Esittely

Vietti on Helsingin yliopiston Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen (VIE) opiskelijoiden ainejärjestö, johon kuulumisella ei ole mitään rajaa, vaan kiinnostus Venäjää ja entisen NL:n aluetta kohtaan piisaa.

Putiikissa toimii eri alojen kasvavia sekä jo olevia asiantuntijoita – osaamisen kattaessa mm. VIE-alueen konfliktit, Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikan, metsäekonomian ja venäjän kielen. Tarkemmin: Mediakortti!

Yhdistys järjestää niin iltamia, karkeloita, opintopiirejä kuin ulkomaanreissujakin ja toimii samalla henkilökunnan ja opiskelijoiden välisenä linkkinä. Vuonna 2013 painopiste on virkistyspuolella sekä työelämäyhteyksissä.

Toimimme Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen suvereenina edunvalvojana. Oppilinjan kera tavoitteena on edistää suomalaista Venäjä-asiantuntemusta ja lisätä Venäjän-tutkimuksen tunnettuvuutta ja arvostusta.

Toimintasuunnitelma 2013

Yhdistyksen perustuslaki

Toimintakertomus 2012

Vietin jäseniksi kelpaavat kaikki VIE-tutkimuksesta kiinnostuneet; jäsenyys on ilmainen eikä velvoita mihinkään. Helpoiten liityt kaartiimme tapahtumissamme – мы тебя ждем! Tai tulosta roopuska tästä ja jätä se postilootaamme ex-Renvallin Common Roomissa (Unioninkt 38A, Ikrs käytävän pää).