Väitöskirjatyössäni tarkastelen ydinperheihanteen muovautumista sekä ihanteen toteuttamista suomalaisessa perhekasvatuksessa 1960-luvulta nykypäivään. Kiinnostukseni kohdistuu asetelmiin, joissa ‘perhe’ ja perheeseen kuuluminen tulevat ymmärrettäviksi yhteiskunnalle ja sen jäsenille luontaisina ja välttämättöminä – äitiyden, isyyden ja kasvatuksen kysymyksinä sekä yhteiskunnan hyvinvoinnin edellytyksenä. Tutkimuksen kohteena ovat sekä modernin ydinperheihanteen muovautuminen että perheen ja sen jäsenten yhteiskunnallinen ohjaus ja valistuskäytännöt.
Tutkimus on osa Suomen Akatemian hanketta Pohjoismaisen hyvinvoinnin eetos sekä Helsingin yliopiston hanketta Family, Security and the Ethos of Welfare. Väitöskirjatyöni kuuluu myös valtakunnalliseen naistutkimuksen Sukupuolijärjestelmä-tutkijakoulutusohjelmaan. Vuosina 2001-2002 olen ollut tutkijakoulutettavana Sosiaaliset suhteet ja elämänpolitiikka -ohjelmassa, joka on osa sosiaalitieteiden valtakunnallista tutkijakoulua (SOVAKO).
Ohessa linkki väitöskirjani esittelyyn ja lehdistötiedotteeseen: http://www.gaudeamus.fi/?p=1230
Muut tutkimusintressini ovat kohdistuneet sukupuolen, seksuaalisuuden, seksuaalikasvatuksen ja -politiikan kysymyksiin. Aiemmin olen tarkastellut myös opiskelijoiden toimeentuloon ja opintojen etenemiseen liittyviä kysymyksiä.
Toimin parhaillaan Sinikka Aapola-Karin kanssa YUNET Nuorisotutkimuksen yliopistoverkoston koordinaattorina. YUNETin sivuille pääset sivun laidassa olevan linkin kautta.
