Eväitä monitieteisen käytäntötutkimuksen tekoon

Kesän lopussa australialainen professori Lynette Joubert vieraili Heikki Waris -instituutin kutsumana Helsingissä. Joubert oli yksi pääpuhujista kansainvälisessä käytäntötutkimuksen seminaarissa Hong Kongissa toukokuussa 2017, jossa myös suomalaisia käytäntötutkimuksen tekijöitä oli runsaasti paikalla.

Kuinka sosiaalinen saadaan esille?

Yksi Joubertin esittelemistä käytäntötutkimushankkeista koski syöpäsairaiden hoidon parantamista. Käytäntötutkimus alkaa aina käytännön työntekijöiden havaitsemasta epäkohdasta, josta muotoillaan tutkimuskysymys. Ongelmaksi oli havaittu se, että syöpäpotilaiden sellaiset oireet kuin unettomuus, pelokkuus ja huolestuneisuus tulkittiin masennukseksi ja niitä hoidettiin masennuksena. Tutkimuksessa hyödynnettiin monimetodista lähestymistapaa (data mining, kvasi-kokeelliset menetelmät ja fokusryhmähaastattelut).

Kvantitatiivista aineistoa analysoimalla käytäntötutkijat havaitsivat, että masennusoireiden takaa löytyi perheen huoltoon ja perheenjäsenten välisiin suhteisiin liittyviä tekijöitä sekä taloushuolia. Ei olekaan merkityksetöntä, määritelläänkö ongelmat sosiaalisiksi vai terveydellisiksi. Onko syöpään sairastumisessa kyse myös mielen sairastumisesta vai luonnollisesta sopeutumista uuteen elämäntilanteeseen?

Tutkimushankkeessa tarkasteltiin laajan potilasjoukon tilannetta ja nostettiin esiin teemoja, joihin tarttumalla potilaiden hoitoa ja psykososiaalista tukea voitiin parantaa. Käytäntötutkimuksen viimeisessä vaiheessa potilaat olivat itse mukana tulkitsemassa tutkimuksen tuloksia ja kehittämässä siltä pohjalta hoitoa paremmaksi.

Sairaalassa tarvitaan vahvaa poikkitieteellistä tutkimusta ja rahoitusta

Kaiken kaikkiaan Joubertin luento vahvisti käsitystä siitä, kuinka paljon saisimme aikaan monitieteisillä, käytännönläheisillä tutkimushankkeilla. Tämä vaatisi kuitenkin myös muun muassa sosiaalityöntekijöille vastaavia mahdollisuuksia ja resursseja tutkimuksen tekemiseen kuin esimerkiksi lääkäreillä.

Professori Joubertin kanssa on suunniteltu uusi vierailu Suomeen huhtikuussa 2018. Tavoitteenamme on jatkaa silloin siitä, mihin elokuussa jäimme. Uskon, että tästäkin kansainvälisestä yhteistyöstä on hyötyä, kun suunnittelemme opetuksen ja tutkimuksen rakenteita SOTEen ja uusiin osaamis- ja tukikeskuksiin. Australiassa on pitkät perinteet siitä, että sosiaalityön professori toimii yliopistollisissa sairaaloissa honoury position -asemassa: hänellä on oikeus opettaa, ohjata ja tehdä käytäntötutkimusta sairaalassa. Toivottavasti myös meille saadaan jatkossa vastaavat rakenteet.

Laura Yliruka
Kehittämispäällikkö, VTT

Tutkimusta sosiaalityön konehuoneissa ja niiden liepeillä – terveisiä Hong Kongin käytäntötutkimuskonferenssista!

Mitä on käytäntötutkimus? Toukokuun lopulla matkustin Hong Kongiin asti etsimään vastausta tähän kysymykseen. Olen sovittanut käytäntötutkijan takkia ylleni siitä lähtien, kun viime syksynä aloitin yliopistonlehtorina erityisalanani sosiaalityön ammattikäytäntöjen opetus ja tutkimus. Suurimman osan tutkijanurastani olen tehnyt sosiaalityön käytäntöihin liittyvää ja niiden kehittämisen kannalta relevanttia tutkimusta, mutta en ole määritellyt tutkimustani erityisesti käytäntötutkimukseksi.

Hong Kongissa osallistuin yhdessä useamman suomalaisen kollegan kanssa 4. kansainväliseen käytäntötutkimuksen konferenssiin (4th International Conference on Practice Research, ICPR). Minulla on kunnia olla puheenjohtajana helsinkiläisten käytäntötutkijoiden työryhmässä, joka veti salin täyteen osallistujia kuulemaan ja keskustelemaan Heikki Waris -instituutin piirissä kehitellyistä sosiaalipalveluiden tutkimusperustaisen kehittämisen malleista. Tämän lisäksi matkani tarkoituksena oli syventää ymmärrystäni siitä, kuinka käytäntötutkimus eri yhteyksissä ja eri puolilla maailmaa ymmärretään.

Monitieteiseen konferenssiin osallistui noin 250 tutkijaa ja tutkimusorientoitunutta käytännön toimijaa 34 maasta. Enemmistö osallistujista oli sosiaalityön piiristä, mutta sen lisäksi edustettuina olivat ainakin sosiologian, sosiaalipolitiikan, terveystieteiden ja psykologian tieteenalat. Myös teoreettis-metodologisten lähestymistapojen kirjo oli laaja. Konferenssi toi yhteen niin näyttöön perustuvan käytännön nimeen vannovat, satunnaistettuja kontrolloituja koeasetelmia toteuttavat tutkijat kuin yhteistutkijuuteen ja -kehittämiseen pohjautuvien uudenlaisten tutkimusasetelmien rakentajat, etnografit ja toimintatutkijat.

Pienimpänä yhteisenä nimittäjänä kaikkien osallistujien välillä tuntui olevan kiinnostus tutkimuksen ja sen tulosten käytäntörelevanssia ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta kohtaan. Tästä näkökulmasta kaikki minunkin tutkimukseni – ja iso osa Suomessa tehtävästä sosiaalityön tutkimuksesta – on käytäntötutkimusta.

Laajan yleiskuvan hahmottelemisen ohella oman käytäntötutkimusymmärrykseni kehittymisen kannalta olennainen oli erityisesti tanskalaisen sosiologian professori Kjeld Högbron esitelmä ja hänen kollegansa, professori Lars Uggerhöjdin kommenttipuheenvuoro siihen. Ne auttoivat kontekstoimaan käytäntötutkimusta suhteessa muuhun sosiaalitieteiden kenttään – toisaalta tuoden ilmaa hengittää ja hyvin avaraa ymmärrystä käytäntötutkimuksesta, toisaalta kirkastaen käytäntötutkimuksen erityispiirteitä suhteessa muihin sitä lähelle tuleviin tutkimuskeskusteluihin.

Kjeld Högsbro suhteutti esitelmässään käytäntötutkimusta Max Weberin soveltavaan sosiologiaan, Michael Burawoyn julkiseen sosiologiaan ja Dorothy Smithin institutionaaliseen etnografiaan. Kaikilla edellä mainituilla on ilmeisiä yhtymäkohtia, mutta esimerkiksi soveltavan sosiologian ajatuksesta poiketen käytäntötutkimuksen pääasiallisena tavoitteena ei ole niinkään politiikkaan vaikuttaminen kuin sosiaalityön käytännön kehittäminen yhteistoiminnallisen tutkimuksen keinoin.

Lars Uggerhöjdin sanoin käytäntötutkimus ”astuu sisään sosiaalityön konehuoneeseen”, vaikuttaa käytäntöön sisältä käsin tutkimalla ja kehittämällä käytäntöjä yhdessä käytännön työntekijöiden ja palveluita käyttävien kansalaisten kanssa. Yhteistoiminta ja jatkuva vuoropuhelu tutkijoiden, käytännön toimijoiden ja palvelujen käyttäjien välillä mahdollistaa myös tutkimustulosten sujuvan siirtymisen osaksi käytännön työtä.

Hong Kongin konferenssin jälkeen minulla on hieman aiempaa painokkaampi näkemus siitä, että käytännön sisäpuolelle positioituminen – ulkopuolelta sisään kurkistamisen sijaan – on käytäntötutkimuksen ydin. Tunnistan myös itse tutkijana käyneeni konehuoneen puolella ja viihtyväni siellä.

Maija Jäppinen
Yliopistonlehtori, VTT

Konferenssin pääesitelmät ovat katsottavissa ja kuunniteltavissa Facebookissa.

 

Sosiaalityön opiskelu – matkallaoloa hyväksi sosiaalityöntekijäksi

Miten tänä päivänä tullaan hyväksi sosiaalityöntekijäksi? Tässä kirjoituksessa raotan aihetta käytännön taitojen opetuksen ja opiskelijoiden siihen liittyvien näkemysten kautta. Sosiaalityön opetus ei ole vain tutkimustiedon välittämistä, vaan opiskelijat suorittavat pitkän harjoittelun käytännössä ja toimivat oppiessaan myös tiedon tuottajina ja uudistajina yhdessä opettajien kanssa. Käytännön taitojen opiskelussa tavoite on, että opiskelija oppisi sosiaalityöntekijälle tarpeellisia tietoja, taitoja ja valmiuksia, ja hänen ammatillinen identiteettinsä alkaisi rakentua käytännön opiskelun myötä.

Yhtenä keskeisenä ja läpäisevänä opittavana kohteena on toimintalähtöinen, dialoginen ja kohtaava vuorovaikutus asiakastyössä. Kysymys on kokonaisuudesta, jonka lähtökohtana on toiminnan, merkitysten ja tunteiden rakentuminen toistensa yhteydessä. Vuorovaikutus rakentuu ikään kuin työn välineeksi, jossa asiakkaalla on oma aktiivinen rooli ja asiakasta kuullaan, jotta palvelu vastaisi paremmin hänen arkensa tilanteita. Toimintatavalla korostetaan asiakkaan tasavertaista kumppanuutta, voimaannuttamaan häntä ja edistämään hänen toimijuuttaan omassa elämässään. Tähän peilaten eräs opiskelija arvioi käytännön työssä kuulemaansa keskustelua asiakassuunnitelmien toteutumista:

Työpaikoilla kuulee keskustelua, että suunnitelmat eivät toteudu, koska asiakkaat eivät niitä noudata. […] tulisikin kysyä, onko suunnitelmat tehty keskittyen vääriin asioihin. Tai onko suunnitelma edes epäonnistunut, jos kyse on prosessista, joka elää asiakkaan tarpeiden mukaan.

Sosiaalityöntekijän läsnäolo, ilmeet ja eleet määrittävät asiakkaan kokemusta kohtaamisesta.  Välittäminen näkyy läsnäolon tavassa. Opiskelijan mukaan työelämässä tarvittaisiin panostusta tunnetaitojen ylläpitämiseen ja hän esittääkin hyvin perustellen kehittämisidean siitä, kuinka valmiutta tulisi ylläpitää työpaikalla:

Perusedellytys olisi, että emotionaalisen tasapainon ylläpitoon olisi käytettävissä kuukausitasolla tietty tuntimäärä työaikaa samalla tavoin kuin esimerkiksi poliisit ja palomiehet käyttävät työtunteja fyysisen kuntonsa ylläpitoon. Emotionaalisesti kyvytön sosiaalityöntekijä saa varmasti yhtä vähän aikaan työssään kuin fyysisesti rapakuntoinen palomies.

Toimintalähtöistä, dialogista ja kohtaavaa vuorovaikutusta on opetettu ammatillisen asiakastyön metataitona, jonka varassa opiskelijat voivat rakentaa osaamistaan sosiaalityön eri aloilla ja tehtävissä. Jo työelämässä oleva opiskelija reflektoi omaa oppimistaan seuraavasti:

[Opintojen myötä] pystyn tunnistamaan ja yhdistämään omia valintoja tieteelliseen tietopohjaan. Teoreettisen tiedon ja käytännön kokemuksen yhdistelmä antaa hyvät mahdollisuudet tulokselliseen työskentelyyn. Olen havainnut myös, että vasta tämä yhdistelmä tuo ammatilliseen työskentelyyn syvää tyydytystä. […] Teoreettinen osaamiseni on vahvistunut ja tuonut uuden ulottuvuuden työskentelyyni. Samalla tämä kehitys aiheutti haasteita, koska aloin itse kyseenalaistamaan vanhoja omia tai organisatorisia toimintatapoja. […] tieto voi lisätä tuskaa, mutta se voi antaa myös varmuutta ja rohkeutta. Tämä on ehkä keskeisin oppimiskokemukseni Ammatilliset valmiudet -kurssin aikana.

On ilo nähdä, että eri vaiheissa olevat opiskelijat pystyvät omaksumaan ja vähitellen myös hyödyntämään oppimaansa. Opiskelijoille, joilla ei ole työkokemusta sosiaalityöstä, tärkeintä on aluksi itse käytännön oppiminen tietosisältöineen ja käytännön opettajan ohjaus. Opiskelijat, joilla on työkokemusta sosiaalityöstä, pystyvät viemään oppimaansa heti käytäntöön.

Kaija Hänninen, yliopistonlehtori, VTT

 

Lisää aiheesta:

Hänninen, Kaija & Poikela, Ritva (2016) Toimintalähtöinen, dialoginen ja kohtaava vuorovaikutus. Teoksessa Maritta Törrönen, Kaija Hänninen, Päivi Jouttimäki, Tiina Lehto-Lundén, Petra Salovaara, Minna Veistilä (toim.) Vastavuoroinen sosiaalityö. Helsinki: Gaudeamus, 148–164.

Hänninen, Kaija & Poikela, Ritva (2016) Praktikundervisning i socialt arbete ur ett verksamhetsteoretiskt perspektiv – På jakt efter genuin samverkan i verksamhetsbaserad praktik och klientarbete. Teoksessa Harry Lunabba & Frida Westerback & Torbjörn Stoor (toim.) Uppror I eltenbenstornet . En bok om praktikforskning i socialt arbete. Helsdingfors: FSKC, Svenska kulturfonden.

 

 

Käytäntötutkimus – matkalla länteen, itään ja Suomeen takaisin

Laura Ylirukan viimeviikkoinen blogikirjoitus käytäntötutkimuksen kansainvälisestä menestystarinasta innoitti minut jatkamaan muistelemista. Tarinassa on monia jännittäviä käänteitä, joissa Heikki Waris -instituutti on tehnyt merkittävää pioneerityötä.

Yksi käänne tapahtui Jyväskylässä maaliskuussa 2013 eurooppalaista ESWRA-konferenssia edeltävänä päivänä, kun eurooppalainen Evidence-based social work -tutkijaverkosto kokoontui ja kutsui minutkin konferenssin puheenjohtajana mukaan. Olin aloittanut instituutin tehtävissä elokuussa 2012 ja osallistunut saman vuoden toukokuussa järjestettyyn käytäntötutkimuksen konferenssiin Helsingissä. Minut yllätti, että professori Mike Fisherin kokousalustuksessa käytäntötutkimus sai merkittävän sijan. Hän esitteli uuden konseptin intoa puhkuen ja käyttäen Heikki Waris -instituutissa ottamaansa valokuvaa käytäntötutkimusta esittelevästä posterista. Puhujan sisältökuvaus ei vastannut kaikin osin kuvan esittämää, mutta miten olisi voinutkaan. Pääasia oli, että käytäntötutkimuksen idea oli kolahtanut ja myynyt itsensä aiemmin vannoutuneelle EBP-ajattelijalle ja sitä yksinomaan tekevän instituutin toiminnasta vastanneelle tutkijalle.

Sama ilmiö toistui New Yorkin konferenssissa kesäkuussa 2014: vannoutunut EBP-kehittäjä, professori Bruce Thyer alkoi plenary-esitelmässään todistella, että itse asiassa hän oli käytäntötutkija jo 1980-luvulla. Nämä takinkääntökuvaukset olivat itselleni jotain sellaista, mitä piti sulatella jonkin aikaa. Lopulta ymmärsin, että mehän olemme samalla asialla. Kummankin lähestymistavan tavoitteena on vaikuttavien palvelujen tuottaminen. Vain tietokäsityksissä on huomattava ero: me käytäntötutkijat perustamme tiedon tuottamisen kontekstuaaliseen eli toimintaympäristöön sidottuun tietämiseen ja annamme kriittiselle ajattelulle sekä reflektiivisyydelle merkittävän sijan tiedonmuodostuksessa.

Eurooppalainen sosiaalityön tutkimuksen seura ESWRA perustettiin Jyväskylässä maaliskuussa 2013. Sääntöihin sisällytettiin mahdollisuus perustaa temaattisia tutkijaverkostoja (Special Intrest Group, SIG). Olin perustamassa käytäntötutkimuksen SIG-ryhmää heti kun se oli mahdollista ja toimin huhtikuuhun 2017 asti sen koordinaattorina. Uuden organisaation rakenteet eivät heti mahdollistaneet kaikkea haluamaamme, mutta vähitellen olemme vakiinnuttaneet esimerkiksi käytäntötutkimuksen pre-konferenssin (Lissabon 2016, Aalborg 2017) sekä useampipäiväisen kesäkoulun tohtorikoulutettaville ja käytäntötutkijoille (Liettua 2016, Irlanti 2017).

Heikki Waris -instituutin Praksis-toiminta on saanut viime vuosina runsaasti kansainvälistä huomiota. Jyväskylän ESWRA konferenssin yhteissessio brittitutkijoiden kanssa johti kahteen tieteelliseen yhteisartikkeliin ja New Yorkin esitystä vaadittiin julkaistavaksi tieteellisenä artikkelina. Eräs amerikkalainen sosiaalityön professori totesi sen kuultuaan: ”Te olette 20 vuotta meitä edellä”.

Kansainvälisestä palautteesta intoutuneina olemme valmistelleet Hong Kongin konferenssiin suomalais-amerikkalaisena yhteistyönä työryhmän, jossa keskustellaan tutkimusperustaisen tiedon ja ajattelun merkityksestä palvelujen kehittämisessä. Heidi Muurinen esittelee oman tutkimustyönsä pohjalta sitä, mikä merkitys ajattelulla on sosiaalityötä uudistettaessa, sekä sitä millaista ajattelua tulevaisuuden sosiaalityöntekijät tarvitsevat. Nanne Isokuortin ja Kaisa Pasasen esitys käsittelee Helsingin kaupungin jalostamaa, alun perin instituutin kehittämää, sosiaalisen raportoinnin menetelmää palvelujen kehittämisen resurssina. Lisäksi esittelemme Espoon asukastaloa uudenlaisen, asukaslähtöisen Praksis-toiminnan opetuksen ja tutkimuksen kenttänä. Ryhmän kommentaattoriksi on lupautunut professori Mike Austin, jolla on pitkäaikainen kokemus organisaatioiden palvelukäytäntöjen kehittämisestä Kaliforniassa. Hong Kongista on odotettavissa tuliaisia ja pian myös uusia käytäntötutkimuksen tekstejä.

Mirja Satka
Sosiaalityön käytäntötutkimuksen professori

Lentokoneessa matkalla Aalborgiin – ajatuksia sosiaalityön käytäntötutkimuksesta

Lentomatkalla eurooppalaisen sosiaalityön tutkimuksen seuran (ESWRA) konferenssiin Tanskan Aalborgiin ajatukseni menevät hetkeksi liki kymmenen vuoden taa, jolloin valmistauduin matkalle pyöreän pöydän seminaariin Salisburyyn, Englantiin. Matka on jäänyt mieleeni yhtäältä siksi, että se oli ensimmäinen työmatka pois puolitoistavuotiaan poikani luota, mutta myös siksi, että tunsin tulossa olevan jotakin historiallista.

Seminaarin lopputuloksena kirjoitettiin 24 tutkijan, sosiaalihuollon asiantuntijan ja yliopisto-opettajan työskentelyn pohjalta niin sanottu Salisbury Statement eli julkilausuma: ensimmäinen kansainvälinen julkilausuma käytäntötutkimuksesta. Paikalla oli arvostamiani sosiaalityön asiantuntijoita yli kymmenestä maasta. Muun muassa Aulikki Kananojan – juuri eläkkeelle jääneen Helsingin sosiaaliviraston johtajan ajatukset saivat vastakaikua kansainväliseltä yleisöltä.

Lue loppuun

Leikillisyys – vakava asia?

Voiko leikillisyyttä ja pelillisyyttä yhdistää sosiaalityöhön ja sen tehtävään auttaa erityistä tukea tarvitsevia kansalaisia esimerkiksi sosiaalisen kuntoutuksen keinoin? Tätä pohditaan Soccassa loppuvuodesta 2016 käynnistyneessä Pro Sos -hankkeessa.

Sosiaalisen kuntoutuksen tehtäviin kuuluu ihmisten toimintakyvyn, osallisuuden ja resilienssin vahvistaminen. Resilienssi taas on kykyä selvitä vastoinkäymisistä riskitekijöistä huolimatta.  Se on menestymistä, kykyä kestää ja selvitä stressistä ja traumaattisista tilanteista – toisin sanoen resilienssi voisi olla suomeksi henkistä joustavuutta.

Lue loppuun

SOTE-uudistus on riski sosiaali-ja terveydenhuollon koulutukselle ja osaamiselle

Blogikirjoituksen teksti on julkaistu myös Helsingin Sanomien mielipidesivulla 13.3.2017

Vastaamme sote-ammattilaisten opetuksesta Helsingin yliopistossa. Tulevaa ennakoiden olemme edistäneet lääkäreiden ja sosiaalityöntekijöiden yhteistä koulutusta, sillä erilaisille tiedeperustoille rakentuvien alojen integraatio on mahdollista vain, jos sitä voi oppia jo peruskoulutusvaiheessa.

Lakiluonnos asiakkaan valinnanvapaudesta on parhaillaan lausuntokierroksella. Olemme vakavasti huolissamme siitä, ettei sosiaali- ja terveysalan koulutuksen järjestäminen ole ollut esillä uudistuksen missään vaiheessa. Vastausta vaille jääviä kysymyksiä on useita, sillä molemmilla aloilla harjoittelujaksot ja jatkuva työssä oppiminen on keskeistä hyvän ammattiosaamisen kannalta. Toistaiseksi meille ei ole selvää, missä uudistuksen tavoitteena olevien integroitujen sote-käytäntöjen sekä alan perustaitojen oppiminen ja opetus tapahtuu. Kysymme, miten opiskelijat koulutetaan yksityisissä SOTE-keskuksissa, joille oleellista on lisäarvon tuottaminen omistajilleen? Ovatko ne kiinnostuneita investoimaan aikaansa perusopetukseen? Toisaalta keskusten välinen kilpailu on epäreilua, jos vain maakunnan hallinnoima SOTE-keskus voisi toimia yliopistollisena opetuspaikkana.

Lue loppuun

Tervetuloa juhlistamaan Käytäntötutkimuksen taito -kirjan julkaisua!

Tilaisuudessa kirjoittajat kertovat kirjan synnystä ja kouluttaja Kai Alhanen pitää puheenvuoron aiheesta Sosiaalityön käytännöt, kansalaisuus ja demokratia. Julkistamistilaisuus on osa Praksiksen samana päivänä pidettävää rakenteellisen sosiaalityön oppimisverkostotilaisuutta.

Käytäntötutkimuksen taito -kirja tarjoaa käytäntöjen kehittämisestä kiinnostuneille monenlaisia välineitä, käsitteitä, metodologiaa ja metodeja sekä käytäntötutkimuksen filosofista tausta-ajattelua. Kirjassa esitellään ja analysoidaan käytäntötutkimuksia ja niiden tuloksia. Käytäntötutkimuksen taito sopii oppikirjaksi korkeakouluopiskelijoille sekä lähteeksi eri alojen tutkijoille, asiantuntijoille, sosiaali- ja terveysalan kehittäjille sekä palvelutyön innovaattoreille.

Lisätietoja tilaisuudesta ja linkki ilmoittautumiseen Soccan sivuilla.

Lisätietoja kirjasta voit lukea täältä!

Kirjan voi ostaa julkistamistilaisuudessa ja myöhemmin Unigrafian verkkokaupasta tai Unigrafian kirjakaupasta Helsingin Vuorikadulta.

 

Tulossa Praksis koulutus yhteisösosiaalityöstä!

The Place matters – the return of community in social work opintojakso paikan ja yhteisöjen merkityksestä sosiaalityössä. Opintojaksoon sisältyy maahanmuuttajien kanssa tehtävä yhdyskuntakävely.

Opintojakson opettajana toimii professori Kris Clarke California State Univesitystä. Kurssin kielenä on englanti, joskin Kris ymmärtää myös suomen kieltä.

Opintojakso on osa Hgin yliopiston sosiaalityön käytännön opetusta ja haluamme nyt tarjota myös alumneille mahdollisuuden osallistua opetukseen.

Lisätietoja opintojakson sisällöstä ja ilmoittautumisesta löytyy Soccan sivuilta.