Links

Kirjoituskutsu Nuorisotutkimus-lehden teemanumeroon

”Nuorten muslimien arki ongelmakeskeisten puhetapojen varjossa”

(Toim. Henri Onodera, Marja Tiilikainen ja Helena Oikarinen-Jabai)

 

Julkinen keskustelu maahanmuuttajataustaisista nuorista on usein ongelmakeskeistä. Muslimitaustaisten nuorten kohdalla – joista monien vanhemmat ovat tulleet Suomeen maahanmuuttajina ‒ tämä huolipuhe liittyy paitsi mahdolliseen ylisukupolviseen syrjäytymiseen, myös sosiaalisiin ongelmiin, asuinalueiden eriytymiseen ja radikalisoitumiseen. Viimeisen 15 vuoden aikana Suomessa kuten muualla Euroopassa muslimivähemmistöt on nähty lisääntyvästi turvallisuusuhkana, ja ne ovat olleet erilaisten turvallistamispolitiikkojen kohteina. Islamista on tullut yhä selvemmin rodullistava kategoria, joka kietoutuu ihonvärin ja etnisyyden kategorioihin, ja monella tavalla vaikuttaa nuorten arjen kokemuksiin ja määrittää heidän mahdollisuuksiaan myös Suomessa. Samalla nuoriin kohdistuvat uskonnollistavat asenteet ja käytänteet hämärtävät heidän keskinäisiä eroavaisuuksiaan sekä arkielämän moninaisuutta. 2010-luvulle tultaessa muslimeihin kohdistuvat ennakkoluulot ja heidät poissulkeva kansallismielisyys on yleistynyt myös puoluepolitiikassa. Ulkomaalaisvastaisuus ja vihapuhe sosiaalisessa mediassa ovat kasvaneet erityisesti Euroopassa tapahtuneiden terroristi-iskujen seurauksena.

Julkisen keskustelun keskittyessä riskeihin, vaaroihin ja viranomaisten ja kansalaisten huoliin, valtaosa muslimitaustaisesta nuorisosta elää arkeaan ‒ esimerkiksi harrastaen, opiskellen ja työssä käyden ‒ kuten ketkä tahansa nuoret. Monet etenevät elämässään ja pärjäävät koulutuksessa ja työelämässä. Muslimitaustaisia nuoria on noussut 2010-luvulla näkyviin asemiin mm. musiikin, stand up -komiikan ja nuorisokulttuurien saralla. Osasta on tullut aktiivisia julkisia keskustelijoita niin sosiaalisessa mediassa kuin perinteisemmissä tiedotusvälineissä, mukaan lukien television ja radion ajankohtaisohjelmissa. Samalla musliminuorten yhdistystoiminta on virinnyt ja monipuolistunut, synnyttäen heille kenties omaehtoisempia tiloja ja vapaaehtoistyön muotoja perinteisempien, moskeijakeskeisten yhdistysten oheen.

Olemme toimittamassa Nuorisotutkimus-lehden teemanumeroa tähän aihepiiriin liittyen. Kutsumme eri tieteenaloja ja lähestymistapoja edustavia kirjoittajia tarjoamaan meille artikkeleita ja muita tekstejä, jotka käsittelevät esim. seuraavia kysymyksiä: Millaista on muslimitaustaisten nuorten arkielämä Suomessa? Millaisia merkityksiä ja ulottuvuuksia uskonnolla arjessa on? Millaista sukupolvien välistä vuoropuhelua näissä tilanteissa ilmenee? Missä määrin uskonto ja uskonnollisuus loppujen lopuksi määrittelevät nuorten elämää? Kuinka nuoret käsittelevät ja haastavat heihin kohdistuvia stereotypiota ja ennakkoluuloja? Millä tavoin nuoret rakentavat kuuluvuudentunnettaan ja identiteettejään suomalaisessa yhteiskunnassa? Millaiset vapaa-ajan paikat ja aktiviteetit nuoret kokevat kotoisiksi ‒ ja miksi? Millaiset yhteiskunnalliset rakenteet ja arkielämän teot ylläpitävät ja edistävät nuorten tulevaisuuden myönteisiä näköaloja?

Teemanumeron tarkoituksena on tarkastella nuorten elämää huolipuheen yli, kuitenkaan unohtamatta mm. syrjäytymistä, työllistymishaasteita tai arjen rasismia ruokkivia rakenteellisia tekijöitä. Kannustamme kirjoittajia tarkastelemaan millaisin keinoin nuoret käsittelevät ja haastavat heihin kohdistuvia ennakkoluuloja ja ulkoa päin (yhteiskunnasta ja myös omista yhteisöistä) määriteltyjä elämänkulkuja. Kansalaisyhteiskunnan, puoluepolitiikan ja yhteiskunnallisen osallistumisen ohella on tärkeää tarkastella myös sitä, millä tavoin eritaustaiset nuoret edistävät tulevaisuuden haaveitaan ja mahdollisuuksiaan. Toivomme, että kirjoittajat tuovat esiin kuinka nuorten väliset erot, mm. koulutus- ja perhetausta, sukupuoli, etnisyys, uskonnollisuus, kieli tai asuinpaikka, vaikuttavat heidän arkielämäänsä.

Teemanumerossa tullaan julkaisemaan 3-5 nuorisotutkimuksellisesti suuntautunutta artikkelia (pituus enintään 50 000 merkkiä). Lisäksi lehdessä on mahdollisuus julkaista lyhyempiä tekstejä (esim. katsauksia tai puheenvuoroja, pituus noin 15 000 merkkiä) ja muita tekstejä. Myös teemaan liittyvät kirja-arviot tai kirjallisuusesseet ovat mahdollisia.

Mikäli olet kiinnostunut kirjoittamisesta, lähetä suomenkielinen 150–200 sanan abstrakti teemanumeron toimittajille 27.2.2018 mennessä. Liitä mukaan maininta siitä, minkä tyyppisestä jutusta on kyse sekä lyhyt kirjoittajakuvaus. Teksteille on eduksi, mikäli mukana on kirjoittajina ja kanssatutkijoina myös lehden kohderyhmään kuuluvia nuoria. Lisäksi meitä kiinnostavat uudet menetelmälliset avaukset.

Mukaan valittavien kirjoittajien odotetaan sitoutuvan alla olevaan melko tiukkaan aikatauluun:

Kirjoittajien valinta tehdään 9.3.2018 mennessä.

Juttujen ensimmäisten versioiden tulee olla valmiina 31.8.2018 mennessä.

17.9.2018 kirjoittajille tarkoitettu koko päivän palauteseminaari.

Lopullisten tekstien oltava valmiina 19.11.2018 mennessä, minkä jälkeen akateemiset artikkelit menevät ulkopuoliseen arviointiin.

Teemanumeron on tarkoitus ilmestyä vuoden 2019 aikana. Nuorisotutkimus-lehdellä on kuitenkin lopullinen valta päättää teemanumeron julkaisemisesta (sekä kokonaisuuden että yksittäisten artikkelien kohdalla).

 

Tiedustelut ja yhteydenotot: henri.onodera@helsinki.fi

Lehden toimittavat VTT Henri Onodera (Helsingin yliopisto), Dos. Marja Tiilikainen (Siirtolaisuusinstituutti) ja TaT Helena Oikarinen-Jabai (Helsingin yliopisto) osana Nuoret muslimit ja resilienssi – hanketta (Koneen säätiö 2016-2018).

 

 

mayahmed-12Photo: Maymun Ahmed

mayahmed-2Photo: Maymun Ahmed

Processed with VSCOcam with b5 presetPhoto:Maymun Ahmed

https://itis.fi/fi/ajankohtaista/kampanja-ramadanin-ja-id-juhlan-ymparille

Sara Salmani, yksi tapahtuman pääjärjestäjistä