Wiio, Osmo Antero (1928 – )

Viestinnän professori, toimittaja, kansanedustaja

Osmo A. Wiio täyttää 80 vuotta 4.2.2008. Päivää juhlitaan Helsingin yliopistolla 7.2.2008. Osmo A. Wiiolla on ollut huomattava merkitys suomalaisen tiedotus- ja viestintätutkimuksen kentän muotoutumiseen. Tieteellisen toiminnan ohella hän on ollut aktiivinen kansalaiskeskustelija ja toteuttanut siten näkemystään tieteen ja ihmisen arjen välisestä suhteesta: tiedettä on välitettävä yliopiston ulkopuolelle ja välittäjän rooli on viestinnällä.

SKS kirjallisuusarkisto
Osmo Antero Wiio valmistui valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta 1954 mutta suoritti lehdistöopin laudatur-opinnot Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa Helsingissä. Se oli tuolloin vielä ainoa paikka Suomessa viestinnän laudatur-opintojen suorittamiseen. Hän väitteli yhteiskuntatieteiden tohtoriksi Tampereen yliopistossa 1968. Tohtoroitumisen jälkeen hän toimi juuri perustetun SITRAn yhteiskunnallisten asioiden asiamiehenä. Sieltä hän siirtyi Helsingin Kauppakorkeakouluun, jossa hän hoiti henkilökohtaista professuuria ja toimi Liiketaloustieteellisen tutkimuslaitoksen johtajana 1972 – 1976. Helsingin ylipiston viestinnän professoriksi Wiio nimitettiin 1979.

Wiion akateeminen ura ei kuitenkaan ollut itsestäänselvyys. Hän työskenteli 1950 – 1960-luvulla toimittajana niin lehdistössä kuin radiossakin ja muun muassa perusti Tekniikan Maailma -lehden 1952, jonka hän myi vuotta myöhemmin. Lisäksi hän toimi Suomen Työnantajien Keskusliiton suhdetoiminnan asiamiehenä 1961 – 1968.

Myös kotimaan politiikka on tullut Wiiolle tutuiksi. 1960-luvun puolivälissä hän oli mukana perustamassa Liberaalista Kansanpuoluetta aikaisempien Suomen Kansanpuolueen ja Vapaamielisten Liiton tilalle. Pääministeri Teuvo Auran poliittisena sihteerinä Wiio toimi 1971 – 1972 ja Liberaalisen Kansanpuolueen kansanedustajana 1975 – 1979. Vaikka hän ei varsinaisesti ollut aktiivipoliitikko, hän toimi vahvana taustavaikuttajana sekä toimi useissa lautakunnissa ja komiteoissa.

Suomalaisessa viestintätutkimuksessa 1970-luku oli kuohunnan vuosikymmen. Jaoista ”tamperelaisiin” ja ”helsinkiläisiin” tai ”nordenstrengiläisiin” ja ”wiiolaisiin” syntyi legendoja seuraavien tutkijapolvien kierrätettäviksi. Nordenstrengin voidaan katsoa ponnistaneen yhdysvaltalais-eurooppalaisesta marxilaisvaikutteisesta kriittisestä tutkimusperinteestä. Wiio puolestaan nojautui empiiriseen tutkimusperinteeseen. Koska molemmat olivat aktiivisia niin viestintäpolitiikassa kuin kansainvälisestikin, näkökulmien yhteentörmäys oli väistämätön.

Wiion merkitys suomalaiseen viestintätutkimuksen kehitykseen voidaan palauttaa 1970-luvun tapahtumiin. Ilman ristiriitoja ja näkemyksien vastapooleja ei viestintätutkimuksen kenttä olisi todennäköisesti koskaan saavuttanut nykyistä monimuotoisuuttaan.

Koko elämän kestänyt kiinnostus sähkö- ja radiotekniikkaan on heijastunut voimakkaasti Wiion tuotantoon. Ajattelun peruslähtökohdat on palautettavissa pikemminkin luonnontieteellis-teknisiin kuin yhteiskunnallis-sosiologisiin perusteisiin. Tarkastelun painopiste on ollut ihmisissä yksilöinä; Wiio on pyrkinyt analysoimaan ja mallintamaan enemmän ihmisten elämäntapaa kuin heidän yhteiskuntaelämäänsä.

Wiio nousi 1970-luvun alkupuolella viestintätutkimuksen eturivin vaikuttajaksi ja on säilyttänyt asemansa. Hänen ansionsa tieteentekijänä ovat kiistattomat, ja hän on sekä kansallisesti että kansainvälisesti yksi Suomen arvostetuimmista viestinnän tutkijoista. Hän muun muassa toi kontingenssi- eli soviteteorian suomalaiseen liikkeenjohto- ja viestintätutkimukseen, käsitteli viestintää prosessina ja pyrki ensimmäisenä käsitteellistämään informaation dynaamisena prosessina järjestelmäteoreettisista lähtökohdista. Wiion yhdessä kollegojensa kanssa 1979 kirjoittama Information Strategies oli uraauurtava teos viestinnän strategioista. Oppikirjasta Johdatus viestintään (1994) on otettu useita painoksia. Hän on julkaissut useita kirjoja ja satoja tieteellisiä ja populaareja artikkeleja useilta eri aloilta.

Osmo A. Wiio jäi professorinvirastaan eläkkeelle 1991. Hän on jatkanut aktiivista rooliaan sekä tiedemiehenä että keskustelijana. Kunnianosoituksina hän on saanut Valtion tiedonjulkistamispalkinnon vuonna 1970, International Communication Associationin  (ICA) teollisuuspalkinnon vuonna 1974 ja vuoden 2000 Nokia-palkinnon.

Pekka Aula & Elisa Juholin