TVT3 2011 -blogi

testiviesti

Bloginiini ei ole enää tulossa muutoksia ja se on valmis arvosteltavaksi.

Olin etukäteen odottanut tätä viimeistä kurssikertaa pelonsekaisin tuntein, lähes kylmä hiki otsalla. Ohjeita silmäillessäni olin tullut siihen johtopäätökseen, että täysin oman kartan laatiminen ja tilastotietojen etsiminen ja liittäminen MapInfo-ohjelmaan  alusta asti itse, pelkkien omien “kykyjen” avulla, olisi epätoivoisen vaikeaa ja tulisi kestämään kauan. Totuus oli kuitenkin tällä kertaa tarua miellyttävämpi. Pääsyynä oli se, että pääsin loikkaamaan haastavimpien alkuvaiheiden, eli kartan kiinnittämisen koordinaatistoon ja sen osa-alueiden piirtämisen käsin tietokannoiksi, yli ja sain sen sijaan käyttää tiedostovalikoimissa valmiina ollutta MapInfon karttaa Suomen maakunnista. Helpon alun jälkeen työskentely toki vaati omaa työntekoa, kun oli etsittävä Internetistä tilastotietoa (Fennica 2011), luotava niistä Excel-tiedosto, tuotava tiedosto MapInfoon, tehtävä tietokantaliitoksia- ja laajennuksia ja lajiteltava kukin muuttuja (joka oli ensin luokiteltava jakaumien perusteella) näkymään vain tietyllä karttatasolla. Lopuksi oli vielä luotava kaksi jotenkuten järkevän näköistä teemakarttaa näiden karttapohjien ja numeroaineistojen pohjalta ja yhdistettävä ne yhdeksi karttaesitykseksi. Työskentelyn eteneminen osaamattomuustilanteissa vaati kerran jos toisenkin vilkaisemaan tämän ja aikaisempienkin kurssikertojen ohjemateriaaleja, sillä MapInfon käyttötaidoissani on vielä parantamisen varaa. Kuten Toivonenkin (2011) toteaa, MapInfon käyttäminen vaatii lukuisten pienten valikoiden, niksien ja menetelmien muistamista. Suurimmat ongelmat tulivat loppuvaiheessa, kun yritin yhdistää karttapohjan ja tietokannat teemakartaksi: tietokannat olivat jotenkin väärässä muodossa ja koko kartta (sen kaikki eri osa-alueet) tuli punaiseksi, koska ohjelma tulkitsi kaikkien arvojen olevan nollia. No, sitten oli laadittava koko tietokanta uudelleen, naputellen numerot käsin MapInfon taulukkoon. Toisella kerralla yritys onnistui ja ruudulle ilmestyi kartta, jossa maakuntien asukastiheydet vuonna 1998 ovat vihreän rasteroinnin eri sävyillä, ja asuntojen keskimääräiset pinta-alat samana vuonna punaisina pylväinä. Pylväsdiagrammit ovat tosin melko mitäänsanomattomia, koska ne kaikki näyttävät lähes saman pituisilta, huolimatta siitä, että aineistossa oli melko suurtakin vaihtelua (pienin maakunnan keskiarvo oli Uudenmaan 74 ja suurin Ahvenanmaan 98 neliömetriä). Jostain syystä pystyin kyllä muuttamaan rasterointien luokkarajoja, mutta pylväiden luokkarajat eivät olleet muutettavissa.

Kartalta näkyy – sinänsä ei kovinkaan yllättäen – että väestötiheydet olivat vuonna 1998 suurimmat Etelä- ja Lounais-Suomen maakunnissa ja pienimmät Koillis- ja Pohjois-Suomessa. Yhdistetyn teemakarttani tavoitteena oli tarkastella, korreloivatko asukastiheys ja asuntojen keskimääräinen koko jotenkin keskenään. Selkeää lineaarisuutta ei lopulta ilmennyt, vaikkakin sekä suurin väentiheys että pienin asuntokoko osuivat Uudellemaalle. Kartan tulkinnassa on muistettava se, että tiedot ovat 13 vuoden takaa, joten lukemat ovat todennäköisesti muuttuneet sen jälkeen.

Tämä viimeinen kurssikerta kuvasti hyvin kurssilla saavuttamaani Mapinfo-osaamisen tasoa. Taidot ovat selvästi kehittyneet siitä mitä ne olivat ennen kurssia, mutta ne eivät kuitenkaan ole mitään ammattilaismäppärin tasoa. Uskon, että ne kuitenkin riittävät tulevaisuudessa eteen tulevien GIS- ja teemakarttatehtävien toteuttamiseen.

Lähteet:

Fennica (2011). Maakunnat. Fennica.net – Suomi Internetissä. Fennica.net -verkkopalvelu. 1.3.2011. <http://www.fennica.net/a/3fc/k3fc.htm>

Toivonen, Pauliina (2011). 7. Kaikki yhes koos. TVT3 – Pauliina. Helsingin yliopisto. 4.3.2011. <https://blogs.helsinki.fi/hptoivon/2011/02/28/7-kaikki-yhes-koos/>

Tätä blogitehtävää varten luettiin vuodelta 1993 peräisin oleva teksti (Queen & Blinn 1993) GIS:n eli geoinformatiikan perusteista. Vaikka teksti on esimerkiksi tekniikan kehitykseen suhteutettuna jo varsin iäkäs, suurin osa siinä esitetyistä tiedoista ja periaatteista on yhä käyttökelpoisia.

Tekstin teemat olivat suurimmilta osin entuudestaan tuttuja, mutta toki uusiakin asioita oli. En esimerkiksi ollut aiemmin edes ajatellut GIS:iä päällekkäisinä, eri asioita sisältävinä karttatasoina, jollaisina se artikkelin ensimmäisessä kuvassa esitettiin. Pikemminkin mielikuvissani on ollut jonkinlainen yksi karttataso, jolle tuodaan MapInfomaisesti jostakin taulukosta tietoa tiettyihin koordinaattipisteisiin. Nyt kun asiaa on ajatellut tarkemmin, esimerkiksi peruskartan päälle aseteltavat nimistöt, tiesuunnitelmat tai satelliittikuvathan ovatkin oikeastaan yhdeksi karttaesitykseksi yhdistettäviä karttatasoja, eli esimerkkejä niin kutsutusta overlay-analyysistä.

Jos tarkastellaan geoinformatiikkaa kokonaisuutena, se on tekstin mukaan monista eri osista koostuva kokonaisuus, joka vaatii mm. tilastotietoja eli dataa, karttapohjia, ohjelmiston, laitteet ja tietysti osaavan käyttäjän; toisaalta on huomioitava, että kaikki kyseisiä välineitä käyttävät menetelmät eivät kuitenkaan ole geoinformatiikkaa. Perinteisten paperikarttojen tarkasteluun verrattuna sekä haasteita että mahdollisuuksia on GIS:ssä paljon enemmän. Jo GIS:n ruohonjuuritasolta lähdettäessä on osattava päättää, käytetäänkö omassa työssä alue- eli rasterimuotoista (ruutuja) vai toisiinsa yhdistettävien koordinaatillisten pisteiden ja viivojen muodostamaa vektoriaineistoa. Vektoriaineistoa on ehkä näennäisesti helpompi tuottaa itse (“sen kun piirtää viivoja”), mutta valmista rasteriaineistoa on usein mielekkäämpi tai ainakin yksinkertaisempi käyttää. Siitä eteenpäin edettäessä on valittava yllämainitut ohjelmat ja data ja niin edelleen. Yksinkertaisimman paperikartan tekoon vaaditaan äärimmillään vain paperia ja yksi kynä. Vanhoissa käsityömenetelmissä on hyvää sekin, etteivät ne vanhene kovin nopeasti, toisin kuin tietokoneet ja ohjelmistot, joita joutuu päivittämään jatkuvasti. Vastaavasti paperikartan kanssa lopputuloskin on yksinkertainen, eikä sitä voi helposti päivittää, muuntaa tai monistaa eikä edes analysoida.

Kuten Jäppinen (2011) osuvasti mainitsee, alueellisen tiedon tuottamisessa, käsittelyssä ja analysoinnissa oli aiemmin ongelman tiedon saatavuus, kun taas nykyisin geoinformatiikan ja Internetin myötä ongelmaksi alkaa muodostua tiedon valtava määrä. GIS-ohjelmistojen käyttöä rajoittaakin käytännössä vain kulloinkin valittu tarkasteluaihe ja -taso.

Lähteet:

Blinn, C. R. & Queen, L. P. (1993). The Basics of Geographic Information Systems. Geographic Information Systems Basics, Terminology, and Analysis Tools: A Three-Part Series. University of Minnesota. 28.2.2011. <https://moodle.helsinki.fi/file.php/3710/artikkeli2_basics_of_GIS.pdf>

Jäppinen, Heikki (2011).  Artikkeli 2 -GIS. Heikki Jäppisen blogi. Helsingin yliopisto. 28.2.2011. <https://blogs.helsinki.fi/0k42643/2011/02/27/artikkeli-2-gis/>

Tällä kurssikerralla tutustuttiin ulkoilun jälkeen MapInfon avulla ensin itse kerättyihin koordinaattitietoihin ja niiden geokoodaamiseen, ja lopuksi Helsingin pelikoneiden alueellisen jakautumiseen ja maailman maanjäristyksiin. Maanjäristysten tietoja etsittiin Internetistä, ANSS Catalog Search (2010) -palvelun avulla. Saatujen tietojen pohjalta laadittiin kolme karttaa. Tein ne kaikki samalta aikaväliltä eli vuosilta 1980-2011. Ensimmäiseen karttaan on merkitty punaisin vaakaneliöin yli 8 magnitudin, toiseen keltaisilla vinoneliöillä yli 7,5 magnitudin ja kolmanteen vihreillä kolmioilla yli 7,0 magnitudin maanjäristykset edellä mainittuna ajanjaksona. Kuten Aaltonenkin (2011) toteaa, tiedonhakutilanteessa olisi kannattanut määritellä myös järistysten maksimiarvot, koska nyt karttojen tiedot ovat osittain päällekkäiset (esim. yli 7 magnitudin järistyskartta sisältää myös yli 7,5 ja 8 magnitudin järistykset).

Maanjäristyksiä kuvaavat kartat soveltuvat hyvin maantieteen (tai peruskoulun ja lukion maantiedon) opetukseen, koska niiden avulla voidaan havainnollistaa monia maantieteen aihealueita. Ensinnäkin maanjäristyksiä esiintyy eniten mannerlaattojen reunoilla, joten kartoilta voi nähdä suurpiirteisesti mannerlaattojen rajat ja erityisesti aktiivisimmat törmäysvyöhykkeet, kuten tätä Geologia.fi-sivustolla (2009) julkaistua karttaa ja itse tekemiäni karttoja vertaamalla näkyy. Maanjäristysalueet ovat pitkälti samat kuin kuin tulivuorien esiintymisseudut, joten järistyskarttojen avulla voi välillisesti esittää myös tulivuoritoiminnan alueellista jakautumista maapallolla. Laajassa mielessä niiden avulla voidaan opettaa koko laattatektoniikkateorian perusteita. Toiseksi maanjäristykset ovat itsessään kiinnostavia sekä geologis-luonnonmaantieteellisinä ilmiöinä että niiden seurausten (tsunamit, infrastruktuurin tuhoutuminen, ihmisten loukkaantuminen tai kuoleminen jne…), ennakoinnin ja varautumisen kannalta humanistismaantieteellisinä haasteina. Yllämainituista syistä maanjäristyksiä kuvaavia karttoja on julkaistu maailmassa hyvin paljon ja ne ovat jo pitkään olleetkin käytössä oikeana opetusmateriaalina.

Lähteet:

Aaltonen, Henriikka (2011).  Pistemuotoista tietoa ja maanjäristyksiä. Henriikka ja Geoinformatiikka. Helsingin yliopisto. 25.2.2011. <https://blogs.helsinki.fi/0k42642/?p=117 >

ANSS Catalog Search (2010). Northern California Earthquake Data Center. 25.2.2011. <http://quake.geo.berkeley.edu/anss/catalog-search.html>

Brozinski, Ari (2009). Laattatektoniikka – Johdanto. Geologia.fi. Suomen Kansallinen Geologian Komitea. 25.2.2011. <http://www.geologia.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=53&Itemid=21&limit=1&limitstart=1>

Tällä kurssikerralla testattiin itseänäisen osaamisen tasoa MapInfo-ohjelman käytössä. Aluksi tutustuttiin opettajan johdolla bufferointiin viime kerralla valmiiksi piirretyllä Pornaisten kartalla, ja vasta sen jälkeen alkoivat omatoimiset analysoinnit pääosin Vantaan kartoilla. Harjoituksiin kuului asukasmäärien ja -prosenttien tutkimista Malmin ja Helsinki-Vantaan lentokenttien ja Vantaan rautatieasemien lähistöillä. Aihepiirejä olivat muun muassa lentomelu, peruskoulutus ja taajamat. Koko ajan tehtiin muistiinpanoja kysymyksiin saaduista numero- ja prosenttivastauksista,  ja lopuksi niistä koottiin taulukko: Kurssikerta 5:n taulukko.

Kurssikerta oli hyödyllinen, sillä se osoitti rehellisesti kunkin oman MapInfo-asiantuntijuuden tason. Omalla kohdallani se ei ollutkaan aivan niin heikko kuin olin pelännyt, mutta kyllä niitä puutteitakin löytyi. Erityisesti kyselyjen, tilastoaineistojen ja niihin pohjautuvien taulukoiden ja tietokantojen muokkaaminen ja täydentäminen osoittautui haasteelliseksi. Itse karttojen luominen sekä teemakarttatoimintojen että piirtämistyökalujen avulla ja niiden käyttö ja tulkitseminen on varsin hyvin hallinnassa.

Kuten Suikkolakin (2011) toteaa, MapInfo on hyvin monimuotoinen ja -käyttöinen ohjelma, joka soveltuu hyvin alueellisen tiedon tarkasteluun, esittämiseen ja tuottamiseen – kunhan käyttäjä tuntee ja hallitsee sen käytön. Kurssikerran erityisteemalle, bufferoinnille ja puskuroinnille voi kuvitella mitä erilaisimpia käyttötarkoituksia. Vaikkapa uuden maantien suunnitteluvaiheessa voidaan tarkastella, paljonko asukkaita linjauksen kohdalla ja läheisyydessä asuu: moniko joutuu lähtemään tien alta purettavista taloista ja moniko hyötyy parantuvista liikenneyhteyksistä.

Lähteet:

Suikkola, Satu (2011).  Bufferointia ja itsenäistä työskentelyä. Gis-blogi. Helsingin yliopisto. 21.2.2011. <https://blogs.helsinki.fi/suikkola/2011/02/21/bufferointia-ja-itsenaista-tyoskentelya-kurssikerta-5/>

New York Timesillä on osoitteessa http://projects.nytimes.com/census/2010/explorer julkaistu  maksuton Mapping America-paikkatietopalvelu (Bloch ym. 2009) jossa väestönlaskennan tiedot on siirretty interaktiiviselle karttapohjalle. Palvelun avulla on mahdollista saada monipuolista tietoa yhdysvaltalaisten osavaltioiden, kaupunkien ja yksittäisten korttelienkin asukkaista. Kun hiirtä liikuttelee eri alueiden kohdalle, näkyviin tulevalla pienellä ruudulla näkyy heti vaikkapa kyseisen alueen asukasmäärä ja sen prosentuaalinen jakautuminen kansanryhmien (esimerkiksi musta- ja valkoihoisten) kesken. Asetuksista saa muutettua näytettävät tiedot etnisten ryhmien sijaan esimerkiksi tulojen tai vuokran suuruuden, asuntojen arvon ja asukkaiden koulutusasteen mukaisiksi.

Kun ottaa huomioon, että palvelu kattaa koko Yhdysvallat ja että tältä alueelta on tallennettu tietoa monista eri aiheista, niin ymmärtää palvelussa olevan kokonaisuutena tarjolla valtava määrä paikkatietoa. Vastaavanlaiset suomalaiset palvelut ovat ainakin alueen pienemmän koon takia suppeampia, eivätkä useimmat niistä ole avoimia ja ilmaisia kaikille. Suomessa tiedot saattavat olla maksullisia ja niitä voi  joutua erikseen pyytämään. Mapping American vahvuutena voidaan siis pitää tilastoalueen laajuutta ja aineiston saatavuutta. Toinen vahvuus on Heinosenkin (2011) mainitsema helppokäyttöisyys: tilastotietoja on kätevä selailla liikkumalla karttapohjalla. Heikkoutena voisi mainita ainakin sen, että tietoja on kerätty vain yhden väestölaskennan pohjalta, eikä siis vaikkapa ajallisten kehityssuuntauksien tarkastelu ole mahdollista. Pitkän aikavälin tulevana mahdollisuutena voisikin olla, että eri ajoilta olevia tietoja samalta alueelta voisi vielä joskus vertailla keskenään. Palvelun tiettynä heikkoutena on myös se seikka, että väestölaskennan tulokset eivät ole täysin tarkkoja varsinkaan suurimpien kaupunkien kohdalla: tilastoinnin ulkopuolelle on oletettavasti jäänyt ainakin laittomia siirtolaisia ja kodittomia. Uhkana voisi Heinosen (2011) tavoin pitää yksityiskohtaisen tiedon avoimuudesta mahdollisesti seuraavia ongelmia, kuten köyhien tai tiettyjen kansanryhmien suosiossa olevien alueiden välttelyä muutto- tai sijoituskohteena, mikä voi johtaa olosuhteiden kurjistumiseen entisestään.

Lähteet:

Bloch, M., Carter, S., McLean, A. (2009). Mapping America: Every City, Every Block.  American Community Survey. New York Times. 11.2.2011. <http://projects.nytimes.com/census/2010/explorer>

Heinonen, Marjo (2011).  Paikkatietoa Atlantin takaa. Marjon TVT3-blogi. Helsingin yliopisto. 11.2.2011. <https://blogs.helsinki.fi/mcheinon/2011/02/11/paikkatietoa-atlantin-takaa/>

Tällä kurssikerralla tutustuttiin ruututeema- ja rasterikarttojen tekoon ja käyttöön Mapinfossa. Aluksi tehtiin opettajan johdolla pääkaupunkiseudun asukasmääriä 0,5 km x 0,5 km ruuduissa kuvaava harjoituskartta. Sitten valmistettiin itsenäisesti oma ruututeemakartta samoilla menetelmillä. Valitsin oman teemakarttani aiheeksi yli 85-vuotiaiden määrät pääkaupunkiseudulla, yllä mainitun suuruisissa ruuduissa. Lisäsin kartalle näkyviin myös kunnanrajat, autotiet ja rautatiet. Halusin nähdä, keskittyvätkö vanhimmat ihmiset liikenneväylien ja erityisesti junaliikenneväylien varsille.

Valmiilta kartalta ilmenee, että suuri osa yli 85-vuotiaista pääkaupunkiseudun asukkaista asuu Helsingissä. Sen jälkeen merkittävimpiä vanhuskeskittymiä ovat Martinlaakson ja Lahden ratojen varret Vantaalla, Kauniainen ja eteläinen Espoo. Maaseudulla vanhuksia asuu vain vähän. Esimerkiksi Espoon ja Vantaan pohjoisosissa, joissa kyllä asuu ihmisiä, ei ole juuri lainkaan yli 85-vuotiaita. Kuten olin etukäteen odottanutkin, vanhukset keskittyvät pääasiassa rautateiden varsille. Syynä on yksinkertaisesti se, että useimmilla heistä ei ole omaa autoa, vaan he ovat joukkoliikenteen varassa. Poikkeuksia tästä pääsuuntauksesta ovat lähellä Helsingin keskustaa sijaitsevat Lauttasaari, Maunulan-Oulunkylän seutu ja Kaakkois-Espoo. Näillä alueilla on oletettavasti tyydyttävät linja-autoyhteydet. On kuitenkin muistettava se oleellinen seikka, että läheskään kaikki yli 85-vuotiaat eivät enää asu omassa kodissa itse valitsemallaan alueella, vaan heitä on keskitetty vanhainkoteihin eli palvelukeskuksiin. Yksi tällainen vanhainkoti muutoin nuorten ihmisten asuinalueella saattaa nostaa sen asemaa kartalla huomattavastikin.

Mielestäni kartta on varsin yksinkertaistettu ja siten helppolukuinen. Luettavuutta saattaisi kuitenkin parantaa se, että kartta olisi nykyistä pienimittakaavaisempi, jolloin alueita ja vanhusten jakautumista pystyisi tarkastelemaan yksityiskohtaisemmin. Toinen selkeyttä lisäävä seikka olisi paikannimien lisääminen ainakin suurimpien kaupunginosien kohdalle. Kuten Heinonen (2011) toteaa, nimistön lisääminen tiestön, eriväristen ruutujen ja kaiken muun informaation sekaan saattaisi toisaalta tehdä kartasta liian sekavan ja vaikealukuisen.

Teemakartoilla on yleensä suositeltavampaa esittää suhteellisia kuin absoluuttisia arvoja, koska lukumäärät ovat eri suuruisilla alueilla erilaiset ja siten keskenään vertailukelvottomat. Ruututeemakartta on kuitenkin poikkeus, koska siinä koko kartan ala on jaettu samansuuruisiin ruutuihin, ja merkityt arvot koskevat kukin yhtä tallaista ruutua. Ruutukartalla siis alueiden erisuuruus ei tuota ongelmaa. Hyvä puoli on myös se, että käytettäessä riittävän pieniä ruutuja, kuvattava ominaisuus (esim. yli 85-vuotiaat) näkyy oikeassa kohdassa, eikä yleistettynä koko laajalla alueella (esim. asukkaita meressä). Ruututeemakartta saattaa kuitenkin olla vaikealukuisempi kuin perinteinen koropleettikartta, koska siinä on yksittäisiä tilastoalueita huomattavasti paljon enemmän.

Lähteet:

Heinonen, Marjo (2011).  Ruututeemakartta. Marjon TVT3-blogi. Helsingin yliopisto. 11.2.2011. <https://blogs.helsinki.fi/mcheinon/2011/02/10/ruututeemakartta/>

Tällä kurssikerralla tutustuttiin numeeristen aineistojen siirtämiseen, yksinkertaistamiseen ja muokkaamiseen eri ohjelmien välillä. Excel-ohjelmasta tuotiin aluksi numerotietoa Afrikan valtioista MapInfoon. Kun sitä oli muokattu, yhdistelty ja laskettu, tuloksena oli taulukko, josta näkyy timanttikaivokset, öljykentät ja taistelukentät kunkin Afrikan valtion alueella.
Saatuja tietoja voisi hyödyntää monella tavalla, varsinkin jos sattuisi olemaan kiinnostunut uuden timanttikaivoksen tai öljynottamon perustamisesta. Internet-käyttäjien määrästä eri vuosina voisi aavistella, onko alueen sähkö- ja tietoverkko ja mahdollisesti muukin infrastruktuuri kehittynyt vai taantunut. Timanttien ja varsinkin öljyn tuotanto vaatii sähköä ja riittävät liikenneyhteydet. Kofliktien ajasta ja laajuudesta voi päätellä, mitkä alueet ovat turvallisia ja mitkä liian vaarallisia toiminnan aloittamiseen. Koska taulukosta näkyy myös vanhojen kaivosten tuottavuusluokittelut, on etukäteen valitulla alueella mahdollista aloittaa tuottoisa toiminta heti, ilman kalliita ja aikaa vieviä koeporauksia ja -kaivauksia. Timanttikaivokselle turvallisimpia valtioita näyttäisivät konfliktien vähyyden perusteella olevan lähinnä Algeria, Mali, Guinea, Keski-Afrikan tasavalta ja varsinkin Tansania. Guineanlahden ympäristön ja Afrikan sarven pohjoispuolta puolestaan kannattaisi välttää.

Tällä kurssikerralla tein myös kaksi teemaa sisältävän tulvaindeksikartan. Sen laatimisessa tosin oli kiirehtimisestäni ja huolimattomuudestani johtuneita teknisiä ongelmia, joiden takia kartasta ei tullut niin viimeistelty kuin olisi ollut suotavaa. Kartalla kumminkin näkyy Suomen vesistöalueiden tulvaherkkyyksiä ja valuma-alueiden ominaisuuksia. Tulvaherkkyys näkyy rasterivärien eri sävyinä ja suhteellinen järvisyys punaisina pylväinä. Kartta on varsin selkeä tulkittava. Tulvaherkimmät alueet ovat tietysti mereen laskevien jokien lähettyvillä Pohjanmaalla ja lounais- ja etelärannikolla. Näillä alueilla maasto on varsin alavaa, joten tulva pääsee leviämään helposti laajalle alalle. Aiheutuvat vahingotkin ovat suurempia kuin vaikkapa Itä-Suomen vaara-asutuksen seudulla, sillä etelärannikolla on paljon asutusta ja se sijaitsee alavilla mailla, jotka voivat jäädä veden alle. Kuten Saarnio (2011) toteaa, suuret järvet toimivat puskuroivina vesivarastoina, ja heikentävät siten veden tavallista heikomman ja suuremman virtaaman vaikutuksia. Järvisyysprosenttikin on looginen, sillä korkeimmat pylväät ovat Järvi-Suomen kohdalla, jossa on paljon järviä. Pohjoisen Suomen muutamat suuret järvet ja tekoaltaat lienevät nostaneet Lapinkin järvisyyden suhteellisen korkeaksi.

Lähteet:

Saarnio, Tomi (2011). 3. kurssikerta 1.2. Geoinformatiikka 2011 – Tomin kurssiblogi. Helsingin yliopisto. 5.2.2011. < https://blogs.helsinki.fi/ttsaarni/2011/02/03/3-kurssikerta-1-2/>

Tällä kurssikerralla tutustuin MapInfo-ohjelmaan ja sen käyttämiseen teemakarttojen laadinnassa. Ensin tein harjoituksena Helsingin pienalueiden asukasmääriä kuvaavan teemakartan mittakaavoineen, pohjoisnuolineen ja legendoineen. Sitten tutkin pääkaupunkiseudun asukastiheyksiä, ulkomaalaisten ja eri kieliä puhuvien ynnä muiden osuuksia ja jakautumista pienalueittain internetin histogrammipalvelun (Histogram tool, 2011) avulla. Sitten valitsin mielenkiintoisen jakauman, eli suomenkielisten määrän Helsingin eri pienalueilla, ja laadin sitä kuvaavan teemakartan. Histogrammin avulla näkyi selvästi, että määrät ovat jakautuneet hyvin epätasaisesti. Esimerkiksi Herttoniemessä suomenkielisiä on paljon, kun taas kaupungin itäisimmissä osissa melko vähän. Kun kyse on absoluuttisista arvoista, on kuitenkin huomioitava, että pinta-alaltaan eri suuruisia alueita ei voi suoraan verrata keskenään. Teemakarttani tekemisessä tuli kiire, joten se ei ehkä ole havainnollisin mahdollinen. Sekä visuaalisuuden että käytettävyyden kannalta suurin haitta aiheutuu siitä, että mittakaavajanoja tuli vahingossa kolme peräkkäin, enkä saanut kahta ylimääräistä enää poistettua. Luettavuutta tai ainakin informatiivisuutta saattaisi lisätä, jos karttaan olisi merkitty keskeisimpien pienalueiden nimet, ja legenda olisi suomennettu. Nimien tarpeellisuuteen ovat omissa blogeissaan kiinnittäneet huomiota myös Henriikka Aaltonen (2011) ja Marjo Heinonen (2011). Yhteenvetona voisi todeta, että ensimmäinen kurssikerta kului enimmäkseen ohjelman käytön opettelussa ja numeroaineistojen käsittelyssä. Seuraavilla kerroilla voisi sitten panostaa enemmän karttojen ulkoasuun ja esimerkiksi eri jakaumatyyppien teoreettiseen pohdiskeluun.

Lähteet:

Aaltonen, Henriikka (2011).  Blogin perustaminen ja paluu MapInfon maailmaan. Henriikka ja Geoinformatiikka. Helsingin yliopisto. 26.1.2011. <https://blogs.helsinki.fi/0k42642/?p=9>

Heinonen,  Marjo (2011). 1. kurssikerta: teemakartta. Marjon TVT3-blogi. Helsingin yliopisto.  26.1.2011. <https://blogs.helsinki.fi/mcheinon/2011/01/20/1-kurssikerta-teemakartta/>

Histogram tool (2011). National  Council of Teachers of Mathematics. 20.1.2011. <http://illuminations.nctm.org/ActivityDetail.aspx?ID=78>