Näkökulmia valmennukseen ja kehittämiseen

Miten hoito- ja kuntoutuspolut voisivat olla toimivampia? Millaisia ideoita löytyy  ryhmäkuntoutuksen kehittämiseen? Minkälainen  tietopaketin kannattaa olla, jotta se palvelee asiakkaita ja/ tai yhteistyökumppaneita? Millaisia työtapoja ja  menetelmiä onkaan olemassa ja löydettävissä, jotka ovat tuloksellisia ja voimaannuttavia?

One Response to Näkökulmia valmennukseen ja kehittämiseen

  1. Mia Stenroos says:

    Valmennusideoita (by RATKOT)

    Mitähän voi pitää valmennusideana? Onko se idea, että valmentaja lähtee kyselemään, mitä kaikkea valmennettava on itse jo keksinyt ja kokeillut. Ja niistä löytyy sitten varmasti siemeniä uusiin ideoihin.

    * Sovitaan, että valmennettava kirjoittaa viikon ajan joka ilta muistiin 1-3 asiaa, jotka päivässä olivat hyvin tai onnistuivat?

    * Valmennettava lukee (esim. viikon ajan) päivän lehteä ja kiinnittää huomiota, miten itselle meneekin aika kivasti, kun ottaa huomioon isomman taustan (maailman ihmiset uutisten valossa). Kiitollisuutta voi tuntea siitä, ettei asu esim. Pohjois-Koreassa.

    * “Pähkähullut valmennusideat”: esim. valmennttava voi kokeilla (ajanjakson X kuluessa säännöllisesti) kävelemistä selkä menosuuntaan… mitä se saa aikaan (paitsi että on hyvää alaselkäterapiaa)? Näkökulman muutoksen, uusia lihaksia löytyy (kun ne voivat kipeytyä, ovat erilailla käytössä…), uusia ajatuksia syntyy (tulevaisuutta ei näe, menneisyys on jo takana, pitää keskittyä siihen mihin just nyt askeleensa asettaa ja keksittyä pysymään “kaidalla tiellä”)

    Oppilas:
    * päivän toimintojen (lukujärjestys ym.) strukturointi
    * siirtymätilanteiden ennakointi sopivan aikaisin (ei liian)
    * kirjoitetut ohjeet
    * yhteiset sopimukset ja niistä kiinnipitäminen; palkkio, esim. saa olla sisällä välitunnin tai pelata tms.
    * opetellaan turhautumien sietoa – harmitus-/huolivihko
    * sosiaalisten taitojen opettelua
    * oman erilaisuuden hyväksymisen opettelu

    Aikuiset:
    * asiallista tietoa oppilaan erityisyydestä ja em. toimintavinkkejä perustellusti
    * oppilaan toimintojen, ilmeiden havainnointi ja mahdollisten “kriisien” ennalta ehkäiseminen, sensitiivisyys
    * yhteiset pelisäännöt, samanlainen kohtelu

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *