Author: Heidi L

Oikeustieteellisessä tiedekunnassa on tänä keväänä alkanut koulutus- ohjelmien suunnittelu yliopiston Iso Pyörä-uudistuksen takia. Alemman ja ylemmän tutkinnon koulutusohjelmia on yhteensä kolme:            oikeustieteen notaarin ja oikeustieteen maisterin koulutusohjelmat sekä englanninkielinen maisterin koulutusohjelma (master´s degree programme in international business law). Niiden pitäisi aloittaa toimintansa 1.8.2017. Suunnittelutyön ensimmäisenä vaiheena määritellään koulutusohjelmien osaamistavoitteet. Oikeustieteen notaarin ja maisterin tutkinnon suorittaminen antaa kelpoisuuden toimia monissa lakimiesammateissa Suomessa. Koulutusohjelmien osaamistavoitteisiin on siksi sisällyttävä näissä ammateissa vaadittavia tiedollisia ja taidollisia valmiuksia.

Iso Pyörä-projektiryhmän suositusten mukaan kansainvälisyyden tulee sisältyä kaikkien koulutusohjelmien osaamistavoitteisiin ja rakenteisiin. Tarkoitukseni on tässä kirjoituksessani pohtia, mitä kansainvälisyys tarkoittaa oikeustieteen notaarin ja maisterin koulutusohjelmien kannalta. Näissä koulutusohjelmissa tutkintokieli on rehtorin linjausten mukaisesti pääsääntöisesti suomi tai ruotsi. Pohdin siksi kysymystä siitä näkökulmasta, mitä muuta kansainvälisyys tarkoittaa kuin englannin kielellä suoritettuja opintoja.

Suomen oikeusjärjestelmän tunteminen muodostaa tiedollisten osaamistavoitteiden perustan. Tiedollisissa osaamistavoitteissa kansainvälisyys voi näkyä muiden maiden oikeusjärjestelmien tuntemisessa ja oikeusvertailussa. Oikeusjärjestelmien tuntemiseen liittyy läheisesti eri oikeuskulttuurien tunteminen. Yksittäisten oikeusjärjestelmien ja oikeuskulttuurien ominaispiirteiden tuntemisen lisäksi tärkeä kansainvälisyyden elementti on ns. rajat ylittävien tilanteiden tunteminen. Esimerkiksi eri maissa asuvien henkilöiden välinen oikeudenkäynti on tällainen rajat ylittävä tilanne. Kansallisten oikeusjärjestysten ja oikeuskulttuurien ohella oikeusjutun käsittelyyn voi vaikuttaa se, mitä säädetään Euroopan unionin asetuksissa tai kansainvälisissä sopimuksissa.

Taidollisten osaamistavoitteiden kansainvälisyys voi näkyä esimerkiksi koulutusohjelmaan kuuluvissa kieliopinnoissa. Taidollisiin tavoitteisiin voisi kuulua myös toimiminen yhteistyössä eri kulttuureista lähtöisin olevien henkilöiden kanssa. Taito etsiä tietoja ja hankkia lähdeaineistoa muistakin kuin kotimaisista tietokannoista on usein edellytys tiedollisten osaamistavoitteiden saavuttamiseksi.

Osaamistavoitteiden miettiminen myös kansainvälisyyden näkökulmasta on varmasti hyödyllistä asioiden tiedostamisen ja näkyväksi tekemisen kannalta. En kuitenkaan usko, että oikeustieteen koulutus-ohjelmien konkreettisessa suunnittelussa kansainvälisyyden huomioon ottaminen tuo juurikaan muutosta aikaisempaan. Mainitsemani            osaamistavoitteet ovat ainakin jollakin tavalla mukana jo nykyisessä opetuksessa. On tietysti mahdollista sekin, että en vain osaa muodostaa uusia osaamistavoitteita riittävän innovatiivisesti, vaan ajatteluni on       liiaksi kiinni jo olemassa olevassa.

Mitä kaikkea kansainvälisyydellä voidaankaan tarkoittaa, on laaja kysymys, johon en edes yritä nyt vastata. Otan tietoisesti hyvin                  subjektiivisen lähestymistavan ja tarkastelen asiaa oman oppiaineeni opetuksen näkökulmasta. Tarkoitan kansainvälisillä opiskelijoilla ja kollegoilla sellaisia henkilöitä, jotka eivät ymmärrä, puhu ja kirjoita suomea tai ruotsia niin hyvin, että selviytyisivät opiskelusta tai opettamisesta oppiaineessani näillä kielillä. Tästä näkökulmasta kansainvälisyys tarkoittaa käytännössä ennen kaikkea englanninkielistä opetusta.

Oma oppiaineeni prosessioikeus kuuluu lakimiesammatissa tarvittavan osaamisen ytimeen. Perinteisissä lakimiesammateissa (tuomari, syyttäjä, asianajaja) ei voi toimia, jos ei tunne oikeudenkäyntimenettelyä tuomioistuimessa. Prosessioikeuteeen kuuluu muitakin aihealueita, mutta oikeudenkäyntimenettely muodostaa keskeisen osan siitä. Kansainvälisesti vertaillen oikeudenkäyntimenettely on hyvin kansallista: oikeudenkäynnissä noudatetaan tyypillisesti menettelyn osalta kyseisen maan oman kansallisen lain säännöksiä. EU:n asetukset muokkaavat tilannetta jonkin verran, mutta valtaosin oikeudenkäyntimenettelyt perustuvat kansallisiin säännöksiin.

Suomessa oikeudenkäynnin (tuomioistuimen) kielenä on suomi tai ruotsi. Jos toimii Suomessa oikeudenkäynnissä tuomarina, syyttäjänä tai oikeudenkäyntiasiamiehenä, on pakko osata suomea tai ruotsia. Nämä taustapremissit vaikuttavat siihen pohdintaan, mitä minun pitäisi opettaa ja millä kielellä. Opettaisinko suomalaista oikeudenkäyntimenettelyä englanniksi? Kenelle? Jos opetan suomeksi, olenko lähtökohtaisesti ei-moderni, nurkkakuntainen, ei-kansainvälinen, jopa ei-tieteellinen?

Huomaan pohtiessani asiaa, että käytetyllä kielellä on suuri merkitys    juuri oikeustieteen alalla. Juridiset termit saavat sisältönsä tyypillisesti lainsäädännöstä ja oikeuskäytännöstä. Vaikka termi olisi sama, sen sisältö voi olla hyvinkin erilainen eri oikeusjärjestyksissä, koska asiaa koskeva lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö eroavat valtioittain. On myös mahdollista, että jollekin termille ei ole lainkaan vastinetta toisessa oikeusjärjestyksessä.

Päädyn nyt ajatukseen, että opetettava substanssi vaikuttaa siihen, millä kielellä on järkevää opettaa ja vastaavasti kielivalinta siihen, mitä on järkevää opettaa. Asia on näin ainakin tutkintoon kuuluvan opetuksen näkökulmasta. Järkevällä tarkoitan sitä, että pystyn ilmaisemaan opetettavan substanssin riittävän tarkasti eli oikeustieteelle ominaisella tavalla, ja että opetukselle on olemassa kohderyhmä. Luulen, että oikeustiede (ainakin pääasiassa kansallisella lainsäädännöllä             säännellyillä oikeudenaloilla) on tässä suhteessa varsin erikoislaatuinen tieteenala.