Hakijalle

Tervehdys valtio-opin oppiaineeseen pyrkivät tulevat valtsikalaiset!

Ajattelimme opintovastaavina nostaa esille huomioita koskien pääsykoeuudistusta, sillä uudistus on aiheuttanut hakijoissa ja vanhemmissa opiskelijoissa jonkin verran ihmetystä. Toivomme tästä olevan apua hakemistanne koskien.

Uudet pääsykoevaatimukset julkaistiin 21.1.2015, ja uusien vaatimusten myötä valtio-oppiin ei haeta enää linjoittain vaan yhdellä kirjalla haetaan kaikille kolmelle linjalle. Linjat ovat siis edelleen: hallinnon ja organisaatioiden tutkimus, politiikan tutkimus ja maailmanpolitiikan tutkimus.

Hakuvaiheessa hakija voi valita pyrkiikö hän yhdelle tai vaikka kaikille kolmelle valtio-opin linjoille. Mikäli hakija valitsee useamman linjan, hän saa ensisijaisesta linjavalinnasta kokeessa yhden (1) lisäpisteen. Tämä tarkoittaa siis sitä, että hakija voi hakea kaikille kolmelle linjalle yhdellä ja samalla kokeella, mutta ensisijainen hakukohde vaikuttaa siihen mille linjalle hakija sijoittuu valintakokeen perusteella. Jos hakija hakee vain yhdelle kolmesta linjasta hän ei saa lisäpistettä.

Pääsykoekirjallisuutena toimii David Heldin kirja Models of Democracy, 3.painos.

Hakijoita otetaan tänä vuonna 15 per linja. Huomaathan myös, että pääsykoe järjestetään tänä vuonna jo toukokuussa, 27.5. klo 14-19. Kokeeseen voi vastata suomeksi ja ruotsiksi.

Jos pääsykoeuudistusta koskien nousee kysymyksiä, tai jokin muu asia askaruttaa koskien esimerkiksi pääsykoekirjaa, koetilaisuutta tai mitä tahansa liittyen valtio-opin oppiaineeseen, voitte olla yhteydessä suoraan valtio-opin oppiaineen henkilökuntaan, tai meihin opintovastaaviin (kaikki yhteystiedot löytyy alta).

Toivomme menestystä luku-urakkaan ja ennen kaikkea tulevaan pääsykoekoitokseen! Nähkäämme syksyllä yliopistolla.

Ystävällisin terveisin.

Valtio-opin opintovastaavat
Anna Walldén & Raakel Kumpunen
opintovastaava(at)voo.fi

Valtio-opin henkilökunnan yhteystiedot:

Valtiotieteellisen tiedekunnan valintatoimisto
valt-valinnat(at)helsinki.fi
029 412 1638
tai
029 412 4809

Opintotoimiston henkilökunta
Antti Kosonen (opintoneuvoja)
valt-optoim(at)helsinki.fi
029 412 4812

Leave a Reply