Blogikirjoituksen teksti on julkaistu myös Helsingin Sanomien mielipidesivulla 13.3.2017

Vastaamme sote-ammattilaisten opetuksesta Helsingin yliopistossa. Tulevaa ennakoiden olemme edistäneet lääkäreiden ja sosiaalityöntekijöiden yhteistä koulutusta, sillä erilaisille tiedeperustoille rakentuvien alojen integraatio on mahdollista vain, jos sitä voi oppia jo peruskoulutusvaiheessa.

Lakiluonnos asiakkaan valinnanvapaudesta on parhaillaan lausuntokierroksella. Olemme vakavasti huolissamme siitä, ettei sosiaali- ja terveysalan koulutuksen järjestäminen ole ollut esillä uudistuksen missään vaiheessa. Vastausta vaille jääviä kysymyksiä on useita, sillä molemmilla aloilla harjoittelujaksot ja jatkuva työssä oppiminen on keskeistä hyvän ammattiosaamisen kannalta. Toistaiseksi meille ei ole selvää, missä uudistuksen tavoitteena olevien integroitujen sote-käytäntöjen sekä alan perustaitojen oppiminen ja opetus tapahtuu. Kysymme, miten opiskelijat koulutetaan yksityisissä SOTE-keskuksissa, joille oleellista on lisäarvon tuottaminen omistajilleen? Ovatko ne kiinnostuneita investoimaan aikaansa perusopetukseen? Toisaalta keskusten välinen kilpailu on epäreilua, jos vain maakunnan hallinnoima SOTE-keskus voisi toimia yliopistollisena opetuspaikkana.

Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten koulutusjärjestelmä on muutosten edessä myös siitä syystä, että palveluita pirstotaan. Esimerkiksi ehdotetut sote-keskukset eivät sisällä sosiaalityöntekijän palveluita, vaan ainoastaan terveydenhuollon henkilöstön antamaa neuvontaa. Uudessa organisaatiossa suuri osa sosiaalihuoltoa on perusterveydenhuollon sijasta yhdistetty samaan organisaatioon erikoissairaanhoidon kanssa. Tästä seuraa, että lääkäreillä ja sosiaalityöntekijöillä ei ole mahdollisuutta tehdä integroitua asiakastyötä perustasolla, siellä missä sen kustannusvaikuttavuus olisi parasta eli ihmisen huolien varhaisvaiheessa.  Asiakkaiden ja potilaiden monipuolisuus on lääketieteen ja sosiaalityön opiskelijoiden koulutuksen kannalta oleellista, kun he opettelevat laaja-alaiseen yleislääkärin tai sosiaalityöntekijän työhön. Katoaako yliopistolta sekä sosiaalialan ja terveysalan korkeinta osaamista vaativilta ammateilta siis se kenttä, jossa käytännön taidot opitaan pätevän ja opetustehtäväänsä koulutetun osaajan johdolla?

Mielestämme kaikkiin SOTE-keskuksiin tulee saada yhdenvertaisesti monipuolinen asiakaskunta ja ennaltaehkäiseviä integroituja sote-palveluita. Keskuksilla tulee olla kokonaisvaltainen vastuu potilaistaan ja asiakkaistaan. Tämä vähentäisi eriarvoistumista ja varmistaisi laaja-alaisen työotteen ja osaamisen kehittymisen sosiaali- ja terveysalalla. Lisäksi SOTE-keskuksille tulee säätää velvoite osallistua sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten opetukseen ja koulutukseen siten, että keskuksia kohdellaan yhdenvertaisesti niiden omistajuudesta riippumatta. Viime kädessä yliopisto on se taho, joka päättää pedagogisten laatukriteeriensä perusteella niistä paikoista, joissa käytännöllinen opiskelu tapahtuu.

Mirja Satka, sosiaalityön professori

Kaisu Pitkälä, perusterveydenhuollon professori, Helsingin yliopisto

Arja Helin-Salmivaara, koulutusylilääkäri, Perusterveydenhuollon yksikkö, HUS

Laura Yliruka, kehittämispäällikkö, Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Socca