Yliopisto istuu – 200 vuotta designia yliopiston arjessa
Seats of Learning – 200 years of everyday university design
Yliopiston tuoleja ja sisustuksia 200 vuoden ajalta esittelevä Yliopisto istuu -näyttely jatkuu 27.3.2013 asti Päärakennuksen 3. kerroksessa.
Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Avoinna ma-pe 9-19 ja la 9-14.30.
Helsingin yliopisto panostaa tilojensa hyvään suunnitteluun sekä visuaalisesti että toiminnallisesti kestävään ympäristöön eri-ikäisissä ja erilaisissa rakennuksissaan. Yliopiston rakennukset ovat enimmäkseen kaikille avoimia tiloja, mutta useimmiten niissä käyvät vain ne ihmiset, joiden työhön tai opiskeluun ne liittyvät. Näyttely avaa parin sadan yliopiston erilaisen tuolin ja interiöörikuvien kautta näkymän laajasti yliopiston rakennusten sisätiloihin. Näyttelyn ohella järjestetään myös käyntejä tiloihin, joihin suurella yleisöllä ei ole muulloin pääsyä.
Näyttely, teemana tuoli kokonaisuuden osana, esittelee yliopiston monien erilaisten tuolien ja niihin liittyvien kalustekokonaisuuksien ja valokuvien avulla yliopistorakennusten sisätiloja lähes 200 vuoden ajalta. Se esittelee miten rakennuksia on sisustettu eri aikakausina ja kertoo olosuhteista, jotka yliopisto on tarjonnut vuosien varrella opiskelijoille ja henkilökunnalle. Näyttely esittelee opetustiloja, kirjastoja, auloja, työtiloja, edustustiloja jne. Näyttelyssä esitellään työskentelytilojen ergonomian kehitystä eri vuosikymmenillä.
Yliopisto istuu -näyttely toteutetaan syys-joulukuussa 2012 Helsingin yliopiston päärakennuksessa (Fabianinkatu 33). Näyttely on osa Helsinki 200 v. ohjelmistoa.
—
With the Seats of Learning exhibition, the University of Helsinki showcases the décor of its prestigious buildings and the history of its furniture. The exhibition celebrates the Design World Capital year of Helsinki and the city’s 200 years as the capital of Finland. The exhibition showcases chairs from various university buildings from a span of nearly 200 years.
The largest and most significant entity comprises the décor and seats from the old buildings in the City Centre Campus and the related history. The early 20th century was an important era in the university’s history of furniture. This era saw the construction and furnishing of the new side of the University of Helsinki’s Main Building and Metsätalo. The décor was the work of the most significant interior designers of the time: Arttu Brummer, Runar Engblom and Elli Ruuth. A lot of furniture and d écor designed by them still exists at the university.
The exhibition is in the University Main Building, Fabianinkatu 33.
YLIOPISTO ISTUU -kirjan myyntipaikat:
Akateeminen kirjakauppa
Gaudeamus
Kaisa-talo, Kirja & Kahvi, Gaudeamus
Kaupunginmuseon myymälät
Rosebud Tiedekulma, Ateneum & Kiasma
Ovh 36 e
Lisätietoja/More information:
Anna-Maija Lukkari
Toimitilajohtaja, Arkkitehti
Helsingin yliopisto, Tila- ja kiinteistökeskus
Puh. 050 5638021
anna-maija.lukkari@helsinki.fi
Ritva Varakas
Sisustusarkkitehti SIO
Sisustussuunnittelutoimisto Ritva Varakas
Puh. 040 5374646
ritva.varakas@helsinki.fi













