Kiitos 2000-luvun mahdollisuuksille

Yhdessä asiassa synnyin oikeaan aikakauteen. Alepa mainosti kesäkuussa, että se alkaa kokeilla ruokien tilauslaatikoita ihmisten kotipihoilla. Olen entistä vakuuttuneempi, että minun ei kohta tarvitse enää käydä kaupassa. Ruoan kotiinkuljetusta olemme käyttäneet satunnaisesti jo pari vuotta.

Myös alkava opiskelu-urakkani on saanut minut miettimään elinaikani onnekkuutta. Olen aivan eri tilanteessa kuin se ihminen, joka eli vuosisadat sidottuna pellolle ja savupirttiin. Hän ehkä kaipasi jotain laajempaa, ehkä ei, mutta mahdollisuuksia muuhun ei juuri ollut.

Ihmisen liitokset yhteiskuntaan ovat vahvistuneet ja samalla monimutkaistuneet. Tämä kävi hyvin ilmi kasvatustieteen perusopintojen jaksolla P4 (Oppiminen työssä, organisaatioissa ja verkostoissa), jota olen suoritellut nyt heinäkuussa Avoimessa yliopistossa.  Pelkkään hengissä pysymiseen tähtäävät teot ovat vaihtuneet monimutkaiseen vaihdon ja arvonmuodostuksen vyyhtiin, joka lisäksi muuttuu koko ajan.

Suhteessani yhteiskuntaan olen jälleen vahvasti saamapuolella. Saan tutustua ajatuksiin ja teorioihin, jotka nostavat arkipäivän suosta ja jalostuvat uudenlaiseksi ymmärrykseksi.

Pääsin opiskelemaan!

Opiskeluni juoni tihenee. Siirryn avoimesta yliopistosta perustutkinto-opiskelijaksi käyttäytymistieteelliseen tiedekuntaan! Himoittu näkymä ilmestyi Opintopolku-palveluun keskiviikkona:

opiskelupaikka2

Samalla surettaa, että niin moni nuori jäi rannalle tämän vuoden yhteishaussa. T-Media tutki keväällä, että entistä useampi lukion lopettava aikoi pitää suosiolla välivuoden. Lisäksi on iso joukko opinhaluisia, joille opiskelupaikkaa ei nyt riittänyt.

On vaikea sanoa, tulisiko ”nuorten” ja ”aikuisten” hakea yliopistoon eri hauissa. Kasvatustiede tieteenä on kehittynyt niin, että tällaista ikään tuijottamista on haluttu vähentää. Ensi vuonna jonkinlainen raja syntyy, kun opiskelupaikoista varataan tietty osuus ensimmäistä tutkintoaan aloittaville.

Voi kylläkin kysyä, miten tarkoituksenmukaisia tutkinnot ja opintokokonaisuudet ovat eri elämäntilanteissa olevien kannalta. Minulle voisi riittää suppeampi erikoistumiskoulutus tai maisteriohjelma, mutta sellaista ei tähän hetkeen löytynyt. Onneksi tuore lakimuutos tiivistää erikoistumiskoulutusten suunnittelua yliopistoissa.

Ammattikorkeakoulun puolella olisin voinut sijoittua omaan viiteryhmääni, työelämässä olleisiin ”aikuisiin”. Yliopistossa opiskelemme kaikenikäiset yhdessä, ja se toisaalta riemastuttaa minua: poissa on työelämään kytketty hyötyajattelu ja jäljellä pelkkä – sivistyminen.