Fuksien infopaketti

Hiphei!

Onnittelut pääsystä valtio-opin opiskelijaksi Helsingin yliopistoon, edessä on mahtava vuosi! Postauksessa on ensiapua sisältävä infopaketti uudelle yliopistolaiselle!

Sivun alareunassa alustavasti syksyn tapahtumia fukseille, jotka eivät tunne VOOn kalenterivuotta. Merkitse nämä jo nyt kalenteriisi, niin pääset imeytymään opiskelijaelämän syövereihin! On myös muita tapahtumia, joiden päivämääriä ei ole vielä lyöty lukkoon ja niistä ilmoitamme myöhemmin! Jotkut tapahtumista on suunnattu erityisesti fukseille (lue varjokuulalaakerit, fuksiaiset, fuksikaste jne.), mutta myös vanhempien VOOlaisten läsnäolo on suotavaa ja toivottavaa –> täytyyhän fukseille näyttää, millainen meininki meillä VOOssa vallitsee!!

Olet tänä vuonna sekä VOOn (valtio-opin opiskelijat ry) että Kannun (Valtiotieteellisen opiskelijoiden ainejärjestön Kannunvalajat) fuksi, kalenterissa Kannunvalajien fuksitapahtumiin viittaa lyhenne Kannu, ja VOO suosittelee lämpimästi niihin osallistumista. Muuta tapahtumat ovat VOOn tapahtumia.

Elokuun alkupuolella kotiisi saapuu VOOn fuksikirje, joka sisältää lisätietoa fuksivuodesta (luethan sen tarkkaan). Valtio-opin tuutoreina toimivat tänä vuonna:

1) hallinnon ja organisaatioiden tutkimuksen linjalla Heidi Hanhela, Alina Juote, Gina Myllymäki;

2) maailmanpolitiikan linjalle Vilma Maukonen, Daniela Miller, Emilia Nieminen, Veronica Nyberg ja Meeri Smolander;

3) politiikan tutkimuksen linjalla Onerva Martikainen, Kaarlo Somerto, Annarosa Suojanen ja Aino Vuorio.

Jokaiselle teistä on määrätty henkilökohtainen tuutori/tuutoripari, joka tulee olemaan yhteydessä teihin elokuun alkupuolella! Jos teillä on pikaista kysyttävää, voitte olla yhteydessä VOOn vastuutuutoreihin Alina Juote (040 0795 289) tai Veronica Nyberg (0405281777).

Liity myös mahdollisimman pian VOO ry:n jäseneksi. Liittyminen on maksutonta ja liki kaikki valtio-opin opiskelijat ovat liittyneet VOO:hon, liittymällä saat parhaiten tiedon VOOn tapahtumista.

Liity VOOn jäseneksi

Syksyn tapahtumat

 

Varjokuulalaakerit ke 19.8 klo 18
Kannugames la 22.8
Valtiotieteellisen tiedekunnan orientaatioviikko 25-28.8, tapahtumat sijoittuvat päiväaikaan (sisältää luentoja, tietotekniikkainfon, sivuaineinfon, kampuskierroksen yms.)
Fuksibileet Kuppalassa feat. Polho to 27.8 klo 18
Kannun kesäfestarit 29.8
Kannunkaatajaiset 31.8 (päivällä Kuppalan pihalla)
VOOn fuksiaiset & jatkot Kaikussa feat. KTTO ti 1.9
Kannun fuksisuunnistus to 3.9
VOOn fuksikaste Idan saunalla pe 11.9 klo 18
VOOn ja Moodin fuksisitsit Alina-salissa la 12.9 klo 18
Kannun fuksisitsit (osat 1&2) 25-26.9 –> Huomio lipunmyynti 11.9 (liput menevät kuumille kiville)
HYY:n fuksisuunnistus ke 30.9
Politiikan tutkimuksen päivät 2-3.10, POP-sitsit pe 2.10 Alina-salissa
Roomalaiset feat. KTTO ma 12.10 Alina-salissa
Fuksimökki Sipoossa 23-24.10
Oktoberfest Polhon kanssa ke 4.11 klo 18 Kuppalassa
VOOn sitsit pe 11.12 Alina-salissa
Kannun pikkujoulusitsit la 12.12

Kesäterveisin ja innolla fuksisyksyä odotellen,

Onerva Martikainen
Valtio-opin opiskelijat ry
viestintäkoordinaattori & tuutori

VOOn VIIKKOTIEDOTE

VOO:n viikkotiedote

YLEISTÄ MUISTETTAVAA: Muistathan ilmoittautua VOO:n & Statsvettin valtio-opillisille EKA KOULUPÄIVÄ-SITSEILLE. Sitseillä on vielä muutama paikka jäljellä, joten ole nopea. Alinan ala-asteen koulupäivällinen on edullinen 10/12 euroa (alkoholiton/alkoholillinen), joten ei oo ainakaan fygyst kii. Ruotsinkielisten kollegojemme lisäksi sitsaamaan on saapumassa kansainvälisiä valtio-oppineita. https://www.facebook.com/events/636999716400262/ , ilmoittautuminen osoitteessa https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/59385/lomake.html.

Ilmoittaudu myös ekskursiolle Sosiaali- ja terveysministeriöön 10.4 klo 13. https://www.facebook.com/events/1560037070952693/, ilmoittautuminen osoitteessa https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/59701/lomake.html .

KESKIVIIKKONA: VOOs International Food Event klo 18 Kuppalassa. Nyt on aika esitellä kansainvälisille opiskelijoille suomalaisen ruokakulttuurin ihanuudet! Samalla voit tutustua perinneruokiin ympäri maailman. Kokkaa siis mummin reseptillä karjalanpiirakoita, kalakukkoa tai muuta herkkua ja tule mukaan! https://www.facebook.com/events/564012807034410/ .

Ennen Food Eventiä voit saapua VOO KAPITAALIN kokoukseen Kuppalaan klo 17. Asialistalla on mm. yhteistyön suunnittelua konsulttifirman kanssa.

TORSTAINA: Kannunvalajien Keväiset Kaverisitsit klo 18 alkaen villissä lännessä eli teekkareiden Smökkissä. Nyt on aika opettaa kavereille ja sukulaisille sitsaamisen jalo taito! Jatkot klo 23 alkaen samassa tilassa! Saavu paikalle käsi kädessä kaverin kanssa elegantissa cocktail-asussa! https://www.facebook.com/events/444048615761153/

PERJANTAINA: VOO ja KTTO yhdistävät voimansa kulttuurin hyväksi ja menevät kaupunginteatteriin katsomaan historiallista Troikka-näytelmää. Esitys alkaa Studio Pasilassa klo 19. https://www.facebook.com/events/634826729994391/ . Kultturellia iltaa voidaan jatkaa esimerkiksi Politicuksen Runebergssitseille (https://www.facebook.com/events/758625764233540/) tai Alina-saliin Hissasitsien jatkoille (https://www.facebook.com/events/779766112109112/).

SUNNUNTAINA: Jälleen rentoa höntsäpalloilua Stydin, Kehon ja Statuksen kanssa. Liity höntsäryhmään osoitteessa https://www.facebook.com/groups/830668893673063/?fref=ts, niin saat tiedot uusimmista vuoroista. Saavu keskustan unisportille sporttailemaan klo 13 Hallintorakennuksen k2- kentälle!

Rentoa viikkoa,
Onerva Martikainen
viestintäkoordinaattori, kulttuurivastaava

VOO ry

VOOn viikkotiedote 16.3-22.3

 VOOn viikkotiedote 16.3-22.3
Yleistä muistettavaa: VOO ja KTTO lähtevät yhdessä kaupunginteatteriin 27.3 klo 19 katsomaan kehuttua Troikka-näytelmää! Liput on neuvoteltu HUIPPUEDULLISIKSI, 10 e/kpl. https://www.facebook.com/events/634826729994391/ ja ILMOITTAUTUMINEN osoitteessa https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/59398/lomake.html .

VOOn keväiset sitsit ovat tänä vuonna YHTEISVALTIO-OPILLISET SITSIT Soc&komin STATSVETTIN kanssa. Teemana on EKA KOULUPÄIVÄ. Mukaan mahtuu vielä nopeimmat! https://www.facebook.com/events/636999716400262/ ja ILMOITTAUTUMINEN onnistuu osoitteessa https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/59385/lomake.html

TIISTAINA: Jälleen työelämäekskursio, tällä kertaa kohteena konsultointiyritys Pöyry. Yhteislähtö klo 14 Vlatvan edestä etukäteen ilmoittautuneille. Perillä työelämäinformaatiota, ja ruokaa. Lisätietoja jakaa Jarkko Nissinen (jarkko.nissinen(at)helsinki.fi). ;) https://www.facebook.com/events/1619177554960762/

TORSTAINA: Haluatko lähteä jo viikonlopun viettoon?! Aloita viikonloppu partyilyn merkeissä Casa Academicalla! Kansissitsien jatkot klo 23 alkaen https://www.facebook.com/events/780065048748583/

PERJANTAINA: Onko lempisitsilaulusi Silja line special? Kannattaa suunnata Stigman ja Dilemman Silja line Special- bileisiin Kuppalaan klo 18 alkaen. https://www.facebook.com/events/1555202334746685/?ref=48

LAUANTAINA: Kannunvalajat pelaavat rantalentopalloa Salmisaaressa (Energiakatu 3)! https://www.facebook.com/events/795906040500367/ . Ilmoittaudu elias.anttila(at)helsinki.fi tai lari.hokkanen(at)helsinki.fi. Lysti kustantaa 8 e.

SUNNUNTAINA: Oletko epäonnisesti käyttänyt jo maaliskuun opintotukesi!? Ei hätää, Kannu auttaa. Kannunvalajien ILMAINEN kevätbrunssi Kuppalassa klo 10-15.

Aurinkoista viikkoa,

Onerva Martikainen
VOOn viestintäkoordinaattori&kulttuurivastaava

VOOn viikkotiedote 9.-15.3

VOOn viikkotiedote
YLEISTÄ MUISTETTAVAA: Kevään ensimmäinen urheilueksku tulossa, luvassa on rentoa palloilua keskustan unisportilla 22. maaliskuuta Kehon ja Stydin kanssa. VOO tarjoaa tämän jäsenistölleen, joten kannattaa olla inessä: https://www.facebook.com/events/1618727848363781/

Ensi viikon tiistaina 17.3 klo 15 VOO ekskuilee konsulttiyritys Pöyrylle. Luvassa on mielenkiintoinen ja antoisa ekskursio, josta lisätietoa antaa mielellään Jarkko Nissinen (jarkko.nissinen(at)helsinki.fi. https://www.facebook.com/events/1619177554960762/

TIISTAINA 10.3: VOO ekskuilee PALTA:lla. Palvelualojen työnantajat tutustuttavat työmarkkinoiden saloihin klo 17 Etelänranta 10. Luvassa hyödyllistä infoa, ruokaa ja viiniä. Tiedustelut jälleen Jarkko Nissiseltä (jarkko.nissinen(at)helsinki.fi)

KESKIVIIKKONA: Vuosijuhlat oli jo aikoja sitten ja tekee mieli bilettää! Siihen tarjoutuu mahdollisuus klo 23 Alina-salissa Polhon ja Stigman yhteissitsien jatkoilla. https://www.facebook.com/events/1545998282345666/?ref=4

PERJANTAINA: Laskiaisesta on jo tovi ja olisi kiva käyttää haalareita ennen vappua! Vastaus ongelmaan on Fuksitoimikunnan Haalarisitsit ja niiden jatkot Käärmeenpesässä (Sornäisten rantatie 33) klo 18, jatkot n. klo 23 alkaen.

SUNNUNTAINA: Aika tsempata VOO Valtsikan sählykuninkaaksi. Tule pelaamaan ja siivittämään VOO voittoon Viikin monitoimitalolle klo 12-15. We want you, asenteella voittoon! https://www.facebook.com/events/356611604549204/

Keväistä viikkoa,

Onerva Martikainen

VOO ry viestintäkoordinaattori, kullttuurivastaava