Aikaisemmin kirjoitin, että meneillään oleva yliopistouudistus (ja samaan sarjaan kuluvat valtion tuottavuusohjelma, aluehallinnon uudistus ja osittain alueellistamisohjelma) ovat poliittisten valintojen tulos. Edellä mainittujen valintojen takana on kuitenkin pitkä maailmanlaajuinen talouspoliittinen tapahtumaketju.
Viimeisen maailmansodan jälkeen yksityinen sektori ja erityisesti suurteollisuus keskittyi massatuotantoon ja jälleenrakentamisen tarpeisiin. Kansallisvaltiot tukivat yksityistä sektoria protektionistisin keinoin (tuontirajoitukset, tullimaksut, yms.) sekä työllisyyttä tukevilla poliittisilla linjauksilla. Näin tultiin 1960-luvun loppuun, jolloin kehittyneet teollisuusmaat saavuttivat jällenrakentamisen tavoitteet ja pystyivät turvamaan kansalaisilleen kohtalaisen hyvän elintason.
1970-luvun alussa suurteollisuus – erityisesti liian suuriksi kasvaneet yritysjätit – painivat suurtuotannon kasvavien yksikkökustannusten kanssa (diseconomies of scale) ja koska suurtuotanto ei enää kannattanut, alkoivat yritysjätit silloin ulkoistaa toimintojaan luopumalla suurista tuotantolaitoksistaan ja pilkkomalla tuotantoprosessejaan erilaisille pienkokoisille alihankkijoille. Näin tehdessään suurteollisuus hyötyi monista eduista, mm. tuotanto- ja varastointikustannusten halpenemisesta kilpailuttamalla alihankkijoita ja ottamalla käyttöön just-in-time logistisia ratkaisuja. Keskittymisestä ydinosaamiseen tuli yksityisen sektorin uusi uskontunnustus.
Muuttuneen yksityisen sektorin roolin seurauksena myös kansallisvaltioiden tehtävä muuttui kansantalouden kannalta. Ensimmäisten johdossa Britannian valtio-organisaatio aloitti jo 1980-luvulla rautarouva Margaret Thatcherin hallituksen toimesta ulkoistaa toimintojaan; mm. valtion rautatiet, kansalliset lento-, puhelin- ja kaasuyhtiöt irrotettiin valtiolta ja yksityistettiin itse kukin omalla alalla. Yliopistojen budjetteihin tehtiin silloin jo tuntuvia leikkauksia. Muut läntisen Euroopan maat seurasivat tätä esimerkkiä reilun 10 vuoden viiveellä.
Suomessa valtio on jo itsenäisyyden ensimmäisinä vuosikymmeninä järjestänyt tiettyjä aloja (esim. Outokumpu ja Enso-Gutzeit) sekä hoitanut tiettyjä viranomaistehtäviä (esim. Alko ja Yleisradio) omistamiensa yhtiömuotoisten organisaatioiden välityksellä. 1990-luvun alussa paha lama vauhditti valtiota luopumaan yhtiöidensä määräysvallasta ja/tai koko omistuksesta. Nykyinen talouskriisi panee valtiomme ulkoistamaan toimintojansa yhä kasvavissa määrin. Viime vuosikymmenen aikana olemme todistaneet, kuinka Telestä tuli TeliaSonera, Postipankista Sampo Pankki, Postista Itella, Tielaitoksesta tuli Destia sekä katsastuskonttorit ja VR yksityistettiin). Nyt on yliopistojen vuoro.
Tulevaisuudessa valtio keskittyy palveluiden järjestämiseen ja luopuu niiden tuottamisesta: tällä valinnalla on jatkossa merkittäviä seurauksia työllisyyteen ja yleiseen hyvinvointiimme. Yksityisinä tai julkisina yliopistot pysyvät jatkossakin sivistysvaltion perustana.
One Comment
This is really interesting. Thanks for posting it. By the looks of the comments, many others think so too.