Kuudes viikko

Geoinformatiikan menetelmät 1, kuudes kurssikerta, 23.2.2021

Jo viime viikon luennolla meille kerrottiin, että kuudennella kerralla meidän tulisi valmistautua keräämään tietoa itse, ulkona. Valmistauduinkin luentoon heräämällä aikaisin ja pukeutumalla lämpimästi – ulkoilma oli sitä ehdottomasti vaativa. Noin tunti luennosta kuluikin juuri tiedon keruuseen ulkona ja lopun aikaa käsittelimme keräämäämme ja valmistauduimme itsenäisen tehtävän tekemiseen.

Käyttäen mobiilisovellusta nimeltään Epicollect5, tehtävämme oli kävellä asuinalueidemme lähellä ja kerätä erilaisista kiinnostavista kohteista tietoa. Tarkan paikan lisäksi meidän tuli arvioida paikkojen turvallisuutta, lähestyttävyyttä ja miellyttävyyttä. Tavoitteena oli saada tietoa noin kymmenestä kohteesta ja aikaa meillä tähän oli noin 45 minuuttia. Oman asuinalueeni yhteydessä oli muutamia hyvin kiinnostavia kohteita, joista tiesin haluavani kuvan, mutta kymmenen kohteen valinta oli huomattavan hankalaa. Päädyinkin valitsemaan useaksi kohteeksi erilaisia leikkipaikkoja, sille ne tuntuivat turvallisuuden ja miellyttävyyden mittaukselta kannalta järkeviltä. Kun olimme kaikki keränneet tietoja, latasimme me itsellemme ja harjoittelimme interpolointia. Kerätty aineisto näkyi hienosti Helsingin alueen kartan päällä ja suurin osa paikallaolleista asuikin oikein sopivasti toisistaan etäällä. Valitsimme vertailtavaksi arvoksi turvallisuuden – mikä oli arvoista ehkä toimivin ulkona vallinneen lumipyryn takia! Selvisikin hienosti, millaisille alueille vaarallisuudentunteet kerääntyivät ja mitkä tuntuivat turvallisemmilta. Keskustelimme asiasta myös luennolla interpoloinnin jälkeen: esimerkiksi alueet, joilla oli paljon autoteitä, tuntuivat yleisesti ottaen meistä opiskelijoista vaarallisilta.

Kuva 1, interpoloitu kuva itse keräämästämme aineistosta. Punaisilla ja oransseilla alueilla koettu turvallisuus oli huono ja sinisillä hyvä.

Itsenäisessä tehtävässä tuli luoda oppimateriaalia kuvitteelliseen tilanteeseen, jossa meidän tulisi toimia opettajina ja kertoa hasardeista sekä mahdollisesti niiden yhteyksistä toisiinsa. Seuraavissa kartoissa esitän yhteyksiä maanjäristysherkkien alueiden ja vulkaanisesti aktiivisten alueiden välillä. Jätin meteoriitit pois omista esityksistäni, vaikka meille annettiin aineistoja myös niihin, sillä niiden aiheuttamat suuren mittakaavan hasardit ovat niin harvinaisia ja eivät ole samalla tapaa ennustettavilla paikoilla, kuin muut käsittelemäni hasardit. Tehtävänannossa esitetty esimerkki lähestymistavasta vaikutti minulta helpolta ja toimivalta, joten valitsin seurata sitä.

Meille oli annettu etukäteen linkit mahdollisesti käytettäviin aineistoihin valmiiksi, joten tehtävän aloittaminen oli varsin nopeaa. Seuraten tuttuja ohjeita siirsin tiedot kartalle ja valintatyökaluilla esitin mielestäni parhaat aineistot. Lisäksi edetessäni karttojen teossa havaitsin, että hyötyisin todella paljon tektonisten laattojen kuvauksesta, joten etsin tietokannan, josta saisin myös ne esitettyä. Näin yhteys tulivuorista ja maanjäristyksistä johtuviin hasardeihin ja mannerlaattojen liitoskohtiin olisi entistä paremmin havaittavissa. Yleisesti karttojen tekeminen oli melko helppoa – näin jälkikäteen huomaan kuitenkin, että esimerkiksi interpolointia käyttäen olisin voinut saada aikaan entistä mielenkiintoisempaa aineistoa, joka kuvastaisi hasardeja vielä paremmin kuin luomani kartat. Jos joskus minulla on aikaa, aion tutustua interpoloinnin hyödyntämiseen tältä kannalta enemmän.

Kuvat 2-4, Tulivuorten, maanjäristyksien ja mannerlaattojen sijoittuminen maailmankartalle.

Seuraten tekemiäni karttoja, voi jo ensimmäisestä ja toisesta kuvasta havaita sen, että niin tulivuoret kuin myös maanjäristykset tapahtuvat erityisesti niillä alueilla, joilla kaksi tai useampia mannerlaattoja on tekemisissä toistensa kanssa. Hasardit keskittyvät siis juuri näille alueille. On huomattava, että aineistossa on kuvattu vain vuoden 1964 jälkeen purkautuneet tulivuoret ja vain yli 6,5 magnitudin maanjäristykset, mutta niin tulivuorenpurkauksia kuin myös maanjäristyksiä on yleisesti sattunut paljon enemmän. Hasardeja tutkiessa rajattu aineisto kuitenkin kuvaa vaadittavan. Ihmisten kannalta nykyaikana huomattavia ovat kuitenkin vain suuret maanjäristykset, eikä vanhoja tulivuorenpurkauksia tutkien voi selvittää nykyisistä hasardeista paljon. Kolmas kartoista kuvaa ilmiöiden yhtenäisyyttä: valtava osa alueista, joilla on paljon maanjäristyksiä, on myös vulkaanisesti aktiivisia. Erityisesti Tyynenmeren alueella näillä alueilla asuu myös paljon ihmisiä, jotka hyötyvät näiden alueiden maaperästä – tämä kuitenkin asettaa näillä alueilla asuvat ihmiset alttiiksi vaaroille. Lisäksi karttojen avulla voisi kertoa myös siitä, että osa maanjäristysalttiista alueista ei sijaitse aivan mannerlaattojen rajoilla, vaan sen sijaan niiden keskiosissa esimerkiksi siirrosten tai maan nousemisen johdosta.

Itsenäisen tehtävän ideana oli luoda karttoja, joita voisi käyttää opetustilanteissa. Kartat kuvaavat valittuja hasardeja melko yksinkertaisesti, mutta toisaalta, jos opetus keskittyisi juuri niissä kuvattuihin asioihin, toimisivat ne varmasti tehtävässään. Tarkemmassa opetuksessa ne eivät olisi kovin hyödyllisiä, mutta yleiskäytössä niistä voisi hyötyä. Karttojen tarkoitus on erityisesti kuvata sitä, kuinka paljon yhteyksiä kuvatuilla hasardeilla on toisiinsa ja mielestäni kolmen kartan sarjan avulla tämä toimii hyvin. Suurin ongelma kartoissa lienee se, etten saanut skaalaa niihin näkyviin oikeassa suhteessa. Koska kyseessä on kuitenkin maailmankartta, voi ilmiöiden ymmärtää olevan maailmanlaajuisia, mutta tarkan kokotiedon puute tekee sen lukemisesta silti tavallista vaikeampaa. Verrattuna muuhun helposti saatavilla olevaan aineistoon, ne ovat yllättävän onnistuneita, mikä oli minusta varsin mielenkiintoista. Esimerkiksi alle linkatussa Suomen Kuvalehden artikkelista löytyvässä kartassa on tulivuoret merkattu vain suurina kolmioina, eikä kartta näytä niistä kuin muutaman. Myös mannerlaattojen reunat on merkitty, mutta merkityksiä näiden välillä voi olla vaikea havaita. Toinen verrattava aineisto löytyy suoraan Wikipediasta, tulivuorista kertovalta sivulta. Se muistuttaa omaa karttaani mutta kuvaa tulivuoret vielä yksityiskohtaisemmin. Verrattuna näihin, omat luomukseni kuitenkin lienevät vähintään samantasoisia, mistä voin olla itse varsin ylpeä.

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/islannin-purkaus-ei-ollut-kummoinen-lentoliikenne-pysahtyi-lahinna-tuulen-suunnan-takia/

Aineisto 1, Suomen Kuvalehden artikkeli Islannissa tapahtuneesta tulivuorenpurkauksesta vuodelta 2010. Sen ohessa on kuva, josta on nähtävillä kartta, jossa on kuvattu tulivuoria. Luettu viimeksi 26.2.2021.

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/b/b6/Spreading_ridges_volcanoes_map-en.svg/1920px-Spreading_ridges_volcanoes_map-en.svg.png

Aineisto 2, Wikipediasta löytyvä kuva tulivuorista ja mannerlaattojen erkanemisvyöhykkeistä. Luettu viimeksi 26.2.2021.

Lopuksi tutkin, mitä muut olivat saaneet tällä kurssikerralla aikaan. Oli mielenkiintoista päästä katsomaan, mitä aineistoja he olivat käyttäneet, ja miten niiden kanssa oli päätetty edetä. Hauskinta kerralla ehkä oli se, että etsiessäni aineistoja, joihin verrata omia karttojani, törmäsin useisiin karttoihin, jotka sattuivat olemaan aikaisemmalta Geoinformatiikan menetelmien kurssilta! Heti ensimmäinen minulle ehdotettu vaihtoehto oli Tomi Kiviuoman kartta ja huomasinkin katsovani kurssiblogia vasta avattuani sivun. Oli varsin hienoa nähdä, kuinka hyvälaatuisia kurssityöt voivatkaan olla.

 

Lähteet:

https://ncedc.org/anss/catalog-search.html, luettu 23.2.2021

https://data.nodc.noaa.gov/cgi-bin/iso?id=gov.noaa.ngdc.mgg.hazards:G02135, luettu 23.2.2021

Ahlenius Hugo, Nordpil, Peter Bird, World tectonic plates and boundaries, saatavilla: https://github.com/fraxen/tectonicplates, luettu 26.2.2021

https://blogs.helsinki.fi/tomingeoblogi/2020/02/, luettu 26.2.2021

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/islannin-purkaus-ei-ollut-kummoinen-lentoliikenne-pysahtyi-lahinna-tuulen-suunnan-takia/, luettu 26.2.2021

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/b/b6/Spreading_ridges_volcanoes_map-en.svg/1920px-Spreading_ridges_volcanoes_map-en.svg.png, luettu 26.2.2021

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *