Niin se toiveikas mieliala kuihtui, kuoli ja mädäntyi sysimustaksi synkkyydeksi, kun MapInfo uskalsi viimein näyttää todelliset kyntensä, ne raadollisen rehelliset ja totuuden esiin kaivavat. Ähäkutti, eipäs se ollutkaan niin yksinkertaista kuin viimeksi ehdit hetkellisissä pilvilinnoissasi kuvitella. Kun juuttui jälleen tuijottamaan tietokoneen ruutua pää vain tyhjää lyöden, ei voinut estää epätoivon ja epäilyksen hiljaista nakerrusta sydämessään. Olenko oppinut sittenkään yhtään mitään? Voikohan tästä enää edes päästä takaisin ylös?
Viidennellä kurssikerralla oli tällä kertaa pääpaino itsenäisessä työskentelyssä, mutta aluksi kuitenkin kokeilimme yhdessä, kuinka bufferointi eli puskurointi toimii. Itsenäisissä tehtävissä oli tarkoitus paitsi harjoitella tätä uutta taitoa myös kerrata vanhaa ja yhdistää kaikki tähän mennessä opittu tieto toisiinsa. Oli tietenkin sanomattakin selvää, että siitä ei selvinnyt ilman haasteita, joita myös tuli vastaan roppakaupalla.
Bufferointia, kyselyitä ja teemakartan tekoa
Kurssikerran tehtävät pyörivät tällä kertaa muiden asioiden kuin kartografisen ilmaisun ympärillä, mikä itsessään oli virkistävää vaihtelua ja toisaalta myös avarsi käsitystä MapInfon käyttömahdollisuuksista. Pääosa työskentelystä tapahtui Vantaaseen liittyvän aineiston parissa, mutta lopussa oli myös valittavana aihealue, johon halusi tutustua tarkemmin. Itse tein lopulta niistä kaksi, itsenäistehtävät 3 ja 4, vaikkakaan ne eivät sujuneet aivan suunnitelmien mukaan.
Ensimmäinen kaikille yhteinen tehtävä koski lentokenttiä ja juna-asemia, ja siihen saamiani tuloksia näkyy taulukossa 1. Bufferoimalla laskettiin ensin asukkaita tietyn kilometrimäärän päässä kiitoradoista, mutta sitten tehtävä muuttui haastavammaksi, kun mukaan tarkasteluun otettiin kilometrien lisäksi desibelimäärät. Siihen juutuinkin pidemmäksi aikaa, sillä en ensin edes huomannut desibelimäärien rajaviivojen ilmestymistä karttapohjalle. Osasin kyllä valita tarkasteltavaksi tietyn kilometrimäärän päässä olevat asunnot, mutta desibelien liittäminen mukaan tutkimukseen meinasi osoittautua mahdottomaksi tehtäväksi. Luovuttamisen partaalla jo ollessani hoksasin lopulta desibeliviivat, joiden avulla sain kuin sainkin seuraaviin kysymyksiin jonkinlaisia vastauksia, vaikken niiden oikeellisuudesta kyllä ole edelleenkään varma.
Juna-asemien kanssa työskennellessä varmuus hieman palasi ja tuntui taas siltä, että jotain osasi. Bufferoinnin lisäksi myös kyselyjen tekeminen palautui paremmin mieleen ja alkoi muuttua samalla helpommaksi.
Seuraava aihealue, josta saadut tulokset ovat taulukossa 2, koski taajamia ja niiden asukkaita. Sen myötä myös epävarmuus tuli takaisin taas jäytämään mieltä, tällä kertaa ennen kaikkea taajamien ulkomaalaisten osuuksien laskemisen parissa. Yritin aluksi saada laskettua osuudet koko väestöä koskevien lukujen avulla, mutta ymmärrykseni tyssäsi laskuvaiheessa, joten selvitin lopulta osuudet taajamien tietokantaan laskemieni ulkomaalaisten ja kaikkien asukkaiden määrien avulla.
Itsenäisistä tehtävistä syvennyin ensin tehtävään 4, joka käsitteli uima-altaita ja saunoja ja josta saamani tulokset ovat nähtävissä taulukossa 4. Muuten laskeminen tuntui sujuvan, mutta tällä kertaa ongelmaksi nousi kartan teko. Jostain syystä, kun yritin siirtää Helsingin eri osa-alueisiin liitettyjä uima-altaiden lukumääriä kartalla, ne hävisivät aina kartan layout-versiosta. Ongelma ei ratkennut kuin vasta joidenkin päivien päästä, kun menin uudestaan jatkamaan taisteluani kartan kanssa, ja täydeksi yllätyksekseni ei minulla sillä kerralla ollut mitään ongelmia kyseisen asian suhteen. Se, minkä vuoksi MapInfo ei aiemmin suostunut yhteistyöhön kanssani, ei kuitenkaan missään vaiheessa selvinnyt. Oliko sillä vain huono päivä vai oliko ongelman taustalla jokin todellinen syy, johon olin kenties omilla toimillani vaikuttanut?
Kartan teko ei tämän ongelman ratkeamisen myötä kuitenkaan suuresti helpottunut, sillä numerot tekivät kartasta kaikesta huolimatta sekavannäköisen, vaikka niitä kuinka yritti siirrellä. Lopulta turhauduin ja pienensin niitä reilulla kädellä, minkä vuoksi kuvaa 1 on melkeinpä tarkasteltava suurennuslasilla, jotta jotain tolkkua siitä saisi. Kuten Saara Varis (2017) blogissaan sanoo, oli tästä kartasta lähes mahdotonta saada hyvännäköinen. Kun pienet alueet yhdistetään sekä pylväsdiagrammeihin että niitä kuvaaviin numeroihin, on lopputulos väistämättä täydenoloinen ja siksi raskas lukea. Lisäsin kartalle myös rannikon ja kuntien rajat hieman aluetta selventämään, mutta muuhun en uskaltanut koskea, jottei esitys menisi entistä hankalammin tulkittavaksi.
Siinä vaiheessa, kun luulin kartan teosta tulleen ylitsepääsemättömän esteen, päätin siirtyä tekemään tehtävän 3, joka koski Helsingin yhtenäiskoulua ja jonka tulokset ovat nähtävissä taulukossa 3. Muuten tehtävä sujui melko ongelmitta, mutta Helsingin yhtenäiskoulun koulupiirin selvittäminen tuotti odottamattomia vaikeuksia. Lopulta kartan avulla se selvisi, mutta mieleen jäi kytemään kysymys, olisiko kyseisen tiedon voinut selvittää myös jollain toisella, kenties vaivattomammalla tavalla.
Eteneminen oli tällä kerralla useaan otteeseen lähellä tyssätä kesken. Aivokapasiteettia kuluttavien uusien asioiden opettelun lisäksi edellisillä kerroilla opitut seikat olivat päässeet osittain unohtumaan, mikä tietenkin lisäsi kompuroimista. Kuten Tanja Palomäki (2017) blogissaan toteaa, vain kerran viikossa olevat kurssikerrat eivät välttämättä tuo tarpeeksi toistoa, jotta asiat jäisivät pitkäkestoiseen muistiin. Ylipäätään varmuutta tekemiseen oli vaikea tällä kerralla löytää enkä ole edelleenkään vakuuttunut siitä, olenko tehnyt asiat oikein saati saanut järkeviä vastauksia kysymyksiin. MapInfon labyrintissa selviytyäkseen on oltava taustalla vahvaa ymmärrystä omasta tekemisestään, mutta toisaalta myös tuon ohjelman jokaisen nurkkauksen tunteminen on tärkeää, jotta ei joutuisi harhateille.
Teemakartan ja sen oheisten tulosten tulkintaa
Periaatteessa kaikista kurssikerran aikana suoritetuista tehtävistä voisi jo pelkkien lukuarvojen perusteella tehdä jonkinasteisia tulkintoja ja pohdintoja, mutta päätin pidättäytyä edellisten kertojen tapaan lähinnä kartan sisällön purkamisessa sanoiksi. Koska tämän kurssikerran karttaan liittyy kuitenkin myös taulukkomuotoisia tuloksia, on mielestäni järkevää ottaa tarkastelun kohteeksi koko itsenäistehtävä 4, jolloin myös saatavat päätelmät ovat mahdollisimman kattavia.
Kuvassa 1 esitetään siis uima-altaiden määrällistä sijoittumista pääkaupunkiseudun eri osa-alueilla. Vaikka kartta ei olekaan visuaalisesti kaikkein kauneimmasta päästä, se silti kertoo jälleen omaa tarinaansa, jonka pinnan alta voidaan yrittää kaivaa myös syvemmälle yhteiskunnan rakenteisiin meneviä tuloksia.
Kunnista määrällisesti eniten uima-altaita on kartan mukaan Helsingissä, jossa sijaitsee myös absoluuttisesti uima-allasrikkain osa-alue Lauttasaari. Myös muut uima-allasmääriltään suurimmat osa-alueet, joihin kuuluvat esimerkiksi Länsi-Pakila, Marjaniemi, Kulosaari ja Vanha Munkkiniemi, sijaitsevat Helsingin kunnassa. Sen sijaan etenkin Espoon ja Vantaan Helsingistä kauimmaiset osat ovat lähes tyhjillään uima-altaista.
Uima-altaiden voidaan ajatella kertovan tietyllä tavalla ihmisten vauraudesta ja elämäntavasta. Siitä antaa vihiä esimerkiksi se, että käsitellyistä talotyypeistä eli omakoti-, kerros- ja rivitaloista uima-altaita on eniten omakotitaloissa, joihin liittyy yleensä melko idyllisiä, hyvinvoivia mielikuvia.
Uima-allas on kuitenkin vain osatekijä ihmisten vaurauden ja elämäntavan mittarina ja antaa lopulta melko pintapuolista informaatiota. Esimerkiksi Helsingin keskustan kalliimmilla alueilla ei uima-altaita ole yhtä paljon kuin kunnan reunamilla. Tämä kertoo vaurautta ennemmin vain siitä, että keskustan tuntumassa lähinnä on kerrostaloja, joissa uima-altaat eivät ole niin yleisiä. Siksi uima-allaskartan perusteella ei voida lähteä sen varmemmin päättelemään esimerkiksi viitteitä pääkaupunkiseudun eriytymisestä.
Lisäksi yksi tärkeä seikka huomata karttaa tulkitessa on myös se, että siinä esitetään absoluuttisia määriä eikä suhteellisia osuuksia. Osa-alueiden koot voivatkin aiheuttaa selviä vääristymiä kartan luomaan kuvaan. Tällöin nimittäin suuremmille, väkirikkaammille ja tiheämmin asutuille alueille kertyy helpommin enemmän uima-altaita. Olisikin voinut olla järkevämpää esittää kartalla, kuinka suuressa prosenttiosuudessa rakennuksista on uima-allas, jolloin kartta saattaisi antaa hieman erilaisen todellisuuden tarkasteltavaksi.
Uima-altaiden vastapainona kysymyksessä pohdittiin myös saunojen määriä pääkaupunkiseudulla. Niiden luvut ovat selvästi uima-altaita suurempia ja olisikin voinut olla mielenkiintoista tehdä vertailevasti saunoista kuvan 1 kaltainen kartta. Saunojen suuremman määrän takia se kannattaisi kuitenkin luultavasti tehdä koropleettikarttana, jotta esitys pysyisi selkeänä. Olisiko näillä kartoilla samansuuntaisia piirteitä esimerkiksi alueiden välisissä eroissa vai jakaantuisivatko saunat tasaisemmin pääkaupunkiseudulle? Luultavasti tästäkin kartasta saataisiin tosin absoluuttisia määriä kuvatessa väestöntiheyttä ja alueiden kokoa noudattelevia kuvioita, varmaan jopa vahvemmin kuin kuvan 1 kartassa.
Tämä karttaesitys konkretisoikin asian, josta kurssin aikana on puhuttu. Yleensä erikokoisia alueita kuvaavissa kartoissa olisi tärkeää nimen omaan pyrkiä lähtökohtaisesti esittämään suhteellisia arvoja absoluuttisten sijasta, tai ainakin niiden rinnalla. Tällöin kartasta tehtävät tulkinnat ovat yleensä järkevämpiä, eikä esitys johda lukijaa yhtä helposti harhateille.
Mihin kaikkeen MapInfosta oikein on?
MapInfo, ohjelma, jonka hataralla oletuksella osasin aiemmin mieltää paikkatieto-ohjelmaksi, on tullut ilman muuta tutummaksi näiden kuluneiden viikkojen aikana. Kysymys kuuluu kuitenkin, kuinka paljon? Osaanko jo sanoa, kuka MapInfo pohjimmiltaan on vai olemmeko sittenkin vasta vain hyvän päivän tuttuja?
MapInfon tärkeimpiä ominaisuuksia on hankala määritellä, sillä kysymys on paljolti siitä, mitä ohjelmalla tahtoisi tehdä. Teemakarttojen luominen on ilman muuta visuaalisesti yksi tärkeimmistä ominaisuuksista sekä analyysin että esittämisen näkökulmasta, vaikkei toiminto olekaan virheetön. Ehdottomana etuna on teemakarttojen luomisen nopeus, mutta itse olen ainakin kaivannut tähän ominaisuuteen helpompia ja toimivampia ratkaisumalleja. Esimerkiksi diagrammien itsepäinen asettuminen tiettyyn kohtaan kartalla olisi mukava pystyä muuttamaan muutenkin kuin alueen keskipistettä manuaalisesti vaihtamalla.
Tietokannat ja niiden muuttaminen ovat yhtälailla melko kömpelön tuntuista nykyisten kokemusteni perusteella. On tietenkin hyvä, että niitä ylipäätään pystyy muuttamaan ja käsittelemään, mutta esimerkiksi enemmän Excelin tai SPSS:n kaltainen joustavampi taulukkojärjestelmä tekisi ohjelmasta varmasti käyttäjäystävällisemmän. Paikkatieto-ohjelma on kuitenkin paikkatieto-ohjelma eikä laskentataulukko, joten on ymmärrettävää, ettei kaikkia ominaisuuksia voidaan yhteen ohjelmaan tunkea. Tietokantoja pystytään kuitenkin päivittämään, yhdistelemään ja niiden tietojen avulla saadaan laskettua uusia asioita, joten tärkeimmät toiminnot niistä löytyvät.
Kyselyt ovat kuitenkin hyödyllinen ja melko käytännöllinen tapa saada uutta tietoa irti tietokannoista ja kartoista. Itse kuitenkin saattaisin tarvita lisää rutiinia ja itsevarmuutta tämän toiminnon kanssa, jotta sen käsittely muuttuisi helpommaksi eikä tuottaisi turhaan hämmennystä ja ongelmia.
Uusia tietoja saadakseen on tärkeää lisäksi pystyä piirtämään kartalle uusia elementtejä, mikä onnistuu kyllä MapInfossa, mutta melko kömpelösti. Esimerkiksi CorelDraw-vektorigrafiikkaohjelman kaltaisten sulavalinjaisten muotojen piirtäminen ei onnistu yhtä hyvin MapInfossa. Toisaalta on jälleen hyvä muistaa, ettei MapInfoa piirto-ohjelmaksi oli tarkoitettukaan.
Bufferointi eli puskurointi oli tällä kerralla uusi haaste, joka osoitti oman hyödyllisyytensä tehtäviä tehdessä. Sen avulla voidaan tietystä karttaelementistä käsin rajata halutunkokoinen alue, jonka sisällä olevia elementtejä voidaan tarkastella omana kokonaisuutena. Saatavat tiedot riippuvat paljolti siitä, mitä dataa kartalle on tallennettu. Käydyissä tehtävissä nousivat ehkä eniten esille asukasmäärät ja erilaiset väestöryhmät. Tutkittavan ilmiön mahdollisuudet eivät kuitenkaan rajoitu esimerkkitehtäviin, vaan voivat olla lähes mitä tahansa vaikkapa lannoitteiden haitallista leviämistä ehkäisevistä peltojen turvavyöhykkeistä aina palvelujen sijoittumiseen otollisiin kohtiin ja teollisuuden ympäristövaikutusten arviointiin asti. Anna Haukka (2017) nostaa blogissaan myös esille esimerkiksi luonnonsuojelunäkökulman, jolloin tiettyyn lajiin negatiivisesti vaikuttavan kohteen ympärille voitaisiin rajata puskurivyöhyke, josta tämän lajin levinneisyys kartoitettaisiin.
Esimerkkinä mahdollisista analyyseistä voisi nostaa esille jokien aiheuttaman tulvariskin. Bufferoinnin avulla voidaan arvioida, millaiselle alueelle tulva erilaisissa tilanteissa nousisi. Kuinka monet ihmiset ja rakennukset joutuisivat suurimmissa tulvissa vaaraan? Entä mihin muihin elementteihin, esimerkiksi teihin tai peltoihin, tulva saattaisi missäkin tilanteessa vaikuttaa? Tulvavaaran bufferointikartoituksella voidaan myös kontrolloida asumista siten, ettei rakennuksia tai muita vaurioituvia kohteita rakennettaisi kaikkein uhkaavimmille alueille.
Muita ongelmien ratkaisuun vaikuttavia tekijöitä saatavilla olevan tiedon lisäksi on tietenkin MapInfon toimintojen rajallisuus, mutta ennen kaikkea käyttäjän mielikuvitus. Yleensä erilaisia analyysejä pystyy kyllä suorittamaan, jos ei MapInfolla niin jollain toisella paikkatieto-ohjelmalla, mutta jos kukaan ei keksi tiettyä kysymystä kysyä, ei sitä voida analysoidakaan.
Tärkeintä onkin ensin pohtia, mitä tahtoo tietää, ja päättää se myös tarkasti. Ei riitä, että haluaa epämääräisesti tutkia tulvien vaarallisuutta tai väestön sijoittumista, vaan pitää asettaa selvärajainen kysymys, johon lähtee etsimään vastausta. Kun kysymys on mietitty, pitää pohtia, miten sen saa ratkaistua järkevimmin. Mitä tietoja tarvitaan? Minkälaisilla toiminnoilla vastauksen saisi selvitetyksi? Vasta sen jälkeen tulee paikkatieto-ohjelma mukaan kuvioihin. Jos kysymystä lähtisi miettimään sen perusteella, mitä yksi paikkatieto-ohjelma osaa tehdä, saattaa juuttua tietyn näkökulman orjaksi eivätkä merkittävät kysymykset pääse esille.
Kun MapInfoon on tutustunut tarkemmin, tulee tietoiseksi sen monipuolisuudesta, mutta toisaalta sen osittaisesta kömpelyydestä. Loppujen lopuksi on hyvä muistaa, että MapInfo on ennen kaikkea paikkatieto-ohjelma eikä missään nimessä voi jokaisessa piirteessään olla täydellinen. Suurin syy tämänhetkiseen kömpelyyteeni ei ole kuitenkaan ohjelmassa, vaan minussa itsessäni. Vaikka MapInfon luonne alkaa pikkuhiljaa itselleni selvitä, sen sujuva ja ongelmaton käyttäminen vaativat vielä runsaasti harjoitusta. Vain silloin ohjelma nimittäin voi päästä oikeaan loistoonsa sekä hyvine että huonoine puolineen ja sen todellinen ydin kirkastuu.
Mitä opin ja mitä olisin voinut tehdä toisin?
Viides kurssikerta oli omalta osaltani melkoista asemasotaa, paikoilleen juuttunutta kamppailua, josta ei lopulta saanut selville, kuka taistelun voitti vai voittiko kukaan. Edellisen kerran toiveikas mieliala vaihtui useaan otteeseen pettymykseksi ja epätoivoksi. Tajuanko ollenkaan, mitä olen tekemässä vai painelenko vain nappeja toivoen ihmeitä tapahtuvaksi?
Kurssikerran taistelujen jälkeen olo oli melko luovuttanut. Tuntui siltä, etten oikeasti ollut yhtään tajunnut, mitä olin tehnyt, ja eteenpäin olin rämpinyt vain mututuntumalla. Kun olin kuitenkin antanut itseni hengähtää hetken MapInfon kurimuksesta, tajusin, että tarkemmin ajateltuna näin oli vain tietyissä kompastuskivissä, jotka olivat silmissäni paisuneet vuorten kokoisiksi. Nämä tietyt kampittamistani yrittäneet tehtävät kuitenkin kertovat karusti sen, että harjoiteltavaa riittää vielä vaikka millä mitalla. Kun aiempiin ongelmakohtiin uskoo löytäneensä ratkaisuja, herää uusia kysymyksiä, jotka patistavat etsimään itseensä vastauksia.
Toivuttuaan koettelemuksista ei ole viisasta jäädä rypemään pettymyksen tunteeseen. Joskus on hyvä muistuttaa itselleen, että virheiden tekeminen on vain merkki siitä, että jotain on todella tullut tehdyksi. Itse helposti näen lisäksi virheet aina yksittäisiä onnistumisia paljon suurempina, minkä takia kokonaiskuva jää negatiiviseksi. Ei sovi kuitenkaan unohtaa sitä, mistä on lähdetty ja mihin tultu. Olisinko viisi viikkoa sitten saanut edes avattua oikeita tiedostoja auki saati tehtyä niille mitään järkevää? En tietenkään.
Edistystä ja oppimista on tapahtunut. Se on kiistaton tosiasia. Varmuuden ja helppouden tunteeseen on turha kuitenkaan tuudittautua, sillä matkustamaan jäädessä voi MapInfo riistäytyä käsistä ja eksyttää uumeniinsa. Oppiminen on matka, jolla on päämäärä, mutta sitä ei koskaan voi täysin saavuttaa. Siksi vaikeammilla hetkillä on hyvä katsoa välillä myös taaksensa. Monet kivet ja vuoret on tämänkin kerran jälkeen ylitetty, uusia taitoja opittu ja vanhoja kerrattu. Monia asioita olisi voinut tehdä toisin, mutta näinkin ne tulivat tehdyiksi. Silloin, ja varsinkin silloin, kun epäilys jäytää sisimpää, noustaan ylös ja mennään eteenpäin.
Ei saa jäädä tuleen makaamaan.
Lähteet:
Haukka, A. (2017). Kurssikerta 5. Lentokoneet ovat tähtiä Vantaan taivaalla. 21.2.2017. <https://blogs.helsinki.fi/ahaukka/2017/02/17/kurssikerta-5/>
Palomäki, T. (2017). 5. Kurssikerta. 17.3.2017. <https://blogs.helsinki.fi/ptanja/2017/02/15/5-kurssikerta/>
Varis, S. (2017). Bufferointia ja omat taidot testissä. 21.2.2017. <https://blogs.helsinki.fi/saavaris/2017/02/16/bufferointia-ja-omat-taidot-testissa/>