Maailman päälle on helppoa piirtää ruudukko. Sen avulla voi todellisuuden viipaloida neliöiksi, pieniksi tai suuriksi, ja tarkastella sitten tuota luomaansa viivojen tasaista verkostoa arvioiden. Ensisilmäyksellä ruudut ovat pelkkiä neliöitä toisiinsa vasten sulloutuneina, mutta pinnan alta paljastuu muutakin. Ruutujen avulla on helppo hallita maailmaa, jäsentää se pieniksi palasiksi, joita sitten pureskella ja ymmärtää ehkä hiukan enemmän. Silti, vaikka kuinka toivoisi, ne ovat lopulta vain pelkkiä ruutuja. Oikea maailma on niiden takana ja vähät välittää niiden vetämistä rajoista. Uskaltaako ruutujen totuuteen siis luottaa?
Neljäs kurssikerta voidaan käsiteltävän aiheen puolesta jakaa karkeasti kahtia. Ensimmäisellä puoliskolla harjoiteltavana asiana oli piste- ja ruutuaineistot teemakartan luonnissa ja toisella puoliskolla sen sijaan perehdyttiin paitsi karttakuvan rekisteröintiin myös uusien kohteiden piirtämiseen kartalle. Kaiken kaikkiaan sisältö oli laaja ja monipuolinen, mutta siitä huolimatta se tuntui onneksi kokonaisuutena melko hallittavalta.
Ruutuja rinnakkain – Mikä ruututeemakartta oikeastaan on?
Ruututeemakartoissa alue on jaettu tietynsuuruisiin, aina vakiokokoisiin ruutuihin, joiden avulla tietoa voidaan kerätä ja esittää tehokkaasti mutta yksinkertaisesti ilman sen kummempia aluejakoja. Ruututeemakartan taustalla voi käyttää esimerkiksi pisteaineistoa, jossa jokainen kohde on tarkasti sijoitettu paikoilleen. Tämänkaltainen aineisto voidaan helposti rajata erikokoisiksi ruuduiksi sen mukaan, mikä käyttötarkoitus kulloinkin on.
Ruututeemakartan hyvä puoli on se, että sen avulla voidaan periaatteessa esittää absoluuttista tietoa, koska kaikki ruudut ovat samankokoisia. Tällöin tieto tulee nimittäin suhteutettua aina samaan, tarkastelun kohteena olevaan ruutupinta-alaan, eikä kartalle muodostu sellaista harhaa kuin esimerkiksi kuntakartalla absoluuttista aineistoa esitettäessä. Toisin sanoen, jos ruudut olisivat siis erikokoisia, ei absoluuttista aineistoa olisi enää suotavaa niilläkään esittää.
Aina pinta-alaan suhteuttaminen ei ole kuitenkaan kaikkein järkevin vaihtoehto. Esimerkiksi väestöä koskevia tietoja saattaa olla kannattavampaa suhteuttaa esimerkiksi tiettyyn väestönosaan tai koko väestöön kuin alueen pinta-alaan, sillä tällöin saadaan paremmin selville väestönrakenteen piirteitä. Kun ruututeemakartalla esitetään absoluuttisia lukuarvoja, kyseessä on aina tiheyden kuvaus, määrällisten määrien esittäminen, jolloin harhatulkintoja saattaa syntyä.
Ruututeemakartta on useisiin tilanteeseen nähden hyvin joustava, sillä ruutukokoa vaihtamalla voidaan tiedon yksityiskohtaisuutta muuttaa. Tästä huolimatta se on ruutujen koon valinnan jälkeen muuttumattomuudessaan kömpelö eikä voi noudattaa aineiston luonnollisia rajoja, kuten esimerkiksi vyöhykekartoissa, tai mitään sovittuja rajoja, kuten kuntia esittävässä koropleettikartassa. Toisaalta, kuten Anni Sarvanne (2017) blogissaan toteaa, ruututeemakartan kanssa ei synny myöskään koropleettikartan luomaa harhakuvaa siitä, että ilmiöt mukailisivat hallinnollisia rajoja.
Toinen vaakapuntarissa keikkuva seikka on ruutumatriisin yleistävyys. Esimerkiksi pisteteemakartta esittää kohteiden sijainnin täsmällisesti ja siten pitää sisällään valtavan määrän tarkkaa tietoa. Tämä ei enää toteudu samassa määrin ruututeemakartassa, vaikka sen ruutujen koko voidaankin itse päättää, sillä asioiden sijainti ilmoitetaan aina pelkästään ruudun tarkkuudella. Yleistyksellä on kuitenkin myös hyvä puolensa. Pisteteemakartasta tulee suuresta tiedontarjonnasta johtuen helposti raskas ja vaikealukuinen. Ruututeemakartan yleistävä olemus auttaa esittämään monimutkaisempiakin asioita yhdellä silmäyksellä nopeasti tulkittavassa muodossa.
Onko ruututeemakartta siis muita karttoja helppolukuisempi? Absoluuttisesti näin ei missään nimessä voida sanoa, koska ennen kaikkea kartantekijän taidot ja valinnat vaikuttavat kartan selkeyteen ja luettavuuteen. Esimerkiksi ruutukoon valinta, kartan värit ja muu informaatio kartalla ovat tärkeitä seikkoja arvioitaessa kartan luettavuutta. Yleisesti ottaen voidaan ehkä sanoa, että alueina esitetyt kartat, myös ruututeemakartat, ovat monesti niitä kaikkein havainnollisimpia, mutta oikeampi kriteeri on se, kuinka hyvin kartta vastaa sen tarkoitusta.
Ruututeemakartalle on ilman muuta oma paikkansa teemakarttojen monimuotoisessa lajikirjossa. Kun tarvitaan yksinkertaista, muista alueista riippumatonta ja silti havainnollistavaa esitystapaa, voi ruututeemakartta olla silloin se oikea valinta. Yhtä oikeaa tapaa käyttää ruututeemakarttaa ei kuitenkaan ole, vaan tilanne lopulta määrää, onko sen parrasvaloihin astuminen palvelus tiedonjanolle vai harkitsemattomuudessaan harhaanjohtava erehdys.
Teemakarttojen rakentaminen
Tällä kerralla teemakartta luotiin juurikin ruututietokannan avulla. Valitsin lopulta karttani aiheeksi 18–24-vuotiaan väestön, mutta pohdittuani ruututeemakarttojen eri puolia syvemmin, en ollut aivan varma, kannattaisiko tehdä suhteellisia osuuksia vai absoluuttisia arvoja kuvaava teemakartta. Päätin lopulta tehdä molemmat kartat nähdäkseni käytännössä, kuinka tällainen valinta vaikuttaa kartan ulkoasuun ja tietosisältöön. Mielenkiintoni kohteena oli tutkia sitä, missä väestö on ikärakenteeltaan nuorta eli onko pääkaupunkiseudulle syntynyt nuorten ihmisten asuinalueita. Tästäkin johtuen olisi hyvä idea nähdä, miten aineisto jakautuu sekä prosentuaalisesti että absoluuttisesti.
Saadakseni haluamaani dataa, oli aluksi suoritettava muutamia laskutoimenpiteitä MapInfolla ja luotava sopivan kokoinen ruudukko. Ruudun koon sai valita itse, ja päädyin lopulta erilaisia vaihtoehtoja tarkasteltuani jo yhteisessä harjoituksessa tutuksi tulleeseen 500 m x 500 m kokoisiin ruutuihin. Alun perin ajattelin tehdä ruudut pienempinä, koska uskoin kartalta silloin välittyvän enemmän tietoa. Tämä on tietenkin totta, mutta samalla kartan lukeminen muuttuu raskaaksi, kuten Sonja Koivisto (2017) blogissaan toteaa. Huomasin tämän itsekin kokeillessani erilaisia ruutukokoja, pienimmillään 250 m x 250 m kokoisia, ja tämä 500 m x 500 m tuntui informatiivisuudessaan ja selkeydessään parhaalta vaihtoehdolta.
Ruutujen koko onkin aina suhteutettava tutkittavan alueen kokoon samalla lailla kuin ylipäätään karttaa yleistettäessä. Mitä pienimittakaavaisempi kartta on eli mitä suurempia alueita siinä kuvataan, sitä suurempia on ruutujenkin oltava. Sama toistuu tietenkin myös toiste päin suurimittakaavaisilla kartoilla, jolloin ruudut ovat vastaavasti pienempiä.
Tällä kertaa kartat ovat väreiltään punaisen ja keltaisen sävymaailmassa liikkuvia, mikä tuokin vihdoin vaihtelua muuten paljolti sinisävyisiin karttoihini. Tummin sävy olisi saanut olla ehkä vielä aavistuksen tummempi, mutta nytkin se erottuu edellisestä sävystä kohtuudella. Molempien karttojen viiden luokan luokitteluvälit ovat jälleen luonnollisten luokkarajojen mukaiset, sillä niiden kiistaton etu on se, että aineistossa esiintyvät luonnolliset rykelmät eivät rikkoonnu ja siten aineiston piirteet erottuvat parhaiten.
Karttojen peruselementtien lisäksi lisäsin kuntien nimet kartalle. Vaikka moni varmasti tietääkin pääkaupunkiseudun kunnat, nimistö silti lisää hieman kartan informaatioarvoa ja auttaa väärintulkintojen välttämisessä.
Mitä teemakartoilta lopulta selviää?
Kuvan 1 teemakartta esittää 18–24-vuotiaiden todellista lukumäärää pääkaupunkiseudulla 500 m x 500 m kokoisilla ruuduilla. Kuvassa 2 puolestaan on tiedot 18–24-vuotiaiden suhteellisista osuuksista väestöstä samanlaisiin ruutuihin sijoitettuna, jotta voidaan vertailla kahden eri esitystavan toimivuutta ruututeemakartalla. Tämänkaltaisen vertailun avulla nähdään esimerkiksi helpommin, miten esitettävä tieto vaikuttaa kartan ulkoasuun ja tehtyihin tulkintoihin.
Ennen karttoihin perehtymistä on syytä kysyä, miten 18–24-vuotiaat loppujen lopuksi edes asuvat Suomessa. Timo Nikanderin (2009) mukaan Suomi on Euroopassa kärjessä olevia maita nuorten aikaisessa muuttamisessa pois kotoa, ja tämä on vuosien myötä vain entisestään aikaistunut. Vuonna 2005 vanhempiensa kanssa asui 18–24-vuotiata naisia yli 30 % ja miehiä lähemmäs 50 %. Tämänikäisten itsenäinen asuminen on nähtävissä etenkin kaupungeissa (Nikander 2009). Miten nuorten aikuisten asuminen sitten on alueellisesti jakautunut pääkaupunkiseudulla?
Kuvan 1 kartasta voidaan nähdä, että selvin ja laajin nuorten aikuisten absoluuttinen klusteri on Helsingin keskustan tuntumassa. Eiran ja Kaivopuiston läheisyydestä lähtee ikään kuin kaksi nuorten aikuisten tiheämmin asuttamaa vyöhykettä toinen kohti luodetta ja Malminkartanoa, toinen puolestaan koilliseen Kumpulaa kohden. Myös idempää Helsingistä, etenkin rannikolta, löytyy yksittäisiä keskittymiä. Helsingin ulkopuolelta ruutuja, jotka kuuluisivat ylimpään luokkaan, löytyy vähän, mutta esimerkiksi Espoon keskustassa ja Otaniemessä sekä Vantaan Havukosken tuntumassa tällaisiakin on. Lähes säännönmukaisesti mitä kauemmas Helsingin keskustasta mennään, sitä vähemmän nuoria aikuisiakin siellä määrällisesti asuu.
On melko yllättävää nähdä, kuinka paljon nuoria aikuisia on absoluuttisia arvoja kuvaavan kartan mukaan nimenomaan keskustan lähellä ja arvostetuilla, kalliilla alueilla. Monesti 18–24-vuotiaat ovat aloittamassa itsenäistä elämää, ehkä opiskelemassa tai työelämään juuri kiinni päässeitä. Kuvan 1 kartta heijasteleekin ilmeisen vahvasti myös sitä, minne väestöä on ylipäätään keskittynyt. Hyvät liikenneyhteydet ja palveluiden läheisyys houkuttelevat ihmisiä keskustaan. Tiheämmin asutuilla alueilla myös nuoria aikuisia on tiheämmässä, mikä loppujen lopuksi on ajatuksena melko looginen.
Toisaalta kartalta erottuu myös jonkin verran muita tekijöitä, jotka luultavasti ovat vaikuttaneet kartan muotoutumiseksi tämänkaltaiseksi. Esimerkiksi Otaniemen kampusalue on kerännyt nuoria aikuisia mitä luultavimmin opiskelija-asuntoihin ja aiheuttanut siten pienempimuotoisen klusterin.
Tiheämmin asuttujen alueiden lisäksi on hyvä huomata harvemmin asutut alueet. Sen lisäksi, että kaukana Helsingin keskustasta asuu nuoria aikuisia vähän, löytyy kartalta myös täysin tyhjiä alueita. Monet näistä ovatkin erilaisia viheralueita, joista kartalla erottuvat esimerkiksi Keskuspuisto Helsingissä ja Nuuksion kansallispuisto Pohjois-Espoossa.
Kun absoluuttisten arvojen karttaa verrataan kuvan 2 suhteellisia osuuksia kuvaavaan karttaan, voidaan näiden kahden välillä nähdä huima ero. Helsingin keskustan klusteri hajoaa, vaikka suurin osa sen alueista pysyykin toiseksi tai kolmanneksi ylimmässä luokassa, mikä tarkoittaa nuorten aikuisten 8,8 – 24,6 % osuutta väestöstä kokonaisuudessaan. Sen sijaan äskeisen kartan 18–24-vuotiaiden harvimmin asutuille alueille muodostuu yhtäkkiä yksittäisiä, hajanaisia klustereita. Mistä tämä johtuu?
Reunimmaisilla alueilla sekä nuoria että ylipäätään väestöä on vähän, mikä aiheuttaa kartalle hieman hämäävän ulkonäön. Dataa lähemmin tarkastellessa huomasi, että eräälläkin ruudulla asui yhteensä vain yksi ihminen, ja hän oli iältään 18–24-vuotias. Tällä tavoin kyseinen tapaus nousi kaikkein korkeimmaksi prosenttiluvuksi ollessaan pyöreät 100 %. Useammilla alueilla taas oli kaksi ihmistä, joista toinen oli 18–24-vuotias ja näin ollen saatu prosenttiluku on 50 %.
Tietyt klusterit tosin ovat pysyneet samoina sekä kuvassa 1 että kuvassa 2. Näistä selkein on Otaniemi, mutta toisaalta myös esimerkiksi Helsingin Länsisatamassa on molemmissa kartoissa sama ruutu pysynyt ylimmässä kategoriassa. Kuvasta 2 erottuu myös selvästi Viikin seutu nuorten aikuisten keskittymänä.
Eniten näistä kahdesta kartasta saa irti nimenomaan toisiinsa vertailemalla. Tällä tavoin voidaan saada laajemmin tietoa nuoren 18–24-vuotiaan väestön mahdollisesta keskittymisestä tietyille alueille. Jos toinen kartoista pitäisi nimittää luotettavamaksi ja informatiivisemmaksi, olisi se kuvan 1 absoluuttisia arvoja esittävä ruututeemakartta. Vaikka se saattaa hieman liioitella nuorten osuutta joissakin kohdin, se paljastaa kuitenkin sen, minkälaisille alueille nuorta väestöä on määrällisesti eniten kerääntynyt. Yhdessä prosentuaalisen kartan kanssa nähdään lisäksi väläys alueiden väestönrakenteesta, mikä tuo uuden ulottuvuuden mukaan tulkintaan.
Mitä opin ja mitä olisin voinut tehdä toisin?
Kokonaisuudessaan tämän neljännen kurssikerran jälkeen olo tuntui jollain tavalla selkeämmältä, vähemmän hämmentyneeltä kuin kaikkina edellisinä kertoina. Ehkä syynä oli se, että osa tunneista kului teitä ja taloja digitoidessa, mikä oli jo tuttua puuhaa syksyn Tiedon hallinta, analyysi ja kartografia -kurssin jäljiltä. Ehkä syy oli siinä, että tein kurssikerran aikana melkein kyllästymispisteeseen asti ruututeemakarttaa ruututeemakartan jälkeen, koska en millään osannut päättää sopivaa ruutukokoa. Tai ehkä, mitä kaikkein eniten tietenkin sormet ristissä toivon, olen vihdoinkin jotain oikeasti oppinut.
Lopulliset kartat ovat ulkonäöllisesti melko selkeitä, mutta syvempiä tulkintoja varten olisi hyvä saada hieman lisäinformaatiota karttoihin. Esimerkiksi Marika Sarkkinen (2017) on karttaansa lisännyt myös päätieverkoston näkyviin, mikä mahdollistaa laajemman tulkinnan, sillä asutus monesti on keskittynyt hyvien kulkuyhteyksien lähelle. Sonja Koivisto (2017) taas on 18–24-vuotiasta väestöä esittävään karttaansa lisännyt yliopistokampusten sijainteja. Pyry Lehtosen (2017) kartassa sen sijaan näkyvät hyvin viheralueet OpenStreet-pohjakartan avulla.
Kartan tekeminen onkin aina tasapainottelua tarpeeksi yksinkertaisen, mutta informatiivisen esityksen aikaan saamiseksi. Tällä kerralla jäin ehkä turhan simppeliin vaikkakin selkeään ratkaisuun, sillä ilman yleistietämystä tai lisälähteitä lukijan on vaikea tulkita näitä karttoja kovin syvällisesti. Olisi ollut varmasti kiinnostavaa tehdä erilaisia karttoja, joissa nuorten aikuisten asutusta olisi verrattu aina eri tekijöihin, mutta yhden ainoan tarkasteltavan muuttujan valitseminen olisi toisaalta ollut ehkä hieman haastavaa. Päähän jäisi pyörimään kysymys, että entä jos jokin muu vaikuttaakin tähän ilmiöön enemmän. Jos taas kaikki erilaiset muuttujat yrittäisi laittaa samaan karttaan, itse esitettävä asia saattaisi hukkua liikaa muun aineiston joukkoon.
Yhtä ratkaisua ylitse muiden ei kai koskaan voi löytää, vaan epäilys jää aina kytemään mieleen. Entä jos olisinkin tehnyt tämän toisin? Mitä olisin silloin voinut huomata? Päätöksien tekeminen ei ole ollut itselleni koskaan helppoa, ja nyt karttoja tehdessä se tuntuu välillä lähes mahdottoman yhtälön ratkaisemiselta. Hyvät ja huonot puolet kulkevat aina käsi kädessä eikä niitä saa oikein toisistaan erotettua. Parannettavaa löytyy jokaisesta tekemästäni kartasta ja tulee vastaisuudessakin löytymään, mutta en voi koskaan olla varma, mitä ansakuoppia niiden parannusten myötä saattaisi vahingossa saada kaupanpäällisiksi.
Sitä yhtä en vain millään löydä: kuuluisaa kultaista keskitietä. Hopeinenkin kelpaisi, tai miksei vaikka pronssinen. Sama se, vaikka tuo tie olisi pelkkä juurakkoinen kinttupolku, kunhan se vain olisi siinä keskellä ja siinä myös pysyisi. Sellaisia ei vain ole niin helppoa löytää.
Lähteet:
Koivisto, S. (2017). Ruututeemakartat. 14.2.2017. <https://blogs.helsinki.fi/kosokoso/2017/02/08/50/>
Lehtonen, P. (2017). Kurssikerta IV Uusi toivo. 14.2.2017. <https://blogs.helsinki.fi/lepylepy/2017/02/09/4-kurssikerta-aloittamista-vaille-valmis/>
Nikander, T. (2009). Nuoret muuttavat omilleen yhä nuorempina. Hyvinvointikatsaus 1/09. 14.2.2017. <http://www.stat.fi/artikkelit/2009/art_2009-03-16_004.html?s=0>
Sarkkinen, M. (2017). Luento 4. 14.2.2017. <https://blogs.helsinki.fi/macsarkk/2017/02/10/luento-4/>
Sarvanne, A. (2017). 4. Raportti – 18-24-vuotiaiden neliöt pääkaupunkiseudulla. 17.3.2017. <https://blogs.helsinki.fi/sarvanni/2017/02/19/4-raportti-18-24-vuotiaiden-neliot-paakaupunkiseudulla/>