Koulutus, terveys ja tulot

Koulutuksen positiivinen assosiaatio terveellisiin elämätapoihin on globaali ilmiö. ”Koulutuksen oletetaan lisäävän yleistä hyvinvointia ja poistavan sosiaalisia ongelmia loputtomiin, ikiliikkujan tavoin”, toteaa Mikko Aro (2013) väitöskirjassaan. Myös suomalaisen Terveys 2000 –raportin (Aromaa & Koskinen, 2002) mukaan korkeimmin koulutetut ovat keskimäärin normaalipainoisempia, kuluttavat enemmän kasviksia ja tupakoivat vähemmän. Kuitenkaan riittävä liikunta ei eronnut koulutusryhmittäin. Toisaalta taas korkeasti koulutetut miehet käyttävät enemmän alkoholia, vaikkakaan krapulakokemukset eivät eroa koulutustason mukaan, mikä saattaa heijastella erityyppistä juomakulttuuria.
Viime vuosikymmenenä on havaittu koulutusinflaatiota, jonka tulkitsen tarkoittavan, että hankittu koulutus ei täytä sille asettuja lupauksia. Tämä ilmenee ilmiöinä kuten liikakoulutuksena (määrällisesti liikaa) ja ylikoulutuksena, jossa henkilön koulutustaso on korkeampi kuin tehtävään vaadittava taso. Koulutusinflaatiota on tutkittu kasvatustieteen, sosiologian ja taloustieteen aloilla. Parhaiten koulutusinflaatio selittyy sosiaaliasemalla: heikommasta sosiaaliasemasta ponnistava ei osaa hyödyntää resurssejaan yhtä hyvin kuin korkeampaan sosiaaliasemaan syntynyt. Vaikuttaa siis siltä, että äidinmaidon välityksellä voidaan siirtää tiettyjä elämäntapoja ja -asenteita, jotka edesauttavat pärjäämistä, eikä koulutuksella voida näitä täysin kiriä kiinni.
Aro (2013) toteaa, että elämänhallinta ja henkilökohtaiset resurssit lisääntyvät koulutuksen myötä, vaikka palkkapussissa koulutuksen väliset erot näkyvät Suomessa heikommin. Terveyskäyttäytyminen on tietoista valintaa, jota muokkaavat kotoa opitut tavat sekä koulutuksen myötä hankitut tiedot. Veikkaan, että terveyskäyttäytyminen saattaa realisoitua juuri työkykynä. Heikompi työkyky altistaa aikaisemmalle työkyvyttömyyseläkkeelle ja eläkeiälle, mitkä vaikuttavat eläkekertymään, sillä nykyisissä eläkemalleissa viimeisien työvuosien ansioita painotetaan enemmän kuin varhaisia tuloja. Koulutuksen, terveyden ja tienistien välillä saattaa siis olla monimuotoisia interaktioita, joita haluan kurssin lopputyössä tarkastella.
Pelkkä rahan tienaaminen ei kuitenkaan lisää terveyttä. Tästä saattaa olla kyse yrittäjien kohdalla: koulutukseensa nähden heillä on suurempi palkkapussi ja pidemmät työvuodet kuin perinteisessä palkkatyössä työskentelevillä saman koulutuksen omaavilla. Ehkä juuri epäsuhta tulojen ja koulutuksen kesken altistavat kyvyttömyydelle hyödyntää resursseja järkevästi, mikä näkyy myös heikompana työterveytenä.
Elämänhallinta on ratkaisevaa myös syrjäytymisen kannalta (Kangas & Ritakallio 1996). Syrjäytymisvaara on suurinta matalasta sosiaalisesta asemasta ponnistavilla nuorilla, joiden omakin koulutustaso on matala. Myös epäonnistuneen yrittäjän syrjäytymisvaara on suurempi kuin palkkatyöstä työttömäksi jääneen. Keskiöön nousevat selkeästi yhteisöllisyys ja yhteisöön kuuluminen, jonka terveysvaikutuksia on myös ehditty selvittää. Työnkuvan muuttuminen, kuten etätyö ja työelämän projektiluontoisuus haastavat työhyvinvointiamme juuri irrallisuuden takia.