25 verkkotyökalua – vapaasti kaikille

[slideshare id=571172&doc=25toolspptss-1219822099655190-8&w=425]

Stephen Downesin PLE -slideshare

Stephen Downesin uusin Slideshare liittyy kiinteästi meneillään olevaan Connectivism & Connective Knowlwdge massaverkkokurssiin – yli 2000 osanottajaa ympäri maailman – vaikka hän pitikin sen Brandon Hall Innovations in Learning 2008 -tapahtumassa , San Josessa, Kaliforniassa :

[slideshare id=618947&doc=sanjose20081-1222383203320237-8&w=425]

SD:n sivuilla on jaossa myös esitykseen liittyvä video, joka ei kuitenkaan näytä aukevan. Katsotaan josko siitä myöhemmin saisi jotain irti, esim pelkän äänen.

Myös Mohamed Amine Chatti näyttää osallistuvan aktiivisesti ko kurssille. Viime tiistaisessa (30.9.2008) blogimerkinnässään hän tuotti oman näkemyksensä siitä millainen olisi PLEF (Personal Learning Envinronment Framework):

Kuvan saa suuremmaksi -> Hiiren oikea painike -> View image

  1. PLEF uses OpenID for authentication.
  2. PLEF supports commenting and sharing of all PLE elements.
  3. Access control is defined at both PLE page and element levels.
  4. Besides a traditional page view, PLEF provides a tag view of all PLE elements. Learners can add tags in order to be able to classify, categorize, search and re-find their PLE elements at a later time.
  5. PLEF provides a navigation sidebar where you can (1) drag-and-drop to move PLE elements between pages or change the order of the pages, and (2) click a tag to see its associated elements.
  6. PLEF supports full-text and tag-based search of PLE elements.

Chattin oma viritelmä kurssin seurannan PLEF:ksi löytyy hänen sivuiltaan. Jotenkin se muistuttaa sekä ulkonäöltään että toiminnallisesti Pageflakesia, mitä huomautusta ei pidä käsittää mitenkään erityiseksi kritiikiksi. Ainakin hänen on onnistunut koota yhdelle sivulla vaikuttavan määrän erilaisia verkkoresursseja ja päivittyviä tiedonlähteitä. Hänellä kyse näyttäisi siis olevan ensisijaisesti netin tietovirtojen seurannan organisoinnista, toiminnallisuudesta, jota voisi pitää kiinteänä osana tutkijan henkilökohtaista tutkimusympäristöä, VRE:tä (VirtualResearchEnvironment).

Kurssilaisten parista löytyy monenlaista häkkyräluovuutta. Matthias Melcherin kaavio on sieltä huikeammasta päästä.

Stephen Downesin ja George Siemensin Connectivism & Connective Knowledge kurssilla alkaa ensi viikolla (5. jakso) kiintoisa aihe: Connectives and Collectives: Distinctions between networks and groups (October 6-12). Linkki vie kurssin wikialueelle.

Tieto vapautettava paperista kahleistaan

Professori Terry Anderson kirjoittaa  blogissaan (Virtual Canuck  – Teaching and Learning in a Net-Centric World) kiinnostavasta aiheesta:  Kirjan tragediasta eli kirjoina julkaistavan tieteellisen tiedon tulevaisuudesta.  Kysymyksen asettelu on haastava:

"Two recent encounters with books have left me wondering how long we can afford this medium for knowledge production and distribution. "

Ensimmäiseksi Anderson viittaa Kevin Kellyn äskettäin New York Timesissä julkaistuun artikkeliin Scan This Book?, jossa kirjoittaja haikailee universaalin kaikille avoimen digitaalisen kirjaston perään: 

"He presents a number of compelling arguments for a time when all books wil be digital, networked and connected, thereby allowing multiple hyper links, connecting, mashing, augmenting, annotating and and re-connecting all published information – in many formats."

Toinen kohde on American Education Research Associationin vuotuinen valtaisa  konferenssi. Yksin ohjelma oli yli 500 sivua paksu pumaska. 94 tieteellistä kirjallisuutta julkaisevaa kustantamoa oli paikalla esittelemässä omaa tuotantoaan. Ongelma oli juuri laaadukkaan tarjonnan valtavassa määrässä:

"Together the publishers create a literary smörgåsbord that is a delight to any academic. I was impressed by the quantity of books of interest to me and couldn’t help but drop a couple of hundred books on more than a few kilos of product."

Ja vaikka konferenssissa oli myös paljon osan ottajia, yli 12 000, niin valtaosa alan tutkijoista kuitenkin oli poissa ja siten vajavaisesti tietoisia alan tutkimustarjonnasta.

Mikä onkaan professorin johtopäätös:

"Meidän moraalinen velvoitteemme on vapauttaa tieto paperista kahleistaan ja saattaa se kaikkien saataville".

Hän viittaa samalla myös siihen että valtaosa tieteellisestä  tutkimuksesta rahoitetaan julkisin varoin.  Sen ostaminen takaisin tieteellisen yhteisön käyttöön on kustannusten kohotessa yhä vaikeammin perusteltavissa.

Hyviä perusteluja tieteellisten tuotosten Open Access -pohjaisen julkaisemisen edistämiselle ja digitaalisen rinnakkaisjulkaisuarkistojen perustamiselle. Paperimuotoiselle julkaisemiselle on varmasti edelleenkin olemassa oma paikkansa myös tiedeyhteisössä, mutta sen yksinoikeus on syytä kiistää sekä  liian kalliina että tiedon leviämistä rajoittavana muotona. Paperijulkaisemisen, kirjan tai lehden tulee tarvittaessa täydentää digitaalista julkaisemista. Ei toisin päin. 

Tieteellisen tiedon avoin saatavuus

Tieteessä tapahtuu  -lehden (saatavilla avoimesti verkossa) tämän vuoden ensimmäisessä numerossa oli lyhyt, mutta huomionarvoinen uutinen siitä miten tieteellisen tiedon avoimuus, open access saa yhä lisää kannatusta maailmalla:

"European Research Council (ERC) ja yhdysvaltalainen National Institutes of Health (NIH) edellyttävät rahoituksensa turvin laadittujen artikkelien tallentamista avoimiin julkaisuarkistoihin.

Jyrkentynyt linjaus juontuu keveämmän suosituspolitiikan toivottua hitaammasta vaikutuksesta julkaisuarkistoihin tallentuvien artikkelien määrään. NIH:n rahoitusta saavia tutkijoita patistellaan oikein kunnolla, sillä oa -vaateen mukaisesti kirjeenvaihdossa rahoittajan kanssa artikkelit identifioidaan julkaisuarkistojen referenssinumerolla."

Uutissa kerrotaan myös siitä miten ERC nykyään painottaa myös tutkimusaineistojen tallentamista arkistoihin ja oa-käytänteiden ulottamista yhteiskuntatieteisiin. Myös Suomen Akatemia on suositellut rahoittamiensa tutkimusten aineiston luovuttamista Tampereen yliopistolla ylläpidettävään Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon (FSD).

"Akatemia suosittaa myös julkaisemista voimissa tiedejulkaisuissa, silloin kun ”impakteissa ei menetetä”, ja että kaikista julkaistuista tutkimusartikkeleista tallennetaan rinnakkaiskopiot suomalaisiin julkaisuarkistoihin."

Vastaavanlainen suositus tultaneen saamaan lähiaikoina myös Helsingin yliopistossa. Yliopiston oma(t) julkaisuarkisto(t) on ainakin viittä vailla toimintavalmis kokonaisuudessaan. Viikin(DViikki) ja Meilahden (Terkko DSpace) osat ovat olleet toiminnassa jo hyvän aikaa.  Keskustakampuksen Carhu ja Kumpulan kampuksen  Katja saataneen täyteen toimintakuntoon vielä tämän kevään aikana.

Carhun kuulumisia voi seurata keskustakampuksen avoimen julkaisuarkiston oman blogin kautta.  Kannattaa vilkaista myös professori Pekka Kaupin ajatuksia DViikin hyödyllisyydestä.

Wikiworld – uusi verkkokirja

Wikiworld - uusi verkkokirja

Wikiworld Political Economy of Digital Literacy and the Promise of Participatory Media on Tampereen yliopiston voimakaksikon Juha Suorannan ja Tere Vadénin uusi verkkokirja. Vapaasti verkossa luettavissa ja ladattavissa tietenkin.

Kirjan esittelyssä todetaan että “oppimisen digitaalisessa maailmassa on menossa siirtymä institutionaalisesta ja individualistisesta oppimisen muodoista kohti avointa ja yhteistoiminnallista oppimista. Viestimme on selkeä: kannatamme kaikille täysin vapaata koulutusta / opintoja.”

Kirja koostuu johdannon ja johtopäätösten lisäksi kuudesta alaluvusta:

1. A Critical Paradigm of Education

2. Digital Literacy and Political Economy

3. Radical Monopolies: Schools, Computer Softwares and Social Media

4. The World Divided in Two

5. Edutopias and the Promise of Active Citizenship

6. From Social Media to Socialist Media

Kirjan huono puoli ei ole se että se on englanninkielinen. Valitettavaa on se ettei vastaavaa tekstiä ole suomeksi. Lukijakuntaa ja samalla asian ymmärrystä suomenkielisyys laajentaisi. Suomessa.

Research Blogging

rb-logo

Research Blogging – Discussing and Creating Peer-reviewed research on nettipohjaisen yhteistoiminnallisuuden uusin voimanäyttö. Kuuden tutkijan (Sister Edith Bogue, Dave Munger, Mike Dunford, John Wilkins, Zachary Tong, and Eric Schnell) perustama community-run non-profit organization, joka kokoaa eri tieteen alojen (erityisesti luonnontieteiden) bloggaajien tekemiä arviointia ja esittelyjä  uusista tieteellisistä julkaisuista, erityisesti kirjoista.

 How it works

  • Bloggers — often experts in their field — find exciting new peer-reviewed research they'd like to share. They write thoughtful posts about the research for their blogs.
  • Bloggers register with us and use a simple one-line form to create a snippet of code to place in their posts. This snippet not only notifies our site about their post, it also creates a properly formatted research citation for their blog.
  • Our software automatically scans registered blogs for posts containing our code snippet. When it finds them, it indexes them and displays them on our front page — thousands of posts from hundreds of blogs, in one convenient place, organized by topic.
  • The quality of the posts listed on our site is monitored by the member bloggers. If a post doesn't follow our guidelines, it is removed from our database. Borderline cases may be discussed in our forums.

 Yksinkertaista mutta toimivaa. Päivittäinen kirjoitusten lukumäärä näyttäisi olevan 10 -15 arkipäivisin ja 3-5 viikonloppuisin. Määrä on melkoisen suuri ottaen huomioon että sivuilla ilmoitetaan jäseniä olevan 53 ja heistä aktiiveja bloggaajia/kirjoittajia 34.  Voihan olla että  kyse on alkuinnostuksesta. Toiminta käynnistyi  vajaa kuukausi sitten. Jäsenyys on avoin kaikille kiinnostuneille. 

Jotain tuollaista olisi hyvä organisoida meilläkin vaikkapa tiedekuntakohtaisesti yhden tai useamman yliopiston voimin: Yhteiskuntatieteellinen Research Blogging osaksi yliopistollista tutkijakoulutusta.  Tai sitten virittelemään tieteenalakohtaista keskustelua. Esimerkkejä tällaisestahan on muutamia: Esim taloustieteilijöiden Economics Roundtable  ja ilmastotutkijoiden Real Climate.

Uusi tutkimusraportti Google sukupolvesta

 JISC ja British Library ovat vastikään (11.1.2008) tuottaneet uuden tutkimusraportin Google sukupolvesta tulevina opiskelijoina ja tutkijoina, Information behaviour of the researcher of the future.

This study was commissioned by the British Library andJISC to identify how the specialist researchers of thefuture, currently in their school or pre-school years, are likely to access and interact with digital resources in five to ten years’ time. This is to help library and information services to anticipate and react to any new or emerging behaviours in the most effective way. In this report, wedefine the `Google generation’ as those born after 1993 and explore the world of a cohort of young people with little or no recollection of life before the web.

Raportin nimi ja viittaukset vuoden 1993 jälkeen syntynee sukupolven  tulevaan toimintaan antaa osin harhaisen kuvan tekstistä. Kyse ei ole arviosta joka kohdentuu jonnekin 2010-luvulle. Google sukupolvi on samalla kertaa myytti ja normin asettaja tässä ja nyt:

The report ‘Information Behaviour of the Researcher of the Future’ also shows that research-behaviour traits that are commonly associated with younger users – impatience in search and navigation, and zero tolerance for any delay in satisfying their information needs – are now the norm for all age-groups, from younger pupils and undergraduates through to professors

Eittämättä kiintoisa ja tärkeä johtopäätös yliopistoyhteisölle. Kenellä on varaa jättäytyä kelkasta. Erityisen hyödyllinen raportti varmaankin on tieteellisten kirjastojen tulevaisuudesta käytävlle keskustelulle.

Samalla voi kysyä miten pitkään esim Helsingin yliopisto aikoo menestyä jos se keskittää voimansa vain tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön tukemiseen. Olisi jo varmaankin aika havahtua siihen tosiasiaan että myös tutkimus ja tutkijat tarvitsevat ihan oman tutkimuksen TVT-tukitoiminnan. Miettimistä voisi jouduttaa vaikkapa lukemalla raportin viimeisen luvun What are the implications for policy makers? 

Laitoin raporttiin johtavan linkin myös oikean  reunan palkkiin Verkkokirjoja osioon.  

Sosiaalista mediaa hyödyntävä asiantuntijuus

Mohamed Amine Chatti valmistelee väitöskirjaansa Kaiserlautenin teknillisen yliopiston tietojenkäsittelytieteen (Computer Science ) laitoksella. Aihe ylittää selkeästi kiinnostavuudellaan (ahtaat) tieteenalarajat. Hänen tutkimuskohteensa on SMSL eli selväkielisemmin Social Media Supported Learning Framework. Suomeksi tuo voisi olla jotain sellaista kuin netin sosiaalista mediaa hyödyntävän oppimismallin kehittäminen tai ainakin sen hahmottelua mitä sosiaaliseen mediaan tukeutuva oppiminen (= asiantuntijuuden rakentaminen ja ylläpito) voisi noin ylipäätään tarkoittaa. Framework on aika monimerkityksellinen ja myös sangen väljä ilmaisu. Kuten odottaa saattaa Chatti ei tee tuollaista työtä yksinään hiljaisessa tutkijankammiossaan vaan jakelee ajatuksiaan blogissaan "Mohamed Amine Chatti's ongoing research on Technology Enhanced Learning". Blogin alaotsikko selittää asiaa vielä hieman tarkemmin:

"A research oriented blog about learning management, knowledge management, communities & networks, Web 2.0, social software (social media), personal learning environments and me…"

Tutkimusorientoitunut blogi on jo itsessään kiinnostava osoitus sosiaalisen median käytöstä asiantuntijuuden kehittämisessä ja ylläpidossa. Käytän tässä yhteydessä termiä asiantuntijuuden kehittäminen ja/tai ylläpito synonyyminä Chattin termille Learning, koska se minusta kuvaa oppimista paremmin sitä mitä Chatti on kehittelemässä. Totta kyllä asiantuntijuuden kehittäminen ja myös ylläpito edellyttää koko ajan uusien asioiden opiskelua ja oppimista, varsinkin elinikäisen oppimisen mielessä ja varsinkin silloin kun informaalinen oppiminen otetaan Learning -käsitteen alle. Toisaalta se kuitenkin viittaa niin kovin vahvasti formaalisen oppimisen ja tutkinto-opiskelun suuntaan että koen sen ymmärrystä enenmmän rajoittavaksi kuin oivalluksia kehittäväksi metaforaksi. Elinikäinen oppiminen ja elinkautinen koulu(ssa)  ovat jotenkin samalta kalskahtavia.

Chattin ajattelumallina on  3 P:tä (The 3P learning Model). 3P koostuu kolmesta avain elementistä: Participation, Personalization ja Knowledge-Pull. Osallistuminen, henkilökohtaistaminen ja tieto-veto/imu (aktiivinen tiedon etsintä, yhdistely ja jalostus). Kaikki kolme ovat vahvasti sidottuja nettiin ja aivan erityisesti Web 2.0:aan, sosiaalisen median kehittymiseen ja hyödyntämiseen. Mikään niistä ei toimi tai ole olemassakaan Web 2.0:n ulkopuolella. 

Participation: 3P mallin ytimenä on verkosto oppimista kuvaavana metaforana. Tämä tuo Chattin epäilemättä melkoisen lähelle konnektivismia, vaikkei hän George Siemensiin suoraan viittaakaan. Perusteesin mukaan "learning is mainly the networking of explicit/tacit knowledge nodes". Tätä on hyvä hieman täsmentää, jotta ajatus tulisi selvemmin esille:

  • Explicit knowledge nodes are different explicit knowledge assets available in a variety of forms such as texts, images, sounds, videos and captured in distributed information repositories such as blogs, wikis, pod/vodcasts etc.
  • Tacit knowledge nodes are diverse social networks and communities. There are different types of frequently overlapping, formal and informal communities including learning communities, communities of practice, and communities of interest.

 Täsmätieto olisi tuolloin verkoston solmujen hyödyntämistä, suhteiden ylläpitoa solmuihin (=tiedon sijainnin tietämistä) ja niihin sisältyvän tiedon ja ideoiden esillekaivamista, mutta myös oman tiedon ja ideoiden luovuttamista yhteiseen käyttöön. Malli ei voi toimia jos siinä ei ole tiedon liikkuvuutta kahteen suuntaan. Tarvitaan siis osallistumista ja osallisuutta, jotta asiantuntijuutta syntyisi ja sitä voisi ylläpitää.

Personalization: Chatti puhuu tässä yhteydessä oppija(toimija) keskeisyydestä, eritoten siitä että oppija itse voi kontrolloida omaa oppimistaan. Mitä Chatti tarkkaan ottaen kontrollilla tarkoittaa jää kuitenkin vielä aika epäselväksi. Sosiaalisen median osalta kyse voisi varmaankin olla käytettyjen välineiden kontrollista, mahdollisuudesta valita erilaisten ohjelmien ja palveluiden välillä. Ja toisaalta myös siitä että voi itse valita käyttämänsä (OpenAccess, CommonLicens) tiedonlähteet ja niiden yhdistelemisen tavat. Tutkijalle / asiantuntijalle tämä tietenkin on mahdollista. Mutta esimerkiksi tutkinto-opiskelijalle ei, koska tutkintovaatimukset ainakin nykyisin asettavat rajoituksia, puhumattakaan siitä että erilaiset opetusviranomaiset pyrkivät eritavoin suitsemaan opiskelijoiden luovuutta ja valinnan mahdollisuuksia vaikkapa tehokkuuden ja opintoaikojen lyhentämisen nimissä.

Kiintoisampaa on että oman kontrollin lisäksi Chatti painottaa henkilökohtaistamisen ja osallistumisen välttämätöntä yhteyttä. Tätä puolta hän käsittelee tarkemmin blogimerkinnässään "The Duality of Personalization and Participation in PLE (Personal Learning Environment)

"there’s a wider entity beyond the PLE and VLE – the idea of sharing learning – helping others in a mutually supportive community to foster learning and encourage participation – to make the whole greater than the sum of the parts – a shared learning environment."

Henkilökohtaisen ympäristön (PLE) tehtävänä on Chattin mukaan toimia henkilökohtaisen ja sosiaalisen / kollektiivisen välisenä saranana tai välittäjänä tiedon kahdensuuntaisessa liikkeessä. Siten henkilökohtaisen ympäristön luominen nettitiedon hallinnan välineeksi on tehokkaan osallistumisen toteutumisen edellytys. 

Knowledge-Pull: termi kääntäminen suomeksi on hankalaa. Chatti antaa sille aika kiinnostavan määrityksen. Hän puhuu knowlwdge-pull -strategiasta, joka perustuu pieniin löyhästi toisiinsa kiinnittyneisiin (tiedon)paloihin ("strategy based on small pieces, loosely joined"). "Loosely joined" näyttäisi olevan sangen yleinen ominaisuus Chatti mallinnuksessa. Kaikenlaiset henkilökohtaiset ja tiedolliset kytkennät ovat luonteeltaan löyhästi yhteenliittyneitä. Toteutuakseen "tieto-imu" tarvitsee avukseen älykkäitä agentteja, hakukoneita, feedejä yms tekniikoita, joiden kautta "joukkojen viisaus" voi tiivistyä käyttökelpoiskesi tiedoksi:

 "The main obstacle of the knowledge-pull strategy lies in the information overflow on the Web. Therefore, we need federated, intelligent, and social search engines that build on the wisdom of crowds (recommendations, reviews, feedback, filtering, rating, voting) to locate quality resources, services, communities, and knowledge mediators."

Ainakin minä jään kiinnostuksella odottamaan Social Media Supported Learning Frameworkin valmistumista.

Web 2.0 ja osallistuva e-oppiminen ala C.J. Bonk

bonk

Curtis J. Bonk (Professor, Instructional Systems Technology) vetää parhaillaan Indianan yliopistossa kurssia "The Web 2.0 and Participatory e-Learning".  Kiinnostavaa, sangen kiinnostavaa. Tuollaisen kurssin minäkin haluaisin suorittaa. Ehdottomasti. Bonk on julkaisut omilla verkkosivuillaan kurssin yksityiskohtaisen syllabuksen, johon kannattaa perehtyä hieman tarkemmin.

 Bonkin lähtökohtana on näkemys jonka mukaan "Web 2.0 has changed everything!". Tällä vahvalla ilmaisulla hän viittaa erityisesti  Read/Write Webin syntymiseen ja siihen että  passiivisen kulutus-perusteisen (consumption-based) oppimismallin sijasta elämme nykysiin osallistumisen aikaa, jolloin opiskelijoilla on ääni ja mahdollisuus oman oppimisensa omistajuuteen. 

 "Here at the start of the twenty-first century, emerging technologies – such as online photo albums, blogs, wikis, podcasts, ebooks, YouTube videos, massive multiplayer online games, simulations, virtual worlds, and wireless and mobile computing – are generating waves of new opportunities in higher education, K-12 schools, corporate training, and other learning environments."

No, Bonkaan ei kuitenkaan kuvittele että mahdollisuus olisi samalla jo toteutunutta todellisuutta. Päinvastoin. Ja niinpä hän järjestää kurssinsa jouduttaakseen mahdollisuuksien realisointia:

"This course, therefore, will be a journey into the learning technologies (i.e., nature), pedagogical opportunities (i.e., nurture), and the people, societies, and cultures where this is happening now!  We will create and publish a cross-cultural Wikibook on Web 2.0 technology.  We will explore the motivational and educational value of YouTube and other online videos and create a few of our own. Of course, we will also blog on our experiences.  And we might even create a few class podcasts or vodcasts." 

 Ennen tuon tarkempaa käsittelyä otan vielä toisen Bonkin esiin heittämän kiintoisan väitteen:

"In an age when eyeball-to-eyeball learning is no longer necessary, effective online instructors do not simply teach but moderate, coach, and assist in the learning process."

"Kasvokkainen opetus ei ole enää välttämätöntä." Tätä näkemystä ei tietenkään pidä ottaa liian kirjaimellisesti. Tuolla nyt meneillään olevalla kurssillaankin Bonk tapaa opiskelijoitaan viikottain. Kysymys on enemmänkin  kasvokkaisen opetuksen ensisijaisuuden suistamisesta jalustaltaan, jotta osallistuva oppiminen, opiskelijoiden aktiivinen osallistuminen oppimistapahtuman valmisteluun ja toteutukseen ylipäänsä olisi mahdollista. Väite on ilman muuta hypoteesi, jota Bonk myös testaa kursillaan. Sitä ja muutamia muitakin (hypo)teeseja:

"As proof, dozens of pedagogical strategies utilizing Web 2.0 and other emerging learning technologies will be demonstrated, evaluated, tested, and discussed.  As part of this, Bonk will present his “WE-ALL-LEARN,” “R2D2,” and “TEC-VARIETY” frameworks." 

Yhtä noista tekniikoistaan, R2D2, Bonk on esitellyt vuonna 2003 (?) suomalaisellekin yleisölle Kuopion yliopistossa. Otan sen tähän, koska se on niin vahvalla tavalla läsnä syksyn kurssin toteutuksessa:

"R²D² on tekniikka, jota käytän kaikilla kursseillani. Haluan opiskelijoitteni lukevan paljon kursseillani (Read), erityisesti kurssin alussa. Toiseksi haluan heidän reflektoivan lukemaansa (Reflect), kurssiani ja henkilökohtaisia löydöksiänsä. Kolmanneksi haluan opiskelijoiden esittävän oppimistansa esimerkiksi kaavioilla, käsitekartoilla tai aikajanalla (Display). Lopuksi haluan heidän tekevän jotakin oppimillansa tiedoilla ja taidoilla (Do). RRDD = R²D². Monet opiskelijat arvostavat sitä, että saavat mahdollisuuden kokeilla oppimiaan asioita heti käytännössä. Koetan aina sisällyttää nuo neljä aktiviteettiä jokaiselle kurssilleni. Nämä neljä menetelmää olen kehitellyt David Kolbin oppimistyylien teoriasta ja koen, että tekniikkani on hyvä kaikenlaisille oppijoille. "

Bonk todella teettää kurssillaan töitä opiskelijoille ja antaa myös suorituspisteitä vain ja ainoastaan jonkun asian tekemisestä, tulosten, näkemysten ja mielipiteiden tuottamisesta yhteiseen käsittelyyn. Hänen tunnuslauseensa opiskelijoille kuuluu: "Keep in mind that I want to hear from you!  Participation is encouraged at all times."

 Kurssin suorittamistavat ovat sen verran mielenkiintoisia että ne on hyvä esitellä tässäkin:

 50 pistettä saa  viikottaisesta läsnäolosta, johon kuuluu 3 artikkelin lukeminen viikottain ja sen lisäksi 15 muun artikkelin kurssin aikana sekä  1-2 YouTube videoon tai jonkun muun verkkoresurssiin tutustuminen ja esittely.

"A combination of readings, verbal and written reactions to ideas, observing demonstration tools or videos, and hands-on activities will be critical to your growth as a class." 

Elikä pelkkä lukeminen ja tutustuminen ei riitä, pitää syntyä myös puhetta salissa ja tekstiä blogiin ja myöhemmin myös wikiin. 50 jakautuu vielä osiinsa niin että 15 tulee läsnäolosta, 15 osallistumisesta ja 20 YouTube esittelyistä.

90 pistettä saa teksti- tai videoblogin pitämisestä (pakollista). Kurssilla ei käytetä verkkokeskustelualuetta, vaan jokaisella osanottajalla on oma blogi reflektointia varten. Vähimmäisvaatimus on 15 merkintää. Lisäksi on kommentoitava muiden blogeja. Molemmista saa pisteitä erikseen. Tekstiblogin vaihtoehtona on Video Blogging, Video Podcast tai YouTube Video. Kirjallisista tai kuvallisista tuotoksista saa pisteitä sekä määrän että sisältöjen laadun suhteen (Relevancy to class, Interesting/Insightful, Completeness, Depth,  Diversity and Reflective)

50 pistettä saa väliarvioinnista (Midterm Assignment Reality Check). Se ei muistuta millään tavoin tenttiä. Siinä opiskelijan pitää etsiä 15-30 artikkelia jotka liittyvät kurssin kokonaistuotoksena julkaistavan Wikibookin siihen osa-alueeseen jonka opiskelija on valinnut. Artikkeleista pitää kustakin laatia 1-2 kappaleen tiivistelmä niiden annista lopputyölle. Vaihtoehtona on tehdä  Web 2.0 / E-Learning haastattelu eli haastatella ainakin yhtä opettajaa jolla on kokemusta verkko-opetuksesta. Myös visuaalinen esitys tai wikikirjan strateginen kritiikki tai perusteltu laajennusehdotus ovat mahdollisia suoritustapoja väliarvioinnissa.

Loput 70 pistettä (yhteensä 260) tulevat Wikibook online work kautta eli osallistumalla wikillä toteutettavan kirjan eri lukujen tuottamiseen. Jokainen osallistuu ainakin kahden luvun kirjoittamiseen ja muokkaukseen. Wikikirjaa kirjoitetaan yhteistyössä korealaisten opiskelijoiden (Soulin yliopisto) kanssa. Ko. kirjan Web 2.0 and Emerging Learning Technologies valmistumista voi seurata netissä. Pisteitä saa jälleen sekä määrän että tekstin laadun osalta. Projekti on avoin muillekin:

"Welcome to the Wikibook Online Work (WOW) Projects! This book is a collaborative effort of students from universities in mainland China, Taiwan, Malaysia, and the United States all collaborating during the fall of 2007 on a book titled “Web 2.0 and Emerging Learning Technologies” (also known as the “WELT”). Anyone is welcome to join us in our efforts here. "

Kurssin materiaaleista Bonk toteaa yksikantaa: "Required Texts: None!!!  The world of learning should be FREE! " Hän antaa syllabuksessaan kuitenkin laajan viikkokohtaisen luettelon mahdollisista ja kunkin viikon aiheeseen soveltuvista teksteistä. Niihin ei ole kuitenkaan pakko rajoittua.

Curtis J. Bonkin laatimaa kokonaisuutta voi sanoa vaikuttavaksi ja tavoitteiltaan kunnianhimoiseksi.   Ja otsikon mukaiseksi. Kurssi on rakennettu sellaiseksi että se kaikin osin tukee osallistuvaa työskentelyä ja hyödyntää web 2.0  sovellutuksia  käytännöllisellä tavalla. 

Web 2.0 ja osallistuva e-oppiminen olisi hyvä fabun aihe myös ensi viikon  konfabulaarissa.

Tieteellinen julkaiseminen print-on-demand

Viime viikolla ilmestyneessä Innovate -lehdessä (October/November 2007) on Rice University Pressin johtajan Charles Henryn haastattelu. Siinä toimitus ja Henry käyvät Ithakan -raportin innoittamaa keskustelua yliopistojen julkaisutoiminnasta digiaikakaudella. Muutama seikka on syytä kirjata ylös.

Rice University Press on kansakunnan (USA) ensimmäinen yliopistopaino joka on kokonaan digitaalinen. RUP:n "uudelleesyntyminen" toteutettiin vuonna 2006 ja nyt se elää kolmen vuoden koeaikaa, jolloin sen on lunastettava myös taloudellisesti uusi järjestelynsä. Keskeinen siirtymään vaikuttava tekijä oli talous. Yliopistopainon pyörittäminen kävi koko ajan vaikeammaksi taloudellisesti ja myös sisällöllisesti. Vähenevä kirjatuotanto maksoi yhä enemmän. Kustannukset onkin Charles Henryn mukaan saatu nyt kohdalleen kun kirjoja ei enää paineta ja jaeta entiseen tapaan, vaan ns POD -mallilla (tarkemmin alempana). Tuottojen osalta uusi malli on vielä ilmeisestikin hakusessa. Henry valottaa ajatuksiaan tuotosten suhteen näin:

"Our thinking is that making the book freely available in digital form will actually raise rather than lower sales. But of course we don't know one way or the other at this point. It's basically an experiment. But the books will be available in printed form at prices reasonable enough, I think, to justify buying them. "

Uuden systeemin myönteisinä seikkoina pienten kustannusten lisäksi Henry mainitsee seuraavat:

– nimikkeiden määrää on pystytty kasvattamaan ja ottamaan julkaisuohjelmaan erityisesti nuorten tutkijoiden osuutta on voitu lisätä. Aiemmin oli painetta julkaista vain varmoja "tapauksia" eli aiemmin mainetta saaneiden tutkijoiden tuotoksia.

– julkaisuohjelmaan on pystytty ottamaan myös sellaisia opuksia, joita oli aiemmin hyvin hankalaa saada kustannetuksi. Hän ottaa esimerkiksi tulosssa olevan Images of Memorable Cases. 50 Years at the Bedside , josta monet perinteiset kustantamot olivat kiinnostuneita, mutta luopuivat suurten kustannusten ja korkean myyntihinnan (= ennakoidun hitaan menekin) takia. Kirjassa on erityisen paljon korkeatasoisia valokuvia. Kirjan myyntihinnaksi muut kustantajat olivat arvioineet 320 dollaria. Kirjojen verkkototeutuksessa ei muutenkaan ole laajuuden, kuvien määrän tai erilaisten multimedian  osuuksien (esim ääninäytteet tai videoleikkeet) tavanomaiselle julkaisemiselle asettamia rajoitteita.

– kirjan painetusta versiosta ei tarvitse luopua tässä toteutusmallissa. RUP:lla on sopimus print-on-demand eli POD (tarvepainatus suomeksi) painon kanssa. Halukkaat voivat saada netissä ilmestyneen kirjan tilaamalla oman kappaleensa kyseiseltä painolta. Suomessahan tätä harjoittaa ainakin Kirja kerrallaan -kirjakauppa/kustantamo. Tästä on kaksi selvää etua: painettu versio on aina saatavilla, mutta mitään varastointikuluja ja hukkapainoksia ei synny. Tieteellisen kirjojen kustantamisessa tämä on hyvin selvä etu. 

– verkkokirjoja voidaan helposti päivittää tarpeen mukaan, jolloin aina viimeisen versio on saatavilla myös mikäli kirja painetaan. 

 Verkkojulkaisemissa RUP hyödyntää Connexions -julkaisujärjestelmää, joka on "open source softwre platform". Esimerkkinä toteutuksesta Henry nostaa esiin kirjan/raportin "Art History and Its Publications in an Electronic Age", joka saattaisi olla myös sisältönsä osalta kiinnostavaa luettavaa. 

Henry arvelee että RUP:n malli tulee, joskin hitaasti yleistymään akateemisessa maailmassa. Hän viittaa kolmeen seikkaan jotka puoltaisivat hänen käsityksiään:  

The first is to admit that the traditional business of printing monographs is strangling the intellectual vitality it is meant to foster and promote.

The second is to recognize that as long as academic publishing is grounded in established processes of professional peer review and quality control, the final product holds the same value for its audience regardless of whether it is published in print form, digital form, or a digital form with print-on-demand.

The third is to change the benchmarks of promotion and tenure to allow for more hybrid types of publication in response to this.

Itse pitäisin digitaalisen (verko)julkaisemisen ja tarvepainatuksen (print-on-demand) yhdistelmää erittäin kiinnostava toimintamallina ajatellen esimerkiksi yliopistojen laitosten julkaisutoimintaa tai tieteellisen seurojen lehtiä ja vuosikirjoja. Tieteellisten Seurojen Valtuuskunnan kirjavarasto pursuaa myymättömiä tieteellisiä julkaisuja täysin tarpeettomasti.  Ehdotankin että TSV harkitsisi – RUP:n mallia mukaellen – oman POD-painon perustamista tai yhteistyösopimusta jonkun painon kanssa ja tieteellisten seurojen kustannustoiminnan ohjaamista vankalla kädellä kohti digitaalista julkaisemista. Myös Gaudeamus/Yliopistopainon kannattaisi harkita samanlaista toimintamallia. Yliopistopaino voisi hyvinkin hoitaa POD-painatuksen.  Kenties tarjota sitä koko suomalaiselle tiedeyhteisölle.