Tietokantojen luomista ja endogeenisia prosesseja

Kuudennella kurssikerralla pääsimme kirmaamaan raittiiseen ulkoilmaan GPS-paikantimien kanssa, mikä oli tervetullutta vaihtelua ainaiseen koneen ääressä nököttämiseen verrattuna. Ideana oli kerätä ominaisuus- ja koordinaattitietoja noin kymmenestä samanlaisesta, vapaavalintaisesta kohteesta, kuten ravintoloista tai bussipysäkeistä. Otimme ryhmämme kanssa kohteiksi bussipysäkit, joista keräsimme GPS-paikantimella koordinaatit sekä korkeuden merenpinnasta, ja ominaisuustiedoiksi syötimme itse pysäkin kautta operoivien linjojen lukumäärän sekä mahdollisten GPS-signaalin häiriöiden aiheuttajat, kuten viereisen korkean rakennuksen. Nämä tiedot syötettiin Exceliin ja sitä kautta siirrettiin MapInfoon tietokannaksi ja edelleen kartalle pisteiksi. Tämä kävi suhteellisen helposti “Create Points”-työkalun avulla. Lopputulos oli onnistunut ja havainnollisti hyvin, miten paikkatiedon kerääminen ja siirtäminen digitaaliseen muotoon käytännössä toimii. Ehkäpä kurssin mielenkiintoisin harjoitus tähän asti.

Kurssikerran itsenäistehtävänä oli tuottaa kolme erilaisiin luonnonhasardeihin (maanjäristykset, tulivuorenpurkaukset sekä meteoriittitörmäykset) liittyvää karttaesitystä ja julkaista ne blogissa. Erityispiirteenä oli se, että karttaesityksiä tulisi tarkastella luokanopettajan näkökulmasta ja näin ollen pyrkiä laatimaan karttoja, jotka olisivat mahdollisimman hyödyllisiä opetuskäytössä. Käytännössä karttojen tuottaminen hoitui hakemalla tietoa maanjäristys-, meteoriitti- sekä tulivuoritietokannoista, joiden linkit löytyivät moodlesta kurssikansiosta. Nämä tiedot tuotiin Exceliin, jossa ne muokattiin taulukoiksi ja siirrettiin edelleen MapInfoon karttaan sidotuksi paikkatietokannaksi. Ongelmallisen tehtävästä teki Excelin silmittömän ärsyttävä piirre tulkita 01.01.01-tyyppiset desimaaliluvut automaattisesti päivämääriksi ja muokata ne esim. muotoon “29 helmikuuta 1954”. Tästä kiusallisesta ongelmasta pääsi eroon kierrättämällä aineiston ensin Wordin kautta, jossa pisteet korvattiin pilkuilla. Tämän jälkeen tilastojen siirto Exceliin sujui kitkatta.
Omissa kartoissani päätin yhdistää maailman tulivuoret sekä tietokannan Richterin asteikolla yli kuuden, seitsemän ja kahdeksan magnitudin maanjäristyksistä vuoden 1980 jälkeen. Tarkoituksena oli luoda visuaalinen representaatio siitä, miten hyvin tulivuorten ja maanjäristysten keskeisimmät esiintymisalueet korreloivat keskenään, ja näin karttaesityksellä havainnollistaa kuvitteelliselle opiskelijalle niiden yhteys litosfäärilaattojen saumakohtiin. Bonuksena pelkkään jompaakumpaa ilmiötä esittävään karttaan verrattuna on se, että kartoissa näkyvät selvemmin myös valtamerten keskiselänteiden erkanemisvyöhykkeet, joilla esiintyy kyllä vulkanismia muttei juurikaan voimakkaita maanjäristyksiä, sekä mantereisten laattojen törmäysvyöhykkeet, joilla sen sijaan maanjäristykset ovat yleisiä vulkanismin puuttuessa lähes tyystin. Karttoja voisikin siis myös käyttää opetusmateriaalina litosfäärilaattojen rajavyöhykkeitä käsitellessä, jotta oppilaat saisivat konkreettisen kuvan siitä miten endogeeniset prosessit kytkeytyvät aiheeseen. Lisäksi uskoisin keskiverto yläastelaisen tai lukio-opiskelijan mielenkiinnon heräävän paremmin kun muuten kuivahkoon aiheeseen liitetään käsittämättömän coolit maanjäristykset ja tulivuoret.
Karttaesitykseni näyttivät tältä:
Tulivuoret_maanjäristykset_1 
Kuva 1. Maailman tulivuoret sekä yli 8 Richterin maanjäristykset v. 1980 jälkeen.
Tulivuoret_maanjäristykset_2
Kuva 2. Maailman tulivuoret ja yli 7 Richterin maanjäristykset v. 1980 jälkeen.
 
Tulivuoret_maanjäristykset_3
Kuva 3. Maailman tulivuoret ja yli 6 Richterin maanjäristykset v. 1980 jälkeen.
Kartoista näkyy hyvin, miten maanjäristysten määrä kasvaa dramaattisesti siirryttäessä asteikolla yksikin magnitudi alaspäin. Tämä johtuu Richterin asteikon logaritmisuudesta, eli kun magnitudi kasvaa yhdellä järistyksen voimakkuus kymmenkertaistuu. Kartoista käy hyvin ilmi, miten 6-7 magnitudin järistykset ovat huomattavasti yleisempiä kuin yli 7 magnitudin, ja miten yli 8 magnitudin järistykset ovat äärimmäisen harvinaisia. Lisäksi huomataan, miten maanjäristykset ja tulivuoret ovat keskittyneet eritoten Tyynen valtameren “tulirenkaan” ympärystöön. Muutenkin eritoten voimakkaat maanjäristykset seurailevat uskollisesti mannerlaattojen törmäysvyöhykkeitä, kun taas Atlantin keskiselänteen erkanemisvyöhykkeellä niitä ei esiinny juuri lainkaan.
Kartoista tyytyväisin olin kahteen ensimmäiseen, yli 7 ja 8 magnitudin järistyksiä esittäviin. 6 magnitudin maanjäristyksiä alkaa vuoden 1980 jälkeen olla niin valtava määrä, että karttaesitys muodostuu hieman epäselväksi. Toisaalta tämäkin voisi opetustarkoituksessa toimia hyvin osana karttasarjaa, jossa tavoitteena olisi esittää miten maanjäristykset yleistyvät magnitudin pienentyessä. Tässä tapauksessa olisi tosin ollut hyvä jättää tulivuoret kokonaan pois sotkemasta karttanäkymää. Olisin myös voinut merkitä eri vahvuisia maanjäristyksiä eri värein, kuten Aleksi Rautio on tehnyt omissa, blogissaan julkaisemissaan karttaesityksissä. Loppujen lopuksi olen kuitenkin suhteellisen tyytyväinen karttoihini.
Lähteet:
Verkkolähteet:
1. Global Volcano Locations Database (2013), National Geophysical Data Center, U.S. Department of Commerce, http://catalog.data.gov/dataset/global-volcano-locations-database (luettu 18.2.2014).
2. Northern California Earthquake Data Center (2013), Berkeley, University of California, http://quake.geo.berkeley.edu/anss/catalog-search.html (luettu 18.2.2014).
3. Rautio A., alerauti’s blog, Bussipysäkeistä maanjäristyksiin, https://blogs.helsinki.fi/alerauti/ (luettu 28.2.2014).
 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *