Työväenopiston luennot vetivät kuulijoita

Näyttelyn yhteydessä toteutetuilla luennoilla Helsingin suomenkielisessä työväenopistossa 23.1. ja 30.1. esiteltiin meneillään olevaa tutkimusta hankkeen aineistoista.

Ensin oli tarkastelussa monikielisyys kielielämäkerroissa, jota valotti Kaarina Mononen. Monet tutkittavat kertoivat valitsevansa kieliä tilanteiden mukaan. Esimerkiksi kielten välttely kertoo asenteista ja tunteista.  Julkisessa saunassa englanti voi leimata turistiksi.

Pirkko Nuolijärvi puhui helsinkiläisestä kielielämäkerrasta. Aineistona oli joukko eri ikäisiä ja hyvin erilaisista taustoista tulevia helsinkiläisiä. Joku oli asunut koko ikänsä Helsingissä vanhempiensa tavoin, toinen taas oli muuttanut Helsinkiin ulkomailta muutama vuosi sitten.

Keskiviikkona 30.1. aloitti Katri Priiki. Hän puhui siitä, mikä kielessä ärsyttää. Haastatteluista nousi esiin mm. kielen vierauden ja ymmärtämisvaikeuksien ärsyttävyys sekä haastateltavien ilmaisema tarve selkeyteen ja kielen puhtauteen. Tärkeintä monille näytti olevan se, että viesti menee perille.

Hanna Lappalainen kuvasi haastateltavien käsityksiä kielellisestä kohteliaisuudesta, joka liittyy esimerkiksi asiakaspalveluun, teitittelyyn ja sinutteluun. Päivi Hytönen jakoi puheenvuoroja keskusteluosuudessa.

Näyttely avattu Helsingissä!

 

Näyttely on nyt avattu Helsingissä. Siihen voi käydä tutustumassa työväenopiston Aulagalleriassa 14.2. asti arkisin klo 8 – 22 ja viikonloppuisin klo 9 – 17.

 

 

Työväenopiston Viipurinsalissa järjestettiin avajaisluento, johon osallistui noin 80 henkeä.
Heikki Paunosen puhe: Jokaisella on oikeus omaan kieleen.
Pauliina Latvala-Harvilahti ja Pia Olsson haastateltavina.

 

Markku on yksi valokuvatuista. Hän kertoi kokemuksistaan haastateltavana.
Pirkko Nuolijärvi piti avajaispuheen Aulagalleriassa.

 

Sakari Röyskö kertoi valokuvista. Oikealla Pirkko Nuolijärvi ja Hanna Lappalainen.
Työryhmän jäseniä: Caroline Sandström, Antti Karisto ja Heikki Paunonen.

 

Kuvassa vas. Anniina Asikainen, Pia Olsson ja Annina Wahlberg.

 

Pinka oli tullut Kilpisjärveltä näyttelyn avajaisiin. Valokuvan luona myös tänään uuden minihaastattelun tehnyt Kaarina.

 

Hanna Lappalainen ja hankkeen ensimmäisen vuoden post doc -tutkija ja koordinaattori Katri Priiki. Katri on haastatellut Ulpua, jonka kuva keskellä.

 

Annina haastatteli hankkeessa mm. Ericin. Oikealla Ericin valokuva.

 

Vasemmalta työväenopiston organisoija Päivi Hytönen, hankkeen työryhmästä Kaarina Mononen, Pirkko Nuolijärvi, Hanna Lappalainen ja Sakari Röyskö.

Tervetuloa näyttelyyn Helsinginkadulle!

Hankkeen näyttely avautuu 16.1.2019 Helsingin kaupungin työväenopistossa. Avajaisluento pidetään klo 17–18. Tällöin hankkeen tutkijat kertovat aineistosta ja siitä, miksi kielellisiä elämäkertoja tutkitaan. Luennon jälkeen Aulagalleriassa on näyttelyn avajaiset klo 18.

Louis on yksi valokuvatuista. Valokuva: Sakari Röyskö

Näyttelyssä on 29 valokuvaaja Sakari Röyskön ottamaa valokuvaa haastatelluista. Valokuvat päätettiin esittää erillisinä teoksina, ja niiden vieressä on noin 150 sanan teksti, joka kuvaa lyhyesti joitakin seikkoja kunkin kielellisestä elämäkerrasta. Louisin tiivistelmässä kerrotaan hänen kielellisistä kokemuksistaan esimerkiksi seuraavaa:

Louis toteaa ruotsin kielen käytön vähentyneen Helsingissä. Asiakaspalvelutilanteissa Louis aloittaa yleensä ruotsiksi, mutta joutuu usein vaihtamaan kielen suomeksi. ”Mä kuulen heti, et ei hän ymmärrä edes, mitä mä sanon, niin minä käännyn suomeks.”

Toinen esimerkki näyttelyssä esillä olevista on espoolainen Onni. Tässä katkelma hänen kielielämäkertaansa kuvaavasta tekstistä:

Onni on huomannut suomen kielen erilaisuuden esimerkiksi käydessään Jyväskylässä ystävänsä luona. Pidemmän vierailun aikana sikäläinen murre tarttuu: ”Sitä rupee iteki sanoo että mää ja sää.”

Valokuvien ja tiivistelmien lisäksi kaikkien nähtävillä on videokooste, joka täydentää kokonaisuutta. Videolta kuulee ja näkee katkelmia haastatteluista ja esillä on myös muutamia valokuvia. Videolla esiintyy 16 haastateltua. Näyttelyssä on siten esillä yhteensä 45 hankkeessa haastateltua.

Tervetuloa tutustumaan valokuviin, kielellisen elämäkerran tiivistelmiin ja ääninäytteisiin!

Hanke esittäytyi Kotikielen Seuran illassa

Sata suomalaista kielellistä elämäkertaa -hanketta pääsi esittäytymään Kotikielen Seuran marraskuisessa teemaillassa 29.11.2019. Paikalla oli  kiinnostunutta yleisöä varsin mukavasti.

Pirkko Nuolijärvi, Hanna Lappalainen ja Outi Pajukallio kertoivat hankkeesta ja siihen liittyneestä kurssista. Etualalla Heikki Paunonen. Kuva: Mari Siiroinen

Heikki Paunonen kuvasi aluksi hankkeen syntyhistoriaa otsikolla Mistä kaikki sai alkunsa.  Idea on saanut pontta muun muassa Suomen viime vuosikymmenien monikielistymisestä, ja Suomen satavuotisjuhlien lähestyessä oli aika ryhtyä konkreettisiin toimiin.

Hanna Lappalaisen, Pirkko Nuolijärven ja Outi Pajukallion osuus valotti projektin tavoitteita, aineistoa ja nykyvaihetta. Aineiston keruu perustui vahvasti joukkoistamiseen, ja eri puolilla pidetyt kurssit olivat olennainen osa hanketta. Seuraava tärkeä askel on näyttelykierros, jolloin yhteistyöpaikkakunnat pääsevät myös isännöimään näyttelyä.

Kaarina Mononen ja Hanna Lappalainen kertoivat hankkeen aineistonkeruun taustoista opiskelijoiden kokemuksien valossa. Tarkastelussa oli otos oppimispäiväkirjoihin ja haastattelujen taustatietolomakkeisiin tallennetuista pohdinnoista, joissa opiskelijat usein varsin kriittisesti pohtivat onnistumistaan.

Pirkko Nuolijärvi esitteli ensi havaintoja suomen kielen variaatiosta 2010-luvun lopulla. Tarkastelussa oli eri puolilta Suomea kotoisin olevia ja hyvin eri ikäisiä puhujia, joiden puheessa myös vahvasti paikalliset piirteet olivat kuultavissa.

Anniina Asikainen päätti esitelmäosuuden kertomalla pro gradunsa tuloksista. Hän valotti informanttien kieliasenteita työelämässä, ja tässä esityksessä ääneen pääsi kaksi haastateltua vanhemmasta ikäryhmästä: myyntiedustaja sekä korkeakouluopettaja.

Näyttely lähestyy – kuvat, tekstit ja äänet työn alla

Sata suomalaista -hankkeen valokuvanäyttely avautuu 16.1.2019 Helsingin suomenkielisen työväenopiston Opistotalossa, osoitteessa Helsinginkatu 26.

Kaikki haastattelut on tehty ja valtaosa litteroitu, samoin lähes kaikki valokuvat on otettu. Nyt pohditaan sopivimpia ratkaisuja kuvien ja tekstien yhdistämiselle sekä äänten esittämiselle.

Valokuvat ovat näyttelyn keskeinen osa, mutta olennainen kysymys on, kuinka kielellinen elämäkertakatkelma yhdistetään siihen visuaalisesti. Tällä hetkellä pohdinnassa on kaksi vaihtoehtoa: erillinen valokuva, jonka vieressä on teksti riittävän isolla ja näyttävällä pohjalla tai valokuva, jonka kanssa samalla pohjalla on myös teksti.

Molemmissa vaihtoehdoissa on puolensa, mutta olennaista on tekstin hallittu määrä. Näyttelyn kävijöille tarjoillaan välähdyksiä, jotka jaksaa yhdeltä seisomalta silmäistä. Pidemmät tekstit säästetään kirjallisiin julkaisuihin.

Tekstit sisältävät myös sitaatteja yksilöiden puheesta. Haastattelujen puheen esittäminen kirjallisesti vaatii aina kompromisseja, etenkin, kun halutaan säilyttää kohtuullinen luettavuus. Yksilöille ominaisista puhetavoista voi kuitenkin saada jollain tapaa kiinni kirjoitettunakin.

Lisäksi tavoitteena on luoda mahdollisuus kuunnella valokuvissa esillä olevien haastateltujen puhetta älypuhelimen avulla. Suurelta videoruudulta voi kuunnella ja katsella koostetta haastatteluista. Tavoitteena on, että mahdollisimman laaja otos haastatelluista pääsee näyttelyssä ääneen. Osasta esitetään ääntä esimerkiksi valokuvaan yhdistettynä.

Ratkaisuja ja toteutusta hiotaan – lopputulos on nähtävillä puolentoista kuukauden kuluttua ja myöhemmin myös eri puolilla Suomea.

 

 

Elämäkertamatkailua

Tein hellekesän aikana yksitoista haastattelua ympäri Suomea. Helsingin ja Espoon lisäksi matkustin Lahteen, Orimattilaan, Perniöön, Poriin, Vaasaan, Pertunmaalle, Mikkeliin ja Leppävirralle. Kilometrejä kertyi 3 500. Haastateltavien joukkoon mahtui hyvin erilaisia ihmisiä ja jokainen haastattelu oli aivan omanlaisensa, vaikka noudatimmekin samaa kysymysrunkoa. Haastateltavia oli eskarilaisesta eläkeläisiin, osa Suomessa syntyneitä ja osa ulkomailta Suomeen muuttaneita.

Koska iso osa aineistosta oli kerätty ennen kesää, jäi tehtäväkseni melko spesifien aukkojen täyttäminen, jotta aineistosta saataisiin edustava. Muun muassa savolaiset puuttuivat!

Useimmiten työryhmäläisten tutuista ja tuttujen tutuista löytyi iältään ja asuinalueeltaan sopivia haastateltavia. Kun puhelimessa kyselin, löytyisikö kiinnostusta ja aikaa osallistua haastatteluun tieteen hyväksi, vain harva kieltäytyi. Sittenpä pakkasin nauhurini ja videokamerani ja lähdin matkustamaan kohti tuntemattomia kaupunkeja ja ihmisiä.

Minut otettiin aina lämmöllä vastaan. Haastatteluosuus kesti noin tunnin, mutta monesti rupattelu jatkui esimerkiksi teen, voileipien, karjalanpiirakan, pullan tai valmistujaiskakun äärellä. Jännitin turhaan, olinko vaivaksi haastateltaville, jotka antoivat minulle ja kysymyksilleni aikaansa, sillä monet vaikuttivat pikemminkin otetuilta päästessään mukaan hankkeeseen. Juttuseura oli äärimmäisen mukavaa ja monesti puhuttavaa riitti niin, että haastattelut uhkasivat venyä. Usein sain kyydin takaisin asemalle ja toisinaan jopa pienen opaskierroksen paikkakunnan nähtävyyksistä.

Minun osaltani haastattelut ovat nyt tehty, sillä aineisto on yhtä viittomakielistä haastattelua vailla kasassa. Vetäydynkin siis syksyksi litteroimaan.

Teksti: Outi Pajukallio

Mitä matriisin kielikategorioiden taa piiloutuu?

Sata suomalaista kielellistä elämäkertaa -haastattelut on nyt tehty lähes kokonaisuudessaan. Viimeisenä suomeksi haastateltuna hankkeeseen on osallistunut pertunmaalainen nuori mies, ja viittomakielinen haastattelu on sovittuna.

Talteen tulee yhteensä 130 haastattelua, joista 100 on valikoitu ydinaineistoksi tavoitematriisin perusteella. Muut ovat kuitenkin tärkeää aineistoa ja yhtä lailla tutkijoiden käytettävissä, mutta esimerkiksi kaikkia niistä ei litteroida heti.

Tallennettuna on 78 suomenkielisen, 14 ruotsinkielisen ja muun muassa neljän saamen-, neljän venäjän- ja yhden kiinankielisen haastattelu. Mutta mitä nämä kielikategoriat tarkoittavat? Miten haastateltavat on valittu niihin?

Haastateltujen valintaa ohjannut taulukko on karkea raami, jonka avulla Suomen kielellistä moninaisuutta pyritään saamaan esille. Sen avulla on varmistettu, että mukaan on saatu Suomessa puhuttavien kielten kirjoa. Matriisi ei voi kuitenkaan ottaa huomioon yksilöiden monikielisyyttä.

”Kiinankielinen” hallitsee kiinan ohella suomea mutta myös muita kieliä. ”Suomenkielinen” voi olla monia kieliä sujuvasti hallitseva maailmanmatkaaja. Taulukko kertoo siis sen, mikä on haastatellun äidinkieli tai ensimmäinen, kotona oppima kieli.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen.

Ensikieliä on tyypillisesti useita, jos vaikkapa haastatellun vanhemmat ovat erikielisiä. Englantia ja suomea kotonaan oppinut henkilö on päätynyt edustamaan englanninkielisiä Suomessa asuvia.

Jiddishinkieliseksi alkujaan luokiteltu iäkäs mies siirrettiin ruotsinkielisten lokeroon, koska käytännössä hänen äidinkielensä on ruotsi ja hänen ikäryhmässään oli ruotsinkielisten kiintiössä vielä aukko. Suomenkielisten lokeroon päätyi puolestaan porilainen nuori mies, jonka virallinen äidinkieli on ruotsi mutta joka kuitenkin mielsi suomen omaksi kielekseen.

Arabiankieliseksi luokiteltu on ensikielenään oppinut turkmeenia, mutta koulun myötä arabiasta oli tullut hänelle vahvempi kieli. Tämä on vähemmistökielisen tuttu kohtalo. Hänet on siis otettu kieliryhmän edustajaksi kielitaidon perusteella ja koska tässä lokerossa oli vielä tilaa.

Arkipuheessa kieliryhmä yhdistetään helposti myös kansallisuuteen: vietnaminkieliseen saatetaan viitata joskus vietnamilaisena. Joka tapauksessa kaikkia haastateltavia yhdistää se, että he asuivat haastatteluhetkellä Suomessa, ainakin periaatteessa. Erikieliset haastatellut edustavat siis kukin yhtä kieliryhmää, johon heillä on katsottu olevan riittävät kytkökset, yleensä jonkinlainen verenperintö.

Haastateltujen suomenkielisyys tuli käytännössä ilmi haastattelussa. Haastattelukielenä oli suomi ja ruotsinkielisten osalta ruotsi yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Suomi oli toisille kielivähemmistöjen edustajille heikompi kieli, mutta vanhaa vähemmistökieltä edustavalle saamenkieliselle taas se vahvempi. Kielestä puhumisen totesivat toisaalta vaikeaksi aika ajoin suomenkielisetkin.

Vasta todellisten yksilöiden tarkempi vertailu ja haastattelujen analyysi paljastaa kielten monimuotoisuutta selvemmin: miten vironkieliseen lokeroon sijoittunut henkilö näkee kielitaitonsa ja suomenkielisyytensä verrattuna vaikka ruotsinkieliseen? Entä mitä suomenkielinen ajattelee monikielisyydestä ja millaisia kieliä hänen arkeensa kuuluu? Miten kurdinkielinen kuvaa elämänsä eri kieliä?

Aineisto on nyt siis valmiina tutkittavaksi – kielikategorioiden takaa paljastuu monenlaista monikielisyyttä ja paljon muuta.

 

Matriisin kielikategoriat tutkimushankkeen alussa.

 

Teksti: Kaarina Mononen

Outi Pajukallio (lukujen tarkistukset & kommentointi)

Loputonta litterointia?

Tutkimusavustajan päiviimme kuuluu paljon litterointia. Tämä tarkoittaa sitä, että kuuntelemme haastatteluja, kirjaamme ja liitämme äänitiedostoon sanatarkasti kaiken puheen ja minimipalautteet sekä karkeasti tauot ja intonaation. Puhujien puhetavasta ja -temposta riippuen tunnissa ehtii tällä tarkkuudella litteroida noin 5 minuuttia, eli tunnin haastattelun litterointiin kuluu aikaa noin 12 tuntia. Litterointi ei siis ole kovin nopeasti etenevää hommaa. Olemme kuitenkin jo voiton puolella, sillä suurin osa hankkeen haastatteluista on litteroitu.

Litteroitaessa puheesta poimitaan lyhyt katkelma, joka kuunnellaan tarvittaessa useamman kerran. Ensimmäisellä kuuntelukerralla huomio kiinnittyy yleensä sanotun sisältöön eikä niinkään sen muotoon. Jos katkelmassa on paljon esimerkiksi tota- tai niinku-tyyppisiä tilkesanoja, sanojen toistoa tai ylimääräisiä epäröintiäänteitä, niitä ei ensimmäisellä kuuntelukerralla kuule välttämättä lainkaan. Helposti käy niin, että ensin kirjoittamansa lausuma on yhtenäisempi ja yleiskielisempi kuin se, minkä toisella kuuntelukerralla huomaa olevan todellisuutta.

Litteroidessa toki harjaantuu, jolloin ensimmäiselläkin kuuntelukerralla pystyy puheesta poimimaan kaikenlaisia yksityiskohtia. Pääasiassa olennaisen kuitenkin kuulee ensin, mikä on järkevä sopeuma aivoilta. Tämän myös huomaa nopeasti ensimmäistä litteraattia tehdessään: Jos kuulee lausuman kerran, voi muistaa hyvinkin tarkasti, mitä puhuja sanoi. Mutta kun pitäisi kirjottaa, miten puhuja sen sanoi, ei tehtävä olekaan helppo. Joskus yhtä lausumaa joutuu kuuntelemaan todella montakin kertaa, jotta muotoilu vastaa sanottua.

Eri murrealueilta tulevia puhujia litteroidessaan tulee tietoiseksi omasta murretaustastaan, ja joskus tuntuu, että oman puhetavan mukaisesti puhuvaa on helpompi litteroida. Jos puhuja on eri murrealueelta ja käyttää sanoista eri variantteja kuin itse, joutuu puhetta kuunnellessaan olemaan tavallaan tarkkaavaisempi. Toistuvia hankaluuksia meille on aiheuttanut esimerkiksi semmonen–sellanen-sanapari, jonka joutuu usein korjaamaan oman puhetapansa mukaisesta variantista sellanen puhujan käyttämäksi variantiksi semmonen. Toisten puhetta litteroidessaan saattaa luoda itsestään mielikuvan jonkin murteen tai tietyn variantin käyttäjänä. Omaa puhetta litteroidessaan voi kuva kuitenkin yllättäen säröillä: mitä, käytänkö itse sittenkin sellanen-sanan lisäksi semmonen-variantteja!

Kun on litteroinut useampia haastatteluja, keskustelun ominaispiirteet hahmottuvat hyvin konkreettisesti: vuorottelu, päällekkäispuhunta ja ilmaisun luonnollinen sekavuus mieltyvät keskusteluun kuuluviksi yleispiirteiksi. Etenkin omaa puhetta litteroidessaan voi aluksi kauhistua toistuvia puhemaneereitaan, kesken jääviä lauseitaan ja paikoin epäselvästi kakistelemiaan kysymyksiä. On hyvä muistaa, että litteroidessa minuutti hidastuu kahteentoista ja huomio kohdentuu keskustelun yksityiskohtaisiin muotoseikkoihin, joten fokus on jopa liiankin tarkka, jotta puhetuotoksia voisi tarkastella osana kokonaista keskustelua. Muiden puhetta litteroituaan onkin pidemmän päälle lohdullista huomata, että sellaista puhe yleisesti on – sanatarkasti luettuna lähes sietämätöntä, mutta puhetilanteessa aivan luonnollista ja kuulijoille ymmärrettävää, jopa selkeääkin. Ja hämmästyttävää kyllä, omia puhemaneereitaankin oppi lopulta jopa sietämään.

Litteroijankin työ voi seurata kotiin. Ennen kuin huomaakaan, sitä alkaa litteroida myös arkielämässä kuulemaansa puhetta, kuten poliitikkojen pitämiä taukoja televisiohaastattelussa tai uusien tuttavuuksien nousevia intonaatioita. Litterointi saattaa yhdistyä mielessä englannin sanaan litter (’roska, törky; sekamelska’), mutta puhetta oppii nopeasti kuuntelemaan järkevänä ja järjestelmällisenä sekamelskana.

Teksti: Annina Wahlberg ja Outi Pajukallio