Projektioiden vertailua

Toisella kurssikerralla Qgis-ohjelma alkoi tuntua jo hieman tutummalta. Tosin viime kerran lisätehtävien teosta olisi varmasti ollut paljon apua, myös tämän viikon tunnilla. Kuitenkin esimerkiksi kuvien tuottaminen kartoista, joita tunnilla teimme, luonnistui jo oikein hyvin. Toivottua kehitystä ja hieman toivoa tulevasta olikin mahdollista havaita. Myös kurssiblogin kirjoittaminen tuntuu jo paljon luonnollisemmalta. Myös toisten opiskelijoiden blogien lukeminen antaa inspiraatiota blogin muotoilussa ja on myös mielenkiintoista, miten muut ovat tulkinneet tekemiään karttoja.

Mercatorin projektio

Kuva 1. Mercatorin projektion vääristymät kunnittain suomessa prosentteina.

Tunnin aikana teimme yhdessä luennoitsija Paarlahden kanssa kartan, jossa vertailimme oikeapintaista Lambertin projektiota, oikeakulmaiseen Mercatorin projektioon. Lambertin projektiossa alueiden pinta-ala pysyy oikeana suhteessa toisiinsa, mutta alueiden muoto vääristyy erityisesti napoja kohti mentäessä. Onkin todettu, että Lambertin oikeapintaista projektiota ei tulisi käyttää, kun mennään yli 60 asteen pohjoista tai eteläistä leveyttä, jos tarkastellaan koko maailmankarttaa. Tässä harjoituksessa se on kuitenkin oiva projektio, koska pyrimme esittämään, kuinka juuri Mercator vääristää alueiden pinta-aloja.

Karttaa luodessamme opimme muun muassa yksinkertaisten laskutoimitusten tekemisen Qgis-ohjelmalla. Tämä on ilmeisesti yksi tärkeimmistä perustaidoista, joita geoinformatiikassa tarvitaan. Tässä vaiheessa täytyi alkaa muistelemaan lukion lyhyttä matematiikka, joka ei ollut mikään lempiaineeni siellä. Tosin kuten Arttu sanoi tällaiset kertolaskut löytyvät myös aina googlesta. Kavereiden kanssa saimmekin yhtälön valmiiksi ja kartasta tuli mielestäni hyvän näköinen (kuva 1).

Kartasta voimme tulkita, kuinka pohjoiseen mentäessä kuntien pinta-alojen vääristymät kasvavat alhaisimmasta korkeimpaan yli kaksinkertaiseksi. Täytyy myös muistaa, että eteläisimmätkin kunnat Suomessa vääristyvät todella paljon niiden todellisesta koosta. Ne ovat noin 3 kertaa suurempia maailmankartalla, kuin mitä todellisuudessa. Ongelma Mercatorin projektion käytössä maailmankartoissa, onkin juuri tämä. Erityisesti pohjoiset alueet, kuten Grönlanti ja Alaska muuttuvat siinä suhteettoman suuriksi. Tämä on harhaanjohtavaa, ja voi vaikuttaa ihmisten koko maailmankuvan kehitykseen. Saku Ruuskasta lainaten kannattaa vierailla sivulla: https://tinyurl.com/y8go23bn, jossa näitä vääristymiä pääsee tarkastelemaan paremmin.

Robinsonin projektio

Kuva 2. Robinsonin projektion vääristymät kunnittain prosentuaalisesti

Mercatorin vertailun jälkeen Arttu joutui lähtemään kokoukseen ja antoi tehtävämmäksemme luoda vertailu toisesta valitsevammastamme projektiosta Lambertin projektioon. Valitsin vertailukohdakseni Robinsonin projektion. Robinsonin projektio luotiin wikipedian (https://fi.wikipedia.org/wiki/Robinsonin_projektio) mukaan 1960-luvulla kuvaamaan maailmankarttoja niin, että kaikki vääristymät minmoitaisiin. Kavereiden avustuksella, ja lopputunnista myös Artun avustuksella loin kartan, jossa näkyy kuinka tämä koko maailmaa kuvaamaan tarkoitettu kompromissiprojektio, ei myöskään sovi yksittäisen maan, kuten Suomen kuvaamiseen.

Myös Robinsonin projektiossa pinta-alat vääristyvät pohjoiseen mentäessä. On kuitenkin tärkeä huomata prosentuaaliset erot Robinsonin ja Mercatorin projektion välillä. Mercatorissa pinta-alat vääristyvät jopa yli kymmenen kertaa suuremmiksi kuin Robinsonin projektiossa. Robinsonin projektiossa voidaan myös havaita, kuinka rajat eri väristen alueiden välillä eivät ole yhtä suoraviivaisia, kuin mercatorin projektiossa, vaan niissä on havaittavissa kaarevuutta. Mielestäni kartta onnistui hyvin, lukuun ottamatta yhtä ongelmaa mittakaavassa. Se alkaa miinuksen puolelta ja voi tämän takia olla hieman hämäävä lukijalle. Onneksi tehdessä oppii, ja seuraavalla kerralla en tule toistamaan kyseistä virhettä.

Lopuksi

Mielestäni kurssikerta oli mielenkiintoinen ja eri projektioiden vertailu on tärkeää maantieteen opinnoissa, sillä kartat ovat yksi merkittävimmistä työkaluista, niin tutkimuksessa kuin maantieteilijän työssäkin.

Lähteet:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Robinsonin_projektio, luettu 25.1.2018

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lambertin_oikeapintainen_lieri%C3%B6projektio, luettu 25.1.2018

https://blogs.helsinki.fi/ruusaku/

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *