Näyttely lähestyy – kuvat, tekstit ja äänet työn alla

Sata suomalaista -hankkeen valokuvanäyttely avautuu 16.1.2019 Helsingin suomenkielisen työväenopiston Opistotalossa, osoitteessa Helsinginkatu 26.

Kaikki haastattelut on tehty ja valtaosa litteroitu, samoin lähes kaikki valokuvat on otettu. Nyt pohditaan sopivimpia ratkaisuja kuvien ja tekstien yhdistämiselle sekä äänten esittämiselle.

Valokuvat ovat näyttelyn keskeinen osa, mutta olennainen kysymys on, kuinka kielellinen elämäkertakatkelma yhdistetään siihen visuaalisesti. Tällä hetkellä pohdinnassa on kaksi vaihtoehtoa: erillinen valokuva, jonka vieressä on teksti riittävän isolla ja näyttävällä pohjalla tai valokuva, jonka kanssa samalla pohjalla on myös teksti.

Molemmissa vaihtoehdoissa on puolensa, mutta olennaista on tekstin hallittu määrä. Näyttelyn kävijöille tarjoillaan välähdyksiä, jotka jaksaa yhdeltä seisomalta silmäistä. Pidemmät tekstit säästetään kirjallisiin julkaisuihin.

Tekstit sisältävät myös sitaatteja yksilöiden puheesta. Haastattelujen puheen esittäminen kirjallisesti vaatii aina kompromisseja, etenkin, kun halutaan säilyttää kohtuullinen luettavuus. Yksilöille ominaisista puhetavoista voi kuitenkin saada jollain tapaa kiinni kirjoitettunakin.

Lisäksi tavoitteena on luoda mahdollisuus kuunnella valokuvissa esillä olevien haastateltujen puhetta älypuhelimen avulla. Suurelta videoruudulta voi kuunnella ja katsella koostetta haastatteluista. Tavoitteena on, että mahdollisimman laaja otos haastatelluista pääsee näyttelyssä ääneen. Osasta esitetään ääntä esimerkiksi valokuvaan yhdistettynä.

Ratkaisuja ja toteutusta hiotaan – lopputulos on nähtävillä puolentoista kuukauden kuluttua ja myöhemmin myös eri puolilla Suomea.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.