Imitaatiopeli on sosiologinen tutkimusmenetelmä sosiaalisten suhteiden ja tiedon sosiaalisen jakauman tutkimukseen. Sitä on käytetty myös naapuruussuhteiden tutkimiseen, esim. itä- ja länsisaksalaistaustaisten, englantilaisten ja skotlantilaisten sekä Etelä-Afrikan rodullisten ryhmien keskinäisten suhteiden tutkimiseen (mm. Collins & Evans 2014; 2017; Collins ym. 2015). Menetelmä tuottaa sekä määrällistä että laadullista tietoa sosiaalisten ryhmien tietämyksellisestä ja kokemuksellisesta asiantuntemuksesta sekä näiden varantojen jakaumasta yhteiskunnassa. Menetelmän avulla voidaan analysoida sitä, kuinka läheinen suhde sosiaalisilla ryhmillä on toistensa sosiaalisiin maailmoihin (Collins & Evans 2015; ks. myös Berger & Luckmann 1966). Imitaatiopelejä on pelattu mm. Berliinissä, Budapestissa, Cardiffissa, Granadassa, Helsingissä, Kapkaupungissa, Palermossa, Rotterdamissa, Trondheimissa ja Wroclawissa. Suomessa imitaatiopelit ovat käsitelleet mm. uskontoa, poliittisia kantoja ja maahanmuuttoa (ks. Arminen & Simonen 2015; Segersven 2016; Arminen ym. 2018; Segersven ym. 2020; 2023).

Pelin eri vaiheissa pelaajat pelaavat tietokoneiden välityksellä kolmea roolia kahdessa eri pelissä. Roolit ovat: tuomari (judge), teeskentelijä (pretender) ja ei-teeskentelijä (non-pretender). Pelistä on olemassa erilaisia versioita ja sitä voidaan varioida eri tavoitteiden saavuttamiseksi. Sitä voidaan käyttää yhteisökasvatuksen välineenä, jolla pyritään tukemaan sosiaalisia ryhmiä oppimaan toisiltaan. Esimerkiksi terveydenhuollossa ammattilaisten puutteellista ymmärrystä potilaiden elämismaailmoista on pyritty korjaamaan imitaatiopelien avulla saavutettavalla pelillisellä oppimisella (Wehrens 2015). Laajemmin menetelmän avulla voidaan arvioida yhteiskunnan sosiaalisten todellisuuksien erillisyyttä tai yhtenäisyyttä (Collins & Evans 2014; 2015; Arminen & Simonen 2015; Arminen ym. 2018). Viime aikoina on useasti tulkittu sosiaalisten todellisuuksien olevan hajoamassa, mikä heikentää sosiaalisten ryhmien välistä solidaarisuutta ja poliittista legitimiteettiä (Acemoglu & Robinson 2012).

Pelien kvantitatiiviset tulokset kertovat ryhmien välisen tiedon jakaumasta. Mitä heikommin ryhmän jäseneksi tekeytyminen onnistuu, sitä niukemmin ryhmää koskevan vuorovaikutuksellisen tiedon voi katsoa levinneen, mikä on myös yhteydessä ryhmien sulkeutuneisuuteen. Kvalitatiiviset tulokset kertovat tietämyksen, kokemusten ja puheen kategoriasidonnaisuuden merkityksestä sosiaalisten ryhmien muodostumiselle. Ihmiset arvioivat toistensa tietämyksen määrää ja hienosyisyyttä muodostaen ryhmäjäsenyyksiä (Arminen & Simonen 2015; Segersven 2016). Sosiaalisiin ryhmiin kuuluminen on keskeinen yhteiskunnan perusta. Monikulttuurisessa maailmassa sosiaaliset ryhmät kuormittuvat kielellisistä, kulttuurisista ja uskonnollisista eroista, mikä lisää riskiä ryhmistä ulossulkemiseen ja kasautuvaan marginalisoitumiseen ja yhteiskunnallisiin konflikteihin. Imitaatiopeli antaa mahdollisuuden tutkia, sitä missä määrin sosiaalisten ryhmien jäsenet tuntevat toisensa, ja onko heidän tietämyksensä toisistaan osuvaa vai riskialttiisti stereotypioihin pohjautuvaa (Heino 2020).

Professori Harry Collinsin johtama tutkimusryhmä on mm. ERC-rahoituksen turvin (2011-2016) pyrkinyt kehittämään imitaatiopelistä välineen, jolla voi tutkia vuorovaikutteista asiantuntemusta (interactional expertise). Käsitteellä he tarkoittavat ihmisen kykyä osallistua keskusteluun sellaisen ryhmän kanssa, jonka käytännöllistä osaamista heillä ei ole (Collins ym. 2006; Collins & Evans 2007). Ilmiö on sekä sosiologisesti että inhimillisesti merkittävä. Vuorovaikutteisen asiantuntemuksen avulla johtaja kommunikoi sujuvasti alaistensa kanssa, joiden tehtäviä hän ei osaisi hoitaa; arvioija arvioi tieteellistä artikkelia, vaikkei olisi kyennyt sitä kirjoittamaan; ihmiset tulkitsevat toistensa mieltä huolimatta kokemuksellisista eroistaan. Vuorovaikutteinen asiantuntemus on avain myös ryhmien välisten suhteiden kehittämiseen (Airaksinen & Koponen 2020).

Lähteet

Acemoglu Daron & James A. Robinson. 2012. Why Nations Fail: The Origins of Power, Prosperity and Poverty. New York: Crown.

Airaksinen Tiina & Heikki Koponen. 2020. Imitaatiopeli. Opas pelin järjestämiseen. imitaatiopeliopas. ISBN 978-951-96511-8-7. Otavia. https://link.otavia.fi/

Arminen Ilkka & Mika Simonen. 2015. Imitaatiopeli vuorovaikutuksellisen asiantuntemuksen ja yhteiskunnallisten jakojen tutkimusvälineenä. Sosiologia 52(3), 237-254.

Arminen Ilkka, Otto EA Segersven & Mika Simonen. 2018. Active and latent social groups and their interactional expertise. Acta Sociologica 62(4), 391-405.

Berger Peter & Thomas Luckmann. 1994/1966. Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen: tiedonsosiologinen tutkielma. Helsinki: Gaudeamus.

Collins Harry & Robert Evans. 2007. Rethinking Expertise. Chicago: Chicago University Press.

Collins Harry & Robert Evans. 2014. Quantifying the Tacit. The Imitation Game and Social Fluency. Sociology 48(1), 3-19.

Collins Harry & Robert Evans. 2015. Expertise revisited, Part I – Interactional expertise. Studies in History and Philosophy of Science Part A, 54, 113-123. doi:10.1016/j.shpsa.2015.07.004

Collins Harry & Robert Evans. 2017. Probes, Surveys, and the Ontology of the Social. Journal of Mixed Methods Research 11 (3): 328–41.

Collins Harry, Rob Evans, Rodrigo Ribeiro & Martin Hall. 2006. Experiments with Interactional Expertise. Studies in History and Philosophy of Science Part A, 37, 656-674.

Collins Harry, Rob Evans, Martin Weinel, Jennifer Lyttleton-Smith, Andrew Bartlett & Martin Hall. 2015. The Imitation Game and the nature of mixed methods. Journal of Mixed Methods Research 11(4) 510–527 1558689815619824.

Heino Anna SM. 2020. Tiedon ja asiantuntijuuden rakentuminen ryhmäimitaatiopelissä – keskustelunanalyyttinen katsaus sukupuolta koskeviin episteemisiin neuvotteluihin. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto.

Segersven Otto. 2016. The Native Finn and the Finnish immigrant. An Imitation Game research exploring the interactional methods of making distinctions. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto.

Segersven Otto, Ilkka Arminen & Mika Simonen. 2020. Exploring Groupness—A Mixed Methods Imitation Game Inquiry. International Journal of Multiple Research Approaches 12(1), 96–109. https://doi.org/10.29034/ijmra.v12n1a3

Segersven Otto, Ilkka Arminen & Mika Simonen. 2023. Acculturation among Finnish Somalis: An Imitation Game Inquiry into Bicultural Fluency. International Migration Review. First published online March 7, 2023. https://doi.org/10.1177/01979183231154555

Wehrens Rik. 2015. The potential of the Imitation Game method in exploring healthcare professionals’ understanding of the lived experiences and practical challenges of chronically ill patients. Health Care Analysis, 23(3), 253-271.