkopalveluissa ylläpidettävä E-thesis-palvelu on tarjonnut Helsingin yliopiston opinnäytteitä avoimesti saataville ja vapaasti luettavaksi jo reippaat kymmenen vuotta. Väitöskirjoista on useiden vuosien ajan saatu E-thesikseen julkaistavaksi suurin osa, mutta gradujen tallentaminen ja julkaiseminen on Helsingin yliopistossa edennyt hitaammin kuin monissa muissa suomalaisissa yliopistoissa. Gradujen julkaiseminen E-thesiksessä oli pitkään täysin vapaaehtoista ja useat tiedekunnat olivat määrittäneet julkaistaville graduille arvosanarajan. Gradut ovat kuitenkin olleet koko E-thesis-palvelun olemassaolon ajan hyvin suosittua aineistoa tiedostonlatauksia kartoittavien tilastojen valossa.

Muutaman viime vuoden aikana Helsingin yliopiston gradujen digitaalisten versioiden tallentaminen ja julkaiseminen on edistynyt merkittävästi. Valtiotieteellinen tiedekunta, Viikin tiedekunnat ja lääketieteellinen tiedekunta ovat jo joidenkin vuosien ajan tukeneet gradujen ja tutkielmien tallentamista yhteistyössä kirjaston kanssa. Syyslukukaudesta 2012 alkaen matemaattis-luonnontieteellisessä, oikeustieteellisessä ja valtiotieteellisessä tiedekunnassa on ollut pakollista tallentaa pro gradu -työ E-thesikseen opinnäytteen tarkastettavaksi jättämisen yhteydessä. Tiedekuntien aktiivisuuden myötä E-thesiksen tallennettujen gradujen määrä on kasvanut huomattavasti.

Digitaalisten gradujen kattavan tallentamisen leviäminen kaikkiin yliopiston tiedekuntiin on myös näköpiirissä. Lisävauhtia uusien käytäntöjen leviämiselle tulee todennäköisesti antamaan plagiaatintunnistusohjelmiston tuleva käyttöönotto yliopistossa. Kun opiskelijoiden on annettava gradunsa ohjelmiston analysoitavaksi, on luontevaa, että samalla tarjotaan mahdollisuus opinnäytteen tallentamiseen E-thesikseen.

Teknisiä uudistuksia E-thesis-palvelussa

Gradujen tallennusta varten kirjaston verkkopalveluissa on laadittu tiedekuntakohtaisia tallennuslomakkeita. Lomakkeen avulla opiskelijalle annetaan mahdollisuus joko gradun julkaisemiseen internetissä tai pelkkään gradun tallentamiseen. Ne gradut, joille tekijä ei myönnä julkaisulupaa, päätyvät E-thesiksen suljettuun opinnäytearkistoon. Suljetussa arkistossa olevat opinnäytteet eivät ole vapaasti luettavissa tai hakukoneiden haettavissa. Tarvittaessa nämä opinnäytteet ovat kuitenkin tiedekunnan opintohallinnon saavutettavissa. Keskustakampuksen Kaisa-talon kirjastossa on neljä työasemaa, niin sanottua opinnäytekioskia, joilla asiakkaat voivat lukea suljettuun arkistoon tallennettuja opinnäytteitä. Näillä työasemilla tiedostojen kopioiminen ja tallentaminen on tekijänoikeussyiden vuoksi estetty.

E-thesis-palvelua on tarkoitus kehittää edelleen niin, että se palvelee aikaisempaa paremmin opinnäytteiden tallentajia ja julkaisijoita. Ensimmäisessä vaiheessa päivitetään E-thesiksen verkkosivujen ulkoasua, tallennuslomakkeita sekä opinnäytteiden suljettua arkistoa. Teknistä uudistustyötä ovat toteuttaneet kirjaston verkkopalveluissa tietotekniikkasuunnittelija Antti Rantala ja tietojärjestelmäasiantuntija Joonas Kesäniemi. Uudistetut E-thesiksen verkkosivut ja tallennuslomakkeet otetaan käyttöön kevättalven aikana.

Teksti

Jussi Piipponen
tietotekniikkasuunnittelija
Verkkopalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Helena Hiltunen

Aikakauslehtien nimekkeiden määrä kohoaa noin 360 tuhanteen ja käsikirjoituksia – useat korvaamattoman arvokkaita – on noin 250 tuhatta. Graafisia lehtiä, valokuvia ja julisteita on kokoelmissa noin 12 miljoonaa, karttoja noin 800 tuhatta. Nuotteja on noin 2 miljoonaa ja erilaisia äänitteitä noin miljoonan dokumentin verran.

Gallica, Ranskan kansalliskirjaston kaikille käyttäjille avoin ja maksuttomasti käytössä oleva digitaalinen kokoelma, perustettiin vuonna 1997. Digitointiprojekti perustuu huolelliseen ja tarkasti dokumentoivaan työhön, ja se etenee luonnollisesti hitaammin kuin esimerkiksi Googlen ahneet digitointihankkeet, joissa työn laadussa ja bibliografisen datan esittämisessä ei ole aina kehumista. Gallicaan kaiken kaikkiaan digitoitujen dokumenttien määrä on äskettäin ylittänyt 2 miljoonan rajan. (Kuriositeetin vuoksi: toinen miljoonas digitoitu dokumentti on Jules Massenet’n omakätisesti kirjoittama Manon-oopperan käsikirjoitus. Ooppera esitettiin Pariisin Opéra-Comiquessa 19. tammikuuta 1884.) Kirjoja on saatavilla lähes 415 tuhatta, käsikirjoituksia reilusti yli 30 tuhatta ja erilaisia kuvia runsaasti yli puoli miljoonaa. Digitoiduista dokumenteista lähes puolet on lehtiä, joiden luku on jo ylittänyt miljoonan rajan. Nuottijulkaisuja on saatavilla yli 10 tuhatta kappaletta ja äänitteitä noin 2500.

Uutena piirteenä Gallican luetteloinnissa on yhteistyö kaupallisten e-kirjojen julkaisijoiden kanssa. Yli 100 tuhatta Gallican tietueista on peräisin näiltä julkaisijoilta; ne tarjoavat mahdollisuuden hankkia maksullista ja osin myös maksutonta e-aineistoa. (Näiden linkit eivät kokemukseni mukaan tosin toimi aina niin kuin pitäisi.) On myös syytä huomata, että yli 140 tuhatta dokumenttia on saatu digitointia varten muista kirjastoista, jotka ovat etupäässä ranskalaisia. Nämä partnerit ovat Gallicalle ensiarvoisen tärkeitä digitointihankkeiden toteuttamisessa; kaikki arvokas ei ole löytänyt tietään Pariisiin. Tämä oli siis tilanne vuoden 2012 päättyessä; Gallica kasvaa koko ajan vauhdilla.

Marraskuussa tapasin yhden Gallican strategiasta vastaavista työntekijöistä. Cecile de Becdelievren erikoisalaa ovat vanhat kartat, mutta hän on työskennellyt monien projektien, kuluneena vuonna esimerkiksi Jean-Jacques Rousseaun (1712-1778) teosten ja hänen biografiaansa liittyvän aineiston parissa. Cecile kertoo minulle Gallican viimeaikaisista hankkeista ja niiden toteuttamiseen liittyvistä yksityiskohdista. Aktiivisenakin Gallican käyttäjänä huomaan, että minulla on vielä paljon opittavaa ja oivallettavaa.

Kun kysyn tarkemmin Gallican digitointipolitiikasta, Cecile sanoo, että vastaus ei ole yksinkertainen. Ei ole olemassa yksittäistä säännöstöä, johon nojaten jokin projekti aloitetaan ja toinen hylätään. Selvää kuitenkin on, että Gallicaan ei digitoida aineistoja yksittäisten professorien ja tutkijoiden tarpeiden tai ehdotusten pohjalta. Ulkopuolelta tarjotuilta hankkeilta vaaditaan usein selvä lähteiden digitointiin suunnattu rahoitus. Edelleen on selvää, että Gallicassa ei lähdetä toteuttamaan hankkeita, joiden toteuttamiskelpoisuudesta ja hyödyllisyydestä ei ole selviä takeita. Digitoitavaa aineistoa ei saa olla liikaa eikä sen tule olla liian vaikeasti saatavilla. Viime kädessä hankkeiden hyväksymisestä päättää kirjaston johto, ja strategit tekevät työtä heidän päätöstensä mukaan.

Periaatteellisiin valintoihin liittyvät aina myös työn konkreettiset haasteet. Projektin tulee toteutua yksityiskohtia myöten mahdollisimman täydellisesti ja kattavasti; aiheen tulee alusta muotoutua tämän tavoitteen mukaiseksi. Kaikki pitää selvittää huolellisesti, ennen kaikkea aineiston konkreettinen digitoitavuus (sivujen kestävyys, sidonnan vaikutus kuvien laatuun…) sekä vapaaseen levittämiseen liittyvät oikeudelliset kysymykset. Usein joudutaan tekemään kompromisseja: digitoiduksi ei saadakaan jonkin teoksen komeinta editiota vaan kelvollisimmin kuvattavissa oleva versio. Eikä kova työ ole digitoinnin jälkeenkään ohitse: vanhojen dokumenttien luettelointi ei ole rutiinihommaa, vaan vaatii tarkkuuden lisäksi kulloisenkin alan asiantuntemusta. Juuri tässä työssä Gallican väki tarjoaa apuaan partnereilleen muualla Ranskassa.

Ranskan kansalliskirjasto on osallistunut ja osallistuu myös useisiin yhteiseurooppalaisiin digitointihankkeisiin. Hienona esimerkkinä tällaisesta on Europeana Regia, vuosina 2010-12 toteutettu hanke, jossa Ranskan kansalliskirjasto oli suurimpana aineistontuottajana. Hankkeessa digitoitiin yli tuhannen käsikirjoituksen kokoelma keski- ja renessanssiaikaisia kuninkaallisia käsikirjoituksia: Bibliotheca Carolina (426 käsikirjoitusta; Ranskan kansalliskirjaston osuus), Kaarle V:n ja hänen sukunsa kokoelma (163 käsikirjoitusta) sekä Napolia renessanssiaikana hallinneiden aragonialaisten kuninkaiden kokoelma (282 käsikirjoitusta, koottu 1400-luvulla). Kokonaiset käsikirjoitukset ovat esillä kunkin hankkeeseen osallistuneen digitaalisen kirjaston omilla sivuilla.

Meneillään olevista projekteista oikeustieteeseen liittyvien historiallisten lähteiden ja kirjallisuuden digitoinnissa on Gallicassa päästy pitkälle. Käytettävissä on nyt runsaasti yli 10 tuhatta dokumenttia. Suurin osa näistä, yli 8000, on peräisin 1800-luvulta.

Erinomainen esimerkki Gallican viimeaikaisista digitoiduista kokoelmista on toisen maailmansodan aikana julkaistujen maanalaisten lehtien kokonaisuus, joka on mahdollisimman täydellinen, huolimatta lehtien kokoamiseen, digitoimiseen (paperin laatu ja painojälki olivat erityisenä haasteena) sekä luetteloimiseen liittyvistä ongelmista. Aiheeseen pääsee hyvin käsiksi Gallicassa julkaistusta blogista, josta on myös linkit koko aineistoon.

Teksti

Matti Myllykoski
Johtava tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Matti Myllykoski