Author: Asta K

Pohdin kansainvälisyyden käsitettä ensimmäisessä blogitekstissäni ja sitä, että aiheeseen on vaikea tarttua. Jotenkin käsiteltävä aihe on niin tavattoman moninainen, kuten monessa muussakin tämän blogin kirjoituksessa on käynyt ilmi. Jos tätä jotenkin lyhyesti yrittää määrittää, monikulttuurisuus ja kansainvälisyys tarkoittavat sitä, että voimme tarkastella maailmaa ja ilmiöitä (erityisesti ihmisten välisiä ja sosiaalisia ilmiöitä) moninäkökulmaisesti ja siis monipuolisesti. Jos kokemuksemme asioista perustuvat vain yhdenlaisiin näkemyksiin, on ymmärryksemme kapeaa. Inspiroituneena YA6 kurssin opetuksen seurannasta Eilan kurssilla (Multicultural communication skills), on näkemys monikulttuurisuudesta, tai oikeastaan kulttuurien välisestä toiminnasta tullut konkreettisemmaksi. Tarinoilla on todellakin voimaa! Eilan luennolla keskiössä oli kulttuurienvälisen osaamisen kehittyminen (intercultural competence) neuvottelun kautta. Tätähän tarvitaan!

Kurssin ennakkomateriaalina oli Friedmanin & Berthoin Antalin (2005) artikkeli Negotiating Reality A Theory of Action Approach to Intercultural Competence. Artikkelissa kuvataan toiminnallista näkökulmaa, kulttuurienväliseen osaamiseen johtamiskoulutuksen kontekstissa. Silti myös muissa konteksteissa tehokas ja erityisesti tarkoituksen mukainen vuorovaikutus on tärkeää tavoitteiden saavuttamiseksi. Tähän päästään Friedmanin & Berthoin Antalin (2005) mukaan neuvottelun keinoin. Artikkelin keskeinen sanoma on, että kulttuurien välisessä kompetenssissa keskeisintä on tunnistaa ja käyttää kulttuurisia eroja oppimisen ja tehokkaan toiminnan suunnittelun lähteinä. Lähestymistapa eroaa perinteisestä kulttuurisen adaptaation näkökulmasta. Neuvottelu todellisuudesta edellyttää tietoisuutta omasta itsestä kulttuurisena olentona ja siitä miten omat kulttuurit vaikuttavat omaan toimintaan, kykyä olla vuorovaikutukseen toisten kanssa käyttäytymisen taustalla vaikuttavien kulttuuristen oletusten selvittämiseksi sekä lisäksi avoimuutta kokeilla erilaisia ajattelu- ja toimintatapoja. Näiden myötä on mahdollista saavuttaa erilaisia näkemyksiä todellisuudesta ja saada aikaan yhteistoiminnallisuutta. (Friendman & Berthoin Antal 2005). Näkemys muistuttaa tämän blogin kirjoituksessa mainittua hermeneuttista kasvatusfilosofiaa (ks. lisää Harrin blogipostaus 29.3.2016: https://blogs.helsinki.fi/ya3koulutuskvymparistossa/2016/03/29/hermeneuttinen-kasvatusfilosofia-ja-kansainvalinen-opetus-anniina-leiviskan-haastattelu-2/

Artikkelissa kulttuuria kuvataan jäävuorimetaforan avulla, jossa pinnan alle näkymättömiin jäävät toimintaa koskevat oletukset, jotka muokkaavat yksilön toimintaa koskevia normeja, arvoja ja uskomuksia. Vain pieni osa kulttuurista on näkyvää kuten, käyttäytyminen, sanallinen ilmaisu (kirjoitettu/puhuttu), symbolit ja materiaaliset artefaktit. Tällaisia kulttuureja voivat edustaa paitsi maakohtaisen kulttuurit myös etniset ryhmät, ammattiryhmät, organisaatiot, uskonnot jne. Samanaikaisesti yksilö voi siis kuulua moniin erilaisiin kulttuureihin, ja kaikki niistä vaikuttavat yksilön tapaan havainnoida todellisuutta ja toimia siinä. Vuorovaikutuksellinen toiminta on siis aina kulttuurisesti värittynyttä, usein tiedostamattomasti. Kulttuurien välisellä kompetenssilla tarkoitetaan kykyä tarkastella näitä toimintoja tietoisesti ja rakentaa tämän tietoisuuden pohjalta tilanteisiin sopivia toimintastrategioita. (Friendman & Berthoin Antal 2005).

Perinteisen kulttuurisen adaptaation rinnalle Friedman & Berthoin Antalin (2005) nostavat todellisuudesta neuvottelemisen. Menetelmän tavoitteena on selvittää toiminnan ja sen tavoitteiden taustalla vaikuttavia oletuksia ja ajattelua. Tämän prosessin myötä osallistujat tulevat tietoisiksi omista kulttuurisista taustaoletuksistaan, jäävuoristaan, jotka muovaavat heidän havaintojaan, odotuksiaan ja käytöstään.

Neuvottelu edellyttää (itse)reflektiota, jossa osallistujat pohtivat sitä miten he havaitsevat tilanteen, mitä tilannetta koskevia tavoitteita heillä on ja miten näihin tavoitteisiin voidaan päästä. Näiden asioiden eksplisiittinen esittäminen luo mahdollisuuksia ymmärtää miten ihmisten kulttuuriset repertuaarit vaikuttavat heidän havaintoihinsa ja käyttäytymiseensä. Neuvottelussa esiin nousevat yllättävät reaktiot kertovat tehdyistä tulkinnoista, jotka voivat vaatia tarkempaa tarkastelua (esim. miksi tulkinta on ollut tietynlainen). Erilaisten näkökulmat antavat aihetta myös oman näkemyksen uudelleen tarkasteluun. Todellisuudesta neuvottelu kulttuurien välisessä vuorovaikutuksessa edellyttää ihmisten toiminnan taustalla olevien tavoitteiden, kiinnostuksen kohteiden ja arvojen kriittistä tarkastelua ja selvittelyä. Neuvottelu johtaa ihmiset ajattelemaan uudelleen. Erilaisuutta (tai ehkä oikeammin moninaisuutta) pidetään mahdollisuutena laajempien näkemysten luomiseen ryhmässä. (Friendman & Berthoin Antal 2005).

Kansainvälisyyteen ja monikulttuurisuuteen liittyvistä käsitteenmäärittelyistä on päästy yksilöiden väliseen vuorovaikutukseen – Kiitokset vielä Eilalle näkökulmien avartamisesta 🙂

Mitä haasteita kansainvälisyys aiheuttaa? Blogiaiheeseen oli jotenkin vaikea tarttua. Onko kansainvälisyys haaste vai mahdollisuus? Mitä se kansainvälisyys oikeastaan edes tarkoittaa? Sitä, että tutkintoon tähtäävässä koulutuksessa on opiskelijoita muista maista? Että opiskelijoita on erilaisissa vaihto-ohjelmissa? Että koulutukset ja tutkinnot ovat kansainvälisesti mitoitettuja ja rakennettuja, eli siis kansainvälisesti yhdenmukaisia ja vertailukelpoisia? Että meillä on englanninkielisiä maisteriohjelmia ja muita opintoja? Että henkilökunta kansainvälistyy kun rekrytoidaan osaajia ulkomailta? Että opettajat ja muu henkilöstö osallistuvat vaihto-ohjelmiin ulkomailla? Onko kansainvälisyys sitä, että tutkimusta julkaistaan kansainvälisesti, lähinnä siis englanniksi? Onko kansainvälisyys yhtä kuin englanninkielisyys? Onko se tutkimus- ja muuta yhteistyötä eri (maiden) yliopistojen kanssa? Miten monikulttuurisuus nähdään osana kansainvälisyyttä, ja miten se otetaan huomioon (suomen tai ruotsinkielisessä) opetuksessa? Pitäisikö se jollain erityisellä tavalla ottaa huomioon? Miten kansainvälisyys ja monikulttuurisuus huomioidaan yliopiston toiminnassa? Vai onko kansainvälisyys kaikkea tätä, ja sitä, että osaisimme suhtautua asioihin avarakatseisesti ja avoimesti?

Etsin vastauksia Kotimaisten kielten keskuksen kielitoimiston sanakirjasta, joka määrittelee kansainvälisyyden eri kansojen tai valtioiden väliseksi, niitä koskevaksi tai niille yhteiseksi tai muunmaalaisiin verrattuna kilpailukelpoiseksi. Tältä pohjalta kansainvälisyyttä olisi mm. edellä mainittu tutkintojen yms. koulutusten yhdenvertaisuus ja kaikenlainen yhteinen toiminta. Osittainhan tähän on päästy Bolognan prosessin myötä, mutta yliopistossa on myös täydentäviä koulutusohjelmia, jotka eivät ole suoraan vertailtavissa muualla järjestettävän koulutuksen kanssa (esimerkiksi erikoislääkärikoulutuksessa).

Tarkastelin myös Helsingin yliopiston opetuksen ja opintojen kehittämisohjelmaa 2007-2009, jossa painopistealueena on ollut kansainvälinen oppimisympäristö. Kansainvälinen oppimisympäristö on tässä ohjelmassa määritelty monikielisyytenä ja monikulttuurisuutena, opiskelijoiden liikkuvuuden mahdollistamisena (niin täältä muualle kuin muualta tänne), suomen- ja ruotsinkielen opintojen tarjoamisena sekä opettajien ja muun henkilöstön tukemisena kansainvälisyyden haasteissa. Mutta onko tämä liian suppea näkemys, ja edustaako tämä jo hieman vanhentunutta näkemystä kansainvälisyydestä? Näissä esimerkeissä kansainvälisyys nähdään toimintoina.

Kunnes löysin Cimon ja Demos Helsingin julkaisun (2013) Piilotettu osaaminen: selvitys kansainvälisyyden merkityksestä työelämässä. Selvityksessä kansainvälisyyttä käsitellään osaamisena, jota perinteisesti on edustanut kielitaito, laajat verkostot omalla toimialalla, ymmärrys kansainvälisestä toiminnasta, kyky työskennellä monenlaisten ihmisten kanssa, ulkomailla opiskelu tai asuminen. Raportissa tämän rinnalle esitetään laajennettu näkemys kansainvälisyydestä, jonka mukaan kansainvälinen osaaminen pitää sisällään kyvyn ajatella omaa kokemuspiiriään laajemmin, laajat verkostot poikki toimialojen, taitojen oppimisen myös vapaa-ajalla, monenlaisissa yhteisöissä toimimisen sijainnista tai kielestä riippumatta sekä globaalin median seuraamisen. Ehkäpä tässä alkaisi näkyä jo kansainvälisyyden ymmärtäminen avoimuutena erilaisille toimintatavoille, osaamisena ja kenties jopa yksilön ominaisuutena. Tällainen avoimuus luo kuvaa kansainvälisyydestä mahdollisuutena, johon voi tarttua kun siihen on tilaisuus.