Pinta-alojen pällistelyä

Hei vaan kaikki! Toisella kurssikerralla tutkailimme eri projektioiden eroja, ja miten ne vaikuttavat QGIS:n ilmoittamiin etäisyyksiin ja pinta-aloihin. Sen lisäksi harjoittelimme WFS-tietokantojen tuontia sovellukseen.
Tein muutaman eri projektiovertailun, joissa ilmeni kuinka paljon eri karttatyypit saattavat vääristää pinta-aloja. Ensin tein kartan, joka ilmentää Mercatorin projektion mittasuhteita verrattuna ETRSTM35FIN -projektioon. Kartastani näkee kuinka Mercator vääristää pinta-aloja varsin huomattavasti. Vääristymä kasvaa ylöspäin mentäessä jopa 8 kertaiseksi. Etelä-Suomessakin se on jopa 4 kertainen. Aika kummaa, että näin suuresti mittasuhteita vääristävä kartta on niinkin yleinen.

Seuraavaksi tein samantyyppisen vertailun Lambertin oikeapintaisen tasoprojektion ja ETRSTM35FIN -projektion välillä. Lambertin oikeapintaisessa projektiossa jokainen pallo­pinnan alue avautuu tasolle, jonka pinta-ala on yhtä suuri kuin alku­peräisen alueen, mutta kulmien suuruudet muuttuvat.

Pinta-aloissa kuitenkin on aivan pientä eroa ja tekemästäni kartasta voi nähdä selvät rajat. Ahvenanmaata se vääristää kaikista eniten, vaikka senkin erot ovat tuskin huomattavista. Legendasta ilmenee, että pinta-alojen erot ovat varsin pieniä näin pienien alueiden tarkastelussa.

Saman luokan eroja näin Kasperin tarkastelleen hänen omassa blogissaan, kun hän oli valinnut vertailuunsa ETRSTM35FIN-projektion kanssa Robinsonin projektiosta kehitetyn Equal Earth-projektion. 

Alan huomata jo selvää parannusta QGIS:n käytössä. Oikeat komennot löytyvät nopeasti ja usein jopa tuntuu siltä, että tiedän mitä olen tekemässä. Kartoista tulee visuaalisesti yhä paremman näköisiä, enkä malta odottaa mitä seuraavaksi tästä upeasta sovelluksesta opin!

Johtopäätöksenä tämän viikon töistä voisin sanoa, että Mercatorin karttaprojektion voisi heittää roskikseen. Parempia projektioita löytyy kattavasti, ja niin ihmiset saisivat sopusuhtaisemman kuvan maapallosta. Prosentuaalinen ero Lambertin ja Mercatorin projektioiden välillä verrattuna TM35:n oli nimittäin valtaisa.

Mickos, Kasper (2021) https://blogs.helsinki.fi/kmickos/

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *