Näkymätöntä värähtelyä? – Työyhteisön oppimisen prosessit odottavat löytymistään

Kirjaston käytännön työ on täynnä vaihtuvia tilanteita ja osaamishaasteita. Työssä mukana olevat myös oppivat jatkuvasti ollessaan toistensa kanssa tekemisissä. Kun näin väitetään, oppimista tarkastellaan sosiaalisena toimintana. Näkökulma eroaa merkittävästi perinteisemmistä käsityksistä, joissa oppiminen ymmärretään yksilökeskeisesti.

Hiljainen tieto näkyväksi Nonakan ja Takeuchin mukaan

Edellisessä organisaation oppimiseen liittyvässä kirjoituksessani (Kirjaston arjessa luodaan ja prosessoidaan tietoa, Verkkari 8/2011) esittelin japanilaisten tutkijoiden Nonakan ja Takeuchin ns. SECI-mallin. Se kuvaa  yhteisöllisen tiedon luomisen ja oppimisen prosesseja ja tiloja, jossa on neljä vaihetta, socialization (sosiaalisaatio), externalization (ulkoistaminen), combination (yhdistäminen) ja internalization (sisäistäminen). Niitä vastaavat Ikujiro Nonakan myöhemmän täydennyksen mukaisesti tiedon kehittymisen jaetun tilan ja ajan ,ba´n, kategoriat.  Ne ovat alkuunpaneva, keskusteleva, järjestävä ja toteuttava ba.

SECI-mallin spiraalin muotoisesti etenevät prosessit ulkoistavat  työyhteisön jäsenten niin sanotusti ”sormenpäissä” olevat  käytännön tiedot ja taidot, hiljaisen ja usein dokumentoimattoman osaamisen koko organisaation käyttöön. Hiljainen tieto muuttuu prosessissa eksplisiittiseksi tiedoksi.

Kaavamaisesta mallista elävään työelämään: Dialogi organisaation oppimisessa

Liiketaloustieteen ja johtamisen alaan kuuluvassa väitöskirjassaan Dialogi organisaation oppimisessa, itseohjautuvan muutoksen mahdollisuus tuotantotyössä (Turun kauppakorkeakoulu, 2008) Maija Vähämäki kysyy: kertooko Nonakan malli mitään siitä,  miten uusi tieto ja oppiminen tarkalleen ottaen rakentuu työyhteisössä? Hän kysyy: ”Mitä organisaation oppiminen vaatii sitä tuottavalta yhteisöltä? Onko yksilön tiedon jakaminen muille riittävä kuva organisaation oppimisesta?”

  • Sosiaalinen oppimiskäsitys ja tiedon synty

Oppimisen määritelmiä on paljon, mutta yleensä niihin sisältyy se, että oppimisen seurauksena tapahtuu jokin muutos. Puhutaan myös oppimaan oppimisesta. Vähämäen tutkimus on aarre nimenomaan organisaation oppimisesta ja oppivasta organisaatiosta kiinnostuneelle. Tutkija on raivannut aihepiirin teoriasuuntauksiin ja käsitteiden ryteikköön  polkuja, jotka ovat oivallisia kulkureittejä työyhteisön monitahoiseen ja monimuotoiseen vuorovaikutukseen, sen merkitykseen ja merkityksiin. Minulle ne  lisäksi jäsensivät  jo luettujen ja lukemista odottavien tutkimusten ja kirjoitusten teoreettista paikantamista.

Vähämäki muotoilee tutkimuskysymyksensä näin: ”Miten organisaation oppiminen ja osallistava johtaminen rakentuvat henkilöstön ja johdon vuorovaikutuksessa?”

Antoisaa Vähämäen tutkimuksessa on, että siinä pienen varsinaissuomalaisen kirjapainon henkilökunta, kirjatyöntekijät, on pääroolissa. Tutkija katsoo oppimisen prosesseja sosiaalisesta näkökulmasta, jonka mukaan tieto syntyy ihmisten välisissä suhteissa. Nonakan mallin tyyppinen ajattelu on näin vielä tunnistettavissa. Kun oppimista ajatellaan eri tavalla, teknisenä prosessina, oppimistapahtuma hahmottuu yksilön ja yhteisön tiedon käsittelynä.  Tästä teoreettisten lähtökohtien merkittävästä erosta johtuu, että  on välttämättä otettava kantaa tiedon olemukseen.

  • Tieto syntyy vasta kun se tulkitaan ja ymmärretään?

Onko tieto jossain olemassa ennen oppimisessa tapahtuvaa siirtymistään oppijoihin? Jos näin ajatellaan, huomio kiintyy tiedon tallentamiseen ja jakamiseen oikeassa muodossa. Teknisestä lähtökohdasta tiedon tai osaamisen voidaan ajatella myös olevan organisaation pääomaa, joka on konkreettista ja mitattavaa.

Kun katsotaan  tiedon syntyvän sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, tarkoitetaan, että tieto syntyy vasta kun se tulkitaan ja ymmärretään. Vähämäki kirjoittaa: ”Tekninen näkökulma problematisoi olemassa olevan tiedon hallitsemisen, ja sosiaalisen oppimisen näkökulmassa problematisoidaan sekä tiedon olemus että sen syntymisen prosessi kontekstissaan.”

Oppimisen  tila – dialogisen vuorovaikutuksen tila

Kuten äsken mainitsin, Nonakan malliin sisältyy ajatus hiljaisen tiedon saattamisesta eksplisiittiseksi eli tavallaan eteen- ja ulospäin siirrettäväksi, edelleen jaettavaksi. Vähämäki kiinnittää huomionsa tiedon syntymisen tapaan, ympäristöön ja vaikutuksiin. Hän puhuukin oppimisen tilasta, jonka hän toteaa tulevan lähelle Nonakan ba-käsitettä. Työyhteisö tai organisaatio todellakin nähdään tilana, joka elää ja muuttuu, jossa vuorovaikutetaan ja opitaan – kaikki yhdessä.

Vähämäen kirjan teoriakatsauksesta  saa hyvän yleiskuvan siitä, että organisaation oppimiseen ja osaamisen kehittämiseen liittyvää tutkimusta on tehty paljon johdon näkökulmasta. Pyritään myös osaamisen johtamiseen. Kohteena on henkilöstö. Vähämäen tutkimuksessa myös yrityksen johdon katsotaan toimivan henkilöstön kanssa samassa vuorovaikutuksen ja oppimisen tilassa.

  • Oppimisen tilanteet

Oppimisen tila merkitsee mitä suurimmassa määrin tilanteita. Vähämäki toteaa, että organisaation oppimista käsittelevässä  kirjallisuudessa on enimmäkseen keskitytty sellaisiin työyhteisöihin, joissa kirjallinen kommunikointi on osa työtä ja osaamiseen kuuluvaa. Työympäristöjä, joissa kirjallinen kommunikointi – lukeminen ja kirjoittaminen – ei ole keskeistä tai sitä ei juurikaan tarvita, kutsutaan ei-kirjallisiksi ympäristöiksi (non-writing-communities). Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei käytännön työ edellyttäisi oppimiskykyä tai että käytännön työn ympäristöissä ei olisi monenlaisia, vaativiakin oppimis- ja innovointitarpeita tai -pyrkimyksiä.

  • Tilanneoppiminen ja käytäntöyhteisöt

Tutkimus kirjapainon ei-kirjallisessa ympäristössä on johdattanut tutkijan keskelle tilanneoppimista, mikä onkin tutkimuksen olennainen käsite. ”Työssä tarvittava tieto on tilannesidonnaista, ja se on osa sitä toimintaa, kontekstia ja kulttuuria, jossa se syntyy ja jossa sitä käytetään. Toiminta, jossa tietoa syntyy ja sitä sovelletaan, ei ole erotettavissa oppimisesta ja ajattelusta, vaan se on olennainen osa oppimista”, kirjoittaa Vähämäki.

Tilanneoppimiseen liittyy tiiviisti käsite käytäntöyhteisöt (communities of practice). Ne ovat työpaikoilla muodostuvia, usein luonteeltaan epävirallisia tai tilapäisiä ryhmittymiä ja yhteisöjä, joissa luodaan yhteisiä merkityksiä ja käytäntöjä. Esimerkkinä käytäntöyhteisöistä mainitaan projektitiimit.

  • Työtehtävillä on oma luonteensa – tiedon hankinnan ja käytön tapoja eri tilanteissa

Vaikka en tässä yhteydessä halua piirtää yhtäläisyysmerkkejä kirjapainoyrityksessä tehtävän työn ja kirjastotyön  väliin, en Vähämäen tutkimusta lukiessani voinut välttää ajattelemasta ”kantapään kautta” tuntemaani kirjaston asiakaspalvelutyötä. Kirjaston käytännön työn ehkä olettaisi olevan mitä ”kirjallisinta” tietotyötä, mutta esimerkiksi  välittömästi asiakasrajapinnassa toimivilla on kuitenkin omanlaisensa haasteet.

Tunnistin Vähämäen kuvaamista kirjapainoammattilaisten käytännöistä monia: kirjaston asiakaspalvelun vaihtelevissa ja yllättävissäkin tilanteissa kysytään mieluummin neuvoa työkavereilta kuin käännytään dokumentoitujen ohjeiden puoleen.

  • Onko dokumentoimalla näkyväksi tehty tieto ainoa oikea?

Vähämäen havaintojen mukaan kirjapainossa ”työn luonne ei ole sellainen, että olisi tapana käydä kirjoista, mapeista tai sähköisistä tiedostoista katsomassa, miten tämän akuutin tilanteen hoitaisin. Ja voidaanko olettaa, että juuri tiettyyn pulmatilanteeseen olisi löydettävissä ratkaisu persoonattomassa, kirjallisessa muodossa? Ongelmatilanteet on totuttu ratkaisemaan työn ohessa  toisilta neuvoa kysyen, ei dokumentteihin turvautuen.”

Korostan tässä yhteydessä, että kirjapainon graafisen alan ammattilaiset osoittautuivat erittäin tarkoiksi työnsä laadusta ja toiminnan sujuvuudesta. Dokumentteihin turvautumattomuus ei tarkoittanut välinpitämättömyyttä tai huolimattomuutta, pikemminkin päin vastoin. En myöskään ota kantaa siihen, pitäisikö kaiken kirjastotyön muuttua mahdollisimman ”kirjalliseksi” ja näin ehkä entistä ammattimaisemmaksi tietotyöksi.

Haluan tuoda esiin, että kirjastossakin on monia eri luonteisia työtehtäviä palautuneiden kirjojen hyllyttämisestä johtamiseen, erilaisia käytäntöyhteisöjä – Helsingin yliopiston kirjastossa myös paikalliset toimipisteet eri puolilla kaupunkia – ja kaikkien näiden yhdessä voidaan ajatella muodostavan myös yhteisen vuorovaikutuksen ja oppimisen tilan.

Kirjasto toimipisteineen yhteisenä oppimisen tilana?

Vähämäen tutkimuksen suuntaisesti voidaan todeta, että vuoden 2010 alusta yhtenä yhteisenä organisaationa toimineelle Helsingin yliopiston kirjastollekin on luotu yhteinen vuorovaikutuksen ja oppimisen tilan rakenteellinen kehys. Uskon, että  tämän kahden vuoden ikäisen organisaation tarkastelu totunnaisen osaamisen kehittämisen viitekehyksestä poikkeavasti olisi mielenkiintoista ja kannattavaa.

Koko kirjastotyöyhteisön vuorovaikutuksessa syntyvän tiedon ja osaamisen hyödyt  olisi epäilemättä mahdollista ottaa tehokkaasti käyttöön. Tosin tällaisella pyrkimyksellä olisi Vähämäen tutkimuksesta ilmenevät reunaehtonsa:  työpaikkaa oppimisympäristöksi kehitettäessä olosuhteiden on oltava otolliset avoimelle vuorovaikutukselle ja dialogille, jotka mahdollistavat oppimisen sosiaalisena prosessina.

Osallistuminen avoimeen vuorovaikutukseen ja dialogiin on tärkeää, sillä tässä käsitellyn oppimiskäsityksen mukaan oppiminen on osallistumista sosiaalisiin prosesseihin arkipäivän tilanteissa. Oppimisen tila on dialogisen vuoropuhelun tila. Muita reunaehtoja ovat  luottamus, joka on avoimen vuorovaikutuksen edellytys sekä dialogin tasavertaisuus siihen osallistuvien välillä. Organisaation johtamisfilosofian tulee tukea dialogisuutta.

  • Voimaa muutoksiin sisältä päin

Miksi oppiminen on niin tärkeää? Vaikka Vähämäen tutkimuskohteena oli pieni kirjapainoalan yritys, en voi tältäkään kannalta olla jossain määrin rinnastamatta graafisen alan läpikäymää perustavan laatuista toiminnan ja työmenetelmien muutosvaihetta ja toisaalta kirjastoalan perinteisten toimintatapojen meneillään olevaa myllerrystä ja uuden aikakauden kynnykselle saapumista.

Myös kirjastoissa henkilö- ja aikaresurssit ovat niukat, muutos- ja oppimispaineet suuret. Tässä tilanteessa kannattaisi käyttää hyödyksi sitä, mitä on jo olemassa ja saada kirjastotyöyhteisön arjen hljainen tieto – otsikossa luonnehdin sitä ”näkymättömäksi värähtelyksi” – organisaatiota energisoivaksi voimavaraksi.

Vähämäen vuosiin 1999-2003 ajoittuva tutkimus oli pitkäkestoinen ja kaksivaiheinen, toimintatutkimuksen menetelmiä noudattava. Yrityksen osaamisprojektin kuluessa toteutettiin osaamiskartoitus-interventio, jonka tulosten analyysista tutkijan mieleen nousi uusia tutkimuskysymyksiä, jotka puolestaan johtivat syvälle työyhteisön oppimisen problematiikkaan.

Harvinaisen tinkimätön ja perusteellinen tutkimus on mukaansatempaavaa ja innostavaa luettavaa. Erityisen ihailtavaa on, miten Vähämäki on pitänyt hallussaan tutkimusaiheen ja sen ajattelua eri suuntiin johtavat langat tuottaen monipuolisen kuvauksen ja painokkaita tuloksia uskoakseni melko vähän käytetystä näkökulmasta.

Tutkimusprojekti: Osaamisen kehittymisen seurauksia ja tuloksia

Kirjapainon osaamisprojektissa henkilöstö oli  kehittämässä omaa osaamistaan.  Tästä avautui  vähitellen näkymä edellä kuvaamaani  oppimisen ja dialogisen vuoropuhelun tilaan, jollaiseksi organisaatio on mahdollista ymmärtää ja josta puolestaan seurasi tiimityöhön, työyhteisön valtaistamiseen (empowerment), vastuun ottamiseen, valta-käsitteeseen ja neuvottelevaan työtapaan liittyvien mahdollisuuksien oivaltamista. Käytäntöyhteisöjen erilaisten puhetapojen ja toisistaan poikkeavien kielellisten ilmaisujen tulkinnat ja ymmärrettävyys toivat prosesseihin omat haasteensa.

  • Yksilö

Mitä yksilötasolla tapahtui? Vähämäki kirjoittaa: ”Osaamisen kehittäminen ei ole kertaluontoinen tapahtuma, vaan jatkumo , johon kaikki organisaation jäsenet ovat osallisia. Se etenee ja muotoutuu arkipäivän tilanteissa. Osaamiseksi yksilötasolla ymmärrettiin tässä tutkimuksessa ammatilliset valmiudet, jotka kehittyvät sekä muodollisessa koulutuksessa että erityisesti työn ohessa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa  muiden työyhteisön jäsenten kanssa. Huomion kiinnittäminen työssä oppimisen tilanteisiin vahvisti osallistujien arvostusta työssäoppimista kohtaan, ja toi esille oppimisen vuorovaikutteisuuden kirjatyöntekijöiden työssä ja mahdollisuuden näiden tilanteiden parempaan hyödyntämiseen.”

  • Organisaatio

Tutkija jatkaa organisaation oppimistuloksista: ”Organisaatiotason oppimisena  puolestaan ymmärrettiin organisaation oppima neuvotteleva tapa toimia, joka sisältää kyvykkyyden dialogiin ja siinä tapahtuvaan itsereflektioon. Neuvotteleva toimintatapa oli osa itseohjautuvuuden oppimista.”

Tutkimuksen käytännön merkitys oli, että organisaation osaamista kokonaisuutena parantanut interventio ja oppimistulokset lisäsivät organisaation kyvykkyyttä hallita muutostilanteita.

Loppupäätelmiä

  • ”Alkulientä” kannattaa jalostaa

Näkymättömän värähtelyn visualisointi kirjoitukseni alussa on mielikuvani työn arjessa tapahtuvista kohtaamisista ja vuorovaikutuksista. Ne eivät välttämättä ole hallittuja, säännönmukaisia ja järjestäytyneitä, vaan erilaisia tilanteita ja tapahtumia kihisevä ”alkuliemi”. Vähämäen tutkimus osoitti, että työyhteisön ja sen jäsenten jo olemassa olevat vahvuudet, niiden huomaaminen, arvostus ja ymmärrys sekä eri käytäntöyhteisöjen työn luonteen ymmärtäminen kehityksen ytimenä tuottaa tulosta.

Mahdollista on, että organisaation valmius oppia ja kyvykkyys muutoksissa selviämiseksi ja muutostilanteiden hallitsemiseksi ovat rajattomat. Edellä oleva lause on omaa tulkintaani – ehkä toiveajattelua?

Vaikka Vähämäen tutkimus ja kirjoitukseni keskittyivät organisaation sisäiseen voimaan, sen esille saamiseen ja hyödyntämiseen, muistutan vielä tässä , että tarkoitukseni ei ole luoda kuvaa työyhteisöstä omassa liemessään porisevana, sisään päin kääntyneenä – ja oman työpaikkani tapauksessa -kirjastokeskeisyyteen sulkeutuneena omaa erinomaisuuttaan vaalivana piirinä.

Oletan itsestään selvästi, että kirjasto työyhteisönä on ajan tasalla asiakkaitaan varten olemassa. Henkilöstö on monenlaisten ulkoapäin tulevien vaikutteiden ja kehityssuuntausten ristipaineessa ja niistä mitä tietoisin. Mielestäni edellä kuvattu näkemys työyhteisön oppimisesta olisi tämän hetken tilanteessa voimaannuttava ja voisi vahvistaa yhteistä käsitystä tavoitteellisena organisaationa toimimisesta.

  • Dialogisuus – osallistamisesta osallistumiseen?

Vierastan nykyään paljon käytettyä sanaa ’osallistaminen’, vaikka sillä varmasti tarkoitetaan asennetta ja menetelmiä, joilla henkilöstö pyritään saamaan mukaan organisaation ja vaikkapa sen tulevaisuuden suunnitteluun. Edellä esittelemästäni tutkimuksesta käy ilmi, miten voitaisiin luoda otollisia olosuhteita kaikkien työyhteisön jäsenten osallistumiselle työn arjen dialogiin ja mitä seurauksia tällä voisi olla.

”Hiljainen tieto” saataisiin näkyviin, kuuluviin ja hyödynnettäväksi. Onnistuminen merkitsisi vaikutuksia mm. organisaation oppimiseen ja selviytymiskykyyn muutostilanteissa. Arvelisin, että henkilöstön omakseen kokemilla osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksilla olisi myös positiiviset vaikutuksensa työhyvinvointiin.

Työpaikallani Helsingin yliopiston kirjastossa on dialogisuuttta etsitty ainakin käyttöön otetuissa kehityskeskustelumenetelmissä ja meneillään olevassa tavoiteohjelmatyön dialogiseksi nimetyssä prosessissa. Vähämäen väitöskirjaan ja sen esiin tuomiin ajattelumalleihin soisin mahdollisimman monien tutustuvan. Tässä vaiheessa minusta tuntuu siltä, että  esittelemääni tutkimukseen sisältyvä analyysi dialogisuudesta on jo  saamassa muotoaan seuraavaksi  Verkkari-kirjoituksekseni.

Linkit:

Maija Vähämäki: Dialogi organisaation oppimisessa. Itseohjautuvan muutoksen mahdollisuus tuotantotyössä. Sarja/Series A-2:2008. Turun kauppakorkeakoulu.

http://info.tse.fi/julkaisut/vk/Ae2_2008.pdf

Eeva-Liisa Viitala: Kirjaston arjessa luodaan ja prosessoidaan tietoa. Verkkari 8/2011

http://blogs.helsinki.fi/verkkari-lehti/kirjaston-arjessa-luodaan-ja-prosessoidaan-tietoa

 

Teksti

Eeva-Liisa Viitala
Tiedottaja
Helsingin yliopiston kirjasto
eeva-liisa.viitala[at]helsinki.fi

Kirjoittaja toimii Helsingin yliopiston kirjaston johtoryhmässä henkilöstön edustajana.