Kansainväliseen ympäristöön sopeutuminen

Vuosi sitten oppilaani Johanna Saarentalo-Vuorimäki, Brysselissä asuva ekspatriaatin puoliso, väitteli aiheesta ”suomalaisten ekspatriaattien ja heidän puolisoidensa sopeutuminen monikulttuuriseen ympäristöön”. Brysseliä voi sanoa varsinaiseksi kulttuurien sulatusuuniksi, etenkin Suomeen verrattuna. Vaikka ekspatriaatit lähtevät työkomennukselleen vapaaehtoisesti ja he ovat ehkä keskivertoa avoimempia uusille kokemuksille, kertoivat haastateltavat sopeutumisestaan monia tarinoita ja ihmettelyn aiheita. Suomalaiseen niukkaan ilmaisuun tottuneille saattoi viedä aikaa ymmärtää, että töihin tullessa ja sieltä lähtiessä tulee tervehtiä/hyvästellä kaikki työtoverit kädestä pitäen tai ainakin nimeltä mainiten. Jos sanoo vain yhteisesti kaikille ”huomenta” tai ”heippa” työtoverit voivat loukkaantua. Sähköpostiviestittelyyn tulee kiinnittää huomiota ja lisätä niihin kaunopuheisia ilmauksia, jotteivat toiset ihmettele, onko jokin hullusti. Tennistunnille saapuessa ja lähtiessä tulee antaa poskisuudelmat kanssapelaajille, seikka mikä varsinkin miespuoleisia haastateltavia aluksi oudoksutti – eritoten jos pelikaverit olivat samaa sukupuolta. Erot aikakäsityksissä ja täsmällisyydessä olivat myös totuttelemista vaativa asia. Dead line oli vain päivä, jonka jälkeen aletaan kysellä projekti perään, liikenneruuhkat olivat aina hyväksytty syy myöhästymisille, ja pesukoneenkorjaaja tuli silloin kun tuli.

Johanna löysi haastatteluaineistostaan viisi sopeutumisen ulottuvuutta: avarakatseisuus (kuten suvaitsevaisuus, perspektiivinotto ja erilaisuuden hyväksyntä), joustavuus (tilanteen pakottamana tai kyvykkääseen tilannearviointiin perustuvana), ulospäinsuuntautuneisuus (tietoisena pyrkimyksenä tai luontaisena kykynä), usko omiin kykyihin (kuten kykyyn oppia kieltä) sekä seikkailunhalu. Näistä ulottuvuuksista avarakatseisuus oli läsnä jossakin muodossa kaikissa haastatteluissa ja joustavuus sekä ulospäinsuuntautuneisuus lähes kaikissa. Parhaiten sopeutuivat ne, joilla oli motivaatiota sekä taitoja, kuten kieli- ja sosiaalisia taitoja, sopeutua monikulttuuriseen ympäristöön. Ei-sopeutuneilla sekä motivaatio että taidot olivat muita heikompia. Ei-sopeutuneita oli  tutkittavista vähiten, mutta ehkäpä huonosti sopeutuvat olivat alun perinkin jääneet kotimaahan tai lähteneet pikaisesti takaisin.

Toisin kuin Bryssel, Helsinki ja suomalainen yhteiskunta ylipäänsä on edelleen hyvin monokulttuurinen. Johannan tulokset saavat miettimään, miten esimerkiksi Helsingin yliopistoon tulevat kansainväliset opiskelijat, tutkijat ja opettajat kokevat sopeutumisensa. Tästä saimme hieman vihiä ennakkotehtävänä olevasta videosta kansainvälisyydestä Aalto-yliopistossa. Siinä nousi esiin ainakin suomalainen täsmällisyys ja tarkkuus ajankäytön kanssa, ehkä myös suomalainen varautuneisuus ja vähäeleisyys. Toki Helsingin yliopistossakin on muun muassa varsin kansainvälisiä tutkimusryhmiä, mutta käyttäytymiskoodit voivat olla kuitenkin suomalaisia. Millaista avarakatseisuutta ja joustavuutta vaaditaan henkilöltä, joka on tottunut toisia huomioivaan kulttuuriin tai venyvään aikakäsitykseen? Riittääkö ulospäinsuuntautuneisuus kontaktien solmimiseksi suomalaisten kanssa? Auttaako seikkailunhalu selviytymään Suomen talvesta?

Johanna Saarentalo-Vuorimäen väitöskirja ”Finnish expatriates’ adaptation to a multicultural environment’ on luettavissa Heldasta: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/144496

4 thoughts on “Kansainväliseen ympäristöön sopeutuminen”

  1. Kiitos kiinnostavasta lähteestä. Ajattelin ensin että tässä opettajan roolissa en kommentoi näitä tekstejä, mutta taidan unohtaa nyt kokonaan tämän roolini. Olen nyt inspiroitunut kaikista näistä kirjoituksista ja siitä miten monimuotoisella tämän kurssin aiheissa jo kansainvälisyys tuottaa niin monia näkökulmia. Kansainvälisessä kanssakäymisessä usein varsin pieniltä tuntuvat asiat muuttuvatkin isoiksi. Miten tervehtiä, miten huomioida toinen, miten ollaan kohteliaita? Avoimuus, ulospäinsuuntautuneisuus ja joustavuus ovat olleet oman kokemukseni mukaan myös sellaisia asenteita, joilla selviää monesta kiperästäkin tilanteesta.

  2. Kiinnostava kirjoitus monestakin syystä eikä vähiten siksi, että olen itse ollut tuollainen ekspatriaatti useammassa kuin yhdessä ympäristössä.

    Tekstissä mainittu joustavuus on oman kokemukseni perusteella niitä kaikkein tärkeimpiä ominaisuuksia, jos haluaa tulla oudossa ympäristössä toimeen niin, että ei joudu kohtuuttomasti rasittamaan itseään henkisesti. Joskus tilanne vain on se, mikä se on, eikä asiassa kannata juuri sillä hetkellä ryhtyä sen enempää pullikoimaan. Pieni esimerkki tästä ja sitä kautta myös perustelu tälle käsitykselleni.

    Olin jokunen vuosi sitten useamman vuoden Lähi-Idässä professorina ympäristössä, jossa kulttuuri poikkesi merkittävästi länsimaisesta kulttuurista niin kuin se nyt arabimaissa tuppaa poikkeamaan. Työsopimuksessa oli maininta, että työnantaja hoitaa minulle (ja mukana seuranneelle vaimolleni) asunnon korkeintaan viikon mittaisen hotelliasumisen jälkeen (jonka senkin työnantaja maksoi, ei siinä mitään). No, viikko meni, ja tuli ilmoitus, että asunto ei ole vielä valmis, “jaksatte varmaan olla hotellissa vielä toisenkin viikon.” Jaksoimme. Toisen viikon ja vielä kahden seuraavankin viikon jälkeen tuli kysely, josko jaksaisimme hotellissa viettämämme kuukauden jälkeen olla hotellissa vielä toisen kuukauden – jaksoimme, kun pakko oli. Ja sitä rataa vielä jonkin aikaa eteenpäin.

    Miksi näin kävi? Työnantajan mukaan siksi, että yliopisto vuokrasi asunnot työntekijöilleen yksityisiltä sijoittajilta ja firmoilta, ja näiden yksityisten asunnontarjoajien rakennusaikatauluissa tapahtuneisiin muutoksiin yliopisto ei voinut vaikuttaa – ei varsinkaan siihen, että tässäkin kulttuurissa käsite “määräaika” (deadline) viittasi ajankohtaan, jonka jälkeen ryhdyttiin kuuntelemaan, miksi jotakin ei tapahtunutkaan sovitussa ajassa.

    Ainoa vaihtoehto siis oli sopeutuminen – ja hämmästyttävää kyllä, pienen (noin kuuden kuukauden mittaisen) harjoittelun jälkeen eurooppalainen suhtautuminen määräaikoihin alkoi karista kummasti. Itsesäilytysvaisto ilmeisesti oli tallella ja toimi tässä ympäristössä, joka oli kansainvälinen makrotasolla (länsimainen vs. itämainen) mutta myös yksittäisten yliopistonopettajien kesken, me kun olimme kotoisin useista eri maista.

  3. Kiitos mielenkiintoisesta kirjavinkistä! Itsekin olen ollut ekspat-puolisona maailmalla, joten mielenkiintoista nähdä, ovatko omat kokemukset miten yleisiä – olenpa vastannut tässä ominaisuudessa ainakin yhteen haastatteluunkin, liekö ollut sama tutkija kyseessä. Ekspatit muodostavat helposti oman ekspat-kuplansa, jos samassa paikassa/työyhteisössä tällä statuksella olevia on paljon. Tässä omassa pikku kuplassa on helppo toimia ja tutustua ihmisiin. Paljon haastavampaa on päästä kuplasta ulos ja luoda kontakteja ns. “tavallisiin ihmisiin”. Meidän tapauksessa parhaaksi kontaktipinnaksi muodostui lasten harrastusryhmä. Koulu ja työpaikka kun oli pitkälti kansoitettu toisilla ekspateilla. Jäinkin miettimään, miten yliopistoyhteisöön tulevien ekspatien tutustumista yliopistoyhteisön ulkopuoliseen elämään voisi täällä Helsingissä rohkaista.

  4. Itselleni heräsi tästä hienosta kirjoituksesta mieleen kysymys siitä, miten paljon yksilön luonne ja etenkin se, onko luonnostaan ekstrovertti vai introvertti, vaikuttaa toiseen kulttuuriin sopeutumisessa. Uskoisin, että ulospäinsuuntautuneisuus on toisille luonnollisempaa kuin toisille. Sisäänpäinkääntyneen henkilön voi olla vaikea luoda uusia kontakteja, hankkia uusia ystäviä ja opetella vierasta kieltä, joillei hän tietoisesti ryhdy toimeen asian edistämiseksi. On hyvä, että asiaa tutkitaan ja tulokset saadaan yleiseen tietoon, jotta hyväksi havaitut menettelyt saataisiin otettua käyttöön. Esimerkiksi työpaikan kautta löydetyt verkostot voivat olla helpommin lähestyttävissä verrattuna esim. kaupungin järjestämiin tapahtumiin.

Comments are closed.