Opetusministeriön vuonna 2007 käynnistämä yliopistouudistuksen todelliset vaikutukset yliopistoyhteisön kehitykseen ovat konkretisoitumassa. Yksi reformin keskeisimpiä, ja toki kiistellyimpiäkin, uudistuksia on ollut alusta alkaen on ollut alusta alkaen yliopistoyhteisön ulkopuolisten tahojen lisääminen päättäviin elimiin jopa enemmistön rooliin. Yliopistolaisten vastustuksen vuoksi opetusministeriö päätti kuitenkin pitää ulkopuoliset jäsenet vähemmistönä. Vahinko oli kuitenkin tapahtunut, sillä suunta oli jo näytetty: Helsingin yliopistossa suunnitelma toteutui.
Uuden yliopistolain mukaisesti yliopistokollegio päätti 3. elokuuta 2009 kokouksessaan Helsingin yliopiston uuden hallituksen kokoonpanosta siten, että 13 jäsenestä kuusi on yliopistoyhteisön ulkopuolelta ja loput seitsemän jäsentä ovat yliopiston sisältä tuleville jäsenille (joista kolme on professoria, kaksi opettavaa/tutkivaa sekä muuta henkilökuntaa, ja toiset kaksi opiskelijaa). Viikkoa myöhemmin yliopistokollegio valitsi yliopistolle uuden hallituksen, joka loistaa arvostettujen nimien ansiosta. Tämä uusi hallitus valitsi ensimmäisessä kokouksessaan 19. elokuuta 2009 puheenjohtajakseen ministeri Antti Tanskasen ja varapuheenjohtajakseen pääjohtaja Jaana Husu-Kallion.
Mielestäni Helsingin yliopiston uutta hallitusta voidaan pitää vahvana arvostettujen ulkopuolisten tahojen edustajiensa takia, mutta se ei varmasti ole tarpeeksi laajapohjainen ja demokraattinen, sillä kaikki yliopiston ammattiryhmät eivät ole edustettuna hallituksessa. Niinpä muun henkilöstön (sihteerit, tekniset, siistijät, jne.) edustus puuttuu kokonaan koska keskiryhmiä edustavat vain yliopistolehtori ja tutkija. Miksi yliopistoyhteisölle perinteistä ja ominaista kolmikantaisuutta ei ole kunnioitettu uuden hallituksen valintojen yhteydessä? Valitaanko uusi yliopistokollegio samalla tavalla?
Stanfordin yliopiston professorin Robert Suttonin mukaan tulevaisuuden menestyvät organisaatiot ovat sellaisia, jotka pystyvät luomaan tasa-arvoisen työympäristön, jossa johto osaa ottaa huomioon kaikkien työntekijöiden (päälliköstä siivojaan) mielipiteet organisaation toiminnasta ja sen kehittämisestä. Kun johtoportaan ja muun henkilöstön eroavaisuudet (sekä jokapäiväisessä kohtelussa, kuten myös palkkatasoissa) on supistettu, organisaation toiminnan laatu paranee ja työntekijöiden motivaatio nousee tuntuvasti. Jos taas statukseen sidonnaiset eri ammattiryhmien väliset eroavaisuudet päin vastoin kasvavat, seurauksena on poissaolojen lisääntyminen ja henkilökunnan vaihtuvuuden nousu. Tämä on Suttonin formuloima organisaatioiden valta-performanssi -paradoksi (the power-performance paradox). Suttonin idea ei ole kovin uusi, sillä Rooman valtakunnan legioonien päälliköilläkin oli tapana vierailla rivisotilaiden luona ja viettää paljon aikaa heidän kanssa, tavoitteena herättää ja nostattaa heidän innostustaan.
Työmyyränä ja luottamusmiehenä toivon, että Helsingin yliopisto säilyisi sellaisena työpaikkana, jossa päätökset tehdään laaja-pohjaisella kokoonpanolla kaikkien ammattiryhmien mielipiteitä kuunnellen ja arvostaen demokraattisen päätöksenteon mallin mukaan. Työympäristönä Helsingin yliopiston välttyisi professori Suttonin määrittelemältä valta-performanssi -paradoksilta luomalla ja ylläpitämällä kaikkia työntekijöitä kannustavan ja tukevan toimintaympäristö, jossa kaikkien ammattiryhmien mielipiteet ovat tasavertaisesti edustettuna.
Ensimmäinen edellytys olisi valita uusi yliopistokollegio vaaleilla.
Aika näyttää!
Lähde: Sutton, R. (2007) ”The No Asshole Rule. Building a Civilized Workplace and Surviving One That Isn’t”, Warner Business Books
3 Comments
Mutta kirjoituksen aiheesta olen täysin samaa mieltä. On ongelmallista, että sinänsä hyvästä hallituksesta puuttuu tiettyjen ryhmien edustus. Uskon, että opiskelijat kaipaisivat myös isompaa edustusta, sillä opiskelijoita on määrällisesti niin paljon yliopistolla (vaikka osa heistä joskus valmistuukin ja siirtyy edelleen elämässä).
Hyvä Lauri,
kiitos kommentistasi!
Prof. Suttonilla on erittäin mielenkiintoisia julkaisuja, joihin voi helposti lähestyä juuri hänen vapaan tyylin takia. Hän puhuu asioista niiden oikealla nimellä. Suosittelen lämpimästi niiden etsimistä ja lukemista kaikille kiinnostuneille!
Olen monasti miettinyt opiskelijoiden rooli yliopistoyhteisössä ja tulen aina samaan johtopäätökseen: opiskelijat ovat meidän työmme kohderyhmä, kenelle me tätä työtä tehdään. Opiskelijat eivät suinkaan ole yliopiston asiakkaita, vaan akateemisen yhteisön tasavertoisia jäseneitä muiden ryhmien kanssa: opetuksen kohteena/vastaanottajina opiskelijoilla pitää olla oikeus esittää mielipiteitään opetuksen laatun suhteen ja heidän pitää voida vaikuttaa opetuksen kehittämiseen. Tämähän on ihan selvä asia!
Usein unohdetaan, että opiskelijoistamme tulee tulevaisuuden tutkijat ja työelämän tekijät: harmi!
Joo, niin se taitaa unohtua. Taitaa olla niin, että ihminen ehkä geneettisestikin pyrkii ajattelemaan asioita (ja siinä sivussa toisia ihmisiä) hierarkkisesti. Laumaeläimen riesa. On tylsää, että nuorempia ihmisiä väheksytään. Siitä kehkeytyy vain väheksymisen ja nolaamisen pyramidi, jota perinteiset yliopistomenot (esim. fuksiaiset) osaltaan jatkavat. Tosin en ole ollut sellaisissa fuksiaisissa, joissa olisin kokenut kenenkään nolaantuvan.
Osin opiskelijoiden osallistumattomuus ja vastuuttomuus johtuu siitä, ettei heille tosiasiassa myönnetä (riittävästi) vastuuta. Sellaiset opiskelijat, jotka saavat erityisvastuun, usein myös kantavat sen. Kokemukseni mukaan nuoret ottavat erityisen hyvin vastuullisia asioita kantaakseen, jos vastuu heille sysätään ja jos sen perään katsotaan, että asia hoituu. Tämä pätee tosin jo yläasteikäisiin.