Jos yliopistolla pitää syystä tai toisesta englanninkielistä kurssia, niin on varsin todennäköistä, että sille osallistuu myös opiskelijoita, jotka eivät koe tarkoituksenmukaiseksi tai edes mahdolliseksi työskennellä ja opiskella suomen kielellä. Muussa tapauksessahan kurssin työkieleksi tai ainakin suullisen kommunikoinnin välineeksi kannattaa vaihtaa suomi. Mielestäni kielikysymys on vähintäänkin tutkijakoulutuksen tasolla varsin helppo, kun tällä hetkellä tieteen tekemisen kieli on miltei aina englanti ja sillä kielellä siis kaikkien tutkijoiden on taustasta riippumatta pystyttävä toimimaan.
Useammalla yliopistopedagogiikan kurssilla, jolle olen osallistunut, on käyty keskustelua ”kansainvälisten” opiskelijoiden muunkinlaisesta huomioonottamisesta opetuksessa. Minun on pakko myöntää, että noiden keskustelujen sävy on saanut ajoittain aikaan jopa ärsyyntymisen tunteita, koska se vaikuttaisi perustuvan erilaisuuden korostamiseen sen sijaan, että lähdettäisiin liikkeelle opiskelijoiden tasavertaisesta kohtelusta ihmisinä.
Jokaisen kurssin alkajaisiksi on tietysti hyvä kerrata ne pelisäännöt ja käytännöt, joita kurssille osallistujien odotetaan noudattavan. Tämähän on hyvä käytäntö riippumatta siitä keitä kurssille on osallistumassa. Moisen raamin sisällä jokaisen opiskelijan yksilöllisyys on luonnollinen ja välttämätön vaihtelun lähde, mutta ei kai tämän monimuotoisuuden huomioonottamisen tarvitse olla eroja korostavaa paapovaa ”ymmärtämistä” jos sen pystyy hoitamaan normaalilla mukautumisella vallitsevaan tilanteeseen?